Hesarissa taas tyypillinen juhlapävän kolumni: isänpäiväkorttien teko on lopetettava päiväkodeissa ja kouluissa

Onhan se naurettavaa, että pikkulapset pakotetaan päiväkodissa ja koulussa askartelemaan jotain mielistelykortteja vanhemmilleen. Tosi irvokasta. Ja vanhemmat ovat haluttomia luopumaan näistä korteista, koska ne hivelevät heidän itsetuntoaan. Hirveä huuto tässäkin ketjussa. Totuus on, että monet eivät edes pidä vanhemmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne enemmistöön kuuluvat ymmärrä, miltä jokin asia tuntuu vähemmistön mielestä. Valitettavasti edes kasvatusammattlaisiksi itseään tituleeraavat eivät tajua kun käskevät isänsä juuri menettäneen lapsen askartelemaan isänpäiväkorttia ja juuri eronneen äidin tulemaan isänpäivääkortin askarteluun.

Vaikka parisuhde päättyisi, niin isyys ei.

Miksi se äiti ei voi osallistua korttiaskarteluun?

Ja jos ei pysty, ei mene.

Ei kai sen tarvitse tarkoittaa, että kukaan muukaan ei saa mennä.

Tilanne voi ollaerittäin kipeä siinä vaiheessa.

Kun kaikki muut lapset askartelevat, perhe on kriisissä, niin selitä siinä lapselle, miksi hän on erilainen, miksei äiti tule.

Sitten voi ottaa vaikka töistä palkatonta ja olla lapsen kanssa sen päivän kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan älytöntä.

Aloitin koulun 1973 ja luokallani oli yksi poika, jonka isä oli kuollut. Kun muut teimme kortin isälle isänpäivän lähestyessä, poika teki kortin äidilleen. Ei ongelmaa.

Meillä oli luokassa pari lasta, joiden isä oli kuollut, ja muistan kyllä yhden tytön katseen isän kuolemaa seuraavana isänpäivänä.

Ja sitten oli yksi lapsi, jonka isästä ei ollut mitään tietoa, ja äiti eli toisella paikkakunnalla uuden perheen kanssa. Hän askarteli mummolle ja ukille, jotka onneksi olivat melko hyväkuntoisia ja kasvattivat hänet. Harva nykypäivän ihminen tajuaa, millainen tabu au-lapset olivat vielä 1970-luvulla.

Kyllä tajuan, olen syntynyt 1968. Mutta nyt eletään tätä hetkeä eikä se ole mikään tabu vaan tavallinen tilanne.

Ja silti vieläkin askarrellaan isälle eikä rakkaalle aikuiselle.

Koska isänpäivänä muistetaan sitä rakasta isää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Woke jyllää lehtit alojen artikkeleissa, mutta jyllääkö lehtit alot omistavien sukujen perheissä tai kulttuureissa? Ei taida. Ja milloin viimeksi lehtit alon omistaja meni naimisiin so malin tai af gaanin kanssa? Aivan.

Kiteytän näin: Hesari etenkin vaatii suvaitsevaisuutta ja tukea maailman eli ulkomaiden kärsiville sekä vähemmistöille Suomessa mutta ei koskaan etenkin köyhä- ja pienituloisille kantasuomalaisille. Sinne ei yllä enää solidaarisuus!Tämä vähemmistödiktatuuri on kaupungissa asuvan hyvätuloisten eliitin kuten toimittajien luoma kupla joka saa mediassa kohtuuttoman paljon tilaa.

Aika moni köyhä- ja pienituloinen kantasuomalainen on juurikin esim. totaali-yh-perhe, johon tämä korttiperinne kolahtaa... 

Ei kolahda. Meillä on ihan oikeitakin ongelmia elämässä, eikä niihin liity koulujen tai tarhojen isänpäiväkortit.

Tuntuuko lapsestasikin tältä? Vai joutuuko kantamaan aikuisten ongelmia?

Minun lapseni ymmärtää, että kaikilla on isä, toisilla se on elämässä mukana ja toisilla ei. Sen takia että oma isä on poissa, ei tarkoita että muilta pitäisi kieltää isän juhlinta. Oma lapsi on tehnyt isänpäiväkortin minulle tai vaarille. Se että olen yh ei tarkoita sitä että lapset kantaa perheessäni aikuisten ongelmia. Mutta pettymyksiä he joutuvat sietämään, se on osa elämää.

Mutta miksi pahoittaa lapsen mieli instituutissa, jolle ei pätkääkään kuulu joku askartelu?

Olisipa kiva kuulla, kuinka tämän ketjun keskustelijat ovat isänpäivää viettäneet. Kuitenkin olemme uskoaksemme kaikki aikuisia, joten meillä on mitä parhaat mahdollisuudet juhlistaa isänpäivää ja isyyttä.

Ja Venäjällä samaan aikaan palautetaan sotilaskoulutus kouluihin.

Eri maailmoissa eletään.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuossa oli hyvä huomio se "entä jos isää ollaan paossa turvakodissa", ei varmaan huvita kortteja rustailla.

Voi hyvä luoja teidän kanssa! Jos tähän mennään, niin yhtään mitään ei voisi enää tehdä, koska aina löytyy joku esimerkki, miten jollakin on asiat niin että loukkaantuu jos asiat on jollakin muulla toisin. Ei elämä vaan voi toimia noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan älytöntä.

Aloitin koulun 1973 ja luokallani oli yksi poika, jonka isä oli kuollut. Kun muut teimme kortin isälle isänpäivän lähestyessä, poika teki kortin äidilleen. Ei ongelmaa.

Meillä oli luokassa pari lasta, joiden isä oli kuollut, ja muistan kyllä yhden tytön katseen isän kuolemaa seuraavana isänpäivänä.

Ja sitten oli yksi lapsi, jonka isästä ei ollut mitään tietoa, ja äiti eli toisella paikkakunnalla uuden perheen kanssa. Hän askarteli mummolle ja ukille, jotka onneksi olivat melko hyväkuntoisia ja kasvattivat hänet. Harva nykypäivän ihminen tajuaa, millainen tabu au-lapset olivat vielä 1970-luvulla.

Kyllä tajuan, olen syntynyt 1968. Mutta nyt eletään tätä hetkeä eikä se ole mikään tabu vaan tavallinen tilanne.

Ja silti vieläkin askarrellaan isälle eikä rakkaalle aikuiselle.

Koska isänpäivänä muistetaan sitä rakasta isää.

Ja sekö estyy jos koulussa ei tehdä korttia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan älytöntä.

Aloitin koulun 1973 ja luokallani oli yksi poika, jonka isä oli kuollut. Kun muut teimme kortin isälle isänpäivän lähestyessä, poika teki kortin äidilleen. Ei ongelmaa.

Meillä oli luokassa pari lasta, joiden isä oli kuollut, ja muistan kyllä yhden tytön katseen isän kuolemaa seuraavana isänpäivänä.

Ja sitten oli yksi lapsi, jonka isästä ei ollut mitään tietoa, ja äiti eli toisella paikkakunnalla uuden perheen kanssa. Hän askarteli mummolle ja ukille, jotka onneksi olivat melko hyväkuntoisia ja kasvattivat hänet. Harva nykypäivän ihminen tajuaa, millainen tabu au-lapset olivat vielä 1970-luvulla.

Kyllä tajuan, olen syntynyt 1968. Mutta nyt eletään tätä hetkeä eikä se ole mikään tabu vaan tavallinen tilanne.

Ja silti vieläkin askarrellaan isälle eikä rakkaalle aikuiselle.

Koska isänpäivänä muistetaan sitä rakasta isää.

Mutta edellinen keskustelija juuri totesi, että isättömyys nykypäivänä on tavallinen tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuossa oli hyvä huomio se "entä jos isää ollaan paossa turvakodissa", ei varmaan huvita kortteja rustailla.

No silloin juuri sen lapsen tai niiden lasten ei tietenkään tarvitse tehdä sitä korttia. Mutta miksi kukaan muu lapsi ei saisi? Se on outo ajatus. Suorastaan äärimmäisen outo. Kaikki isäthän eivät ole pahoja, eikä heitä ole tarvetta paeta. Suurin osa miehistä on hyviä isiä.

Naapurin lapsen isä kuoli.

Hän teki päiväkodissa kynttilän isänsä haudalle. Siis koristeli hautakynttilän omalla tervehdyksellään. Kaunista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monella tuntuu menneen kolumnin varsinainen pointti ohi. Tekstin perimmäinen viesti oli, että loppujen lopuksi isän- ja äitienpäiväkorttien askartelu perustuu vanhempien eikä lasten tarpeisiin.

Lapsillekin tulee hyvä mieli kun pääsevät tekemään korttia isille tai äidille. Ihan järjetöntä väittää että lapset ei välittäisi tuollaisesta.

Pointti oli se, että monelle lapselle ei tule hyvä mieli (jos haaste suhteessa vanhempaan) ja siksi on muutettava perinnettä siten, että ainakin suurin osa lapsista voi hyvillä mielin olla perinteessä mukana. 

Ei ole, vaan se lapsi on opettava siihen, että joskus tulee paha mieli ja muilta ei sen takia saa viedä hyvää mieltä pois.

Huh, onko tämä todella sellainen asia, jossa pitää pahoittaa lapsen mieli siitä syystä että sattui syntymään tietynlaiseen perheeseen? Ymmärrätkö mitä vaikutuksia sillä on lapseen, jos ei tunnu kuuluvansa porukkaan? No "kasvatetaan" näin ulkopuolisuuteen, koska asia ei ole mitenkään helposti korjattavissa. Paitsi, että on, mutta kun sinun pitää pitää kiinni tästä korttiperinteestä. Nautippa perinteestä. 

Kukaan ei voi korjata sitä asiaa, jos lapsella ei ole isää. On sen toisen vanhemman tehtävä kasvattaa lapsi niin, ettei toisten lasten läsnäoleva isä aiheuta "pahaa mieltä". Aika röyhkeää muutenkin ajatella, että voisi koko elämänsä elää niin, ettei mikään pahoita omaa tai lastensa mieltä.

Kyllä se on se yhteisö, joka sen kokemuksen tuottaa, joten yhdessä meidän pitää myös huomioida erilaiset perheet ja taustat. Kukaan ei voi korjata jos isä puuttuu, samalla kokemuksen kanssa voi auttaa elämään hyvää elämää. Paitsi jos ollaan niin yksilökeskeisiä ettei muita haluta auttaa ja laitetaan lapsi kärsimään, jotta korttiperinne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuossa oli hyvä huomio se "entä jos isää ollaan paossa turvakodissa", ei varmaan huvita kortteja rustailla.

Voi hyvä luoja teidän kanssa! Jos tähän mennään, niin yhtään mitään ei voisi enää tehdä, koska aina löytyy joku esimerkki, miten jollakin on asiat niin että loukkaantuu jos asiat on jollakin muulla toisin. Ei elämä vaan voi toimia noin.

Miksei voi? Onko sun lapset kykenemättömiä juhlimaan isäänsä, jos askartelu tulisi tehdä kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monella tuntuu menneen kolumnin varsinainen pointti ohi. Tekstin perimmäinen viesti oli, että loppujen lopuksi isän- ja äitienpäiväkorttien askartelu perustuu vanhempien eikä lasten tarpeisiin.

Tämä! Jos lapsilta kysyttäisiin, ei varmasti olisi pulma tehdä korttia ilman äiti/isä-liitettä. Mutta kun vanhempien mielissä perheinstituutio romahtaa tällaisesta hullutuksesta. 

Ei varmasti olisikaan, mutta miksi niin pitäisi tehdä? Isänpäivä on isänpäivä ja sillä siisti.

Paitsi ei ole, jos (kun) se muutetaan äitienpäivän kanssa joksikin muuksi. Sinä voit hamaan tappiin silti juhlia vaikka pässinpäivää. 

Muutaman lumihiutaleen takia näitä ei olla muuttamassa yhtään miksikään. 

Kyse ei ole muutamasta lumihiutaleesta ja me enemmistöönkin kuuluvat kannatamme uudistuksia. 

Ettehän te silloin kuulu enemmistöön 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuossa oli hyvä huomio se "entä jos isää ollaan paossa turvakodissa", ei varmaan huvita kortteja rustailla.

Voi hyvä luoja teidän kanssa! Jos tähän mennään, niin yhtään mitään ei voisi enää tehdä, koska aina löytyy joku esimerkki, miten jollakin on asiat niin että loukkaantuu jos asiat on jollakin muulla toisin. Ei elämä vaan voi toimia noin.

Kuka loukkaantuisi, jos isänpäivän ja äitienpäivän alla koulussa ja päiväkodissa tehtäisiin kortti rakkaalle aikuiselle? En minä ainakaan.

-ydinperheen äiti.

Ainahan joku pahoittaa mielensä jostain.

Mitään ei voi tosiaankaan juhlia, jos kellään, yhdelläkään, ei saisi koskaan olla paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se naurettavaa, että pikkulapset pakotetaan päiväkodissa ja koulussa askartelemaan jotain mielistelykortteja vanhemmilleen. Tosi irvokasta. Ja vanhemmat ovat haluttomia luopumaan näistä korteista, koska ne hivelevät heidän itsetuntoaan. Hirveä huuto tässäkin ketjussa. Totuus on, että monet eivät edes pidä vanhemmistaan.

Vielä kerran: Se ettet sinä pidä vanhemmistasi, ei ole validi syy lopettaa isän/äitienpäivän viettoa tai niiden korttien tekoa.

324: Tuo on helppo: se loukkaantuu, jolla ei ole sitä rakasta vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monella tuntuu menneen kolumnin varsinainen pointti ohi. Tekstin perimmäinen viesti oli, että loppujen lopuksi isän- ja äitienpäiväkorttien askartelu perustuu vanhempien eikä lasten tarpeisiin.

Lapsillekin tulee hyvä mieli kun pääsevät tekemään korttia isille tai äidille. Ihan järjetöntä väittää että lapset ei välittäisi tuollaisesta.

Pointti oli se, että monelle lapselle ei tule hyvä mieli (jos haaste suhteessa vanhempaan) ja siksi on muutettava perinnettä siten, että ainakin suurin osa lapsista voi hyvillä mielin olla perinteessä mukana. 

Ei ole, vaan se lapsi on opettava siihen, että joskus tulee paha mieli ja muilta ei sen takia saa viedä hyvää mieltä pois.

Huh, onko tämä todella sellainen asia, jossa pitää pahoittaa lapsen mieli siitä syystä että sattui syntymään tietynlaiseen perheeseen? Ymmärrätkö mitä vaikutuksia sillä on lapseen, jos ei tunnu kuuluvansa porukkaan? No "kasvatetaan" näin ulkopuolisuuteen, koska asia ei ole mitenkään helposti korjattavissa. Paitsi, että on, mutta kun sinun pitää pitää kiinni tästä korttiperinteestä. Nautippa perinteestä. 

Kukaan ei voi korjata sitä asiaa, jos lapsella ei ole isää. On sen toisen vanhemman tehtävä kasvattaa lapsi niin, ettei toisten lasten läsnäoleva isä aiheuta "pahaa mieltä". Aika röyhkeää muutenkin ajatella, että voisi koko elämänsä elää niin, ettei mikään pahoita omaa tai lastensa mieltä.

Juu, nonet itkut on tulossa. Lapset ja aikuiset on sellaisia että ne mielellään nälvivät kaikesta mahdollisesta. Jos et ole erilainen isän suhteen niin jotain muuta vikaa sinusta varmasti löydetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Woke jyllää lehtit alojen artikkeleissa, mutta jyllääkö lehtit alot omistavien sukujen perheissä tai kulttuureissa? Ei taida. Ja milloin viimeksi lehtit alon omistaja meni naimisiin so malin tai af gaanin kanssa? Aivan.

Kiteytän näin: Hesari etenkin vaatii suvaitsevaisuutta ja tukea maailman eli ulkomaiden kärsiville sekä vähemmistöille Suomessa mutta ei koskaan etenkin köyhä- ja pienituloisille kantasuomalaisille. Sinne ei yllä enää solidaarisuus!Tämä vähemmistödiktatuuri on kaupungissa asuvan hyvätuloisten eliitin kuten toimittajien luoma kupla joka saa mediassa kohtuuttoman paljon tilaa.

Aika moni köyhä- ja pienituloinen kantasuomalainen on juurikin esim. totaali-yh-perhe, johon tämä korttiperinne kolahtaa... 

Ei kolahda. Meillä on ihan oikeitakin ongelmia elämässä, eikä niihin liity koulujen tai tarhojen isänpäiväkortit.

Tuntuuko lapsestasikin tältä? Vai joutuuko kantamaan aikuisten ongelmia?

Minun lapseni ymmärtää, että kaikilla on isä, toisilla se on elämässä mukana ja toisilla ei. Sen takia että oma isä on poissa, ei tarkoita että muilta pitäisi kieltää isän juhlinta. Oma lapsi on tehnyt isänpäiväkortin minulle tai vaarille. Se että olen yh ei tarkoita sitä että lapset kantaa perheessäni aikuisten ongelmia. Mutta pettymyksiä he joutuvat sietämään, se on osa elämää.

Mutta miksi pahoittaa lapsen mieli instituutissa, jolle ei pätkääkään kuulu joku askartelu?

Tuolla perusteella tulee lopettaa ihan kaikki mistä tulee edes yhdellekin paha mieli. Oli se liikuntatunti, matematiikan tunti, askartelu jne.jne. Todella järkevää, eikö?