Mitä joulujuttuja olette jo tehneet?
Mä ostin joulunpunaiset kynttilät jouluksi sekä ensimmäisen piparkakkutaikinan. Teen pipareita viikonloppuna. Sytytän ensimmäiset kynttilätkin silloin.
Kommentit (277)
Voi kuinka herttaista, talitintit ovat palanneet metsistä. Noputtavat 3 x nok nok nok ikkunapieliin. Vielä eivät saa pitkään aikaan siemeniä, mutta koko talven saavat.
Minä se laitoin jo jouluvalot ikkunaan ja ostin lahjoja. Nyt teen pipareita. Joulu on jo ovella
Muistaakseni olen tehnyt kaikenlaiset joulutemput niiden ensimmäisten 70 vuoden aikana, jolloin niitä tein. Nyt viimeisen 10 vuoden aikana en ole enää viitsinyt niitä tehdä. Perinteisesti aloitin aina joulukuun alussa tai heti Itsenäisyyspäivän jälkeen niitä temppuja tekemään, mutta ei vanha enää viitsi.
Käynyt hoitelemassa Klaukkalassa yhtä vanhaa hoitoa. Yleensä joka jouluinen perinne, mutta tänä vuonna aloitettiin ajoissa.
Hakenut varastoon hyvää hatsia, sieniä ja punaviiniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime marraskuulta on nostettu tämä keskustelu. Miksi ihmeessä...
Enää 3 kuukautta aattoon.
niin ja käy nyt varuiski katsomaan kauppojen pakastealtaat, että oisko jo joulukinkkua tarjolla :)
Jotku hinkuu jo lokakuussa noiden perään, ei ymmärrä.
Joulukortit lähetetty varmuudeksi jo nyt!
Toivottavasti tänä vuonna posti EHTII toimittaa PERILLE 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vietä joulua.
Miksi et? Se on maailman valon juhla
Valitettavasti se menee monelta yli, jolloin joulusta tulee valosaasteen juhla. Taivaalta on turha etsiä tähtiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime marraskuulta on nostettu tämä keskustelu. Miksi ihmeessä...
Enää 3 kuukautta aattoon.
Niin, koettakaa nyt laittaa edes muutama kymppi säästöön 3kk:n aikana, ettei tarvitse täällä sitten itkeä, ettei voi ostaa lapsille edes yhtä suklaarasiaa.
Olen jo 47-vuotias, eli elämään mahtuu monenlaista joulujuttua tähän mennessä.
Ilmoittanut töihin, että voin olla koko joulun töissä niin muut saavat lomailla, ne joille joulu on merkityksellisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vietä joulua.
Miksi et? Se on maailman valon juhla
Valitettavasti se menee monelta yli, jolloin joulusta tulee valosaasteen juhla. Taivaalta on turha etsiä tähtiä.
Kyllä ne tähdet taivaalla tuikkii täällä maalla näkee hyvin. 26 vuotta kaupungissa silloin ei näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt jo Joulusaunassa.
Kiva, että kävit jo pesulla. Nyt on kiva odotella aattoa puhtaana. Seuraavan kerran pesulle sitten juhannuksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vietä joulua.
Miksi et? Se on maailman valon juhla
Ei ole vaan täysin typerää hössötystä.
Vierailija kirjoitti:
Postitin joulukortit
Jos laitoit Postin kautta, niin tuskin ehtivät perille enää täksi jouluksi.
Vierailija kirjoitti:
Emme mitään, kun ei vietetä sellaista höpöjuhlaa.
Höpönlöpö, myönnä vaan että kyllä suakin jouluttaa mitä lähemmäksi H hetki koittaa 🎅🤶
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen parhaillaan riisumassa kesäverhoja ja vaihtamassa syysverhoihin. Ei sentään vielä jouluverhoja 😅
Pukeudutko verhoihin?
heh heh hauska kommentti 😁
Miksi et? Se on maailman valon juhla