En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään vuoroviikkoja tajua. Itse en olisi edes eroa halunnut, mutta minkäs teet, kun toinen hyppää vieraan matkaan. Ei toista voi väkisinkään pitää.

Meillä on yhteishuoltajuus, asumme melko lähellä eksän kanssa. Emme ole toistemme kanssa juurikaan tekemisissä pettämisestä ja rankasta erosta johtuen, mutta yhteishuoltajuuden olemme järjestäneet niin, että lapset saavat tulla ja mennä vapaasti molempien luona. Siten molemmat saavat olla lasten elämässä lähes päivittäin.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaista hehkuttamista, enkä näitä vuoroviikkoja. Perhe perustetaan ja lapset hankitaan yleensä sillä päätöksellä, että ollaan perhe yhdessä ja lapset on läsnä elämässä, joka päivä. Sitten otetaan ero ja aletaan hehkuttamaan lapsivapaista? Mitä hittoa?

Muutenkaan en ymmärrä, kuinka paljon nykyään erotaan. Lapsi kärsii erosta aina. Meilläkin, vaikka on yritetty parhaamme lasten puolesta eron jälkeen.

Jos käy niin ikävästi, että ero tulee, niin näin lasten asiat pitää hoitaa 👍

Koska viikossa ehtii jo tulla ikävä toista vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Oletteko ikinä miettineet, että on olemassa myös ydinperheitä, joissa lapsi ei näe toista vanhempaansa kuin joka toinen viikko? Itse tiedän parikin perhettä, joissa toisessa isä ja toisessa äiti tekee viikko-viikko vuoroa toisella paikkakunnalla (viikon töissä toisella paikkakunnalla, viikon kotona vapaalla), ja tätä ei paheksuta. 

Yhdessä perheessä molemmat vanhemmat tekevät reissutyötä, jolloin lapsi on viikon kotona toisen vanhemman kanssa kahdestaan, ja viikon toisen vanhemman mukana työpaikkakunnalla ja käy päiväkotia siellä. Vanhemmat ovat yhtäaikaa kotona joka toisen viikonlopun. 

Näitä ei niinkään paheksuta, vaikka käytänössä lasten elämä on sama kuin monessa eroperheessä sen suhteen, kuinka paljon näkevät/viettävät aikaa vanhempiensa kanssa. Just saying..

Ja ei, en ole yh. 

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Niin, tajuan näkökulman, mutta jos vanhempien välillä on jatkuvaa riitaa ja kylmät välit, niin eihän sekään lasten paras ole. Ja riitaisa koti ei ole onnellinen - silloin se tarkoittaa että lapsi elää onnettomassa perheessä ja kodissa, jossa on huono ilmapiiri. Pahimmillaan jompi kumpi tai molemmat vanhemmat sairastuvat jopa masennukseen tai saavat mielenterveysongelmia, ja se nyt viimeistään on lasten kannalta tuhoisaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Paitsi että onnelliset vanhemmat on parasta lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Koska viikossa ehtii jo tulla ikävä toista vanhempaa.

Se on huomattavasti pienempi paha kuin se että kotona on toisilleen ikäviä aikuisia. Kuinka vaikeaa se on ymmärtää. Mikä estää muuttamasta lähekkäin niin että ne lapset näkevät molempia aikuisia silloin kun tulee ikävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ensimmäisiä vuoroviikkolapsia, ikää on jo 30. Vanhempani erosivat 24 vuotta sitten, ja kumpikin perusti pian uudet perheet (ero tuli kun äitini ilmoitti olevansa raskaana toiselle miehelle). Lopputulema oli se, että minusta tuli käytännössä koditon. Aina viikon välein siirryin perheestä toiseen muiden vaivoiksi, en todellakaan tuntenut kuuluvani kummankaan vanhempani uuteen perheeseen. Jos olisi asunut vakituisesti jommassakummassa kodissa, olisin varmasti kiinnittynyt paremmin sinne.

Muutin omilleni heti kun pystyin. Äitiini en ole ollut missään yhteydessä lähes 10 vuoteen, isän kanssa synttäripäivinä lähetetään onnittelutekstarit ja siinä se. Nuorempia sisaruspuolia tapaan silloin tällöin nyt, kun hekin ovat jo aikuisia. En todellakaan toivo uusperhe+vuoroviikkoyhdistelmää kenellekään.

Et ole ensimmäisiä. Yli nelikymppinen lapsuudenkaverini sisaruksineen olivat aikanaan pieninä vuoroviikkoasumisessa, kun vanhemmat erosivat. Iän myötä teini-iässä lapset saivat sitten valita järjestelyt mielensä mukaan ja kaverini jäi toisen vanhemman luokse, muut sisarukset toisen luokse ja vierailivat sitten toisilla vanhemmillaan joka toinen viikonloppu tai jollain satunnaisemmalla kuviolla. Toinen vanhempi perusti uusperheen pian, toinen vuosia myöhemmin. Kaikki selvisivät ja ovat hyvissä väleissä molempiin vanhempiinsa sekä sisar- ja vanhempipuoliin ja nyt esim. vanhemman uusi puoliso toimittaa heidän omille lapsilleen isovanhemman virkaa ihan normaaliin tapaan jne. Sinun huono kokemuksesi ei ole mikään yleispätevä eikä peruste tuomita kaikki vastaavat perhekuviot. Kuulostaa että sinulla on ihan keskenäsi selvittämättömiä kauan sitten muodostuneita ongelmia vanhempiesi kanssa eikä se välttämättä ole edes perhemuodoista kiinni.

Ohis, mutta on aika hävytöntä syyllistää toista siitä, ettei hän 6-vuotiaana ymmärtänyt selvittää ongelmiaan vanhempiensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Niin, tajuan näkökulman, mutta jos vanhempien välillä on jatkuvaa riitaa ja kylmät välit, niin eihän sekään lasten paras ole. Ja riitaisa koti ei ole onnellinen - silloin se tarkoittaa että lapsi elää onnettomassa perheessä ja kodissa, jossa on huono ilmapiiri. Pahimmillaan jompi kumpi tai molemmat vanhemmat sairastuvat jopa masennukseen tai saavat mielenterveysongelmia, ja se nyt viimeistään on lasten kannalta tuhoisaa.

Tutkimusten mukaan lapset kärsivät enemmän vanhempiensa erosta kuin näiden tunnekylmästä liitosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Paitsi että onnelliset vanhemmat on parasta lapselle.

Tämän harhakäsityksen soisin vihdoinkin väistyvän. Lapset ovat vanhemmistaan erillisiä ihmisiä, ja eri ihmisten onnellisuuteen vaikuttavat eri asiat. Pätee myös perheissä. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Et selvästikään ymmärrä mistä puhut, kun rinnastat materialla kilpailemisen vanhempien yhdessä pysymiseen. Parasta on, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, ja että vanhemmat ovat lapsen luottamuksen arvoisia. Eroamalla tämä luottamus petetään pahemman kerran, ja sen jälkeen lapsilla voi olla myöhemminkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

Ne lapset, jotka ovat kasvaneet turvallisessa ja välittävässä perheessä, ovat aikuisina rohkeimpia ja resilienteimpiä. Näin se vaan menee.

Meillä ainakin toimii, on ihan luksusta olla vapaalla joka toinen viikko. Suosittelen kaikille. Ja lapsi ei oireile.

Suurin ongema viikko-viikko systeemissä ovat isät jotka väkisin haluavat sen että ei tarttis elareita maksaa, mutta silti lapset eivät pääse isäviikollaan isänsä luo kun isällä on just työkiireitä, uuden naisen kanssa hengailua tai muuta tärkeämpää kuin omat lapset.

Elarit menee tulojen mukaan, hyvin pieni vähennys tulee jos on viikko/viikko.

Elareiden tarkoitus on että lapsi saa molemmissa kodeissa saman tasoista elämää. Se maksaa kummalla parempi palkka.

Meillä viikko/viikko ja isä maksaa elarit.

Vanhemmat viettävät vuorollaan sinkkuelämää, vaikka ovat hankkineet lapsia.

Kuinka moni meistä aikuisista on valmis muuttaa joka toinen viikko yösijaa? En minä ainakaan.

Onko hyväksi, että lapsella kaksi kotia. Ei.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin toimii, on ihan luksusta olla vapaalla joka toinen viikko. Suosittelen kaikille. Ja lapsi ei oireile.

Luksusta kenelle?

Se on lasten etu mutta ei sun ap tarvi sitä tajutakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Et selvästikään ymmärrä mistä puhut, kun rinnastat materialla kilpailemisen vanhempien yhdessä pysymiseen. Parasta on, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, ja että vanhemmat ovat lapsen luottamuksen arvoisia. Eroamalla tämä luottamus petetään pahemman kerran, ja sen jälkeen lapsilla voi olla myöhemminkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

Ne lapset, jotka ovat kasvaneet turvallisessa ja välittävässä perheessä, ovat aikuisina rohkeimpia ja resilienteimpiä. Näin se vaan menee.

Niin. Tutkimuksen mukaan kuitenkin kahden kodin lapsi (10-17v) kokee arkensa vähemmän raskaaksi kuin yhden kodin lapsi

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/kaksi-kotia-110-000-la…