50+ ikäisille kysymys . Miltä tuntuu kun elämää on vähemmän edessä kuin takana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hävettää sanoa, mutta olen 56 ja jokseenkin onnellinen, että sain elää merkittävän osan elämääni mukavammassa maailmassa. Nyt ei oikein pelota enää mikään. Elämä maistuu edelleen, mutta onhan tätä nähtykin.

Arvaan kyllä, mistä kommenttisi kumpuaa (vierasmaalaisten vihasta) ja olet just niitä, jotka ummisti silmänsä koulukiusaamiselta ynnä muulta pahalta. Kun eivät omalle kohdallesi osuneet, niin mielestäsi maailma oli parempi paikka. 

vihervassari se siinä tuntee syyllisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnolla odottelen seuraavaa.

Mulla sama. Suunnittelen millaiseen perheeseen syntyisin ja millainen olisin.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takuun kukaan voi antaa kaksikymppiselle tai kolmekymppiselle etteikö elämää voisi olla edessä vähemmän kuin takana?

Joka ikinen päivä saamme uutisia miten nuoret juuri kortin saaneet ajaa itsensä ja kaverinsa ja ehkä jonkun ulkopuolisenkin siisnä sivussa kuoliaaksi.

Olen hoitoalalla ja näen nuoria ihmisiä jotka ovat sairastuneet vakavasti. On myös lapsia. Elämä ei anna takuita. Nuorena sitä luulee olevansa kuolematon, ei se minua koske ja sitten ehkä joskus tuhannen vuoden päästä.

Kuusikymppinen on ehtinyt elää ja kokea, nuorella jää kaikki kesken.  Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä paremmin tulee sinuksi elämänsä rajallisuuden kanssa, ja se ei pelota. Normaali luonnollinen asia. Kukaan ei ole ikuisuusesine.

Harvinaisen fiksusti kirjoitettu ottaen huomioon tämän oksennuspalstan.

Kyllä se v*tuttaa kun terveys menee vaan huonompaan suuntaan. Toivottavasti pääsen mahdollisimman pian pois. Vanhuus ja vanheneminen ei tuo mitään hyvää tullessaan.

Täähän on yllättävän symppis aihe! Ikä antaa perspektiiviä ja pehmentää vastauksia. Näin kuuskymppisenä sitä huokailee miten pöhköä kiihkoilua nuoremmat harrastaa, mutta sitten muistan että taisin olla itse samanlainen. Nyt en enää polta päreitäni muuta kuin ihmisille, jotka tekee tahallista pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnolla odottelen seuraavaa.

Mulla sama. Suunnittelen millaiseen perheeseen syntyisin ja millainen olisin.

Miksi joku valitsee syntyä esim vammaisena kehitysmaahan jos tämä on kerran valintakysymys?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo 66 v. ja olen ollut eläkkeellä vajaat 2 v. Ensi töikseni eläkkeelle jäädessäni hankin itselleni ns. kostokropan (paino nyt samoissa lukemissa kuin 35 v. sitten), mikään ei pahemmin roiku eikä riipu. Mieleltäni olen juuri nyt nuorempi kuin mitä olen ollut viimeisen 20 vuoden aikana. En kadu enkä kaipaa mennyttä elämää enkä myöskään ajattele tulevaa vaan elän tässä ja nyt. Ainut mitä kaipaan on saman henkinen viriili seura ja sitä on vähän vaikea löytää, mummoilu ei ole minun juttuni.

Mietin vain montako valhetta juttusi sisältää. Ilmeisesti aika monta.

Entä jos joillakin on elämää paljon edessä, mistä tiedetään että se olisi vähän tai vähemmän.

Ei yhtään ainutta valheen sanaa. Kun sen oikein oivaltaa elämä voi alkaa uudestaan + 50 v. ja vielä jopa +60 v. Ikä on vain pelkkä luku.

Onhan tätä nähty. Kun lähtö tulee, niin se tulee oikeaan aikaan.

Innoissani oottelen mitä tuleman pitää =)

Jaa? No, joka vuosi tulee kaikille yksi vuosi ikää lisää ja ainoa pakotie tästä on vielä enemmän perseestä.

Nauti tästä päivästä, sillä huominen on huonompi.

Olen 55v nainen ja voin oikein hyvin. Lapset ovat jo 16v ja 19v eli heidän kanssaan pääsen jo aika helpolla. Mies jää parin vuoden päästä eläkkeelle ja odotan innolla sitä aikaa, että pääsemme kahdestaan matkustelemaan, mökkeilemään jne. Itse olen fyysisesti hyvässä kunnossa; lenkkeilen, käyn salilla ja jumpissa, ylipainoakaan ei ole. 

En koe itseäni henkisesti vanhaksi tai väsyneeksi, en myöskään fyysisesti. Kymmenen vuoden päästä pääsen eläkkeelle, odotan sitä malttamattomasti. 

Muuten hyvältä mutta terveyshuolten takia ikääntyminen pelottaa.

Suht uusi ammatti, ikää 56v. En kyllä suostu lopettamaan kymmenen vuoden kuluttua, kun tämä on niin kivaa. Onneksi olen freelanseri. Muuten tahti vähän hidastunut, siis palautuminen kestää. Tapaan paljon erilaisia ihmisiä. Olen vieläkin utelias elämän suhteen, mutta tiedän myös, mistä pidän ja mitä tarvitsen. En stressaa liikaa, paitsi vähän tietotekniikasta. Lapseni ovat tärkeintä elämässäni, tärkeämpiä kuin ne kivat työt. Miesrintamallakin vauhtia, mutta kaipaan toki vakiintumista. Olen elänyt ja kokenut, mutta lapsiani ja vanhempiani haluaisin vielä tukea.

Kekkonen oli 56 v tullessaan presidentiksi. Niin että alkaa olla kiire, jos ei ole uraa takana. Hyvään elämään pääsee tietenkin vähemmällä kun tietää mitä haluaa ja mikä on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Suht uusi ammatti, ikää 56v. En kyllä suostu lopettamaan kymmenen vuoden kuluttua, kun tämä on niin kivaa. Onneksi olen freelanseri. Muuten tahti vähän hidastunut, siis palautuminen kestää. Tapaan paljon erilaisia ihmisiä. Olen vieläkin utelias elämän suhteen, mutta tiedän myös, mistä pidän ja mitä tarvitsen. En stressaa liikaa, paitsi vähän tietotekniikasta. Lapseni ovat tärkeintä elämässäni, tärkeämpiä kuin ne kivat työt. Miesrintamallakin vauhtia, mutta kaipaan toki vakiintumista. Olen elänyt ja kokenut, mutta lapsiani ja vanhempiani haluaisin vielä tukea.

Minulla oli sama tilanne iässäsi, mutta tuohon viitisen vuotta ja alkoi ilmetä jos jotakin sairautta ja väsymystä.

Oon 56 enkä ehdi vielä miettii tällaisia kun koko ajan on niin kiire. Odotan eläkeikää ja sitä että ehdin tehdä muutakin kun juosta toisten asioilla.

Nyt on enemmän vientiä kun nuorena. Hauskaa!

N 59