Miksi nykyään on niin paljon mt-ongelmia, mutta aiemmin ei ollut ollenkaan?
Nykyään sadattuhannet kärsivät mt-ongelmista ja suuri osa tuntuu olevan ongelman takia myös suorastaan työkyvyttömiä. Miksi tätä ongelmaa ei ollut esim 40 vuotta sitten? Moni sanoo, ettei silloin näitä ihmisiä hoidettu. No luulisi, että tämän seurauksena esimerkiksi itsemurhat olisivat olleet tuolloin huomattavan korkeita, mutta ei. Ne ovat korkeita nimenomaan nykyään, vaikka näin ei tuon väittämän mukaan pitäisi olla verrattuna menneeseen aikaan jolloin apua ei saanut. Lisäksi ennen oli pakko mennä sinne lapion varteen töihin, ei silloin kyselty, että vai haluaisitko jäädä ennemmin kotiin sairastamaan mt-ongelmaa. Silti ihmiset selvisivät ilman itsemurhia.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
metoo ja feminismi.
tiedä sitten kumpi on syy ja kumpi seuraus, mutta maissa, joissa feminismi ja metoo on voimakkaimmillaan, on myös eniten mt-ongelmia
EI TÄLLÄ PALSTALLA SAA KERTOA TOTUUKSIA!!!
Minun isovanhemmat ovat olleet mielisairaalassa, siitä ei vain puhuttu. Minäkin olen ollut, mutta siitäkään ei tiedä kukaan.
Itsemurhat ovat itseasiassa vähentyneet.
https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_007_fi.html
Ennen kuin mietit tuota, aloita miettimällä hokijatrolleja ja rumaa kieltä käyttäviä. Eiköhän ihmisillä ole eri syitä miksi eivät ole uraputkessa ja koska et tiedä niistä asioista mitään, ei kannata kommentoida, eivät kaikki ihmiset ole silti hulluja.
Kyllä kaikki oli kunnollista ennen, kun suomalaisella miehellä oli tasan kolme sallittua masennuslääkettä: viina, vaimon hakkaaminen ja narun jatkoksi meneminen. Ei neiteilty missään terapiassa, vaan oltiin MIEHIÄ!
PRKL!
Vierailija kirjoitti:
- yhteisöllisyyden katoaminen
- perheet, suvut hajallaan
- henkisyyden katoaminen elämästä
- some
- maailmanloppua maalaileva media
- helppojen, avustavien tehtävien katoaminen
- digitalisaatio
- tunnistetaan paremmin
- on helpompi kertoaSiinäpä noita syitä.
Noi selittää sun mielestä, miksi ap:n väite pitäisi paikkansa, mutta mikä sitten selittää sen, että tilastojen mukaan tilanne on todellisuudessa juuri päinvastoin, kuin ap väitti?
Vierailija kirjoitti:
Olin teini 90-luvun alkupuolella, enkä koskaan edes kuullut puhuttavan masennuksesta tai ylipäätään nuorten mielenterveysongelmista. Silloin kyllä juopoteltiin joukolla niin tytöt kuin pojatkin ja pidettiin porukalla hauskaa, vaikkei sinällään mitään tervettä toimintaa ollutkaan. Olisiko siinä selitys, että tuolloin suurin osa 14-18 vuotiaista juhli joka viikonloppu molempina päivinä?
Niin minäkin olin ja kyllä silloinkin oli kaiken maailman erityisoppilaita, tarkkislaisia, koulupudokkaita jne jne. Nykyään vaan kaikki on integroituna samaan luokkahuoneeseen, kun ennen pahimmat tapaukset oli siivottu pois näkyvistä omiin kouluihinsa. Lisäksi ehkä asiasta ei puhuttu niin paljoa ja kaikkia sairauksien nimiä ei ehkä ollut olemassa, mutta oireet kyllä olivat.
Eoperheissä kasvaminen yksi iso syy. Kaikenlaiset uusperhehelvetit, eli jo lapsesta asti on hyvin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään joka vaiva ja piirre diagnosoidaan. Vähänkin kerrot lääkärille ahdistuneisuudesta niin saat ahdistuneisuushäiriödiagnoosin. Sama masennuksen kanssa. Minut ohjattiin tahtomattani psykiatrille ja nyt on kasassa jo 7 eri mt-diagnoosia. Ja kaikkiin tietysti määrätty lääkitys.
Kerropa, mitkä 7 eri mt-diagnoosia? Kuulostaa erikoiselta.
Vaikkapa seuraavat diagnoosit voi saada kuka tahansa esimerkiksi akuutin elämänkriisin takia jos antaa psykiatrin tutkia ja hutkia tarpeeksi: Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, sopeutumishäiriö ja päälle rapsahtaa tottakai vielä jokin persoonallisuushäiriö, kun ovat nyt erityisesti muodissa.
-eri
Koronapolitiikan jälkiseuraamukset alkavat pikkuhiljaa näkyä ja tämä on vasta alkua.
Ainakin jokin pieni osuus voi mennä karuna rakotteiden biikki broteiinin biikkiin, koska se kuulemma läpäisee veri-aivoesteen, ja voi aiheuttaa tulehdustilan aivoissa. Ilmeisesti rökotteiden lipidinanopartikkelit edesauttavat tuota keskushermostoon pääsyä?
Vierailija kirjoitti:
Minun isovanhemmat ovat olleet mielisairaalassa, siitä ei vain puhuttu. Minäkin olen ollut, mutta siitäkään ei tiedä kukaan.
Niin minunkin isovanhemmat ovat olleet. Ja heidän vanhempansa. Sodan jälkeen rakennettiin ihan erikseen psykiatrisia sairaaloita sotilaille. Sodassa traumatisoituneita mielenterveystapauksia oli sotavuosina Suomessa viisinumeroinen luku. Eihän niitä oireita silloin tosin ymmärretty. Oireilevia pidettiin heikkoina ja syyllistettiin oireistaan. Viinalla sitten lääkitsivät traumojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään joka vaiva ja piirre diagnosoidaan. Vähänkin kerrot lääkärille ahdistuneisuudesta niin saat ahdistuneisuushäiriödiagnoosin. Sama masennuksen kanssa. Minut ohjattiin tahtomattani psykiatrille ja nyt on kasassa jo 7 eri mt-diagnoosia. Ja kaikkiin tietysti määrätty lääkitys.
Kerropa, mitkä 7 eri mt-diagnoosia? Kuulostaa erikoiselta.
Vaikkapa seuraavat diagnoosit voi saada kuka tahansa esimerkiksi akuutin elämänkriisin takia jos antaa psykiatrin tutkia ja hutkia tarpeeksi: Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, sopeutumishäiriö ja päälle rapsahtaa tottakai vielä jokin persoonallisuushäiriö, kun ovat nyt erityisesti muodissa.
-eri
Lääkäri ei voi diagnosoida persoonallisuushäiriötä akuutin tilanteen mukaan. Piirteet täytyy olla näkyvissä nuoruudessa tai viimeistään varhaisaikuisuudessa, ja niiden täytyy olla pitkäaikaisia ja kaikissa tilanteissa ilmeneviä.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin jokin pieni osuus voi mennä karuna rakotteiden biikki broteiinin biikkiin, koska se kuulemma läpäisee veri-aivoesteen, ja voi aiheuttaa tulehdustilan aivoissa. Ilmeisesti rökotteiden lipidinanopartikkelit edesauttavat tuota keskushermostoon pääsyä?
Pfizer mRNA Spike Protein Found In Dead Man’s Brain And Heart - GreatGameIndia
Ennen oli enemmän töitä joissa pystyi silti olemaan jos vähän muumit oli laaksossa kateissa. Samoin alkon kanssa ei niin kursailtu ja ryypyn otto töissä ei ollut maailman loppu kunhan ei autoa ajanut yms.
Ennen ei ollut mietoa hoitoa vaan joko laitokseen tai vapaana.
Taatusti ennen oli mt-ongelmia mutta ne oli pinnan alla piilossa ja niitä peiteltiin. Tottakai kun ei ollut mm. nettiä niin ei ollut tämän ajan riippuvuuksia. Siis ajatella, ihmiset somettaa pahimmillaan itsensä jopa hoitoon asti.
Naiset hakeutuvat opiskelemaan mt-alaa kuvitellessaan että se jotenkin selvittäsi heidän omat päänsisäiset ongelmansa.
Tämän takia tulevaisuuden psykologit ovat PELOTTAVA ajatus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään joka vaiva ja piirre diagnosoidaan. Vähänkin kerrot lääkärille ahdistuneisuudesta niin saat ahdistuneisuushäiriödiagnoosin. Sama masennuksen kanssa. Minut ohjattiin tahtomattani psykiatrille ja nyt on kasassa jo 7 eri mt-diagnoosia. Ja kaikkiin tietysti määrätty lääkitys.
Kerropa, mitkä 7 eri mt-diagnoosia? Kuulostaa erikoiselta.
Vaikkapa seuraavat diagnoosit voi saada kuka tahansa esimerkiksi akuutin elämänkriisin takia jos antaa psykiatrin tutkia ja hutkia tarpeeksi: Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, sopeutumishäiriö ja päälle rapsahtaa tottakai vielä jokin persoonallisuushäiriö, kun ovat nyt erityisesti muodissa.
-eri
Totta. Nykyään myös haetaan herkemmin apua ja julkkiksetkin puhuvat mt-ongelmistaan. Avoimuus näissä on nykypäivää, etenkin nuorilla. Se on toki surullista kuinka moni joutuu ihan työkyvyttömyyseläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään joka vaiva ja piirre diagnosoidaan. Vähänkin kerrot lääkärille ahdistuneisuudesta niin saat ahdistuneisuushäiriödiagnoosin. Sama masennuksen kanssa. Minut ohjattiin tahtomattani psykiatrille ja nyt on kasassa jo 7 eri mt-diagnoosia. Ja kaikkiin tietysti määrätty lääkitys.
Kerropa, mitkä 7 eri mt-diagnoosia? Kuulostaa erikoiselta.
Vaikkapa seuraavat diagnoosit voi saada kuka tahansa esimerkiksi akuutin elämänkriisin takia jos antaa psykiatrin tutkia ja hutkia tarpeeksi: Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, sopeutumishäiriö ja päälle rapsahtaa tottakai vielä jokin persoonallisuushäiriö, kun ovat nyt erityisesti muodissa.
-eri
Lääkäri ei voi diagnosoida persoonallisuushäiriötä akuutin tilanteen mukaan. Piirteet täytyy olla näkyvissä nuoruudessa tai viimeistään varhaisaikuisuudessa, ja niiden täytyy olla pitkäaikaisia ja kaikissa tilanteissa ilmeneviä.
Olet kyllä ihan oikeassa. Laitetaan tilalle vaikkapa määrittämätön syömishäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Minkä tilaston mukaan itsemurhat lisääntyneet?
Ja syrjäytyneitä on ollut aina. Alkoholisteja, mt-ongelmista kärsineitä, heikkolahjaisia jne. Ennen näillekin oli mahdollista päästä ajoittain lapiohommiin, nykyään paljon vaikeampaa työllistyä edes satunnaisesti jos "haasteita".
Missä maailmassa nämä "ei ennen" ihmiset oikein ovat eläneet? Jossain pienessä kuplassa lukien lehdestä sarjakuvat? Pienessä kylässä sulkien silmät niiltä pultsareilta ja kylähulluilta?
Joku tunteeton oikeistolainen hyvä-osainen taitaa vaan trollata, kun ei ole <hänellä parempaakaan tekemistä. Todella tuttua noissa piireissä viettäneenä, että ihan vaan huvin vuoksi mollataan heikompiaan aivan kuten mediakin tykkää tehdä.
Tunnet yhden ja teet sen perusteella yleistyksen.