kannattaako viiskymppisen enää erota? Onko edessä yksinäinen vanhuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika oleellista tässä on se että miltä AP näyttää.

Iso osa yli 50v naisista on sen näköisiä, että tuskin heistä kukaan enää jaksaa kiinnostua. Mutta poikkeuksiakin on, yli 50v naisissa löytyy vielä hyvinkin vetävän näköisiä tapauksia, jotka herättävät varmasti miesten kiinnostuksen.

Kumpaan porukkaan AP kuuluu, on se 100 000 euron kysymys.

Ei vaan 100 000 euron kysymys on se, miksi ap haluaisi ulkonäkökeskeisen kumppanin? Hyviäkin miehiä on olemassa, joten miksi surra huonojen ja pinnallisten perään? Joka tapauksessa ulkonäkö on jossain vaiheessa ihan sekundaa, joten kaikkein typerin teko olisi ottaa tuossa iässä ulkonäkökeskeinen mies joka jättää sitten kun vanhuus alkaa todella vaivata ja naama on mitä on.

"Hyviäkin miehiä on olemassa"

Niin on. Mutta jos luulet että ne hyvät miehet eivät välitä siitä miltä nainen näyttää, niin joudun tuottamaan pettymyksen: kyllä he välittävät.

Oikeasti hyvä mies alkaa suhteeseen vain sellaisen naisen kanssa, johon hän kokee vetoa sekä persoonallisuuden että ulkonäön osalta. Hyvä mies ei ota kumppanikseen sellaista ihmistä, jonka ulkonäköön hän ei koe vahvaa vetovoimaa.

Mutta tällainen mieshän jättää naisen joka tapauksessa sitten kun nainen vanhenee ja ulkonäkö menee? Johtopäätös on siis että kaikenikäisten naisten on parempi erota kuin jäädä odottamaan milloin ulkonäkö ei enää kelpaa miehelle?

Eikö se ole vain hyvä että suhde päättyy, jos toinen osapuoli ei enää koe toista seksuaalisesti viehättävänä?

Olen nähnyt useita tapauksia joissa suhteen mies on kaljuuntunut ja lihonut kymmeniä kiloja, ja kaikki seksuaalinen kipinä on kadonnut suhteesta tämän jälkeen. Tuollaisessa tilanteessa naisen kuuluukin päättää suhde ja etsiä itselleen uusi mies, sillä mitä on suhde ilman seksuaalista kipinää? Kämppäkaveruutta, ei mitään muuta.

Minä taas olen nähnyt useita tapauksia joissa vetovoima vaan pysyy ja pysyy vaikka ulkonäkö muuttuu. Itsekin haluan sellaisen suhteen, en suhdetta jossa vetovoima perustuu nykyiseen ulkonäkööni ja karisee sitten kun vanhenen ja väistämättä muutun. 

Totta kai kuka tahansa saa haluta mitä tahansa. Kannattaisi ehkä kuitenkin pitää huolta ulkonäöstään.

Sivusta. Pitkien parisuhteiden perustana ulkonäön sijaan luonne. Jos viisikymppisenä ei ole katkeroitunut, negatiivinen, omiin tapoihin täysin urautunut on varmasti helpompaa löytää uusi kumppani kuin jos on kaikkea tuota ja ulkonäöltään hehkeä. Harvempi uudelle kierrokselle lähtevä haluaa riesakseen riivinrautaa tai änkyrää oli tuo kuinka ulkoisesti kuinka kaunis/komea.

Tämä. Mitä olen ihmisten kanssa keskustellut, sekä miesten että naisten, iän myötä harvempi menee parinvalinnassa enää pelkkä ulkonäkö edellä. On jo opittu, että se ei pitkässä suhteessa kanna mihinkään. Satsataan luonteeseen. Moni mies ja nainen on tosiaan tuossa iässä jo kaavoihin kangistunut, katkeroitunut, menettänyt mielenkiintonsa kaikkeen, kammoaa sitoutumista, traumatisoitunut, ilkeä, änkyrä ja ties mitä. Se on se mikä estää uuden suhteen saamisen, ei ulkonäkö.

Ei minusta valitettavasti aina ihan noin mene. Tiedän kaksi naista, jotka ovat äärettömän mukavia, sosiaalisia, ongelmattomia, avarakatseisia ja myönteisen positiivisia ihmisiä, mutta jotka kuitenkaan eivät ole löytäneet uutta kumppania. Hyviä ei ole kovin paljon vapaana yli viisikymppisinä. Ja kun on, he valkkaavat puolisonsa sieltä kauneimmasta päästä, tarkoittamatta sitä välttämättä niin, mutta niin se vain menee. 

Vaikka olisivat kuinka vähän pinnallisia ja olisivat mukavia, älykkäitä jne. miehiä, niin näin se vain taitaa mennä. Miehet ovat todella ulkonäkökeskeisiä, millä en tarkoita, että nuo mainitsemani naiset olisivat mitenkään rumia. Ihan tavallisia keski-ikäisiä naisia, eivät esimerkiksi ole lihaviakaan (mainitsen sen, koska siitä jauhetaan täällä aina). Minusta he voisivat parantaa viehätysvoimaansa olemalla naisellisempia (pukeutuminen, hiukset, laittautuminen)  ulkoisesti, mutta eihän sellaista voi kenellekään sanoa, koska jokainen tuntee olonsa hyväksi omassa tyylissään. Enkä tätä edes mainitsisi, elleivät naiset itse toivoisi kumppania. 

Totta kai ulkonäkö isolta osin ohjaa pariutumista, eikä miehet ole minusta yhtään sen ulkonäkökeskeisempiä kuin naisetkaan. Kaikkihan me haluamme hyvännäköisen kumppanin itsellemme, miehet ja naiset ihan yhtä lailla.

Ja kuten tuossa kuvailitkin, niin ihminen voi olla sisältä vaikka kuinka hieno ja ihana, mutta jos ulkokuori ei ole kunnossa, niin vaikeaa tulee olemaan se kumppanin haku.

Näinhän se on. Sikäli tosi ikävää, koska näissä tapauksissa ulkokuori on kunnossa, siinä ei ole mitään isompaa ongelmaa, mutta eivät vain ole ns. geenikauniita naisia. Varmasti hekin kumppanin löytäisivät, mutta eivät halua esimerkiksi sellaista miestä, joilla on isoja ongelmia, vaan tavoitteena on normaali ja kiva aikuinen mies. Eli kyse ei ole siitä, etteivätkö ketään saisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mieluummin möllötät kotona k.sipään kanssa kuin elät omaa elämääsi niin kuin haluat. Saattaapi olla että möllötät siinä vielä 40 vuotta. Mies toki saattaa kuolla paljonkin aiemmin kuin sinä, kukapa siitä tietää.

Jos kumppani on jostain syystä pakko olla, niin nyt on vielä hyvä mahdollisuus etsiä mukava sellainen. Tosin tilastojen mukaan sekin kuolee aiemmin kuin sinä, mikäli et löydä nuorempaa miestä. Toisaalta, tiedän pareja, jotka ovat löytäneet toisensa vasta 80+v.

Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä. Yllättäen löytävät harvemmin mitään pysyvää ja jääävätkin siksi yksin. Säälittävimpiä ovat naiset, jotka selkeästi valehtelevat ikänsä.

Ja tiedän toki, että miehet hölmöilevät ihan samalla tavalla.

"Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä"

Kuulostaa aika erikoiselta, onkohan nyt ihan varmasti näin? En muista itse tällaiseen toimintaan törmänneeni.

Jos pitää paikkansa, niin tuo on kyllä käsittämättömän säälittävää touhua. Itse ainakin 35 vuotiaana miehenä vilpittömästi nauraisin päin naamaa jos yli 50v nainen kehtaisi ehdottaa minulle vakavaa suhdetta.

Lähipiirissäni on 15 vuoden ikäerosuhde (molemmat eronneita, mies 40), joka kesti lähes 20 vuotta miehen kuolemaan asti erittäin onnellisena. Mutta eivät tavanneet Tinderissä, vaan töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mieluummin möllötät kotona k.sipään kanssa kuin elät omaa elämääsi niin kuin haluat. Saattaapi olla että möllötät siinä vielä 40 vuotta. Mies toki saattaa kuolla paljonkin aiemmin kuin sinä, kukapa siitä tietää.

Jos kumppani on jostain syystä pakko olla, niin nyt on vielä hyvä mahdollisuus etsiä mukava sellainen. Tosin tilastojen mukaan sekin kuolee aiemmin kuin sinä, mikäli et löydä nuorempaa miestä. Toisaalta, tiedän pareja, jotka ovat löytäneet toisensa vasta 80+v.

Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä. Yllättäen löytävät harvemmin mitään pysyvää ja jääävätkin siksi yksin. Säälittävimpiä ovat naiset, jotka selkeästi valehtelevat ikänsä.

Ja tiedän toki, että miehet hölmöilevät ihan samalla tavalla.

"Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä"

Kuulostaa aika erikoiselta, onkohan nyt ihan varmasti näin? En muista itse tällaiseen toimintaan törmänneeni.

Jos pitää paikkansa, niin tuo on kyllä käsittämättömän säälittävää touhua. Itse ainakin 35 vuotiaana miehenä vilpittömästi nauraisin päin naamaa jos yli 50v nainen kehtaisi ehdottaa minulle vakavaa suhdetta.

Lähipiirissäni on 15 vuoden ikäerosuhde (molemmat eronneita, mies 40), joka kesti lähes 20 vuotta miehen kuolemaan asti erittäin onnellisena. Mutta eivät tavanneet Tinderissä, vaan töissä. 

*siis oli, mies kuoli kolme vuotta sitten.

Aloittaa kaikki alusta? Mitäpä hyötyä.. Arkea elämä on kaikilla, miksi se muuttuisi eroamalla. Ihminen vain luulee että se o n n i jossain on. Nykyään erotaan ilman syytä. Pienet lapsetkaan ei estä eroamista, niin itsekkäitä ovat ainakin nuoret ja on tutkimus että naiset tekevät aloitteen yleensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

katso

Jossain yhteishaastattelussa peterson kuvaili vaimoaan sellaiseksi riitelijäksi, joka sanoo (joskus) pahasti ja sen päälle pahasti ja senkin päälle pahasti niin, että se saa miehen nauramaan. En ihan tajunnut syyttääkö vai loukkaako vai mitä... Joka tapauksessa vaikutti, että ne kaksi jotenkin tulee toimeen keskenään. Omassa liitossa mietin vain kun ei suurimmaksi osaksi ajasta tulla toimeen. Suhteen alussa mies oli kyllä aivan erilainen ja panosti suhteeseen. Itse en tehnyt mitään vaikka oli paljon hälytysmerkkejä. Siis paljon. Nyt olen sitten onneton suhteessa ja toivon, että ei tarvitsisi erota ja että suhde paranisi. Olen yrittänyt paljon, mutta saan osakseni torjuntaa ja tunnekylmää käytöstä, nykyisin myös halveksuntaa (miestä ilmeisesti etoo heikkouteni olla lähtemättä). Noin 1-10 % vuorovaikutuksestamme on neutraalia tai positiivista (1-2 %). Nyt lapsetkin ovat alkaneet ihmetellä ja sääliä kun nykyään usein iltaisin itken miehen tekemisten ja tekemättä jättämisten (lupaukset eivät tarkoittaneetkaan mitä sanoi, teinkin jotain miksi päätti olla pitämättä jne) ja varsinkin oman surkean valinnan takia olla miehen kanssa. Tuli tehtyä todella, todella typerä valinta mennä naimisiin kun en edes halunnut naimisiin, mies kosi. Onneksi olemme sentään vasta 30+ emmekä 50 v... jos toisen huono puoli on esimerkiksi olla vihaisella päällä työn tai nälän takia ja puhua sinulle vain vihaisesti (ei saa ottaa henkilökohtaisesti...) ja haukkua sinun olevan jarru hänen työurallaan (vain olemassaolollasi, sallin kaiken) ja sanoa, että ei tahdo puhua kanssasi kun valitat ja nalkutat (mitä et oikeasti tee)... niin mitä henkistä kasvua siinä avioliitossa tapahtuu? Olisi varmaan hyvä kasvaa yhdessä. Ehkä ainakin on hyvä jos ymmärrän, että en voi tehdä näin huonoja valintoja ja elää harhassa, että siitä kuitenkin voisi seurata jotain, mikä olisi kaiken kuran arvoista.

Osoitit juurikin ettei 30=> ole mainittavasti tarjontaa. Taso on sattuneesta syystä terapeuttia ja piikaa vailla olevia miehiä. Osa kykenee piilottamaan itsensä sydämen muotoisen kyltin taakse. En ymmärrä naisia jotka vastustaa kouluttautumista. Nimenomaan koulutus ja työ tuo naiselle turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaa kaikki alusta? Mitäpä hyötyä.. Arkea elämä on kaikilla, miksi se muuttuisi eroamalla. Ihminen vain luulee että se o n n i jossain on. Nykyään erotaan ilman syytä. Pienet lapsetkaan ei estä eroamista, niin itsekkäitä ovat ainakin nuoret ja on tutkimus että naiset tekevät aloitteen yleensä.

Miksiköhän deittisivustoilla seuraa hakee enimmäkseen miehet? Olisko siksi ettei nainen saa suhteesta mitään lapsettomana eikä perheellisenä.

Lapseton +50v nainen. Jotain hälytysmerkkejä on parisuhteen muodostamisen kannalta mielestäni. Joka viikonloppu vaeltamaan erämaihin, viihteelle kuppiloihin, järkyttävän kokoluokan ujous mitä pitäisi alkaa puolisona käsittelemään? Ehk osalla tietoinen valinta lapsettomuudesta, elettyä elämää, hurvittelua ja voi olla kokenutkin nainen. Mutta mistäs sen erotat sieltä kaikkien joukosta. Uskon epätodennäköisyyksiin.

Tai sitten ajattelen vain että jo niin rutinoituneet tavat elää sinkkumuotoista arkea että mitään tiivistä saman katon alla elävää parisuhdetta en uskoisi edes käytännössä mahdolliseksi.

Lapsia saanut +50v nainen on jotenkin omassa mielessäni turvallisempi valinta. Hän on elänyt kaiken sen kompromisseja sisältäneen arjen mitä itsekin perheellisenä, osaa jo nauttia elämästä ja pakosta on tullut tuntemaan itseäänkin - mitä haluaa, millainen on.

-mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no mutta jos onkin sitten kovin yksinäistä. Ei ole oikein tullut pidettyä yhteyttä yllä kavereihin, ei jaksa oikein harrastaa mitään. 

Mitä yksinäinen tekee vaikkapa viikonloppuna? Kenen kanssa lähteä vaikkapa matkoille? Jutella päivän asioista?

Mitä sä tänne tulet valittamaan oman elämäsi surkeutta? Itse olet siihen syyllinen

Sinähän tässä valitat. Edellinen keskustelee aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mieluummin möllötät kotona k.sipään kanssa kuin elät omaa elämääsi niin kuin haluat. Saattaapi olla että möllötät siinä vielä 40 vuotta. Mies toki saattaa kuolla paljonkin aiemmin kuin sinä, kukapa siitä tietää.

Jos kumppani on jostain syystä pakko olla, niin nyt on vielä hyvä mahdollisuus etsiä mukava sellainen. Tosin tilastojen mukaan sekin kuolee aiemmin kuin sinä, mikäli et löydä nuorempaa miestä. Toisaalta, tiedän pareja, jotka ovat löytäneet toisensa vasta 80+v.

Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä. Yllättäen löytävät harvemmin mitään pysyvää ja jääävätkin siksi yksin. Säälittävimpiä ovat naiset, jotka selkeästi valehtelevat ikänsä.

Ja tiedän toki, että miehet hölmöilevät ihan samalla tavalla.

"Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä"

Kuulostaa aika erikoiselta, onkohan nyt ihan varmasti näin? En muista itse tällaiseen toimintaan törmänneeni.

Jos pitää paikkansa, niin tuo on kyllä käsittämättömän säälittävää touhua. Itse ainakin 35 vuotiaana miehenä vilpittömästi nauraisin päin naamaa jos yli 50v nainen kehtaisi ehdottaa minulle vakavaa suhdetta.

Jos hakusi ei ulotu 50 asti, niin et joudu tuota kokemaan. Se on tosin sanottava, että kyllä 50ssä naisissakin löytyy yksilöitä, joille ei todellakaan kannattaisi nauraa....

Vierailija kirjoitti:

Lapseton +50v nainen. Jotain hälytysmerkkejä on parisuhteen muodostamisen kannalta mielestäni. Joka viikonloppu vaeltamaan erämaihin, viihteelle kuppiloihin, järkyttävän kokoluokan ujous mitä pitäisi alkaa puolisona käsittelemään? Ehk osalla tietoinen valinta lapsettomuudesta, elettyä elämää, hurvittelua ja voi olla kokenutkin nainen. Mutta mistäs sen erotat sieltä kaikkien joukosta. Uskon epätodennäköisyyksiin.

Tai sitten ajattelen vain että jo niin rutinoituneet tavat elää sinkkumuotoista arkea että mitään tiivistä saman katon alla elävää parisuhdetta en uskoisi edes käytännössä mahdolliseksi.

Lapsia saanut +50v nainen on jotenkin omassa mielessäni turvallisempi valinta. Hän on elänyt kaiken sen kompromisseja sisältäneen arjen mitä itsekin perheellisenä, osaa jo nauttia elämästä ja pakosta on tullut tuntemaan itseäänkin - mitä haluaa, millainen on.

-mies

Uskoisin että harvemmin naisen lapsettomuus on ongelma enää 50 jälkeen, jos miehenkin lapset jo aikuisia, tai sitten lapseton mies. Mutta voihan siellä pinnan alla jotain olla. Ihan hasardia nuo suhteet ovat jokatapauksessa tuon ikäisinä. Kuitenkin kivempaa, kuin pelkkä ihmettely.

Kun kerroin parille läheiselle ihmiselle, että näen eron ainoana vaihtoehtona he kommentoivat noin: "Yksinäinen vanhuus odottaa minua." Mikään ei ärsytä enempää kuin se, että toinen tuntee tietävänsä paremmin kuin minä, mikä minulle on elämässä hyväksi. Eikö tuo kommentti kerro jotain myös konmentoijasta? Olen ollut pitkässä parisuhteessa, jossa on paljon ongelmia eikä kumppani halua terapiaan.

Tinderissä viisikymppiset naiset hakevat itseään 5-15 vuotta itseään nuorempia miehiä. Yllättäen löytävät harvemmin mitään pysyvää ja jääävätkin siksi yksin. Säälittävimpiä ovat naiset, jotka selkeästi valehtelevat ikänsä.

Ja tiedän toki, että miehet hölmöilevät ihan samalla tavalla.[/quote]

Itse löysin (yllättäen) pysyvän, mua 6 vuotta nuoremman, ja olen kohta 50-vuotias nainen. 😘

Niin, kokeeko moralisti olevansa parempi ja fiksumpi ihminen? Kun hän tuomitsee esimerkiksi ystävänsä eron, vaikka eroajan lapset olisivat jo aikuisia. Vai onko ero vain iso häpeätahra tuomitsijalle, epäonnistuminen? ...

Ei se mies vaihtamalla parane, arki astuu esiin kun alkuhuumasta on päästy.

Vierailija kirjoitti:

Ei se mies vaihtamalla parane, arki astuu esiin kun alkuhuumasta on päästy.

Eli ero ei ole koskaan oikea ratkaisu? Mustavalkoinen näkemys.

Vierailija kirjoitti:

Kun kerroin parille läheiselle ihmiselle, että näen eron ainoana vaihtoehtona he kommentoivat noin: "Yksinäinen vanhuus odottaa minua." Mikään ei ärsytä enempää kuin se, että toinen tuntee tietävänsä paremmin kuin minä, mikä minulle on elämässä hyväksi. Eikö tuo kommentti kerro jotain myös konmentoijasta? Olen ollut pitkässä parisuhteessa, jossa on paljon ongelmia eikä kumppani halua terapiaan.

Läheiset sukulaiset eivät aina ole niitä uskottuja ystäviä ja sielunsiskoja, joita toivottavasti elämässäsi myös on. Vaikuttaa että olet jo tehnyt päätöksesi ja etsit sille vain vahvistusta. Mehän emme tilanteesi yksityiskohtia tietenkään tunne arvioidaksemme, mikä juuri sinulle on parasta.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton +50v nainen. Jotain hälytysmerkkejä on parisuhteen muodostamisen kannalta mielestäni. Joka viikonloppu vaeltamaan erämaihin, viihteelle kuppiloihin, järkyttävän kokoluokan ujous mitä pitäisi alkaa puolisona käsittelemään? Ehk osalla tietoinen valinta lapsettomuudesta, elettyä elämää, hurvittelua ja voi olla kokenutkin nainen. Mutta mistäs sen erotat sieltä kaikkien joukosta. Uskon epätodennäköisyyksiin.

Tai sitten ajattelen vain että jo niin rutinoituneet tavat elää sinkkumuotoista arkea että mitään tiivistä saman katon alla elävää parisuhdetta en uskoisi edes käytännössä mahdolliseksi.

Lapsia saanut +50v nainen on jotenkin omassa mielessäni turvallisempi valinta. Hän on elänyt kaiken sen kompromisseja sisältäneen arjen mitä itsekin perheellisenä, osaa jo nauttia elämästä ja pakosta on tullut tuntemaan itseäänkin - mitä haluaa, millainen on.

-mies

Uskoisin että harvemmin naisen lapsettomuus on ongelma enää 50 jälkeen, jos miehenkin lapset jo aikuisia, tai sitten lapseton mies. Mutta voihan siellä pinnan alla jotain olla. Ihan hasardia nuo suhteet ovat jokatapauksessa tuon ikäisinä. Kuitenkin kivempaa, kuin pelkkä ihmettely.

Viisikymppisillä lapset jo aikuisia tai aikuistumassa. Mutta viisikymppinen ihminen joka ollut elämänsä sinkku on tottunut hyvin erilaiseen elämään kuin parisuhteessa elänyt, lapset kasvattanut ihminen. Ja kyllä yleensä omat lapset opettavat kompromissikykyä, toisten huomioonottamista ja joustavuutta enemmän kuin kahden aikuisen suhde ilman lapsia. 

Pitkästä "lapsellisesta" parisuhteesta eronnut ymmärtää kyllä elämän realiteetteja, parisuhde ei ole pelkkää höttöä, se on elämää yhdessä iloineen ja suruineen. Yli viisikymppiset voi ihan hyvin löytää uuden kumppanin ja hyvän tasapainoisen ihmissuhteen. Niin kuin me miehemme kanssa. Molemmat olimme eronnet kun lapset perheissä aikuistuivat, siedimme siihen asti suhteen toimimattomuudet. Kun lapset lähtevät ne syyt pysyä yhdessä vähenevät. Siksi viisikymppisinä eronneissa on paljon tasapainoisia ihmisiä jotka vain ovat pariutuneet vääränlaisen ihmisen kanssa tai vuosien myötä kasvaneet irti kumppanistaan. Eli mitä hasardia ne suhteet on tuon ikäisenä, kysyy onnellisesti toisissa naimisissa 10 v oleva yli kuusikymppinen?

Nainen löytää aina halutessaan hoidettavan papparaisen, ettei tarvitse olla yksin jos ei halua. 

Olen itsekin miettinyt tuota yksinäisen vanhuuden ajatusta, mutta kukapa meistä lopulta tietää miten asiat menee. Jos pariutuu 50-vuotiaana välttääkseen yksinäisen vanhuuden, niin kumppani voi kuolla ennenkuin on 60-vuotias ja taas uhkana on yksinäinen vanhuus. Itse pyrin miettimään vähän laajemmin, että mitä haluan tehdä eläkkeellä, ja nimenomaan siltä kannalta että mihin voin itse vaikuttaa suoraan. Toki kumppanin löytyminen olisi hieno juttu, mutta vaikkei se toteutuisikaan niin ainakin minulla on jonkinlainen suunnitelma. 

Eihän koskaan ole liian myöhäistä ikää erota. Vasta eron jälkeen alkaa oikea elämä.