Vanhempien perinnön jättämättä jättäminen järjetöntä
Vanhemmillani (65v+) kaksi lasta, minä ja veljeni. Vanhemmat ovat eronneet aikoja sitten. Molemmat ovat keskiluokkaisin standardein hyvin varakkaita, on sijoitusasuntoja ja mökkejä ja osakkeita paljon. Meillä on tosi hyvät välit vanhempien kanssa ja minun lapseni on ainoa lapsenlapsi. Itse siis yksinhuoltaja, yliopiston käynyt mutta aika pienipalkkainen. Ihmettelen sitä, kun itse yritän säästää lapselleni jo nyt, mutta vanhempani eivät auta meitä lapsia oikein missään. Isäni isä kuoli ja siitä tuli isälle perintöä noin 30t ja se olisi ollut iso raha minulle ja/tai veljelleni, joka säästää omistusasuntoon. Isä piti sen kokonaan itsellään ja hänelle se siis ihan pikkuraha. Mistä tällainen voi johtua etteivät halua mitenkään auttaa? Olen tosi paljon hoitanut isovanhempien asioita ja vanhemmat luottavat siihen, että hoidan heitäkin.
Kommentit (94)
No ei muuta kun kinumaan iskältä rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse sain jo nuorena perintöä. Jouduin kuitenkin käyttämään sen elämiseen kun en saanut mistään mitään rahaa. Olin työttömänä ja karenssi päällä, enkä tietenkään saanut sitten toimeentulotukeakaan kun oli tuo perintö. Yritin kyllä hakea toimeentulotukea ja selittää tilanteeni, mutta ei auttanut. Vieläkin harmittaa tämä, vaikka aikaa tästä on jo kauan. Mielelläni olisin käyttänyt perinnön johonkin muuhun tai vaikka säästänyt, mutta eihän se käynyt kun mm. ruokaa piti sillä ostaa.
Miksi ihmeessä yhteiskunnan olisi pitänyt rahoittaa elämisesi, kun sinulla oli omaakin rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kysynyt isältä mutten saanut mitään järjellistä vastausta. Kertoi vain, mihin aikoo sen itse käyttää. Ap
Ja sanoo siis suoraan, että ei auta ja auttaa vain, kun haluaa. Eikä ole vielä halunnut auttaa 😄 ap
Sano sinäkin ettet auta. Autat vain kun haluat. Etkä koskaan enää sitten auta.
En ymmärrä miksi olisit antavana osapuolena yksin. Melkoinen epäsuhta! Ei reilua mitenkään että sinä autat mutta rikkaat vanhemmat eivät auta vastavuoroisesti.
Katseletteki te oikeasti näin RÖYHKEITÄ rikkaita VANHEMPIA!
Huh huh
Vierailija kirjoitti:
Isäsi rahat ovat isäsi kunnes hän kuolee.
Et ole isovanhempiesi perintökaaressa ollut vielä perijä.
Jos olisit Agathan kirjan henkilö olisit vahva epäilty isäsi kuoltua yllättäen.Kummaa tää nykyaika, kytätään koko ajan vanhempien rahoja.
Kummaa nämä aloittajan vanhemmat odottavat kuitenkin koko ajan jotain alottajalta.
Ao, lopeta kutsut ja palvelu.
Avun pitää olla molemminpuolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kysynyt isältä mutten saanut mitään järjellistä vastausta. Kertoi vain, mihin aikoo sen itse käyttää. Ap
Ja sanoo siis suoraan, että ei auta ja auttaa vain, kun haluaa. Eikä ole vielä halunnut auttaa 😄 ap
Sano sinäkin ettet auta. Autat vain kun haluat. Etkä koskaan enää sitten auta.
En ymmärrä miksi olisit antavana osapuolena yksin. Melkoinen epäsuhta! Ei reilua mitenkään että sinä autat mutta rikkaat vanhemmat eivät auta vastavuoroisesti.
Katseletteki te oikeasti näin RÖYHKEITÄ rikkaita VANHEMPIA!
Huh huh
Loppuisi vanhempien hyysääminen kyllä kuin seinään.
Minua ei käytetä hyväksi. Ei ainakaan ilmaisin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi säästät jo nyt lapsellesi? Jos olet pienipalkkainen ja tiedät, että joku päivä saat hyvän perinnön, ei tuossa säästämisessäsi ole ihan hirveästi järkeä. Puskurirahan ymmärtäisin,
Joku päivä saa perinnön? Ap voi olla 70-80v silloin ja tämä lapsikin jo 50-60.
Onneks kaikki (iso)vanhemmat ei pihtaa vaan auttaa silloin kun nuori apua tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäpä sitä muut tietää, kysy isältäsi.
Itsellä vähän samaa ja voin ehkä arvailla.
Eli tuon sukupolven ihmiset eivät anna rahaa kenellekään.
Siskoni jolla oli vaikeuksia niin vanhempani olivat täysin kyvyttömiä tajuamaan että jotain pitäisi tehdä.
Äitini vielä riitautti jonkun perintöasian ja vanhempani saivat 30 000 e perintöä. Eivät edes tarvitse tätä rahaa. Jos eivät olisi riitauttanut olisi tuo raha mennyt nuorelle opiskelijalle.
Itse en ole ikinä saanut vanhemmilta mitään. Toki olisivat lainanneet jos tarvetta.
Monilla eläkeläisillä on paljon varallisuutta. Ovat säästäneet ja säästäneet ja sijoittaneet.
Itse kyllä aion auttaa lapsiani. Ja olen auttanutkin.
Minua pyörryttää tämä ahneus. Ikäänkuin eivät ikääntyneetkin tarvisi rahaa , eläkkeet eivät ole isoja.
Olette kälyni hengenheimolaisia. Kun äiti joskus 80 v osti uuden talvitakin, käly oli raivoissaan, vanha ihminen ostaa takin ja jää käyttämättä, semmosta malliakin ettei sitä voi nuoremmat käyttää. Äiti ehti neljä talvea uutta mummo-turkiskaulus- talvipalttootaan käyttää.Jos on lapsia hankkinut, niin minusta on ihan ihmeellistä, ettei ajatella heidän olevan koko ikäänsä osa perhettä ja heitä kuuluu auttaa, jos voi! Ei tässä ollut kyse siitä, ettei vanhemmilla ole varaa auttaa, vaan että eivät suhtaudu lapseensa kuin omaansa ja halua tukea, jos sellaista tämä tarvitsee.
Eli äidin ois pitänyt jättää palttoo ostamatta ja antaa sen aikainen hyvän takin hinta poikansa perheelle eli miniälle?
Entä jos 9 muuta aikuista lasta olisi tullut kateelliseksi?
Viittasin kommentillani siihen, mitä sanoisin itse aloittajalle. Ja sanoinkin. Eli tuon kommentin. se oli ap:n tilanteeseen. Ihmettelin, että kommentoit tilanteella, joka ei vastannut aloittajan tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäsi rahat ovat isäsi kunnes hän kuolee.
Et ole isovanhempiesi perintökaaressa ollut vielä perijä.
Jos olisit Agathan kirjan henkilö olisit vahva epäilty isäsi kuoltua yllättäen.Kummaa tää nykyaika, kytätään koko ajan vanhempien rahoja.
Kyse oli jälkikasvun auttamisesta ja tukemisesta, ei perinnön odottelusta. Väkisinhän sitä alkaa odottaa ihan hitusen vähän enemmän, kun vanhempi ei yhtään auta, vaikkei tietoisesti niin muuten..
ei ap
Miksi aikuista työssä käyvää tervettä ihmistä pitäisi auttaa?
"Itse siis yksinhuoltaja, yliopiston käynyt mutta aika pienipalkkainen." Et tiedä, millaista on olla pienipalkkainen? Joku tonni, kaksi pari kertaa vuodessa on ihan superraha! Sen verran voisi isäkin tehdä lapsensa hyväksi, eikö?
Pienipalkkaista työtä.olen aina tehnyt, ilman ahneeksi tekevää yliopistokoulutusta. Ei tullut mieleen että vanhemmat olisi elättäneet minua kun tein pienipalkkaista perustoimistotyötä. Vanhemmillamme oli oma elämänsä , omat rahat ja menot.
Pitäisikö lasten elättää minua kun saan pientä eläkettä, minin verroin pienempää kuin he palkkatuloja? Ei. Enkä minä säästöjäni jaa heille. Heidät on elämän alkuun autettu ja tuettu "maistereiksi. "
Apua, onko helw etissä netti? Tän on pakko olla mun superkatkeran mummon kommentti.
Todella itsekäs ja ahne vanhempi. Yleensä kaikki jakaa lapsilleen jos on ylimääräistä. Äidin perinnöstä olisi pitänyt vähintäänkin puolet jakaa lapsille ja kaikki jos pärjää ilmankin. Miksi ette ole vaatineet mitään.
Eikös lainkin mukaan ne pidä jakaa lapsille jos lapset vaativat. Köyhiltä vanhemmilta ei ole yleensä mitään vaadittu mutta vaan niin varakkailta että leski pärjää erinomaisesti muutenkin.
Eiköhän sun vanhemmat ole jo tehneet velvollisuutensa kun ovat kasvattaneet sinut ja onhan sulla yliopistotutkinto ja työpaikka.. sponssasivatko opintojasi vai otitko opintolainaa ja teit samalla työtä? Miksei vanhempasi saisi käyttää rahaa itseensä? Ei kait aikuisen lapsen vanhemmilla ole enää elatusvelvollisuutta? Ota vastuu aikuisena omasta elämästäsi ja lopeta toi uhrautuminen. Kait sä saat elatusmaksuja lapsesta jos olet yh? Tuskin nälkää näet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäpä sitä muut tietää, kysy isältäsi.
Itsellä vähän samaa ja voin ehkä arvailla.
Eli tuon sukupolven ihmiset eivät anna rahaa kenellekään.
Siskoni jolla oli vaikeuksia niin vanhempani olivat täysin kyvyttömiä tajuamaan että jotain pitäisi tehdä.
Äitini vielä riitautti jonkun perintöasian ja vanhempani saivat 30 000 e perintöä. Eivät edes tarvitse tätä rahaa. Jos eivät olisi riitauttanut olisi tuo raha mennyt nuorelle opiskelijalle.
Itse en ole ikinä saanut vanhemmilta mitään. Toki olisivat lainanneet jos tarvetta.
Monilla eläkeläisillä on paljon varallisuutta. Ovat säästäneet ja säästäneet ja sijoittaneet.
Itse kyllä aion auttaa lapsiani. Ja olen auttanutkin.
Minua pyörryttää tämä ahneus. Ikäänkuin eivät ikääntyneetkin tarvisi rahaa , eläkkeet eivät ole isoja.
Olette kälyni hengenheimolaisia. Kun äiti joskus 80 v osti uuden talvitakin, käly oli raivoissaan, vanha ihminen ostaa takin ja jää käyttämättä, semmosta malliakin ettei sitä voi nuoremmat käyttää. Äiti ehti neljä talvea uutta mummo-turkiskaulus- talvipalttootaan käyttää.Jos on lapsia hankkinut, niin minusta on ihan ihmeellistä, ettei ajatella heidän olevan koko ikäänsä osa perhettä ja heitä kuuluu auttaa, jos voi! Ei tässä ollut kyse siitä, ettei vanhemmilla ole varaa auttaa, vaan että eivät suhtaudu lapseensa kuin omaansa ja halua tukea, jos sellaista tämä tarvitsee.
Eli äidin ois pitänyt jättää palttoo ostamatta ja antaa sen aikainen hyvän takin hinta poikansa perheelle eli miniälle?
Entä jos 9 muuta aikuista lasta olisi tullut kateelliseksi?Viittasin kommentillani siihen, mitä sanoisin itse aloittajalle. Ja sanoinkin. Eli tuon kommentin. se oli ap:n tilanteeseen. Ihmettelin, että kommentoit tilanteella, joka ei vastannut aloittajan tilannetta.
Miten niin, ihan sama tilanne. Miniä oli huolissaan, perintö pienenee kun mummo haassaa vaatteisiin. Ihan samaa ahneutta.
En lukenut niin tarkkaan, että olisin huomannut, oliko tätä jo sanottu, mutta tuohon, kun AP mietti, miksi isänsä ei edes osaa perinnöstä anna hänelle ja veljelleen. Siinähän on se juttu sitten, että tuosta menisi lahjavero.
Ei voi ottaa vastaan vain osaa omasta perintöosuudestaan ja antaa osan mennä omille lapsille. Voi vain joko luopua osuudestaan kokonaan, jolloin osuus jaetaan omille lapsille tai sitten ottaa vastaan perintöosuus kokonaan. Oma isäni aikanaan luopui osuudestaan oman äitinsä perintöön, jolloin minä ja siskoni perimme tämän osuuden puoliksi.
Siihen en sitten ota kantaa, kumpi olisi järkevämpää muuten, kuin että säästää ehkä jonkin verran perintöveroissa, kun ei tarvitse ensin itse maksaa ja sitten lasten myöhemmin isän kuollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäsi rahat ovat isäsi kunnes hän kuolee.
Et ole isovanhempiesi perintökaaressa ollut vielä perijä.
Jos olisit Agathan kirjan henkilö olisit vahva epäilty isäsi kuoltua yllättäen.Kummaa tää nykyaika, kytätään koko ajan vanhempien rahoja.
Kyse oli jälkikasvun auttamisesta ja tukemisesta, ei perinnön odottelusta. Väkisinhän sitä alkaa odottaa ihan hitusen vähän enemmän, kun vanhempi ei yhtään auta, vaikkei tietoisesti niin muuten..
ei ap
Miksi aikuista työssä käyvää tervettä ihmistä pitäisi auttaa?
"Itse siis yksinhuoltaja, yliopiston käynyt mutta aika pienipalkkainen." Et tiedä, millaista on olla pienipalkkainen? Joku tonni, kaksi pari kertaa vuodessa on ihan superraha! Sen verran voisi isäkin tehdä lapsensa hyväksi, eikö?
Pienipalkkaista työtä.olen aina tehnyt, ilman ahneeksi tekevää yliopistokoulutusta. Ei tullut mieleen että vanhemmat olisi elättäneet minua kun tein pienipalkkaista perustoimistotyötä. Vanhemmillamme oli oma elämänsä , omat rahat ja menot.
Pitäisikö lasten elättää minua kun saan pientä eläkettä, minin verroin pienempää kuin he palkkatuloja? Ei. Enkä minä säästöjäni jaa heille. Heidät on elämän alkuun autettu ja tuettu "maistereiksi. "
Apua, onko helw etissä netti? Tän on pakko olla mun superkatkeran mummon kommentti.
Mummojen kimpussa ( ja aloittaja isänsä) kaikki koko ajan. Rahaa, rahaa, oit ilkee narsisti jos et anna ja elätä meitä jälkipolvia.
Sen lusäksi katto/lämpöpumppu/ sisäremontin tekijät huijaamassa, vitamiinikauppiaat, vielä amerikkalaiset majurit tahtoisivat rahaa jos vaan haluaisi kaikille hyvää mieltä.
Tokkopa sitä apua saisi sittenkään jos itse tarvitsee?
Vierailija kirjoitti:
Todella itsekäs ja ahne vanhempi. Yleensä kaikki jakaa lapsilleen jos on ylimääräistä. Äidin perinnöstä olisi pitänyt vähintäänkin puolet jakaa lapsille ja kaikki jos pärjää ilmankin. Miksi ette ole vaatineet mitään.
Eikös lainkin mukaan ne pidä jakaa lapsille jos lapset vaativat. Köyhiltä vanhemmilta ei ole yleensä mitään vaadittu mutta vaan niin varakkailta että leski pärjää erinomaisesti muutenkin.
Jos äiti elää, hän saa kyllä pitää rahansa. Sellaista lakia ei ole, että lapsille pitää antaa rahaa jos nämä vaativat 😄😄😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän pitäisi aloittajalle antaa 30 000? En tajua.
Sen saa antaa samoilla veroilla lapselle, kuin itsekin saisi sieltä kuolinpesästä. Ja se on isälle ns. ekstraa rahaa. ei olisi häneltä pois auttaa sillä heikommassa asemassa olevaa.
Järkyttävää ahneutta. Isä oli perijä, ei hänen lapsensa. 65- vuotiashan voi haluta vielä vaihtaa vaikka auton, matkustaa, sijoittaa että ahneilla kakaroilla olisi aikanaan enemmän perittävää.
En ymmärrä tätä keski-ikäisten ahneutta päästä vanhempiensa rahoihin ja vaatia vanhemmilta raha-apua.
Samaa mieltä, käsittämätöntä ahneutta. Ollaan käsi ojossa vaatimassa perintöä, vaikka ihminen on elossa vielä.
Omien vanhempieni rahat on heidän, aivan sama onko se sitten 5€ vai 500 000€. He käyttävät rahansa itse haluamallaan tavalla, ne eivät ole minun. Häpeäisin jos ajattelisivat että pitäisi ostaa rakkautta tai apua antamalla rahaa. Pieni lahja on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin aloituksesta näkyy kuinka parisuhdetaidottomuus periytyy. Ap:n vanhemmat eronneet "aikoja sitten" ja kas kummaa, ap:kin on yksinhuoltaja. Ap, jos todella haluat auttaa lastasi, niin opeta hänelle ihmissuhdetaitoja, ihmistuntemusta, kompromissien tekoa ja kuuntelemisen taitoa.
Aamen!
Vierailija kirjoitti:
Miksi et keskustele aiheesta isäsi kanssa? Emme me voi tietää, miksi hän piti sen itsellään.
Itse olen sitä mieltä, että 40-50 vuotta sitten ihmiset olivat rikkaampia Suomessa, kuin nyt. Eli kaikki maksoi niin paljon vähemmän, että köyhälläkin oli helpot oltavat. Sen takia vanhemmistasi voi tuntua, että sinulla on yhtä leveät oltavat, kuin heillä aikoinaan oli, varsinkin omissa lapsuuskodeissaan.
Eivät miellä, että ei, sinä olet köyhä ja lisäksi kärvistelet.
Minusta tuntuu, että vain oikeasti niukoista oloista tuleva vanhempi osaa ajatella lapsensa tarvitsevan paremman lähtökohdat, mitä itsellään oli ja yrittää aina auttaa lastaan.
Ennen nykyistä sosiaaliturvaa oli oikeasti köyhiä. Nyt on perustulo kaikille. Miettikää mitä kirjoitatte.
Eikä kaikki halua lastensa parasta, päinvastoin ilkeyttä on paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän pitäisi aloittajalle antaa 30 000? En tajua.
Sen saa antaa samoilla veroilla lapselle, kuin itsekin saisi sieltä kuolinpesästä. Ja se on isälle ns. ekstraa rahaa. ei olisi häneltä pois auttaa sillä heikommassa asemassa olevaa.
Järkyttävää ahneutta. Isä oli perijä, ei hänen lapsensa. 65- vuotiashan voi haluta vielä vaihtaa vaikka auton, matkustaa, sijoittaa että ahneilla kakaroilla olisi aikanaan enemmän perittävää.
En ymmärrä tätä keski-ikäisten ahneutta päästä vanhempiensa rahoihin ja vaatia vanhemmilta raha-apua.
Samaa mieltä, käsittämätöntä ahneutta. Ollaan käsi ojossa vaatimassa perintöä, vaikka ihminen on elossa vielä.
Omien vanhempieni rahat on heidän, aivan sama onko se sitten 5€ vai 500 000€. He käyttävät rahansa itse haluamallaan tavalla, ne eivät ole minun. Häpeäisin jos ajattelisivat että pitäisi ostaa rakkautta tai apua antamalla rahaa. Pieni lahja on eri asia.
Samaa mieltä myös täällä. Vanhempani ovat oikeasti rikkaita, mutta ei tulisi pieneen mieleenkään heiltä pyytää rahaa tai perintöä etukäteen. Tiedän heiden tehneen keskinäisen testamentin, että varallisuus vapautuu vasta kun molemmat kuolevat. On ihanaa, että he vielä seitsemänkymppisinä matkustelevat, ostavat uutta autoa, remontoivat taloa, aloittavat harrastuksia yms, eivätkä vaan jämähdä kotiinsa odottamaan kuolemaa.
Tästäkin aloituksesta näkyy kuinka parisuhdetaidottomuus periytyy. Ap:n vanhemmat eronneet "aikoja sitten" ja kas kummaa, ap:kin on yksinhuoltaja. Ap, jos todella haluat auttaa lastasi, niin opeta hänelle ihmissuhdetaitoja, ihmistuntemusta, kompromissien tekoa ja kuuntelemisen taitoa.
Varsinaiseen kysymykseen en osaa sanoa mitään, sillä minun äitini kyllä luopui perinnöstään lastensa hyväksi, juuri kun minä ja veljeni kärvistelimme köyhinä opiskelijoina.