En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Et selvästikään ymmärrä mistä puhut, kun rinnastat materialla kilpailemisen vanhempien yhdessä pysymiseen. Parasta on, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, ja että vanhemmat ovat lapsen luottamuksen arvoisia. Eroamalla tämä luottamus petetään pahemman kerran, ja sen jälkeen lapsilla voi olla myöhemminkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

Ne lapset, jotka ovat kasvaneet turvallisessa ja välittävässä perheessä, ovat aikuisina rohkeimpia ja resilienteimpiä. Näin se vaan menee.

Niin. Tutkimuksen mukaan kuitenkin kahden kodin lapsi (10-17v) kokee arkensa vähemmän raskaaksi kuin yhden kodin lapsi

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/kaksi-kotia-110-000-la…

Oho. Aikamoinen tutkimus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli viikko -viikko -systeemillä oma lapsuus. En tuntenut kumpaakaan kodikseni, kun aina piti vaihtaa. Tämä ei palvele kuin aikuisia.

Itse olen miettinyt myös tätä, kotihiiri kun olen, että miten ite kestäisin, jos olisin lapsi tässä tilanteessa. En varmasti kestäisikään, kun tavallaan ei asu missään vakituisesti, vaan vierailee viikottain aina samoissa yöpaikoissa, vieraana vanhemman kodissa. Vanhemmalle se on toki koti, kun asuu siellä 24/7, mutta lapsi käy vierailulla ajan X ja lähtee sitten taas vieraaksi toiseelle vanhemmalle.

Voitte itse miettiä, jos vaihtaisitte viikko-viikko aina asumusta, joka ei ole teidän itsenne valitsema. Ehkä lähin olisi tyyliin huoneistohotelli. Käytte töissä ja harrastuksissa normaalisti, mutta seilaatte "kodittomana" kahden huoneistohotellin välillä.

Höpön löpön. Meillä on sisustettu ainakin meidän kodissa lasten huoneet lasten itsensä valitsemilla asioilla. Tavaroita saa kuskata kumpaankin kotiin, koska ne on lasten tavaroita. Iskäviikolla saa tulla myös minun luo kunhan asia on sovittu isän kanssa. Vaikka koulun jälkeen, jos ei halua mennä tyhjään isän kotiin, ja minä satun olemaan etätöissä. Täällä ei ole uutta ihmistä tai perhettä juuri siksi, ettei olisi vieraisilla olo, vaan saa olla kotona ihan omassa olossaan kuten haluaa, rauhassa. Minä kerkeän hellustaa silloin, kun lapset ei ole kotona, tai sitten myöhemmin joskus. Aina on kaapissa sellaista ruokaa jonka tiedän lapsille maistuvan ja kaapissa pyykit pestynä puhtaana.

Itse olen kasvanut kodissa, jossa vanhemmilla kylmä liitto, tappelua ja meidän lasten vuoksi olivat yhdessä. Niitä jälkiä edelleen paikkaan terapiassa.

Ja toisaalta mun vanhemmilla oli pettämistä, juomista ja joskus ihan fyysistäkin väkivaltaa eikä mulla ole mitään traumoja. Inhosin 11-16 vuotiaana isääni ja äiti taas ei oikein koskaan ollut hyvällä tuulella ja jaksanut minun kanssa viettää aikaa. Toivoin että olisivat eronneet mutta ei se tainnut olla taloudellisesti mahdollista. Olin ihan tuuliajolla ja lähiperheeni oli kaveriporukka.

Mutta minusta huolehdittiin siis aineellisesti ja turvallisuusmielessä ja vanhempani pitivät huolen että kouluasiat hoidettiin. Nyt olen läheinen molempien vanhempien kanssa kun ovat saaneet shittinsä läjään. Juopottelu ja tappelu on loppu, lähinnä enää sortuvat välillä ihme naljailuun. Kaipa ne vuodet jättivät jälkensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Et selvästikään ymmärrä mistä puhut, kun rinnastat materialla kilpailemisen vanhempien yhdessä pysymiseen. Parasta on, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, ja että vanhemmat ovat lapsen luottamuksen arvoisia. Eroamalla tämä luottamus petetään pahemman kerran, ja sen jälkeen lapsilla voi olla myöhemminkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

Ne lapset, jotka ovat kasvaneet turvallisessa ja välittävässä perheessä, ovat aikuisina rohkeimpia ja resilienteimpiä. Näin se vaan menee.

Niin. Tutkimuksen mukaan kuitenkin kahden kodin lapsi (10-17v) kokee arkensa vähemmän raskaaksi kuin yhden kodin lapsi

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/kaksi-kotia-110-000-la…

Oho. Aikamoinen tutkimus.

Omasta kokemuksesta voisin veikata. että vanhempien ajallisella panostuksella on jotain tekemistä asian kanssa. Kun lasta joutuu kaipaamaan joka toisen viikon niin tahtoo antaa kaiken aikansa hänelle silloin kun on sen oman viikon aika. Ydinperheessä helposti menee niin, ettei jaettu vastuu ole oikein kenenkään vastuu (viittaan tällä esim läskyissä auttamiseen ym)

Ulkopulisena.Tosi helpoa vanhemmutta. Lasi vapaa viiko jolloin voi aina toinen tehdä mitä huvitaa.Jaksaa myös sen vikon kun lapsi on aidosti olla läsänä.Toista oli aika kun olin 2 lapsen kanssa yksin ja työelämässä koko aika.Ei ollut apu,käsiä,ei vapaata lapsista,ei lomia ,ei loma mökejä,Ei pailattu ei juotu.Eletin sitä arkea.Joten ei ihme ihmiset eroo ja vuoro vikot ovat lastensa kanssa.Lapsi ei kärsi.Päivän vastoin voi hyvin kun on jaksavat vanhemmat aina.

Mun teinilapsilla on kaksi kotia, kuten myös minulla.

Kun lapset ovat minulla, järjestäm miesystäväni kanssa yhteistä aikaa vaikka lenkkeilemällä tai saatamme käydä avannossa.

Kun lapset lähtevät isäviikolle, pakkaan samalla omat vaatteeni ja olen viikon miesystävän asunnolla.

Välimatka exän asuntoon on 2 km, miesystävälle 5km.

En koe raskaana asua kahta kotia, mukavaa vaihtelua. Lapsiviikoilla voin keskittyä lapsiin, toki ovat jo teinejä, niin eipä ne kovin paljon viitsi äidin kanssa seurustella. Mutta käydään ulkona syömässä ja jne

Minun mielestä lapset eivät kärsi vuoroviikkoasumisesta, heillä on molemmissa kodeissa omat huoneet ja pelit ja vehkeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Et selvästikään ymmärrä mistä puhut, kun rinnastat materialla kilpailemisen vanhempien yhdessä pysymiseen. Parasta on, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, ja että vanhemmat ovat lapsen luottamuksen arvoisia. Eroamalla tämä luottamus petetään pahemman kerran, ja sen jälkeen lapsilla voi olla myöhemminkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

Ne lapset, jotka ovat kasvaneet turvallisessa ja välittävässä perheessä, ovat aikuisina rohkeimpia ja resilienteimpiä. Näin se vaan menee.

En suinkaan rinnasta. Mutta vaikeudet kuuluvat elämään. Voi olla aivan samalla lailla sairautta tai päihdeongelmaa, jopa lähiomaisten menetyksiä. Viittasin kirjoituksessani tälläkin palstalla näkyvään pyrkimykseen lakaista tie lasten edeltä, jottei mitään vaikeuksia tulisi vastaan. Viimeisimpänä vaatimus poistaa isänpäiväaskartelut koulusta koska kaikilla ei ole isää..

Kukaan ei eroa siksi, että on vaan niin siistiä erota. No ei ole. Erotaan siksi kun se tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin jatkaa yhdessä. Syitä voi toki olla lukemattomia ja vähän huono on ulkopuolisen asettua tuomariksi päättämään mikä on hyvä ja mikä huono syy. Sitten vaan yrittää jokainen voimavarojensa ja osaamisensa mukaan parhaansa, että iskut lapsille olisivat mahdollisimman vähäiset.

Jos lapsi polttaa kätensä kuumalla liedellä, on merkityksellisempää se kuinka vanhempi lohduttaa, auttaa ja paikkaa kuin siihen takertuminen  miksi ja mitä tästä seuraa lapselle. Parhaassa tapauksessa seuraa ikuinen oppi; varovaisena lieden äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan murkkulaiselle voikin olla kaksi kotia välillä ok, joillekin. Mutta entäs alle kouluikäiset?

Ja sitten on vielä nämä sadankin kilometrin väliset matkat.

Mikä sua niissä alle kouluikäisissä huolestuttaa? Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän koti on siellä, missä isän tai äidin syli. Kaksi rakasta ja turvallista paikkaa ei ole pienellekään ihmiselle mikään järkytys. Ihan pienimmille ei vuoroviikkoa suositella siksi, että viikko erossa toisesta vanhemmasta on liian pitkä aika.

Lapselle hyvin raskasta, joutuu eroon kavereistaan kun juuri alkaa kiva viikonloppu. Usein lapset tarvitsevat tukea  pitääkseen  tärkeät   kaveri suhteensa. Lähipiirissä   on       näitä vuorokotilapsia joita isäviikolla naapurit säälistä joutuvat syöttämään.  Isä loistaa  poissaolollaan kun on hänen viikkonsa. Naapurit poimivat lapsen rapusta. Kaverit vähän arastelevat  hakea ulos ja kylään.  Kun isä ei pidä mitään yht muihin lapsiperheisiin. varmaan olis parempi olla  valituisesti  äidin luona  asumassa.   Monet   erolapset ovat ihan heitteillä isäviikolla.  Ei tätä järjestelyä   tarvitse alkaa suosimaan.   Vanhemmat valehtelevat kun silloin etävanhemman ei tarvitse maksaa elareita.

Lapsi saa olla molempien kanssa.

Pieni lapsi odottaa joka perjantai ulkona tuulessa ja tuiskussa  kuljetustaa taas viikoksi pois. Iso reppu selässa muovikassi kädessä.  Taas odotellaan  reissuun lähtöä toiseen kaupunkiin. Pienet ressukat kuin työmatkalla.

Vierailija kirjoitti:

Pieni lapsi odottaa joka perjantai ulkona tuulessa ja tuiskussa  kuljetustaa taas viikoksi pois. Iso reppu selässa muovikassi kädessä.  Taas odotellaan  reissuun lähtöä toiseen kaupunkiin. Pienet ressukat kuin työmatkalla.

pois vai kohti?

Ei toinen vanhempi lakkaa olemasta rakas vain siksi kun vanhemmat erosivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni lapsi odottaa joka perjantai ulkona tuulessa ja tuiskussa  kuljetustaa taas viikoksi pois. Iso reppu selässa muovikassi kädessä.  Taas odotellaan  reissuun lähtöä toiseen kaupunkiin. Pienet ressukat kuin työmatkalla.

pois vai kohti?

Ei toinen vanhempi lakkaa olemasta rakas vain siksi kun vanhemmat erosivat.

joo, en tajua mitä tuollaisten päässä liikkuu. Mun ex on nykyisin ihan täysi m*lkku. Itsekäs se oli aina, oikein sellanen ahne kiukutteleva mieslapsi, mutta nyt se on jo saavuttanut ihan uuden tason itsekeskeisyydessä. Mitään ei lapselle ostaisi eikä sen puolesta tekisi kun raha uppoaa ihan omaan luksuselämään.

Mutta se on lapselle tärkeä ja rakas ja siinäkin kodissa perusasiat toimii. On ruoka, autetaan läksyissä jne. En siis suurin surminkaan halua hankaloittaa lapsen suhdetta siihen suuntaan. Puren vaan hammasta ja purnaan ystävälle.

Minä tajusin vuoroviikot, kun omat lapseni elivät sellaisessa. Se oli luksusta niin minulle kuin lapsille. Tein hulluna töitä joka toisen viikon ja söin ulkona. Ja joka toisen viikon lopetin työpäivän jo klo 13-14, ja energiaa riitti olemaan pullantuoksuinen koko viikon.

Nyt olen naimisissa miehen kanssa, jolla on pari alaikäistä lasta. Thank God, heillä ei ole vuoroviikkoa.

Sama ihminen, mutta eri perspektiivi.

Mielestäni ihan hyvä ratkaisu.

Tosin tässä täytyy järjestää niin, että asunnot ovat fyysisesti suht lähellä, jotta lapsi voi viettää aikaa kavereiden kanssa. Myös molemmissa kodeissa tulee olla oma huone tai selkeä oma paikka lapselle, omat tavarat ja vaatteet jne.

Voi kuvitella miltä itsestä tuntuisi nukkua viikko sohvalla ja kaivaa vaihtosukkia jostain muovipussista.

Viikko viikko systeemissä jakautuisi oikea arki lapsen kanssa.

Itseä välillä ärsyttää hoitaa kaikki lapsen arjen asiat ja isän tehtävä on viedä joka toinen viikonloppu mäkkäriin ja hoploppiin.

Sitten hänen omassa ajatusmaailmassaan ollaan tasavertaisia vanhempia.

No, lapselle tietenkin yhtä tärkeitä, mutta kyllä se kokonaisvaltainen vanhemmuus vaatii aika paljon muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot ei ole mitään muuta kun vanhemman itsekkyyttä, varsinkin jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia viikon välein.

Ihan järkyttävää, kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen?

Ja sit ihmetellään kun lapset oireilee.

En voi ymmärtää miten yksikään sossu/lastenvalvojakaan suostuu näihin, lopputulos kun nähdään lasussa.

 

Näissä keskusteluissa toistuu aina tämä "kuka aikuinen suostuisi tuollaiseen". No, minä ainakin suostuisin. Minulle olisi ihan ok, että olisi kaksi kotia. Voisin esim. kuvitella tilanteen, että asuisin kumppanin kanssa yhdessä niin, että olisin vaikka joka toinen viikko hänen luonaan ja joka toinen viikko omassa kodissani (tai päinvastoin).

Ja syy, miksi sossut ja lastenvalvojat eivät puutu vuoroasumiseen on se, että tutkimusten mukaan vuoroasuminen ei ole lapsille vahingollista eikä aiheuta ongelmia. Vuoroasuminen ei näy lasussa mitenkään erityisesti - itse asiassa varmaan jopa vähemmän, koska jos lapsen toisessa kodissa olisi ongelmia, muutettaisiin asumisjärjestelyjä.

Samaa mieltä. Aikä monikin aikuinen suostuu. On reissutöitä tekeviä, ja niin kuin itse olin jokunen vuosi sitten. Olin etäsuhteessa ja kun lapset oli isällään lähdin minäkin toiseen kotiin. Koin molemmat paikat kotoisiksi. Ei ne seinät kotia tee vaan ihmiset. Lapset kasvoi ja usein käytiin keskusteluja, että olisiko helpompi asua vain toisessa paikassa. Aina kuitenkin valitsivat, että ovat noin 50/50. Asumme lähekkäin, meillä on hyvät välit ja asumisvuorot ei ole mitenkään kiveen hakattuja. Joustetaan molemmat ja otetaan kaikkien tilanteet ja menot huomioon. Välillä yksi lapsista saattaa jäädä pidemmäksi aikaa toisen luo kuin muut (3 lasta), kun on jotain menoja mihin haluaa osallistua tai ei halua, tms. En koe, että mulla olisi vapaata äitiydestä joka toinen viikko. Kyllä he on mun lapsia ihan 100% aina ja kuulun heidän elämäänsä silloinkin, kun ovat isällään. Enkä ole koskaan ajatellut, että hoitaisin arjen tylsät jutut pois ja sitten kun ovat täällä, niin viettäisin vaan jotain "laatuaikaa". Osallistuvat arkisiin asioihin siinä missä ydinperheenkin lapset. Toki toimivassa suhteessa ydinperhe on se ihanne, mutta on tämäkin parempi kuin se riitainen ilmapiiri mikä meillä oli pitkään ennen eroa. Saati että olisin venyttänyt sitä kaikki nämä vuodet vain lasten takia (erosta 8v), 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Paitsi että onnelliset vanhemmat on parasta lapselle.

No siinä tapauksessa sitten ei ole yksiselitteistä parasta ratkaisua lapselle vaan se on aina myös vanhempien tarpeista ja hyvinvoinnista kiinni. Se, että lapset asuvat yhdessä osoitteessa ja vierailevat kylässä etävanhemmalla lomien ja viikonloppujen aikaan, ei välttämättä ole kummallekaan vanhemmalle onnellinen ratkaisu. Toinen voi uupua lapsiperhearkeen kun joutuu hoitamaan kaiken yksin ja toinen ikävöi lapsiaan ja joutuu valitsemaan aina lapsien tapaamisen tai oman vapaa-ajanvieton välillä. 

Eipä minulla ja lapsilla ollut muutakaan vaihtoehtoa, kun meille selvisi että ex-miehellä oli ollut jo VUODEN ajan toinen perhe minkä kanssa vietti päivittäin aikaa. Katsos kun piti käydä salilla, yksin kaupassa ja yksin piti mennä mökillekin.

En tilannut avioeroa enkä vuoroviikkoilua, eikä tilanneet lapsetkaan.

Itse en olisi lapsena kestänyt vuoroviikkoja. Olisin halunnut elää vain yhdessä kodissa.

-Kodit on alle puolen kilometrin välein.

-Vanha koti säilyi eron jälkeen ja toinen vain tuli lisäksi.

-Molemmissa kodeissa on perustarvikkeet ja lastenhuoneet, lähinnä isompia harrastustavaroita tarvitsee siirrellä paikasta toiseen. Kun välimatkaa on se vajaa puoli kilometriä, niin sukset voi kipaista tarvittaessa hiihtämään lähtiessä.

-Itsellänikin on kaksi kotia, omani ja miesystävän. Koti on ihan muuta kuin joku maistraatin kirjoillaolotieto. 

-Monellako riitaisan ydinperheen lapsella on kotonaan kotoisa olo? Koin sen aikanaan itse, ja kaksi rauhallista kotia olisi ollut levollisempi vaihtoehto. Jos lapsella ei ole kotoisa olo missä vaan perhemuodossa, niin se ei johdu osoitteiden määrästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Paitsi että onnelliset vanhemmat on parasta lapselle.

Omissa uusissa parisuhteissaan parisuhteen teinivaihetta elävät vanhemmat eivät ole parasta lapselle. Lapsi tunteen itsensä ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Etenkin siinä vaiheessa vauva ilmestyy taloon.