Lapsettomuus sattuu kipeästi taas tänään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kaikkensa tehnyt saadakseen lapsen ja sitä ei silti ole saanut kannattaa asia hyväksyä ja miettiä sitä elämää toiselta kantilta. Juhlapyhät voivat olla ihan yhtä merkityksellisiä ilman lastakin.

Ei useimmiten saa elämässä kaikkea mitä haluaa.

Useimmilla ihmisillä on jotain, josta on joutunut vain unelmoimaan. Se olisi hyvä muistaa eikä vain miettiä sitä mistä itse on jäänyt paitsi. Itse olisin halunnut ihanat vanhemmat ja tuntui, että kaikilla muilla oli sellaiset haaveilemani vanhemmat. Enhän asialle mitään voi, joten sen kanssa on vain elettävä. 

Tämä. Harvalla elämä menee niinkuin on haaveillut. Tällöin ulinan ja uhriutumisen sijaan pitää toimia itse niin, että pääsee lähemmäs unelmiaan tai että löytää uusia unelmia. Pakko on aina uhriutua äitien ja isäinpäivinä kun lapsettomulle on ihan oma päivä eli lapsettomien lauantai, joka on viikkoa ennen äitienpäivää

itsesäälimme määrä on suurempi kuin yksi lauantai vuodessa, siksi uhriudumme kaikkina muinakin päivinä, johon jotekin liittyy itsesäälimme. myös viattomien lapsien päivänä, kun emme saa edes sitä yhtä viatonta lasta

Vierailija kirjoitti:

Nämä on vaikeita asioita. Vuosia kärsimme lapsettomuudesta ja raskaiden hoitojen ansiosta saimme vihdoin kaksi lasta. On raskasta kätkeä surunsa mutta on myös raskasta kätkeä onnensa.

sinun ei tarvitse kätkeä suruasi tai iloasi. Surun kätkemättömyys tosin ei sitten tarkoita sitä, että menet tekemään partypoopit jottei muutkaan saa iloita.

Kun suru omasta lapsettomuudesta menee epätasapainon puolelle niin, että jokainen lapsista muistuttava asia avaa haavat, niin silloin täytyy ymmärtää hakeutua terapiaan. On järjetöntä tuhota oma tulevaisuutensa käsittelemättömän surun vuoksi. Jos on lapseton, sitä on lapseton, asian voi hyväksyä. Tämä ei merkitse sitä, että pitäisi luopua lapsihaaveista, vaan sitä, että opettelee tajuamaan faktat ja sitten lähtee elämään sen mukaista elämää. Vaikka sitten lapsettomuushoidoissa käymällä tai sitten hankkimalla muuta sisältöä elämäänsä. Kun et voi tehdä asialle mitään, on turha käyttää aikaansa siitä murehtimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kun suru omasta lapsettomuudesta menee epätasapainon puolelle niin, että jokainen lapsista muistuttava asia avaa haavat, niin silloin täytyy ymmärtää hakeutua terapiaan. On järjetöntä tuhota oma tulevaisuutensa käsittelemättömän surun vuoksi. Jos on lapseton, sitä on lapseton, asian voi hyväksyä. Tämä ei merkitse sitä, että pitäisi luopua lapsihaaveista, vaan sitä, että opettelee tajuamaan faktat ja sitten lähtee elämään sen mukaista elämää. Vaikka sitten lapsettomuushoidoissa käymällä tai sitten hankkimalla muuta sisältöä elämäänsä. Kun et voi tehdä asialle mitään, on turha käyttää aikaansa siitä murehtimiseen.

Tässä tekstissä oli jotakin asiaa sanottu. Mutta kylmä fakta on, että jos todetaan ettei lasta pysty hankkimaan, niin silloin ikävä kyllä niistä haaveista tulee luopua. On henkisesti rankkaa ajatella "mitä jos, entä jos" kun on tiedossa ettei edes hoidot ole vaihtoehtona.

Olen samaa mieltä terapiaan menosta. Yritin alunperin pärjätä yksin, mutta en pystynyt. Ammattilaisen luona käynnit auttoivat pääsemään eteenpäin. Siellä sain purkaa ajatuksiani ja itkeä kunnes ei enää itkettänyt. En halunnut rasittaa lähipiiriä samaisella asialla koko aikaa. Sain työkaluja käsitellä menetystä, aloin haaveilemaan asioista ilman että kuvittelin lapsen olevan niissä mukana.

Monesti ketjussa tullut esille se, että lapsettomuus kulkee läpi elämän. Totta. Mutta enää en itke joka kerta, kun tulen kotiin lasten syntymäpäiviltä tai näen vaunuja työntävän äidin. Pakko silti myöntää, että toisinaan muttei onneksi aina on vaikea mennä kaupassa lastenvaatteiden ohi. Silloin en vain katso sinne päin, jatkan omia ostoksiani. Kun päivä ja mieli on parempi, niin saatan jäädä ihastelemaan niitä mitään sen kummoisempaa tunnevyöryä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun suru omasta lapsettomuudesta menee epätasapainon puolelle niin, että jokainen lapsista muistuttava asia avaa haavat, niin silloin täytyy ymmärtää hakeutua terapiaan. On järjetöntä tuhota oma tulevaisuutensa käsittelemättömän surun vuoksi. Jos on lapseton, sitä on lapseton, asian voi hyväksyä. Tämä ei merkitse sitä, että pitäisi luopua lapsihaaveista, vaan sitä, että opettelee tajuamaan faktat ja sitten lähtee elämään sen mukaista elämää. Vaikka sitten lapsettomuushoidoissa käymällä tai sitten hankkimalla muuta sisältöä elämäänsä. Kun et voi tehdä asialle mitään, on turha käyttää aikaansa siitä murehtimiseen.

Tässä tekstissä oli jotakin asiaa sanottu. Mutta kylmä fakta on, että jos todetaan ettei lasta pysty hankkimaan, niin silloin ikävä kyllä niistä haaveista tulee luopua. On henkisesti rankkaa ajatella "mitä jos, entä jos" kun on tiedossa ettei edes hoidot ole vaihtoehtona.

Olen samaa mieltä terapiaan menosta. Yritin alunperin pärjätä yksin, mutta en pystynyt. Ammattilaisen luona käynnit auttoivat pääsemään eteenpäin. Siellä sain purkaa ajatuksiani ja itkeä kunnes ei enää itkettänyt. En halunnut rasittaa lähipiiriä samaisella asialla koko aikaa. Sain työkaluja käsitellä menetystä, aloin haaveilemaan asioista ilman että kuvittelin lapsen olevan niissä mukana.

Monesti ketjussa tullut esille se, että lapsettomuus kulkee läpi elämän. Totta. Mutta enää en itke joka kerta, kun tulen kotiin lasten syntymäpäiviltä tai näen vaunuja työntävän äidin. Pakko silti myöntää, että toisinaan muttei onneksi aina on vaikea mennä kaupassa lastenvaatteiden ohi. Silloin en vain katso sinne päin, jatkan omia ostoksiani. Kun päivä ja mieli on parempi, niin saatan jäädä ihastelemaan niitä mitään sen kummoisempaa tunnevyöryä.

kukaan ei pakota ajattelemaan "entäs jos" tai muutakaan vastaavaa.

Kreikassa on purevampia hoitoja. Suomesta lähti pitkään hoidoissa ravannu pariskunta hakemaan apua. Puolen vuoden päästä raskaustestissä vilkkui tukeva plussa. Plussa kesti koko 9kk. Terve lapsi tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun suru omasta lapsettomuudesta menee epätasapainon puolelle niin, että jokainen lapsista muistuttava asia avaa haavat, niin silloin täytyy ymmärtää hakeutua terapiaan. On järjetöntä tuhota oma tulevaisuutensa käsittelemättömän surun vuoksi. Jos on lapseton, sitä on lapseton, asian voi hyväksyä. Tämä ei merkitse sitä, että pitäisi luopua lapsihaaveista, vaan sitä, että opettelee tajuamaan faktat ja sitten lähtee elämään sen mukaista elämää. Vaikka sitten lapsettomuushoidoissa käymällä tai sitten hankkimalla muuta sisältöä elämäänsä. Kun et voi tehdä asialle mitään, on turha käyttää aikaansa siitä murehtimiseen.

Tässä tekstissä oli jotakin asiaa sanottu. Mutta kylmä fakta on, että jos todetaan ettei lasta pysty hankkimaan, niin silloin ikävä kyllä niistä haaveista tulee luopua. On henkisesti rankkaa ajatella "mitä jos, entä jos" kun on tiedossa ettei edes hoidot ole vaihtoehtona.

Olen samaa mieltä terapiaan menosta. Yritin alunperin pärjätä yksin, mutta en pystynyt. Ammattilaisen luona käynnit auttoivat pääsemään eteenpäin. Siellä sain purkaa ajatuksiani ja itkeä kunnes ei enää itkettänyt. En halunnut rasittaa lähipiiriä samaisella asialla koko aikaa. Sain työkaluja käsitellä menetystä, aloin haaveilemaan asioista ilman että kuvittelin lapsen olevan niissä mukana.

Monesti ketjussa tullut esille se, että lapsettomuus kulkee läpi elämän. Totta. Mutta enää en itke joka kerta, kun tulen kotiin lasten syntymäpäiviltä tai näen vaunuja työntävän äidin. Pakko silti myöntää, että toisinaan muttei onneksi aina on vaikea mennä kaupassa lastenvaatteiden ohi. Silloin en vain katso sinne päin, jatkan omia ostoksiani. Kun päivä ja mieli on parempi, niin saatan jäädä ihastelemaan niitä mitään sen kummoisempaa tunnevyöryä.

kukaan ei pakota ajattelemaan "entäs jos" tai muutakaan vastaavaa.

Onko kokemusta asiasta? Jos ei, niin älä kerro miten jonkun pitää tai ei pidä ajatella

- eri

Jännää, olipa aihe mikä tahansa niin varmasti täällä on sellaiset ihmiset asiasta huutelemassa jotka eivät tiedä aiheesta yhtään mitään. Huonoja neuvoja täällä jaeltu juuri niiltä, joilla on jonkun tutun kautta pintaraapaisuna "kokemusta" tai sitten ei ollenkaan. Kova tarve päästä pätemään?

Mä voin hedelmöittää sun munasolun jos haluat?

Vierailija kirjoitti:

Jännää, olipa aihe mikä tahansa niin varmasti täällä on sellaiset ihmiset asiasta huutelemassa jotka eivät tiedä aiheesta yhtään mitään. Huonoja neuvoja täällä jaeltu juuri niiltä, joilla on jonkun tutun kautta pintaraapaisuna "kokemusta" tai sitten ei ollenkaan. Kova tarve päästä pätemään?

sinäpä et voi tietää tässä ketjussa osallistuneiden kokemuksista tai sen puutteista. YKSIKÄÄN kirjoitus ei kerro kirjoittajansa koko kokemusarsenaalista. Jos lähdet olettamusten tielle, niin kestä sitten kritiikki.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ehdotat ?

Sekä isän -että äitienpäivästä luovutaan, koska sinuun ja johonkin muihin koskee oma tilanne, joihin kukaan näistä ihmisistä ei ole syypää.

Kun sulla ei ole kivaa, ei muillakaan saa olla ?

Hautaudu poteroos surkuttelemaan itseäs ja elämääs ja anna muiden olla.

Turhanpäiväistä vinkumista ja vonkumista kukaan jaksa kuunnella loputtomiin.

Nää on käsittämättömiä kommentteja. Jos joku suree lapsettomuutta niin ei se tarkoita, että kyseinen henkilö haluaisi viedä muiden ilon!! Niinkuin täällä jo aiemmin sanottiin, moni sureva piilottaa tunteensa ja taistelee jotta voi juhlapyhinä näyttää iloista naamaa ja olla mahdollisimman näkymätön oman tuskansa kanssa. Miksi ei voi olla lupa ja tila kaikille, sekä lapsistaan iloitseville että lapsettomuutta sureville?? Miksi pitää väheksyä ja ilkeillä?

miksi ette mene uhriutumaan lapsettomuus-palstalle? Vauva-sivustolla on sellainenkin. Siellä lienee sitten tiukempi linjakin heille, jotka haluavat yrittää takoa tielle järkeä päähän omien uhriutumistenne kanssa. Tämä on aihe vapaa palsta, täällä ei voi rajata keskustekuja vain tietyille ryhmille ihmisiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännää, olipa aihe mikä tahansa niin varmasti täällä on sellaiset ihmiset asiasta huutelemassa jotka eivät tiedä aiheesta yhtään mitään. Huonoja neuvoja täällä jaeltu juuri niiltä, joilla on jonkun tutun kautta pintaraapaisuna "kokemusta" tai sitten ei ollenkaan. Kova tarve päästä pätemään?

sinäpä et voi tietää tässä ketjussa osallistuneiden kokemuksista tai sen puutteista. YKSIKÄÄN kirjoitus ei kerro kirjoittajansa koko kokemusarsenaalista. Jos lähdet olettamusten tielle, niin kestä sitten kritiikki.

Kilometrien päähän jo näkee kenellä täällä on asiasta kokemusta ja kenellä ei.

Vierailija kirjoitti:

miksi ette mene uhriutumaan lapsettomuus-palstalle? Vauva-sivustolla on sellainenkin. Siellä lienee sitten tiukempi linjakin heille, jotka haluavat yrittää takoa tielle järkeä päähän omien uhriutumistenne kanssa. Tämä on aihe vapaa palsta, täällä ei voi rajata keskustekuja vain tietyille ryhmille ihmisiä

Mikä hitto siinä on että pitää käyttää sanaa uhriutuminen? Surullista jos asian koet tuolla tavoin.

Kaikkein rasittavinta on surua läpikäydessä muiden ihmisten itsestäänselvät neuvot siitä miten asia pitää hyväksyä ja etsiä elämään merkitystä muualta. Eiköhän suurin osa näiden asioiden kanssa painiva tiedä nämä! Monista kommenteista tulee vaikutelma että suru on kiellettyä, ei saa tuntea pahaa oloa eikä siitä varsinkaan saa puhua ettei vaan uhriudu. Tällaisten asioiden hyväksyminen on usein hidas prosessi joka ei tapahdu noin vain päättämällä tai käskemällä. Todella ylimielisiä monet kommentit täällä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein rasittavinta on surua läpikäydessä muiden ihmisten itsestäänselvät neuvot siitä miten asia pitää hyväksyä ja etsiä elämään merkitystä muualta. Eiköhän suurin osa näiden asioiden kanssa painiva tiedä nämä! Monista kommenteista tulee vaikutelma että suru on kiellettyä, ei saa tuntea pahaa oloa eikä siitä varsinkaan saa puhua ettei vaan uhriudu. Tällaisten asioiden hyväksyminen on usein hidas prosessi joka ei tapahdu noin vain päättämällä tai käskemällä. Todella ylimielisiä monet kommentit täällä.

tämä palsta ei ole mikään tukipalsta, lapsettomille on täällä oma tukipalstansa. siellä saa vinkua vaikka maailman tappiin asti, muualla saa neuvoja ja potkuja persauksiin, että "ryhdistäydy". Niin ovat muutkin ihmiset tehneet omien haasteidensa kanssa

Miten ihmeessä se on kenenkään ilon tai juhlapäivän pilaamista jos purkaa tuntojaan netissä? Aika harva varmaan siellä perhejuhlissa paikan päällä itkee ja valittaa, siellä niellään omat kyyneleet ja keskitytään muiden iloon. Ottaa muuten aika paljon voimille piilottaa omia tunteita jatkuvasti, kokemusta on. Moni lapsettomuudesta kärsivä ei pysty koskaan missään tilanteessa näyttämään omaa suruaan koska se ei ole ikinä mihinkään tilanteeseen soveliasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein rasittavinta on surua läpikäydessä muiden ihmisten itsestäänselvät neuvot siitä miten asia pitää hyväksyä ja etsiä elämään merkitystä muualta. Eiköhän suurin osa näiden asioiden kanssa painiva tiedä nämä! Monista kommenteista tulee vaikutelma että suru on kiellettyä, ei saa tuntea pahaa oloa eikä siitä varsinkaan saa puhua ettei vaan uhriudu. Tällaisten asioiden hyväksyminen on usein hidas prosessi joka ei tapahdu noin vain päättämällä tai käskemällä. Todella ylimielisiä monet kommentit täällä.

tämä palsta ei ole mikään tukipalsta, lapsettomille on täällä oma tukipalstansa. siellä saa vinkua vaikka maailman tappiin asti, muualla saa neuvoja ja potkuja persauksiin, että "ryhdistäydy". Niin ovat muutkin ihmiset tehneet omien haasteidensa kanssa

Kannattaa jättää nämä kommentit omaan arvoonsa, näiden tarkoitus on vain ymmärtää kaikki tahallisesti väärin, ilkeillä ja aiheuttaa pahaa oloa muille. Nämä ihmiset ei ansaitse reaktiota 🙂

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä se on kenenkään ilon tai juhlapäivän pilaamista jos purkaa tuntojaan netissä? Aika harva varmaan siellä perhejuhlissa paikan päällä itkee ja valittaa, siellä niellään omat kyyneleet ja keskitytään muiden iloon. Ottaa muuten aika paljon voimille piilottaa omia tunteita jatkuvasti, kokemusta on. Moni lapsettomuudesta kärsivä ei pysty koskaan missään tilanteessa näyttämään omaa suruaan koska se ei ole ikinä mihinkään tilanteeseen soveliasta.

Minua taas huolestuttaa miten jotkut pahoittanut mielensä nimenomaan jossain anonyymi palstalla. Antaa niiden purkaa tuntojaan jotka haluaa, pakko ei ole lukea ja pahoittaa siitä omaa mieltänsä. Miksi vingutaan, että mene lapsettomien palstalle jos tämä on aihe vapaa? Aihe vapaa ei määrittele keskustelujen aiheita.

Mutta nuo kitisijät haluavatkin kieltää että lapsettomuutta on ja yhtä lailla heilläkin oikeus tunteisiin.

Suomi on tuttu maa. Synnytys tapahtuu Suomessa.

Hp.93 000-200 000e väliltä. https://menhavingbabies.org/surrogacy-directory/referral-form/