Lue keskustelun säännöt.
Vaikea masennus 11-vuotiaasta asti - onko mitään toivoa parantua?
13.11.2022 |
Onko kenelläkään täällä kokemusta hyvin pitkäaikaisesta masennuksesta parantumisesta? Itse olen nyt 30-vuotias, joten pari vuosikymmentä jo menty näin. Koko ajan olen pyrkinyt pääsemään kiinni normaaliin elämään, mutta en ole kertaakaan elämässäni kyennyt suoriutumaan pitkäkestoisesti kokoaikatyöstä tai kokoaikaisesta opiskelusta. Pätkittäin aina onnistuu, mutta romahdus tulee sitten vielä rajummin. Kohta taas vuosi mennyt pääosin sairaslomalla, välissä vain lyhyt työpätkä ja muutamia yliopistokursseja.
Vuosien aikana olen parhaani mukaan pyrkinyt aina kohti tasapainoisempaa elämää ja tosissani yrittänyt pärjätä. Olen mm. lopettanut alkoholin käytön kokonaan useampi vuosi sitten, en polta, syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti. Näin jo useampi vuosi, ja toki elämäntapamuutoksilla olo on huomattavasti tasaantunut ja nukun paremmin huonompinakin jaksoina, mutta masennus on ja pysyy vaikeana.
Tällä hetkellä odotan yhteydenottoa erikoissairaanhoidosta, missä tarkoitus on keskustella sähkö/magneettihoidon aloituksesta. Koko homma kuitenkin epäilyttää. Tunnen monia, jotka ovat sähköstä saaneet apua, mutta myös heitä joilla on pitkäaikaisia muistiongelmia noista hoitojaksoista. Kärsin muistiongelmista jo valmiiksi ja suvussa on paljon dementiaa, joten... Kaiketi tässä koitan miettiä, jospa olisi vielä jotain muuta mitä voisin kokeilla.
Mutta onko tällaisesta enää yleensäkään mahdollista nousta? Suvussa on paljon tätä syvää vaikeaa masennusta, sekä muita vaikeita mielenterveyden ongelmia. Toisaalta rajastaan nämä ongelmat ovat yhdistyneet erikoislahjakkuuteen, mikä luo paljon odotuksia ulkopuolelta, mutta myös sisäsyntyistä motivaatiota pyrkiä eteenpäin haastavammissa hommissa. Mutta entä jos valitsisin täysin erilaisen elämän? Lopettaisin yliopiston kesken, en edes yrittäisi pärjätä kokoaikatyössä, vaan ennemminkin etsisin jonkin mahdollisimman helpon työn, jossa voisin tehdä töitä osa-aikaisesti? Toki joutuisin edelleen turvautumaan tukiin, mutta ehkä se loisi edes jonkinlaisen mahdollisuuden päästä kiinni jotenkin normaalimpaan elämään?
Tällä hetkellä ajatukset ovat jokseenkin hajallaan. Tuntuu että kadotin pointtini heti ensimmäisessä kappaleessa, mutta ehkä se löytyy uudestaan vastaustenne kautta. Ensisijaisesti olisin kiinnostunut otsikon kysymyksestä; onko tällaisestä toivoakaan parantua? Onko teillä omakohtaista kokemusta, tai tunnetteko jonkun joka olisi?
Kommentit (82)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentunut kyllä jaksaa kirjoitella siitä että on niin paha olla. Masentuneet on masentuneita silloin kun pitäisi tehdä jotakin.
Kuitenkin on kiva käydä baareissa ja pitää hauskaa, mutta masennus iskee heti jos pitäisi hakea töitä tai mennä kouluun.Melkoisen laiskuuden merkki.
Masentunut ei ole koskaan muiden mielestä oikein masentunut. Aina tekee jotain väärin ollakseen tarpeeksi masentunut. Ihmisillä on niin kummallisia mielikuvia tästä sairaudesta.
Järkyttävää kommentointia tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulta koskaan tutkittu ADHD:n mahdollisuutta? Monia on lukittu väärin masennuksen vuoksi, vaikka oikeastin onkin ADHD.
Siis tämä juuri!! Meillä perheessä on adhd tapaus, tyttö, ja kuulostaa ihan samalta miten AP kuvaili tilannettaan tekstissä. Naisten/tyttöjen adhd oireet eroavat usein miesten/poikien oireista eli hyperaktiivisuus puuttuu. Keskittymiskyvyn ongelmia, ongelmia suoritua peruselämästä, masennusta, tunteet saattavat mennä todellista vuoristorataa. Monilla voi myös olla aistiyliherkkyyksiä (valo, melu jne), muttei kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsesäälin kun lopettaa niin menee jo paremmin 👍
Ja sieltä taas yksi tietämätön mäntti.
On hän osittain oikeassa. Suuri syy masennukseen on nämä uhritarinat mitä kirjoitetaan pään sisällä itsestään, koska ei haluta ottaa vastuuta elämästään. Lapsena on tietysti puolustuskyvytön, mutta 18 ikävuoden jälkeen me pääosin satutamme ja traumatisoimme itse itseämme valinnoillamme ja teoillamme. Se ei poista pahantekijöiden vastuuta teoistaan, mutta meidän vastuullamme on lopettaa tilanne kun näemme mitä on tapahtumassa eikä jäädä siihen.
Ikään kuin masennus poistuisi kun lopettaa valitsemasta huonosti.
Aivot ei ole muuta kuin ihmisen sisällä oleva tietokone jonka voi koodata uusiksi. Se alkaa suorittaa uusia kytkentöjä kun tarpeeksi monta kertaa jokin tilanne toistuu. Itse päätät toistatko huonoja vai hyviä asioita. Huonot valinnat ei ikinä johda hyvään elämään eikä huono elämä johda hyvinvointiin
Aivot eivät ole kone.
Aivoihin jää muistijälkiä ja joskus nämä muistot voivat olla hyvinkin raskaita.
Masennuksesta toipuminen onkin tätä uudelleen oppimista ja siedättämistä. Muistot eivät silti tuhoudu koskaan, ellei saa muistisairautta. En kyseenalaistaisi silti sitäkään, etteikö masennuksesta olisi jäänyt aivoihin jonkinlaisia jälkiä vaikka muistot olisivatkin kuolleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunut kyllä jaksaa kirjoitella siitä että on niin paha olla. Masentuneet on masentuneita silloin kun pitäisi tehdä jotakin.
Kuitenkin on kiva käydä baareissa ja pitää hauskaa, mutta masennus iskee heti jos pitäisi hakea töitä tai mennä kouluun.Melkoisen laiskuuden merkki.
Onko sulla itselläsi kokemusta asiasta vai mistä tiedät puhua kaikkien masentuneiden puolesta?
Seuraan heitä työkseni
Vierailija kirjoitti:
Masentunut voi ottaa liiankin paljon vastuuta itsestä ja muista ja kaatua taakkansa alle. Miksi se että kertoo että on huono olla on uhritarina? Lauseenahan tuo on neutraali.
Jokainen huolehtii itsestään ja omista lapsistaan. Kenestäkään muusta ei tarvitse kantaa minkäänlaista huolta. Tuo on martyrismia ja lähesiriippuvuutta kantaa muiden taakkoja, varsinkin kun sinulle jokin voi olla taakka ja toiselle ei yhtään mitään. Olet vain päättänyt että se on taakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Masennus" meinaa vaan sitä et sä et käytä sun omaa mental powerii.
https://www.reddit.com/r/ALLISMIND/comments/g73gjb/what_is_depression_a…
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää kommentointia tässä ketjussa.
Jep. Aivan kuin masennus olisi joki sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunut kyllä jaksaa kirjoitella siitä että on niin paha olla. Masentuneet on masentuneita silloin kun pitäisi tehdä jotakin.
Kuitenkin on kiva käydä baareissa ja pitää hauskaa, mutta masennus iskee heti jos pitäisi hakea töitä tai mennä kouluun.Melkoisen laiskuuden merkki.
Onko sulla itselläsi kokemusta asiasta vai mistä tiedät puhua kaikkien masentuneiden puolesta?
Seuraan heitä työkseni
Puoskari
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää kommentointia tässä ketjussa.
Jep. Aivan kuin masennus olisi joki sairaus.
Ei kai olennaista olekaan se onko se sairaus vaan se että helvetin ikävä tila se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää miten helppo keino välttää kaikkea vastuuta. Maata vaan päivät pitkät.
Uuuuuuu... Olen niin masentunut.
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista. Minulla loppui lähempänä neljääkymppiä masennus eikä sen jälkeen ole takaisin tullut. Eikä se toipuminen ala jos välttelet henkisen työn tekemistä ja kipujen kohtaamista. Mikään porkkanan pureminen ja lenkkeily ei tuo toipumista, vaikka hyviä asioita onkin. Kun rohkeasti sukellat syvään päätyyn niin merkittävä toipuminen alkaa yllättävän nopeasti, ei tarvitse odotella montaa kuukauttakaan.
Millä tavoin konkreettisesti tätä henkistä työtä voisi tehdä? Tuntuu, että olen tehnyt sitä vuosien mittaan loputtomasti. Terapiaa ei ole aloitettu, koska en ole koskaan hyötynyt keskusteluavusta polilla, mutta sekin on siis mahdollinen hoitomuoto edelleen. Mitään en tarkoituksella välttele, kyllä todella koitan asioita käsitellä. Ja paljon olen saanut käsiteltyäkin, mutta masennus ei vain helpota (sen sijaan ahdistus ja hallitsemattomat mielialanvaihtelut ovat kadonneet!)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää kommentointia tässä ketjussa.
Jep. Aivan kuin masennus olisi joki sairaus.
Ei kai olennaista olekaan se onko se sairaus vaan se että helvetin ikävä tila se on.
No silloin kaivaa pään pois pers....tä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulta koskaan tutkittu ADHD:n mahdollisuutta? Monia on lukittu väärin masennuksen vuoksi, vaikka oikeastin onkin ADHD.
Siis tämä juuri!! Meillä perheessä on adhd tapaus, tyttö, ja kuulostaa ihan samalta miten AP kuvaili tilannettaan tekstissä. Naisten/tyttöjen adhd oireet eroavat usein miesten/poikien oireista eli hyperaktiivisuus puuttuu. Keskittymiskyvyn ongelmia, ongelmia suoritua peruselämästä, masennusta, tunteet saattavat mennä todellista vuoristorataa. Monilla voi myös olla aistiyliherkkyyksiä (valo, melu jne), muttei kaikilla.
Tyttöjen adhd on alidiagnosoitu. Tyttären adhd löytyi laajempien testien yhteydessä. Lääkkeet ovat olleet valtava helpotus elämään. Perusjamppalääkäri ei tuota osaa diagnosoida eli tarvitaan asiaan perehtynyt ammattilainen.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää miten helppo keino välttää kaikkea vastuuta. Maata vaan päivät pitkät.
Uuuuuuu... Olen niin masentunut.
Kokeileppa huviksesi onko se niin helppoa. Täällä kun ei toimeentuloa saa tekemättä mitään. Jaksatko tuota samaa mantraa tosiaan valehdella läheisillesi senkin uhalla että hylkäävät sinut kun et tapaa enää heitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää kommentointia tässä ketjussa.
Jep. Aivan kuin masennus olisi joki sairaus.
Ei kai olennaista olekaan se onko se sairaus vaan se että helvetin ikävä tila se on.
No silloin kaivaa pään pois pers....tä.
Jospa pään voisikin kaivaa pois perseestä.
Olisin nokkela, kuten sinä.
Joskus elämä voi tasaantua paljonkin kun myöntää itselleen että täydelliseen terveyteen ei pysty. Ei pysty kokoaikaiseen työntekoon, tiettyyn haaveammattiin tms. Tyytyy elämäänsä semmoisena kuin se on, hyväksyy omat voimavaransa ja suojelee niitä. Ei vaadi itseltä liikoja, vaan rakentaa elämänsä niiden rakenteiden rajoissa, jotka hallitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsesäälin kun lopettaa niin menee jo paremmin 👍
Ja sieltä taas yksi tietämätön mäntti.
On hän osittain oikeassa. Suuri syy masennukseen on nämä uhritarinat mitä kirjoitetaan pään sisällä itsestään, koska ei haluta ottaa vastuuta elämästään. Lapsena on tietysti puolustuskyvytön, mutta 18 ikävuoden jälkeen me pääosin satutamme ja traumatisoimme itse itseämme valinnoillamme ja teoillamme. Se ei poista pahantekijöiden vastuuta teoistaan, mutta meidän vastuullamme on lopettaa tilanne kun näemme mitä on tapahtumassa eikä jäädä siihen.
Ikään kuin masennus poistuisi kun lopettaa valitsemasta huonosti.
Aivot ei ole muuta kuin ihmisen sisällä oleva tietokone jonka voi koodata uusiksi. Se alkaa suorittaa uusia kytkentöjä kun tarpeeksi monta kertaa jokin tilanne toistuu. Itse päätät toistatko huonoja vai hyviä asioita. Huonot valinnat ei ikinä johda hyvään elämään eikä huono elämä johda hyvinvointiin
Aivot eivät ole kone.
Aivoihin jää muistijälkiä ja joskus nämä muistot voivat olla hyvinkin raskaita.
Masennuksesta toipuminen onkin tätä uudelleen oppimista ja siedättämistä. Muistot eivät silti tuhoudu koskaan, ellei saa muistisairautta. En kyseenalaistaisi silti sitäkään, etteikö masennuksesta olisi jäänyt aivoihin jonkinlaisia jälkiä vaikka muistot olisivatkin kuolleet.
Aivot on kone. Muistot ei tietenkään tuhoudu, mutta ei lähdetä rakentamaan heikkoutta vaan resilienssiä. Siksi aivot koodataan uusiksi. Toisekseen ihminen ei muista tapahtumia niin kuin ne oli. Siihen aivot ei kykene. Ihminen kykenee muistamaan vain sen kerran kun viimeksi ajatteli kyseistä asiaa. Tässä on vaarana että trauman tuodaan jotain sellaista tunnetta mitä se ei edes alunperin sisältänyt ja henkilö traumatisoi itse itsensä, koska omaa nyt monimutkaisempaa ymmärrystä ongelmaa kohtaan pohdittuaan sitä useasti. Mitä enemmän ihmisellä on hyviä kokemuksia sitä enemmän sillä on resilienssiä kestä ikäviä kokemuksia ja siksi positiivista vahvistamista tulisi käyttää. Siksi aivoja vahvistetaan ei suinkaan keskitytä vahvistamaan aivojen traumakytkentöjä ja pahentamaan tilaa. Tarkoitus on olla toimintakykyinen ja tyytyväinen nykyiseen olotilaan ei velloa jossain mitä ei enää ole, eikä sen kuulu vaikuttaa mitenkään tähän päivään.
Onko sulla itselläsi kokemusta asiasta vai mistä tiedät puhua kaikkien masentuneiden puolesta?