Lue keskustelun säännöt.
Kotirouva, kerro tarinasi
14.11.2022 |
Oletko kotiorja ja kävikö huonosti? Vai onko kaikki mennyt hyvin tähän asti?
Meillä on mennyt todella hyvin ja pidän tätä ratkaisua meille parhaana. Yhdessä on oltu pian 35 vuotta ja rakkautta riittää. Elämä on ollut hyvin tavanomaista tai ehkä hiukan tavanomaista helpompaa, kun molempien kiireinen työelämä puuttuu eli sellainen on ollut vain toisella.
Kotirouvat eivät Suomessa ole kovin tavallisia. Tunnen itseni lisäksi kaksi, mutta toiseen heistä kadotin kontaktin noin 10 vuotta sitten, entinen naapuri. Meillä kaikilla on yllättäen sama ammatti.
Kommentit (321)
161/321
|
15.11.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotirouva, lapset teini-ikäisiä. Olen aina viihtynyt kotona ja olen kaikessa kotikeskeinen, suurin piirtein lukemissani romaaneissakin pidän eniten kotielämän kuvauksesta. Olen vain aina ollut tällainen! Opiskelin kuitenkin maisteriksi asti, jotenkin "ajauduin", enkä ole ikinä tehnyt alani töitä. Siitä tunnen aina häpeää. Toisaalta elättelen haaveita kotoa käsin tehtävästä työstä, jossa voisin hyödyntää opintojanikin. Siis olen kyllä aloittanutkin kirjoitushommia jne., mutta se on hidas prosessi.
Suurin ongelma kotirouvuudessa on kieltämättä riippuvaisuus parisuhteesta. Kyse on paljolti rahasta, mutta myös muusta. Suomessa ei ole sellaista kotirouvakulttuuria, että kovin herkästi voisi luoda itselleen vakaan, tyydyttävän kotirouvaidentiteetin, tavata muita kotirouvia jne. Todella helposti tuntee itsensä vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Monesti kotirouva mahdollistaa miehen uran kehittymisen, tämän harrastukset ym., mutta kun aikaa vietetään riittävän monta vuotta/vuosikymmentä ihan eri maailmoissa, lopulta ei ole paljon yhteistä. Siinähän sitten olet enemmän tai vähemmän riippuvainen ihmisestä, jota tapaat vain silloin tällöin ja tajuat, että hänelle työ- ja harrastuskaverit ovat käytännössä paljon tärkeämpiä. Tietysti kotirouva voi kohteliaasti kysellä mieheltä miten töissä meni ja mies ihastella, että onpa kotona siistiä, mutta kovin syvällistä keskustelua tästä ei saa. Olisi todella tärkeää pitää yllä yhteisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä harrastuksia. Toki ongelma voi olla sekin, että jos mies voi paahtaa menoissaan aamusta iltaan ja kotirouva (tai -äiti tässä tapauksessa) huolehtii lapset, miehen suhde lapsiinsa jää auttamattoman etäiseksi.
Tilanne on eri, jos pariskunnan kumpikin osapuoli OIKEASTI arvostaa kotirouvuutta ja pitäisi voida myös ennustaa, että arvostaa vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Tällainen on Suomessa harvinaista, kun naisen mitta on ollut, että on hyvä työihminen. Jos naapurin Maikki tekee kokopäivätyötä ja siivoaa kodin, tekee ihanat ruoat, kasvattaa lapset ja on vielä niin timmi, niin kyllä mies jossain vaiheessa alkaa miettiä mikä laiskimus oma vaimo on. Suomessa naisen kunnia on tehdä itse kaikki, monessa muussa maassa ei ehkä ole.
Todella kiinnostava kommentti. Juuri tuo maailmojen erilaisuus minuakin, työssäkäyvää naisihmistä, huolestuttaisi. Miten voi henkisellä tasolla kohdata, jos toinen luo uraa, näkee paljon ihmisiä ja jatkuvasti kehittää itseään? Toinen taas on neljän seinän sisällä ja pitää kodin puhtaana. Mistä silloin keskustellaan? Siitä miehen urasta (josta nainen ei ymmärrä) vai uusista kylppärinpesunesteistä (jotka miestä eivät kiinnosta)? Naapurin Maikki taitaa olla kotirouvan suurin uhka.
Suoraan sanottuna en usko, että olet itse työuralla saati uranainen. Muuten tietäisit, että melkoinen osa töistä on sellaista mistä ei voi puhua kenellekään (salassapitosopimukset). Näkökulmasi ihmisiin on muutenkin sen verran ahdas, että arvelen sinun olevan kunnon tuuletuksen tarpeessa. Tai sitten olet vain trolli.
Eihän tästä oikein muuta päätelmää voi tehdä kuin sen, että kotirouva herättää kateutta. Ja kateushan supistaa näköaloja, kun se kateuden kohde on välttämättä nähtävä ihan maan matosena. Vähempi ei riitä. Ja se jaksaa palstalla huvittaa, kun teeskennellään jotakin muuta mitä ollaan silloin kun se selvästi on todella kaukana siitä mitä elämä oikeasti on. Kun ei ole pienintäkään aavistusta siitä mitä tuo itselle loihdittu elämä oikeasti pitää sisällään. Ap
Itse ainakin ymmärrän mitä puoliso tekee työkseen, mutta sitä en tiedä, että miten tekee. Hän ei voi puhua kaikesta työhönsä liittyvistä asioista muuten kuin yleisellä tasolla. Hän on matkustellut työnsä puolesta eri maissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
No silti sä et ole kotirouva/-äiti.
Tarkoitatko, että työn puuttuminen määrittää naisen isommin kuin äitiys?
Minusta äidiksi tuleminen on paljon kokonaisvaltaisempaa. Olen lopun ikääni jonkun äiti.
Kotirouva eli nykyiseltä termiltään työtön. En tunne ketään. Tokihan näitä on aina ollut jotka elävät kumppaninsa siivellä ja rahoilla. Jotkut jopa vanhempiensa rahoilla ja talossa ihan aukuisenakin. Tunsin kerran miehen jota hänen tyttöystävänsä elätti ja joka asui tämän asunnossa. Kyseessä oli siis varmaan kotiherra?
Haluaisin kovasti olla kotirouva, mutta kun ei ole elättävää miestä eikä semmoista sorttia varmaan löydykään, niin pakko on mennä töihin. 😂
Vierailija kirjoitti:
Kotirouva eli nykyiseltä termiltään työtön. En tunne ketään. Tokihan näitä on aina ollut jotka elävät kumppaninsa siivellä ja rahoilla. Jotkut jopa vanhempiensa rahoilla ja talossa ihan aukuisenakin. Tunsin kerran miehen jota hänen tyttöystävänsä elätti ja joka asui tämän asunnossa. Kyseessä oli siis varmaan kotiherra?
Niin. Mielestäni kotirouva on sellainen,joka elää ilman mitään valtion tukea,ei siis saa työttömyyskorvausta eikä eläkettä. Kotiäiti taas on sellainen joka saa äitiyspäivärahaa tai kotihoidontukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
Tuo on kyllä todella hankala tilanne. Eikö kuitenkin kannata hakeutua työttömäksi ja pysyä siinä ruletissa, niin jossain vaiheessa on pakko tehdä lisää tutkimuksia ja päätelmä siitä, että olet työkyvytön? Kun olet vain kotona, sinulle ei kerry eläkettä ja tilanne rasittaa perheen taloutta ja avioliittoasi, kun kumpikin kärsii. Ap
Olen kyllä eläkkeelle useamman kerran hakenut. Täytyy taas vuoden lopussa miettiä näitä asioita,että miten ne saisi eteenpäin.
Toivottavasti tärppää. Ja toivottavasti miehesi tukee sinua... Tuli mieleen, että häntä voisi lämmittää, jos muistaisit usein mainita hänen uhrautumisensa tilanteessa, jossa ette kumpikaan ole mielellään (ellet ole jo sitä tehnyt)? Minusta sinun on tärkeä ymmärtää, ettei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä, ettei pysty työelämään. Se ei ole sinun eikä muidenkaan vika. Ja miehesi on toiminut kuten miehen tulee tilanteessa toimia, kun on elättänyt sinua. Vaikkakin vastentahtoisesti, hän on kantanut vastuuta ja siten osoittanut rakastavansa sinua oikeasti. Kun vapaudut syyllisyydestä, sinun on helpompi nähdä asiat muiden näkökulmasta eikä ole tarvetta puolustautua. Koska tarve puolustautua on harhaa.
Kun sanotaan, että totuus vapauttaa, niin mielestäni se tarkoittaa juuri sitä, että vääristyneistä tunteista ja asenteista pääsee eroon. Tilanne näyttäytyy sellaisena kuin se näyttäytyy muille, hyväntahtoisesti ulkopuolisena asiaa tarkasteleville. Siihen asti kun saat eläkkeen, ajattelisin sinuna vaikkapa niin, että olen kotirouva, josta mieheni välittää niin paljon, että elättää, vaikkei tulot välttämättä niin hyvin riitäkään. Rahahan on hyvin konreettinen asia. Monet naiset tyytyvät esimerkiksi kauniisiin sanoihin ja tulevat vedätetyiksi, vaikka mies ei ole valmis tekemään heidän eteensä yhtään mitään, ei ainakaan mitään hyvää. Sinun miehesi elättää sinua, mieti sen merkitystä miehen kannalta. Ja ikiaikaisena osoituksena siitä, että mies kykenee siihen, vaimon ja perheen elatukseen. Se on saavutus varsinkin pienituloiselle. Jos tapaisin miehesi, ihailisin häntä siitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotirouva, lapset teini-ikäisiä. Olen aina viihtynyt kotona ja olen kaikessa kotikeskeinen, suurin piirtein lukemissani romaaneissakin pidän eniten kotielämän kuvauksesta. Olen vain aina ollut tällainen! Opiskelin kuitenkin maisteriksi asti, jotenkin "ajauduin", enkä ole ikinä tehnyt alani töitä. Siitä tunnen aina häpeää. Toisaalta elättelen haaveita kotoa käsin tehtävästä työstä, jossa voisin hyödyntää opintojanikin. Siis olen kyllä aloittanutkin kirjoitushommia jne., mutta se on hidas prosessi.
Suurin ongelma kotirouvuudessa on kieltämättä riippuvaisuus parisuhteesta. Kyse on paljolti rahasta, mutta myös muusta. Suomessa ei ole sellaista kotirouvakulttuuria, että kovin herkästi voisi luoda itselleen vakaan, tyydyttävän kotirouvaidentiteetin, tavata muita kotirouvia jne. Todella helposti tuntee itsensä vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Monesti kotirouva mahdollistaa miehen uran kehittymisen, tämän harrastukset ym., mutta kun aikaa vietetään riittävän monta vuotta/vuosikymmentä ihan eri maailmoissa, lopulta ei ole paljon yhteistä. Siinähän sitten olet enemmän tai vähemmän riippuvainen ihmisestä, jota tapaat vain silloin tällöin ja tajuat, että hänelle työ- ja harrastuskaverit ovat käytännössä paljon tärkeämpiä. Tietysti kotirouva voi kohteliaasti kysellä mieheltä miten töissä meni ja mies ihastella, että onpa kotona siistiä, mutta kovin syvällistä keskustelua tästä ei saa. Olisi todella tärkeää pitää yllä yhteisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä harrastuksia. Toki ongelma voi olla sekin, että jos mies voi paahtaa menoissaan aamusta iltaan ja kotirouva (tai -äiti tässä tapauksessa) huolehtii lapset, miehen suhde lapsiinsa jää auttamattoman etäiseksi.
Tilanne on eri, jos pariskunnan kumpikin osapuoli OIKEASTI arvostaa kotirouvuutta ja pitäisi voida myös ennustaa, että arvostaa vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Tällainen on Suomessa harvinaista, kun naisen mitta on ollut, että on hyvä työihminen. Jos naapurin Maikki tekee kokopäivätyötä ja siivoaa kodin, tekee ihanat ruoat, kasvattaa lapset ja on vielä niin timmi, niin kyllä mies jossain vaiheessa alkaa miettiä mikä laiskimus oma vaimo on. Suomessa naisen kunnia on tehdä itse kaikki, monessa muussa maassa ei ehkä ole.
Todella kiinnostava kommentti. Juuri tuo maailmojen erilaisuus minuakin, työssäkäyvää naisihmistä, huolestuttaisi. Miten voi henkisellä tasolla kohdata, jos toinen luo uraa, näkee paljon ihmisiä ja jatkuvasti kehittää itseään? Toinen taas on neljän seinän sisällä ja pitää kodin puhtaana. Mistä silloin keskustellaan? Siitä miehen urasta (josta nainen ei ymmärrä) vai uusista kylppärinpesunesteistä (jotka miestä eivät kiinnosta)? Naapurin Maikki taitaa olla kotirouvan suurin uhka.
Ymmärrän paljonkin mieheni urasta. Jos hän ei itse pohtimisesta huolimatta löydä ratkaisua, tai jos ratkaisu sivuaa koulutusalaani, hän kysyy minulta. Saan tuotua esille uusia näkökulmia ja välillä jopa ratkaisuja.
Hänellä on vaativa työ ja asiat ovat pitkälti salassa pidettäviä. Hän sanoo, että jotain on menossa, mutta ei voi kertoa mitä. Seuraavaksi saatan jo sanoa, että olisikohan kyse tästä. Saan vastuksen lisäyksellä "Hys, hys" tai en. Seuraan kuitenkin uutisia ja monesti osaan sanoa ihan niidenkin perusteella, että mitä on tulossa tai mitä olettaisin, että seuraavaksi tulee tapahtumaan, mistä neuvotellaan, mitkä riskit, mihin kilpailijat pyrkivät, mihin olisi itse pyrittävä ennen kilpailijoita jne.
Pelottavan usein tiedän, vaikka minulle ei kerottaisikaan ja kun tiedän, niin huomaan, miten minulta pyydetään lisää. Voin tutkia kokonaisen päivän jotain ja lähettää hänelle keräämäni materiaalit. Nämä ovat minulle oppimiskokemuksia. Kokonaiskuvan saan viimeistään silloin, kun sen voi julkaista. On tiettyjä syklejä, joiden jälkeen voi odottaa taas tapahtuvan. Tämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin koulutustani vastaava työ heikoilla mahdollisuuksilla vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
Tuo on kyllä todella hankala tilanne. Eikö kuitenkin kannata hakeutua työttömäksi ja pysyä siinä ruletissa, niin jossain vaiheessa on pakko tehdä lisää tutkimuksia ja päätelmä siitä, että olet työkyvytön? Kun olet vain kotona, sinulle ei kerry eläkettä ja tilanne rasittaa perheen taloutta ja avioliittoasi, kun kumpikin kärsii. Ap
Olen kyllä eläkkeelle useamman kerran hakenut. Täytyy taas vuoden lopussa miettiä näitä asioita,että miten ne saisi eteenpäin.
Toivottavasti tärppää. Ja toivottavasti miehesi tukee sinua... Tuli mieleen, että häntä voisi lämmittää, jos muistaisit usein mainita hänen uhrautumisensa tilanteessa, jossa ette kumpikaan ole mielellään (ellet ole jo sitä tehnyt)? Minusta sinun on tärkeä ymmärtää, ettei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä, ettei pysty työelämään. Se ei ole sinun eikä muidenkaan vika. Ja miehesi on toiminut kuten miehen tulee tilanteessa toimia, kun on elättänyt sinua. Vaikkakin vastentahtoisesti, hän on kantanut vastuuta ja siten osoittanut rakastavansa sinua oikeasti. Kun vapaudut syyllisyydestä, sinun on helpompi nähdä asiat muiden näkökulmasta eikä ole tarvetta puolustautua. Koska tarve puolustautua on harhaa.
Kun sanotaan, että totuus vapauttaa, niin mielestäni se tarkoittaa juuri sitä, että vääristyneistä tunteista ja asenteista pääsee eroon. Tilanne näyttäytyy sellaisena kuin se näyttäytyy muille, hyväntahtoisesti ulkopuolisena asiaa tarkasteleville. Siihen asti kun saat eläkkeen, ajattelisin sinuna vaikkapa niin, että olen kotirouva, josta mieheni välittää niin paljon, että elättää, vaikkei tulot välttämättä niin hyvin riitäkään. Rahahan on hyvin konreettinen asia. Monet naiset tyytyvät esimerkiksi kauniisiin sanoihin ja tulevat vedätetyiksi, vaikka mies ei ole valmis tekemään heidän eteensä yhtään mitään, ei ainakaan mitään hyvää. Sinun miehesi elättää sinua, mieti sen merkitystä miehen kannalta. Ja ikiaikaisena osoituksena siitä, että mies kykenee siihen, vaimon ja perheen elatukseen. Se on saavutus varsinkin pienituloiselle. Jos tapaisin miehesi, ihailisin häntä siitä. Ap
Ei hän tue minua. Olen kuullut monesti erittäin rumaa haukkumista. Olen kyllä tukenut häntä ja kehunut,kannustanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
No silti sä et ole kotirouva/-äiti.
Miten niin en ole?
Olet kotona ihan muusta syystä ja sen lisäksi sulla on lapsia.
Kotiäiti sitten?Vai tarvitseeko kaikkien kotiäitien olla menestyviä?
Ei tietenkään, mutta et sä ole lasten vuoksi kotona.
En tietenkään ole,koska mun lapseni on jo iso.
Aivan, sä olet työtön, et kotiäiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kotirouva eli nykyiseltä termiltään työtön. En tunne ketään. Tokihan näitä on aina ollut jotka elävät kumppaninsa siivellä ja rahoilla. Jotkut jopa vanhempiensa rahoilla ja talossa ihan aukuisenakin. Tunsin kerran miehen jota hänen tyttöystävänsä elätti ja joka asui tämän asunnossa. Kyseessä oli siis varmaan kotiherra?
Kotiherra, kiva nimitys. Minä elän mieheni siivellä ja rahoilla, mutta kaksi kolmesta asunnostamme on minun. Nuorempana elimme minun asunnossani pääasiassa ja elintasomme oli silloisten tulojeni mukainen eikä mieheni tulojen mukainen kuten nyt. Tosin pääosin olen elänyt mieheni tulojen mukaisella elintasolla.
Jos mieheni sairastuisi, elättäisin häntä kuten hän nyt minua ja hoitaisin tietysti myös. Nämä asiat ovat tulleet konkreettisiksi, kun kaksi läheistä ystävää on tuossa tilanteessa ollut eli jäivät leskiksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
No silti sä et ole kotirouva/-äiti.
Miten niin en ole?
Olet kotona ihan muusta syystä ja sen lisäksi sulla on lapsia.
Kotiäiti sitten?Vai tarvitseeko kaikkien kotiäitien olla menestyviä?
Ei tietenkään, mutta et sä ole lasten vuoksi kotona.
En tietenkään ole,koska mun lapseni on jo iso.
Aivan, sä olet työtön, et kotiäiti.
En ole työtön. En saa mitään työttömyyskorvauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotirouva eli nykyiseltä termiltään työtön. En tunne ketään. Tokihan näitä on aina ollut jotka elävät kumppaninsa siivellä ja rahoilla. Jotkut jopa vanhempiensa rahoilla ja talossa ihan aukuisenakin. Tunsin kerran miehen jota hänen tyttöystävänsä elätti ja joka asui tämän asunnossa. Kyseessä oli siis varmaan kotiherra?
Niin. Mielestäni kotirouva on sellainen,joka elää ilman mitään valtion tukea,ei siis saa työttömyyskorvausta eikä eläkettä. Kotiäiti taas on sellainen joka saa äitiyspäivärahaa tai kotihoidontukea.
Ei kotiäiti saa kumpaakaan noista sen jälkeen kun lapsi täyttää 3. Kotiäiti ei saa mitään tukea, lapsilisät toki lapsille, jollei ole jättänyt niitä hakematta kuten minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotirouva, lapset teini-ikäisiä. Olen aina viihtynyt kotona ja olen kaikessa kotikeskeinen, suurin piirtein lukemissani romaaneissakin pidän eniten kotielämän kuvauksesta. Olen vain aina ollut tällainen! Opiskelin kuitenkin maisteriksi asti, jotenkin "ajauduin", enkä ole ikinä tehnyt alani töitä. Siitä tunnen aina häpeää. Toisaalta elättelen haaveita kotoa käsin tehtävästä työstä, jossa voisin hyödyntää opintojanikin. Siis olen kyllä aloittanutkin kirjoitushommia jne., mutta se on hidas prosessi.
Suurin ongelma kotirouvuudessa on kieltämättä riippuvaisuus parisuhteesta. Kyse on paljolti rahasta, mutta myös muusta. Suomessa ei ole sellaista kotirouvakulttuuria, että kovin herkästi voisi luoda itselleen vakaan, tyydyttävän kotirouvaidentiteetin, tavata muita kotirouvia jne. Todella helposti tuntee itsensä vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Monesti kotirouva mahdollistaa miehen uran kehittymisen, tämän harrastukset ym., mutta kun aikaa vietetään riittävän monta vuotta/vuosikymmentä ihan eri maailmoissa, lopulta ei ole paljon yhteistä. Siinähän sitten olet enemmän tai vähemmän riippuvainen ihmisestä, jota tapaat vain silloin tällöin ja tajuat, että hänelle työ- ja harrastuskaverit ovat käytännössä paljon tärkeämpiä. Tietysti kotirouva voi kohteliaasti kysellä mieheltä miten töissä meni ja mies ihastella, että onpa kotona siistiä, mutta kovin syvällistä keskustelua tästä ei saa. Olisi todella tärkeää pitää yllä yhteisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä harrastuksia. Toki ongelma voi olla sekin, että jos mies voi paahtaa menoissaan aamusta iltaan ja kotirouva (tai -äiti tässä tapauksessa) huolehtii lapset, miehen suhde lapsiinsa jää auttamattoman etäiseksi.
Tilanne on eri, jos pariskunnan kumpikin osapuoli OIKEASTI arvostaa kotirouvuutta ja pitäisi voida myös ennustaa, että arvostaa vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Tällainen on Suomessa harvinaista, kun naisen mitta on ollut, että on hyvä työihminen. Jos naapurin Maikki tekee kokopäivätyötä ja siivoaa kodin, tekee ihanat ruoat, kasvattaa lapset ja on vielä niin timmi, niin kyllä mies jossain vaiheessa alkaa miettiä mikä laiskimus oma vaimo on. Suomessa naisen kunnia on tehdä itse kaikki, monessa muussa maassa ei ehkä ole.
Todella kiinnostava kommentti. Juuri tuo maailmojen erilaisuus minuakin, työssäkäyvää naisihmistä, huolestuttaisi. Miten voi henkisellä tasolla kohdata, jos toinen luo uraa, näkee paljon ihmisiä ja jatkuvasti kehittää itseään? Toinen taas on neljän seinän sisällä ja pitää kodin puhtaana. Mistä silloin keskustellaan? Siitä miehen urasta (josta nainen ei ymmärrä) vai uusista kylppärinpesunesteistä (jotka miestä eivät kiinnosta)? Naapurin Maikki taitaa olla kotirouvan suurin uhka.
Suoraan sanottuna en usko, että olet itse työuralla saati uranainen. Muuten tietäisit, että melkoinen osa töistä on sellaista mistä ei voi puhua kenellekään (salassapitosopimukset). Näkökulmasi ihmisiin on muutenkin sen verran ahdas, että arvelen sinun olevan kunnon tuuletuksen tarpeessa. Tai sitten olet vain trolli.
Eihän tästä oikein muuta päätelmää voi tehdä kuin sen, että kotirouva herättää kateutta. Ja kateushan supistaa näköaloja, kun se kateuden kohde on välttämättä nähtävä ihan maan matosena. Vähempi ei riitä. Ja se jaksaa palstalla huvittaa, kun teeskennellään jotakin muuta mitä ollaan silloin kun se selvästi on todella kaukana siitä mitä elämä oikeasti on. Kun ei ole pienintäkään aavistusta siitä mitä tuo itselle loihdittu elämä oikeasti pitää sisällään. Ap
Eli sinäkin Ap siis teeskentelet olevasi kotirouva?
Kyllä suurin osa meistä voi ainakin yleisellä tasolla, henkilöimättä puhua työasioista. Emme puhu ihmisistä nimillä, vaan työelämän ilmiöistä. Tämä voi tietysti olla vaikea ymmärtää, jos itse on täysin työstä vieraantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
Tuo on kyllä todella hankala tilanne. Eikö kuitenkin kannata hakeutua työttömäksi ja pysyä siinä ruletissa, niin jossain vaiheessa on pakko tehdä lisää tutkimuksia ja päätelmä siitä, että olet työkyvytön? Kun olet vain kotona, sinulle ei kerry eläkettä ja tilanne rasittaa perheen taloutta ja avioliittoasi, kun kumpikin kärsii. Ap
Olen kyllä eläkkeelle useamman kerran hakenut. Täytyy taas vuoden lopussa miettiä näitä asioita,että miten ne saisi eteenpäin.
Toivottavasti tärppää. Ja toivottavasti miehesi tukee sinua... Tuli mieleen, että häntä voisi lämmittää, jos muistaisit usein mainita hänen uhrautumisensa tilanteessa, jossa ette kumpikaan ole mielellään (ellet ole jo sitä tehnyt)? Minusta sinun on tärkeä ymmärtää, ettei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä, ettei pysty työelämään. Se ei ole sinun eikä muidenkaan vika. Ja miehesi on toiminut kuten miehen tulee tilanteessa toimia, kun on elättänyt sinua. Vaikkakin vastentahtoisesti, hän on kantanut vastuuta ja siten osoittanut rakastavansa sinua oikeasti. Kun vapaudut syyllisyydestä, sinun on helpompi nähdä asiat muiden näkökulmasta eikä ole tarvetta puolustautua. Koska tarve puolustautua on harhaa.
Kun sanotaan, että totuus vapauttaa, niin mielestäni se tarkoittaa juuri sitä, että vääristyneistä tunteista ja asenteista pääsee eroon. Tilanne näyttäytyy sellaisena kuin se näyttäytyy muille, hyväntahtoisesti ulkopuolisena asiaa tarkasteleville. Siihen asti kun saat eläkkeen, ajattelisin sinuna vaikkapa niin, että olen kotirouva, josta mieheni välittää niin paljon, että elättää, vaikkei tulot välttämättä niin hyvin riitäkään. Rahahan on hyvin konreettinen asia. Monet naiset tyytyvät esimerkiksi kauniisiin sanoihin ja tulevat vedätetyiksi, vaikka mies ei ole valmis tekemään heidän eteensä yhtään mitään, ei ainakaan mitään hyvää. Sinun miehesi elättää sinua, mieti sen merkitystä miehen kannalta. Ja ikiaikaisena osoituksena siitä, että mies kykenee siihen, vaimon ja perheen elatukseen. Se on saavutus varsinkin pienituloiselle. Jos tapaisin miehesi, ihailisin häntä siitä. Ap
Ei hän tue minua. Olen kuullut monesti erittäin rumaa haukkumista. Olen kyllä tukenut häntä ja kehunut,kannustanut.
Oletko kiittänyt häntä siitä, että hän elättää sinua? Jos et ole, se saattaisi vaikuttaa hänen asenteeseensa? Vaikka minusta tilanteenne vaikuttaa sellaiselta, että teidän kannattaisi hakeutua keskustelemaan pariterapiaan. Kirkon perheneuvonnassa se on tietääkseni ilmaista eikä tarvitse edes kuulua kirkkoon. Terapeutit ovat psykoterapeutteja eli ihan ammatti-ihmisiä. Minulla on tuttava, joka tekee sitä työtä, siitä tiedän. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kotirouva eli nykyiseltä termiltään työtön. En tunne ketään. Tokihan näitä on aina ollut jotka elävät kumppaninsa siivellä ja rahoilla. Jotkut jopa vanhempiensa rahoilla ja talossa ihan aukuisenakin. Tunsin kerran miehen jota hänen tyttöystävänsä elätti ja joka asui tämän asunnossa. Kyseessä oli siis varmaan kotiherra?
Työtön yleensä on te-palvelujen asiakas ja näin ollen saa työttömyystukea.
Kotirouva ei saa tukia. Itse en elä kumppanin siivellä tai rahoilla vaan perinnöillä ja säästöilläni. Raha-asiat pidetään kumpikin ominamme, ja avioehto tottakai on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotirouva, lapset teini-ikäisiä. Olen aina viihtynyt kotona ja olen kaikessa kotikeskeinen, suurin piirtein lukemissani romaaneissakin pidän eniten kotielämän kuvauksesta. Olen vain aina ollut tällainen! Opiskelin kuitenkin maisteriksi asti, jotenkin "ajauduin", enkä ole ikinä tehnyt alani töitä. Siitä tunnen aina häpeää. Toisaalta elättelen haaveita kotoa käsin tehtävästä työstä, jossa voisin hyödyntää opintojanikin. Siis olen kyllä aloittanutkin kirjoitushommia jne., mutta se on hidas prosessi.
Suurin ongelma kotirouvuudessa on kieltämättä riippuvaisuus parisuhteesta. Kyse on paljolti rahasta, mutta myös muusta. Suomessa ei ole sellaista kotirouvakulttuuria, että kovin herkästi voisi luoda itselleen vakaan, tyydyttävän kotirouvaidentiteetin, tavata muita kotirouvia jne. Todella helposti tuntee itsensä vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Monesti kotirouva mahdollistaa miehen uran kehittymisen, tämän harrastukset ym., mutta kun aikaa vietetään riittävän monta vuotta/vuosikymmentä ihan eri maailmoissa, lopulta ei ole paljon yhteistä. Siinähän sitten olet enemmän tai vähemmän riippuvainen ihmisestä, jota tapaat vain silloin tällöin ja tajuat, että hänelle työ- ja harrastuskaverit ovat käytännössä paljon tärkeämpiä. Tietysti kotirouva voi kohteliaasti kysellä mieheltä miten töissä meni ja mies ihastella, että onpa kotona siistiä, mutta kovin syvällistä keskustelua tästä ei saa. Olisi todella tärkeää pitää yllä yhteisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä harrastuksia. Toki ongelma voi olla sekin, että jos mies voi paahtaa menoissaan aamusta iltaan ja kotirouva (tai -äiti tässä tapauksessa) huolehtii lapset, miehen suhde lapsiinsa jää auttamattoman etäiseksi.
Tilanne on eri, jos pariskunnan kumpikin osapuoli OIKEASTI arvostaa kotirouvuutta ja pitäisi voida myös ennustaa, että arvostaa vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Tällainen on Suomessa harvinaista, kun naisen mitta on ollut, että on hyvä työihminen. Jos naapurin Maikki tekee kokopäivätyötä ja siivoaa kodin, tekee ihanat ruoat, kasvattaa lapset ja on vielä niin timmi, niin kyllä mies jossain vaiheessa alkaa miettiä mikä laiskimus oma vaimo on. Suomessa naisen kunnia on tehdä itse kaikki, monessa muussa maassa ei ehkä ole.
Todella kiinnostava kommentti. Juuri tuo maailmojen erilaisuus minuakin, työssäkäyvää naisihmistä, huolestuttaisi. Miten voi henkisellä tasolla kohdata, jos toinen luo uraa, näkee paljon ihmisiä ja jatkuvasti kehittää itseään? Toinen taas on neljän seinän sisällä ja pitää kodin puhtaana. Mistä silloin keskustellaan? Siitä miehen urasta (josta nainen ei ymmärrä) vai uusista kylppärinpesunesteistä (jotka miestä eivät kiinnosta)? Naapurin Maikki taitaa olla kotirouvan suurin uhka.
Suoraan sanottuna en usko, että olet itse työuralla saati uranainen. Muuten tietäisit, että melkoinen osa töistä on sellaista mistä ei voi puhua kenellekään (salassapitosopimukset). Näkökulmasi ihmisiin on muutenkin sen verran ahdas, että arvelen sinun olevan kunnon tuuletuksen tarpeessa. Tai sitten olet vain trolli.
Eihän tästä oikein muuta päätelmää voi tehdä kuin sen, että kotirouva herättää kateutta. Ja kateushan supistaa näköaloja, kun se kateuden kohde on välttämättä nähtävä ihan maan matosena. Vähempi ei riitä. Ja se jaksaa palstalla huvittaa, kun teeskennellään jotakin muuta mitä ollaan silloin kun se selvästi on todella kaukana siitä mitä elämä oikeasti on. Kun ei ole pienintäkään aavistusta siitä mitä tuo itselle loihdittu elämä oikeasti pitää sisällään. Ap
Eli sinäkin Ap siis teeskentelet olevasi kotirouva?
Kyllä suurin osa meistä voi ainakin yleisellä tasolla, henkilöimättä puhua työasioista. Emme puhu ihmisistä nimillä, vaan työelämän ilmiöistä. Tämä voi tietysti olla vaikea ymmärtää, jos itse on täysin työstä vieraantunut.
Olen jo useasti kertonut, että teen töitä silloin tällöin. Lähes kaikki tuttavani ja ystäväni ovat aloilla, missä omasta työstä ei voi kertoa paljoakaan. Tiedät itse mitä olet ja mitä tästä kotirouville tarkoitetusta ja heidän kokemuksiaan haarukoivista keskustelusta haet "uranaisena". Ap
Entisajan kotirouva = nykyajan elätti
Hienoa, että alkaa jo olla harvinaisuus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan nykynainen enää heittäydy kotirouvaksi? Omat rahat pitää tienata, koska muuten oot puilla paljailla eläkepäivillä ja mahdollisesti jo ennenkin. Aivotoimintakin surkastuu, jos tekeminen koostuu lähinnä pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Kotirouvat, ryhdistäytykää! Enää ei olla 50-luvulla.
Taidat olla kateellinen? Nykyään kotirouvana/kotiäitinä ollaan omasta halusta ja yhteisestä päätöksestä. Olen ollut kotiäitinä nyt 10 vuotta ja hyvin onnellisena sellaisena. En tee kotitöitä yhtään enempää kuin töissä käydessänikään, sitä varten on siivoojat. Käytän aivojani tehokkaasti, kiitos kysymästä. Mieheni maksaa minulle eläkettä, minulla on sijoitussalkku ja kaksi sijoitusasuntoa, jotka ihan omilla säästöilläni olen hankkinut. Teen töitä asiantuntijana silloin kun pyyntö on minusta fiksu ja haluan duunin tehdä. Sulla on kyllä todella outo käsitys kotona olevasta naisesta.
En ole tämä kelle vastasit mutta meitä kotirouvia/kotiäitejä on erilaisia. Itse olen sairauksien ja vammani takia ns pakolla kotona ja pienituloinen mieheni on vuosikymmenet inhonnut tätä tilannetta. En myöskään itse pidä yhtään tästä tilanteesta mutta en ole mitään muutakaan keksinyt.
Et sä silloin ole kotiäiti/kotirouva vaan sairauden vuoksi kotona (työtön/sairaseläkkeellä).
En ole päässyt eläkkeelle enkä töihin pysty,joten mies elättää.
Tuo on kyllä todella hankala tilanne. Eikö kuitenkin kannata hakeutua työttömäksi ja pysyä siinä ruletissa, niin jossain vaiheessa on pakko tehdä lisää tutkimuksia ja päätelmä siitä, että olet työkyvytön? Kun olet vain kotona, sinulle ei kerry eläkettä ja tilanne rasittaa perheen taloutta ja avioliittoasi, kun kumpikin kärsii. Ap
Olen kyllä eläkkeelle useamman kerran hakenut. Täytyy taas vuoden lopussa miettiä näitä asioita,että miten ne saisi eteenpäin.
Toivottavasti tärppää. Ja toivottavasti miehesi tukee sinua... Tuli mieleen, että häntä voisi lämmittää, jos muistaisit usein mainita hänen uhrautumisensa tilanteessa, jossa ette kumpikaan ole mielellään (ellet ole jo sitä tehnyt)? Minusta sinun on tärkeä ymmärtää, ettei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä, ettei pysty työelämään. Se ei ole sinun eikä muidenkaan vika. Ja miehesi on toiminut kuten miehen tulee tilanteessa toimia, kun on elättänyt sinua. Vaikkakin vastentahtoisesti, hän on kantanut vastuuta ja siten osoittanut rakastavansa sinua oikeasti. Kun vapaudut syyllisyydestä, sinun on helpompi nähdä asiat muiden näkökulmasta eikä ole tarvetta puolustautua. Koska tarve puolustautua on harhaa.
Kun sanotaan, että totuus vapauttaa, niin mielestäni se tarkoittaa juuri sitä, että vääristyneistä tunteista ja asenteista pääsee eroon. Tilanne näyttäytyy sellaisena kuin se näyttäytyy muille, hyväntahtoisesti ulkopuolisena asiaa tarkasteleville. Siihen asti kun saat eläkkeen, ajattelisin sinuna vaikkapa niin, että olen kotirouva, josta mieheni välittää niin paljon, että elättää, vaikkei tulot välttämättä niin hyvin riitäkään. Rahahan on hyvin konreettinen asia. Monet naiset tyytyvät esimerkiksi kauniisiin sanoihin ja tulevat vedätetyiksi, vaikka mies ei ole valmis tekemään heidän eteensä yhtään mitään, ei ainakaan mitään hyvää. Sinun miehesi elättää sinua, mieti sen merkitystä miehen kannalta. Ja ikiaikaisena osoituksena siitä, että mies kykenee siihen, vaimon ja perheen elatukseen. Se on saavutus varsinkin pienituloiselle. Jos tapaisin miehesi, ihailisin häntä siitä. Ap
Ei hän tue minua. Olen kuullut monesti erittäin rumaa haukkumista. Olen kyllä tukenut häntä ja kehunut,kannustanut.
Oletko kiittänyt häntä siitä, että hän elättää sinua? Jos et ole, se saattaisi vaikuttaa hänen asenteeseensa? Vaikka minusta tilanteenne vaikuttaa sellaiselta, että teidän kannattaisi hakeutua keskustelemaan pariterapiaan. Kirkon perheneuvonnassa se on tietääkseni ilmaista eikä tarvitse edes kuulua kirkkoon. Terapeutit ovat psykoterapeutteja eli ihan ammatti-ihmisiä. Minulla on tuttava, joka tekee sitä työtä, siitä tiedän. Ap
Olen Tottakai kiittänyt häntä. Hän vaan kokee epäoikeudenmukaiseksi sen että minä olen kotona ja hän joutuu tekemään erittäin raskasta ja pienipalkkaista työtä. Ei hän terapiaan lähde. On sen sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotirouva, lapset teini-ikäisiä. Olen aina viihtynyt kotona ja olen kaikessa kotikeskeinen, suurin piirtein lukemissani romaaneissakin pidän eniten kotielämän kuvauksesta. Olen vain aina ollut tällainen! Opiskelin kuitenkin maisteriksi asti, jotenkin "ajauduin", enkä ole ikinä tehnyt alani töitä. Siitä tunnen aina häpeää. Toisaalta elättelen haaveita kotoa käsin tehtävästä työstä, jossa voisin hyödyntää opintojanikin. Siis olen kyllä aloittanutkin kirjoitushommia jne., mutta se on hidas prosessi.
Suurin ongelma kotirouvuudessa on kieltämättä riippuvaisuus parisuhteesta. Kyse on paljolti rahasta, mutta myös muusta. Suomessa ei ole sellaista kotirouvakulttuuria, että kovin herkästi voisi luoda itselleen vakaan, tyydyttävän kotirouvaidentiteetin, tavata muita kotirouvia jne. Todella helposti tuntee itsensä vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Monesti kotirouva mahdollistaa miehen uran kehittymisen, tämän harrastukset ym., mutta kun aikaa vietetään riittävän monta vuotta/vuosikymmentä ihan eri maailmoissa, lopulta ei ole paljon yhteistä. Siinähän sitten olet enemmän tai vähemmän riippuvainen ihmisestä, jota tapaat vain silloin tällöin ja tajuat, että hänelle työ- ja harrastuskaverit ovat käytännössä paljon tärkeämpiä. Tietysti kotirouva voi kohteliaasti kysellä mieheltä miten töissä meni ja mies ihastella, että onpa kotona siistiä, mutta kovin syvällistä keskustelua tästä ei saa. Olisi todella tärkeää pitää yllä yhteisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä harrastuksia. Toki ongelma voi olla sekin, että jos mies voi paahtaa menoissaan aamusta iltaan ja kotirouva (tai -äiti tässä tapauksessa) huolehtii lapset, miehen suhde lapsiinsa jää auttamattoman etäiseksi.
Tilanne on eri, jos pariskunnan kumpikin osapuoli OIKEASTI arvostaa kotirouvuutta ja pitäisi voida myös ennustaa, että arvostaa vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Tällainen on Suomessa harvinaista, kun naisen mitta on ollut, että on hyvä työihminen. Jos naapurin Maikki tekee kokopäivätyötä ja siivoaa kodin, tekee ihanat ruoat, kasvattaa lapset ja on vielä niin timmi, niin kyllä mies jossain vaiheessa alkaa miettiä mikä laiskimus oma vaimo on. Suomessa naisen kunnia on tehdä itse kaikki, monessa muussa maassa ei ehkä ole.
Todella kiinnostava kommentti. Juuri tuo maailmojen erilaisuus minuakin, työssäkäyvää naisihmistä, huolestuttaisi. Miten voi henkisellä tasolla kohdata, jos toinen luo uraa, näkee paljon ihmisiä ja jatkuvasti kehittää itseään? Toinen taas on neljän seinän sisällä ja pitää kodin puhtaana. Mistä silloin keskustellaan? Siitä miehen urasta (josta nainen ei ymmärrä) vai uusista kylppärinpesunesteistä (jotka miestä eivät kiinnosta)? Naapurin Maikki taitaa olla kotirouvan suurin uhka.
Miksi kotiäiti tai kotirouva olisi neljän seinän sisällä? Ja väittäisin meidän keskustelevan mieheni kanssa enemmän kuin ne, joilla molemmilla menee kaikki aika töissä ja kodin puunaamisessa. Keskustelemme välillä töistä, välillä lapsista, välillä ystävistä, siitä mihin mennään syömään tai reissuun, tunteistamme, ajatuksistamme, kaikesta mahdollisesta kuten parisuhteessa ja perheessä tehdään.