Kermaperseet uhkasivat haastaa opettajan oikeuteen kun lapsi sai vain ysin

Vierailija kirjoitti:

Liikunnan päättöarvioinnin kriteerit ovat nykyään semmoiset, että aika lähelle täydellisyyttä pitää päästä kympin saadakseen.

Meillä 10 poika, hyvä on mutta ei täydellinen, rakastaa liiikuntaa, osallistuu kaikkeen aktiivisesti ja on ns hyvä tyyppi eli tuo ilmeisesti riittää siihen kymppiin. Päättöarvosanan saadessaan ei harrastanut aktiivisesti seurassa joten sekään ei ollut syy 10 arvosanalle

Valitettavasti monella vanhemmalla on nykyään oman lapsensa kyvykkyydestä liian ruusuinen kuva, mikä useinmiten johtuu siitä, että ei oikeasti olla oltu kiinnostuneita oman lapsen persoonallisuudesta vahvuuksine ja heikkouksineen.

Monet vanhemmat haluavat tiedostamatta elää sen oman lapsen kautta jotain omaa toteutumatta jäänyttä haave-elämää. Samaan aikaan lapsesta saattaa tuntua, ettei mikään riitä vanhemmille tai ettei kelpaa, jos saa vain seiskoja tai kaseja numeroiksi.

Ja vanhempien kannattaa muistaa, että arvosana 8 on hyvä numero! Arvosanat 9 ja varsinkin 10 vaativat jo oikeasti lahjakkuutta ko. oppiaineessa.

Tässä maassa on jotain ihan perustavanlaatuisesti menossa päin h@lvettiä, ylä-asteikäiset eivät ymmärrä perusasioita, ei ole itsehillintää, eikä käytöstapoja.

Opettajille kouluihin enemmän työkaluja kurin pitämiseen, jotta voivat tehdä työnsä!

Ja jokaisen lapsensa arvosanaan tyytymättömän vanhemman on syytä muistaa että lahjakkuudet edelleen noudattavat Gaussin käyrää, jossa vain  muutamat on huipulla, osa on hyviä, suurin osa on keskitasolla ja myös heikkolahjaisimpia löytyy. Jos oma JadetteRichard piirtää mummunkin mielestä hienosti prinsesssan kuvia, hänestä ei ehkä siltikään tule sitä kuuluisaa arkkitehtiä tai menestynyttä kuvataiteilijaa joka oikeasti pystyy ansaitsemaan elantonsa sillä.  Vastaavia musiikin alalla jossa aika harva menestyy  niin hyvin että sillä pystyisi elämään. Ja taitavasta pallottelupojastakaan aika harvasta lopultakaan  tulee ammattilaispalloilijaa. Toki lasten harrastuneisuutta voi ihailla, mutta se että kaikkien pitäisi vaan saada niitä kymppejä, mikään muu ei  kelpaa,vanhemmille, on aika vahingollinen kasvualusta lapsen tulevaisuudelle.  Ilmankos nuorista  suuri osa on nykyään niin ahdistuneita. Ei tuommoisesti vaatimuksista kasva onnellisia aikuisia, ja sitä kai suurin osa meistä vanhemmista lapsilleen toivoo. Suurin osa meistä kun on vaan ihan tavallisia ja keskinkertaisia, ja ihan hyviä ihmisiä silti. Antaa ammattilaisten hoitaa hommansa, vai päsmäröittekö te autonkorjaajia, lentäjiä, kirurgeja ja muita alansa ammattilaisia. 

Vierailija<br />

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettaja voi tehdä virhearvion.

Olen itsekin vaatinut nostamaan numeron ysistä kymppiin, kun se ysi oli selkeästi väärin annettu.

Valitusporras menee niin että ensin valitetaan opettajalle, sitten rehtorille, sitten aviin.

Millähän se rehtori ja AVI tietää mitä se pikku paskahousu on tunnilla tehnyt? Jos olisin opettaja niin en ikinä antaisi periksi. Jos kymppiä ei olla ansaittu niin sitä ei myöskään anneta.

Minä antaisin opettajana seuraavaksi kutosen.

Käytös ja vittumaiset vanhemmat ovat erikseen, mutta numero tulee antaa osaamisen mukaan. Nykyään on kaikenlaisia vinkujia eivätkä numerot vastaa osaamista. Lähtöoletus on yhdeksän ja se tulisi saada, vaikkei oppilas osaisi mitään.

Outo ja epärealistinen ajatus, että vain vanhemmat ovqt vittumaisia, ei opettajat. Opettajissa on paljon vittumaisia ihmisiä myös, sitäpaitsi moni opettaja on vanhempi. Lisäksi opettajat tekevät virheitä arvioinnissa. Arviointi on ehkä vaikein tehtävä opettajalle kaikista tehtävistä.

Vierailija kirjoitti:

Olin saanut ruotsin opiskelusta koko yläasteen läpi vain kutosia, mutta päästötodistukseen oli kirjattu 5. Arvatkaapa paljonko ketutti ja teki mieli valittaa? 😂

No mitä olisit valittanut? Sitäkö että osasit loppua kohden niin huonosti että sait nippanappa hyväksytyn arvosanan?

Opettajat ovat pahimmillaan epäreiluja vallankäyttäjiä

Huonoja yksilöitä löytyy joka ammattikunnasta, suurin osa  kuitenkin yrittää tehdä parhaansa mutta kun työkaluja ei enää ole, vaan jokainen yritys pitää rajoja tai  ojentaa lällättäviä ja veetuilevia nuoria, johtaa  siihen etta kersat videoivat ja laittavat nettiin , jos opettaja yhtään kiristää äänensävyään. Typerät vanhemmat sitten vielä kritisoivat opettajia koska heillä on käsitys että nämä heidän ihmelapsensa on pelkkää kultaa ja lämpöä. Ihmettelen kenen penskoja sitten ovat nuo , jotka vandalisoivat ympäristöä, puukottelevat ja pahoinpitelevät toisiaan väkivaltaisesti tai jonottavat täynnä oleviin nuorisopsykiatrian osastoille.  Ovatko nämäkin niitä virheettömiä lapsia, joita pahat opet kiusaavat, vai olsiko kenties vanhemmilla se kuuluisa peiliin katsomisen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa suvussa on ollut  parikin sukupolvea opettajina. Periaatteena oli se ,että kympin sai erittäin harva ja se oli sitten todellakin poikkeavasta lahjakkuudesta. Esim urheilussa ei kellekään annettu kymppiä , koska vaikka olisi SM-tason urheilija, tuskin kaikissa liikunnanlajeissa on 10 arvoinen. Ja tottakai yhteistyötaidot esim joukkuelajeissa merkitsevät myös. Sitä paitsi miksi jonkun 10v on niin tärkeää saada juurikin se kymppi vaikka sinne joulu-todistukseen.  Jos ysejä vetelee, se kertoo jo että osaa hommansa kiitettävästi.  Jos vanhemmille kelpaa vain kymppi, vaikka sitten opettajaa uhkailemalla, mitä se kertoo lapselle. Ettei kelpaa kuin kympin tyyppinä? Elämää jo melko paljon nähneenä, voin kertoa että kukaan ei suoriudu tästä elämästä kympin arvoisesti. Itse olen korkeasti koulutettu ja ihan hyvin menestynyt työelämässäkin, mutta eipä ole kukaan noita kouluajan kymppejä tai ysejä perään kysellyt. Jos perseilee ja sooloilee työelämässä, ei sitä kauan katsella. Yhteistyötaidot ja kanssaeläjien kunnioitus on niitä taitoja joita kaikki tarvitsemme. ei kympit todistuksessa.

Kiitos tästä kommentista. Myöskin "opettajasuvusta" tulleena ymmärsin jo lapsena, miten kouluarvosanat määräytyvät ja millä tavalla, ja hyvin järkevästi, opettajat panttailivat aikoinaan niitä kymppejä. Olin itse erinomaisen hyvä lukuaineissa, mutta ala-asteen päättyessä vain kaksi numeroa olivat kymppejä. Vanhemmilleni oli kerrottu, että eivät koulussa halua antaa kymppejä lainkaan, jottei yläasteelle siirtyessä tapahdu notkahdusta, joka sitten lannistaisi koululaisen. Ymmärsin tuon perustelun silloin, ja ymmärrän sen nyt. Ymmärsin myös käytösnumeron ja huolellisuusnumeron.

Itse käytin teini-ikäisenä arvosanoja sen arvioimiseen, olinko oppinut opetettavat sisällöt vai en. Pääasia ei ollut edes se, pääsisinkö haluamaani lukioon ja myöhemmin yliopistoon.

Mielestäni on hyvin vaarallista, että vanhemmat lähtevät puuttumaan lastensa numeroihin. Se antaa myös lapselle aivan väärän kuvan koko touhusta, jota kouluksi ja opiskeluksi kutsutaan. Puhumattakaan siitä, että opettaja on oman aineensa auktoriteetti. Toki opettajissakin on puolueellisuutta yms., mutta huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä, minkä lisäksi yhden-kahden puolueellisen opettajan merkitys on todella pieni siihen vaaraan verrattuna, minkä oppilaan arvosanoihin puuttuva vanhempi voi saada aikaan nuoren ihmisen mielessä.

Liian itsekästä toimintaa vanhemmilta. Tekevät kovasti haittaa lapsilleen.

Näytät olettavan että kaikki opettajat ovat hommassaan täydellisiä, tasa-arvoisia ja noudattavat kaikkia ohjeita ja sääntöjä. Sattumalta kaikki sisarukseni ovat opettajia. Samoin moni serkku. Työn murheita on purettu monissa tapaamisissa ja tuntuu myös opettajakunnassa olevan aivan samoja ongelmia nykyisin kuin muillakin aloilla. Eivät puolueelliset ja "huonot" opettajat ole vain menneiden vuosikymmenien ongelma. Ongelmat ja pahoinvointi ovat edustettuna myös opettajakunnassa ja on hyvin ikävää että seurauksen kantajia ovat lapset.

Kiitos kommentistasi. Uskon kyllä, että on ongelmia, ja ehkä sitten oma ajatteluni opettajien "täydellisyydestä" on liian ruusuinen, joskaan en missään nimessä ajatellut enkä kai sanonut, että opettajat olisivat täydellisiä. Ehkä mietin sitä, miten aiempina vuosikymmeninä oli esim. sotatraumoista kärsiviä opettajia ja toisaalta pienemmillä paikkakunnilla saatiin olla tyytyväisiä, että oli ylipäänsä opettajia. Pääsanomani nimenomaan tässä keskustelussa on kuitenkin se, että numeroiden merkitystä pitäisi avata sekä oppilaille että vanhemmille - ja että nimenomaan koululaisille ei ole hyväksi, jos heidän vanhempansa vastustavat opettajia. Kuten tässäkin keskustelussa on jo moneen kertaan todettu, lasten vanhempien ja opettajien pitäisi olla samalla puolella: kasvattamassa ja opettamassa lasta elämään.

Jos selkeästi käytöshäiriöinen opettaja kiusaa lapsia, sille toivottavasti tehdään jotakin (esim. rehtorin kautta). Mutta tässä keskustelussa ongelmana ovat ne vanhemmat, jotka aiheuttavat opettajille turhaa mielipahaa kyseenalaistamalla heidän ammattitaitonsa.

Tai sitten sellaisia vanhempia ei vain ole. Vaan sillä opettajalla on heikko ammattitaito oikeasti tai surkeat kommunikointi- ja sosiaaliset taidot.

Nykyään kilpailu jatkopaikoista on niin kovaa, ettei lapsella ole varaa joutua jonkin tumpulan/ääliön/laiskimuksen/juopon/tunarin käsiin.

Kyllä kai sellaisia vanhempia on, kun kerran HS on tehnyt ison haastattelun ja jutun alla on lukematon määrä kommentteja, joista asiasta (vanhempien puuttumisesta ja vaatimuksista) vahvistavat ovat saaneet toistatuhatta peukutusta.

On aika erikoista, jos maisterinkoulutuksen saanut opettaja - ellei sitten ole aivan burn outissa, mitä sitäkin voi tapahtua - olisi yhtäkkiä menettänyt kaiken koulutuksessa sekä siihenastisen työuransa aikana oppimansa ammattitaidon, tai että pitkään opettajan työssä olleella ihmisellä olisi "surkeat kommunikointi- ja sosiaaliset taidot". Tuo kuulostaa minun korvaani huomattavasti epätodennäköisemmältä kuin se, mistä tässä keskustelussa puhutaan, eli vanhempien asiaton puuttuminen opettajien antamaan arvosteluun.

Minulle tulee vastauksestasi mieleen, etenkin sen loppuosasta, että sinä kirjoittajana olet ennemmin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua, kun korostat "kilpailua jatkopaikoista" ja ryydität sitä moittimalla opettajia yleisesti "ääliöksi, juopoksi, tunariksi, laiskimukseksi". Kiinnostaisi tietää, mikä on oma koulutustasosi (DI, maisteri?), jonka perusteella teet arvioita opettajan ammattitaidosta. Toivon myös, että sinulla ei ole lapsia, joille välität tuota asennoitumistasi opettajiin. Sillä juuri tuo kielteinen asenne opettajien ammattitaitoon sekä ajatus siitä, että SINUN LAPSELLESI pitää antaa kunnon numerot, jotta hän voi kilpailla jatko-opiskelupaikoista, ovat perussyy siihen alhoon, jossa Suomessa nyt ollaan. Kuten aiemmat kommentoijat ovat todenneet, numeroita ei koulussa saada vaan ansaitaan. Jatko-opiskeluihin vaikuttavat arvosanat vaikuttavat vasta lukiossa, ja lopulta vasta valtakunnalliset yo-kokeet määrittelevät sen oppilaan tason. On sellaisiakin tapauksia, joissa kouluajan lusmunnut oppilas "tsemppaa" ja vetää hyvät yo-pisteet, mutta pääsääntöisesti menestys yo-kokeissa pohjaa hyvin pitkäjänteiseen, vähintään yläasteen alusta alkaneeseen omaehtoiseen työhön.

Suuren karhunpaveluksen tekee lapselleen se vanhempi, joka kyseenalaistaa opettajien ammattitaidon ja kyvyn antaa arvosanoja. Huutamalla ja uhkailemalla saattaa saada lapsen numeron korotettua, mutta jossai kohtaa sille lapselle tulee seinä ja pudotus vastaan. Siinä kohtaa kannattaa vanhemman katsoa peiliin. Ikävä kyllä, sitä ei välttämättä tapahdu, koska tällainen vanhempi ei kykene minkäänlaiseen itsereflektioon.

Jospa opettajien syyllistämisen sijaan vanhempi pitäisi eri tavoin motivoiden huolta siitä, että lapsi saa ne numerot, jotka hän haluaa. (Ei ne, jotka vanhempi haluaa.)

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni valitti, että nykyään kymppiin ei riitä enää se, että osaa kaiken. Pitäisi tehdä jotain ekstratehtäviä tai opetella omin päin enemmän, muuten tulee ysi. 

On aika paska opetus vielä pienille lapsille, että vaadittu oppimäärä ei riitä vaan pitää aina tehdä ekstraa ja ekstraa. Oppiihan siinä tietysti työelämänkin sääntöjä samalla, kun tuntuu ettei nykyään mikään pomoille riitä.

Ainakin 1990-luvulla oli opettajakunnassa tietoista, että kymppejä ei anneta. Se ei tee lapsille hyvää. Ja siitähän tämäkin keskustelu täällä tavallaan kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Yliopiston pro gradun arvosanoista magna cum laude on jo hyvä arvosana, eximian sai tavallisesti 1 opiskelija kerran vuodessa ja laudatur 1 opiskelija kerran vuosikymmenessä. Jos gradu hyväksyttiin laudaturin arvosanalla, se voitiin samalla myös lisensiaattityöksi. Cum laudea pidettiin myös kohtuullisen hyvänä arvosana eikä tutkielmassa ollut välttämättä isoja puutteita.

Omana kouluaikana peruskoulussa ja lukiossa niitä 10 annettiin hyvin harvoille eikä osa opettajista edes käyttänyt muuta asteikkoa kuin 5-9. Historiassa minulla oli pitkä kymppiputki alusta loppuun asti, sillä luin historian kirjoja vapaa-aikana omaksi huvikseni kuin romaaneja.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta vanhentunut. Juurikin kymppien tai vastaavien korkeimpien arvosanojen liiallisen antamisen vuoksi käsitys osaamisen ja numeerisen arvosanan välisestä vastaavuudesta on hämärtynyt, etenkin korkeimmat arvosanat ovat kokeneet inflaation. (Sama toki peruskoulussa myös arvosteluasteikon alapäässä, keskustelut "armovitosista" kertovat siitä.) Helsingin yliopistossa tilanne meni kymmenkunta vuotta sitten niin pitkälle, että väitöskirjoista poistettiin arvosanat kokonaan (aiemmin oli graduasteikkoa vastaavat). Syy oli se, että niin paljon annettiin eximiaa ja laudaturia, ehkä myös magnaa, että arvosanat menettivät kokonaan merkityksensä.

Timo Airaksinen kirjoitti jo toistakymmentä vuotta sitten Parasta kaikille -kirjassaan mittaamisen ja määrän ja laadun ongelmista - ja toi reaaliaikaisesti esiin, mitä tapahtuu yliopistoissa. Ne saavat rahoituksensa suoritettujen tutkintojen mukaan, ja opetusresurssit ovat systemaattisesti vähentyneet, mikä on johtanut siihen, että opettajakunnalla on paineita päästää kelvottomatkin opiskelijat kursseista ja seminaareista läpi. Yliopistoissa on paljon sellaisia opiskelijoita, joiden paikka ei olisi siellä.

Koulutuksen tason heikkeneminen on osin seurausta koulutuksen mittaamisesta määrällisin mittarein. 1990-luvun tai vielä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen maisteria ei voi verratakaan 2020-luvun maisteriin, ja sama pätee graduarvosanoihin. Niihin ei voi luottaa enää ollenkaan.

Sama ketju jatkuu sieltä ala-asteelta aina maisterin- ja tohtorintutkintoihin saakka, ja tämä keskustelu siitä, miten vanhemmat vaativat lapsilleen parempia arvosanoja, vain pahentaa ja syventää tuota kierrettä.

Vierailija kirjoitti:

Opettajat ovat pahimmillaan epäreiluja vallankäyttäjiä

Juuri näin, pahimmillaan. Mutta parhaimmillaan he ovat ne ihmiset, jotka 9 vuoden ajan takaavat kasvavalle lapselle ja nuorelle opit maailmaan ja elämään.

On hyvä, että ensimmäisillä luokilla opettaja on yksi ja sama, se lisännee turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta pienen lapsen koulupäivässä. Mutta on yhtä lailla hyvä, että luokka-asteiden edetessä oppilaalla on useampia opettajia. Eivät ne kaikki ole niitä pahoja, epäreiluja vallankäyttäjiä, eikä oppilaalla todennäköisesti voi olla edessään 7-10 kiusaavan opettajan rintamaa. (Tai jos siltä tuntuu, silloin pitää oppilaan ja etenkin hänen vanhempiensa selvittää, käyttäytyykö oppilas sillä tavalla, että antaa aihetta siihen, ettei hänestä pidetä.)

Useampi opettaja merkitsee useampia eri kokemuksia. Kasvavalle ihmiselle sekin on oppia elämästä, että kaikki opettajat eivät ole homogeenistä massaa ja robotteja, vaan ovat hyvin erilaisia persoonia - josta joskus seuraa inhokki/suosikki-kuviota.

Mutta jos oppilas käyttäytyy koulussa sekä opettajia, koulutovereita sekä ylipäänsä koulua kohtaan kunnioittavasti, ja tekee parhaansa eri oppiaineissa, on vaikea kuvitella, että hän kohtaisi ainakaan systemaattisesti huonoa käytöstä ja epäoikeudenmukaisuutta opettajien taholta.

Kuvaavaa, miten tässä asiassa on otettu haastateltavaksi jämäkkä mies, Porin Ässien entinen fysiikkavalmentaja. Toimittajatkin on tajunneet, että jos haastateltava olis pieni, nuori, kimeä-ääninen ruotsinopettajamaikka, siitä tulisi sellainen haukkuryöppy ja opettajan syyllistäminen, ettei mitään rajaa. Asia on niin vaikea - vaikka, kuten Seppo Vihelä haastattelussa toteaa, 10% vanhemmista aiheuttaa 90% työstä - että on pakko hakea karski, tärkeää eli kansallislajin parissa työtä tehnyt äijä sanelemaan madonlukuja. Vain tällä tavalla voi kuvitella viestin menevän suomalaisiin lukijoihin perille. Varmaan on myös toivottu, että joku valittajavanhempi ottaisi tästä kriitikistä onkeensa, kun sen sanoo Porin Ässien entinen fysiikkavalmentaja. Sinänsä ihan hyvää pelisilmää toimittajalta. Mutta rumalta näyttää, jos laajemmin katsoo tilannetta.

Tälläkin palstalla on jatkuvasti vanhempia, jotka syyttävät opettajaa kaikesta, myös oman lapsen huonosta käytöksestä.

Nämä viestit vieläpä kerää yläpeukkuja, mikä kertoo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni valitti, että nykyään kymppiin ei riitä enää se, että osaa kaiken. Pitäisi tehdä jotain ekstratehtäviä tai opetella omin päin enemmän, muuten tulee ysi. 

On aika paska opetus vielä pienille lapsille, että vaadittu oppimäärä ei riitä vaan pitää aina tehdä ekstraa ja ekstraa. Oppiihan siinä tietysti työelämänkin sääntöjä samalla, kun tuntuu ettei nykyään mikään pomoille riitä.

Ainakin 1990-luvulla oli opettajakunnassa tietoista, että kymppejä ei anneta. Se ei tee lapsille hyvää. Ja siitähän tämäkin keskustelu täällä tavallaan kertoo.

Tämä ei ole totta. Muistan useita "kympin tyttöjä" koulusta. Oli myös kympin poikia. Helsingissä oli lukioita, joihin oli keskiarvorajq niin korkea, että todistuksesta oli pakko löytyä kymppejä.

Eikö nämä numeroista valittavat vanhemmat tajua, että myös tuntityöskentely vaikuttaa lopulliseen arvosanaan? Vai ovatko he siellä tunneilla mukana, kun kuvittelevat tietävänsä, kuinka se oma rakkauden hedelmä käyttäytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni valitti, että nykyään kymppiin ei riitä enää se, että osaa kaiken. Pitäisi tehdä jotain ekstratehtäviä tai opetella omin päin enemmän, muuten tulee ysi. 

On aika paska opetus vielä pienille lapsille, että vaadittu oppimäärä ei riitä vaan pitää aina tehdä ekstraa ja ekstraa. Oppiihan siinä tietysti työelämänkin sääntöjä samalla, kun tuntuu ettei nykyään mikään pomoille riitä.

Ainakin 1990-luvulla oli opettajakunnassa tietoista, että kymppejä ei anneta. Se ei tee lapsille hyvää. Ja siitähän tämäkin keskustelu täällä tavallaan kertoo.

Tämä ei ole totta. Muistan useita "kympin tyttöjä" koulusta. Oli myös kympin poikia. Helsingissä oli lukioita, joihin oli keskiarvorajq niin korkea, että todistuksesta oli pakko löytyä kymppejä.

Tarkoitin kommentillani sitä, että ainakin ala-asteella kymppien antamista vieroksuttiin. Tottakai on aina ollut kympin tyttöjä ja poikia, itse ollut myös. Mutta riippui koulusta, miten yleistä se oli. Jos oppilas sai 9,5-10 kaikista kokeista ja oli tuntiaktiivinen, ei kai opettajalla muuta mahdollisuutta ollut. Mutta oliko se hyvä asia, se on toinen kysymys. Jälkikäteen pidän hyvänä, että ainakin ala-asteella tuosta pidättäydyttiin.

Ja keskustelun varsinaiseen asiaan liittyen, ei olisi tullut kuuloonkaan silloin, että vanhemmat olisivat lähteneet vaatimaan lapsilleen kymppejä. Missään aineessa. Sikäli on ajat muuttuneet.

Vierailija kirjoitti:

Tälläkin palstalla on jatkuvasti vanhempia, jotka syyttävät opettajaa kaikesta, myös oman lapsen huonosta käytöksestä.

Nämä viestit vieläpä kerää yläpeukkuja, mikä kertoo paljon.

Open homma on nykyään ihan percstä. muksut hyppii silmille minkä kerkiää ja vanhemmat on vielä pahempia.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009223749.html

Opettaja ei ole vanhempien palvelija

Vaativat vanhemmat työllistävät opettajia. Pelisääntöjä on syytä kirkastaa.

Ulvilan yhteiskoulun liikunnanopettaja Seppo Vihelä luki (HS 24.11.) madonluvut opettajien tilanteesta. Vihelän mukaan opettajien muutenkin raskasta kuormaa lisäävät vanhemmat, jotka puolustavat sokeasti lastaan. Elokuussa samasta teemasta puhui turkulaisrehtori Satu Kekki, joka kertoi vanhempien uhkailevan kouluja arviointiin tai koulupaikkoihin liittyvissä asioissa.

Asiattomaan toimintaan syyllistyy vain pieni osa vanhemmista, ja heillä on vääristynyt käsitys lapsensa parhaasta. Lapselle ei tee hyvää tottua siihen, että isä tai äiti hankkii erioikeuksia yhteisten sääntöjen tai opettajan auktoriteetin kustannuksella.

Osaltaan ilmiön taustalla lienee kouluissa tapahtunut muutos. Kun vanhasta opettajalähtöisestä ajattelusta on siirrytty kohti oppilaslähtöisyyttä, osa vanhemmista näyttää tulkinneen muutoksen niin, että oppilas on koulussa asiakas ja opettaja asiakaspalvelija, jolta voi vaatia haluamaansa palvelua. Pelisääntöjä on selvästi syytä kirkastaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.