50+ ikäisille kysymys . Miltä tuntuu kun elämää on vähemmän edessä kuin takana?

Ihan ok, ei valittamista. Paljon on tullut nähtyä ja koettua jo. Vielä voi olla kivoja juttuja edessä. En haluaisi elää satavuotiaaksi.

Äitini aikoinaan sanoi, ettei haluaisi vanhana joutua loppuiäkseen jonnekin vuodeosastolle liikuntakyvyttömänä, vaan toivoisi mielummin siinä tapauksessa pääsevänsä pois. Hänen toiveensa toteutui. Itse ajattelen samoin.

Niinkuin Merete Mazzarella sanoi kuolemasta: Juhlista kotiin.

Hyvältä tuntuu!🙂

Olen onnellinen, että olen saanut elää suurimman osan elämääni oikealla aikakaudella: naisena äitinä ja vaimona.

Tämä aika on huono ja pahemmaksi menee koko ajan, kuten näemme.

Surettaa nuorten puolesta kun niin monilta menee elämä hukkaan.

Ihan hyvä fiilis. Mistä tiedät, että et kuole ennen jotain viisikymppistä? Kyllä me täältä lähdemme ihan satunnaisessa järjestyksessä.

Upealta. Tätä tällaista on nyt nähty jo ihan riittämiin.

Äitini rakennutti talon 67v.!

Olen 50v, mutta tunnen itseni vielä 30-vuotiaaksi.

Parisuhde on tullut tärkeämmäksi. Tuntuu kauhealta, kun aika hupenee ja pitäisi pärjätä vielä 25 vuotta kunnes kuolee. Minäkin nyt työtön ja tuskin enää töitä saan, koska jostain syystä en kelpaa. Työhaastatteluissa asiattomia kysymyksiä.

En ole vielä neljääkymmentä, mutta mietin usein että kuolema voi tulla jo vaikkapa viisikymppisenä. En pelkää kuolemaa, olen henkisesti varautunut.

Oikein hyvälle tuntuu. Elämä meni kuten meni, en saanut 4 lasta, okt, valkoista aitaa enkä turvavolvoa mutta olosuhteisiin nähden loistavasti, olen tyytyväinen.

Elä elämääsi ja paranna se minkä pystyt ja muuhun sun on tyytyminen, huomaa hyvät asiat.

N55

Itse olen 50v. mies. Elämä on yllättävänkin mukavaa - nuorempana sitä ajatteli että elämä loppuu viimeistään 35 jälkeen, mutta eipä se loppunutkaan, vaan oikeastaan alkoi.

Parasta on se, että enää ei kiinnosta yhtään mitä muut ajattelevat itsestäni. Se on oikeasti todella vapauttavaa. Kroppa toimii hyvin - edelleen se oppii uusia asioita ja kehittyy, vaikka pieniä vaivoja silloin tällöin onkin.

Aika on kullannut muistot, mutta kyllä 80 -luku oli hyvää aikaa olla lapsi - maailma oli paljon yksinkertaisempi. Nykyinenkin aika on hyvä, mutta jostain syystä ihmisten on todella vaikea olla onnellisia. Tätä on välillä todella vaikea ymmärtää.

Vaikea keksiä mitään todella huonoa. No ehkä joskus kaipaan viehätysvoimaani naisten suhteen, sillä enää ei naiset katsele:). Tosin tälläkään ei ole enää väliä, koska oma kumppani ja perhe ylipäätään on tärkeimmät kaikista.

Ei valittamista. Maksettu asunto, ei velkaa enää ja hyvä työpaikka, hyvä palkka. Lapsi jo aikuinen ja omillaan. Voi tulla ja mennä ja olla niinkuin haluaa, ei enää stressiä mistään. Tämähän on elämän parasta aikaa! N51

Tässä maailmantilanteessa oikein hyvältä ja kuolee niitä nuoriakin, kaksi työkaveria menehtynyt syöpään, toinen oli 34 ja toinen 42, ystävän lapsi kuoli kolarissa 22v.

Ainoa mistä huomaa vanhenemisen on se, että huonosti nukutun yön jälkeen ei jaksa seuraava päivänä tehdä mitään.

En käy enää töissä.

Jotain pientä sosiaalisuutta voisi työelämästä ottaa, mutta vaimo, lapsi ja ystävät riittävät.

Paljon on vapaa-aikaa. Syön kohtuullisesti, liikun, nukun. Lueskelen, nettisurffaan, soittelen tuttaville ym.

Parasta on aamulla, kun on herännyt, muttei ole mitään ajatuksia päässä ja saa vain olla ja hengittää.

Illalla väsymyksen hiipiessä tuntuu myös hyvältä.

Juuri mitään turhaa en ostele.  Ylimääristä en kuluta. Iso kauppakeskus on lähellä, mutta ehkä kerran viikossa käyn juomassa (vain) kupin kahvia.

Juuri kehenkään ei ole halua tai energiaa tehdä mitään vaikutusta. Ei tarvetta/kykyä/halua kilpailla ulkoisilla voitonmerkeillä. Kun ei tarvitse näyttää, ei mene paljoa rahaakaan. Ulkomaanlomamatkoista en oikein enää erityisesti nauti. Vaimolle kompromissina päädyn lähtemään lomalle kerran vuodessa.

Monet uutiset tuntuvat hölmöiltä ja/tai merkityksettömiltä. Katselen kaikenmaailman koronakriisit ja sotakriisit henkisesti aikalailla sivusta. En koe niiden koskettavan itseäni.

Olen vain ja elän.  Läsnäolon voimalla Tollen tavoin.

Ei mitään suuria tavoitteita. Olen noin 40-vuotiaasta lähtien ollut sillä asenteella, että voidaanhan tässä elääkin, mutta voisihan sitä kuollakin, jos kuolema kutsuu. Nyt 55 mittarissa. Taidan laittaa silmät kiinni ja nukun vähän lisää.

Jos heitän turhat defenssit hittoon ja rupean rehelliseksi (palstalla ehkä tuntematon sana) niin tottakai se widuddaa että vanhenee.

Minä koen että elämä muuttui paremmaksi kun 50 tuli mittariin. Ei ole onneksi ulkonäköongelmia vielä. N.

Vierailija kirjoitti:

Ikääntymisen tuoma jähmeys ei innosta enää maailmanvalloituksiin.

Hyvin ilmaistu. Näinhän se on.

Olen sinut sen asian kanssa. Takana on voitettu syöpä ja sen mukanaan tuoma rennompi asenne elämään kuin ennen.

Olen saanut elää tapahtumarikkaan ja hyvän elämän mielestäni. Jälkikasvu on ehtinyt aikuisikään ja tolkun ihmisiä ovat. Onneksi olen fyysisesti vielä hyvässä kunnossa ja talouspuoli on positiivisessa jamassa. Matkustelen, harrastan ja olen uudelleen taas aktivoitunut tapaamaan ystäviäni. Työelämässä olen yhdessä lapsuuteni haave ammatissa, joten silläkään saralla ei ole valittamista.  

Kyllä tässä tietyssä mielessä eletään elämän parasta aikaa. 

M53

67 v mittarissa ja eläke juoksee.

Leppoisampaa elämä nyt on kuin 20...40 vuotta sitten. Kuntoa riittää, joten varmaan parikymmentä hyvää vuotta jäljellä.

Kun katselen tätä maailmaa, en tosiaankaan edes haluaisi olla täällä 50 vuoden kuluttua.

Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Ei kukaan meistä ole ikuinen, onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnolla odottelen seuraavaa.

Mulla sama. Suunnittelen millaiseen perheeseen syntyisin ja millainen olisin.

Miksi joku valitsee syntyä esim vammaisena kehitysmaahan jos tämä on kerran valintakysymys?

Ehkä ei ole ymmärtänyt suunnitella ja varata parempaa osaa. Saa sitten sen mitä on jäljellä.