Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus sattuu kipeästi taas tänään
13.11.2022 |
Taas sellainen päivä kun tahaton lapsettomuus satuttaa. Kohta on myös joulu jolloin sama paha olo nostaa päätään. Kiitollinen olen, että omat vanhempani ovat vielä elossa ja sisaruksia on myös, joten en ole yksin näinä hetkinä. Mutta kyllä se sattuu ettei ole sitä omaa perhettä ja joutuu aina katsomaan sivusta kaikkea. Miettii vaan, että milloin on minun vuoro vai ehtiikö sitä tulla koskaan.
N33.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
empatiakykyinen kykenee ymmärtämään näkökulmat, toisistaan poikkeavatkin
Tietysti, mutta ei useissa tämän ketjun kommenteissa ole kyse näkökulmasta. Näkökulman asiaan voi antaa ihminen, joka on itse kokenut ja käy läpi lapsettomuutta. Se että kukaan muu tulee neuvomaan kuinka tutustua taiteeseen ja tehdä elämästä merkityksellistä tai kuinka hänen tuntema pariskunta tekee hyväntekeväisyystyötä on vaan ylimielistä toisen surun vähättelyä hetkellä, joilloin toinen on vereslihalla kokemastaan tuskasta.
itsensä uhriuttaneet ihmiset tarvitsevat ajoittain ravistelua, jotta lähtevät eteenpäin. ihan sama tuleeko se ravistelu vauvaraadin kautta vai jostian muualta. Jos haluat rypeä itsesäälissä, älä tee sitä av-palstalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomana ja äidin kasvattamana muistan nykyään hemmotella itseäni sekä äitienpäivänä että isänpäivänä sekä tietysti naistenpäivänä.
Ala-asteella tein isänpäivänä kortin äidille. Isoisät eivät olleet enää elossa. Isään ei mitään yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Oma isä kuollut ja lasten isä häipyi lopullisesti kuvioista 3v sitten, ei ole nähnyt lapsia kertaakaan sen jälkeen, joten on monesta syistä ihmisiä joita asia koskettaa eri tavalla kuin päivää hehkuttavat mainokset tarkoittaa. Kuitenkin on minusta hyvä että isille on päivänsä kuten äideillekin, vaikka meillä ei olekaan ketä juhlia. Pappaa, isää ja isoisää voi kuitenkin muistella kun väkisinkin tulee tämä isät aiheena esiin. Päivän oletuksista korttien ja lahjojen askartelu koulussa tai päiväkodissa on osoittautunut kiusallisimmaksi asiaksi. Tytöt nyt jo niin isoja että askartelevat kenelle haluavat jos on pakko askarrella, mut pojalla jäi paha mieli kun päiväkodilla toiset lapset kyselee että miks ei sun isä tule juhliin ja miksi teet äidille kortin, eikä sijaishoitajat vissiin osanneet mitään järkevää siinä sanoa myöskään kun eivät tunne perhettä ollenkaan 🤔
minulla oli lapsena tuollainen ystävä, jolta isä oli kuollut, kun hän oli jotain 2-3 vuotias. Kun tuli isänpäivä ja koulussa tehtiin kortteja, kysyin miksei hän tee isänpäiväkorttia isälleen, hän kertoi, että koska isä on kuollut. Se oli siinä. En minä tietenkään osannut ajatella, että niin olisi voinut olla, vaikka vaikka siitä joskus olinkin kuullut, että on myös lapsia, joilla ei ole isää. Se asia selvisi siinä. Sitten ryhmässä keksittiin yhdessä, että hän voi silti tehdä kortin isälleen ja sen voi viedä vaikka haudalle (ja niin me teimmekin yhdessä). Lapset yleensä osaavat suhtautua näihin asioihin hyvinkin rationaalisesti ja keksiä myös ratkaisut. Samalla nähtiin, että kenenkään ei tarvitse häpeillä isättömyyttään ja isättömätkin voi ottaa mukaan ihan kaikkeen eikä heitä tarvitse säälitellä (useinhan sanotaan, että sääli on sairautta...).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
]Harmi, että sulla menee ohi, että jokainen voi löytää paikan kanavoida oma lapsettomuussurunsa tuottavampaan toimintaan kuin valittamiseen. Jokainen. Jokaisen ei tarvitse matkustaa ulkomaille, jokainen etsikööt omat tapansa. Tiedän kyllä millainen tilanne heillä on kotona juhlien jälkeen. He ovat aidosti iloisia toisen onnesta ja ymmärtävät, että se ei ole heiltä pois. He ovat aina myös avoimesti puhuneet tästä asiasta, kaikista sen puolista. Tämä siksi, että aikoinaan myös päättivät, että lapsettomuus ei heitä murra, se on asia, josta he aikoinaan päättivät, että kääntävät sen positiiviseksi.
Aivan, koska sun tuntema pariskunta on toiminut näin, tulisi koko lapsettomuustuskan poistua maailmasta kanavoinnin kautta. Sä. Et. Tiedä. Mitä. Ne. Käy. Läpi. Kun. Ovet. Suljetaan. Koeta se nyt edes ymmärtää. Sitä tuskaa ei satunnaisille tutuille näytetä, vaikka kuinka avoimesti asiasta muuten puhuisivat.
Kehotan sua olemaan jatkossa kommentoimatta tätä aihetta missään, jos sun ainoa referenssi on tuntemasi pariskunta ja niiden teot eikä omakohtainen kokemus lapsettomuudesta.
Olet harhainen. En ole missään sanonut, että olisi ainoa pariskunta, jonka tunnen, joka kärsi lapsettomuudesta. En ole missään sanonut, että kaikkien pitää hoitaa asia samalla lailla. Sen sijaan olen sanonut, että tiedän mitä he käyvät läpi myös silloin kun ovet suljetaan. Kas kun he ovat avoimia ja rohkeita ihmisiä. He ovat aina olleet ätysin avoimia asian suhteen. Siis TÄYSIN avoimia. Mene nyt ja ota lääkkesi harhoihisi. Varmasti hyväksyt haukut takaisin, kun niin mielelläsi niitä itse jakelet muille. Olethan varmasti niiiin empaattinen ;)
Vierailija kirjoitti:
Olet harhainen. En ole missään sanonut, että olisi ainoa pariskunta, jonka tunnen, joka kärsi lapsettomuudesta. En ole missään sanonut, että kaikkien pitää hoitaa asia samalla lailla. Sen sijaan olen sanonut, että tiedän mitä he käyvät läpi myös silloin kun ovet suljetaan. Kas kun he ovat avoimia ja rohkeita ihmisiä. He ovat aina olleet ätysin avoimia asian suhteen. Siis TÄYSIN avoimia. Mene nyt ja ota lääkkesi harhoihisi. Varmasti hyväksyt haukut takaisin, kun niin mielelläsi niitä itse jakelet muille. Olethan varmasti niiiin empaattinen ;)
Gulp. Noin, nyt otin lääkeet harhoihini ja näen jälleen selkeästi. Ja katsos, edelleen näyttää siltä että sinä väität tietäväsi mitä sukulaisesi yksityisinä hetkinään käy läpi. Oletko siellä kolmantena läsnä, kun he sulkevat kotinsa oven?
Voit olla siinä käsityksessä, että puhuvat avoimesti kaikesta kokemastaan, mutta totuus on että ihmiset puhuvat kokemansa niistä aspekteista, joista ovat valmiita satunnaisen sukulaisen kanssa puhumaan. En minäkään ole edes lähimmilleni kertonut kuinka räkä valuen, lattialla maaten sikiöasennossa huusin tuskaani, kun kaivattua lasta ei vaan kuulunut. Mies on ainoa, joka on näissä tilanteissa ollut läsnä ja niistä tietää. Kyllä ketuttaisi, että joku random sukulainen palstalla selittäisi kuinka mä oon kanavoinut lapsettomuuteni ja esim. toisten baby showereissa olin tosi iloinen muiden puolesta. Siitä että selviytyy noissa tilanteissa iloisen oloisena pitäisi antaa mitali tai Oscar-pysti.
Eihän kukaan voi kaikkien ihmisten kaikkea tuskaa ymmärtää. Lapsettomuutta ei ainakaan ymmärrä kukaan, joka ei sitä ole kokenut. Älköön siis sellaiset joilla ei sitä kokemusta ole, tule neuvomaan muita käyttäen apuvälineenä tuntemiaan lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia. Käy niitä pariskuntia sääliksi, että heidän kokemiensa vaikeuksien lisäksi heidän tuttavapiiriinsä kuuluu moinen tollo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet harhainen. En ole missään sanonut, että olisi ainoa pariskunta, jonka tunnen, joka kärsi lapsettomuudesta. En ole missään sanonut, että kaikkien pitää hoitaa asia samalla lailla. Sen sijaan olen sanonut, että tiedän mitä he käyvät läpi myös silloin kun ovet suljetaan. Kas kun he ovat avoimia ja rohkeita ihmisiä. He ovat aina olleet ätysin avoimia asian suhteen. Siis TÄYSIN avoimia. Mene nyt ja ota lääkkesi harhoihisi. Varmasti hyväksyt haukut takaisin, kun niin mielelläsi niitä itse jakelet muille. Olethan varmasti niiiin empaattinen ;)
Gulp. Noin, nyt otin lääkeet harhoihini ja näen jälleen selkeästi. Ja katsos, edelleen näyttää siltä että sinä väität tietäväsi mitä sukulaisesi yksityisinä hetkinään käy läpi. Oletko siellä kolmantena läsnä, kun he sulkevat kotinsa oven?
Voit olla siinä käsityksessä, että puhuvat avoimesti kaikesta kokemastaan, mutta totuus on että ihmiset puhuvat kokemansa niistä aspekteista, joista ovat valmiita satunnaisen sukulaisen kanssa puhumaan. En minäkään ole edes lähimmilleni kertonut kuinka räkä valuen, lattialla maaten sikiöasennossa huusin tuskaani, kun kaivattua lasta ei vaan kuulunut. Mies on ainoa, joka on näissä tilanteissa ollut läsnä ja niistä tietää. Kyllä ketuttaisi, että joku random sukulainen palstalla selittäisi kuinka mä oon kanavoinut lapsettomuuteni ja esim. toisten baby showereissa olin tosi iloinen muiden puolesta. Siitä että selviytyy noissa tilanteissa iloisen oloisena pitäisi antaa mitali tai Oscar-pysti.
Eihän kukaan voi kaikkien ihmisten kaikkea tuskaa ymmärtää. Lapsettomuutta ei ainakaan ymmärrä kukaan, joka ei sitä ole kokenut. Älköön siis sellaiset joilla ei sitä kokemusta ole, tule neuvomaan muita käyttäen apuvälineenä tuntemiaan lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia. Käy niitä pariskuntia sääliksi, että heidän kokemiensa vaikeuksien lisäksi heidän tuttavapiiriinsä kuuluu moinen tollo.
Hyvä vastaus ja hienosti servasit tuon tyypin, joka jankkaa täällä sukulaispariskunnastaan. Aplodit sinulle täältä!
T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Monen näiden kommentoijan takia maailma on välillä niin paska paikka. Hävetkää empatiakyvyttömät ääliöt. Toivottavasti joku tulee joskus vähättelemään teitä kun olette heikoimmillanne ja tunnette syvää tuskaa.
Kaikki rakkaus ja ymmärrys sinulle ap. Kaipuu omaan lapseen ja perheeseen kumpuaa ihmisessä niin syvältä sielusta, että sitä ei voi eikä todellakaan tarvitse kenellekään selittää. Siinä on turha kenenkään neuvoa rakentamaan merkityksellistä elämää ilman lapsia.
Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan keskenmenojen tuskan. Uskon että sinun aikasi koittaa vielä. On tyhmä verrata ihmisten elämiä, mutta jos sinua yhtään lohduttaa - Tapasin elämäni rakkauden 33 vuotiaana, vähän ennen 35v synttäreitä tulin äidiksi ja pitkän sekundaarisen lapsettomuuden jälkeen pian saamme toisen. Toivon sinulle hyvää.
Jos joidenkin ihmisten tunteita ja jaksamista vähätellään, niin se on perheellisten. Ihan oikeasti. Koska itse ovat lapsensa tehneet, niin itse pärjätkööt surujen, huolien, kipujen, riittämättömyyden, väsymyksen yms kanssa.
Ja jos jotain vähätellään, niin äitejä. Ei saisi muuttua mihinkään suuntaan, ei henkisesti eikä fyysisesti, raskauden jälkeen. Pitäisi aina kiinnostaa muiden asiat enemmän kuin oma lapsi, kun näkee ystäviään. "Kukaan ei jaksa kuunnella kun yksi puhuu vain kakkavaipoista".
Kyllä ne on äidit, jotka hiljennetään. Ja joiden on varottava puheitaan, eleitään ja ilmeitään myös ja varsinkin lapsettomien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joidenkin ihmisten tunteita ja jaksamista vähätellään, niin se on perheellisten. Ihan oikeasti. Koska itse ovat lapsensa tehneet, niin itse pärjätkööt surujen, huolien, kipujen, riittämättömyyden, väsymyksen yms kanssa.
Ja jos jotain vähätellään, niin äitejä. Ei saisi muuttua mihinkään suuntaan, ei henkisesti eikä fyysisesti, raskauden jälkeen. Pitäisi aina kiinnostaa muiden asiat enemmän kuin oma lapsi, kun näkee ystäviään. "Kukaan ei jaksa kuunnella kun yksi puhuu vain kakkavaipoista".
Kyllä ne on äidit, jotka hiljennetään. Ja joiden on varottava puheitaan, eleitään ja ilmeitään myös ja varsinkin lapsettomien kanssa.
En voi uskoa, että tämä on jonkun panos keskuteluun jonka aloittaja kokee tuskaa lapsettomuudesta.
Olen pian kahden lapsen äiti, enkä ole koskaan kokenut mitään edellä mainittua. Tosin, minulla on sen verran sosiaalista silmää etten mene lapsettomille kavereilleni selittämään kakkavaipoista. Sinulta taitaa tämä silmä puuttua, kun tulet lapsettomuuskeskusteluun edes tällaista valittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainainen yritys pilata äitienpäivä, tai isänpäivä.
Vuodessa on aika monta muuta päivää jolloin voitte valittaa sielunne kyllyydestä. Olkaa edes nämä kaksi päivää hiljaa.
Joka vuosi tämä sama virsi. Miksi pitäisi olla hiljaa? Muistatko edes milloin vietetään lapsettomien päivää?
Juhlapyhät koskettavat monella eri tavalla meitä jokaista, eikä vain sinua perheellisenä. Tahattomasti lapsettomia on paljon, ja on ihan ymmärrettävää että tällaiset päivät kuten isän- ja äitienpäivät voivat tuoda surua. Se ei ole kiusantekoa, kuten ilmeisesti kuvittelet.
Muistin tänään omaa isääni ja edesmenneiden ukkien haudoilla kävin. Mukavaa oli viettää isän ja muun perheen kanssa aikaa, mutta kotiin päästessä hetkellisesti tuli paha mieli. Olemme tahattomasti lapseton pariskunta ja surin sitä, että en pysty miehelleni antamaan mahdollisuutta olla isä. Hän on asian hyväksynyt ja siksi edelleen kanssani, vaikka annoin vuosia sitten mahdollisuuden lähteä jos kokee että haluaa lapsia. Ja edelleen hän voi lähteä halutessaan.
Vaikka olenkin asian hyväksynyt ettei lasta tule enkä ole asian suhteen enää yhtä herkkä kuin aikaisemmin, niin kyllä silti pienimuotoinen kaipuu ja suru tulee tällaisina päivinä. Joka vuosi.
Olen vain todennut, että lapsettomuutta ja sen tuomia tuntemuksia ei voi ymmärtää ennen kuin sen kohtaa itse tai lähipiirissä on lapseton. Hiljaa ei edelleenkään asiasta tarvitse olla, olipa päivä mikä tahansa.
No on kyllä varsinainen suhde, kun miehellä ovi auki ja voi vaan lähteä jonkun toisen matkaan joku kaunis päivä. Ja silloin voit vain kohauttaa olkapäitä, et nyt se päivä sit tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ehdotat ?
Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.
Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?
Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.
Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat ?
Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.
Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?
Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.
Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.
Kun sinulle tulee joskus elämässä jokin vakava kriisi tai tuska, toivottavasti ihmiset tulevat vastaavalla lailla sinua tsemppaamaan. Jos vaikka sairastut syöpään, toivottavasti ihmiset tulevat vähättelemään kipujasi ja kuolemanpelkoasi. Toivottavasti et kohtaa yhtäkään empaattista kuuntelijaa, joka kuuntelisi ja tukisi kriisin hetkellä. Toivottavasti kriisisi hetkellä sinua kehotetaan hautautumaan poteroosi surkuttelemaan itseäsi. Sen olet tällaisella asenteella ansainnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainainen yritys pilata äitienpäivä, tai isänpäivä.
Vuodessa on aika monta muuta päivää jolloin voitte valittaa sielunne kyllyydestä. Olkaa edes nämä kaksi päivää hiljaa.
Tässä esimerkki näistä epäitsekkäistä vanhemmista...
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten empatiakyvytöntä porukkaa täällä on.
Kun se vanhemmuus kasvattaa ihmistä tällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveisiä kaikille empatiakyvyttömille vanhemmille, että se teidän asemanne ei ole mitenkään kiveen hakattu ja jonain päivänä voitte itse olla kriisitilanteessa, jopa lapsettomana. Miltä tuntuu, jos sitten tullaan sanomaan, että mitä turhaa siinä itkette ja haluatte viedä toisten onnen vaikkapa jostain isänpäivän vietosta. Kyllä se aikuinen ihminen kestää ihan kaiken, eikö niin??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat ?
Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.
Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?
Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.
Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.
Kun sinulle tulee joskus elämässä jokin vakava kriisi tai tuska, toivottavasti ihmiset tulevat vastaavalla lailla sinua tsemppaamaan. Jos vaikka sairastut syöpään, toivottavasti ihmiset tulevat vähättelemään kipujasi ja kuolemanpelkoasi. Toivottavasti et kohtaa yhtäkään empaattista kuuntelijaa, joka kuuntelisi ja tukisi kriisin hetkellä. Toivottavasti kriisisi hetkellä sinua kehotetaan hautautumaan poteroosi surkuttelemaan itseäsi. Sen olet tällaisella asenteella ansainnut.
Siinähän pösilö toivot.
Tuo turhanpäiväinen kitinä ja rutina alkaa olla jo saamarin rasittavaa.
Aina on joku, jonka kipuilujen ja mielipahan takia pitäis muiltakin viedä ilo.
Onko se muiden ilosta pois, jos osoittaa empatiaa kärsivälle? Eikö se vanhemmuus opettanutkaan sitä todellista rakkautta?? Pyyteetöntä, todellista rakkautta, jota lapsettomat eivät voi koskaan ymmärtää... Jos olet vanhempi (et kyllä taida olla), sinulle se on opettanut ilmeisesti vihaa toisia ihmisiä kohtaan.
Mene sinä vaan ihan itse sinne poteroos märisemään ja tukehdu sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainainen yritys pilata äitienpäivä, tai isänpäivä.
Vuodessa on aika monta muuta päivää jolloin voitte valittaa sielunne kyllyydestä. Olkaa edes nämä kaksi päivää hiljaa.
Joka vuosi tämä sama virsi. Miksi pitäisi olla hiljaa? Muistatko edes milloin vietetään lapsettomien päivää?
Juhlapyhät koskettavat monella eri tavalla meitä jokaista, eikä vain sinua perheellisenä. Tahattomasti lapsettomia on paljon, ja on ihan ymmärrettävää että tällaiset päivät kuten isän- ja äitienpäivät voivat tuoda surua. Se ei ole kiusantekoa, kuten ilmeisesti kuvittelet.
Muistin tänään omaa isääni ja edesmenneiden ukkien haudoilla kävin. Mukavaa oli viettää isän ja muun perheen kanssa aikaa, mutta kotiin päästessä hetkellisesti tuli paha mieli. Olemme tahattomasti lapseton pariskunta ja surin sitä, että en pysty miehelleni antamaan mahdollisuutta olla isä. Hän on asian hyväksynyt ja siksi edelleen kanssani, vaikka annoin vuosia sitten mahdollisuuden lähteä jos kokee että haluaa lapsia. Ja edelleen hän voi lähteä halutessaan.
Vaikka olenkin asian hyväksynyt ettei lasta tule enkä ole asian suhteen enää yhtä herkkä kuin aikaisemmin, niin kyllä silti pienimuotoinen kaipuu ja suru tulee tällaisina päivinä. Joka vuosi.
Olen vain todennut, että lapsettomuutta ja sen tuomia tuntemuksia ei voi ymmärtää ennen kuin sen kohtaa itse tai lähipiirissä on lapseton. Hiljaa ei edelleenkään asiasta tarvitse olla, olipa päivä mikä tahansa.No on kyllä varsinainen suhde, kun miehellä ovi auki ja voi vaan lähteä jonkun toisen matkaan joku kaunis päivä. Ja silloin voit vain kohauttaa olkapäitä, et nyt se päivä sit tuli.
Jos mies haluaakin lapsen, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi väkisin olla suhteessa silloin kanssani? Meillä on ihan normaali parisuhde, jossa asiasta on keskusteltu ja käyty yhdessä sekä erikseen asia läpi. Katsos kun suhteissa voi tehdä kompromisseja, jossa mieheni on hyväksynyt ettei koe haluavansa (tällä hetkellä) perinteistä lapsiarkea, vaan haluaa olla kanssani.
Suhde ei ole sitä, että itsekkäästi ajatellaan ensisijaisesti itseä. Jos huomaan joku päivä ettei toinen ole onnellinen ja haluaakin jotain mitä tästä suhteesta ei voi saada, niin silloin on parempi lähteä eri teille. Vaikka se sattuisi.
Vai jäisitkö itse väkisin sellaiseen suhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat ?
Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.
Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?
Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.
Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.
Kun sinulle tulee joskus elämässä jokin vakava kriisi tai tuska, toivottavasti ihmiset tulevat vastaavalla lailla sinua tsemppaamaan. Jos vaikka sairastut syöpään, toivottavasti ihmiset tulevat vähättelemään kipujasi ja kuolemanpelkoasi. Toivottavasti et kohtaa yhtäkään empaattista kuuntelijaa, joka kuuntelisi ja tukisi kriisin hetkellä. Toivottavasti kriisisi hetkellä sinua kehotetaan hautautumaan poteroosi surkuttelemaan itseäsi. Sen olet tällaisella asenteella ansainnut.
Siinähän pösilö toivot.
Tuo turhanpäiväinen kitinä ja rutina alkaa olla jo saamarin rasittavaa.
Aina on joku, jonka kipuilujen ja mielipahan takia pitäis muiltakin viedä ilo.
Onko se muiden ilosta pois, jos osoittaa empatiaa kärsivälle? Eikö se vanhemmuus opettanutkaan sitä todellista rakkautta?? Pyyteetöntä, todellista rakkautta, jota lapsettomat eivät voi koskaan ymmärtää... Jos olet vanhempi (et kyllä taida olla), sinulle se on opettanut ilmeisesti vihaa toisia ihmisiä kohtaan.
Mene sinä vaan ihan itse sinne poteroos märisemään ja tukehdu sinne.
Minä en märise enkä kerjää sääliä toisilta uniikkina lumihiutaleena milloin mistäkin ja syyllistä muita iloistaan.
Toisin kuin eräät.
En pätkääkään ole empaattinen teitä tyhjästä kitisijöitä kohtaan.
Maailmassa on ihan oikeitakin ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat ?
Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.
Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?
Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.
Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.
Kun sinulle tulee joskus elämässä jokin vakava kriisi tai tuska, toivottavasti ihmiset tulevat vastaavalla lailla sinua tsemppaamaan. Jos vaikka sairastut syöpään, toivottavasti ihmiset tulevat vähättelemään kipujasi ja kuolemanpelkoasi. Toivottavasti et kohtaa yhtäkään empaattista kuuntelijaa, joka kuuntelisi ja tukisi kriisin hetkellä. Toivottavasti kriisisi hetkellä sinua kehotetaan hautautumaan poteroosi surkuttelemaan itseäsi. Sen olet tällaisella asenteella ansainnut.
Siinähän pösilö toivot.
Tuo turhanpäiväinen kitinä ja rutina alkaa olla jo saamarin rasittavaa.
Aina on joku, jonka kipuilujen ja mielipahan takia pitäis muiltakin viedä ilo.
Mene sinä vaan ihan itse sinne poteroos märisemään ja tukehdu sinne.
Ai että sinä et tällä hetkellä kirise ja rutise? 😃 Menes jo siitä keskenäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat ?
Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.
Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?
Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.
Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.
Kun sinulle tulee joskus elämässä jokin vakava kriisi tai tuska, toivottavasti ihmiset tulevat vastaavalla lailla sinua tsemppaamaan. Jos vaikka sairastut syöpään, toivottavasti ihmiset tulevat vähättelemään kipujasi ja kuolemanpelkoasi. Toivottavasti et kohtaa yhtäkään empaattista kuuntelijaa, joka kuuntelisi ja tukisi kriisin hetkellä. Toivottavasti kriisisi hetkellä sinua kehotetaan hautautumaan poteroosi surkuttelemaan itseäsi. Sen olet tällaisella asenteella ansainnut.
Siinähän pösilö toivot.
Tuo turhanpäiväinen kitinä ja rutina alkaa olla jo saamarin rasittavaa.
Aina on joku, jonka kipuilujen ja mielipahan takia pitäis muiltakin viedä ilo.
Mene sinä vaan ihan itse sinne poteroos märisemään ja tukehdu sinne.
Ai että sinä et tällä hetkellä kirise ja rutise? 😃 Menes jo siitä keskenäsi
En todellakaan.
Vaikka sinä siellä harhaisessa mielessäsi haluat sen sellaiseksi vääntää ja väkisin kääntää.
Nokkeluutesi ei vakuuta.
Itkuinen olo.