Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Siis työpäivä matkoineen on kahdeksan tuntia? Luksusta. Miten tuosta saa ongelman...Tunteja jää älyttömästi päivään....ei ole tarvetta käyttää viikonloppua valmisteluihin kun työpäivinäkin ehtii kaiken tekemään ja vähän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiva asua Kalasatamassa. Päiväkoti ja koulu ovat pihatien toisella puolella, ei tarvitse edes pukea ulkovaatteita kenkiä lukuunottamatta. Kävellen menee 15 min. töihin, toinen kulkee metrolla Keilaniemeen. Toinen tekee 8-14, toinen 9-17, tänään etätyöpäivä. Eli toinen huolehtii aamuhommat, toinen iltapäivän välipalat yms
Eli valitse asuinpaikka, josta on lyhyt matka töihin.
Missä on Kalasatama? Keilaniemen olen joskus kuullut.
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Vierailija kirjoitti:
Siis työpäivä matkoineen on kahdeksan tuntia? Luksusta. Miten tuosta saa ongelman...Tunteja jää älyttömästi päivään....ei ole tarvetta käyttää viikonloppua valmisteluihin kun työpäivinäkin ehtii kaiken tekemään ja vähän päälle.
No onhan se kymmeneen tuntiin verrattuna vähemmän, mutta on tuo silti hel vetin paljon lapselle olla hoidossa muualla. Kotona ja vanhempien kanssa ei sitten enää jaksa kun lapsi haluaisi jo nukkumaan.
Tuollaistahan se on, mutta ei siitä kannata stressata. Ja onhan viikonlopussa kaksi kokonaista päivää tehdä kaikkea. Kotityöt voi hoitaa siinä sivussa, ilman suorituspaineita. Tomaattipasta tulee viikolla samassa ajassa kuin valmiin ruuan lämmitys.
Ikävä sanoa, mutta ne varsinaiset ruuhkavuodet tulee sitten kun lapsia on se 2-3 ja ne harrastaa iltaisin ja viikonloppuisin sitten synttäreitä, turnauksia, myyjäisiä ...silloin on sutinaa, mutta silti oli elämän parasta aikaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaa suorittamasta. Lapset hoituu hyvin vähemmälläkin stressillä. TG omien lasteni pikkulapsi vaiheessa ei ollut somea josta verrata itseään "täydellisiin äiteihin". Se varmasti helpotti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva asua Kalasatamassa. Päiväkoti ja koulu ovat pihatien toisella puolella, ei tarvitse edes pukea ulkovaatteita kenkiä lukuunottamatta. Kävellen menee 15 min. töihin, toinen kulkee metrolla Keilaniemeen. Toinen tekee 8-14, toinen 9-17, tänään etätyöpäivä. Eli toinen huolehtii aamuhommat, toinen iltapäivän välipalat yms
Eli valitse asuinpaikka, josta on lyhyt matka töihin.
Missä on Kalasatama? Keilaniemen olen joskus kuullut.
KVG
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Kotityöt lasten kanssa tekee kotitöistä tuplasti rasittavampia. Itseäni ärsyttää pelkästään jo se kun koira häärää ympärillä kun yritän siivota. Yksin siivoaminen sen sijaan on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaistahan se on, mutta ei siitä kannata stressata. Ja onhan viikonlopussa kaksi kokonaista päivää tehdä kaikkea. Kotityöt voi hoitaa siinä sivussa, ilman suorituspaineita. Tomaattipasta tulee viikolla samassa ajassa kuin valmiin ruuan lämmitys.
Ikävä sanoa, mutta ne varsinaiset ruuhkavuodet tulee sitten kun lapsia on se 2-3 ja ne harrastaa iltaisin ja viikonloppuisin sitten synttäreitä, turnauksia, myyjäisiä ...silloin on sutinaa, mutta silti oli elämän parasta aikaa
Totta, kahden aikuisen ja yhden kolmevuotiaan perheessä ei kyllä miltään kantilta voi puhua ruuhkavuosista. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun seuraava lapsesi olisi kolme, on vanhempi jo eskarissa tai ekaluokalla. Sen ikäiset ovat jo hyvin itsenäisiä jos vaan olet antanut kasvaa sellaiseksi.
Meillä on kolme lasta, yksi ekaluokkalainen ja kaksoset 3v. Ensimmäisen kanssa eka 1-1,5v kohdalla oli tiukin paikka saada arki rullaamaan kun hän aloitti päiväkodin, mutta pystyin hoitamaan työni siten että päiväkodissa oli 4xvkossa klo9-15. Sillä syklillä mentiin siihen saakka kunnes 4v hoitoaika piteni 9-16 ja eskarissa sitten täyttä viikkoa myös.
Kaksoset aloitti hoidon reilu vuoden ikäisenä myös 9-15 4xvko. 3v ovat nyt 9-15 5xvko, koska työni vaatii sen, ja jos töissä on kevyempää käytän ekstra ajan itseeni/arkihommiin jotta saan energiaa pyörittää koko muun härdellin.
Päiväkoti on meilläkin lähellä, samoin alakoulu, se on suuri plussa. Ekaluokkalainen kulkee itsenäisesti kouluun.
Työpaikat ovat 25min päässä julkisilla, 15min autolla ja liukuvat työajat, sekä Koronan jäljiltä etätyömahdollisuudet laajat, mikä helpottaa arkea ihan tuntuvasti.
Tasapainoilua siis, ja vauva-ajoilta itselläni unihäiriöitä mutta syön niihin välillä unilääkettä (työterveydestä saa). Työn sisällön osalta olen vaihtanut tehtäviä ja saanut ne rullaamaan ihan hyvin. Ruokaa tilataan ja woltataan silloin kun ei muuta jaksa tehdä, ja kuten mainittu ruokakauppa 1-2xvkossa ja sen mukaan sitten ruokien valmistus tiettyinä päivinä. Ekaluokkalainen harrastaa 3 päivänä viikossa, täytyy viedä ja hakea.
Kaikkinensa, vaatii suunnittelua ja aikataulutusta, mutta en kadu lasten määrää tms ja koen että kuitenkin tiettyjä asioita on saatu ihan hyvin hoidettua, molemmilla vaativat palkkatyöt ja lisäksi talon rakennuttaminen käynnissä.
Lastenhoitoapua käytämme harvoin, lapset on mukana monessa ja nyt jo leikkivät hyvin keskenään esim viereisessä tilassa. Esikoisen myötä voin sanoa että tilanne tulee vaan helpottamaan.
Sinuna en siis hautaisi toivetta seuraavasta lapsesta haastavan hetkellisen arjen vuoksi.
192 jatkaa: lemmikkieläimiä meillä ei ole, tämän paletin lisäksi en halua miettiä koiran ulkoilutusta tai vastaavaa vielä tässä hetkessä. Lapset kasvavat itsenäisiksi ja osaavat ottaa kaapista itsekin ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä toinen lapsi kannattaa, jos lapsia haluatte! Kuulostaa, että katuisitte, jos luopuisitte isommasta perheestä, kun kerran perhekeskeisiä olette.
Meillä lapset menivät hoitoon, kun olivat 5v ja 3v, ja ensimmäinen vuosi oli minulle raskas. Suurin syy oli, että uusi työni oli niin vaativaa ja kuormittavaa. Vaihdoin työpaikkaa vuoden jälkeen, ja vaikka uusi paikka oli sisällöllisesti yhtä vaativa, oli työyhteisö terve ja pomo leppoisa, viihdyin (ja viihdyn yhä) valtavan hyvin. Työviihtyvyys toi virtaa myös kotiin, ja toki lapset kasvoivat koko ajan. Nyt he ovat 9v ja 7v, mies tekee täyttä työaikaa ja minä 80 prosenttia, ja pääsääntöisesti aika riittää jo kaikkeen. Joskus jopa sohvalla istuskeluun :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Tämähän on tämä klassinen ohje, että ota lapset mukaan kotitöihin. Se on joo lapsen näkökulmasta tavoiteltavaa, mutta kokeilepa itse, siivoamisesta tulee kolminkertainen homma. Samoten ruuanlaitosta. Siihen tulee ohjaus vielä lisäksi ja avustaminen ja neuvominen. Ihan hirveän raskasta. Aikaa menee moninkertaisesti, jos jonkun kolmevuotiaan kanssa alat kotitöitä tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Lapsi on pitkän päivän jälkeen väsynyt. Ja niin on vanhemmatkin.
Vierailija kirjoitti:
No ei se toinen tuplaa työmäärää. Suurimmat muutokset on jo tehty. Ennen kuin toinenkin on menossa hoitoon, toinen on jo eskari-ikäinen. Ihan eri tasolla toimissaan. Mutta toki pitää kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
Miten niin ei tuplaa? Kyllä tuplaa.
Kun toinen on puettu ulos, toinen saa oäähänsä jotakin? Mihinkään ei pääse ilman että kahden lapsen tarpeet on täytetty. Toinen valvoo, kun toinen nukkuu. Toinen sairastuu, kun toinen parantuu. Toinen tarvitsee huomiota, kun toinen olisi tyytyväinen hetken aikaa. Ja se jatkuva riitely "tuo teki tuota", jota joudut selvittelemään.
Myös tupla rahanmeno ja isompi koti kyettävä kustantamaan. Kahdet joululahjat ja synttäribileet järkättävänä, kahdet kaverisuhteet ja leikkideitit, myöhemmin kahdet läksyt ja harrastukset. Kahdet pyykit koko ajan, kaksien haalareiden ja hanskojen yms sadan asuan päivittminen koon ja sään mukaan
Jos jo yhden kanssa uupunut, ei missään nimessä lisää lapsia. Kaikki mikä jotenkuten toimii yhden kanssa, kaatuu kahden kandsa.
Mieti jos jäät yksin. Puoliso voi lähteä tai kuolka minä päivänä hyvänsä keneltä vain. Samoin kuka vain muista ihmisistä elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Lapset ovat erilaisia. Ovatko sinun kolme sattumoisin tyttöjä? Tai enemmistö tyttöjä, joukossa vain yksi poika? Tyttöperheissä on aina rauhallisempaa kuin poikaperheissä.
Vierailija kirjoitti:
Olette varmaan miettineet tätä jo, mutta olisiko teillä mahdollisuus sumplia työajat niin että toinen hakee ja toinen vie? Lyhentäisi ainakin lapsen päiväkotipäivää.
Muutenhan teettekin niin paljon mitä äkkiseltään tulee mieleen. Kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa ja vaikea niitä on lisätäkään. Tsemppiä! Työ varmasti helpottaa kun pääset "sisään" siihen, ja ehkä sitten stressitasokin laskee.
Näin me teimme. Lapselle lyhyemmät päivähoitopäivät ja sai enemmän aikaa olla isän/äidin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se toinen tuplaa työmäärää. Suurimmat muutokset on jo tehty. Ennen kuin toinenkin on menossa hoitoon, toinen on jo eskari-ikäinen. Ihan eri tasolla toimissaan. Mutta toki pitää kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
Miten niin ei tuplaa? Kyllä tuplaa.
Kun toinen on puettu ulos, toinen saa oäähänsä jotakin? Mihinkään ei pääse ilman että kahden lapsen tarpeet on täytetty. Toinen valvoo, kun toinen nukkuu. Toinen sairastuu, kun toinen parantuu. Toinen tarvitsee huomiota, kun toinen olisi tyytyväinen hetken aikaa. Ja se jatkuva riitely "tuo teki tuota", jota joudut selvittelemään.
Myös tupla rahanmeno ja isompi koti kyettävä kustantamaan. Kahdet joululahjat ja synttäribileet järkättävänä, kahdet kaverisuhteet ja leikkideitit, myöhemmin kahdet läksyt ja harrastukset. Kahdet pyykit koko ajan, kaksien haalareiden ja hanskojen yms sadan asuan päivittminen koon ja sään mukaan
Jos jo yhden kanssa uupunut, ei missään nimessä lisää lapsia. Kaikki mikä jotenkuten toimii yhden kanssa, kaatuu kahden kandsa.
Mieti jos jäät yksin. Puoliso voi lähteä tai kuolka minä päivänä hyvänsä keneltä vain. Samoin kuka vain muista ihmisistä elämässäsi.
Juuri näin. Monta kertaa ihmetellyt tässäkin ketjussa, miksi väitetään että toinen lapsi ei tee mitään eroa. Tottakai tekee. Hänkin on oma ihmisensä eikä vain joku esikoisen peesari tai "sidekick".
Meillä oli juuri tuota, että jopa ulosmenotkin piti suunnitella ja ennakoida, kumman voi pukea ensin, ja mitä keksii toiselle puuhaa kun toista puetaan, se ei mennyt todellakaan niin että rauhallisesti olisivat istuneet kuin tatit eteisessä. Ei todellakaan.
Ja kun toinen sairastuu, seuraavalla viikolla viimeistään myös toinen. Yhtäaikaa eivät ole kipeinä vaan perätysten.
Ja tuplarahanmeno. Se tuntuu etenkin kun lapset tulee isommiksi. Kaikkea tarvitaan kaksi. Kahdet koulujutut, kahdet kokeisiin lukemiset, myyjäiskeräykset ja kaikki.
Loputon riitely.
Tuntuu ihan tarkoitukselliselta k***tukselta ne viestit, joissa kannustetaan toisen lapsen hankintaan koska siinä se kaksi menee kuin yksikin. Ei tietenkään mene. Kaksi on enemmän kuin yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMW kirjoitti:
Sitä se elämä on jonkin aikaa
Kyllä totut ja helpottuu ajan myötä
EI todellakaan muutu. Lapset kasva ja murheet kasvaa niitten mukana potenssiin tuhat.
terveisin 17-vuotiaan äiti
Tai murheet muuttuvat erilaisiksi.
Alussa sitä on huolissaan siitä, kehittyykö ja kasvaako lapsi normaalisti. Sitten on huolissaan lapsen sairastelujen takia. Yleensä melkein kaikilla pikkulapsilla on sairastelukierre, on tulehduksia, vatsatauteja, kuumeilua yms. Sitten on huolissaan, onko hänellä kavereita ja pärjääkö hän koulussa. Ollaan huolissaan terveydestä, voi tulla hampaiden oikomista ja silmälasien hankkimista. Lapsen aikuistuessa on huolta siitä, löytääkö hän paikkansa aikuisten maailmassa ja pärjääkö siinä. Nämä siis huolia ihan tavallisesta lapsesta.
Tietysti osalla kaikki sujuu hyvin ja vanhemmat voivat olla rauhallisella mielellä. Mutta usein tapahtuu ikäviä yllätyksiä. Vaikka sitä koettaa kasvattaa lapsen parhaan kykynsä mukaan, niin voi tapahtua asioita, joihin ei ole varautunut ja joita ei toivo. Sellaista se vaan on.
Joo ja sitten pääseekö opiskelemaan, saako töitä, saattaa olla lapsettomuutta, isosti asuntovelkaa, muuta murhetta, avioeroa, talon myyntiä... kyllä äiti aina elää mukana, niin iloissa kun murheissa. T. 30-40 vuotiaiden äiti.
Juuri näin.. eläkkeissä on isoja eroja muutenkin. Muutaman vuoden lastenhoito vertautuu vaikka siihen, että joku opiskelee kolme vuotta, joku toinen kymmenen vuotta. Onhan siinäkin iso haitari kuinka monta vuotta on eläkettään tienannut.
Kolmen vuoden opiskelulla voi päätyä vaikka metallialalle, palkka 3000-4000 kuukaudessa. Kymmenessä vuodessa voi opiskella vaikka jonkin humastitisen alan tutkinnon.
Eli palkat näillä eri opiskelijoilla voi kuitenkin olla ihan samanlaiset. Sillä pidempään opiskelleella tulee kuitenkin olemaan pienempi eläke. Ja kukaan ei huutele heille, että kannattaako noin pitkään opiskella kun työvuodet kuluu ja eläke tulee olemaan pieni.
Kotiäideille ja koti-iseille tästä kyllä muistetaan huomauttaa.
Se kertoo taas, miten vähän kotona lasten hoitamista arvostetaan. Opiskelukin on arvostetumpaa. Ihan sama vaikka valmistuisi kortistoon.
...ja se vaikutus eläkkeeseen ei edes ole niin valtava mitä pelotellaan. Jos petaa eläkeikänsä muuten hyvin, esim maksaa itselleen omistusasunnon ennen eläkettä, niin nuo pienet pudotukset eläkkeessä ei paljon tunnu.