Joulupuu-toiveet, miten joku kehtaa toivoa jotain uutta jopoa tai iPhonea?

Voi sitä iloa ja riemua kun jollain menee vielä huonommin kuin itsellä. Pääsee neuvomaan miten ja mitä olisi pitänyt toivoa, tuntemaan itsensä paremmaksi.Jos minä olisin köyhä niin toivoisin vain puolikkaan palasaippuan ja ryömisin takaisin maakuoppaan häpeämään.

Vierailija kirjoitti:

Oletettavasti kyseessä on kohtalaisen harvinainen ilmiö.

Varmaan epäsuosittu mielipide mutta mielestäni on vahingollista sille lapselle/nuorelle jos sanotaan, kuten täälläkin, että voihan "joku rikas" sen kohtuuttoman toiveen toteuttaa. Opetetaan siis asettamaan oma onnensa toisten varaan pienestä pitäen sekä opetetaan, että olisi "joidenkin rikkaiden" mystinen, kasvoton joukko, jolta jotain voisi (kuuluisi?) saada.

Samoin mielestäni on enemmän haitaksi kuin hyödyksi jos joku näin oikeasti tekee. Mikä oikeasti muuttuu? Yksi kallis puhelin/pyörä/muu ei muuta yhtään mitään lapsen tai nuoren elämässä ja olosuhteissa. Korkeintaan harmittaa tavallista enemmän jos tavara rikkoutuu tai varastetaan. Puhelinkin on lähinnä elektroniikkaromua muutaman vuoden sisällä. Jokainen täälläkin on varmaan jossain vaiheessa saanut jonkun isomman tavaratoiveensa toteutettua ja siten tietää, että se hohto katoaa nopeasti.

Monestakin syystä en haluaisi, että yhteiskunnat rakentuvat niin paljon hyväntekeväisyyden varaan. Olisi parempi jos asiat olisi järjestetty toisin. Koska näin ei kuitenkaan ole, olisi mielestäni hyvä, että joulupuukeräysten ym. tyyli olisi lähempänä ns. tavanomaisia lahjoja. Eli toisaalta ei mitään äärimmäisen arkista tai halpaa (vrt. hammasharja), toisaalta ei mitään ökyäkään (vrt. tonnin puhelin) ja olisi useampia erilaisia lahjoja saajaa kohti kuten jouluna yleensä on. Varmaan näin usein onkin.

Haluat sanoa että köyhälle lapselle arvokkaan tavaran saaminen ja huomaaminen ettei se parannakaan kaikkia ongelmia ole arvokas kokemus? Katselet hieman ylempää ja tiedät ettei näin kannata tehdä. Kyllä minä tiedän mikä on köyhälle hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ostakaa mieluummin Ukrainaan talvivaatteita lapsille tai makuupussi

Miksi? Saako ulkomaalaisten auttamisesta enemmän hyvä ihminen -pisteitä? Vai onko sulla joku muu syy halveksia suomalaisia?

Kannattaa ajatella sitä hädän määrää. Ukrainalainen voi tulla onnelliseksi suklaalevystä, jonka laitat Auta Ukrainaa-keräyksen kautta. Ukrainalaiset saavat hoitoa sodan aiheuttamiin vammoihin ja osumiin jos lahjoitat Lääkärit ilman rajoja-järjestölle.

Afrikkalainen tulee onnelliseksi puolikkaasta suklaalevystä. Halpuutimme avustamisen!

Voi ihquu. Mä käyn sujauttaa sinne paperilappusen, missä lukee: karibian risteily.

Vierailija kirjoitti:

Voi sitä iloa ja riemua kun jollain menee vielä huonommin kuin itsellä. Pääsee neuvomaan miten ja mitä olisi pitänyt toivoa, tuntemaan itsensä paremmaksi.Jos minä olisin köyhä niin toivoisin vain puolikkaan palasaippuan ja ryömisin takaisin maakuoppaan häpeämään.

Jos et keksi mitään palasaippuan ja uuden iPhonen väliltä, niin on syytäkin ryömiä kuoppaan ja hävetä asennettasi.

Ostavathan ihmiset uusia autojakin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, miten eri tavoin suhtaudumme köyhiin ja rikkaisiin?

Köyhän lapsen on oltava säästeliäs, ahkera ja vähään tyytyväinen. Hän ei saa edes toivoa mitään kallista. Tunnollisesti pitää opiskella ja vasta itse ansaitsemilla rahoilla voi ehkä ostaa jotain.

Entä varakas lapsi? Hän voi pitää kaikkea itsestään selvänä. Koulussa voi lyödä lekkariksi, ei tarvi pingottaa, voi kiusata muita ja haistatella rauhassa. Hänelle kaikki on luvallista, hänen ei tarvi olla tunnollinen ja ahkera, koska vanhemmilla on rahaa.

Ei ihme, että rikkaiden lapset ovat pahimpia koulukiusaajia.

Miksi menettelemme näin? Rikkaalle emme mahda mitään, jännitän viis veisaa meistä. Köyhä on se, joka on nöyryytettävissä.

Kauheinta, mitä tämä aiheuttaa laajemmin yhteiskunnassa.

Et taida tuntea yhtään ns. hyväosaista perhettä? Voin kertoa, että yhdenkään köyhän lapselta ei vaadita sitä, mitä vaaditaan hyvien vesoilta. Hyviä arvosanoja, hyvää käytöstä, menestystä kilpaurheilussa jne.

On epäilemättä ankeaa olla köyhä, mutta aika raskasta sekin on, jos lapsen vaan oletetaan olevan hyvä ihan kaikessa. Esim. joku kasi todistuksessa aiheuttaa kulmakarvojen kohotuksen, että oho, yleensä olet saanut ysin. Ysistä ei tarvitse kehua, koska se on selviö. Niin kuin tietysti ainakin peruskoulussa onkin jos on ns. perusfiksu, mitä nyt lapsi yleensä on jos molemmat vanhemmat ovat tohtoreita tms.

Mutta on hyvä ymmärtää, että jotain instatyrkkyjä ja Kardashianeita lukuunottamatta yleensä niiltä, jotka ovat paljon saaneet, myös vaaditaan paljon. Joku voi kadehtia vaikka lätkämiljonäärejä, mutta käsi sydämelle: kuinka moni on valmis oikeasti uhraamaan kymmeniä vuosia elämästään urheilulle, treenaamaan kovia treenejä päivittäin, muuttamaan toiselle puolelle Yhdysvaltoja tyyliin päivän varoitusajalla pelaajakauppojen seurauksena, jne?

Voin kertoa että hyväosaisten joukossa on myös paljon lapsia jotka on tottunut siihen että kaikki putoaa valmiina syliin.

Taas vähäosaisten lapset ovat tottuneet siihen että jos jotain haluaa sen eteen on tehtävä työtä.

On sitten ihan tuurissaan onko ne vähäosaisten lapset aikuisina näköalattomia eikä osaa nähdä vaihtoehtoja ja reittejä ulos vähäosaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi sitä iloa ja riemua kun jollain menee vielä huonommin kuin itsellä. Pääsee neuvomaan miten ja mitä olisi pitänyt toivoa, tuntemaan itsensä paremmaksi.Jos minä olisin köyhä niin toivoisin vain puolikkaan palasaippuan ja ryömisin takaisin maakuoppaan häpeämään.

Jos et keksi mitään palasaippuan ja uuden iPhonen väliltä, niin on syytäkin ryömiä kuoppaan ja hävetä asennettasi.

Jos et ymmärrä lukemaasi voit ryömiä siihen viereiseen kuoppaan ja valella tuhkaa päällesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletettavasti kyseessä on kohtalaisen harvinainen ilmiö.

Varmaan epäsuosittu mielipide mutta mielestäni on vahingollista sille lapselle/nuorelle jos sanotaan, kuten täälläkin, että voihan "joku rikas" sen kohtuuttoman toiveen toteuttaa. Opetetaan siis asettamaan oma onnensa toisten varaan pienestä pitäen sekä opetetaan, että olisi "joidenkin rikkaiden" mystinen, kasvoton joukko, jolta jotain voisi (kuuluisi?) saada.

Samoin mielestäni on enemmän haitaksi kuin hyödyksi jos joku näin oikeasti tekee. Mikä oikeasti muuttuu? Yksi kallis puhelin/pyörä/muu ei muuta yhtään mitään lapsen tai nuoren elämässä ja olosuhteissa. Korkeintaan harmittaa tavallista enemmän jos tavara rikkoutuu tai varastetaan. Puhelinkin on lähinnä elektroniikkaromua muutaman vuoden sisällä. Jokainen täälläkin on varmaan jossain vaiheessa saanut jonkun isomman tavaratoiveensa toteutettua ja siten tietää, että se hohto katoaa nopeasti.

Monestakin syystä en haluaisi, että yhteiskunnat rakentuvat niin paljon hyväntekeväisyyden varaan. Olisi parempi jos asiat olisi järjestetty toisin. Koska näin ei kuitenkaan ole, olisi mielestäni hyvä, että joulupuukeräysten ym. tyyli olisi lähempänä ns. tavanomaisia lahjoja. Eli toisaalta ei mitään äärimmäisen arkista tai halpaa (vrt. hammasharja), toisaalta ei mitään ökyäkään (vrt. tonnin puhelin) ja olisi useampia erilaisia lahjoja saajaa kohti kuten jouluna yleensä on. Varmaan näin usein onkin.

Haluat sanoa että köyhälle lapselle arvokkaan tavaran saaminen ja huomaaminen ettei se parannakaan kaikkia ongelmia ole arvokas kokemus? Katselet hieman ylempää ja tiedät ettei näin kannata tehdä. Kyllä minä tiedän mikä on köyhälle hyväksi.

Voiko mustavalkoisempaa olla. Jos siis pienituloinen halajaa jotain kallista, se on aina turhaa, se ei ratkaise kaikkia ongelmia. Kuka sanoo, että jos haluaa rahaa tai jotain materiaa, se parantaa kaikki ongelmat tai tämä on ajatusmaailma köyhällä, joka haluaa rahaa tai hänen mielestään se on ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Niin, raha voi hyvinkin olla ratkaisu moniinkin ongelmiin, mutta eihän se tarkoita sitä, että raha on ratkaisu kaikkiin ongelmiin tai sitten ei voi olla ratkaisu mihinkään, ja aina olisi kyse loppujen lopuksi muista asioista. Sitähän on valitettavasti päällekkäisiä asioita, eli rahasta ja ei rahasta riippuvia samalla ihmisellä. Valitettavasti jos oikein kovasti halutaan teroittaa jotain tiettyä näkökulmaa esim. "rahalla ei väliä" saatetaan nekin ongelmat, missä kyseessä raha, niputtaa muiden ongelmien alle jos niitäkin on.

Tietenkin aina voidaan filosofoida syvälle ja väittää, että huono taloudellinen tilanne johtuu aina jostain muusta, ei materiaan liittyvästä, kuten siitä, että ei ole hankkinut hyvää koulutusta ja hyväpalkkaista työtä, mutta jos jätetään syväanalyysit pois, niin ihmettelen kyllä aikuisen ihmisen rahan tärkeyden vähättelyä. Kuitenkin välillisesti vaikuttavat sellaisinkiin ei materialistisuin asioihin, kuten terveys ja hyvinvointi. Jopa rakkauteen ja parisuhteeseen vaikuttaa, ei saisi ei, mutta hei, rahariidat on varmaan yksi yleisimmistä, niillä kenellä sitä ei ole niin paljon käytettävissä.

Aika huvittavaa jos joku jolka ei ikinä ole ollut talludellisia ongelmia ja on varakas, väheksyy rahan puutteesta johtuvia ongelmia jollain, jolla niitä on.

Aina voi järjestää tietenkin niin tai näin asiansa, vaikka olisi pienituloinen, mutta se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että helpompaa, kivempaa se elämä kuitenkin olisi, jos ei rahaongelmia.

Ei väkisin voi ketäån psyykata tyyliin: kun lempi leiskuu ja seksielämä täys kymppi, niin metsäretki ja kaakaotermari tai nauta-sika jauheliha punalaputettuna, riittää siihen että yes, nyt on hyvä elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletettavasti kyseessä on kohtalaisen harvinainen ilmiö.

Varmaan epäsuosittu mielipide mutta mielestäni on vahingollista sille lapselle/nuorelle jos sanotaan, kuten täälläkin, että voihan "joku rikas" sen kohtuuttoman toiveen toteuttaa. Opetetaan siis asettamaan oma onnensa toisten varaan pienestä pitäen sekä opetetaan, että olisi "joidenkin rikkaiden" mystinen, kasvoton joukko, jolta jotain voisi (kuuluisi?) saada.

Samoin mielestäni on enemmän haitaksi kuin hyödyksi jos joku näin oikeasti tekee. Mikä oikeasti muuttuu? Yksi kallis puhelin/pyörä/muu ei muuta yhtään mitään lapsen tai nuoren elämässä ja olosuhteissa. Korkeintaan harmittaa tavallista enemmän jos tavara rikkoutuu tai varastetaan. Puhelinkin on lähinnä elektroniikkaromua muutaman vuoden sisällä. Jokainen täälläkin on varmaan jossain vaiheessa saanut jonkun isomman tavaratoiveensa toteutettua ja siten tietää, että se hohto katoaa nopeasti.

Monestakin syystä en haluaisi, että yhteiskunnat rakentuvat niin paljon hyväntekeväisyyden varaan. Olisi parempi jos asiat olisi järjestetty toisin. Koska näin ei kuitenkaan ole, olisi mielestäni hyvä, että joulupuukeräysten ym. tyyli olisi lähempänä ns. tavanomaisia lahjoja. Eli toisaalta ei mitään äärimmäisen arkista tai halpaa (vrt. hammasharja), toisaalta ei mitään ökyäkään (vrt. tonnin puhelin) ja olisi useampia erilaisia lahjoja saajaa kohti kuten jouluna yleensä on. Varmaan näin usein onkin.

Haluat sanoa että köyhälle lapselle arvokkaan tavaran saaminen ja huomaaminen ettei se parannakaan kaikkia ongelmia ole arvokas kokemus? Katselet hieman ylempää ja tiedät ettei näin kannata tehdä. Kyllä minä tiedän mikä on köyhälle hyväksi.

Voiko mustavalkoisempaa olla. Jos siis pienituloinen halajaa jotain kallista, se on aina turhaa, se ei ratkaise kaikkia ongelmia. Kuka sanoo, että jos haluaa rahaa tai jotain materiaa, se parantaa kaikki ongelmat tai tämä on ajatusmaailma köyhällä, joka haluaa rahaa tai hänen mielestään se on ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Niin, raha voi hyvinkin olla ratkaisu moniinkin ongelmiin, mutta eihän se tarkoita sitä, että raha on ratkaisu kaikkiin ongelmiin tai sitten ei voi olla ratkaisu mihinkään, ja aina olisi kyse loppujen lopuksi muista asioista. Sitähän on valitettavasti päällekkäisiä asioita, eli rahasta ja ei rahasta riippuvia samalla ihmisellä. Valitettavasti jos oikein kovasti halutaan teroittaa jotain tiettyä näkökulmaa esim. "rahalla ei väliä" saatetaan nekin ongelmat, missä kyseessä raha, niputtaa muiden ongelmien alle jos niitäkin on.

Tietenkin aina voidaan filosofoida syvälle ja väittää, että huono taloudellinen tilanne johtuu aina jostain muusta, ei materiaan liittyvästä, kuten siitä, että ei ole hankkinut hyvää koulutusta ja hyväpalkkaista työtä, mutta jos jätetään syväanalyysit pois, niin ihmettelen kyllä aikuisen ihmisen rahan tärkeyden vähättelyä. Kuitenkin välillisesti vaikuttavat sellaisinkiin ei materialistisuin asioihin, kuten terveys ja hyvinvointi. Jopa rakkauteen ja parisuhteeseen vaikuttaa, ei saisi ei, mutta hei, rahariidat on varmaan yksi yleisimmistä, niillä kenellä sitä ei ole niin paljon käytettävissä.

Aika huvittavaa jos joku jolla ei ikinä ole ollut talludellisia ongelmia ja on varakas, väheksyy rahan puutteesta johtuvia ongelmia jollain, jolla niitä on.

Aina voi järjestää tietenkin niin tai näin asiansa, vaikka olisi pienituloinen, mutta se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että helpompaa, kivempaa se elämä kuitenkin olisi, jos ei rahaongelmia.

Ei väkisin voi ketään psyykata tyyliin: kun lempi leiskuu ja seksielämä täys kymppi, niin metsäretki ja kaakaotermari tai nauta-sika jauheliha punalaputettuna, täysi masu, riittää siihen että yes, nyt on hyvä elämä.

Esim. minä väitän, että jos olisin ollut paljon paremmissa rahoissa, olisi 80% ongelmista olleet poissa tai huomattavasti pienemmät. Sinä joka saarnaat, vaan rakkauden ja terveyden puolesta, et ehkä tajua kuinka raha saattaa vaikuttaa aika paljonkin myös edellämainittuihin. Ja nyt puhun siitä, että on tuntuva ero, ei mistään satasista. Totta kai yleensä jos on ollut taloudellisia vaikeuksia pieni tulojen lisäys ei huomatravasti paranna tilannetra, mutta edesauttaa ehkä niiden asioiden hankkimista, mitä ei ole pystynyt hankkimaan ja mitä pitää itselleen tärkeänä. Itseasiassa olisi kiva näyttää asia toteen. En viitsi luetella tänne, mutta olisi iso lista ongelmista tässä vuosien varrella, mihin suora raha olisi auttanut aivan varmasti. Eipä sitä voi silloin todistaa kun sitä ei ole. Helppo muiden jatkaa mantraa, ei ne kaikki ongelmat rahasta ole kiinni. No ei kaikki, mutta monet on.

asiahan menee niin, että lahjaa toivovat lapset ja nuoret löytyy pääasiallisesti sosiaalitoimen asiakkaista. Siellä voi olla sijaisperhelapsia, äskettäin huostattuja, adoptoituja lapsia, tai lapsia joiden perheessä sosiaalitoimi on tehnyt töitä vaikka vanhemman sairauden vuoksi tmv. Kaikki nämä lapset eivät suinkaan ole vähävaraisesta taustasta.

Ei munkaan nuoreni oikein osaa sanoa lahjatoivetta kun puhelin ja tietokone on uudehkot. Kysyttäessä toive voisi hyvin olla tyyliin "no en tarvi oikein muuta, mut, no, IPad ois kiva".  Sitten hän saa vaatteita, jonkun tuoksun, kirjan, LED valonauhaa ja on varsin tyytyväinen. Tarkoitan siis, että harvoin ainakaan nuorilla on noista kohtuuhintaisista mitään täsmätoivetta esittää ja useimman kohdalla nuo tuollaiset perustarpeet kuten deodorantti tai kerrasto on hoidettu jo vaikka sosiaalitoimen asiakkaita ovatkin. Ostakaa nimikortittomia paketteja vaikka karkkia ja leffaliput ja kirjoittakaa päälle sisältö, niin se menee jollekin tällaiselle, jolla jäi se Iphone saamatta.

Vähän ohis, mutta jos voisin lahjoittaa jotain kallista, en sitä kyllä tuntemattomiin keräyksiin laittaisi. Haluisin edes jotenkin varmistua, että henkilö on sellainen, kenelle haluan lahjoittaa ja kuka ansaitsee lahjoituksen. Yleensä parasta lahjoittaa mielestäni läheisille jos joillain heillä tarpeita, eikä hyvätuloisisa ja vaikuttaa että ilostuisivat lahjoituksista. Tietenkin jos kaikki läheisetkin elää hyvissä varoissaan, voi olla jäkevämpää tai haluaa luonnollisesti lahjoittaa muualle. Ehkä jotkut luotettavat tahot järkevämpiä, kun joku joulupuu keräys. En ole tutustunut tuollaisiin keräyksiin, mutta en usko että hirveän tarkkaan sitä tarvetta ehkä tutkitaan. Pahimmassa tapsuksessa on jo ennestään uudehko iphone, joka menee myyntiin, jos uuden saa.

luokkanousun tehnyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, miten eri tavoin suhtaudumme köyhiin ja rikkaisiin?

Köyhän lapsen on oltava säästeliäs, ahkera ja vähään tyytyväinen. Hän ei saa edes toivoa mitään kallista. Tunnollisesti pitää opiskella ja vasta itse ansaitsemilla rahoilla voi ehkä ostaa jotain.

Entä varakas lapsi? Hän voi pitää kaikkea itsestään selvänä. Koulussa voi lyödä lekkariksi, ei tarvi pingottaa, voi kiusata muita ja haistatella rauhassa. Hänelle kaikki on luvallista, hänen ei tarvi olla tunnollinen ja ahkera, koska vanhemmilla on rahaa.

Ei ihme, että rikkaiden lapset ovat pahimpia koulukiusaajia.

Miksi menettelemme näin? Rikkaalle emme mahda mitään, jännitän viis veisaa meistä. Köyhä on se, joka on nöyryytettävissä.

Kauheinta, mitä tämä aiheuttaa laajemmin yhteiskunnassa.

Et taida tuntea yhtään ns. hyväosaista perhettä? Voin kertoa, että yhdenkään köyhän lapselta ei vaadita sitä, mitä vaaditaan hyvien vesoilta. Hyviä arvosanoja, hyvää käytöstä, menestystä kilpaurheilussa jne.

On epäilemättä ankeaa olla köyhä, mutta aika raskasta sekin on, jos lapsen vaan oletetaan olevan hyvä ihan kaikessa. Esim. joku kasi todistuksessa aiheuttaa kulmakarvojen kohotuksen, että oho, yleensä olet saanut ysin. Ysistä ei tarvitse kehua, koska se on selviö. Niin kuin tietysti ainakin peruskoulussa onkin jos on ns. perusfiksu, mitä nyt lapsi yleensä on jos molemmat vanhemmat ovat tohtoreita tms.

Mutta on hyvä ymmärtää, että jotain instatyrkkyjä ja Kardashianeita lukuunottamatta yleensä niiltä, jotka ovat paljon saaneet, myös vaaditaan paljon. Joku voi kadehtia vaikka lätkämiljonäärejä, mutta käsi sydämelle: kuinka moni on valmis oikeasti uhraamaan kymmeniä vuosia elämästään urheilulle, treenaamaan kovia treenejä päivittäin, muuttamaan toiselle puolelle Yhdysvaltoja tyyliin päivän varoitusajalla pelaajakauppojen seurauksena, jne?

Voin kertoa että hyväosaisten joukossa on myös paljon lapsia jotka on tottunut siihen että kaikki putoaa valmiina syliin.

Taas vähäosaisten lapset ovat tottuneet siihen että jos jotain haluaa sen eteen on tehtävä työtä.

On sitten ihan tuurissaan onko ne vähäosaisten lapset aikuisina näköalattomia eikä osaa nähdä vaihtoehtoja ja reittejä ulos vähäosaisuudesta.

Monet eivät koe itseäån vähäosaisiksi. Ainoastaan persaukisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohis, mutta jos voisin lahjoittaa jotain kallista, en sitä kyllä tuntemattomiin keräyksiin laittaisi. Haluisin edes jotenkin varmistua, että henkilö on sellainen, kenelle haluan lahjoittaa ja kuka ansaitsee lahjoituksen. Yleensä parasta lahjoittaa mielestäni läheisille jos joillain heillä tarpeita, eikä hyvätuloisisa ja vaikuttaa että ilostuisivat lahjoituksista. Tietenkin jos kaikki läheisetkin elää hyvissä varoissaan, voi olla jäkevämpää tai haluaa luonnollisesti lahjoittaa muualle. Ehkä jotkut luotettavat tahot järkevämpiä, kun joku joulupuu keräys. En ole tutustunut tuollaisiin keräyksiin, mutta en usko että hirveän tarkkaan sitä tarvetta ehkä tutkitaan. Pahimmassa tapsuksessa on jo ennestään uudehko iphone, joka menee myyntiin, jos uuden saa.

Taas otettu mielipide suoraan jostain viime vuoden vastaavasta keskustelusta. Valitettavasti en ymmärrä vastakkainasettelua, mitä tämänkin ketjun kirjoittajat pyrkivät ylläpitämään. Joulupuu-keräyksessä on paljon perheitä, jotka ovat tippuneet yhteisestä hyvinvointipyörästä 1990-luvun laman seurauksena. Tuttavani tarina oli juuri tällainen. Paljon helpompaa on ollut itsellä, kun olen saanut vanhemmilta lainaa asuntoon, joka on mahdollistanut halvalla ensiasunnon ja sittemmin muun omaisuuden karttumisen. Ja kaikki vain siksi, että pankissa vanhemmat eivät ottaneet lainaa 1980-luvun lopun kasinovuosina. 

Sen sijaan, että keskustelette lapsellisesti jostain Joulupuu-lahjoista, niin voisitte kerääntyä pohtimaan, miten saisimme yhteiskunnan eriarvoistumisen loppumaan. Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta kun on pidemmällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin tästä jankkaamisesta.

Sosisaalipsykologit taas blash blaah. Alle 3000€ tuloilla elät melko vastimatonta elämää. Riippuu ihmisestä kuinka tyytyväinen on vastimattomaan elämään. Sanoisin että se on pitkälti myös luonnekysymys. Ja joku rikas tai köyhä, joka itse kulkee rytkyissä ja harrastaa ilmaisia juttuja ja saarnaa hyvinvoinnin, sivistyneisyyden, fiksun rahankäytön, auttavaisuuden ja armon puolesta, mikä oikeasti se fiilis ja elämä olisi, jos tietäisit, että ensi kuusta lähtien tulee sitten 2000€ tilille ja säästöjä 0. Tuo 2000€ rikkaalle. Köhälle, ei rahalla väliä tyypille voisi tuplata tulot ja katsoa muuttuuko mikään. Joillain ei muutu, parempaan, joillain muuttuu. Riippuu ihan miten haluaa ja tykkää elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletettavasti kyseessä on kohtalaisen harvinainen ilmiö.

Varmaan epäsuosittu mielipide mutta mielestäni on vahingollista sille lapselle/nuorelle jos sanotaan, kuten täälläkin, että voihan "joku rikas" sen kohtuuttoman toiveen toteuttaa. Opetetaan siis asettamaan oma onnensa toisten varaan pienestä pitäen sekä opetetaan, että olisi "joidenkin rikkaiden" mystinen, kasvoton joukko, jolta jotain voisi (kuuluisi?) saada.

Samoin mielestäni on enemmän haitaksi kuin hyödyksi jos joku näin oikeasti tekee. Mikä oikeasti muuttuu? Yksi kallis puhelin/pyörä/muu ei muuta yhtään mitään lapsen tai nuoren elämässä ja olosuhteissa. Korkeintaan harmittaa tavallista enemmän jos tavara rikkoutuu tai varastetaan. Puhelinkin on lähinnä elektroniikkaromua muutaman vuoden sisällä. Jokainen täälläkin on varmaan jossain vaiheessa saanut jonkun isomman tavaratoiveensa toteutettua ja siten tietää, että se hohto katoaa nopeasti.

Monestakin syystä en haluaisi, että yhteiskunnat rakentuvat niin paljon hyväntekeväisyyden varaan. Olisi parempi jos asiat olisi järjestetty toisin. Koska näin ei kuitenkaan ole, olisi mielestäni hyvä, että joulupuukeräysten ym. tyyli olisi lähempänä ns. tavanomaisia lahjoja. Eli toisaalta ei mitään äärimmäisen arkista tai halpaa (vrt. hammasharja), toisaalta ei mitään ökyäkään (vrt. tonnin puhelin) ja olisi useampia erilaisia lahjoja saajaa kohti kuten jouluna yleensä on. Varmaan näin usein onkin.

Haluat sanoa että köyhälle lapselle arvokkaan tavaran saaminen ja huomaaminen ettei se parannakaan kaikkia ongelmia ole arvokas kokemus? Katselet hieman ylempää ja tiedät ettei näin kannata tehdä. Kyllä minä tiedän mikä on köyhälle hyväksi.

Olen eri kuin kenelle vastaat, mutta eikö tässä nyt pitäisi ottaa huomioon sekin, mikä on kyseisen arvokkaan tavaran välinearvo?

Ongelma ei ole pelkästään se, että arvokas lahjapyyntö on arvokas, vaikka hinnallakin on minun mielestäni rajansa. Mutta minusta on ihan eri asia pyytää jotain kallista harrastusvälinettä, joka on innostuneelle nuorelle tärkeä. Sanotaan nyt vaikka hyvä ompelukone tai piirtotabletti. Tai kielikurssi. Tai vaikka se aiemmin mainittu ratsastustunti, jolla ei tietysti pitkälle pötkitä, mutta onhan se sentään heppahullulle lapselle iso elämys. Mitä olen huomannut, niin ihmiset ovat hyvinkin innoissaan antamassa jotain sellaista minkä pyynnöstä välittyy oikea innostus ja tarve. Joskus takavuosina joku pyysi itselleen tärkeää kirjaa, joka oli jokin parin sadan euron hieno erikoispainos, ja sitä toivetta pidettiin tälläkin palstalla niin sympaattisena, että sille olisi löytynyt monta antajaa (minä mukaanlukien, mutta joku muu ehti ensin).

Tämänkin tietysti joku vääntää niin, että köyhän pitää "ansaita" lahjansa olemalla lahjakas tai innostunut kehittämään itseään. Olkoon sitten niin. Mutta oikeasti se kallis statustavara jolla ei ole toivojalleen muuta välinearvoa kuin olla kallis ja hieno ei paranna saajansa elämää mitenkään. Yhden päivän saa tuntea olevansa se oppilas jolla on koulun uusin, hienoin ja kallein X, mutta heti ensi viikolla alkaa jo harmittaa, että on markettivaatteet ja viimevuotinen reppu eikä rahat ikinä riitä mihinkään hauskaan.

Meidät on ehdollistettu kuluttajiksi, halusimme tai emme. Eikä tavaroiden mainostaminen ja markkinointi jää huomaamatta siltä vähävaraisenkaan perheen lapselta. Eihän koko ilmiössä ole mitään järkeä, mutta markkinatalouden halusimme ja saimme.

Asun varakkaiden ja hyvinkoulutettujen asuinalueella enkä tunnista ollenkaan tätä tavaraan painottuvaa elämäntyyliä, en lasteni kouluissa enkä kaveripiireissä.

- Merkkivaatteista ei juurikaan haaveilla, päinvastoin pidetään vähän "pissis-meininkinä", kun kysyin, että kiusataanko teidän koulussa vaatteista tms. Vastaus oli, että tuohan on enemmän XXXX (köyhemmän naapurialueen koulu) tyyliä. Alakoulussa lähes kaikki kulkevat Stadium/HM perusvaatteissa

- Kännykät ovat kullakin ties mitä. Monella lasi pahasti lohkeillut ja uutta ei saa, koska huolimattomuuttaan rikkonut lasin. Tai sitten saa isin/äidin vanhan työpuhelimen eikä todellakaan uutta. Ei ylipäätään keskustella siitä, millainen puhelin jollain on.

- Kaverisynttäreillä vaatimattomat lahjat, ei mitään ökyilyä.

Koulu ja harrastukset pitää hoitaa hyvin, harrastuksissa tuo vanhempien tulotaso näkyy ehkä enemmän, toisaalta monet harrastavat edullista jalkapalloa tms, eli ei niissäkään paljon eroa ole. Toki harrastuksia voi olla enemmän, ja ne kenellä ei ole harrastuksia, hengaavat turhan paljon ostoskeskuksissa (ja ehkä oppivat haluamaan materiaa). Jos harrastaa tavoitteellista, ei tällaista hengailumentaliteettia edes ole, koska yleensä olet joko kotona tai treeneissä

Me asumme vaatimattomassa lähiössä, mutta lasten lukio on keskustassa. Teinit ovat kertoneet, että monella on iPhonet, omat Applen läppärit, mopoautot ja merkkivaatteet. Lipittävät litratolkulla energiajuomia ja käyvät syömässä ulkona, kun kouluruoka ei kelpaa.

Omat lapseni jonkin verran kärsivät tästä eriarvoisuudesta; koulun antamassa läppärissä ei kestä akku kuin vähän toista tuntia (uutta ei saa), bussivuoroja ei enää ajeta lukion tuntijakoa ajatellen, jolloin matkoihin menee 3 tuntia päivässä, koulupäivän sisällä kaikki siirtymät on laskettu sen mukaan, että kaikilla on joku menopeli ja niin edelleen. Vaikuttaa tuo toki kaveripiiriinkin, kun ei ole rahaa mennä sinne Heseen muiden kanssa.

Eihän se ole tyhmä joka pyytää jne. Toivoa saa vaikka kuun taivaalta, mutta jos sitä ei joku lahjaksi annakaan, niin ehkä siinä oppii toiveen olevan turhan suuri.