Mies, onko sinulla Tinder-profiilissa jokin näistä? Suosittelen muokkaamaan
Sanottakoon heti ensiksi, että koska olen heteronainen, näen ainoastaan miesten profiileja ja siksi en puhu naisten profiileista. Selaan ikäryhmää 33-51. Tässä muutamia toistuvia juttuja, joita en oikein ymmärrä:
1. Kuvissa poseerataan kauniin naisen, tai useamman sellaisen, seurassa. Nainen on yleensä kainalossa tai muuten vain jompi kumpi osapuoli nojailee toisen suuntaan, ikään kuin he olisivat pariskunta. Mies ilmoittaa kuitenkin olevansa sinkku. Joskus nainen/naiset ovat selvästi escortin näköisiä ja miehellä on kasvoillaan samanlainen virne kuin niissä kalastuskuvissa, joissa pidellään sitä isoa vonkaletta.
2. Kuvissa esitellään omaa vähäpukeista vartaloa, pää on rajattu kokonaan ulkopuolelle. Tekstissä joko kerrotaan tai jätetään kertomatta että ei olla sinkkuja, ja mainitaan että tarjolla on "luotettava herrasmies" salaisiin leikkeihin. Uutena ilmiönä näissä on, että ainakin yhdellä herralla oli lähikuva omasta, ohuen trikoon verhoamasta, karvaisesta takalistostaan. Minä en kuulu näillä edes kohderyhmään, koska en etsi sitä mitä heillä on tarjota, mutta tulee mietittyä tekeekö tällainen tyyli vaikutuksen niihinkään naisiin joita tarjous periaatteessa voisi kiinnostaa.
3. Profiiliteksti, jossa haukutaan kaikki naiset maanrakoon, tai kerrotaan kuinka ei koskaan onnistuta löytämään seuraa.
4. Teksti, jossa mies mainitsee vuositulonsa tai olevansa isokaluinen, tai "asun Helsingin keskustassa omistusasunnossa". Näitä kaikkia lajeja on tullut vastaan useampia. Odottelen vielä jatkoksi sellaista jossa sanotaan "ajan Teslalla".
5. Tekstit joissa luetellaan tarkasti millainen naisen tulee olla, ikään kuin oltaisiin tietokonekaupassa valitsemassa komponentteja. Näissä toivotaan melko usein seksistä pitävää naista. Tällaisesta tekstistä tulee se kuva, että mies on kohdellut eksäänsä panoalustana ja eksää on sitten lakannut seksi kiinnostamasta.
6. Tekstit joissa sanotaan esim. "Olen fiksumpi kuin eksäsi". Tuskinpa muuten olet (eksäni ei ole niin typerä että menisi sanomaan tällaista), ja tällä tekstillä luot kuvan että et myöskään ota sitä kovin hyvällä kun asia sinulle paljastuu. Vaikka jonkun naisen kaikki eksät olisivat oikeasti vähemmän fiksuja kuin tämä kaveri, niin ketä kiinnostaa tavata moinen egomaanikko?
7. Miehet jotka etsivät sukulaissielua, hyvää henkistä yhteyttä, yhtenevää musiikkimakua tai harrastuksia, tai muuta sinänsä ymmärrettävää ja kannatettavaa asiaa, mutta eivät kerro millainen musiikkimaku/harrastukset/tmv. heillä sitten on.
Tässä ikähaarukassa on onneksi paljon aidosti fiksun oloisia ja hyvännäköisiä miehiä. Osalla on niin kivoja profiileja että niistä tekee mieli tykätä ihan vain kannustusmielessä, vaikka emme olisikaan hyvä match parisuhteeseen. Olen pidättäytynyt tykkäilemästä niistä, että en anna väärää kuvaa, mutta jos Tinderissä olisi jonkinlainen "Kiitos kun olet niin kiva" -nappula niin sitä tulisi käytettyä ahkerasti. :)
N42
Kommentit (1258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Varmasti näin on. Jos kuitenkin haluat ihan oikean suhteen fyysisen ihmisen kanssa, komea lainakuva ei ole toimiva vaihtoehto, ei myöskään katkeroituminen siitä, että on naisia, jotka tykkäävät siitä komeasta kuvasta mutta eivät sinun naamastasi.
Jos et halua tehdä omilla tiedoillasi ja kuvallasi profiilia ja tavata naisia irl, ehkä tämä ketju ei ole sinua varten.
Kukaan ei ala tykätä sierainselfieistä siksi, että joku anonyymi uhriutuu vauvapalstalla.
Se kumppanin löytänyt pullukka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Ylilaudan tinder langoista löytyy kuvakaappausten kanssa hyviä esimerkkejä. Itsekin tuota joskus huvikseni harrastin
Täytyy olla varsinainen ruudinkeksijä, että komeiden miesten suositummuuden haluaa todistaa käytännössä.
Useimmat hakevat yhtä kumppania, eivät sataa. Mutta jos se treffien määrä on itsetarkoitus, niin mikäs siinä.
Kyllä tuossa on ihan vaan kyse siitä, että mt-tapukset askartelevat tinder-huijauksia joihin lankeavat toiset mt-tapaukset. Tästä sitten vedetään yhtäläisyydet meidän normaalien ihmisten pariutumiseen ja aletaan pitämään tuota omaa sekoilua faktana.

Varsinainen yllätys tulee siitä miten voi käyttäytyä miten huvittaa ja nainen haluaa silti tavata jos on tarpeeksi komea. Opetus tästä on se että kun ottaa riittävästi omaa tasoaan alemman, voi perseillä ihan miten lystää. Eli se siitä naiset haluaa hyvin käyttäytyvän miehen. Sillä ei mitään väliä kunhan mies on riittävän komea
On tuskin kovin laadukas mies jos ihan tietoisesti hyväksikäyttää henkisesti epävakaita naisia jotka eivät osaa sanoa millekään ei. Ja tuollaisia "alfoja" jotkut vielä ihan ihailevat?
Mies, onko sinulla Tinder-profiilissa jokin näistä? Suosittelen muokkaamaan
Ei komean miehen kuva
Siinäpä lanka lyhennettynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Onko tämä yllätys sovelluksessa joka aina ensimäisenä räväyttää sen toisen kuvan eteesi ja kysyy että tykkäätkö? Jos haluaa tulla valituksi pääosin muun kuin ulkonäön perusteella niin kannattaa suosia muita sovelluksia ja tapaamiskeinoja.
Eli profiilin tekstillä ei ole mitään merkitystä
On sillä sitten kun olet päässyt siitä ensimmäisestä "ulkonäkökarsinnasta" läpi. Sitten katsotaan että kuka niistä sopisi muutenkin kanssani yhteen kuin vain ulkonäöltä.

Tuliko sinulle oikeasti yllätyksenä, että kauniit ja komeat ovat suositumpia?
T. Tinderistä ihan omilla kuvillaan pariutunut pullukkanainen
Se tulee yllätyksenä miten naista voi kohdella ja silti halutaan tavata.
Esimerkiksi voi kutsua suoraan läskiksi ja sanoa että kai sua voi kerran panna. Nainen haluaa silti tavata
Nainen, tai sitten lautajonnen tekemä naisen feikkiprofiili, jonka avulla hän pyrkii todistamaan kuinka naiset saavat helposti seksiä Tinderissä. :)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Ylilaudan tinder langoista löytyy kuvakaappausten kanssa hyviä esimerkkejä. Itsekin tuota joskus huvikseni harrastin
Täytyy olla varsinainen ruudinkeksijä, että komeiden miesten suositummuuden haluaa todistaa käytännössä.
Useimmat hakevat yhtä kumppania, eivät sataa. Mutta jos se treffien määrä on itsetarkoitus, niin mikäs siinä.
Varsinainen yllätys tulee siitä miten voi käyttäytyä miten huvittaa ja nainen haluaa silti tavata jos on tarpeeksi komea. Opetus tästä on se että kun ottaa riittävästi omaa tasoaan alemman, voi perseillä ihan miten lystää. Eli se siitä naiset haluaa hyvin käyttäytyvän miehen. Sillä ei mitään väliä kunhan mies on riittävän komea
Ei tuo koske kuin pientä osaa naisista eli ei toimi läheskään kaikkiin. Sitäpaitsi miksi ihmeessä haluaisit naisen joka ei arvosta edes itseään niin paljon että haluaisi tulla kohdelluksi hyvin? Eikö kuitenkin olisi paljon mukavampi olla sellaisen naisen kanssa joka on normaali, itseään arvostava nainen?
Tämä. Nallekarkkien jakajat ei näe yhtään mitään muuta kuin laskelmansa siitä kuka saa mitenkin monta matsia ja miten epää on se jos joku saa enemmän. Ilman mitään kykyä ajatella asioita siitä näkökulmasta mitä matseista seuraa vai seuraako mitään. Kaikki on puhdasta teoriaa ja matematiikkaa, kun ei kyetä oikeasti ihmissuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Onko tämä yllätys sovelluksessa joka aina ensimäisenä räväyttää sen toisen kuvan eteesi ja kysyy että tykkäätkö? Jos haluaa tulla valituksi pääosin muun kuin ulkonäön perusteella niin kannattaa suosia muita sovelluksia ja tapaamiskeinoja.
Eli profiilin tekstillä ei ole mitään merkitystä
On sillä sitten kun olet päässyt siitä ensimmäisestä "ulkonäkökarsinnasta" läpi. Sitten katsotaan että kuka niistä sopisi muutenkin kanssani yhteen kuin vain ulkonäöltä.
Sillä on merkitystä kun komeat miehet on koluttu läpi ja kukaan ei ole halunnut parisuhteeseen. Sitten kerätään jämäpalat kasaan ja etsitään itselle sopiva mies jolle voi itkeä kun kaikki miehet on sikoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Tuliko sinulle oikeasti yllätyksenä, että kauniit ja komeat ovat suositumpia?
T. Tinderistä ihan omilla kuvillaan pariutunut pullukkanainen
Se tulee yllätyksenä miten naista voi kohdella ja silti halutaan tavata.
Esimerkiksi voi kutsua suoraan läskiksi ja sanoa että kai sua voi kerran panna. Nainen haluaa silti tavataNainen, tai sitten lautajonnen tekemä naisen feikkiprofiili, jonka avulla hän pyrkii todistamaan kuinka naiset saavat helposti seksiä Tinderissä. :)
ap
Tein ilman kuvaa olevan naisen profiilin, tykkäyksiä ja viestejä tuli satoja. Ei ole kovin vaikea kuvitella kuinka helppoa se naiselle on :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Tällä palstalla miehet aina irvailevat naistutkimukselle, jota kuitenkin tehdään ja opetetaan ihan yliopistotasolla. Sen sijaan jonnejen ylilauta-tutkimus vaikuttaa olevan todellinen ja varteenotettava tieteenhaara.
Vierailija kirjoitti:
Mies, onko sinulla Tinder-profiilissa jokin näistä? Suosittelen muokkaamaan
Ei komean miehen kuvaSiinäpä lanka lyhennettynä.
Kyllä, jos ainoa tavoite on saada match. Olet niin pihalla ihmissuhteissa, että et edes pysty kuvittelemaan että joku oikeasti haluaa itselleen kumppanin, mitä ei tule tapahtumaan tekemällä feikkiprofiileja. Koko juttu on vain jotain sukupuolten sotaa sulle ja peliä ja älämölöä. No Suomi on vapaa maa, saa valita perseilyn jos ei muuhun pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Tällä palstalla miehet aina irvailevat naistutkimukselle, jota kuitenkin tehdään ja opetetaan ihan yliopistotasolla. Sen sijaan jonnejen ylilauta-tutkimus vaikuttaa olevan todellinen ja varteenotettava tieteenhaara.
On siinä merkittävä ero.
Jonneille kukaan ei maksa typeryyksien jauhamisesta palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Tällä palstalla miehet aina irvailevat naistutkimukselle, jota kuitenkin tehdään ja opetetaan ihan yliopistotasolla. Sen sijaan jonnejen ylilauta-tutkimus vaikuttaa olevan todellinen ja varteenotettava tieteenhaara.
Ei ole kovin vaikeaa kokeilla itse. ei tarvitse olla jonne tai mennä ylilaudalle eikä yliopistoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Miehet on paljonkin tehneet näitä kokeita ja aina tutkimustulos on sama. Profiilitekstillä ei ole väliä, jos on komea mies ja hyvännäköinen. Sekään ei ole este vaikkei olisi mitään tekstiä, että kyllä se näyttää siltä, että moni nainenkin menee ulkonäkö edellä näissä sovelluksissa.
Tällä palstalla miehet aina irvailevat naistutkimukselle, jota kuitenkin tehdään ja opetetaan ihan yliopistotasolla. Sen sijaan jonnejen ylilauta-tutkimus vaikuttaa olevan todellinen ja varteenotettava tieteenhaara.
Autistit käyttävät tuhansia tunteja tutkiakseen asioita jotka on itsestään selviä neurologisesti normaaleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Ylilaudan tinder langoista löytyy kuvakaappausten kanssa hyviä esimerkkejä. Itsekin tuota joskus huvikseni harrastin
Täytyy olla varsinainen ruudinkeksijä, että komeiden miesten suositummuuden haluaa todistaa käytännössä.
Useimmat hakevat yhtä kumppania, eivät sataa. Mutta jos se treffien määrä on itsetarkoitus, niin mikäs siinä.
Kyllä tuossa on ihan vaan kyse siitä, että mt-tapukset askartelevat tinder-huijauksia joihin lankeavat toiset mt-tapaukset. Tästä sitten vedetään yhtäläisyydet meidän normaalien ihmisten pariutumiseen ja aletaan pitämään tuota omaa sekoilua faktana.
Tämä on hyvin todennäköistä. Naisten profiileja on jo lähtökohtaisesti vähemmän kuin miesten, ja niistä jossain määrin merkittävä osuus on oikeasti miesten laatimia feikkiprofiileja - päätellen siitä miten yleistä tämä feikkien tekeminen on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8. Kalastuskuvat ovat ehdoton turn off. Miksi niitä esitellään?
9. Kuvat juomista pöydällä - kaljaa, viskiä tai jotain muuta niin, että pöytä notkuu. Alkoholiongelman voi kertoa tekstissäkin.
Mikä niissä kalastuskuvissa on sen enempää turn off, kuin vaikka ottaa kuvan pyörän selästä tai tunturin päältä? Ihan terve harrastus.
Oma mielipiteeni: kuolleen eläimen kanssa virnuillen poseeraaminen ei vain ole kovin puoleensavetävää. Jos kalastus on rakas harrastus (joka on ihan pakko jostain syystä tuoda esiin kuvan muodossa), niin mielummin hyvä kuva sinusta kalastamassa jonkun kauniin joen rannalla.
Suosittelen kaikkia epäilijöitä kokeilemaan. jos ei kehtaa ottaa jonkun mallin kuvaa, niin vaikka thispersondoesnotexist.com palvelusta voi generoida kuvia. Tee naisen profiili ja kerro paljon tuli vaikkapa päivässä viestejä ja tykkäyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen profiilissa tärkeintä ovat kuvat.
Uteliaisuuttani vaihdoin oman kuvani parin komean miehen kuvasta yhdistämääni kuvaan pitäen tekstit samoina.
Tuli aika selväksi mikä on olennaista.
Tuliko sinulle oikeasti yllätyksenä, että kauniit ja komeat ovat suositumpia?
T. Tinderistä ihan omilla kuvillaan pariutunut pullukkanainen
Se tulee yllätyksenä miten naista voi kohdella ja silti halutaan tavata.
Esimerkiksi voi kutsua suoraan läskiksi ja sanoa että kai sua voi kerran panna. Nainen haluaa silti tavataNainen, tai sitten lautajonnen tekemä naisen feikkiprofiili, jonka avulla hän pyrkii todistamaan kuinka naiset saavat helposti seksiä Tinderissä. :)
ap
Tein ilman kuvaa olevan naisen profiilin, tykkäyksiä ja viestejä tuli satoja. Ei ole kovin vaikea kuvitella kuinka helppoa se naiselle on :D
Niin mikä on helppoa? Saada seksiä joltain varatulta seksinvonkaajalta joka ei kiinnosta pätkääkään? Tässä taas yksi tyypillinen nallekarkkien laskija, joka ei tajua sitä että ei ole väliä miten helposti voi tilata pihalleen rekkalastillisen paskaa, jos ei halua pihalleen rekkalastillista paskaa.
Jos mies näyttää tatuoidulta rikolliselta tinder kuvissa niin naiset pistää sata osumaa päivässä.