Puoliso ei halua edustaa yhdessä

Ai että avec:ksi joku av-palstalla roikkuva? 😅

Vierailija kirjoitti:

Eli olet siis lihava?

En kyllä ole lihava, vaan hyvinkin sporttinen. Sitäpaitsi epäilen, että noissa tapahtumissa joihin mies ei minu halua, on kaiken ikäisiä ja muotoisia puolisoita. Ei varmasti ole siitä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei näe teidän juttuanne vakavana vaan jonain välivaiheena, kunnes hän löytää jostain paremman tai kokee olevansa valmis sitoutumaan kunnolla (eli menemään naimisiin). Pitää nolona, jos muut luulevat sinua hänen vaimokseen, vaikkei hänellä ole aikeita viedä sinua vihille. Jos vie sinut juhliin, joutuu myöhemmin selittelemään muille, mitä "Hannalle" tapahtui, kun te eroatte. Ja erohan teille tulee.

Toki voi myös olla, että häpeää käytöstäsi, tyyliäsi, painoasi, ulkonäköäsi, ammattiasi tms.

Ja mikä puoliso tuo on? Naimisissa ette ole. Tai anna kun arvaan, asutte yhdessä ja maksatte kaiken 50-50, vaikka mies tienaa enemmän.

Mitään vastausta on turha kärttää mieheltä, koska ei hän nyt niin tyhmä ole, että tulisi myöntämään kaiken yllä olevan.

Vaikea kuvitella, että häpeäisi minua. Olen korkeakoulutettu, arvostetussa ammatissa, edustavan näköinen ja sosiaalisesti ns. pätevä (En vedä kännejä tai käyttäydy muutenkaan huomiotaherättävästi tai sopimattomasti, olen luonteva smalltalkissa jne.)

Naimisissa ei olla (vasta kolme vuotta seurusteltu) yhteenmuutto on ollut puheissa, mutta alan kieltämättä kyseenalaistamaan sen kannattavuutta. Ehkä kyse on tosiaan siitä, että mies ei ole kanssani niin tosissaan kuin minä olen hänen kanssaan. Sanoo toki rakastavansa mutta rehellisyyden nimissä, teot ei nyt ihan vastaa sanoja. 

Harvempi ihminen varmaan omasta mielestään käyttäytyy huomiotaherättävästi tai sopimattomasti - muut mainitsemasi ovat objektiivisempia asioita, mutta häpeämisteoria ei ihan sataprosenttisesti tule todistettua mahdottomaksi. Joskus voi olla jopa niin, että se mikä on yhdessä suvussa ja maakunnassa hyvää ja asiallista käytöstä, on toisessa suvussa ja maakunnassa sopimatonta käytöstä. Mainitsit että teidän vanhemmat asuvat kauempana, joten oletteko kenties eri puolilta Suomea kotoisin?

Kyllä nuo muut esitetyt teoriat valitettavasti silti vaikuttavat todennäköisemmiltä. Jos kyse olisi siitä, että karjalainen tyttöystävä ei hallitse satakuntalaisen suvun sosiaalista koodistoa, niin luulisi sen voivan sanoa jossain vaiheessa suoraankin.

Miten se sitten tykkää työpaikan juhlista jos ei tykkää sinun kautta tulleista juhlista?

Pakko kysyä minkä ikäinen olet? Onko haaveissa perhe ja lapsia? Mies voi olla sitoutumiskammoinen. Sinua ei päästetä osallistumaan eikä esitellä oikeana vakavastiotettavana puolisoehdokkaana. Saatat tuhlata arvokkaita vuosia. Tuollainen esim. häistä poisjättö on todella satuttavaa. Olet piilossa pidettävä kaveri. Sinussa ei ehkä ole mitään vikaa, mutta miehessä on. Ei halua sinua mutta ei anna kuitenkaan vapautta löytää oikeaa puolisoa. Kolme vuotta on todella pitkä aika. Sinuna vaatisin vastauksia ja laittaisin pelin poikki. Selityksiä on aina esim. Miksi sinun pitäisi tulla joka paikkaan? Kaverin häissä on nuppiluku ja ei ollut rahaa sinun pihviin/lautaseen ja oudosti taas seuraavat häät samalla lailla. Mies pyydetään kummiksi yksin ja sinua ei mainita. On niin vietävän hankalaa hankkia se yhteinen sohva tai kämppä (usko minua, ei ole). Ja jouluaatto, oudosti mies taas lapsuudenkodissa ilman sinua. Voit löytää sen oikean joka kosii parissa kuukaudessa. Kesällä olet jo raskaana jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

niin monta tapahtumaa ollut joihin minua on jollain tapaa odotettu miehen kylkiäisenä ja joissa ilmeisesti se oletus on että jos on puoliso, hän on mukana.

Jälleen kerran, sinulla ja tällä miehellä ei kummallakaan ole puolisoa. Et sinä voi keksiä uusia merkityksiä täysin itsestäänselville ja vakiintuneille termeille oman pääsi mukaan. 

Jos vaikka aviopari ei asu yhdessä, he eivät ole sinusta puolisoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei näe teidän juttuanne vakavana vaan jonain välivaiheena, kunnes hän löytää jostain paremman tai kokee olevansa valmis sitoutumaan kunnolla (eli menemään naimisiin). Pitää nolona, jos muut luulevat sinua hänen vaimokseen, vaikkei hänellä ole aikeita viedä sinua vihille. Jos vie sinut juhliin, joutuu myöhemmin selittelemään muille, mitä "Hannalle" tapahtui, kun te eroatte. Ja erohan teille tulee.

Toki voi myös olla, että häpeää käytöstäsi, tyyliäsi, painoasi, ulkonäköäsi, ammattiasi tms.

Ja mikä puoliso tuo on? Naimisissa ette ole. Tai anna kun arvaan, asutte yhdessä ja maksatte kaiken 50-50, vaikka mies tienaa enemmän.

Mitään vastausta on turha kärttää mieheltä, koska ei hän nyt niin tyhmä ole, että tulisi myöntämään kaiken yllä olevan.

Vaikea kuvitella, että häpeäisi minua. Olen korkeakoulutettu, arvostetussa ammatissa, edustavan näköinen ja sosiaalisesti ns. pätevä (En vedä kännejä tai käyttäydy muutenkaan huomiotaherättävästi tai sopimattomasti, olen luonteva smalltalkissa jne.)

Naimisissa ei olla (vasta kolme vuotta seurusteltu) yhteenmuutto on ollut puheissa, mutta alan kieltämättä kyseenalaistamaan sen kannattavuutta. Ehkä kyse on tosiaan siitä, että mies ei ole kanssani niin tosissaan kuin minä olen hänen kanssaan. Sanoo toki rakastavansa mutta rehellisyyden nimissä, teot ei nyt ihan vastaa sanoja. 

"Seurusteleminen" ei merkitse mitään. Se on teinien leikkiä. Aikuinen mies tietää muutamassa kuukaudessa, haluaako hän naisesta vaimon vai sopiiko nainen vain kevyeen tapailuun. Kolme vuotta seurustelua on vitsi.

Miehellä on ilmeisesti vaativa työ. Sinä helpotat hänen elämäänsä, sillä hänen ei tarvitse keskittyä irtoseksin hankkimiseen. Miehille se on hyvin työlästä, kun pitää juosta baareissa tai ravata Tinder-treffeillä, eikä onnistuminen ole siltikään taattu. Nyt mies voi panostaa täysillä uraansa, kun hänen ei tarvitse käyttää energiaa seksintarpeen täyttämiseen, sillä sinä olet aina hänen saatavillaan ilman mitään panostusta miehen puolelta. Et vaadi mitään, vaikka mies lähtee bussista kesken matkan tai jättää sinut viemättä kaverinsa häihin. Hän pitää sinua pilkkanaan, koska sallit sen.

Miehelläsi ei taida olla vaativa työ tai muutakaan syytä. Hän on vaan niin saamaton sosiaalisissa suhteissaan että sinä nyt vaan kelpaat tyttökaveriksi, jota voi silloin tällöin tavata.

Toivottavasti  hän alkaa panostaa seurustelusuhteeseen ennenkuin sinä nostat kytkintä. Minä en enää tuollaista sietäisi.

Mies ei ole vakavissaan. Kuulin sanonnan, että "kelpaa tyttöystäväksi, mutta ei vaimoksi".

Tässä on juuri siitä kyse.

Kun oikea daami tulee vastaan, se on vihkikirkon varaaminen, yhteenmuutto ja ehkä lapsikin suunnitelmissa kovin pian. Nää on niin nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa suoraan sanoen aika pahalta, rakastunut/sitoutunut mies on yleensä ylpeä naisestaan ja parisuhteestaan. Sinua kohtaan AP tylyä ja ei oikein. Itse olisin jo kauan sitten vaatinut vastausta vaikka sen varmaan joutuukin kaivamalla kaivamaan ulos. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sietää. 

Asiasta olen tosiaan kysynyt ihan suoraan. Vastaus on ollut ympäripyöreää että hän ei muka halua laittaa _minua_ epämukavaan tilanteeseen. Olen myös suoraan sanonut että olen harmissani ja hieman pahoilla mielin siitä, että hän ei ole rinnallani esimerkiksi ystävieni häissä jonne hänet on kutsuttu ja pöytään hänelle paikka plaseerattu. Kuulemma ahdistaa sellaiset tilanteet, ei halua mennä juhliin "pönöttämään" joissa ei tunne muita kuin minut ja hääparin (hääparin itsensä kanssa siis ollut ennen häitä monta hyvin rentoa ja luontevaa illanviettoa, kaikki tulevat toimeen ja pitävät toisistaan). keskustelut aina jotenkin menevät siihen että minä olen jotenkin vaativa ja hankala koska joko "yritän tunkea hänen piireihinsä väkisin" tai sitten "yritän raahata häntä tilaisuuksiin joissa hän ei viihdy".

Rasittavan kuuloinen poikaystävä. Mikä teidät pitää yhdessä, mitä yhteistä teillä ylipäätään on, mistä te juttelette, miten vietätte vapaa-aikaa? Ette tapaa ystäviä ainakaan? Miksette mene ulos tulevien hääparien ja heidän ystäviensä kanssa, jotta toinenkin teistä tutustuu näihin paremmin?

Monta muutakin kysymystä tulee mieleen parisuhteestanne, mutta tässäpä nyt pari.

Siis muutoin meillä on normaali parisuhde. Tapaamme ja vietämme aikaa ystäväpariskuntien kanssa harva se viikonloppu ja kaikilla on rentoa ja mukavaa. Olemme tavanneet toistemme perheet (perheet asuvat molemmilla kauempana, joten muutamia kertoja tavattu).  Vietetään aikaa yhdessä yleensä viikonloput, arjet molemmat töissä mutta tekstaillaan ja soitellaan paljon. Mies ei muutoin ole mitenkään välttelevä tai etäinen, vaan osoittaa hellyyttä ja mielenkiintoa asioistani ihan päivittäin. Myös kertoo avoimesti omista asioistaan ja kuulumisistaan. 

Suhdetta ei siis tosiaan salailla, kävellään julkisesti käsi kädessä, pussaillaan jne. Ja kaveripiirit on puolin ja toisin tuttuja (tänäänkin ollaan menossa myöhemmin illalla miehen kaveripariskunnan kanssa syömään ja leffaan). Mutta sitten nämä ns. edustustilanteet vetää jarrut päälle enkä ymmärrä miksi. 

Miksette asu yhdessä?

Meillä on molemmilla omistusasunnot suht lähellä toisiaan (alle puolen tunnin matka). Kummallakin kaksiot ja alustavasti ollaan puhuttu jos toinen laittaisi omansa vuokralle ja muuttaisi toisen asuntoon, mutta ei olla oikein päädytty vielä mihinkään konkreettiseen että kumpi muuttaisi kumman luo kun siinä olisi aika paljon työtä karsia kalusteita, etsiä vuokralaisia ja niin edelleen. Toisella on enemmän tilaa mutta toisen asunto on paremmassa kunnossa ja parempien yhteyksien äärellä joten kaikki on ollut vasta sellaisen pinnallisen keskustelun tasolla. Ehdottomasti halutaan kuitenkin kokeilla yhdessä asumista ensin toisen kotona ennenkuin mietittäisiin molempien myymistä ja yhteisen (isomman) asunnon ostamista.  Tähän saakka tämä on tosiaan toiminut vaan aika mutkattomasti näin. Kummallakin on avain toisen asuntoon ja oma hammasharja sekä vaihtovaatetta myös toisen luona. 

Sitten, kun se oikea tulee kohdalle ette mieti mitään tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanon että tuo mies ei ole kanssasi vakavissaan. Minulla on upea vaimo, hän on kaunis, hyvä äiti, hauska ja älykäs. Tottakai vien hänet kaikkiin juhliin minne avecin voi viedä.

Kaikki miehet eivät ole yhtä femiinisiä kuin sinä.

Eivät, ne miehet ovat niitä jotka itkevät palstalla siitä ettei heillä ole naista. Katsos kun oikea maskuliinisuus on sitä, että kunnioittaa vastakkaista sukupuolta tasavertaisenaan, pitää huolta perheestään, muistaa että vaimo ei ole äiti, vaan kumppani eli osallistut itse kotisi pyörittämiseen tasavertaisesti.

Oikea maskuliinisuus on sitä, että uskaltaa näyttää tunteensa ja puhua niistä.

Minusta tuo kuulostaa tietyn tyyppiseltä sosiaaliselta ahdistukselta. Kun itselläni vähän samaa Miehessäni ei ole yhtään mitään hävettävää, mutta työpaikan virallisissa edustuksissa olen mieluiten vain itsekseni. Koska siellä täytyy olla tietynlaisesti, puhua tietyistä aiheista jne. Se on stressaavaa itselle, niin sitten siihen päälle vielä lisästressi siitä, että puoliso a) tuntee itsensä ulkopuoliseksi b) ei pääse keskusteluihin mukaan c) kommentoi sitten kuitenkin jotenkin höpsöjä, kun ei ole alan ihmisiä ollenkaan. Jolloin pelkään, että muut sitten naureskelevat selän takana tms.

Ei elämä ole niin mustavalkoista. Meillä on puolisoni kanssa hyvä suhde, kutsun hänet aina kaikkialle mukaan mihin puolisoa odotetaan paikalle, puhun hänestä avoimesti ja ylpeänä kaikille, myös töissä. Tosiasiassa mieheni kärsii pahasta sosiaalisesta ahdistuksesta minkä takia olen usein puolikauhuissani tilanteissa missä hänet pitäisi esitellä esimerkiksi uudelle sukulaiselle tai muuten läheiselle ihmiselle. Mieheni on siis omassa perhe- ja ystäväpiirissään täysin rento oma kohtelias itsensä, mutta käyttäytyy uuaien ihmisten seurassa suoraan sanottuna todella kiusallisesti. Hän ei välttämättä vastaa edes tervehdykseen vaan hymähtää takaisin, ei katso aina silmiin, puhuu niin hiljaa että toinen luulee ettei hän vastaa. Lisäksi saattaa hermostuksissaan istua esimerkiksi koko kyläilyn ajan tiiviisti ylikumarassa asennossa puhelimella eikä reagoi ympärillä käytävään keskusteluun. Ja ei puolisollani ei ole mitään diagnoosia ja hän on muissa tilanteissa täysin normaali. Tilannetta pahentaa se, että olen itse melko rohkea extrovertti ja ero välillämme tälläisissä tilanteissa tuntuu välillä olevan liikaa. Rakastan kuitenkin miestäni ja kahdestaan tai hänen ystäviensä kanssa viettämämme aika on suurimmalta osin "laadukasta". Toisin sanoen myönnän häpeäväni em tilanteissa mieheni kiusallista käytöstä ja sitä mitä ihmiset meistä parina ajattelevat. Näitä tilanteita lukuun ottamatta olen hänestä aina ylpeä, rakastan häntä ja olen aina valmis ottamaan hänet kaikkialle mukaan. Poden kuitenkin huonoa omatuntoa myös tuntemastani häpeästä, sillä tiedän ettei puolisoaan saisi hävetä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä minkä ikäinen olet? Onko haaveissa perhe ja lapsia? Mies voi olla sitoutumiskammoinen. Sinua ei päästetä osallistumaan eikä esitellä oikeana vakavastiotettavana puolisoehdokkaana. Saatat tuhlata arvokkaita vuosia. Tuollainen esim. häistä poisjättö on todella satuttavaa. Olet piilossa pidettävä kaveri. Sinussa ei ehkä ole mitään vikaa, mutta miehessä on. Ei halua sinua mutta ei anna kuitenkaan vapautta löytää oikeaa puolisoa. Kolme vuotta on todella pitkä aika. Sinuna vaatisin vastauksia ja laittaisin pelin poikki. Selityksiä on aina esim. Miksi sinun pitäisi tulla joka paikkaan? Kaverin häissä on nuppiluku ja ei ollut rahaa sinun pihviin/lautaseen ja oudosti taas seuraavat häät samalla lailla. Mies pyydetään kummiksi yksin ja sinua ei mainita. On niin vietävän hankalaa hankkia se yhteinen sohva tai kämppä (usko minua, ei ole). Ja jouluaatto, oudosti mies taas lapsuudenkodissa ilman sinua. Voit löytää sen oikean joka kosii parissa kuukaudessa. Kesällä olet jo raskaana jne.

Olemme kumpikin kolmenkympin korvilla, eli ihan aikuisia. Olemme myös puhuneet ja molemmat olleet sillä mielellä, että tämä suhde on vakava ja tähtää siihen loppuelämän yhdessäpysymiseen. Lapsia ei ole suunnitelmissa, mutta yhteenmuutto tietenkin jossain vaiheessa ja itse tietty haaveilen myös naimisiinmenemisestä joskus, vaikka siihen ei olekaan kiirettä. Tämä pariskuntana edustaminen on oikeastaan ainoa asia mikä hiertää ja herättää kummallisen olon. 

Nyt eilen puhuimme tulevista pikkujouluista, miehellä on tulossa firman pikkujoulut ja harrastusporukan pikkujoulut. Taas tuli ilmi että minua ei edes pyydetä mukaan. Itselläni on tulossa ystävän pikkujoulut ja vaikka kutsu koski myös miestäni, en tällä kertaa itsekään kysynyt haluaako hän tulla, eikä hän osoittanut ainakaan mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan. Lähinnä keskittyi siis kartoittamaan joulukuun viikonloppuja jolloin voidaan viettää kahdenkeskistä aikaa ja milloin taas jommallakummalla on menoa.

Tämä on sinänsä niin pieni asia, että ei nyt mitään erokorttia tällaisen takia viitsi heilutella, mutta myönnän, että kaipaisin sellaista vahvempaa "me"-henkeä, pariskuntana ja tiiminä toimimista. En tarkoita, etteikö kummallakin saisi olla omia menoja ja juttuja, mutta moni näistä tilaisuuksista on tosiaan sellaiset joissa lähtökohtaisesti kaikilla muilla on puoliso rinnallaan. Harmittaa enemmän kuin kehtaisin myöntää, mutta en myöskään viitsisi aiheuttaa draamaa jankkaamalla tästä asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei näe teidän juttuanne vakavana vaan jonain välivaiheena, kunnes hän löytää jostain paremman tai kokee olevansa valmis sitoutumaan kunnolla (eli menemään naimisiin). Pitää nolona, jos muut luulevat sinua hänen vaimokseen, vaikkei hänellä ole aikeita viedä sinua vihille. Jos vie sinut juhliin, joutuu myöhemmin selittelemään muille, mitä "Hannalle" tapahtui, kun te eroatte. Ja erohan teille tulee.

Toki voi myös olla, että häpeää käytöstäsi, tyyliäsi, painoasi, ulkonäköäsi, ammattiasi tms.

Ja mikä puoliso tuo on? Naimisissa ette ole. Tai anna kun arvaan, asutte yhdessä ja maksatte kaiken 50-50, vaikka mies tienaa enemmän.

Mitään vastausta on turha kärttää mieheltä, koska ei hän nyt niin tyhmä ole, että tulisi myöntämään kaiken yllä olevan.

Vaikea kuvitella, että häpeäisi minua. Olen korkeakoulutettu, arvostetussa ammatissa, edustavan näköinen ja sosiaalisesti ns. pätevä (En vedä kännejä tai käyttäydy muutenkaan huomiotaherättävästi tai sopimattomasti, olen luonteva smalltalkissa jne.)

Naimisissa ei olla (vasta kolme vuotta seurusteltu) yhteenmuutto on ollut puheissa, mutta alan kieltämättä kyseenalaistamaan sen kannattavuutta. Ehkä kyse on tosiaan siitä, että mies ei ole kanssani niin tosissaan kuin minä olen hänen kanssaan. Sanoo toki rakastavansa mutta rehellisyyden nimissä, teot ei nyt ihan vastaa sanoja. 

"Seurusteleminen" ei merkitse mitään. Se on teinien leikkiä. Aikuinen mies tietää muutamassa kuukaudessa, haluaako hän naisesta vaimon vai sopiiko nainen vain kevyeen tapailuun. Kolme vuotta seurustelua on vitsi.

Minä ajattelen toisin, samoin puolisoni. Me olemme molemmat sitoutuneet avoliittoomme sillä ajatuksella, että tämä on loppuelämämme suhde. Siksi sitä ei tehty kevyesti muutaman kuukauden tai edes parin vuoden tuntemisella. Olimme yhdessä neljä vuotta ennen yhteen muuttamista. Jos puolisoni olisi ehdottanut, että luovun omasta, rakkaudella laittamastani kodista muutaman kuukauden tuntemisella, olisin pitänyt häntä vastuuttomana. Ja jos hänellä olisi ollut takanaan useampia avo- tai avioliittoja, en olisi edes alkanut suhteeseen hänen kanssaan.

(ei ap)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä minkä ikäinen olet? Onko haaveissa perhe ja lapsia? Mies voi olla sitoutumiskammoinen. Sinua ei päästetä osallistumaan eikä esitellä oikeana vakavastiotettavana puolisoehdokkaana. Saatat tuhlata arvokkaita vuosia. Tuollainen esim. häistä poisjättö on todella satuttavaa. Olet piilossa pidettävä kaveri. Sinussa ei ehkä ole mitään vikaa, mutta miehessä on. Ei halua sinua mutta ei anna kuitenkaan vapautta löytää oikeaa puolisoa. Kolme vuotta on todella pitkä aika. Sinuna vaatisin vastauksia ja laittaisin pelin poikki. Selityksiä on aina esim. Miksi sinun pitäisi tulla joka paikkaan? Kaverin häissä on nuppiluku ja ei ollut rahaa sinun pihviin/lautaseen ja oudosti taas seuraavat häät samalla lailla. Mies pyydetään kummiksi yksin ja sinua ei mainita. On niin vietävän hankalaa hankkia se yhteinen sohva tai kämppä (usko minua, ei ole). Ja jouluaatto, oudosti mies taas lapsuudenkodissa ilman sinua. Voit löytää sen oikean joka kosii parissa kuukaudessa. Kesällä olet jo raskaana jne.

Olemme kumpikin kolmenkympin korvilla, eli ihan aikuisia. Olemme myös puhuneet ja molemmat olleet sillä mielellä, että tämä suhde on vakava ja tähtää siihen loppuelämän yhdessäpysymiseen. Lapsia ei ole suunnitelmissa, mutta yhteenmuutto tietenkin jossain vaiheessa ja itse tietty haaveilen myös naimisiinmenemisestä joskus, vaikka siihen ei olekaan kiirettä. Tämä pariskuntana edustaminen on oikeastaan ainoa asia mikä hiertää ja herättää kummallisen olon. 

Nyt eilen puhuimme tulevista pikkujouluista, miehellä on tulossa firman pikkujoulut ja harrastusporukan pikkujoulut. Taas tuli ilmi että minua ei edes pyydetä mukaan. Itselläni on tulossa ystävän pikkujoulut ja vaikka kutsu koski myös miestäni, en tällä kertaa itsekään kysynyt haluaako hän tulla, eikä hän osoittanut ainakaan mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan. Lähinnä keskittyi siis kartoittamaan joulukuun viikonloppuja jolloin voidaan viettää kahdenkeskistä aikaa ja milloin taas jommallakummalla on menoa.

Tämä on sinänsä niin pieni asia, että ei nyt mitään erokorttia tällaisen takia viitsi heilutella, mutta myönnän, että kaipaisin sellaista vahvempaa "me"-henkeä, pariskuntana ja tiiminä toimimista. En tarkoita, etteikö kummallakin saisi olla omia menoja ja juttuja, mutta moni näistä tilaisuuksista on tosiaan sellaiset joissa lähtökohtaisesti kaikilla muilla on puoliso rinnallaan. Harmittaa enemmän kuin kehtaisin myöntää, mutta en myöskään viitsisi aiheuttaa draamaa jankkaamalla tästä asiasta. 

En ole koskaan ollut yrityksen pikkujouluissa, joihin olisi kutsuttu myös puolisot. Enkä ole kuullut kenenkään ystävistäni olleen puolisonsa työnantajan maksamissa pikkujouluissa. Tosi oudolta kuulostaisi myös, että harrastusporukan pikkujouluihin kutsuttaisiin puolisot/seurustelukumppanit. Kaveriporukat ovat sitten eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan tyytyy mihinkään kolmen vuoden seurusteluun. Jos ei 6kk sisällä ole sormus nimettömässä niin mies ei ole tosissaan. On aika vaihtaa miestä.

Jos olisin mennyt naimisiin kaikkien kanssa, joiden kanssa olen seurustellut yli 6 kk, olisin ollut naimisissa ainakin kuusi kertaa ennen nykyistä puolisoani. En kyllä usko, että hän olisi puolisoni, jos olisin ollut tavatessamme kuusi kertaa eronnut.

Serkku toimi aikanaan eksklusiviisena escorttina. Rakastunu vie sut vaikka kuuhun. Alkakaa uskomaan omia silmiänne. Nollaenerginen ei muutu sataprosenttiseksi. Energian pitää irrota ekoina viikkoina muutoin jatka kävelyä.

Lopeta sääliminen.

Tämä voi olla kaukaa haettua, mutta kerron kuitenkin. Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tosin fobia, paniikki tai kuolemanpelko kuvaa paremmin niitä tunteita, mitä viralliset tilaisuudet minussa aiheuttavat. Ja tunne on sitä pahempi, mitä tutumpia ihmisiä on paikalla. Pahimpina aikoina mietin itseni vahingoittamista, koska vakavasti loukkaantuneena ei tarvitse osallistua sosiaalisiin tilaisuuksiin.

Olisin hyvin voinut tehdä tuon saman tempun että hyppään bussista jotain selitellen, kun kuvittelin että pystyn olemaan normaalisti ja sitten se tunne iskee kun istutaan bussiin.

Olen jo suututtanut yhden puolisoni sukulaisen, jota en ole edes milloinkaan tavannut. Ymmärrän toki että hän pitää minua inhottavana ihmisenä, kun en osallistu suvun juhliin. Ei hän tiedä syytä, miksi en osallistu.

Aina ei voi tietää mitä on taustalla.

sama kun mulla. nainen on puupää enkä tahdo selittää hänen sanomisiaan kenellekkään. mulla on mun juhlat ja hänellä on hänen juhlat

Vierailija kirjoitti:

sama kun mulla. nainen on puupää enkä tahdo selittää hänen sanomisiaan kenellekkään. mulla on mun juhlat ja hänellä on hänen juhlat

Et saa muuta?