Köyhänä yh-äitinä ylimääräinen lapsilisä tulee tarpeeseen, mutta
Minusta tuo oli silti ihan järjetön päätös. Suurimmalla osalla perheistä ei ole niin akuuttia tilannetta, että sitä rahaa kipeästi tarvittaisiin. Päinvastoin, monella menee säästöön tai sijoitukseen.
En ihan ymmärrä miksi rahaa haaskataan näin vaan menemään
Kommentit (610)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työssäkäyvät maksavat veroja ja käyttävät yhteiskunnan palveluja.
Mutta on reilua sanoa että lapsiperheet ovat monessa asiassa ykkössijalla ja jos katsot vaikka keiden eduista puhutaan päättäjien toimesta, menee tämä lapsiperheiden eduksi 99-1. Yksinasuvista työssäkäyjistä ei puhuta käytännössä koskaan.
Korostan yksinasuvia koska DINKY-pariskuntiin verrattuna joudut maksamaan kaiken yksin. Jos asumisesta maksamani raha kerrottaisiin kahdella, tavallinen kämppä vaihtuisi lähes luksusasuntoon. Ehkä voisi olla yhteinen auto, yhteiset kodinkoneet, perhepakkaukset kaupasta, jne.
Me maksamme enemmän veroja suhteessa palkkaan kuin lapsiperheet. Samat veroprosentit mutta ei verohelpotuksia, tai mahdollisuuksia kikkailla pariskunnan kesken. Silti meistä ei puhuta koskaan.
Mutta maksat vain oman elämäsi. Parisuhteessa,jos toinen on työtön tai opiskelija, joudut tukemaan toista rahallisesti asunnon tai ruoan kautta. Jos lapsia, joudut jakamaan palkkasi lasten kanssa. Nyt maksat vain oman elämäsi.
Mistä lähtee oletukseksi, että lapset eivät kuluta mitään eivätkä, joten ruokaa he eivät tarvitse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestys:
Asiantuntijapariskunta tienaa 8 000 euroa/kk ja 4 000 euroa/kk. Tekevät normiaikaa töitä, välillä päivä venähtää pitkäksi palaverien takia. Silti paljon vapautta järjestellä omia töitä. Yksi lapsi.
Sinkku, tienaa siivoojana 1 500 eur/kk. Tekee normiaikaa töitä, välillä päivä venähtää pitkäksi ylitöiden takia. Ei mahdollisuuksia vaikuttaa oikein mihinkään, on tehtävä kun työnantaja ilmoittaa jos töitä on.
Yläpeukku: Asiantuntijapariskunnalle lapsilisä.
Alapeukku: Siivooja-sinkulle veronalennus.
Voisi kuvitella että kaikki äänestäisivät alapeukulla. Mutta lapsiperheet ovat eräänlainen klikki joka ajaa oman viiteryhmän etuja aina. Jos jotain on saatavilla, se otetaan.
No mikä estää sinua muodostamasta omaa eturyhmää? Ei mikään muu kuin tyhmyys ja laiskuus. Täällä riehut 7-23.
Ei, vaan se että lapsiperheet ovat enemmistö.
Politiikassa enemmistö äänestää vähemmistön rahat itselleen.
Ei ole. Minäkään en saa mitään tuplalapsilisää, mutta silti kannatan sitä ja lapsiperheiden tukemista. Olen älykäs.
😆😄😂😁🤣😅😀🙃😂😂😂😂😂

Elämä ei oikeasti ole noin mustavalkoista.
Suurin osa meistä ei ole "asiantuntijoita" vaan myös sillä matalapalkkaihmisellä, siivoajalla voi olla lapsi, tai lapsia. Lapsiperheköyhyys Suomessa on koronan jälkeen kasvanut huomattavasti. Köyhyysrajan alapuolella elää entistä useampi lapsi.
Lapset ovat iso menoerä, ihan jo ruoan suhteen ja ruoka on kallistunut huomattavasti.
Siksi aihe onkin hyvätuloisten lapsilisät. Ei se, että lapsilisät poistettaisiin kaikilta.
Sama säästettäisiin vaikka poistamalla puoluetuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työssäkäyvät maksavat veroja ja käyttävät yhteiskunnan palveluja.
Mutta on reilua sanoa että lapsiperheet ovat monessa asiassa ykkössijalla ja jos katsot vaikka keiden eduista puhutaan päättäjien toimesta, menee tämä lapsiperheiden eduksi 99-1. Yksinasuvista työssäkäyjistä ei puhuta käytännössä koskaan.
Korostan yksinasuvia koska DINKY-pariskuntiin verrattuna joudut maksamaan kaiken yksin. Jos asumisesta maksamani raha kerrottaisiin kahdella, tavallinen kämppä vaihtuisi lähes luksusasuntoon. Ehkä voisi olla yhteinen auto, yhteiset kodinkoneet, perhepakkaukset kaupasta, jne.
Me maksamme enemmän veroja suhteessa palkkaan kuin lapsiperheet. Samat veroprosentit mutta ei verohelpotuksia, tai mahdollisuuksia kikkailla pariskunnan kesken. Silti meistä ei puhuta koskaan.
Mutta maksat vain oman elämäsi. Parisuhteessa,jos toinen on työtön tai opiskelija, joudut tukemaan toista rahallisesti asunnon tai ruoan kautta. Jos lapsia, joudut jakamaan palkkasi lasten kanssa. Nyt maksat vain oman elämäsi.
Mistä lähtee oletukseksi, että lapset eivät kuluta mitään eivätkä, joten ruokaa he eivät tarvitse?
Noissa tilanteissa on vaan se ero, että:
Lapsiperhe - lisää tukia (olettaen että asuvat vuokralla kun ovat olevinaan köyhiä)
Pariskunta - ei mitään lisätukia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisä tuntuu olevan kuin pyhä lehmä.
Poliitikko: Okei, hyvätuloiset saavat yhä lapsilisän. Nostetaan sitten veroja saman verran (huoh). Ihan sama, nettona valtiolle enemmän ja teille vähemmän.
Hyvätuloiset lapsiperheet: Jes, hyvä! Just noin! Lapsilisään ei kosketa!!! Me maksetaan veroja, nyt saadaan jotain vastinetta!!!
Miksi lasten pitää elättää itsensä? Kaikkia muita tuetaan jo tavalla ja toisella, ketään ei jätetä. Paitsi näiden itsekkäiden mielestä, että syntymästä lähtien lasten pitää olla vastuussa itsestään. Olen ollut sinkku ja lapseton, mutta en edes silloin ollut näin itsekäs kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Minne sinä laitat rajan, kuka sen tarvitsee? Lapsilisän on tarkoitus tasata kuilua lapsettomien ja perheellisten välillä. Onhan se selvää että lapseton pariskunta selviytyy näistä kovista ajoista paremmin kuin perheellinen, jolla on monta suuta ruokittavana, isompi talo, 2 autoa (pakollinen lasten kuskaukseen ja töihin pääsyyn) ja ylipäätänsä useamman ihmisen vaate-, puhelin-, vesi-, sähkö yms kulut maksettavana.
Tottakai se ylimääräinen lapsilisä kuuluu kaikille lapsille. Ainakin omien lasten kavereiden perheitä kun miettii, niin ei tule kyllä yhtäkään perhettä mieleen, kenelle se raha ei tulisi tarpeeseen. Samassa veneessä tässä kaikki ollaan ja yhtälailla kaikkia kirpaisee. Suomessa on aika vähän niitä rikkaita perheitä, joilla se raha menee sijoituksiin.
Ja ne vähät rikkaat tätä maata pyörittää rahoillaan, että yh-äippä voi vaan rutista ja valittaa "miks noiki saa?!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työssäkäyvät maksavat veroja ja käyttävät yhteiskunnan palveluja.
Mutta on reilua sanoa että lapsiperheet ovat monessa asiassa ykkössijalla ja jos katsot vaikka keiden eduista puhutaan päättäjien toimesta, menee tämä lapsiperheiden eduksi 99-1. Yksinasuvista työssäkäyjistä ei puhuta käytännössä koskaan.
Korostan yksinasuvia koska DINKY-pariskuntiin verrattuna joudut maksamaan kaiken yksin. Jos asumisesta maksamani raha kerrottaisiin kahdella, tavallinen kämppä vaihtuisi lähes luksusasuntoon. Ehkä voisi olla yhteinen auto, yhteiset kodinkoneet, perhepakkaukset kaupasta, jne.
Me maksamme enemmän veroja suhteessa palkkaan kuin lapsiperheet. Samat veroprosentit mutta ei verohelpotuksia, tai mahdollisuuksia kikkailla pariskunnan kesken. Silti meistä ei puhuta koskaan.
Mutta maksat vain oman elämäsi. Parisuhteessa,jos toinen on työtön tai opiskelija, joudut tukemaan toista rahallisesti asunnon tai ruoan kautta. Jos lapsia, joudut jakamaan palkkasi lasten kanssa. Nyt maksat vain oman elämäsi.
Mistä lähtee oletukseksi, että lapset eivät kuluta mitään eivätkä, joten ruokaa he eivät tarvitse?
Noissa tilanteissa on vaan se ero, että:
Lapsiperhe - lisää tukia (olettaen että asuvat vuokralla kun ovat olevinaan köyhiä)
Pariskunta - ei mitään lisätukia.
LAPSILISÄ EI OLE TUKI. Se on yhteiskunnan päättämä pitkäaikainen strategia kannustaa ihmisiä hankkimaan lapsia, joita ilman yhteiskunta ei pärjää pidemmän päälle.
Ja mitä enemmän kannustetaan nimenomaan fiksuja ahkeria ihmisiä lisääntymään, sen parempi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minne sinä laitat rajan, kuka sen tarvitsee? Lapsilisän on tarkoitus tasata kuilua lapsettomien ja perheellisten välillä. Onhan se selvää että lapseton pariskunta selviytyy näistä kovista ajoista paremmin kuin perheellinen, jolla on monta suuta ruokittavana, isompi talo, 2 autoa (pakollinen lasten kuskaukseen ja töihin pääsyyn) ja ylipäätänsä useamman ihmisen vaate-, puhelin-, vesi-, sähkö yms kulut maksettavana.
Tottakai se ylimääräinen lapsilisä kuuluu kaikille lapsille. Ainakin omien lasten kavereiden perheitä kun miettii, niin ei tule kyllä yhtäkään perhettä mieleen, kenelle se raha ei tulisi tarpeeseen. Samassa veneessä tässä kaikki ollaan ja yhtälailla kaikkia kirpaisee. Suomessa on aika vähän niitä rikkaita perheitä, joilla se raha menee sijoituksiin.
Se olisi voinut kohdentaa pienituloisille perheille. Nyt menee kaikille, ja osa perheistä ei todeelakaan kärsi köyhyydestä
Joo, todellakin kaikkien vähänkään paremmin tienaavien kannattaa jättää tämä maa. Ei täältä saa muuta kuin kaunaa, kateutta ja katkeruutta osakseen. Ei ihme, että moni lähtee. Jääköön sosialistit jakamaan keskenään "ei mistään"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestys:
Asiantuntijapariskunta tienaa 8 000 euroa/kk ja 4 000 euroa/kk. Tekevät normiaikaa töitä, välillä päivä venähtää pitkäksi palaverien takia. Silti paljon vapautta järjestellä omia töitä. Yksi lapsi.
Sinkku, tienaa siivoojana 1 500 eur/kk. Tekee normiaikaa töitä, välillä päivä venähtää pitkäksi ylitöiden takia. Ei mahdollisuuksia vaikuttaa oikein mihinkään, on tehtävä kun työnantaja ilmoittaa jos töitä on.
Yläpeukku: Asiantuntijapariskunnalle lapsilisä.
Alapeukku: Siivooja-sinkulle veronalennus.
Voisi kuvitella että kaikki äänestäisivät alapeukulla. Mutta lapsiperheet ovat eräänlainen klikki joka ajaa oman viiteryhmän etuja aina. Jos jotain on saatavilla, se otetaan.
No mikä estää sinua muodostamasta omaa eturyhmää? Ei mikään muu kuin tyhmyys ja laiskuus. Täällä riehut 7-23.
Ei, vaan se että lapsiperheet ovat enemmistö.
Politiikassa enemmistö äänestää vähemmistön rahat itselleen.
Ei ole. Minäkään en saa mitään tuplalapsilisää, mutta silti kannatan sitä ja lapsiperheiden tukemista. Olen älykäs.
😆😄😂😁🤣😅😀🙃😂😂😂😂😂
Sinä olet pelkkä waste of space. Säälittävä ruikuttaja.
Tekis mieli vähän kaivella tuon yh-äipän taustoja ja valintoja...
Pienituloiset voisi lopettaa vinkumisen lapsilisän epäsuhdasta ja mennä töihin. 3vuoden koulutuksella pääsee helposti 30-50k vuosituloihin kiinni. Tietty on poikkeuksia mitkä ovat itsestään riippumattomista syistä pieni tuloisia. Muttä nämä ovat vähemmistö eikä heidän ehdoilla voida kaikkea tukirahaa jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Noissa tilanteissa on vaan se ero, että:
Lapsiperhe - lisää tukia (olettaen että asuvat vuokralla kun ovat olevinaan köyhiä)
Pariskunta - ei mitään lisätukia.
Joskus en vain ymmärrä ihmisten logiikkaa, mutta yritän:
Työmarkkinatuki pois, koska kaikki eivät saa sitä
Asumistuki pois, osa asuu omistusasunnossa ja osa ei saa vuokraan tukea
Ansiosidonnainen pois, valtio ei maksa kaikille työttömille
Sähkötuki pois, sinä saat vähemmän kuin Esa naapurissa
Menikö oikein logiikkasi?
Näissä keskusteluissa aina unohtuu se keskiluokka, joilla voi olla tasan sen kolmen lapsen lapsilisän verran varaa laittaa säästöön pahan päivän varalle.
Eli onko niin, että jos perhe saa riivittyä 330€/kk säästöön, he eivät ansaitse lapsilisiä ollenkaan?
(Keskusteluissa läpi internetin toistuu aina se perustelu, että jos lisät menee säästöön tai sijoituksiin, ne pitää poistaa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettei Ap osaa asettua kuin omaan asemaansa. Ilmeisesti eletty tukien varjolla jo useamman vuoden? Ne jotka maksavat veroja, ymmärtävät todella hyvin miksi tämä on tasapuolista.
En todellakaan ymmärrä!!!
Yli 20 vuotta olen työelämässä ollut ja maksanut lapsettomana veroja. Pennin jeniä ei ole yhteiskunnan tukia tililleni tippunut. Vastustan täysin sitä, että varakkaat lapsiperheet saavat lapsilisiä, jotka voivat laittaa sijoituksiin. Kyllä minullekin kelpaisi joka kuukausi yhteiskunnan maksama sijoitusraha.Tulen takuulla äänestämään sitä, joka vihdoinkin pitää yksin elävien puolta. Nyt on meidän vuoro saada tältä yhteiskunnalta jotain.
-totaalisen kyllästynyt-
Hohhoijaa! Sinäkö et ole muka saanut yhteiskunnalta mitään? Koulutus lähtien ihan peruskoulusta? Käytätkö teitä? Sairastatko? Joukkoliikenteen käyttö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettei Ap osaa asettua kuin omaan asemaansa. Ilmeisesti eletty tukien varjolla jo useamman vuoden? Ne jotka maksavat veroja, ymmärtävät todella hyvin miksi tämä on tasapuolista.
En todellakaan ymmärrä!!!
Yli 20 vuotta olen työelämässä ollut ja maksanut lapsettomana veroja. Pennin jeniä ei ole yhteiskunnan tukia tililleni tippunut. Vastustan täysin sitä, että varakkaat lapsiperheet saavat lapsilisiä, jotka voivat laittaa sijoituksiin. Kyllä minullekin kelpaisi joka kuukausi yhteiskunnan maksama sijoitusraha.Tulen takuulla äänestämään sitä, joka vihdoinkin pitää yksin elävien puolta. Nyt on meidän vuoro saada tältä yhteiskunnalta jotain.
-totaalisen kyllästynyt-
Mitä nyt tiet, valaistut kadut, hiekoitukset ja auraukset, terveydenhoito, kirjastot, pururadat ja luistelukentät.
Ja ihan kuin lapsiperheet ei maksaisi veroja. Ihan kaikesta maksamme ja teemme eniten ylitöitäkin.
Kaikki työssäkäyvät maksavat veroja ja käyttävät yhteiskunnan palveluja.
Mutta on reilua sanoa että lapsiperheet ovat monessa asiassa ykkössijalla ja jos katsot vaikka keiden eduista puhutaan päättäjien toimesta, menee tämä lapsiperheiden eduksi 99-1. Yksinasuvista työssäkäyjistä ei puhuta käytännössä koskaan.
Korostan yksinasuvia koska DINKY-pariskuntiin verrattuna joudut maksamaan kaiken yksin. Jos asumisesta maksamani raha kerrottaisiin kahdella, tavallinen kämppä vaihtuisi lähes luksusasuntoon. Ehkä voisi olla yhteinen auto, yhteiset kodinkoneet, perhepakkaukset kaupasta, jne.
Me maksamme enemmän veroja suhteessa palkkaan kuin lapsiperheet. Samat veroprosentit mutta ei verohelpotuksia, tai mahdollisuuksia kikkailla pariskunnan kesken. Silti meistä ei puhuta koskaan.
On totta että lapsiperheitä tuetaan eniten. Suuri osa tuesta ei ole suoraa rahansiirtoa, vaan lapsiperheillä on esim halpa päivähoito (todellinen kustannus per lapsi on yli tonnin, perhe maksaa vain murto-osan itse), ilmainen koulutus, puoli-ilmaiset harrastukset ja iltapäiväkerhot (urheilua ja musiikkia ja muita harrastuksia tuetaan paljon) ilmainen terveydenhuolto, ilmainen hammashoito, plus monet kolmannen sektorin auttajat.
Sinkkutalouksilla on tiukinta, kaikki pitää maksaa yksin ja oikeastaan mitään tällaisia tukia ei saa. Hämärästi muistan vielä miten otti päähän elää yksin ja maksaa kaikesta suhteessa enemmän kuin pariskunnat. Minkäs teet. Olisihan sitä voinut kämppiksen hankkia, vai?
Muistan hämärästi. Silti olen sitä mieltä että lapsille voi tukea heittää nyt joulun alla vähän lisää. Lapset kuluttaa ihan eri tavoin kuin mikään sinkku. Esim vaatekerta täytyy olla uusi joka vuosi. Kaikkea ei ehdi hakemaan kirppareilta, ellei ole työtön ja on aikaa kiertää.
Saatika nyt että ruokaan menee. Sinkkuna mun kauppalasku oli 300 kuukaudessa, parisuhteessa 600, lasten tultua (kaksi lasta) se on yli tonnin. Kyllä lapsiin vaan rahaa menee. Ja tuossa siis vain kauppalasku.
...onhan se oma valinta, mutta myös valtiolta se on arvovalinta, tuetaanko lapsia vai keitä. Joka puolueella hieman erit nämä arvot.
Yksi kokoomuskansanedustaja on mulla face-kaverina, hän puhuu tieverkon hoitamisesta ja autoilusta. Lapsista tai lapsiperheiden ahdingosta, ei mitään.
Eli ajatuksesi on: miksi et ole parisuhteessa ja hanki lapsia?
Eihän ollut. Nyt taisit reflektoida jotain omia kokemuksia, jos noin tulkitsit.
Ei lasten tekemisellä voittoa tee. Kirjoitin ihan selvästi esimerkin, että kauppalasku on vain kasvanut lasten myötä, vaikka lapset eivät minkäänmoista tilipussia kotiin kanna. Kuluja kyllä aiheuttavat monin tavoin.
Lapsilisällä ei kata edes heidän osuutta kauppalaskusta.
Mutta ei mua yllättä että luetun ymmärtäminen on täällä vähän heikoissa kantimissa, ketju toisensa jälkeen sama näkyy.
Lapset tulee aina kalliiksi, ihan sama vaikka valtio tukee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettei Ap osaa asettua kuin omaan asemaansa. Ilmeisesti eletty tukien varjolla jo useamman vuoden? Ne jotka maksavat veroja, ymmärtävät todella hyvin miksi tämä on tasapuolista.
En todellakaan ymmärrä!!!
Yli 20 vuotta olen työelämässä ollut ja maksanut lapsettomana veroja. Pennin jeniä ei ole yhteiskunnan tukia tililleni tippunut. Vastustan täysin sitä, että varakkaat lapsiperheet saavat lapsilisiä, jotka voivat laittaa sijoituksiin. Kyllä minullekin kelpaisi joka kuukausi yhteiskunnan maksama sijoitusraha.Tulen takuulla äänestämään sitä, joka vihdoinkin pitää yksin elävien puolta. Nyt on meidän vuoro saada tältä yhteiskunnalta jotain.
-totaalisen kyllästynyt-
Kukas ne sun paskavaipat vaihtaa, jos tähän yhteiskuntaan ei jälkipolvea synny?! Kuka sun eläkkeen maksaa? Kyllä sinä saat takaisin paljonkin, mutta oma pää on syvälle perseessä, että se on vaikea tajuta pidemmälle.
Miksi näissä keskusteluissa lapsiperheistä puhuttaessa puhutaan aina sossun tuilla elävistä perheistä?
Se on valtava summa rahaa, minkä lapsiperheet myös maksavat välillisiä veroja (arvonlisäverot, kiinteistöverot, varainsiirrot, autoverot, perintöverot jne). Rahaa laitetaan lasten harrastuksiin, palveluihin, tapahtumiin, kirpputoreille.
Miksi tätä ei koskaan hyväksytä yhteiskunnassa mukana olemiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minne sinä laitat rajan, kuka sen tarvitsee? Lapsilisän on tarkoitus tasata kuilua lapsettomien ja perheellisten välillä. Onhan se selvää että lapseton pariskunta selviytyy näistä kovista ajoista paremmin kuin perheellinen, jolla on monta suuta ruokittavana, isompi talo, 2 autoa (pakollinen lasten kuskaukseen ja töihin pääsyyn) ja ylipäätänsä useamman ihmisen vaate-, puhelin-, vesi-, sähkö yms kulut maksettavana.
Tottakai se ylimääräinen lapsilisä kuuluu kaikille lapsille. Ainakin omien lasten kavereiden perheitä kun miettii, niin ei tule kyllä yhtäkään perhettä mieleen, kenelle se raha ei tulisi tarpeeseen. Samassa veneessä tässä kaikki ollaan ja yhtälailla kaikkia kirpaisee. Suomessa on aika vähän niitä rikkaita perheitä, joilla se raha menee sijoituksiin.
Se olisi voinut kohdentaa pienituloisille perheille. Nyt menee kaikille, ja osa perheistä ei todeelakaan kärsi köyhyydestä
Joo, todellakin kaikkien vähänkään paremmin tienaavien kannattaa jättää tämä maa. Ei täältä saa muuta kuin kaunaa, kateutta ja katkeruutta osakseen. Ei ihme, että moni lähtee. Jääköön sosialistit jakamaan keskenään "ei mistään"
Itse kasvatan lapseni avoimiksi kansainvälisille mahdollisuuksille. Jätetään uppoava laiva, jos tämä touhu ei kohta lopu.
Mikään ei tule riittämään niille, jotka kokee oikeudekseen saada muilta jatkuvasti.
Ennen suhtauduin suht neutraalisti kaikkiin puolueisiin, mutta nyt alkaa suoranainen inho nousta vasemmistopuolueita kohtaan. Varsinkin kun menin twitteriin. Ei kaikki ole samanlaisia sielläkään, mutta kaikkein oksettavinta moskaa jatkuvasti suoltaa sekä persut että vasemmisto. Kaikkein ikävimpiä ihmisiä löytyy niistä ryhmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettei Ap osaa asettua kuin omaan asemaansa. Ilmeisesti eletty tukien varjolla jo useamman vuoden? Ne jotka maksavat veroja, ymmärtävät todella hyvin miksi tämä on tasapuolista.
En todellakaan ymmärrä!!!
Yli 20 vuotta olen työelämässä ollut ja maksanut lapsettomana veroja. Pennin jeniä ei ole yhteiskunnan tukia tililleni tippunut. Vastustan täysin sitä, että varakkaat lapsiperheet saavat lapsilisiä, jotka voivat laittaa sijoituksiin. Kyllä minullekin kelpaisi joka kuukausi yhteiskunnan maksama sijoitusraha.Tulen takuulla äänestämään sitä, joka vihdoinkin pitää yksin elävien puolta. Nyt on meidän vuoro saada tältä yhteiskunnalta jotain.
-totaalisen kyllästynyt-
Kukas ne sun paskavaipat vaihtaa, jos tähän yhteiskuntaan ei jälkipolvea synny?! Kuka sun eläkkeen maksaa? Kyllä sinä saat takaisin paljonkin, mutta oma pää on syvälle perseessä, että se on vaikea tajuta pidemmälle.
Kuka pyörittää yhteiskuntaa tulevaisuudessa on relevantti kysymys, mutta siihen saa usein aika kurjan vastauksen: ei nykykakaroista ole mihinkään.
On tosi mukavaa kasvattaa lapsia yhteiskuntaan, jossa kanssaihmiset ei arvosta heitä lapsina eikä ihmisinä, eikä usko heistä tulevan yhtään mitään.
En usko hetkeäkään, että jokainen täällä kirjoittava säästäisi omat eläkkeensä tai olisi niin varakas, että pärjäisi pääomatuloilla hautaan saakka.
Kuka täällä Suomessa tekee töitä 20-30 vuoden kuluttua ja maksaa verot, jotta me nyt kirjoittavat saamme terveydenhoitoa ja eläkettä?
Muualta tulleet? Ei sekään toimi, vaikka heitä tulisi miljoona lisää. Vaikka heistä jokainen tekisi töitä, heillä on myös inhimilliset tarpeensa ihmisinä. Hekin saavat tehdä tänne lapsia ja odottaa lapsilleen hyvää neuvolajärjestelmää, koulua ja hyvinvointia.