Nalkuttava vaimo? Vai saamaton mies?

Raivasin alkuvuodesta lapsen huoneesta tarpeetonta tavaraa kiertoon, käyttökelpoiset siistit vein Konttiin. Mies ei halunnut yhtä kalliimpaa leikkisettiä lahjoitukseen, vaan että se myydään, ja lapsi saa rahat. Kerroin et minulla ei nyt riitä nallekarkit nettikirppistelyyn joten jospa hän sitten myisi, ja näin sovittiin. Pari, kolme kuukautta setti seisoi olkkarin pöydällä, jonka jälkeen pyysin että myisi sen kun ei jaksaisi katsella sitä esillä päivittäin pölyä keräämässä. Mies siirsi setin makkarin lattialle. Taas meni useampi kuukausi, kunnes jonkun siivouskerran yhteydessä sanoin että voisiko siitä jo hankkiutua eroon, mies vastasi että joo joo. Siellä se on makkarin lattialla edelleen, ja tänään sanoin että en haluaisi nalkuttaa tai valittaa tai mikromanageroida mutta nyt kuitenkin haluaisin sen leikkisetin sieltä pois. Mies suutahti ja sanoi laittavansa sen roskiin niin että lapsikin kuuli, missä kohtaa lapsi (joka oli kauan sitten kyllä suostunut myyntiin) hätääntyi ja alkoi itkeä. Tässä kohtaa minäkin suutuin ja sanoin että ei todellakaan laita hyväkuntoista arvokasta tavaraa roskiin, vaan vie sinne lahjoituskirpparille jos ei halua myydä. Ja itkevän lapsen sain lohduttaa minä.

Nyt mies tuolla passiivisaggressiivisin elkein kuvaa ja paketoi leluja myyntiin ja minä olen pahis ja tyranni 🤷 Mutta ilmeisesti nyt on jo toivoa saada se lelusetti ulos talosta. Ehkä.