Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kokemuksia parisuhteesta asperger-puolison kanssa?
09.12.2022 |
Olen alkanut epäillä, että mieheni on autismin kirjolla. Minulla on aina ollut sellainen olo, että syvää yhteyttä häneen ei oikein saa, hän on aina vähän etäinen. Viihtyy omissa maailmoissaan koneella. Läheisyydestä ei ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Hän ei myöskään ymmärrä tai tajua muita asioita, jotka on minulle itsestäänselvyyksiä. Ollaan oltu jo yli 10 vuotta yhdessä. Nykyään osaa esim merkkipäivinä ostaa minulle lahjan/kukkia tms, kun vuosia niitä ensin pyysin. Myös kotitöitä on jonkin verran oppinut tekemään. Mutta tosiaan aloitteellisuus on tosi huonoa mitä tulee ihan arkisiin asioihin. Ei edes hoida asioita omalla tyylillään vaan asioita kylmästi tekemättä, jotka on kuitenkin pakollisia, kun on lapsiakin. Ei myöskään osaa soveltaa ollenkaan tai prioirisoida tekemisiään. Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.
Olen tosi väsynyt jankkaamaan itsestäänselvyyksistä. Mietin onko hän vaan niin välinpitämätön, eikä välitä kuunnella mikä minulle ja muullekin perheelle on tärkeää, vai onko jotain muuta problematiikkaa taustalla ettei vaan suoriudu arjesta. Yksi lapsista on myös haastava ja epäilen että hänkin saattaa olla autismin kirjolla, muitakin oireita on. On tosi erilainen kuin kaksi muuta ja ollut haasteita kaverisuhteissa ym, oppi 3-vuotiaana lukemaan, monella tapaa tosi lahjakas, mutta samalla on haasteita oppia jotain muita yksinkertaisia, etenkin arkisia asioita.
Onko täällä sellaisia jotka ovat parisuhteessa aspergerin kanssa? Onko jotain vinkkejä miten jaksaa suhdetta? Vai onko se vaan tätä taistelua ja pään hakkaamista seinään loppuun saakka ja ainoa vaihtoehto ero?
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen asperger ja luottoni muihin ihmisiin on melkein karissut. Koen monen vain esittävän mukavaa. Itse en halua enkä osaa pelata mitään pelejä. En halua kierroilla enkä koskaan hallita ketään. Koen, että heikomman ja pienemmän puolella täytyy aina olla. Kun koirapentu tulee vastaan, hymyilen hieman ja silitän sitä. En rupea hössöttämään tai lässyttämään. Koen silti tunteet sisälläni aivan yhtä vahvoina. Ellen jopa vahvempina.
Se ei parisuhteessa hyödytä ketään jos ne tunteet koetaan sisällä vahvoina eikä näytetä ulospäin.
Kyllä niitä tunteita näkee, jos vain viitsii yhtään katsoa. Yleensä ihmiset eivät viitsi. Koska on vain minä ja minulle kaikki huomionosoitukset.
Tunteita koetaan, ilmaistaan, jaetaan jne. Tunteen ilmaisuja voida nähdä. T. Ilmaisutaidon lehtori
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni on as ja on kyllä lottovoittoon verrattavissa. Arki toimii mahtavasti ja riitoja on tosi harvoin. Mies on moderni ja oikeudenmukaisuuden perikuva ja välillä itken ilosta, kun kuuntelen ystävien miesten tunkkaisia ajatusmaailmoja ja typeriä tempauksia.
Minulla samanlainen kokemus.
Olen itsekin vähän kirjolla, eikä meillä ole ongelmia kommunikoinnissa.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on pitkälti kuin minun tekemäni. Olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Moneen olen jo tottunut ja tavallaan luovuttanut.
- Ehkä vaikein asia tottua ja hyväksyä on ollut se, että hän ei kaipaa samalla lailla juuri tuota ap:nkin mainitsemaa henkistä yhteyttä. Puhuu pääasiassa käytännön asioista, ja jos pohdiskelen ääneen mitään korkealentoisempaa, keskustelua ei vaan synny. Saattaa ihmetellä, että mitä sä tuollaisia mietit.
- Ei osaa tehdä aloitteita. Ei seksin, ei tulevaisuudensuunnitelmien, ei erilaisten projektien, ei ongelmista puhumisen suhteen. Jos on jotain kitkaa, mistä pitäisi puhua, vetäytyy kuoreensa ja mököttää vaikka maailman tappiin sen sijaan, että ottaisi asian itse esille.
- Uppiniskaisuuteen asti joustamaton ja sairaalloisen tarkka joistakin asioista. Mm. syöminen on todella rajoittunutta. Syö vain sellaisia ruokia, joita on tottunut syömään jo lapsena. Mitään yhtään erikoisempaa on turha tarjota. Ravintolassa saan käydä yksin tai muiden ihmisten kanssa. Tuntee myös inhoa ja pelkoa monia melko tavallisia asioita kohtaan ja välttelee niitä oman etunsa kustannuksella. Esim. veriarvot on tsekattu viimeksi varmaan yli 15 vuotta sitten, koska pelkää neuloja.
- Ei käytännön järkeä. Monien arkisten asioiden hoitamiseen tarvitsee ylimääräistä opastusta siinä määrin, että se herättää minussakin edelleen välillä epäuskoa. Tuntuu kurjalta, kun joutuu muistuttelemaan ja ohjeistamaan omaa puolisoaan kuin lasta.
Jos nyt jotain positiivista sanoisin niin lojaali hän kyllä on. En todellakaan epäilisi missään olosuhteissa esimerkiksi pettämisestä.
Ilman henkistä yhteyttä on vaikea edes kuvitella olevansa toisen kanssa muuta kuin tuttava. Ja sitten vielä nuo muut mainitsemasi asiat. Mutta lojaali on; johtunee pitkälti siitä kykenemättömyydestä joustamaan/muutoksiin,/aloitteisiin ym.
Itse en kykenisi enkä jaksaisi. Onko se as alussa jo nähtävissä/koettavissa kuvaamallasi tavoin vai onko siinä ihastumisen/rakastumisen huuma vienyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen asperger ja luottoni muihin ihmisiin on melkein karissut. Koen monen vain esittävän mukavaa. Itse en halua enkä osaa pelata mitään pelejä. En halua kierroilla enkä koskaan hallita ketään. Koen, että heikomman ja pienemmän puolella täytyy aina olla. Kun koirapentu tulee vastaan, hymyilen hieman ja silitän sitä. En rupea hössöttämään tai lässyttämään. Koen silti tunteet sisälläni aivan yhtä vahvoina. Ellen jopa vahvempina.
Se ei parisuhteessa hyödytä ketään jos ne tunteet koetaan sisällä vahvoina eikä näytetä ulospäin.
Kyllä niitä tunteita näkee, jos vain viitsii yhtään katsoa. Yleensä ihmiset eivät viitsi. Koska on vain minä ja minulle kaikki huomionosoitukset.
Tunteita koetaan, ilmaistaan, jaetaan jne. Tunteen ilmaisuja voida nähdä. T. Ilmaisutaidon lehtori
Totta.
Neurotyypillisen asd-henkilön on vaan vaikea tunnistaa toistensa tunteita, sillä heillä on erilaiset ilmeet ja eleet ja he ilmaisevat tunteensa eri tavalla. Kumpikaan ei tunnista toisen tunteita.
Neurotyypilliset usein ilmaisevat tämän näin: "Assi ei ilmaise tunteitaan eikä ymmärrä muiden tunteita".
Osa asd-henkilöistä on opetellut neurotyypilliset ilmeet, eleet ja reagointitavat. He pystyvät melko hyvin kommunikoimaan neurotyypillisten kanssa, mutta kokevat kommunikoinnin raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on pitkälti kuin minun tekemäni. Olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Moneen olen jo tottunut ja tavallaan luovuttanut.
- Ehkä vaikein asia tottua ja hyväksyä on ollut se, että hän ei kaipaa samalla lailla juuri tuota ap:nkin mainitsemaa henkistä yhteyttä. Puhuu pääasiassa käytännön asioista, ja jos pohdiskelen ääneen mitään korkealentoisempaa, keskustelua ei vaan synny. Saattaa ihmetellä, että mitä sä tuollaisia mietit.
- Ei osaa tehdä aloitteita. Ei seksin, ei tulevaisuudensuunnitelmien, ei erilaisten projektien, ei ongelmista puhumisen suhteen. Jos on jotain kitkaa, mistä pitäisi puhua, vetäytyy kuoreensa ja mököttää vaikka maailman tappiin sen sijaan, että ottaisi asian itse esille.
- Uppiniskaisuuteen asti joustamaton ja sairaalloisen tarkka joistakin asioista. Mm. syöminen on todella rajoittunutta. Syö vain sellaisia ruokia, joita on tottunut syömään jo lapsena. Mitään yhtään erikoisempaa on turha tarjota. Ravintolassa saan käydä yksin tai muiden ihmisten kanssa. Tuntee myös inhoa ja pelkoa monia melko tavallisia asioita kohtaan ja välttelee niitä oman etunsa kustannuksella. Esim. veriarvot on tsekattu viimeksi varmaan yli 15 vuotta sitten, koska pelkää neuloja.
- Ei käytännön järkeä. Monien arkisten asioiden hoitamiseen tarvitsee ylimääräistä opastusta siinä määrin, että se herättää minussakin edelleen välillä epäuskoa. Tuntuu kurjalta, kun joutuu muistuttelemaan ja ohjeistamaan omaa puolisoaan kuin lasta.
Jos nyt jotain positiivista sanoisin niin lojaali hän kyllä on. En todellakaan epäilisi missään olosuhteissa esimerkiksi pettämisestä.
Ilman henkistä yhteyttä on vaikea edes kuvitella olevansa toisen kanssa muuta kuin tuttava. Ja sitten vielä nuo muut mainitsemasi asiat. Mutta lojaali on; johtunee pitkälti siitä kykenemättömyydestä joustamaan/muutoksiin,/aloitteisiin ym.
Itse en kykenisi enkä jaksaisi. Onko se as alussa jo nähtävissä/koettavissa kuvaamallasi tavoin vai onko siinä ihastumisen/rakastumisen huuma vienyt?
Lojaalius ei johdu kykenemättömyydestä joustamaan/muutoksiin/aloitteisiin. En tiedä mistä hatusta tämän oikein vedit, päätelmäsi/väittämäsi kuulostaa aika laskelmoivalta käytökseltä. Lojaalius tässä kuvatuilla henkilöillä on tyypillisesti ennemminkin ominaispiirre joka juontuu jostain oikeudenmukaisuuden tai oikeellisuuden tarpeesta. Johan meni solmuun..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on kirjolla ja lapsista ainakin yksi, todennäköisesti kolme. Autismin geeniperimää tulee myös minun sukuni puolelta, itselläni ei kuitenkaan piirteitä. Luulisin, että meidän parisuhteemme pääosin toimii toisaalta siksi, että minä olen jo lapsuudenkodissani tottunut toimimaan kirjolaisten kanssa (ongelmia kyllä oli) ja toisaalta siksi, että mieheni haasteet ovat verrattain vähäisiä ja hän on luonteeltaan ns. kiltti.
Meillä mies on aina huolehtinut lapsista hyvin ja viettänyt intensiivisesti aikaa heidän kanssaan. Ehkä tässä on auttanut se, että myös lapsilla on piirteitä. Heillä on ollut vahvoja yhteisiä rutiineja, joiden parissa on mennyt tuntikausia.
Myös kotihommista mieheni huolehtii hyvin. Toimii kyllä erittäin perusteellisesti, joustamattomasti ja hyvin pikkutarkasti, minkä takia hommiin kuluu paljon aikaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, jos jaamme työt järkevästi ja pysymme poissa toistemme tontilta. Mies nyhrää tyytyväisenä omissa hommissaan, ja minä vetelen suuria linjoja :D
Yhteiselämään olen tyytyväinen. Mies on älykäs, hyvä keskustelukumppani, hauska ja kiinnostava. Meillä on samanlaiset arvot ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Haluamme elämältä suurin piirtein samoja asioita ja meillä on yhteisiä haaveita. Elämässä riittää rakkautta, iloa ja hellyyttä.
Suurimmat haasteet liittyvät meillä konfliktitilanteisiin. Mies haluaisi käsitellä asioita ainoastaan rationaalisesti, minä kaipaan riitatilanteessakin empatiaa ja jonkinlaista tunnetason kohtaamista. Se ei meillä siinä tilanteessa onnistu, vaikka muuten onnistuukin. Mutta tämä on pieni murhe, jotenkin saamme asiat kuitenkin käsiteltyä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aspergereiden tarvetta tulla tähän ketjuun puolustelemaan. Jos vaikka ottaisitte opiksi luetun ja hankkisitte apua siihen itsensäilmaisuun ja terveempiin toimintatapoihin niin ei tarvitse puolisoiden ja siis eksien tälläisiä ketjuja perustaa. Täällä ketään olla huvikseen haukkumassa. Kokemukset on meille aitoja ja helvetin kipeitä/traumatisoivia.
En ainakaan minä ole puolustelemassa huonoa käytöstä. Nenttikumppaninkin täytyy ymmärtää, että neurokirjava ihminen ei (lähtökohtaisesti) ole tahallaan hankala, vaan hän kokee asiat eri tavalla.
Ja kuten sanoin, diagnoosi ei vapauta vastuusta tai oikeuta kohtelemaan toista huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että toimii omaehtoisesti, omalla tavallaan ei ole välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä, vaikka lopputulema varmasti tuntuukin nentistä siltä. Aivot vain eivät toimi samoin, ei ole ajatusta muusta kuin se oma tapa nähdä asiat. Ei ehkä niin ymmärrystä toisen toisenlaisesta maailmasta. Autismin kirjolle sijoittumisesta riippuen, as voi oppia näkemään asioita myös toisten näkökulmasta, toisten tavoin, asia kerrallaan. Naiset erityisesti maskaavat aika hyvin, tosin se sitten vie paljon voimia. Jokainen on myös jo persoonana omanlainen.
Kyllä se on itsekkyyttäkin - sillä sanalla sitä kutsutaan yleisesti. Ja näin muut tuollaisen touhun kokee. Minäkin voin ilmoittaa, että mun aivot nyt vain ovat tällaiset, ja paskat piittaan kenenkään muun asioista tässä perheessä. Silti osaan laittaa ruokaa/käydä töissä/harrastaa. Mutta koska onaehtoisuus, en halua ajatella muita. Tämä selvä.
Ymmärrän että turhauttaa, näin olisin itsekin ajatellut ennen. Tässä kiteytyy hyvin haaste, muiden on vaikea ymmärtää toimintaa, tulkinta värittyy nentin kokemuksen mukaan mikä muista on oikea tapa toimia.
Itsekkyys ei ole varsinaisesti hyve oli sen takana oleva syy mikä tahansa ja kokemus kenen tahansa. Joku roti.
Assit ovat itsekeskeisiä. Eivät ilkeyttään tai tahallaan, he vaan ovat syntyneet ajattelemaan lähinnä omia tarpeitaan. Tämä näkyy kaikessa kanssakäymisessä ja elämäntyylissä, eikä assi ole se, jolta pyytää ekana lohdutusta.
Assimies voi lähteä karkuun, jos joku uhkailee hänen puolisoaan, tai olla täysin välinpitämätön asiaa kohtaan. Samalla kun olet itse supersairaana ja kaipaat vaan hiljaisuutta sekä rauhaa, assi voi kutsua kavereitaan viettämään iltaa. On turha toivoa että hän älyäisi ilman sanomista, että voisit kaivata syötävää, juotavaa tai buranaa.
Assit ovat usein lojaaleja kumppaneita, eli liitot kestävät suurella todennäköisyydellä pitkään. Se onkin sitten eri asia, kuinka moni jaksaa vanhemmiten aina vaan jäykemmäksi muuttuvaa puolisoaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assit ovat itsekeskeisiä. Eivät ilkeyttään tai tahallaan, he vaan ovat syntyneet ajattelemaan lähinnä omia tarpeitaan. Tämä näkyy kaikessa kanssakäymisessä ja elämäntyylissä, eikä assi ole se, jolta pyytää ekana lohdutusta.
Assimies voi lähteä karkuun, jos joku uhkailee hänen puolisoaan, tai olla täysin välinpitämätön asiaa kohtaan. Samalla kun olet itse supersairaana ja kaipaat vaan hiljaisuutta sekä rauhaa, assi voi kutsua kavereitaan viettämään iltaa. On turha toivoa että hän älyäisi ilman sanomista, että voisit kaivata syötävää, juotavaa tai buranaa.
Assit ovat usein lojaaleja kumppaneita, eli liitot kestävät suurella todennäköisyydellä pitkään. Se onkin sitten eri asia, kuinka moni jaksaa vanhemmiten aina vaan jäykemmäksi muuttuvaa puolisoaan...
Moni mies on yleensäkin juuri noin ajattelematon.
Assina on helppoa olla toisen assin kanssa. Sitä voi mennä sellaiseen maailmaan, mitä kukaan muu ei ymmärrä. Voi puhua oudoista jutuista, oikeasti niistä mielenkiintoisista jutuista eikä vaan, mitä tylsää tapahtuikaan viikonloppuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assina on helppoa olla toisen assin kanssa. Sitä voi mennä sellaiseen maailmaan, mitä kukaan muu ei ymmärrä. Voi puhua oudoista jutuista, oikeasti niistä mielenkiintoisista jutuista eikä vaan, mitä tylsää tapahtuikaan viikonloppuna.
Niin ,että neurotyypillisillä ei ole muuta puhuttavaa? Aikamoista jalustalle nostamista . Kyse ollut kyvyttömyydestä ilmaista tunteitaan, itsekkyydestä, kommunikaatiovaikeuksista mikä on tyypillistä asseille. Tässä tulikin selväksi tuo oman erinomaisuuden korostaminen.
Otsikon mukaan tiedustelet parisuhdetta puolisoon... mutta asetelma on mahdoton, sillä kuviossa on KOLME henkilöä, eikä se siksi voi olla PARIsuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei sopinut. Itsekeskeisyys ja tilannetajun puute, mitä kummallisemmista asioista ärsyyntyminen (mm. siitä, kun naureskelimme kerran naapurin kanssa emmekä siis hänelle tai kenellekään muullekaan) ja vain omien kiinnostuksen kohteiden pitäminen arvokkaina kävivät lopulta liian raskaaksi. Suuttui, jos halusin välillä keskittyä omiin juttuihin ja harrastuksiini. Oli myös konservatiivinen ja naiskäsityksensä oli kuin 1950-luvulta. Lojaali oli kyllä, siitä plussaa, mutta valitettavasti pelkästään sillä ei pitkälle pötkitä.
Kiinnostaisi tietää miten konfliktitilanteet ja ero on mennyt aspergerin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksia voi pyytää ihan työterveyshuollon tai julkisen terveydenhuollon kautta.
Mitään lääkettä Aspergerin hoitoon ei ole. Toimintaterapiaa voidaan kokeilla.
Pitäisi hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja ymmärtää heidän erityispiirteitä, he eivät tahallaan toimi niin kuin toimivat.
Ymmärtää voi mutta aina ei tarvitse hyväksyä. On vallan hyvä asia, jos/kun työpaikoilla tehdään joitain erityisjärjestelyjä esimerkiksi autismin kirjolla olevan työntekoa helpottamiseksi. Siitä hyötyy koko työyhteisö. Parisuhde on taas aivan eri kokoluokan asia eikä ketään voi pakottaa aloittamaan parisuhdetta tai pysymään sellaisessa siksi, että puoliso on assi eikä siksi aina ymmärrä "normaalin" maailman käytäntöjä. Valitettavasti varsinkin assimiehissä on paljon itsekeskeisiä, ylimielisiä ja (tahtomattaan) ilkeitä tyyppejä, joiden kanssa parisuhteillessa menee oma terveys ennen pitkää. Vastavuoroisuuden, kumppanuuden ja avoimen tunteiden jakamisen odotus ei ole mitään niuhottamista tai "nenttilampailua", kuten jotkut ääripään as-henkilöt väittävät.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei sopinut. Itsekeskeisyys ja tilannetajun puute, mitä kummallisemmista asioista ärsyyntyminen (mm. siitä, kun naureskelimme kerran naapurin kanssa emmekä siis hänelle tai kenellekään muullekaan) ja vain omien kiinnostuksen kohteiden pitäminen arvokkaina kävivät lopulta liian raskaaksi. Suuttui, jos halusin välillä keskittyä omiin juttuihin ja harrastuksiini. Oli myös konservatiivinen ja naiskäsityksensä oli kuin 1950-luvulta. Lojaali oli kyllä, siitä plussaa, mutta valitettavasti pelkästään sillä ei pitkälle pötkitä.
Konservatiivisuus ei taida olla as-ominaisuus. Oma puoliso ihmetteli, kun jotkut ihmettelivät miten poika oli lucia-neitona tai nainen harrasti metsästystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni on as ja on kyllä lottovoittoon verrattavissa. Arki toimii mahtavasti ja riitoja on tosi harvoin. Mies on moderni ja oikeudenmukaisuuden perikuva ja välillä itken ilosta, kun kuuntelen ystävien miesten tunkkaisia ajatusmaailmoja ja typeriä tempauksia.
Niin tavallaan ymmärrän mitä tarkoitat. Minunkin mieheni kannattaa tasa-arvoa, tietyllä tapaa kohtelee minua kuitenkin kunnioittavasti, ei esim puhu mitään irstaita juttuja, kerro naisvitsejä tms ja ihmettelee itsekin välillä joidenkin omien kavereidensa tempauksia ja sovinistisia puheita. Kysyy myös mielipidettäni moniin omiin asioihinsakin. Mutta ei se kyllä toisaalta kovin kunnioittavalta tunnu, kun ei pyynnöistä huolimatta vaan hoida omaa osuuttaan esim kotitöistä. T. Ap
Voisiko hoitaa osuutensa rahalla? Maksaisi siivojan, joka tekisi esim ne työläimmät hommat ja sinä tekisit itse ne päivittäiset helpommat ja ripeämmät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni on as ja on kyllä lottovoittoon verrattavissa. Arki toimii mahtavasti ja riitoja on tosi harvoin. Mies on moderni ja oikeudenmukaisuuden perikuva ja välillä itken ilosta, kun kuuntelen ystävien miesten tunkkaisia ajatusmaailmoja ja typeriä tempauksia.
Niin tavallaan ymmärrän mitä tarkoitat. Minunkin mieheni kannattaa tasa-arvoa, tietyllä tapaa kohtelee minua kuitenkin kunnioittavasti, ei esim puhu mitään irstaita juttuja, kerro naisvitsejä tms ja ihmettelee itsekin välillä joidenkin omien kavereidensa tempauksia ja sovinistisia puheita. Kysyy myös mielipidettäni moniin omiin asioihinsakin. Mutta ei se kyllä toisaalta kovin kunnioittavalta tunnu, kun ei pyynnöistä huolimatta vaan hoida omaa osuuttaan esim kotitöistä. T. Ap
Voisiko hoitaa osuutensa rahalla? Maksaisi siivojan, joka tekisi esim ne työläimmät hommat ja sinä tekisit itse ne päivittäiset helpommat ja ripeämmät?
Myös rahan menettäminen saattaa motivoida häntä oppimaan kodinhoitoa.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen as ja entinen mieheni myös. Olimme nuoria eikä valmiita suhteeseen, sen takia erosimme, tarkemmin sanottuna minun takia.
Sukellus autismin maailmaan on aika iso, sitä on varmasti vaikea ymmärtää, sillä kaikki olemme yksilöitä, ilman diagnoosejakin. Sun täytyy ottaa vaas ihminen sellaisen kuin se on. Minua olisi aikoinaan ehkä helpottanut, jos olisin tiennyt että "tämäkin asia on sitä assia". Esimerkiksi hän ei suostunut kantamaan ostoskasseja tai äitiyspakkausta.
Turha jumittua harmittelemaan asioita jotka johtuu tästä diagnoosista. Minua harmittaa jälkeenpäin ainoastaan se että en ollut itse tarpeeksi kypsä ihminen. Mutta enpä voi sille mitään :,\