Lue keskustelun säännöt.
Eletään lautapelien renessanssia ja silti monen ihmisen käsitys hyvästä lautapelistä on joku Monopoli tai Afrikan tähti
22.11.2022 |
Tätä en voi oikein ymmärtää. Jatkuvalla tahdilla julkaistaan toinen toistaan parempia lautapelejä mitä erilaisemmilla teemoilla ja pelimekaanikoilla. On fantasiaa, on scifiä, on kauhua. On työläisten asettelua, on huutokauppaa, on resurssien vaihtamista. Ja silti moni haluaa pelata peliä "heitä noppaa ja siirrää nappulaa arpakuution osoittaman verran".
Kommentit (77)
No just tää, ihan kuin muita pelejä ei oliskaan! Meiltä toki löytyy nuokin pelit, mutta on monta sellaistakin jotka pelaa nopeammin illan kuluessa ja saa helpommin koko perheen mukaan. Vähän tarvii uusia sääntöjä opetella ja sekin sujuu pelin kuluessa. Ei vaan viitsitä, oikeesti?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jutut, jotka tapahtuvat tuurilla, ovat perseestä. Tieto ja taito ovat paljon hienompia juttuja. Eihän afrikan tähdessäkään ole mistään muusta kuin tuurista kyse.
Afrikan tähti retkikunnat lisäosio tekee pelistä modernimman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En minä jaksa opetella... romaanin pituiset ohjeet...". Mutta somea ja älypuhelinta jaksetaan kyllä selata useita tunteja päivässä? Jännä kun sitä aikaa voi siihen käyttää, mutta ei siihen että saisi sen peliporukan pelikokemuksen nostettua seuraavalle tasolle.
Niin, onhan se kovinkin jännää, kun kaikille lautapelit eivät ole elämän tärkein asia. Kiva, jos sinä tykkäät, mutta älä nyt hyvä ihminen raivoa siitä, jos kaikki eivät tykkää. Itse käytän romaanisääntöjen sijaan aikaa mieluummin ihan romaanien lukemiseen. Säännöissä ei ole oikein mitään mielenkiintoista luettavaa.
Niin no kun ne säännöt olisi olennaista lukea, että voisi kokea jotain hienoa ja saada enemmän irti siitä kokemuksesta... vai menetkö oopperaan tai balettiin ilman käsiohjelmaa?
Mihin oopperassa tarvitaan käsiohjelmaa? Tapahtumat, kun näkee ja kuulee kuitenkin.
t. eri
Käsiohjelmat muodostavat tärkeän perinteen ooppera- ja balettiesityksille. Niiden kautta esityksestä saa irti enemmän. Pääset syvemmälle tarinaan ja tiedät enemmän esityksen tekijöistä ja sen syntyvaiheista. Useille oopperan ja baletin harrastajille käsiohjelmat ovat oikeaa keräilytavaraa.
Vain niille, jotka eivät ole perehtyneet oopperoihin. Ne, jotka ovat eivät tarvitse käsikirjoitusta nähtäville, koska osaavat itsekin seurata juonta ja tuntevat taustat muuta kautta.
No niin eli vertautuu siis lautapelien sääntökirjan lukemiseen kuten sanoinkin. Jonkinlaista perehtymistä on siis siellä taustalla
No ei siihen kyllä mitään perehtymistä tarvita, että pystyy kuuntelemaan oopperaa. Juonesta saa kiinni ihan ilman käsiohjelmaakin. Käsiohjelma on lähinnä aktiiviharrastajille, jotka haluavat muutakin kuin kuunnella hyvää musiikkia ja katsoa esitystä. Sen sijaan hankalampaa lautapeliä ei pysty edes aloittamaan, jos ei lue sääntöpumaskaa.
Vierailija kirjoitti:
No just tää, ihan kuin muita pelejä ei oliskaan! Meiltä toki löytyy nuokin pelit, mutta on monta sellaistakin jotka pelaa nopeammin illan kuluessa ja saa helpommin koko perheen mukaan. Vähän tarvii uusia sääntöjä opetella ja sekin sujuu pelin kuluessa. Ei vaan viitsitä, oikeesti?!
Ei, kun ei vaan kiinnosta! Miksi sitä on niin vaikea hahmottaa?
Me ollaan lukemattomia kertoja aikuisten illanistujaisissa pienessä sievässä ja hiprakassa saatu parhaat naurut Aliaksen eri versioista mm. aivan päättömine selitystyyleineen, samoin ei-taiteellisten piirrokset Piirrä ja arvaa -pelissä ovat olleet ratkiriemukkaita. Afrikan tähti on aivan loistava, joka kerta pelin vauhti kiihtyy vaikka kaikki tietävät kyllä ettei nopan heittäminen ja oman nappulan siirtäminen pikavauhtia auta etenemistä yhtään enempää silloin kun joku löytääkin himoitun tähden jälkeen hevosenkengän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on taas näitä. Harrastajat eivät ymmärrä, että joskus esim. lapsiperhe haluaa kokoontua arjen kiireen keskelle tekemään jotain yhdessä, eikä se pääpointti ole silloin uusien pelimekaanikkojen opettelu.
Ymmärrän kyllä. Mutta miksi joku aikuinen jaksaa innostua noista Afrikan tähdistä jos ei lapsia ole?
Koska jotkut aikuiset säilyttävät lapsenmielisyytensä ja luovuutensa, eivätkä muutu vanhetessaan kuiviksi kävyiksi.
Vierailija kirjoitti:
Näissä ns. hyvissä lautapeleissä on romaanien pituiset ohjeet ja jokaisen pelaajan tulisi lukea ne etukäteen. Lisäksi usein eteen tulee tilanne, joka on ohjeellistettu puutteellisesti, joten pelaaminen on ohjeiden selaamista ja päättelemistä, menettelystä sopimista jne. Pelaaminen on kuin larppaamista käsikirjoituksen mukaan, jolloin lopputulos on selvillä jo ennalta, ainoa mielenkiintoinen kohta on roolin valinta.
Romaanin pituiset ohjeet on vain peliharrastajille suunnatuissa peleissä. Perhepeleissä ja vastaavissa kevyemmissä peleissä säännöt mahtuisivat hyvin yhdelle A4-arkille, jollei mukana olisi kuvitusta ja esimerkkejä. Monien oikeasti hyvien ja tasapainoisten pelien säännöt ovat todella lyhyet ja yksinkertaiset ja aika usein suuri osa niistä on saatu mahtumaan pelilautaan tai vaikkapa pelissä käytettäviin kortteihin.
Joissakin sinänsä yksinkertaisissa peleissä on sääntövihkosessa selvennysosio, jota ei tarvitse lukea ennen pelaamista, mutta josta voi tarkistaa säännöt tiettyissä harvinaisissa erikoistilanteissa.
Jopa Monopolin säännöt ovat 10 sivun mittaiset, mutta eipä niitä ole kovin moni tainnut koskaan lukea. Monet pelaavat Monopolia omilla perintösäännöillä, joissa on "helpotuksia" ja oikaisuja, jotka rikkovat ennestäänkin rikkonaisen pelin lopullisesti. Siksi olen aika varma, että moni nykyaikaisia pelejä vieroksuva on yksinkertaisesti päättänyt, että ei halua opetella sääntöjä, eikä kyse ole sääntöjen pituudesta.
Esimerkiksi Carcassonnen perusversion tai vaikka Wingspanin säännöt voi opetella viidessä minuutissa. Enemmän aikaa menee pelilaatikon hakemiseen ja pelin alkuasetteluihin, eikä niihinkään kovin paljon aikaa mene.
Kokonaan toinen asia ovat sitten peliharrastajien pelit, joissa sääntökirja voi oikeasti olla paksu. Tosin monessa niistäkin iso osa sääntökirjasta on käytetty esimerkkisiirtoihin tai erikoissääntöihin, jotka voi halutessaan ottaa mukaan.
Oma lukunsa ovat sitten roolipelit, joissa säännöt voivat oikeasti olla useamman kirjan kokoiset. Mutta niissäkin perussäännöt ovat yksinkertaiset. Säännöt ovat pitkät, koska jokaiselle erilaiselle olennolle tai esineelle on valmiit säännöt. Lisäksi pelin pelaamista helpottamaan on kirjoitettu valmiita seikkailuja, jotta pelin vetäjän ei tarvitse itse keksiä kokonaisia tarinoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helpot pelit on nopea aloittaa jos tekee mieli pelata. Se on ärsyttävää kun monimutkaisissa ja oudoissa lautapeleissä saa lukea sääntöjä jokaisen siirron tai toiminnan jälkeen 10 minuuttia. Sitten heitetään noppaa ja luetaan lisää ohjeista, että mitäs nyt. Siinä ajassa on pelannut Afrikan tähteä jo pari peliä.
Älä sitten pelaa monimutkaisia ja outoja lautapelejä. Kokeile jotain yksinkertaista hyvää peliä, jossa sääntöjä ei tarvitse lukea koko ajan.
Tosin minusta on ihan hyväksyttävää, että ensimmäisellä pelikerralla tarkistetaan sääntöjä silloin tällöin, koska väärillä säännöillä pelaaminen saattaa rikkoa pelin. Mutta ei sitä tarvitse tehdä jokaisen siirron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten on niitä hyviä? Vihaan lautapelejä ja taas olen pyöritellyt niitä laatikoita käsissä ja miettinyt onko tämäkin laatikko täynnä kilometri ohjeita, vailla mitään oikeaa juonta. Ei sitten huvita edes ostaa mitään. Kammoan kimblejä, noppapelejä, kaninloikkia, aliasta, monopolia, korttipelejä.. pelaan lapsen kanssa paperille piirrettäviä numeropelejä.
Kuulostaa siltä, että olet omien ennakkoluulojesi uhri. Kimble on oikeasti tylsä, monopoli on kiinnostava vain historiansa takia, alias on mikä on. Mistä ihmisille on tullut käsitys, että lautapelien ohjeet ovat pitkät?
Viimeksi pelasin Wingspaniä. Sen varsinainen sääntövihko taitaa olla 8 (tai 12) sivua isolla fontilla ja runsaasti kuvitettuna. Säännöt mahtuisivat oikeasti kahdelle A4-sivulle kuvitettuna. Laatikossa on erikseen ohjeet yksinpeliä varten (ei tarvitse lukea, jos ei pelaa yksin) ja lisäksi sääntöliite, josta voi halutessaan tarkistaa jokaisen kortin tai pelimerkin tarkan merkityksen, mutta eipä sitä oikeasti tarvitse lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tykkään pelata, mutta en jaksa mitään tuntien pelejä ja monimutkaisia sääntöjä. Pelaan yleensä perheen teinien kanssa. Suosikkeja Cluedo, Touche, Blokus ja Smart10. Voin pelata myös afrikan tähteä..
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jutut, jotka tapahtuvat tuurilla, ovat perseestä. Tieto ja taito ovat paljon hienompia juttuja. Eihän afrikan tähdessäkään ole mistään muusta kuin tuurista kyse.
Puhtaasti tuuriin pohjautuvat pelit ovat huonoja. Afrikan tähden paras puoli on se, että sitä voi pelata pienten lasten kanssa niin, että aikuiset voivat halutessaan hävitä lapselle, eikä lapsi välttämättä huomaa, että aikuiset antavat hänen voittaa.
Jos pelissä ei ole minkäänlaista tuurielementtiä, pelaaminen voi muuttua ikäväksi, jos pelaajien taitoero on iso. Pieni tuurielementti auttaa tasaamaan tilannetta niin, että huonommallakin on mahdollisuus voittaa. Siksi parhaissa peleissä on usein jotain sattumanvaraista, kuten pelaajien omat aloituskortit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta eilen pelasin isäni kanssa näitä "lasten lautapelejä", koska niitä sattui vanhempieni pelihyllyssä olemaan ja niitä on mukava pelata ajankuluksi. Omia suosikkejani ovat Yatzy ja Skipbo, vaikka eivät lautapelejä olekaan. Myös Muuttuva labyrintti ja Afrikan tähti/Inkan aarre ovat kivoja pelailla silloin tällöin.
En yleensä muutenkaan jaksa pitkiä pelisessioita vaan aika nopeasti alkaa itseäni puuduttamaan. Tämmöiset nopeat pelit ovat enemmän mun makuun.
Heitä noppaa ja siirrä nappulaa -pelejä on nykyään vaikea löytää. Oon yrittänyt lapsille etsiä just sellaisia, mitä ite skidinä tykkäsin, mutta hyllyt on täynnä toinen toistaan kummallisempia pelejä, joissa pitäis ostaa joko läjä lisäosia tai sitten tarina/teema on niin tylsä, että ei mene enää viihteestä.
Kaikki on nykyään tehty aikuisvauvoille. Leluosastolla uimarenkaatkin on aikuisille, valtavia.
Yhden pienemmän löysin, se oli kaljatölkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä! Molemmat ihan kakkoja.
Monopoli juuttuu monen tunnin asemasotaan jos ei saa rakennettua taloja ja Afrikan tähti voi ratketa jo eka vuorolla jos tähti onki Marokossa.
Vierailija kirjoitti:
Heitä noppaa ja siirrä nappulaa -pelejä on nykyään vaikea löytää. Oon yrittänyt lapsille etsiä just sellaisia, mitä ite skidinä tykkäsin, mutta hyllyt on täynnä toinen toistaan kummallisempia pelejä, joissa pitäis ostaa joko läjä lisäosia tai sitten tarina/teema on niin tylsä, että ei mene enää viihteestä.
Kaikki on nykyään tehty aikuisvauvoille. Leluosastolla uimarenkaatkin on aikuisille, valtavia.
Yhden pienemmän löysin, se oli kaljatölkille.
Lidlissä on aina pelikampanjassa sellaista perinteistä tikapuupeliä, jossa vaan heitetään noppaa. Oli ihan hitti, kun lapset oli n 4-8v.
On kiva, kun lautapelejä on eri tilanteisiin! Jos haluaa vaan rentoilla, otetaan joku Menolippu tms, sitten on kiva olla haastavampiakin vaihtoehtoja tarjolla. Seurueen ja fiiliksen mukaan!
Harva peli pysyy mielenkiintoisena pitkään, sillä peleissä on vain tietty määrä variointia. Olin aikanaan äärimmäisen innostunut salaisista tehtävistä tiimipeleissä, mutta näitä tehtäviä on yleensä niin vähän, että ne oppii nopeasti tunnistamaan.
Stragediset pelin pysyy mielenkiintoisina pitkään, koska niissä voi kehittyä ja kokeilla eri tapoja voittaa. Esimerkiksi keräilypelit on tällaisia.
Lopulta parasta lautapeleissä itselleni on yhdessä tekeminen ja tietty jännitys pelaajien kesken. Parhaat kokemukset lautapeleistä minulla on ollut ei-pelaajien kanssa peleistä Ubongo, Alias ja Afrikan tähti.