Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksiköhän kaikki välttelevät minua?
20.11.2022 |
Siis kun aina yksinäisille annetaan neuvoksi, että pitää mennä ihmisten seuraan ja jutella. Niin olen elämäni aikana "mennyt juttelemaan" eri ympyröissä ja eri maissakin yhteensä varmaan sadoille tai tuhansille ihmisille, mutta käytännössä tiivistettynä minulle ei kummemmin jutella takaisin.
En ilmeisesti herätä ihmisissä minkäänlaisia tutustumishaluja. Joten neuvo "mennä ihmisten pariin" ei minulla toimi. Joten kertokaa, minkälaisia ihmisiä itse vieroksutte, välttelette tai minkälaisiin ihmisiin koette jotain vaistomaista varautuneisuutta? Erityisesti naispuolisiin siis, nainen kun olen.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta siis nuo oudon oloisten ihmisten piirteet on niitä, joita alussa kyselinkin tai ainakin halusin kysyä. Kun olen kai joka paikassa itse se outo tyyppi luullen olevani samanlainen kuin muutkin niin en ole selvästikään oppinut myöskään tietämään miten ihmisten kanssa yleensä ollaan vaikka olen kovasti yrittänyt muita ja itseä tulkita.
hanki koira. Ota rescue koira, saat sitä kautta seuraa muista koiraharrastajista, mene agilityyn mukaan. Oon nähny et siellä ihmiset juttelee toisilleen. Ja eikö rescue koiran saa lähes ilmaseksi? Jos ei mahdu kotiisi, ota adoptiolapsi. Ryhdy sijaishoitajaksi. Saat ilmasen asunnon. Hanki aviomies ja lapsia. Hanki ELÄMÄ. TYö. mene puhelinmyyjäksi, saat jutteluseuraa : )
Vierailija kirjoitti:
hanki koira. Ota rescue koira, saat sitä kautta seuraa muista koiraharrastajista, mene agilityyn mukaan. Oon nähny et siellä ihmiset juttelee toisilleen. Ja eikö rescue koiran saa lähes ilmaseksi? Jos ei mahdu kotiisi, ota adoptiolapsi. Ryhdy sijaishoitajaksi. Saat ilmasen asunnon. Hanki aviomies ja lapsia. Hanki ELÄMÄ. TYö. mene puhelinmyyjäksi, saat jutteluseuraa : )
Taidat olla yhtä hukassa kuin minäkin sen suhteen, miten normaalit ihmiset toimii, meidän pitäisi ystävystyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Käyttäytymissääntöjä on, se on ihan totta. Itse asiassa muistin nyt kolmannenkin, jolla on vaikeuksia ystävyydessä, hän myös puhuu ja nauraa liikaa niin että se vaikuttaa oudolta. Jännittäminen ja pelkääminen saa aikaan epäaidolta vaikuttavaa käytöstä ja siksi asioita kannattaisi käydä läpi terapiassa. Torjutuksi tuleminen on erittäin traumaattista ja jättää jälkensä, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisit viallinen. Olet haavoittunut, sinua ei ole lapsena autettu ystävyystaidoissa, koska ne todella ovat taitoja. Ja lapset tarvitsevat apua kehittyäkseen noissa taidoissa. Mutta aikuisena voi taitoja hankkia myös.
Itse olen ollut traumaterapiassa ja siellä opiskellaan kehon kautta pois turvalliseen mielentilaan. Käydään siis läpi kehon reaktioita. Ihan muutamakin kerta voisi olla avuksi ystävystymistä ajatellen, jos otat tavoitteeksi käydä läpi kehollisesti ihmisiin tutustumista. Puheen rytmi, eleet, tuntemukset, missä terapeutti on peilinäsi voitte käydä läpi erilaisia tilanteita. Pääosa viesteistä mitä toisillemme lähetämme on lähtöisin kehosta, ei sanoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on outo energia. Otat etkä anna. Epätoivo haisee? Et ole oma itsesi, vaan pakotat jotain. Ala olemaan sinä, älä tekemällä mene puhumaan muille. Muiden kanssa viestitään muutenkin kuin sanoin. Ensin ystävällinen katse, sitten hymyä. Ei epätoivoista lasittunutta tuijotusta. Voi heittää jotain tilannekomiikkaa jos mahdollista. Silloin vastapuoli tekee aloitteen keskusteluun herkemmin. Eikä tämä ole mikään deittailun käsikirja, vaan pätee ihan ylipäätään ihmisiin.
Älä puhua pälpätä vaan itsestäsi tai omia juttujasi äläkä toisen päälle. Älä valita tai valitse raskaita aiheita.Älä jatka toisen lauseita, se on raivostuttavaa. Kuuntele ja kysele, ole kiinnostunut ja vastaa jos kysytään. Nämä ihan aiheeseen liittyvän kirjan oppeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Käyttäytymissääntöjä on, se on ihan totta. Itse asiassa muistin nyt kolmannenkin, jolla on vaikeuksia ystävyydessä, hän myös puhuu ja nauraa liikaa niin että se vaikuttaa oudolta. Jännittäminen ja pelkääminen saa aikaan epäaidolta vaikuttavaa käytöstä ja siksi asioita kannattaisi käydä läpi terapiassa. Torjutuksi tuleminen on erittäin traumaattista ja jättää jälkensä, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisit viallinen. Olet haavoittunut, sinua ei ole lapsena autettu ystävyystaidoissa, koska ne todella ovat taitoja. Ja lapset tarvitsevat apua kehittyäkseen noissa taidoissa. Mutta aikuisena voi taitoja hankkia myös.
Itse olen ollut traumaterapiassa ja siellä opiskellaan kehon kautta pois turvalliseen mielentilaan. Käydään siis läpi kehon reaktioita. Ihan muutamakin kerta voisi olla avuksi ystävystymistä ajatellen, jos otat tavoitteeksi käydä läpi kehollisesti ihmisiin tutustumista. Puheen rytmi, eleet, tuntemukset, missä terapeutti on peilinäsi voitte käydä läpi erilaisia tilanteita. Pääosa viesteistä mitä toisillemme lähetämme on lähtöisin kehosta, ei sanoista.
Joo tuo on varmastikin niin että vaikka kuinka itse luulee peittävänsä toisten seurassa oloon liittyvän pelkonsa ja ahdistuksensa niin kaippa ne toiset sen sitten jollain vaistollaan huomaa. Ja usein nuo peittely-yritykset on vissiin reippaasti liioiteltuja, kuten tuo nauraminen (taustalla ehkä jotain "jos en vaikuta koko ajan iloiselta nuo muut tajuaa miten ahdistunut olen").
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ikinä ollu yhtään läheistä ystävää? Mitä sille kävi? Selvitä tämä itsellesi, voit löytää syyn.
On ollut eräs opiskeluajoilta, jolla myöskään ei ollut mitään hirveää seurapiiriä mutta oli kuitenkin sosiaalisesti suositumpi, hän muutti toiselle puolelle Suomea (uuden työn perässä, ei päästäkseen minua pakoon kai), hankki miehen ja perheen jne. Noin kerran vuoteen viestittelemme.
Mutta kuitenkin on yksi. Ala nyt pitää tiiviimmin yhteyttä, itsestäsihän se tahti riippuu. Soita vaikka kerran kuussa, lyhyitä puheluita, ja mene käymään. Järjestä yhteinen matka tai joku teatterreissu yms.
Täysin tyhjästä on vaikeempaa alkaa löytää ystäviä. Entä entiset luokkakaverisi, joku toinen yksinäinen? Ota yhteyttä Fb ja ehdota yhteistä kokoontumista vanhojen muistelemiseksi joidenkin kanssa.
Ala käydä.seurakunnan kokouksessa. Liity kirkon toimintaan.Ei mulla mitään entisiä luokkakavereita ole, minua pidettiin outona jo kouluaikoina. Itse asiassa olen ollut kaikkien muitten harrastusten ja puuhien ohella myös yhdessä kirkon toiminnassa, ei ne halunneet tutustua minuun yhtään sen enempää kuin muutkaan.
nyt paljastit että olet ainakin osittain trolli. Hieman epäilinkin. Eri seurakunnilla on paljon ryhmiä, esim. raamattupiiri, lähetyspiiri, neulontakerho, rukouspiiri, kotisoluja eri ikäisille...jne. On melko vaikea uskoa että jos säännöllisesti oikeesti käyt noissa, ei kukaan muka juttelisi sulle, tai alkaisi pikkuhiljaa tuntea sinua. Tai jos ITSE käyttäydyt jotenkin todella rumasti, se voiis selitää, mutta siltikin saat kaverita vaikka srk työntekijöistä, he on seillä sinua varten palkattuina.
"ei ole entisiä luokkakaverita"?? No niin just...et edes itse ota yhteyttä. Ja, moni muukin on "outo", silti ihmiset yeensä haluaa Fb kaveriksi kaikenlaisia.
Joo no en tietenkään halua ottaa yhteyttä ihmisiin jotka karttoi minua läpi kouluajan. Mitähän järkeä siinä olisi?
Ja siis joo en ole ollut noissa kaikissa seurakunnan toimissa mukana vaan eräässä raamattupiirijutussa ja vapaaehtoisena (ja nämä puhtaasti uusien tuttavuuksien saamiseksi, en edes usko Jumalaan), mutta kuten sanottu oli lopputulos sama kuin muulloinkin. Minulle jutellaan pari sanaa ja sitten ilmeisesti tehdään johtopäätös että en ole tutustumisen arvoinen.
Tämä paljastaa paljon. Jos haluat saada kavereita, joiden seurassa aidosti viihdyt ja toisinpäin, niin vaihda taktiikkaasi nyt ja lopeta seuran etsiminen vain seuran vuoksi. Miksi oletat löytäväsi sinulle sopivia ystäviä raamattupiiristä ja srk:n vapaaehtoisjutuista, jos a) sinulla ei ole minkäänlaista kristillistä maailmankatsomusta ja b) olet mukana niissä vain siksi, että sinä itse saisit uusia tuttavuuksia? Miksi nämä ihmiset haluaisivat tutustua sinuun näistä lähtökohdista? Yleensä varsinkin raamattupiirissä kävijät ovat vahvasti uskossa. On todennäköistä, että siellä on ainakin osa vaistonnut sen, että et ole mukana täydestä sydämestäsi vaan tyydyttääksesi vain seurankaipuutasi.
On ymmärrettävää, että jatkuva vastentahtoinen yksinäisyys ajaa henkisesti ahtaalle. Et kuitenkaan löydä ystäviä tai edes tuttavuuksia niin, että ammuskelet epämääräisesti vähän sinne sun tänne ja toivot, että jos jossain vaiheessa osuisit napakymppiin. Ei. Vaikuttaa siltä, että et edes tiedä, minkälaisten ihmisten seurassa viihtyisit ja että mitä annettavaa sinulla olisi ystävyyssuhteessa. Pelkkien av-kirjoitusten perusteella en voi tehdä sinusta mitään kattavaa luonnearviota mutta sellaisen mielikuvan olen muodostanut, että ongelmasi on ennen kaikkea huono itsetuntemus. Se saa sinut etsimään seuraa sieltäkin, missä et oikeasti ole samalla aaltopituudella muiden kanssa. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettet tiedosta kovin hyvin sitä, miten käytöksesi vaikuttaa muihin ihmisiin. Ihmiset hermostuvat ja vaivaantuvat sellaisen henkilön seurassa, joka ei osaa suhtautua muihin luontevasti vertaisenaan ja joka hakee muista ihmisistä täytettä omaan elämäänsä. Vakavasti persoonallisuushäiriöiset muuten bongaavat helposti ihmisen, joka on eksyksissä sekä itsensä että muiden kanssa. Ole siis varovainen, jos joku alkaa kovin innokkaasti uida liiveihisi ja ylistää kaikkea sinussa sinua edes tuntematta.
Tl;dr: keskity itsetuntemuksesi parantamiseen ja tekemään asioita, joista aidosti pidät. Älä tee niitä siksi, että saisit seuraa vaan siksi, että oikeasti pidät niistä. Näin sinulla on paremmat mahdollisuudet tutustua ihmisiin, joiden kanssa sinulla on heti jotain yhteistä ja tuttavuutenne pääsee rakentumaan sen pohjalta. Ei sen, että olet epätoivoinen ja kelpuutat lähes kenet tahansa, jotta saisit vain "jonkun" kaverin.
Tuo on ihan totta että turha enää mennä toimintoihin jotka ei minua edes kiinnosta, mutta kuten sanottu tuo kirkko oli ainoa tällainen, jonne menin puhtaasti yksinäisyyden vuoksi (ja tosi usein "jotain seurakunnan toimintaa" ehdotetaan kyllä yksinäisille kuten tässäkin ketjussa). Mutta siis suurin osa on ollut semmoisia joihin olen mennyt puhtaasti harrastuksen tms itsensä vuoksi. Kaikki muut vaan näyttää siellä sen itse asian ohella myös tutustuvan toisiinsa, ei nyt kaikki kaikkien kanssa mutta muodostavan suhteita joissa minä jään ulkopuoliseksi.
Varmasti siis aiheutan ihmisissä epämukavaa oloa, ei kai tähän muutakaan selitystä ole. Itse asiassa jopa tuollainen hyväksikäyttösuhdekin tuntuisi tässä vaiheessa paremmalta kuin ei mitään ihmisiä (vanhempien ohella) ollenkaan..alkaahan tämä jatkuva pelkän oman pään kanssa seurustelu myös jo tehdä omituiseksi. En tosiaan tunne itseäni tasavertaiseksi muiden kanssa kun on tullut selväksi että en sitä ole. Melkoinen kierre siis.
Älä missään nimessä toivo minkäänlaista hyväksikäyttösuhdetta kohdallesi. Lopputuloksena tunnet itsesi entistä mitättömämmäksi, luottamuksesi ihmisiin rapautuu ja pahimmassa tapauksessa saatat päästä hengestäsi. Nämä tällaiset hyväksikäyttäjätyypit ovat vaarallisia, eivät mitään ärsyttäviä mutta sinänsä harmittomia päällepäsmäreitä. He elävät siitä, että saavat imettyä toisesta elämänilon ja omanarvontunteen, koska itse eivät pysty näitä tuntemaan.
Kirjoitin tuossa lainaamassasi viestissä paikka paikoin hiukan hyökkäävästi, joten pahoittelut siitä. Tällä palstalla kyynistyy valitettavan helposti, koska täällä on monesti ollut samantyyppisiä keskustelunavauksia, joiden aloittaja on ampunut alas kaikki saamansa vinkit ja näkökulmat ja vain jatkanut valittamistaan. Osa on todennäköisesti ollut trolleja.
Sinulla saattaa ehkä olla jotain neuroepätyypillisyyttä, mikä saa sinut tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita valtavirrasta poikkeavalla tavalla ja mikä vaikuttaa mm. siihen, miten hahmotat ystävyyssuhteiden muodostumisen. Huonot kokemuksesi ihmisistä ovat voineet myös aiheuttaa sinulle alitajuisen ihmispelon, mikä valitettavasti heijastuu vuorovaikutuksessasi, vaikka et siitä olisi tietoinen. Jos vedät reippaan ja sosiaalisen ihmisen roolia mutta sisimmässäsi tunnet olosi hermostuneeksi ja pelokkaaksi, välittää se vastapuolelle ristiriitaista signaalia siitä, millainen ihminen olet. Se herättää vaistomaisesti epäluottamusta ja halun ottaa etäisyyttä, koska sinusta ei saa siinä tilanteessa selvää, mikä olet naisiasi.
Jos mahdollista, niin suosittelen myös, että harkitsisit ainakin terapiaa ja mielellään sellaisen ammattilaisen kanssa, jolla on ymmärrystä neuropsykiatrisista oireyhtymistä. Kannattaa lisäksi perehtyä itsenäisesti ihmisten väliseen ryhmädynamiikkaan, kehonkieleen, sosiaalisten pelkojen syntyyn ja niiden selättämiseen ym. asioihin vaikka blogien tai YouTube -videoiden kautta. Jokin fiksusti laadittu ja kattava nettivalmennus tai -kurssi aiheeseen liittyen saattaisi myös olla hyvä satsaus. Tässä tapauksessa ole rehellisesti vaativa ja vaikka lähetä valmentajalle etukäteen kysymyksiä kurssin sisällöstä, koska kaikki tällaisia nettivalmennuksia laativat eivät oikeasti ole perillä aihepiiristä. Näin vältät mahdolliset huijarit ja pelkät rahastamiseen tarkoitetut kurssiviritelmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Käyttäytymissääntöjä on, se on ihan totta. Itse asiassa muistin nyt kolmannenkin, jolla on vaikeuksia ystävyydessä, hän myös puhuu ja nauraa liikaa niin että se vaikuttaa oudolta. Jännittäminen ja pelkääminen saa aikaan epäaidolta vaikuttavaa käytöstä ja siksi asioita kannattaisi käydä läpi terapiassa. Torjutuksi tuleminen on erittäin traumaattista ja jättää jälkensä, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisit viallinen. Olet haavoittunut, sinua ei ole lapsena autettu ystävyystaidoissa, koska ne todella ovat taitoja. Ja lapset tarvitsevat apua kehittyäkseen noissa taidoissa. Mutta aikuisena voi taitoja hankkia myös.
Itse olen ollut traumaterapiassa ja siellä opiskellaan kehon kautta pois turvalliseen mielentilaan. Käydään siis läpi kehon reaktioita. Ihan muutamakin kerta voisi olla avuksi ystävystymistä ajatellen, jos otat tavoitteeksi käydä läpi kehollisesti ihmisiin tutustumista. Puheen rytmi, eleet, tuntemukset, missä terapeutti on peilinäsi voitte käydä läpi erilaisia tilanteita. Pääosa viesteistä mitä toisillemme lähetämme on lähtöisin kehosta, ei sanoista.
Joo tuo on varmastikin niin että vaikka kuinka itse luulee peittävänsä toisten seurassa oloon liittyvän pelkonsa ja ahdistuksensa niin kaippa ne toiset sen sitten jollain vaistollaan huomaa. Ja usein nuo peittely-yritykset on vissiin reippaasti liioiteltuja, kuten tuo nauraminen (taustalla ehkä jotain "jos en vaikuta koko ajan iloiselta nuo muut tajuaa miten ahdistunut olen").
Oletko ap? Oletko alun perin ujo, jännittäjätyyppi ja olet iän myötä sitten pakottanut itsesti ottamaan ihmisiin kontaktia? Vai miten itse ajattelet jännittämistäsi?
Ihan pelkästään jännittäminen on se mihin puuttumalla ongelma saattaisi ratketa. Kun näkee, että toinen jännittää, niin vastapuolellekin tulee jännittynyt olo. Kun jännityksen saa laukeamaan, niin epäaidolta vaikuttava käytös katoaa ja ihmisten suhtautuminen muuttuu samalla. Ehkä voisit lukea aiheeseen liittyviä kirjoja (sosiaalinen jännittäminen), jos tämä selitys tuntuu järkeenkäyvältä ongelmaasi eikä terapiaan ole juuri nyt varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ikinä ollu yhtään läheistä ystävää? Mitä sille kävi? Selvitä tämä itsellesi, voit löytää syyn.
On ollut eräs opiskeluajoilta, jolla myöskään ei ollut mitään hirveää seurapiiriä mutta oli kuitenkin sosiaalisesti suositumpi, hän muutti toiselle puolelle Suomea (uuden työn perässä, ei päästäkseen minua pakoon kai), hankki miehen ja perheen jne. Noin kerran vuoteen viestittelemme.
Mutta kuitenkin on yksi. Ala nyt pitää tiiviimmin yhteyttä, itsestäsihän se tahti riippuu. Soita vaikka kerran kuussa, lyhyitä puheluita, ja mene käymään. Järjestä yhteinen matka tai joku teatterreissu yms.
Täysin tyhjästä on vaikeempaa alkaa löytää ystäviä. Entä entiset luokkakaverisi, joku toinen yksinäinen? Ota yhteyttä Fb ja ehdota yhteistä kokoontumista vanhojen muistelemiseksi joidenkin kanssa.
Ala käydä.seurakunnan kokouksessa. Liity kirkon toimintaan.Ei mulla mitään entisiä luokkakavereita ole, minua pidettiin outona jo kouluaikoina. Itse asiassa olen ollut kaikkien muitten harrastusten ja puuhien ohella myös yhdessä kirkon toiminnassa, ei ne halunneet tutustua minuun yhtään sen enempää kuin muutkaan.
nyt paljastit että olet ainakin osittain trolli. Hieman epäilinkin. Eri seurakunnilla on paljon ryhmiä, esim. raamattupiiri, lähetyspiiri, neulontakerho, rukouspiiri, kotisoluja eri ikäisille...jne. On melko vaikea uskoa että jos säännöllisesti oikeesti käyt noissa, ei kukaan muka juttelisi sulle, tai alkaisi pikkuhiljaa tuntea sinua. Tai jos ITSE käyttäydyt jotenkin todella rumasti, se voiis selitää, mutta siltikin saat kaverita vaikka srk työntekijöistä, he on seillä sinua varten palkattuina.
"ei ole entisiä luokkakaverita"?? No niin just...et edes itse ota yhteyttä. Ja, moni muukin on "outo", silti ihmiset yeensä haluaa Fb kaveriksi kaikenlaisia.
Joo no en tietenkään halua ottaa yhteyttä ihmisiin jotka karttoi minua läpi kouluajan. Mitähän järkeä siinä olisi?
Ja siis joo en ole ollut noissa kaikissa seurakunnan toimissa mukana vaan eräässä raamattupiirijutussa ja vapaaehtoisena (ja nämä puhtaasti uusien tuttavuuksien saamiseksi, en edes usko Jumalaan), mutta kuten sanottu oli lopputulos sama kuin muulloinkin. Minulle jutellaan pari sanaa ja sitten ilmeisesti tehdään johtopäätös että en ole tutustumisen arvoinen.
Tämä paljastaa paljon. Jos haluat saada kavereita, joiden seurassa aidosti viihdyt ja toisinpäin, niin vaihda taktiikkaasi nyt ja lopeta seuran etsiminen vain seuran vuoksi. Miksi oletat löytäväsi sinulle sopivia ystäviä raamattupiiristä ja srk:n vapaaehtoisjutuista, jos a) sinulla ei ole minkäänlaista kristillistä maailmankatsomusta ja b) olet mukana niissä vain siksi, että sinä itse saisit uusia tuttavuuksia? Miksi nämä ihmiset haluaisivat tutustua sinuun näistä lähtökohdista? Yleensä varsinkin raamattupiirissä kävijät ovat vahvasti uskossa. On todennäköistä, että siellä on ainakin osa vaistonnut sen, että et ole mukana täydestä sydämestäsi vaan tyydyttääksesi vain seurankaipuutasi.
On ymmärrettävää, että jatkuva vastentahtoinen yksinäisyys ajaa henkisesti ahtaalle. Et kuitenkaan löydä ystäviä tai edes tuttavuuksia niin, että ammuskelet epämääräisesti vähän sinne sun tänne ja toivot, että jos jossain vaiheessa osuisit napakymppiin. Ei. Vaikuttaa siltä, että et edes tiedä, minkälaisten ihmisten seurassa viihtyisit ja että mitä annettavaa sinulla olisi ystävyyssuhteessa. Pelkkien av-kirjoitusten perusteella en voi tehdä sinusta mitään kattavaa luonnearviota mutta sellaisen mielikuvan olen muodostanut, että ongelmasi on ennen kaikkea huono itsetuntemus. Se saa sinut etsimään seuraa sieltäkin, missä et oikeasti ole samalla aaltopituudella muiden kanssa. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettet tiedosta kovin hyvin sitä, miten käytöksesi vaikuttaa muihin ihmisiin. Ihmiset hermostuvat ja vaivaantuvat sellaisen henkilön seurassa, joka ei osaa suhtautua muihin luontevasti vertaisenaan ja joka hakee muista ihmisistä täytettä omaan elämäänsä. Vakavasti persoonallisuushäiriöiset muuten bongaavat helposti ihmisen, joka on eksyksissä sekä itsensä että muiden kanssa. Ole siis varovainen, jos joku alkaa kovin innokkaasti uida liiveihisi ja ylistää kaikkea sinussa sinua edes tuntematta.
Tl;dr: keskity itsetuntemuksesi parantamiseen ja tekemään asioita, joista aidosti pidät. Älä tee niitä siksi, että saisit seuraa vaan siksi, että oikeasti pidät niistä. Näin sinulla on paremmat mahdollisuudet tutustua ihmisiin, joiden kanssa sinulla on heti jotain yhteistä ja tuttavuutenne pääsee rakentumaan sen pohjalta. Ei sen, että olet epätoivoinen ja kelpuutat lähes kenet tahansa, jotta saisit vain "jonkun" kaverin.
Tuo on ihan totta että turha enää mennä toimintoihin jotka ei minua edes kiinnosta, mutta kuten sanottu tuo kirkko oli ainoa tällainen, jonne menin puhtaasti yksinäisyyden vuoksi (ja tosi usein "jotain seurakunnan toimintaa" ehdotetaan kyllä yksinäisille kuten tässäkin ketjussa). Mutta siis suurin osa on ollut semmoisia joihin olen mennyt puhtaasti harrastuksen tms itsensä vuoksi. Kaikki muut vaan näyttää siellä sen itse asian ohella myös tutustuvan toisiinsa, ei nyt kaikki kaikkien kanssa mutta muodostavan suhteita joissa minä jään ulkopuoliseksi.
Varmasti siis aiheutan ihmisissä epämukavaa oloa, ei kai tähän muutakaan selitystä ole. Itse asiassa jopa tuollainen hyväksikäyttösuhdekin tuntuisi tässä vaiheessa paremmalta kuin ei mitään ihmisiä (vanhempien ohella) ollenkaan..alkaahan tämä jatkuva pelkän oman pään kanssa seurustelu myös jo tehdä omituiseksi. En tosiaan tunne itseäni tasavertaiseksi muiden kanssa kun on tullut selväksi että en sitä ole. Melkoinen kierre siis.
Älä missään nimessä toivo minkäänlaista hyväksikäyttösuhdetta kohdallesi. Lopputuloksena tunnet itsesi entistä mitättömämmäksi, luottamuksesi ihmisiin rapautuu ja pahimmassa tapauksessa saatat päästä hengestäsi. Nämä tällaiset hyväksikäyttäjätyypit ovat vaarallisia, eivät mitään ärsyttäviä mutta sinänsä harmittomia päällepäsmäreitä. He elävät siitä, että saavat imettyä toisesta elämänilon ja omanarvontunteen, koska itse eivät pysty näitä tuntemaan.
Kirjoitin tuossa lainaamassasi viestissä paikka paikoin hiukan hyökkäävästi, joten pahoittelut siitä. Tällä palstalla kyynistyy valitettavan helposti, koska täällä on monesti ollut samantyyppisiä keskustelunavauksia, joiden aloittaja on ampunut alas kaikki saamansa vinkit ja näkökulmat ja vain jatkanut valittamistaan. Osa on todennäköisesti ollut trolleja.
Sinulla saattaa ehkä olla jotain neuroepätyypillisyyttä, mikä saa sinut tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita valtavirrasta poikkeavalla tavalla ja mikä vaikuttaa mm. siihen, miten hahmotat ystävyyssuhteiden muodostumisen. Huonot kokemuksesi ihmisistä ovat voineet myös aiheuttaa sinulle alitajuisen ihmispelon, mikä valitettavasti heijastuu vuorovaikutuksessasi, vaikka et siitä olisi tietoinen. Jos vedät reippaan ja sosiaalisen ihmisen roolia mutta sisimmässäsi tunnet olosi hermostuneeksi ja pelokkaaksi, välittää se vastapuolelle ristiriitaista signaalia siitä, millainen ihminen olet. Se herättää vaistomaisesti epäluottamusta ja halun ottaa etäisyyttä, koska sinusta ei saa siinä tilanteessa selvää, mikä olet naisiasi.
Jos mahdollista, niin suosittelen myös, että harkitsisit ainakin terapiaa ja mielellään sellaisen ammattilaisen kanssa, jolla on ymmärrystä neuropsykiatrisista oireyhtymistä. Kannattaa lisäksi perehtyä itsenäisesti ihmisten väliseen ryhmädynamiikkaan, kehonkieleen, sosiaalisten pelkojen syntyyn ja niiden selättämiseen ym. asioihin vaikka blogien tai YouTube -videoiden kautta. Jokin fiksusti laadittu ja kattava nettivalmennus tai -kurssi aiheeseen liittyen saattaisi myös olla hyvä satsaus. Tässä tapauksessa ole rehellisesti vaativa ja vaikka lähetä valmentajalle etukäteen kysymyksiä kurssin sisällöstä, koska kaikki tällaisia nettivalmennuksia laativat eivät oikeasti ole perillä aihepiiristä. Näin vältät mahdolliset huijarit ja pelkät rahastamiseen tarkoitetut kurssiviritelmät.
Kiitos neuvoista. Tämä minun normaalin ihmisen roolin esittäminen ei tosiaan taida hyödyttää pitemmän päälle, kun ihmiset ei kuitenkaan taida uskoa tähän rooliini..eikä pelkät perus naistenlehti neuvotkaan auta jos on muutakin ongelmaa kuin vain se ettei ikinä poistu kotoaan ja siksi ei saa ihmisiä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Käyttäytymissääntöjä on, se on ihan totta. Itse asiassa muistin nyt kolmannenkin, jolla on vaikeuksia ystävyydessä, hän myös puhuu ja nauraa liikaa niin että se vaikuttaa oudolta. Jännittäminen ja pelkääminen saa aikaan epäaidolta vaikuttavaa käytöstä ja siksi asioita kannattaisi käydä läpi terapiassa. Torjutuksi tuleminen on erittäin traumaattista ja jättää jälkensä, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisit viallinen. Olet haavoittunut, sinua ei ole lapsena autettu ystävyystaidoissa, koska ne todella ovat taitoja. Ja lapset tarvitsevat apua kehittyäkseen noissa taidoissa. Mutta aikuisena voi taitoja hankkia myös.
Itse olen ollut traumaterapiassa ja siellä opiskellaan kehon kautta pois turvalliseen mielentilaan. Käydään siis läpi kehon reaktioita. Ihan muutamakin kerta voisi olla avuksi ystävystymistä ajatellen, jos otat tavoitteeksi käydä läpi kehollisesti ihmisiin tutustumista. Puheen rytmi, eleet, tuntemukset, missä terapeutti on peilinäsi voitte käydä läpi erilaisia tilanteita. Pääosa viesteistä mitä toisillemme lähetämme on lähtöisin kehosta, ei sanoista.
Joo tuo on varmastikin niin että vaikka kuinka itse luulee peittävänsä toisten seurassa oloon liittyvän pelkonsa ja ahdistuksensa niin kaippa ne toiset sen sitten jollain vaistollaan huomaa. Ja usein nuo peittely-yritykset on vissiin reippaasti liioiteltuja, kuten tuo nauraminen (taustalla ehkä jotain "jos en vaikuta koko ajan iloiselta nuo muut tajuaa miten ahdistunut olen").
Oletko ap? Oletko alun perin ujo, jännittäjätyyppi ja olet iän myötä sitten pakottanut itsesti ottamaan ihmisiin kontaktia? Vai miten itse ajattelet jännittämistäsi?
Ihan pelkästään jännittäminen on se mihin puuttumalla ongelma saattaisi ratketa. Kun näkee, että toinen jännittää, niin vastapuolellekin tulee jännittynyt olo. Kun jännityksen saa laukeamaan, niin epäaidolta vaikuttava käytös katoaa ja ihmisten suhtautuminen muuttuu samalla. Ehkä voisit lukea aiheeseen liittyviä kirjoja (sosiaalinen jännittäminen), jos tämä selitys tuntuu järkeenkäyvältä ongelmaasi eikä terapiaan ole juuri nyt varaa.
Olen kyllä ap ja tätä jännittämistä olen miettinyt. Minusta se on mennyt niin, että olin jo ihan pikkulapsena äärimmäisen ujo ja jännittynyt, ja tämä jatkui jonnekin opiskelujen alkuun. Sitten homma minusta meni jotenkin siten että aloin olla jo tosi masentunut ja kyyninen ihmisten suhteen, ja sen jännityksen tilalle tuli vähän sellainen yleinen turtumus ja välinpitämättömyys. Se taas on kehittynyt nykytilaan jossa en fyysisesti siis tunne yhtään mitään jännitysoireita kuten nuorena, en edes tilanteissa joissa kuuluisi kuten esiintyessä, mutta sen sijaan olen ihan varma että kaikki vihaa minua, pitää idioottina, katsoo oudosti tunteettomilla silmillään jne. Olen siis siirtynyt pelkästä jännityksestä jonkinlaisen vainoharhan puolelle? Yrittäen samalla esittää että ihan normaali ihminen tässä vaan hei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nyt kun mietin niin ainakin ennen koronaa oli jo vähän niin etten ehkä niinkään hakenut edes ystäviä ihmisistä vaan jonkinlaista turvaa ja tukea ahdistuneisuudelle. Joten ehkä siksikään ei ole ollut niin väliä kuka se ihminen on tai mitä hän tekee. Tavallaan minulle olisi riittänyt että minua katsotaan lempeästi ja hyväksyvästi ja kanssani vietetään aikaa jotta minun ei tarvitse olla yksin ahdistuneena. Mutta jollain tasolla olen tiedostanut että näin ei normaali ihminen toimi joten olen sitten kehitellyt kaikenlaisia parempia, normaalimpia versioita itsestäni ja yrittänyt sovittaa niitä eri tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Käyttäytymissääntöjä on, se on ihan totta. Itse asiassa muistin nyt kolmannenkin, jolla on vaikeuksia ystävyydessä, hän myös puhuu ja nauraa liikaa niin että se vaikuttaa oudolta. Jännittäminen ja pelkääminen saa aikaan epäaidolta vaikuttavaa käytöstä ja siksi asioita kannattaisi käydä läpi terapiassa. Torjutuksi tuleminen on erittäin traumaattista ja jättää jälkensä, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisit viallinen. Olet haavoittunut, sinua ei ole lapsena autettu ystävyystaidoissa, koska ne todella ovat taitoja. Ja lapset tarvitsevat apua kehittyäkseen noissa taidoissa. Mutta aikuisena voi taitoja hankkia myös.
Itse olen ollut traumaterapiassa ja siellä opiskellaan kehon kautta pois turvalliseen mielentilaan. Käydään siis läpi kehon reaktioita. Ihan muutamakin kerta voisi olla avuksi ystävystymistä ajatellen, jos otat tavoitteeksi käydä läpi kehollisesti ihmisiin tutustumista. Puheen rytmi, eleet, tuntemukset, missä terapeutti on peilinäsi voitte käydä läpi erilaisia tilanteita. Pääosa viesteistä mitä toisillemme lähetämme on lähtöisin kehosta, ei sanoista.
Joo tuo on varmastikin niin että vaikka kuinka itse luulee peittävänsä toisten seurassa oloon liittyvän pelkonsa ja ahdistuksensa niin kaippa ne toiset sen sitten jollain vaistollaan huomaa. Ja usein nuo peittely-yritykset on vissiin reippaasti liioiteltuja, kuten tuo nauraminen (taustalla ehkä jotain "jos en vaikuta koko ajan iloiselta nuo muut tajuaa miten ahdistunut olen").
Oletko ap? Oletko alun perin ujo, jännittäjätyyppi ja olet iän myötä sitten pakottanut itsesti ottamaan ihmisiin kontaktia? Vai miten itse ajattelet jännittämistäsi?
Ihan pelkästään jännittäminen on se mihin puuttumalla ongelma saattaisi ratketa. Kun näkee, että toinen jännittää, niin vastapuolellekin tulee jännittynyt olo. Kun jännityksen saa laukeamaan, niin epäaidolta vaikuttava käytös katoaa ja ihmisten suhtautuminen muuttuu samalla. Ehkä voisit lukea aiheeseen liittyviä kirjoja (sosiaalinen jännittäminen), jos tämä selitys tuntuu järkeenkäyvältä ongelmaasi eikä terapiaan ole juuri nyt varaa.
Olen kyllä ap ja tätä jännittämistä olen miettinyt. Minusta se on mennyt niin, että olin jo ihan pikkulapsena äärimmäisen ujo ja jännittynyt, ja tämä jatkui jonnekin opiskelujen alkuun. Sitten homma minusta meni jotenkin siten että aloin olla jo tosi masentunut ja kyyninen ihmisten suhteen, ja sen jännityksen tilalle tuli vähän sellainen yleinen turtumus ja välinpitämättömyys. Se taas on kehittynyt nykytilaan jossa en fyysisesti siis tunne yhtään mitään jännitysoireita kuten nuorena, en edes tilanteissa joissa kuuluisi kuten esiintyessä, mutta sen sijaan olen ihan varma että kaikki vihaa minua, pitää idioottina, katsoo oudosti tunteettomilla silmillään jne. Olen siis siirtynyt pelkästä jännityksestä jonkinlaisen vainoharhan puolelle? Yrittäen samalla esittää että ihan normaali ihminen tässä vaan hei.
Sinut on lapsena hylätty oman onnesi nojaan, kun sinun hyljeksintääsi ei olla nähty eikä siihen ole puututtu. Koulukiusattuja tutkittaessa on saatu paljon tietoa kiusaamisen pitkäaikaisvaikutuksista. Juuri täsmälleen tuo asia mistä kerrot eli se, että muiden reaktioita tarkkaillaan pelokkaasti ja luetaan hyljeksintää myös aivan neutraaleista asioista on tyypillisin reaktio, minkä muuten tunnistan myös itsestäni. Ajattelen hyvin herkästi pienistä asioista, että tuo vihaa minua tai ei pidä minusta.
Et ole mitenkään epänormaali, olet normaali ja tekstistäsi päätellen vielä hyvin täysipäinenkin yksilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt kun mietin niin ainakin ennen koronaa oli jo vähän niin etten ehkä niinkään hakenut edes ystäviä ihmisistä vaan jonkinlaista turvaa ja tukea ahdistuneisuudelle. Joten ehkä siksikään ei ole ollut niin väliä kuka se ihminen on tai mitä hän tekee. Tavallaan minulle olisi riittänyt että minua katsotaan lempeästi ja hyväksyvästi ja kanssani vietetään aikaa jotta minun ei tarvitse olla yksin ahdistuneena. Mutta jollain tasolla olen tiedostanut että näin ei normaali ihminen toimi joten olen sitten kehitellyt kaikenlaisia parempia, normaalimpia versioita itsestäni ja yrittänyt sovittaa niitä eri tilanteisiin.
Tosi koskettavasti kerrot hyväksyvästä katseesta, jota kaipaat ja jota me kaikki kaipaamme. Yksi ystävä meillä on aina, eli ainakin voit olla itse itsesi ystävä ja katsoa itseäsi hyväksyvästi, lempeästi ja rakastavasti. Sinähän olet tekstiesikin perusteella mukava, fiksu ihminen, mutta olet oppinut katsomaan itseäsi samalla katseella kuin kiusaajasi ja eristäjäsi, outona, vaikket ole sen oudompi kuin kukaan muukaan. Normaaleja inhimillisiä tarpeita, ei outoutta.
Tuo mitä kerrot siitä mitä tuli jännityksen tilalle vaikuttaa kuin panssarilta, että olet kovettanut itsesi kestääksesi. Kiitä itseäsi siitä, että olet suojannut itseäsi, sehän on hyvä taito olla olemassa. Sinä et ole millään tavalla outo, vaan sinulle on tehty pahaa. Et ehkä itsekään näe miten paha se on ollut, että sinua on eristetty porukasta. Se aiheuttaa fyysistä kipua, sitäkin on tutkittu. Kehosi on reagoinut kuten pahoinpidellylle tapahtuu, eristäminen muiden yhteydestä on todella vahingollista.
Jos tahdot lukea noita tutkimuksia, niin Christiina Salmivallin koulukiusaamista käsittelevässä kirjassa niitä on käsitelty.
Uskoisin, että sinun kannattaisi lähteä liikkeelle siitä mitä kehossasi tapahtuu, kun kohtaat muita ihmisiä. Jos tykkäät lukemisesta, niin lainaa kirjastosta psykofyysisen psykoterapian (kehopsykoterapia) kirjoja. Niistäkin voisi olla apua tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt kun mietin niin ainakin ennen koronaa oli jo vähän niin etten ehkä niinkään hakenut edes ystäviä ihmisistä vaan jonkinlaista turvaa ja tukea ahdistuneisuudelle. Joten ehkä siksikään ei ole ollut niin väliä kuka se ihminen on tai mitä hän tekee. Tavallaan minulle olisi riittänyt että minua katsotaan lempeästi ja hyväksyvästi ja kanssani vietetään aikaa jotta minun ei tarvitse olla yksin ahdistuneena. Mutta jollain tasolla olen tiedostanut että näin ei normaali ihminen toimi joten olen sitten kehitellyt kaikenlaisia parempia, normaalimpia versioita itsestäni ja yrittänyt sovittaa niitä eri tilanteisiin.
Psykoterapiaa voi saada ilmaiseksikin joistain järjestöistä tai nettiterapiasta Mielenterveystalosta (HUS).
Kiitos kommenteista! Tuota kehoasiaa kun mietin niin olen kyllä siinäkin suhteessa turtunut joten en varmaan oikein tajua sitäkään mitä tosiaan kehossa tapahtuu milloinkin ja mitä siitä voisi sitten päätellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala ongelma. Tiedän yhden ihmisen, jolla saattaa olla samaa ongelmaa. Hän on hyvin hermostuneen oloinen ja nauraa valtavasti, puhuu paljon ja nopeasti ja sen vuoksi hänestä saa oudon kuvan. Vaikuttaa siltä, että hän pelkää ihmisiä ja käyttäytyminen on jollain tapaa hyvin epäaitoa, mikä saa ihmiset välttämään häntä. Toinen tapaus oli eräässä harrastusryhmässä. Hänkin puhui paljon ja oli liian tuttavallinen, mikä sai minutkin ottamaan etäisyyttä, koska en ollut ystävää vailla, vaan halusin ainoastaan harrastaa rauhassa. Tuli mieleen, että jos vielä jatkan rupattelua, niin kohta minulla on takiainen, josta ei pääse eroon, mikä on ikävästi ajateltu, mutta näin se kuitenkin rehellisesti sanottuna meni. Ei siis välttämättä ole hyvä idea mennä juttelemaan aivan vieraille ihmisille, koska teillä ei välttämättä ole mitään yhteistä.
Tämä on vähän klassikko, mutta sanon silti. Mene terapiaan. Jos sinua on koko ikäsi hyljeksitty, niin on vaikuttanut hyvin paljon sinuun ja negatiivisesti. Se taatusti näkyy tavassa miten ihmisiä lähestyt ja tapahtumia tulkitset. Olisi tärkeä oppia lukemaan muita oikein näkemään omaa käytöstä muiden silmin, mutta en tarkoita, että olisit tehnyt mitään väärin. Yksinäisyys on raskasta eikä sinussa oikeasti ole mitään vikaa, sillä aikuisiässä ystäviä on oikeasti hankalaa hankkia, ihan kenen tahansa. Lapsena ystäviä sai yhteisen leikin kautta, mutta aikuisena melkein kaikilla on jo verkostot valmiina. Tarkoitan, ettei se johdu sinusta todennäköisesti lainkaan, jos aloitteesi ystävyyteen torjutaan.
Sinuna panostaisin tuttavuuksiin. Älä koeta saada ystäviä, vaan koeta saada tuttavia, koska heistä ystävät vähitellen muodostuvat. Huomataan, että on yhteistä ja yhteydenpito tiivistyy. Ystävyyshän on harvinaista, ei niin, että kuka tahansa voi olla sinun ystäväsi tai päinvastoin. Mutta se terapia on aika must. Siellä voit saada tietoa siitäkin, jos taustalla on biologisia syitä sille, että kanssakäyminen muiden kanssa on hankalaa.
Tuo paljon ja nopeasti puhuminen voi tosiaan johtua siitä, että kun ei ole viikkotolkulla puhunut kuin juuri ehkä omien vanhempien kanssa, niin sitten kun on joku tilaisuus puhua niin puhuu ihan liikaa, ja toisaalta pelkää että omat jutut on typeriä jolloin kertoo ne hyvin nopeasti, ja pelkää samalla vaikuttavansa oudolta- niin kuin näköjään vaikuttaakin. Eli itsekin olen liikaa uskonut johonkin yleiseen käsitykseen että kyllä aikuisena kaikki on lähtökohtaisesti kivoja ja mukavia ja riittää kun on itse kiva ja mukava. Ei riitä, pitää olla myös normaali, joka selvästi pitää sisällään hyvin paljon kaikkia käyttäytymissääntöjä joista en ole yhtään tietoinen.
Terapia olisi kyllä kiva, jos olisi rahaa siihen. Yhden kuntoutusterapian olen käynyt vakavan masennuksen vuoksi ja terapeutti arveli että tarvitsisin sille jatkoa mutten saanut. Hän siis epäili että jotain muutakin vikaa voi olla kuin se masennus.
Käyttäytymissääntöjä on, se on ihan totta. Itse asiassa muistin nyt kolmannenkin, jolla on vaikeuksia ystävyydessä, hän myös puhuu ja nauraa liikaa niin että se vaikuttaa oudolta. Jännittäminen ja pelkääminen saa aikaan epäaidolta vaikuttavaa käytöstä ja siksi asioita kannattaisi käydä läpi terapiassa. Torjutuksi tuleminen on erittäin traumaattista ja jättää jälkensä, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisit viallinen. Olet haavoittunut, sinua ei ole lapsena autettu ystävyystaidoissa, koska ne todella ovat taitoja. Ja lapset tarvitsevat apua kehittyäkseen noissa taidoissa. Mutta aikuisena voi taitoja hankkia myös.
Itse olen ollut traumaterapiassa ja siellä opiskellaan kehon kautta pois turvalliseen mielentilaan. Käydään siis läpi kehon reaktioita. Ihan muutamakin kerta voisi olla avuksi ystävystymistä ajatellen, jos otat tavoitteeksi käydä läpi kehollisesti ihmisiin tutustumista. Puheen rytmi, eleet, tuntemukset, missä terapeutti on peilinäsi voitte käydä läpi erilaisia tilanteita. Pääosa viesteistä mitä toisillemme lähetämme on lähtöisin kehosta, ei sanoista.
Joo tuo on varmastikin niin että vaikka kuinka itse luulee peittävänsä toisten seurassa oloon liittyvän pelkonsa ja ahdistuksensa niin kaippa ne toiset sen sitten jollain vaistollaan huomaa. Ja usein nuo peittely-yritykset on vissiin reippaasti liioiteltuja, kuten tuo nauraminen (taustalla ehkä jotain "jos en vaikuta koko ajan iloiselta nuo muut tajuaa miten ahdistunut olen").
Oletko ap? Oletko alun perin ujo, jännittäjätyyppi ja olet iän myötä sitten pakottanut itsesti ottamaan ihmisiin kontaktia? Vai miten itse ajattelet jännittämistäsi?
Ihan pelkästään jännittäminen on se mihin puuttumalla ongelma saattaisi ratketa. Kun näkee, että toinen jännittää, niin vastapuolellekin tulee jännittynyt olo. Kun jännityksen saa laukeamaan, niin epäaidolta vaikuttava käytös katoaa ja ihmisten suhtautuminen muuttuu samalla. Ehkä voisit lukea aiheeseen liittyviä kirjoja (sosiaalinen jännittäminen), jos tämä selitys tuntuu järkeenkäyvältä ongelmaasi eikä terapiaan ole juuri nyt varaa.
Olen kyllä ap ja tätä jännittämistä olen miettinyt. Minusta se on mennyt niin, että olin jo ihan pikkulapsena äärimmäisen ujo ja jännittynyt, ja tämä jatkui jonnekin opiskelujen alkuun. Sitten homma minusta meni jotenkin siten että aloin olla jo tosi masentunut ja kyyninen ihmisten suhteen, ja sen jännityksen tilalle tuli vähän sellainen yleinen turtumus ja välinpitämättömyys. Se taas on kehittynyt nykytilaan jossa en fyysisesti siis tunne yhtään mitään jännitysoireita kuten nuorena, en edes tilanteissa joissa kuuluisi kuten esiintyessä, mutta sen sijaan olen ihan varma että kaikki vihaa minua, pitää idioottina, katsoo oudosti tunteettomilla silmillään jne. Olen siis siirtynyt pelkästä jännityksestä jonkinlaisen vainoharhan puolelle? Yrittäen samalla esittää että ihan normaali ihminen tässä vaan hei.
Mä olen vähän samanlainen outo lintu kuin ap mutta epäilen että mulla on adhd ja johtuu siitä.
Alue: Aihe vapaa
Tuo on ihan totta että turha enää mennä toimintoihin jotka ei minua edes kiinnosta, mutta kuten sanottu tuo kirkko oli ainoa tällainen, jonne menin puhtaasti yksinäisyyden vuoksi (ja tosi usein "jotain seurakunnan toimintaa" ehdotetaan kyllä yksinäisille kuten tässäkin ketjussa). Mutta siis suurin osa on ollut semmoisia joihin olen mennyt puhtaasti harrastuksen tms itsensä vuoksi. Kaikki muut vaan näyttää siellä sen itse asian ohella myös tutustuvan toisiinsa, ei nyt kaikki kaikkien kanssa mutta muodostavan suhteita joissa minä jään ulkopuoliseksi.
Varmasti siis aiheutan ihmisissä epämukavaa oloa, ei kai tähän muutakaan selitystä ole. Itse asiassa jopa tuollainen hyväksikäyttösuhdekin tuntuisi tässä vaiheessa paremmalta kuin ei mitään ihmisiä (vanhempien ohella) ollenkaan..alkaahan tämä jatkuva pelkän oman pään kanssa seurustelu myös jo tehdä omituiseksi. En tosiaan tunne itseäni tasavertaiseksi muiden kanssa kun on tullut selväksi että en sitä ole. Melkoinen kierre siis.