Lue keskustelun säännöt.
Kotirouva, kerro tarinasi
14.11.2022 |
Oletko kotiorja ja kävikö huonosti? Vai onko kaikki mennyt hyvin tähän asti?
Meillä on mennyt todella hyvin ja pidän tätä ratkaisua meille parhaana. Yhdessä on oltu pian 35 vuotta ja rakkautta riittää. Elämä on ollut hyvin tavanomaista tai ehkä hiukan tavanomaista helpompaa, kun molempien kiireinen työelämä puuttuu eli sellainen on ollut vain toisella.
Kotirouvat eivät Suomessa ole kovin tavallisia. Tunnen itseni lisäksi kaksi, mutta toiseen heistä kadotin kontaktin noin 10 vuotta sitten, entinen naapuri. Meillä kaikilla on yllättäen sama ammatti.
Kommentit (321)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kerran asiakkaana tällainen kotirouva, joka oli siis elänyt täysin miehen kustantamaa elämää ja mies hoitanut kaikki talousasiat. Nainen hoitanut lapset ja kodin. Arvovalintoja. Kävi vain sitten niin, että mies sitten halusikin avioeron, ja vei tietenkin osapuilleen kaiken omaisuuden (jonka oli omalla työllään hankkinutkin, omiin nimiinsä) mukaansa. Tää nainen oli aivan rikki, tietenkin, ei mitään omaa omaisuutta jolla vaikkapa ostaa asuntoa tai autoa tms, ei juurikaan työkokemusta joten sillä ei työmarkkinoilla kilpailla, oli työttömänä sitten että sai jotain korvauksia ruokaa ostaakseen, päälle siihen tietenkin huoltajuuskiistat jne. Oli aika kamalaa seurata vierestä. Toivoin tuolle asiakkaalle kaikkea hyvää, toivottavasti sai asiansa järjestykseen ja apua eri puolilta..
No tämä kotirouva oli hoitanut asiansa huonosti kun ei ollut turvannut selustaansa, tottakai pitää olla vapaa-ehtoinen eläkevakuutus ja sopia niin että omaisuudesta tulee puolet hänen nimiinsä jne.
Minut tuo lainaamasi kertomus (sikäli kun oli tosi) sai ajattelemaan, että "aika paha". Jos nimittäin sen kirjoittanut ihminen on ammatissa, missä tulee auttaa ja tukea ihmisiä henkisesti.
Ihminen, joka auttamistyössään luo tuollaisen tyhmän, säälinsekaista halveksuntaa uhkuvan kuvan asiakkaasta on sellainen, jota ei ikinä pitäisi päästää auttamistyöhön, koska työnohjauksellakaan ei voi korjata työntekijän varhaisessa vuorovaikutuksessa vahingoittuneita objektisuhteita. Autettavat ihmiset eivät ole tarkoitettu toimimaan työntekijän osaobjekteina eli minän kainalokeppeinä, joiden kautta käsitellään omia ongelmia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kotirouva voi silti kantaa osansa yhteisön hyväksi harrastuksissa, kodinhoidossa, lastenhoidossa, arjen pyörityksessä ja tuoden iloa.
Työssäkäyvä rouva tekee kaiken tuo, ja maksaa vielä ansiotyöstään verot. Se, että on käynyt 20 vuotta elämästään töissä ei vielä riitä, kun elinajanodote kasvaa ja kasvaa. Nykyisten nelikymppisten tulee jaksaa työelämässä 70-vuotiaiksi. Väliin voi toki ottaa sapattivapaata, mutta kaikilla terveillä aikuisilla on velvollisuus pääosin joko opiskella tai olla työelämässä eläkeikään asti. Ei yhteiskunta yksinkertaisesti muuten pyöri.
Vai mitä ajattelette, jos kaikki heittäytyisivätkin kotirouviksi tai vapaaherroiksi? Kuka meitä esim. hoitaisi sairaaloissa, jos koko hoitohenkilöstö jäisikin kotiin lorvailemaan?
Oikein hyvin pyörii vaikka kaikki ei vanhuseläkeikään töissä olekaan. Ei kaikki ole yhtäaikaa poissa työelämästä, älä huoli.
Tästä tulee mieleen opiskeluaikojen ryhmätöiden vapaamatkustajat, joiden selviytymisstrategiana oli se, että muut ryhmäläiset hoitavat homman. Kotirouvilla sama juttu. Kaikki eivät ole yhtäaikaa pois työelämästä, koska suurin osaa kantaa vastuunsa kansalaisena. Kotirouva voi olla tekemättä mitään, koska se ahkera vastuuntuntoinen raataja viljelee viljan, hyllyttää elintarvikkeet lähikauppaan, tyhjentää taloyhtiön roskalaatikot ja ottaa ensiapuasemalla vastaan, jos huonosti käy.
Hyvä kun ravistelet! Kotirouvat eivät alapeukuista päätellen selvästikään ole tottuneet pohtimaan valintojensa yhteiskunnallisia vaikutuksia. Oma napa edellä mennään.
No ei tässäkään kyllä yhteiskunnallisia vaikutuksia ole tuotu esille ainakaan haittojen muodossa. Suomessa on vaikea olla kotirouva, ellei perheen tulotaso ole sellainen, että hyöty sen paremmin ansaitsevan maksamien verojen muodossa hyvitä järjestelyn mahdolliset haitat yhteiskunnalle. Inhimillistä potentiaalia voi käyttää yhteiskunnan ja kanssaihmisten hyväksi muutenkin kuin tekemällä palkkatyötä kuten jo mainittiin.
Omassa lapsuudessani tärkeä hahmo oli naapurin kotirouva. Myönteiset muistot häneen liittyen ovat varmaan yksi tiedostamaton syy miksi halusin hoitaa omat lapset itse. Ja ihmiset, jotka asettuvat ulkopuolelle tavalla tai toisella ovat usein arvokkaita yllättävillä tavoilla. Esimerkiksi paljon parjatut ikisinkut näkevät asioita, joita muut eivät välttämättä näe meidän yhteiskunnastamme.
Olen oikeastaan hiukan anarkistinen ajattelussa, ja niin on myös mieheni. En ikinä hyväksyisi miehekseni ihmistä, joka katsoo muita ihmisiä hyödyn näkökulmasta ja kerran olen joutunut pohtimaan tuota asiaa myös läheisen ystävän sanomisten seurauksena. Ap
Maassa, jossa asun ja jonka yhteiskunnan jäsen olen, arvostetaan kotirouvia ja se näkyy myös positiivisesti esimerkiksi talousasioissa, myös sille työssäkäyvälle puolisolle eikä yksinomaan sille kotirouvalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Oma äitini oli jonkun aikaa kotiäiti lähes pakosta. Päivähoitopaikkoja ei ollut eikä meillä kotona ollut mitään mukavuuksia sähkön lisäksi, joten kodinhoitoon meni aikaa. Äiti meni töihin keväällä, kun minä olin viimeistä vuotta kotona ennen koulua. Ilmeisesti kotona oleminen puolison rahojen varassa ei ollut herkkua, kun äiti jankutti minulle, että naisen pitää hankkia itselleen hyvä koulutus, ammatti ja omat rahat, että ei tarvitse olla yhdenkään miehen rahoista riippuvainen. Mitä nyt lapsuuttani muistelen, niin isä kyllä kyytytti äitiä tulottomuudella. Isäkin oli pienituloinen, joten me oltiin oikeasti köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Niin, miksi ihmeessä en työllistyisi sotakirjeenvaihtajaksi tai erikoislääkäriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Niin, miksi ihmeessä en työllistyisi sotakirjeenvaihtajaksi tai erikoislääkäriksi.
Miksi ihmeessä et, jos ne on todella ne asiat jotka kiinnostaa? Siitä vaan opiskelemaan ensimmäiseksi lääkiksen pääsykokeisiin. Kannattaa kyllä myös kriittisesti pohdiskella, onko ihan rehellinen itselleen, vai sulkeeko silmänsä ehkä joltain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Niin, miksi ihmeessä en työllistyisi sotakirjeenvaihtajaksi tai erikoislääkäriksi.
Miksi ihmeessä et, jos ne on todella ne asiat jotka kiinnostaa? Siitä vaan opiskelemaan ensimmäiseksi lääkiksen pääsykokeisiin. Kannattaa kyllä myös kriittisesti pohdiskella, onko ihan rehellinen itselleen, vai sulkeeko silmänsä ehkä joltain.
Olisit vain reilusti sanonut, että "mene töihin", ei sitä tarvitse pukea tuollaisiin kääreisiin. Olisi sinunkin hyvä kriittisesti pohtia mikä saa sinut antamaan tuollaisen ohjeen ihmiselle, joka sanoo olevansa tyytyväinen nykyiseen elämäänsä työelämän ulkopuolella.
Kaikista ei tule lääkäreitä ja sotakirjeenvaihtajia, vaikka se kuinka olisi unelma-ammatti; se on samanlainen neuvo noista ammateista turhaan haaveileville kuin sanoisi pitkäaikaistyöttömälle, että mene töihin. Sen verran sentään minäkin ymmärrän, ettei työelämän parhaita paikkoja jaeta niille, joilla ei ole paljoakaan työkokemusta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli jonkun aikaa kotiäiti lähes pakosta. Päivähoitopaikkoja ei ollut eikä meillä kotona ollut mitään mukavuuksia sähkön lisäksi, joten kodinhoitoon meni aikaa. Äiti meni töihin keväällä, kun minä olin viimeistä vuotta kotona ennen koulua. Ilmeisesti kotona oleminen puolison rahojen varassa ei ollut herkkua, kun äiti jankutti minulle, että naisen pitää hankkia itselleen hyvä koulutus, ammatti ja omat rahat, että ei tarvitse olla yhdenkään miehen rahoista riippuvainen. Mitä nyt lapsuuttani muistelen, niin isä kyllä kyytytti äitiä tulottomuudella. Isäkin oli pienituloinen, joten me oltiin oikeasti köyhiä.
Raha tai omaisuus tuo riippumattomuuta ja on sen vuoksi tärkeää ihmiselle. Taloudellinen väkivaltakaan ei ole mikään uusi keksintö, joten ei mitään uutta auringon alla. En tiedä onko se suomalainen ilmiö, että oman rahan tarve nähdään vastapoolina sille, että mies kyykyttää rahan varjolla. Miehestä pääsee eroon, mutta vääristyneestä suhteesta miehiin ei: siis siitä, että rahankin suhteen on kyse nollasummapelistä. Silloin riistäjä asuu siellä omassa päässä eikä miehissä yleisesti. Ap
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva alle nelikymppinen nainen. Menetin terveyteni nuorena onnettomuuden takia. Olen aviossa ja meillä on lapsi. Pääsääntöisesti ihmiset pitävät minua kotirouvana, koska vammani ei näy. Mies on hyvätuloinen ja itselläni on todella pienet ansiot. Verotus tosin on epäoikeudenmukainen, koska mies maksaa isosta palkasta leijonanosan veroa ja itse elän alle kyöhyysrajan olevalla eläkkeellä.
Koska Suomessa ei ole kotirouvakulttuuria ja tämän ikäisenä työelämän ulkopuolella olo on todella outoa, vietän aikaani lähinnä yksin, kun mies on töissä ja lapsi koulussa. Tilanne vaivaa minua. Suomessa ihmisarvo ja pääsy yhteiskunnan toimintaan määrittyy pitkälti työn kautta. Toisaalta olen pystynyt tarjoamaan lapselle läsnäolevaa vanhemmuutta. Siitä olen iloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva alle nelikymppinen nainen. Menetin terveyteni nuorena onnettomuuden takia. Olen aviossa ja meillä on lapsi. Pääsääntöisesti ihmiset pitävät minua kotirouvana, koska vammani ei näy. Mies on hyvätuloinen ja itselläni on todella pienet ansiot. Verotus tosin on epäoikeudenmukainen, koska mies maksaa isosta palkasta leijonanosan veroa ja itse elän alle kyöhyysrajan olevalla eläkkeellä.
Koska Suomessa ei ole kotirouvakulttuuria ja tämän ikäisenä työelämän ulkopuolella olo on todella outoa, vietän aikaani lähinnä yksin, kun mies on töissä ja lapsi koulussa. Tilanne vaivaa minua. Suomessa ihmisarvo ja pääsy yhteiskunnan toimintaan määrittyy pitkälti työn kautta. Toisaalta olen pystynyt tarjoamaan lapselle läsnäolevaa vanhemmuutta. Siitä olen iloinen.
Koetko että ihmisarvosi on riippuvainen siitä, että et ole työelämässä? Aika rankkaa, jos noin on. Monet muutkin ketjussa ovat viitanneet siihen, että heitä on kyseenalaistettu sen vuoksi, että ovat kotona. Ja näkyyhän se näissä ketjun kommenteissakin, että painetta yhdenmukaisuuteen on. Tottahan se on, että varsinkin ikäluokassasi ensimmäinen kysymys on, että mitä teet työksesi, eläkkeellä tai lähempänä eläkeikää ei niinkään.
Oletko ajatellut, että voisit sanoa olevasi sairauden takia eläkkeellä, jos et halua identifioitua kotirouvaksi? Itse sanon välillä ammattini, toisinaan taas sanon olevani vain kotona. Kuten monilla kotirouvilla, minulla on harrastus, jota pidän oikeana työnä ja tarkoituksenani, joten voisiko sinullekin löytyä jokin sellainen? Elämän merkitys ja tarkoitus on tärkeämpi löytää kuin työ. Esimerkiksi keskitysleiriltä selviytyneen psykiatri Viktor Franklinin kirjat kertovat siitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Tai miksei toimisi kotirouvana, jos se eniten kiinnostaa :) Se on oikeasti joillekin likipitäen kutsumushomma ja jos se vain on mahdollista, miksi väenvängällä pitäisi silloin tehdä jotain ihan muuta vain siksi, että muutkin tekevät? Ymmärrän mainiosti, että suurta/suurinta osaa naisista ei kiinnosta olla kotirouva ja silloin ohjeesi on oikein hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva alle nelikymppinen nainen. Menetin terveyteni nuorena onnettomuuden takia. Olen aviossa ja meillä on lapsi. Pääsääntöisesti ihmiset pitävät minua kotirouvana, koska vammani ei näy. Mies on hyvätuloinen ja itselläni on todella pienet ansiot. Verotus tosin on epäoikeudenmukainen, koska mies maksaa isosta palkasta leijonanosan veroa ja itse elän alle kyöhyysrajan olevalla eläkkeellä.
Koska Suomessa ei ole kotirouvakulttuuria ja tämän ikäisenä työelämän ulkopuolella olo on todella outoa, vietän aikaani lähinnä yksin, kun mies on töissä ja lapsi koulussa. Tilanne vaivaa minua. Suomessa ihmisarvo ja pääsy yhteiskunnan toimintaan määrittyy pitkälti työn kautta. Toisaalta olen pystynyt tarjoamaan lapselle läsnäolevaa vanhemmuutta. Siitä olen iloinen.
Koetko että ihmisarvosi on riippuvainen siitä, että et ole työelämässä? Aika rankkaa, jos noin on. Monet muutkin ketjussa ovat viitanneet siihen, että heitä on kyseenalaistettu sen vuoksi, että ovat kotona.
Oletko ajatellut, että voisit sanoa olevasi sairauden takia eläkkeellä, jos et halua identifioitua kotirouvaksi?
Hmm... jos sanoo olevansa sairauden takia eläkkeellä, eikä ole näkyvää vammaa, leimataan mielenterveysongelmaiseksi. Tai siis monet edelleen pitää sitä pahana asiana, fyysisestä syystä eläköityminen on paljon hyväksyttävämpää.
Ja vielä se, että itseäni vaivaa se että jos mä sanon että "en tee mitään", eli olen kotona, niin aika usein ajatus on että "jaaha miehen siivellä", kun nimenomaan meillä on ihan erilliset raha-asiat ja olen ihan omilla varoillani kotona. Siihen kun lisätään vielä se, että meillä käy siivooja niin johan suut kylällä paukkuu, "voiko laiskempaa akkaa olla..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Miksi? Mikä sua hiertää kotiäitiydessä? Ihme paasaaja.
Ap:lla ilmeisesti tylsää, kun täällä aina vaan kirjoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ilmeisesti tylsää, kun täällä aina vaan kirjoittelee.
Olen tunnettu siitä, ettei mulla ole koskaan tylsää. Ei täällä eikä muuallakaan, koska olen kiinnostunut oikeastaan ihan kaikesta. Olen ollut generalisti ihan lapsesta asti. Rakentelin vaikka pikkukivistä kuvioita, jos ei muuta tekemistä ollut tai jututin mummoja eli hyvä viihtymään missä tahansa.
Ihme ja kumma, ettei tämä aloitus ole poistunut. Lähes kaikki kiinnostavat ketjut (9/10) eli kun tulen katsomaan, ne ovat kadonneet enkä näe miten keskustelu on edennyt. Tai sitten en muista otsikkoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva alle nelikymppinen nainen. Menetin terveyteni nuorena onnettomuuden takia. Olen aviossa ja meillä on lapsi. Pääsääntöisesti ihmiset pitävät minua kotirouvana, koska vammani ei näy. Mies on hyvätuloinen ja itselläni on todella pienet ansiot. Verotus tosin on epäoikeudenmukainen, koska mies maksaa isosta palkasta leijonanosan veroa ja itse elän alle kyöhyysrajan olevalla eläkkeellä.
Koska Suomessa ei ole kotirouvakulttuuria ja tämän ikäisenä työelämän ulkopuolella olo on todella outoa, vietän aikaani lähinnä yksin, kun mies on töissä ja lapsi koulussa. Tilanne vaivaa minua. Suomessa ihmisarvo ja pääsy yhteiskunnan toimintaan määrittyy pitkälti työn kautta. Toisaalta olen pystynyt tarjoamaan lapselle läsnäolevaa vanhemmuutta. Siitä olen iloinen.
Koetko että ihmisarvosi on riippuvainen siitä, että et ole työelämässä? Aika rankkaa, jos noin on. Monet muutkin ketjussa ovat viitanneet siihen, että heitä on kyseenalaistettu sen vuoksi, että ovat kotona.
Oletko ajatellut, että voisit sanoa olevasi sairauden takia eläkkeellä, jos et halua identifioitua kotirouvaksi?
Hmm... jos sanoo olevansa sairauden takia eläkkeellä, eikä ole näkyvää vammaa, leimataan mielenterveysongelmaiseksi. Tai siis monet edelleen pitää sitä pahana asiana, fyysisestä syystä eläköityminen on paljon hyväksyttävämpää.
Ja vielä se, että itseäni vaivaa se että jos mä sanon että "en tee mitään", eli olen kotona, niin aika usein ajatus on että "jaaha miehen siivellä", kun nimenomaan meillä on ihan erilliset raha-asiat ja olen ihan omilla varoillani kotona. Siihen kun lisätään vielä se, että meillä käy siivooja niin johan suut kylällä paukkuu, "voiko laiskempaa akkaa olla..."
Ilmeisesti vammasi on sellainen, ettet koe voivasi sitä sanoa. Tuohon on vaikea ottaa kantaa, kun ei tiedä millaisia ihmisiä tuttavapiiriisi kuuluu.
Omassa tuttavapiirissä voidaan keskustella vaikka meleenasta tai avanteesta (ei tietenkään hyvän päivän tuttujen kanssa, mutta läheisimpien), enkä usko mt-ongelmien tekevän poikkeusta. Mutta onhan niitä monenlaisia ihmisiä... Tuo muiden raha-asioiden vatvominen on myös ihan käsittämätöntä. Toisaalta mitä se haittaa, vaikka luulisivat mitä. Taisin jo kertoakin, että minun asuntoani, joka sijaitsee erittäin arvostetulla alueella luullaan aina mieheni asunnoksi. Toisaalta ymmärrettävää, kun olen tällainen mieheni siivellä elävä köyhimys ja olen sen saanut perintönä. Ilmeisesti ihmiset eivät sinunkaan kohdallasi tiedä, että sinulla on omaakin omaisuutta. Ehkä yleisin oletus kotirouvasta lienee, että hän on rutiköyhä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, jos voi ulkoistaa ne tylsemmät työt ja tehdä itse sisällöltään monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa palkkatyötä? Vaikka sitten osa-aikaisesti, jos siihen on mahdollisuus. Kyllähän työelämä antaa myös tosi paljon sisältöä elämään ja elämyksiäkin - ainakin jos on hyvä koulutus. Sen ymmärrän kyllä, jos pienen lapsen kanssa haluaa olla muutaman vuoden kotona.
Kaikki ansiotyö ei ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Kun siivoaa ajan kanssa omaa kotia, ei tarvitse nuttura kireällä reuhtoa eteenpäin kovassa kiireessä, vaan työn voi jaksottaa ja tehdä leppoisaan tahtiin. Ja kyllä, vaikka hyvällä mielellä, sillä oman kodin laittamiseen, ruoanlaittoon ym. voi suhtautua myös positiivisesti. Ja kyllä kotirouvakin voi tehdä jotain muuta kuin hoitaa kotia, miksei voisi? Kyllä aika moni työssäkäyväkin ansiotyön ja kodinhoidon lisäksi esim. harrastaa jotain. Kotirouva voi vaikka opiskella kieliä tai jotain muuta, maalata, käydä erilaisilla kursseilla. Elämän voi muokata mieleisekseen, tietenkään ei tarvitse olla kiinnostunut vain siivousräteistä. Kotirouville elämä ei ole kilpailu, jossa yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman vähässä ajassa ja voittaa joku oravanpyöräjuoksukilpailu. Kyse on elämän mielekkyydestä.
Kaikki ansiotyö ei varmasti ole sisällöltään sen mielenkiintoisempaa. Mutta miksi ei silloin opiskelisi jotain, mikä itseä kiinnostaa ja työllistyisi sitten kiinnostaviin tehtäviin?
Miksi? Mikä sua hiertää kotiäitiydessä? Ihme paasaaja.
Tuo kommentoija vaikuttaa ihan ystävällismieliseltä kyllä. Hän ei ehkä ymmärrä, ettei kaikkien itsetunto ole kiinni siitä, että on työelämässä "jotain". Ja jos taloudellinen kannuste puuttuu, niin silloin ei mennä töihin. Suomalaisissa on todella syvällä se, että töitä pitää tehdä ollakseen ihminen ja aikuinen.
Historian valossa se kuitenkin on uudempaa perua, tosin hyvin eurooppalainen ilmiö ja liittyy ilmastoon ja naisen asemaan täällä Pohjolassa. Kaikkien tulee tehdä töitä, koska muuten pieni yhteisö ei pärjännyt. Lämpimissä Euroopan maissa voitiin sulkea naiset kotiin, Alppien pohjoispuolella naisten siveys on ollut turhempi ylellisyys. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi jos vastaan ketjun vierestä, en kerkeä lukemaan sitä nyt läpi, saako ketjuun ilmoittaa myös miespuolisia? Meillä mies on nyt kotiherra. Oli menestyvä liikemies, vastuunkantaja vuosikymmeniä, jäi jonkin verran ennen eläkeikää elämään sijoituksilla ja vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla joita voi ottaa ulos ennen virallista eläkeikää. On tyytyväinen. Osallistuu monenlaisiin aktiviteetteihin, toimii vapaaehtoisjärjestöissä puheenjohtajana jne. Lopun ajan päivistä nikkaroi, metsästää ja kalastaa ym. Hoitaa myös kotityöt.
Itse jatkan työuran loppuun, minulla ei vastaavia vakuutuksia ja nautin työstäni jossa olen edennyt niin asemassa kuin palkassa ihan hyvin. Miehen kohdalla on huomannut miten identiteetti rakentuu perheen ja harrastusten lisäksi myös työstä, hänellä oli jonkin aikaa hankalaa vapaaherrana vaikka oli jo ihan valmis jättämään suuret haasteet pois. Meillä kiva kun mies jäi ensin, totuttautui uuteen elämänvaiheeseen, minä katselen sivusta ja alan myös valmistautua tulevaan, perustin mm. pikkuyrityksen jonka kautta jatkan konsulttina tekemistä eläkkeeltä voimien ja innon mukaan ja olen katsellut harrastuksia joita aloittaa kun aikaa riittää enemmän niihin. Työn mukana kun usein uraihmisillä tulee myös se sosiaalinen kehikko: kuinka Apkin, tuntuu olevan jo valmiiksi yksinäinen palstailija, miten kun mies jää pois töistä?
Toki tähän ketjuun ovat tervetulleita myös kotiherrat.
En ymmärtänyt tuota viimeistä lausetta (kysymystä) eli mitä tarkoitat? Uraihmisillä kuulemma on vaikeuksia sopeutua eläkepäiviin, mutta omassa tuttavapiirissä en ole tällaista havainnut. Ja minähän en ole uraihminen, minulla on samat ystävät kuin aina ennenkin, jotka eläkkeelle jäätyään viettävät varmaankin samantyyppistä elämää kuin minä (me) vietämme nyt eli on vapautta mennä ja tulla plus tavata ystäviäkin useammin, matkustaa yhdessä jne. Ellei sitten käy niin ikävästi, että sairastuu ja kuolee ennen eläkepäiville pääsemistä. Valitettavasti niin on käynyt jo muutamalla ystävälle. Elämä on tässä ja nyt, en ole elänyt sitku-elämää niin kun jo kerroin. Elän sellaista elämää josta nautin jo tänään ja huomenna, joka päivä. Ap
Ap, kerrot olevasi kotirouva mutta et kerro mitään miehestäsi. Onko eronnut kotirouva myös kotirouva? Vai millainen identiteetti on ihmisellä jonka lapset ovat aikuisia (ei ole kotiäiti) eikä ole miestä, ei ole rouva? Koti-ex-rouva? Ehkä tuo esimerkki osoittaa mallin haavoittuvuuden, kuinka paljon se identiteetti tuossa mallissa muodostuu miehen kautta. Varoittavia esimerkkejä maista, joissa kotirouvat yleisiä, naisilla hirveä tarve miellyttää miestään niin henkisesti kuin ulkonäöltään, käydään esteettisissä leikkauksissa, laihdutetaan ja kuntoillaan, yritetään taistella ikää vastaan. Koska ero on usein taloudellisen katastrofin sijaan sosiaalinen katastrofi: ystäväpiiristä suuri osa kertyy miehen piireistä, eronnut nainen tipahtaa naapuruston sosiaalisista kuvioista.
No tämä kotirouva oli hoitanut asiansa huonosti kun ei ollut turvannut selustaansa, tottakai pitää olla vapaa-ehtoinen eläkevakuutus ja sopia niin että omaisuudesta tulee puolet hänen nimiinsä jne.