Miten ottaa puheeksi teini ikäisen tytön kanssa? Näin huoneen lattialla synkän näköisen maalauksen

Voi elämän kevät näitä..

Olisitpa nähnyt minkälaisia oma tyttäreni piirsi, ei maalannut siis teini-iässä.

Oli synkkää ja tummaa, lisänä englanninkielinen teksti tai laulun sanoja. 

Purkasi omaa aikuiseksi kasvamisen angtiaan sillä keinolla, enkä nähnyt siinä mitään pahaa. Varsin taitava piirtäjä kaiken lisäksi. Minulla on niitä tallella edelleen.

Ei tullut m-rhaajaa eikä s-tananpalvojaa, ei narkomaania eikä kulje epämääräisissä jengeissä.

Teini-iän pahimmat myrskyt ohitettuaan on keskittynyt tulevaisuuteensa, tietää jo hyvin mitä tahtoo ja mihin pyrkii. Fiksu tyttö joka pääsee varmasti pitkälle.

Olemme aina olleet hyvissä puheväleissä, on kertonut minulle asioistaan ja olen kuunnellut ja tukenut parhaani mukaan. Paras palkkio on ollut kun hän teinivuosinaan  sanoi että oot kyllä maailman paras äiti. Sanoi myös että arvostaa korkealle sitä luottamusta jota häneen osoitan. Että ei pystyisi sitä luottamusta pettää. Kai se on sekin että olen hänet 5-vuotiaasta yksin kasvattanut, ollaan päästy lähelle toisiamme ja luottamus molemmin puolin on luja.

Selvästi on mukana tuossa saatanan_lapset666 -kultissa, joka leviää juuri nuorten suosimassa Tiktokissa. Siellä normalisoidaan saatananpalvontaa ja kehotetaan mm. käyttämään väkivaltaa jos joutuu koulukiusatuksi. Niillä on joku oma kirjakin josta ottavat mallia.

Vierailija kirjoitti:

Mun suosikkiohjelmia nuorena olivat Twilight Zone, X-Files ja Twin Peaks. Piirtelin avaruusolioita, cargoyleja ja piruja. Kukaan ei jutellut kanssani piirrustuksista tai ollut huolissaan, kun se oli ihan normaalia teinitoimintaa. Jotkut fanitti poikabändejä ja toiset oli friikkejä, minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään. Nyt olen 45-v ja talousjohtaja.

Kusipää sinustakin sitten tuli.

t. entinen ja nykyinen nörtti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuosta tarvii mitään huolestua! Hyvähän se on, jos voi itseään ilmaista taiteen kautta. Mun äiti huolestui, kun koulussa oli annettu tehtäväksi lyijykynäpiirros aiheesta tuuli. Piirsin huutavan naisen, jonka suusta se tuuli tuli ja siinä tavarat ja asiat lensi. Äitini kysyi, että esittääkö piirros häntä, että huutaako hän liikaa? Piirros ei todellakaan esittänyt äitiä ja se piirroksen nainen muistuttikin minusta ulkomuodoltaan enempi kuvataiteen opettajaamme. Kävi niin sääliksi, kun äiti sellaista luuli ja koitin vakuutella ja selittää äitille, mikä se tehtävänanto koulussa oli ollut. Minä ja isä meillä huudettiin. Äiti ollut pikemminkin liian kiltti aina. En muista minkäänlaisia äitini huutamisia. Omia kyllä muistan ja isän raivareita.

No mut mieti miten hyvä oli, että puhuitte tuosta.

Että äitisi avasi keskustelun eikä jäänyt vain itsekseen miettimään, että olenko hirveä huutajaäiti kun lapsikin traumoissaan piirtelee sellaisia kuvia.

Just näin!