Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset ei enää pariudu?
Kommentit (2819)
Eipä vain löydy miestä, kenen kans kolahtais. Oon ollut nyt yli vuoden sinkku ja luovutin tinderin suhteen. Turha yrittää, kukaan ei pyydä edes deiteille/aloita keskustelua. Yhdelle miehelle itse aloitin, mutta hän ei enää vastannut kun kysyin haluisko näkyillä joku pvä. Miks vaan jubailla jossai apis, ku ei oikeasti edes tiedä millanen toinen on livenä. Ehtii luoda vaik millasii mielikuvii, jotka ei vastaa todellisuutta. Ja sit jos ei tykkää, eipähän tule pettymystä monen viikon viestittely jälkeen. Irl muutama tyyppi ois kiinnostunut, mutta valitettavasti mä en heistä. Ja oon ihan nätti n30. Onneks on jo kaks lasta, niin ei huolta sen suhteen. Muuten vois olla jo aika kiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvää en saa, niin huonoa en huoli. Ei enää parisuhdetta, jossa minä laitan ruuat, hoidan tiskit, pesen pyykit ja siivoan kodin. Toinen lupaa ja lupaa, muttei saa mitään aikaiseksi. Ei enää parisuhdetta, jossa toinen ei ole tosissaan ja etäilee ja katselee ja tapailee muita ja sitten taas kysyy: mitä jos aletaan seurustella ihan tosimielellä. Niin, mitä jos tehdään sitten niin, kun sinä tässä olet se, joka ei sitoudu eikä ole varma. Kyllä siinä venkoilussa into laantuu siltä toiselta osapuolelta.
Jos valitset liian komean miehen, niin heillä on varaa kohdella naista tuolla lailla. Ota sellainen mies, joka ei saa yleensä naisia, jolloin hän kohtelee sinua kuin prinsessaa. Mies on niin iloinen siitä, että joku kiinnostui hänestä.
Mä erehdyin kokeilemaan tällaista ratkaisua. Aluksi oli ihanaa, mutta sitten mies alkoi huomautella vaikka ja mistä. Yritti nakertaa mun itsetuntoa, kun pää ei kestänytkään nättiä naista. Itseasiassa vaatimattomamman näköiset ihmiset tuntuvat monesti olevan jopa ulkonäkökeskeisempiä kuin paremmannäköiset kanssakulkijat. Ei kiitos tätä enää.
Kokeile älykästä ja hyvän kasvatuksen saanutta miestä, jota naiset ovat karsastaneet, koska ulkonäkö ei ole riittänyt.
Johan hän on selkeästi koittanut ja teki huomion, että rumilla vasta päässä viiraakin. Ja allekirjoitan tämän. Ruma jaksaa näytellä hetken mukavaa ja asiallista että saa parisuhteen, mutta parisuhteessa ne on katkeria perkeleitä. Koska siinä sinä nyt olet ja hän ei saanut niitä kaikki muita ennen sinua, jotka halusi. Miksei hän ei niitä saanut kun sinäkin suostuit? Näin se logiikka näillä menee. Sitten ne marssii pettämään jonkun bupipirkon kanssa koska nyt saa kostettua vihdoin nätille ihmiselle ne aiempien vuosien nättien ihmisten hylkäämiset. Nyt voi kotona haukkua nättiä rumaksi ja kostaa kaiken sen ylenkatsomisen mitä muilta sai, voi vaikka hieman nöyryyttääkin, kun oma olo oli aikoinaan nöyryytetty kun tuli torjutuksi. Älä ota rumaa miestä. Ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me pariutuisimme, jos vaan olisi joku. Oletko sattumalta vapaa, terve, noin 40 nainen työelämässä kohtuupalkalla?
Kuinka paljon on kohtuupalkka? Miten tuo terveys, saako olla allergiaa tai yliherkkyyksiä?
MachoAlpha kirjoitti:
No niin on naisetki hiton katkeria ja kyllä vaan monilla on aivan kohtuuttomat luulot itsestään. :D
Kivaa on seksi ja läheisyys, mut ehdoton ei yhdessä asumiselle, parisuhteelle, avo/avioliitolle iso KYLLÄ avoimille suhteille.
Kiva, kun on vielä miehiä, joita ei haittaa, että tapailunainen paneskelee muidenkin miesten kanssa. Nykymiehet on hirveän omistushaluisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut sitä jonka halusin, enkä koe reiluksi ottaa ketään jota en oikeasti ykkösvaihtoehtona halua, joten olen yksin.
Minäkään en saanut sitä jonka halusin, niinpä otin sen joka halusi minut. Ihan hyvin meillä on mennyt jo 20 vuotta.
M45
Mahtavaa! Minä olen ihan aidosti kateellinen niille, jotka pystyvät valitsemaan kakkosvaihtoehdon ja olemaan sen kanssa onnellinen. Minä en kertakaikkiaan pysty. Olisin varmasti paljon onnellisempi jos pystyisin.
Ei parisuhteita valita jostain vaihtoehdoista vaan sitä rakastutaan johonkin ja hän on sitten aina se se "ykkönen" oli hän sitten joskus aikaisemmin ollut mitä vaan. Tuntuu muutenkin että näissä loputtomissa parisuhdejankkauksissa kukaan ei edes muista sellaista asiaa kuin rakkaus. Se on se ihmeellinen voima joka vain syttyy kahden ihmisen välille eikä siinä ole kyse vain ulkonäöstä vaan jostain ihan muusta.
No ei valitakaan, täysin samaa mieltä siitä. Silloin kun on rakastunut johonkin se ihminen on ykkönen, samaa mieltä siitäkin. Sitten on mahdollista, että rakastuu johonkin ihmiseen niin kovaa, ettei se mene pois eikä tulevat ihastukset riitä sitä tunnetta peittoamaan. Jos tällaisessa tilanteessa päätyisi yhteen jonkun muun kanssa, niin kyllä se joku muu siinä tapauksessa todellakin olisi kakkonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut sitä jonka halusin, enkä koe reiluksi ottaa ketään jota en oikeasti ykkösvaihtoehtona halua, joten olen yksin.
Minäkään en saanut sitä jonka halusin, niinpä otin sen joka halusi minut. Ihan hyvin meillä on mennyt jo 20 vuotta.
M45
Mahtavaa! Minä olen ihan aidosti kateellinen niille, jotka pystyvät valitsemaan kakkosvaihtoehdon ja olemaan sen kanssa onnellinen. Minä en kertakaikkiaan pysty. Olisin varmasti paljon onnellisempi jos pystyisin.
Ei parisuhteita valita jostain vaihtoehdoista vaan sitä rakastutaan johonkin ja hän on sitten aina se se "ykkönen" oli hän sitten joskus aikaisemmin ollut mitä vaan. Tuntuu muutenkin että näissä loputtomissa parisuhdejankkauksissa kukaan ei edes muista sellaista asiaa kuin rakkaus. Se on se ihmeellinen voima joka vain syttyy kahden ihmisen välille eikä siinä ole kyse vain ulkonäöstä vaan jostain ihan muusta.
No ei valitakaan, täysin samaa mieltä siitä. Silloin kun on rakastunut johonkin se ihminen on ykkönen, samaa mieltä siitäkin. Sitten on mahdollista, että rakastuu johonkin ihmiseen niin kovaa, ettei se mene pois eikä tulevat ihastukset riitä sitä tunnetta peittoamaan. Jos tällaisessa tilanteessa päätyisi yhteen jonkun muun kanssa, niin kyllä se joku muu siinä tapauksessa todellakin olisi kakkonen.
Elämänsä voi toki käyttää turhanpäiväiseen haikailuun jos haluaa. Se on vain sinulta itseltäsi pois. Haikailun kohdekin elää omaa täyttä elämäänsä.
Christiiina kirjoitti:
On niin vaikea löytää tasoistaan seuraa.
On niin vaikea löytää aito naista jolla ei olisi turhia narsistisia luuloja itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut sitä jonka halusin, enkä koe reiluksi ottaa ketään jota en oikeasti ykkösvaihtoehtona halua, joten olen yksin.
Minäkään en saanut sitä jonka halusin, niinpä otin sen joka halusi minut. Ihan hyvin meillä on mennyt jo 20 vuotta.
M45
Mahtavaa! Minä olen ihan aidosti kateellinen niille, jotka pystyvät valitsemaan kakkosvaihtoehdon ja olemaan sen kanssa onnellinen. Minä en kertakaikkiaan pysty. Olisin varmasti paljon onnellisempi jos pystyisin.
Sanoisin, että valtaosalle miehistä tuo on ihan normisettiä.
No valtaosa ihmisistä ei yleensäkään tee mitään valintaa monen vaihtoehdon välillä. Todellisessa elämässä ihmisille tulee eteen erilaisia ihmisiä ja sitten aina katsotaan että tulisko siitä sen ihmisen kanssa jotain.
On sitten ihan eri asia jos joku katselee kaihoisasti jotain saavuttamatonta ihmistä ja kokee että jos ei sitä saa niin sitten "tyytyy". Mutta ei se ole mitään tyytymistä että ei saa jotain haavekuvaa jota ei edes oikesti kunnolla tunne vaan sen jonka kanssa on joku oikea molemminpuolinen yhteys.
Eihän tuossa mistään valinnoista puhuttukaan. Miehet ottavat sen jonka pystyvät saamaan.
Ihmisillä on usein taipumus rakastua siihen jonka kanssa pääsevät lähempään tuttavuuteen. Ja se on se joka on mahdollista saada.
Joillain ihmisillä noin päin. Onnekkailla. Joillain juuri päinvastoin, suurimmat tunteet liitetään saavuttamattomiin, kiellettyihin tai muulla tavalla tuhoon tuomittuihin suhteisiin. Niihin saavutettaviin ei osata tai uskalleta rakastua. Ei tämä varmasti ole kovin harvinainen yksin jäämisen syy, veikkaan että aika klassinen tilanne. Varmaan lapsuuden kiintymyssuhdeasiat pielessä tai joku muu vastaava trauma. Nekin on aika yleisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut sitä jonka halusin, enkä koe reiluksi ottaa ketään jota en oikeasti ykkösvaihtoehtona halua, joten olen yksin.
Minäkään en saanut sitä jonka halusin, niinpä otin sen joka halusi minut. Ihan hyvin meillä on mennyt jo 20 vuotta.
M45
Mahtavaa! Minä olen ihan aidosti kateellinen niille, jotka pystyvät valitsemaan kakkosvaihtoehdon ja olemaan sen kanssa onnellinen. Minä en kertakaikkiaan pysty. Olisin varmasti paljon onnellisempi jos pystyisin.
Ei parisuhteita valita jostain vaihtoehdoista vaan sitä rakastutaan johonkin ja hän on sitten aina se se "ykkönen" oli hän sitten joskus aikaisemmin ollut mitä vaan. Tuntuu muutenkin että näissä loputtomissa parisuhdejankkauksissa kukaan ei edes muista sellaista asiaa kuin rakkaus. Se on se ihmeellinen voima joka vain syttyy kahden ihmisen välille eikä siinä ole kyse vain ulkonäöstä vaan jostain ihan muusta.
No ei valitakaan, täysin samaa mieltä siitä. Silloin kun on rakastunut johonkin se ihminen on ykkönen, samaa mieltä siitäkin. Sitten on mahdollista, että rakastuu johonkin ihmiseen niin kovaa, ettei se mene pois eikä tulevat ihastukset riitä sitä tunnetta peittoamaan. Jos tällaisessa tilanteessa päätyisi yhteen jonkun muun kanssa, niin kyllä se joku muu siinä tapauksessa todellakin olisi kakkonen.
Elämänsä voi toki käyttää turhanpäiväiseen haikailuun jos haluaa. Se on vain sinulta itseltäsi pois. Haikailun kohdekin elää omaa täyttä elämäänsä.
Ei se haluamisesta ole kyse, jos ei kukaan muu vaan tunnu miltään vaikka kuinka yrittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on yleistä ainakin pk-seudulla. Ollaan kaikilla deittisivustoilla samanaikaisesti hakemassa ns vakavaa suhdetta. Sitten löytyy joku potentiaalinen kumppani, muttei poistuta ko sivustoilta, eli haetaan kuitenkin koko ajan jotain 'enemmän' - mitä se sitten onkaan. Ei enää osata sitoutua, jättää sivustot, etäillään, someillaan jne.
Tämä on todellinen ongelma, ja helposti joutuu ns penkitetyksi. Tämä käyttäytyminen koskee mielestäni enemmänkin miehiä. Ei tajuta milloin on jo oikeasti hyvä tyyppi vierellä....vuodet vierii nopeasti - ja hups ollaankin sitten yksin. Minkälainen kumppani tällaiselle riittää? Osaako ikinä sitoutua, vai lepattaako koko loppuelämänsä näin? Todella ikävää - ja varmasti aikamme ilmiö. Poikkeuksia toki löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut sitä jonka halusin, enkä koe reiluksi ottaa ketään jota en oikeasti ykkösvaihtoehtona halua, joten olen yksin.
Minäkään en saanut sitä jonka halusin, niinpä otin sen joka halusi minut. Ihan hyvin meillä on mennyt jo 20 vuotta.
M45
Mahtavaa! Minä olen ihan aidosti kateellinen niille, jotka pystyvät valitsemaan kakkosvaihtoehdon ja olemaan sen kanssa onnellinen. Minä en kertakaikkiaan pysty. Olisin varmasti paljon onnellisempi jos pystyisin.
Ei parisuhteita valita jostain vaihtoehdoista vaan sitä rakastutaan johonkin ja hän on sitten aina se se "ykkönen" oli hän sitten joskus aikaisemmin ollut mitä vaan. Tuntuu muutenkin että näissä loputtomissa parisuhdejankkauksissa kukaan ei edes muista sellaista asiaa kuin rakkaus. Se on se ihmeellinen voima joka vain syttyy kahden ihmisen välille eikä siinä ole kyse vain ulkonäöstä vaan jostain ihan muusta.
Olin rakastunut toiseen naiseen, kun nykyinen vaimoni alkoi piirittää minua. Aluksi se tuntui jopa vähän huvittavalta, sillä olimme tunteneet jo pari vuotta enkä ikinä ollut ajatellut tätä naista romanttisessa mielessä. Koska nainen johon olin rakastunut, teki selväksi että hänestä ja minusta ei koskaan tule paria, myönnyin sitten tämän toisen naisen lähestymisiin. En voi sanoa koskaan olleeni rakastunut vaimooni, mutta rakastan häntä kyllä, ja olemme olleet yhdessä pitkään, onnellisina.
Tämä on juuri se, mihin itse en ole koskaan kyennyt. Kun tiedän, miten lujaa pystyn rakastumaan, en pysty tyytymään keneenkään jota kohtaan ei sellaista paloa ole. Minulle se todella olisi tyytymistä enkä olisi onnellinen.
Olen joskus ajatellut, että juuri tämä kyky tyytyä yhdistää onnellisia ihmisiä ja parisuhteita. Pohjimmiltaan elämä on aina jollain tavalla tyytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvää en saa, niin huonoa en huoli. Ei enää parisuhdetta, jossa minä laitan ruuat, hoidan tiskit, pesen pyykit ja siivoan kodin. Toinen lupaa ja lupaa, muttei saa mitään aikaiseksi. Ei enää parisuhdetta, jossa toinen ei ole tosissaan ja etäilee ja katselee ja tapailee muita ja sitten taas kysyy: mitä jos aletaan seurustella ihan tosimielellä. Niin, mitä jos tehdään sitten niin, kun sinä tässä olet se, joka ei sitoudu eikä ole varma. Kyllä siinä venkoilussa into laantuu siltä toiselta osapuolelta.
Jos valitset liian komean miehen, niin heillä on varaa kohdella naista tuolla lailla. Ota sellainen mies, joka ei saa yleensä naisia, jolloin hän kohtelee sinua kuin prinsessaa. Mies on niin iloinen siitä, että joku kiinnostui hänestä.
Riittäisikö sille miehelle siis seksitön suhde? Suhde, jossa ei koskaan koe itseään halutuksi?
Minulle ainakin riittäisi.
Tietysti sen suhteen lähtökohta olisi se, että en itsekään haluaisi seksiä vastapuolelta.
Jos nykyinen suhde päättyisi, voisin ottaa jonkun naisen seksittömäksi tapailukaveriksi, jonka kanssa voisi käydä marjametsässä ja elokuvissa. Kotiin en ottaisi, enkä mitään sidosta häneen rakentaisi, mutta voisin hengailla ja viettää aikaa. Kohtelisin hyvin, mutta en prinsessana.
Minullekin riittäisi. Tosin ei seksitön suhde, vaan suhde jossa en kokisi itseäni halutuksi. Riittäisi kyllä, että säännöllisesti voisin tyhjentää itseni naiseen.
Mutta kun nimenomaan et voisi, kun hän ei sinua haluaisi.
Monet naiset suostuvat seksiin, vaikka itse eivät olisi kiihottuneita.
Ne on niitä, jotka ovat ammatiltaan seksiammattilaisia.
Ympärilleen kun katsoo niin alkaa näyttää siltä, että näitä on nykyään naisten enemmistö..
Älä. Kerrohan, miten näet ympärilläsi olevien ihmisten seksielämän ja sen, miten halukkaita tai haluttomia he ovat sitä harrastamaan? Ovatko lähipiirisi naiset siis seksiammattilaisia?
Ymmärräthän, että sinun kuplasi ei ole koko maailma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvää en saa, niin huonoa en huoli. Ei enää parisuhdetta, jossa minä laitan ruuat, hoidan tiskit, pesen pyykit ja siivoan kodin. Toinen lupaa ja lupaa, muttei saa mitään aikaiseksi. Ei enää parisuhdetta, jossa toinen ei ole tosissaan ja etäilee ja katselee ja tapailee muita ja sitten taas kysyy: mitä jos aletaan seurustella ihan tosimielellä. Niin, mitä jos tehdään sitten niin, kun sinä tässä olet se, joka ei sitoudu eikä ole varma. Kyllä siinä venkoilussa into laantuu siltä toiselta osapuolelta.
Jos valitset liian komean miehen, niin heillä on varaa kohdella naista tuolla lailla. Ota sellainen mies, joka ei saa yleensä naisia, jolloin hän kohtelee sinua kuin prinsessaa. Mies on niin iloinen siitä, että joku kiinnostui hänestä.
Mä erehdyin kokeilemaan tällaista ratkaisua. Aluksi oli ihanaa, mutta sitten mies alkoi huomautella vaikka ja mistä. Yritti nakertaa mun itsetuntoa, kun pää ei kestänytkään nättiä naista. Itseasiassa vaatimattomamman näköiset ihmiset tuntuvat monesti olevan jopa ulkonäkökeskeisempiä kuin paremmannäköiset kanssakulkijat. Ei kiitos tätä enää.
Kokeile älykästä ja hyvän kasvatuksen saanutta miestä, jota naiset ovat karsastaneet, koska ulkonäkö ei ole riittänyt.
Johan hän on selkeästi koittanut ja teki huomion, että rumilla vasta päässä viiraakin. Ja allekirjoitan tämän. Ruma jaksaa näytellä hetken mukavaa ja asiallista että saa parisuhteen, mutta parisuhteessa ne on katkeria perkeleitä. Koska siinä sinä nyt olet ja hän ei saanut niitä kaikki muita ennen sinua, jotka halusi. Miksei hän ei niitä saanut kun sinäkin suostuit? Näin se logiikka näillä menee. Sitten ne marssii pettämään jonkun bupipirkon kanssa koska nyt saa kostettua vihdoin nätille ihmiselle ne aiempien vuosien nättien ihmisten hylkäämiset. Nyt voi kotona haukkua nättiä rumaksi ja kostaa kaiken sen ylenkatsomisen mitä muilta sai, voi vaikka hieman nöyryyttääkin, kun oma olo oli aikoinaan nöyryytetty kun tuli torjutuksi. Älä ota rumaa miestä. Ikinä.
Ei ole aina kiinni naamasta. Tunnen useammankin vähemmän komean ja muutaman suorastaan ruman miehen, joilla on terve itsetunto ja sisäistä säteilyä - varmaan joku sanoisi karismaksi - niin, että naisilla sukat pyörii jaloissa ja pöksyt kostuu. Ei ole ikinä ollut heillä ongelmaa löytää kumppania.
Inkkuleille ja tasoteoreetikoille tiedoksi: Kyseessä ei ole mitkään rikkaat statusmiehet vaan aivan tavalliset työssä käyvät jannut. Joillakin vain on sitä jotain, mitä kaikilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ne pimppi -pippeli leikit ei kiinnosta yhtään.
Olen rakastunut ihmiseen joka ei halua minua. On ihan mahdollista, että tämä joskus menee ohi ja rakastun uudelleen. Mutta kun sydänsurusta toipuminen kestää viikoista vuosiin, niin kyllä niitäkin tapauksia on nähty, että vuodet kääntyy pikkuhiljaa vuosikymmeniksi eikä ikävä vaan lopu. Liekö kukaan meistä sellaisen rakastumisen yläpuolella. En minä ainakaan ole. Ja iän karttuessa ainakin minulla rakastumistiheys on harventunut. Vaikka en haikailisikaan, en silti välttämättä tapaa tosissaan kolahtavaa ihmistä vuosiin. Kahden edellisen rakastumisen välissä oli kymmenen vuotta, ja ehdin jo kuvitella etten enää rakastukaan, että se oli jotain nuoruuden hömpötystä johon olen liian vanha. En näemmä ollut. Mutta ehkä olen sitten kun olen tästä toipunut. Ja kaikilla meillähän on se parasta ennen -päiväys jota emme itsekään tiedä. Joku rakastuminen on aina se viimeinen. Ihan hyvin se voi olla tämäkin.
Ei oo pakko, jos ei huvita. Monet pariutuu silti, enemmän kuin ennen, jopa. Lopppuja viihde (pelit, some, po r no) pitää ruudun ääressä tyydyttämässä tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvää en saa, niin huonoa en huoli. Ei enää parisuhdetta, jossa minä laitan ruuat, hoidan tiskit, pesen pyykit ja siivoan kodin. Toinen lupaa ja lupaa, muttei saa mitään aikaiseksi. Ei enää parisuhdetta, jossa toinen ei ole tosissaan ja etäilee ja katselee ja tapailee muita ja sitten taas kysyy: mitä jos aletaan seurustella ihan tosimielellä. Niin, mitä jos tehdään sitten niin, kun sinä tässä olet se, joka ei sitoudu eikä ole varma. Kyllä siinä venkoilussa into laantuu siltä toiselta osapuolelta.
Jos valitset liian komean miehen, niin heillä on varaa kohdella naista tuolla lailla. Ota sellainen mies, joka ei saa yleensä naisia, jolloin hän kohtelee sinua kuin prinsessaa. Mies on niin iloinen siitä, että joku kiinnostui hänestä.
Riittäisikö sille miehelle siis seksitön suhde? Suhde, jossa ei koskaan koe itseään halutuksi?
Minulle ainakin riittäisi.
Tietysti sen suhteen lähtökohta olisi se, että en itsekään haluaisi seksiä vastapuolelta.
Jos nykyinen suhde päättyisi, voisin ottaa jonkun naisen seksittömäksi tapailukaveriksi, jonka kanssa voisi käydä marjametsässä ja elokuvissa. Kotiin en ottaisi, enkä mitään sidosta häneen rakentaisi, mutta voisin hengailla ja viettää aikaa. Kohtelisin hyvin, mutta en prinsessana.
Oletko kovin nuori? En oikein osaa kuvitella aikuista naista, joka haluaisi tulla kohdelluksi prinsessana.
Mä en pariudu, kun ei ole tullut seksuaalisesti kiinnostavia, henkisesti riittävän tasapainoisia tyyppejä vastaan.
Ihmiset pariutuu edelleen. Ne ei vaan pysy pariutuneena.
Omasta puolestani pariutumisen esteenä taitaa olla se, että en halua sitoutua toiseen sillä tavalla, että tarvitsisi keskittyä koko ajan toisen kanssa olemiseen. Se tuntuu rasittavalta. Käyn harvoin sellaisissa tilaisuuksissa, että voisi tavata miehiä. Ehkä vain kerran tai pari vuodessa. Olen sosiaalinen ja avoin luonteeltani, joten miehet kyllä lähestyvät minua helposti, mutta jotenkin vain en halua ryhtyä suhteeseen.
Jos löytyisi sellainen joka sen hyväksyisi, eli antaisi minun olla sopivassa määrin yksinäni, mennä yksinäni ilman häntä kaverien luo yms. ja ehdottomasti haluaisi asua omassa asunnossaan ja minä omassa. Enkä jaksa yhtään, jos miehellä on liian nuoria lapsia, jos lapset on aikuisia, niin se käy. Omani ovat jo aikuisia, joten en enää ala mitään teinejä kuuntelemaan.
Taidan olla sitoutumiskammoinen ja olen liian kauan ollut oman elämäni herra, en oikeastaan halua enää siihen tilanteeseen, että jokaisesta asiasta pitää neuvotella toisen kanssa ja hankkia/tehdä asioita yhdessä. On ihanaa kun voi päättää ihan yksinään isommistakin hankinnoista, esim. vaihdanpas autoa, lasitan terassin jne. Ex-mies oli uskomaton jankkaaja näissä asioissa.