Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Tämä meidän ihravänkääjä on nyt saanut aikaan sen, että 3 vuoden sairastelusta johtuvan tauon jälkeen laitoin profiilin tinderiin. Sairastelun aikana lihoin siis 35 kg enkä todellakaan jaksanut tinderöidä. Liikuntaa olen aina harrastanut 20 kertaa enemmän kuin tämä sksiurheilija.
Kirjoitin profiiliin liikunnallinen ja tykkää terveellisestä ravinnosta. Laitoin kokovartalovideon kasvokuvien lisäksi.
Olen saanut tämän päivän aikana 2000 tykkäystä ja muutaman ÄLYKKÄÄN miehen kanssa olen jo viestitellyt ja yhden kanssa sopimassa treffejä! Kiitos ihravänkyrä! Ja kiitos modet että ette poistaneet tätä ketjua! Kävelytreffit sovitaan eikä mennä herkkuja syömään sen jälkeen.
Kippis vänkyrälle, olkoon lasissaan kaljaa tai viinaa, itselläni kivennäisvettä.
näin naisena pakko myöntää että JOTKUT nuorehkot kehoposittiviset naiset mediassa hämmästyttää minuakin. Ei meidän nuoruudessa oltu 150-200 kiloisia, joksus ysärillä, kasarilla. Se olisi ollut ennenkuulumatonta, harvinaista.
Nämä nuoret pullukka isottytöt ihmetyttää minuakin. Maha tuodaan esiin, vyötärö vedetään mahan yli että se näyttäisi isolta, samoin peffa. Paksuja reissiä näytellään...
en yhtään ihmettele jos miehiä ei kiinnosta. Jos olisi nuori mies laittaisin myös painorajan naisille. Sori. Mut, voihan se olla että suurin osa nuorista naisista onkin hoikkia, media vaan vääristää sitä mielikuvaa.
ja huom! Keski-iässä on täysin normaalia olla hieman ylipainoinen, se tapahtuu lähes kaikille, halusit tai et, siitä en nyt puhu! joten sairastuneet, yms ottakaa iisisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen nainen = urheilullinen = hoikka. Eikös tämä nyt ole itsestään selvää? Aivan samoin jos nainen toivoo liikunnallista miestä, hänellä on mielessä six packin omaava sali-Make eikä mikään löllö sumopainija. Jos mies toivoo liikunnallista naista, niin silloin hän tarkoittaa hoikkaa fitness-typyä - joka ei kuitenkaan ole pinnallinen fitness-typy, vaan luonnostaan hoikka nainen.
Miksi palstan pulleronaiset koittavat AINA puhua miesten suilla? Kaikki tuollainen on vain oman kipeän päänne tuotoksia ja propagandaa, jolla lietsotaan palstan tyhmiä naisia vihaamaan miehiä.
Liikunnallinen nainen on normaalivartaloinen, huom! ei mikään pullukka, mutta ei myöskään hoikka/laiha. Vaimo on hyvä esimerkki sellaisesta, eli kaikki naiselliset muodot juuri oikeilla paikoillaan, mutta ei ole löysää, eikä makkaroita missään koko vartalossa. Pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa uimassa uimahallissa ja kauhistelin, että mitä helvettiä??!! naispuoliset uimavalvojatkin olivat kauheita kaljamahoja. Miehet hoikkia.
Nokun se ongelma on juuri siinä, että "liikunnallinen" ei ole sama kuin normaalivartaloinen. Liikunnallinen tarkoittaa sitä, että harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia mutta harrastavat aktiivisesti, jopa tiettyyn rajaan tavoitteellisesti, liikuntaa. He siis ovat sananmukaisesti liikunnallisia ihmisiä. Ja jos mies todella hakisi liikunnallista ihmistä, esimerkiksi sellaista, jonka kanssa käydä yhdessä juoksemassa, salilla tai vaeltamassa, niin tällainen ylipainoinen mutta liikunnallinen nainen voisi olla ihan hyvä kumppani.
Mutta kun suomenkielen taito on niin heikossa, ettei ymmärretä että "liikunnallinen" viittaa liikunnan harrastamiseen eikä kehon muotoihin, niin mihikä tästä pääsee...
Tämä on juuri se mitä tässä on sivukaupalla yritetty selittää. Itse liikun noin 2-3 tuntia päivässä normaalin arkiliikunnan lisäksi. Ja olen pullukka. Mutta miten ihmeessä joku voisi sanoa etten olisi liikunnallinen? Mulla ei jää aikaa juuri mihinkään muihin harrastuksiin koska liikunta vie niin ison osan vapaa-ajastani. Totta hitossa olen liikunnallinen.
No et sinä kyllä pullero voi olla jos liikut 3 h päivä ja aikaa ei muuhun jää kuin liikuntaan. Tai sitten liikuntasi on kävelyä tai jotain pilateshörhöilyä, tehollista liikkumista se ei ilmeisesti ole. Tai sitten mätät ruokaa kuorma-autolavallisen päivässä ja vielä täysin vääränlaista ruokaa.
Liikuntani on kuntosalia, tanssia, juoksua, jumppaa. Keskisyke yleensä noin 135. Lisänä rauhallista joogaa kehonhuolloksi. Näitä harrastan siis 2-3 tuntia päivässä. Kävelyä en tuohon laske mukaan, vaan sitä tulee lisäksi noin puolitoista tuntia päivässä. Lisäksi töissä olen suurimmaksi osaksi jalkeilla.
Ruokani on normaalia, kasvispainotteista ruokaa kolme kertaa päivässä. (Runsas aamiainen, kevyempi lounas sekä melko runsas illallinen). Välipaloja ja "herkkuja" ei käytännössä koskaan.
Minulla on ylipainoa BMI-taulukon mukaan 7 kiloa ja kehossa on ihan näkyvää rasvaa.
Olen elänyt näin 3 vuotta, joten en odota samalla tyylillä laihtuvani. Laihtuakseni minun pitäisi elää nälässä mutta en halua. Laihuus ei ole minulle tärkeää vaan liikunnallisuus.
seli seli. Nyt on semmoset fantasiat että... Tai sit sulla on joku osa-aikatyö 3 h , ja, loput ajasta "juokset" 3h, plus 1,5 kävelet. Tuota ei usko kukaan joten lopeta....ja vielä joka päiväkö? HEHHE EHHE HEEEH HHEEEE
Nyt on selvästi nousuhumalan vaihe. Älä vielä mene mäkkäriin iltapalalle, menee hyvät humalat hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
näin naisena pakko myöntää että JOTKUT nuorehkot kehoposittiviset naiset mediassa hämmästyttää minuakin. Ei meidän nuoruudessa oltu 150-200 kiloisia, joksus ysärillä, kasarilla. Se olisi ollut ennenkuulumatonta, harvinaista.
Nämä nuoret pullukka isottytöt ihmetyttää minuakin. Maha tuodaan esiin, vyötärö vedetään mahan yli että se näyttäisi isolta, samoin peffa. Paksuja reissiä näytellään...
en yhtään ihmettele jos miehiä ei kiinnosta. Jos olisi nuori mies laittaisin myös painorajan naisille. Sori. Mut, voihan se olla että suurin osa nuorista naisista onkin hoikkia, media vaan vääristää sitä mielikuvaa.
ja huom! Keski-iässä on täysin normaalia olla hieman ylipainoinen, se tapahtuu lähes kaikille, halusit tai et, siitä en nyt puhu! joten sairastuneet, yms ottakaa iisisti.
Ei ole. Keski-iässä on normaalia että paino vähän nousee, mutta ei ylipainon puolelle.
Tuossa on muuten sekin että monet pullukkanuorista ovat ihan seksikkään näköisiä jonnekin 25-vuotiaiksi asti. Sitten tulee pari kiloa lisää ja ne rasvat eivät muodostakaan pyöreää pyllyä ja kurvikkaita reisiä, vaan alkavat siirtyä keskikroppaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse hoikka ja urheilullinen, joten odotan samaa naiseltakin. En ymmärrä, miksi niin monet nuoret ihmiset sukupuoleen katsomatta lihottavat itsensä muodottomiksi perunasäkeiksi. Suurin osa ihmisistä pysyy hoikkana ihan vain sillä, ettei kisko joka päivä kahta litraa cocista, limsaa, energiajuomia, siideriä tmv. ja mätä pussillista sipsejä joka kerta kun istahtaa sohvalle.
Olen alle 50 kg 49-vuotias nainen ja pystyn tekemään kärrynpyörän yhdellä kädellä. Voinko odottaa samaa liikunnallisuutta mieheltä?
Parasta ennen-päiväys meni sinulta ohi jo n. 30v sitten.
Minä olin 51-vuotias, kun tapasin nykyisen puolisoni, ja jos palstan tasoteoriamantraan (ulkonäkö, pituus, status, varallisuus) on uskomista, niin on heittämällä tasokkain mies elämässäni. Nuorena sitä tyytyi miehiin, jotka olivat hyvännäköisiä ja hauskoja, mutta iän myötä oppi etsimään miestä, joka on sen lisäksi myös hyvin toimeentuleva.
Eli miesten ei siis kannata langeta tämän ketjun propagandaan, että punkero olisi aivan mainiota vaimomatskua, vaan sinnikkäästi pyrkiä valitsemaan itselleen hyvännäköinen, hauska ja varakas nainen. Vaikka sitten vielä viisikymppisenäkin. Muistakaa veljet tämä!
Kyllä, monella on uusavuton vaimo, ruoat ostetaan valmiina, lapsista viis, ulkonäkö on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 48v lapseton mies ja itsellä sen verran kova kunto ja timmi kroppa, että esittelyssä jo kerron hakevani naista seuraavin kriteerein
- alle 30 v (omanikäiset mummot ei kiinnosta)
- ei lapsia, eikä haluakaan niitä (ehdoton)
- hoikka, mielellään laiha (koska naisten hoikka voi olla niiden mielestä myös 60kg)
- kaunis (ei vain omasta mielestä)Kun olin alle 30 v kaikki yli 35 tuntui ihan ikivanhoilta :-DDD
Kun olin 15 niin 24-vuotiaat sukulaiset oli ikäloppuja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä meidän ihravänkääjä on nyt saanut aikaan sen, että 3 vuoden sairastelusta johtuvan tauon jälkeen laitoin profiilin tinderiin. Sairastelun aikana lihoin siis 35 kg enkä todellakaan jaksanut tinderöidä. Liikuntaa olen aina harrastanut 20 kertaa enemmän kuin tämä sksiurheilija.
Kirjoitin profiiliin liikunnallinen ja tykkää terveellisestä ravinnosta. Laitoin kokovartalovideon kasvokuvien lisäksi.
Olen saanut tämän päivän aikana 2000 tykkäystä ja muutaman ÄLYKKÄÄN miehen kanssa olen jo viestitellyt ja yhden kanssa sopimassa treffejä! Kiitos ihravänkyrä! Ja kiitos modet että ette poistaneet tätä ketjua! Kävelytreffit sovitaan eikä mennä herkkuja syömään sen jälkeen.
Kippis vänkyrälle, olkoon lasissaan kaljaa tai viinaa, itselläni kivennäisvettä.
Millaisen älykkyystestin teetätit miehillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen nainen = urheilullinen = hoikka. Eikös tämä nyt ole itsestään selvää? Aivan samoin jos nainen toivoo liikunnallista miestä, hänellä on mielessä six packin omaava sali-Make eikä mikään löllö sumopainija. Jos mies toivoo liikunnallista naista, niin silloin hän tarkoittaa hoikkaa fitness-typyä - joka ei kuitenkaan ole pinnallinen fitness-typy, vaan luonnostaan hoikka nainen.
Miksi palstan pulleronaiset koittavat AINA puhua miesten suilla? Kaikki tuollainen on vain oman kipeän päänne tuotoksia ja propagandaa, jolla lietsotaan palstan tyhmiä naisia vihaamaan miehiä.
Liikunnallinen nainen on normaalivartaloinen, huom! ei mikään pullukka, mutta ei myöskään hoikka/laiha. Vaimo on hyvä esimerkki sellaisesta, eli kaikki naiselliset muodot juuri oikeilla paikoillaan, mutta ei ole löysää, eikä makkaroita missään koko vartalossa. Pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa uimassa uimahallissa ja kauhistelin, että mitä helvettiä??!! naispuoliset uimavalvojatkin olivat kauheita kaljamahoja. Miehet hoikkia.
Nokun se ongelma on juuri siinä, että "liikunnallinen" ei ole sama kuin normaalivartaloinen. Liikunnallinen tarkoittaa sitä, että harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia mutta harrastavat aktiivisesti, jopa tiettyyn rajaan tavoitteellisesti, liikuntaa. He siis ovat sananmukaisesti liikunnallisia ihmisiä. Ja jos mies todella hakisi liikunnallista ihmistä, esimerkiksi sellaista, jonka kanssa käydä yhdessä juoksemassa, salilla tai vaeltamassa, niin tällainen ylipainoinen mutta liikunnallinen nainen voisi olla ihan hyvä kumppani.
Mutta kun suomenkielen taito on niin heikossa, ettei ymmärretä että "liikunnallinen" viittaa liikunnan harrastamiseen eikä kehon muotoihin, niin mihikä tästä pääsee...
Tämä on juuri se mitä tässä on sivukaupalla yritetty selittää. Itse liikun noin 2-3 tuntia päivässä normaalin arkiliikunnan lisäksi. Ja olen pullukka. Mutta miten ihmeessä joku voisi sanoa etten olisi liikunnallinen? Mulla ei jää aikaa juuri mihinkään muihin harrastuksiin koska liikunta vie niin ison osan vapaa-ajastani. Totta hitossa olen liikunnallinen.
No et sinä kyllä pullero voi olla jos liikut 3 h päivä ja aikaa ei muuhun jää kuin liikuntaan. Tai sitten liikuntasi on kävelyä tai jotain pilateshörhöilyä, tehollista liikkumista se ei ilmeisesti ole. Tai sitten mätät ruokaa kuorma-autolavallisen päivässä ja vielä täysin vääränlaista ruokaa.
Liikuntani on kuntosalia, tanssia, juoksua, jumppaa. Keskisyke yleensä noin 135. Lisänä rauhallista joogaa kehonhuolloksi. Näitä harrastan siis 2-3 tuntia päivässä. Kävelyä en tuohon laske mukaan, vaan sitä tulee lisäksi noin puolitoista tuntia päivässä. Lisäksi töissä olen suurimmaksi osaksi jalkeilla.
Ruokani on normaalia, kasvispainotteista ruokaa kolme kertaa päivässä. (Runsas aamiainen, kevyempi lounas sekä melko runsas illallinen). Välipaloja ja "herkkuja" ei käytännössä koskaan.
Minulla on ylipainoa BMI-taulukon mukaan 7 kiloa ja kehossa on ihan näkyvää rasvaa.
Olen elänyt näin 3 vuotta, joten en odota samalla tyylillä laihtuvani. Laihtuakseni minun pitäisi elää nälässä mutta en halua. Laihuus ei ole minulle tärkeää vaan liikunnallisuus.
seli seli. Nyt on semmoset fantasiat että... Tai sit sulla on joku osa-aikatyö 3 h , ja, loput ajasta "juokset" 3h, plus 1,5 kävelet. Tuota ei usko kukaan joten lopeta....ja vielä joka päiväkö? HEHHE EHHE HEEEH HHEEEE
Kyllä. Tuntuu aika turhalle sinulle edes vastata, mutta kirjoitan nyt auki ettei jää järkevämmille epäselväksi.
Teen joka aamu puolentoista tunnin treenin (joko lihaskunto tai kardio). Syke keskimäärin 135. Tämän jälkeen kävelen töihin 45 min. Olen töissä 8 tuntia (suurimman osan ajasta jalkeilla). Kävelen kotiin 45 min, välillä kauemmin jos poikkean kaupassa. Illalla teen toisen treenin joka on myös joko lihaskuntoon keskittyvä tai aerobinen treeni. 2-3 kertaa viikossa tämä iltatreeni on rauhallista joogaa. Tällöin saattaa mennä 2 tuntia.
Jonkun sohvaperunan mielestä tämä toki voi kuulostaa paljolta. Mutta kuten kirjoitin aiemmin, lähes kaikki vapaa-aikani menee liikuntaan. Minulla ei aikaa kulu tuijottaen Netflixiä tai istuen kuppilassa. Ja juuri siksi tuntuu hullulta etten muka olisi liikunnallinen kun on rasvaa kehossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi on timmi ja hyvännäköinen 57- v yksineläjä, joka juoksee pitkiä matkoja, pyöräilee ja talvisin hiihtää. Yritettiin miehen kanssa vängätä sitä Tinderiin. Kauhistui ja sanoi ettei ikinä, niin seurankipeäksi ei ikinä kuulemma muutu. En hirveesti ihmettele.
Samat sanat kuin kärrynpyörämummolle. Ei väliä. Anoppis parasta ennen -päivämäärä oli 30 vuotta sitten. Miehiä ei mummelit kiinnosta.
Siinäpä sitten miehet viettää viimeiset vuosikymmenet yksin, kun nuoria naisia ei vanhat papat kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalle osalle naisista liikunta tarkoittaa puolen tunnin kävelyä jonka aikana jäkätetään puoli tuntia puhelimeen mitä joku Janica on taas tehnyt töissä väärin. Tai jotain venyttelyhömpötystä jossa ei vahingossakaan hengästytä. Kuntosali on paikka jossa tää porukka käy ottamassa kuvia takapuolestaan ja reisipenkistä ja poistuu sit suihkuun.
Ei ole ihme että rasvaa kertyy ja paino nousee.Paskat ne missään suihkussa käy. Tämä on tullut monesti todistettua silloin, kun eräällä salilla oli yhteinen sauna miehille ja naisille.
Niillä on varmaan kotona oma suihku. Vain umpihullu nainen menee minnekään yhteissaunaan, ajatuskin on järjetön.

Yhteissauna jossa on av-pappoja. Hrr mikä ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi on timmi ja hyvännäköinen 57- v yksineläjä, joka juoksee pitkiä matkoja, pyöräilee ja talvisin hiihtää. Yritettiin miehen kanssa vängätä sitä Tinderiin. Kauhistui ja sanoi ettei ikinä, niin seurankipeäksi ei ikinä kuulemma muutu. En hirveesti ihmettele.
Samat sanat kuin kärrynpyörämummolle. Ei väliä. Anoppis parasta ennen -päivämäärä oli 30 vuotta sitten. Miehiä ei mummelit kiinnosta.
Siinäpä sitten miehet viettää viimeiset vuosikymmenet yksin, kun nuoria naisia ei vanhat papat kiinnosta.
Pullukat naiset, sekä nuoret, että vanhat viettävät koko elämänsä mammafoorumilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen nainen = urheilullinen = hoikka. Eikös tämä nyt ole itsestään selvää? Aivan samoin jos nainen toivoo liikunnallista miestä, hänellä on mielessä six packin omaava sali-Make eikä mikään löllö sumopainija. Jos mies toivoo liikunnallista naista, niin silloin hän tarkoittaa hoikkaa fitness-typyä - joka ei kuitenkaan ole pinnallinen fitness-typy, vaan luonnostaan hoikka nainen.
Miksi palstan pulleronaiset koittavat AINA puhua miesten suilla? Kaikki tuollainen on vain oman kipeän päänne tuotoksia ja propagandaa, jolla lietsotaan palstan tyhmiä naisia vihaamaan miehiä.
Liikunnallinen nainen on normaalivartaloinen, huom! ei mikään pullukka, mutta ei myöskään hoikka/laiha. Vaimo on hyvä esimerkki sellaisesta, eli kaikki naiselliset muodot juuri oikeilla paikoillaan, mutta ei ole löysää, eikä makkaroita missään koko vartalossa. Pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa uimassa uimahallissa ja kauhistelin, että mitä helvettiä??!! naispuoliset uimavalvojatkin olivat kauheita kaljamahoja. Miehet hoikkia.
Nokun se ongelma on juuri siinä, että "liikunnallinen" ei ole sama kuin normaalivartaloinen. Liikunnallinen tarkoittaa sitä, että harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia mutta harrastavat aktiivisesti, jopa tiettyyn rajaan tavoitteellisesti, liikuntaa. He siis ovat sananmukaisesti liikunnallisia ihmisiä. Ja jos mies todella hakisi liikunnallista ihmistä, esimerkiksi sellaista, jonka kanssa käydä yhdessä juoksemassa, salilla tai vaeltamassa, niin tällainen ylipainoinen mutta liikunnallinen nainen voisi olla ihan hyvä kumppani.
Mutta kun suomenkielen taito on niin heikossa, ettei ymmärretä että "liikunnallinen" viittaa liikunnan harrastamiseen eikä kehon muotoihin, niin mihikä tästä pääsee...
Tämä on juuri se mitä tässä on sivukaupalla yritetty selittää. Itse liikun noin 2-3 tuntia päivässä normaalin arkiliikunnan lisäksi. Ja olen pullukka. Mutta miten ihmeessä joku voisi sanoa etten olisi liikunnallinen? Mulla ei jää aikaa juuri mihinkään muihin harrastuksiin koska liikunta vie niin ison osan vapaa-ajastani. Totta hitossa olen liikunnallinen.
No et sinä kyllä pullero voi olla jos liikut 3 h päivä ja aikaa ei muuhun jää kuin liikuntaan. Tai sitten liikuntasi on kävelyä tai jotain pilateshörhöilyä, tehollista liikkumista se ei ilmeisesti ole. Tai sitten mätät ruokaa kuorma-autolavallisen päivässä ja vielä täysin vääränlaista ruokaa.
Liikuntani on kuntosalia, tanssia, juoksua, jumppaa. Keskisyke yleensä noin 135. Lisänä rauhallista joogaa kehonhuolloksi. Näitä harrastan siis 2-3 tuntia päivässä. Kävelyä en tuohon laske mukaan, vaan sitä tulee lisäksi noin puolitoista tuntia päivässä. Lisäksi töissä olen suurimmaksi osaksi jalkeilla.
Ruokani on normaalia, kasvispainotteista ruokaa kolme kertaa päivässä. (Runsas aamiainen, kevyempi lounas sekä melko runsas illallinen). Välipaloja ja "herkkuja" ei käytännössä koskaan.
Minulla on ylipainoa BMI-taulukon mukaan 7 kiloa ja kehossa on ihan näkyvää rasvaa.
Olen elänyt näin 3 vuotta, joten en odota samalla tyylillä laihtuvani. Laihtuakseni minun pitäisi elää nälässä mutta en halua. Laihuus ei ole minulle tärkeää vaan liikunnallisuus.
seli seli. Nyt on semmoset fantasiat että... Tai sit sulla on joku osa-aikatyö 3 h , ja, loput ajasta "juokset" 3h, plus 1,5 kävelet. Tuota ei usko kukaan joten lopeta....ja vielä joka päiväkö? HEHHE EHHE HEEEH HHEEEE
Kyllä. Tuntuu aika turhalle sinulle edes vastata, mutta kirjoitan nyt auki ettei jää järkevämmille epäselväksi.
Teen joka aamu puolentoista tunnin treenin (joko lihaskunto tai kardio). Syke keskimäärin 135. Tämän jälkeen kävelen töihin 45 min. Olen töissä 8 tuntia (suurimman osan ajasta jalkeilla). Kävelen kotiin 45 min, välillä kauemmin jos poikkean kaupassa. Illalla teen toisen treenin joka on myös joko lihaskuntoon keskittyvä tai aerobinen treeni. 2-3 kertaa viikossa tämä iltatreeni on rauhallista joogaa. Tällöin saattaa mennä 2 tuntia.
Jonkun sohvaperunan mielestä tämä toki voi kuulostaa paljolta. Mutta kuten kirjoitin aiemmin, lähes kaikki vapaa-aikani menee liikuntaan. Minulla ei aikaa kulu tuijottaen Netflixiä tai istuen kuppilassa. Ja juuri siksi tuntuu hullulta etten muka olisi liikunnallinen kun on rasvaa kehossa.
Sinä olet siitä huolimatta läski ja sellaisena sinut myös nähdään. Kroppasi ei anna mielikuvaa liikunnallisuudesta.

Jonkun sohvaperunan mielestä tämä toki voi kuulostaa paljolta. Mutta kuten kirjoitin aiemmin, lähes kaikki vapaa-aikani menee liikuntaan. Minulla ei aikaa kulu tuijottaen Netflixiä tai istuen kuppilassa. Ja juuri siksi tuntuu hullulta etten muka olisi liikunnallinen kun on rasvaa kehossa.Sinä olet siitä huolimatta läski ja sellaisena sinut myös nähdään. Kroppasi ei anna mielikuvaa liikunnallisuudesta.
Kyllä, olen läski ja sellaisena minut nähdään. Sen hyväksyn täysin eikä siinä ole mitään väärää. Mutta siinä on, että joku väittää etten olisi liikunnallinen. Kroppani ei anna mielikuvaa liikunnallisuudesta koska ääliöt eivät ymmärrä ettei liikunnallisuus tarkoita sitä etteikö kehossa voisi olla rasvaa.
Mutta vaikka sana "liikunnallinen" käsitettäisiin väärin, minä olen silti todellakin liikunnallinen. Tätä tässä on yritetty sivukaupalla selittää että mielikuvanne liikunnallisuudesta on väärä jos luulette sen tarkoittavan ettei voisi olla samalla ylipainoinen. On täysin typerää että olette ottaneet jonkun sanan ja vääntäneet sen tarkoittamaan jotain ihan muuta kuin se tarkoittaa. Sitten vielä väitätte että muidenkin pitäisi käsittää kyseinen sana samoin ja unohtaa sen oikea merkitys.

No minä olen ainakin alusta saakka sanonut että arvostan sitä jos nainen huolehtii terveydestään. Ja siihen kuuluu myös ruokavalio, ei vain liikunta. Se että herkuttelee itsensä ylipainoiseksi, on turn-off. Sellainen on epetervettä addiktoitumista herkkuihin/ruokaan.

Tämä on ihan ok ja saat arvostaa sitä mitä arvostat. Tuo ei vain liity liikunnallisuuteen mitenkään. Liikunnallisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että harrastaa liikuntaa. Ei muuta. Siitä tässä ketjussa on ollut puhe, ei esimerkiksi erilaisista ruokavalioista, joita toki voi ja kannattaa noudattaa ihan riippumatta siitä onko liikunnallinen vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Eli on väärin haluta itsestään huolehtiva kumppani?
Luitko sinä ollenkaan tämän ketjun avausta? Selitä minulle omin sanoin, mistä tässä ketjussa sinun mielestäsi keskustellaan?
Miten ihmeessä joku voi saada päähänsä, että olisi väärin haluta itsestään huolehtiva kumppani, kun keskustellaan siitä, tarkoittaako deittiprofiilin sana liikunnallinen oikeasti liikunnallista vai hoikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen nainen = urheilullinen = hoikka. Eikös tämä nyt ole itsestään selvää? Aivan samoin jos nainen toivoo liikunnallista miestä, hänellä on mielessä six packin omaava sali-Make eikä mikään löllö sumopainija. Jos mies toivoo liikunnallista naista, niin silloin hän tarkoittaa hoikkaa fitness-typyä - joka ei kuitenkaan ole pinnallinen fitness-typy, vaan luonnostaan hoikka nainen.
Miksi palstan pulleronaiset koittavat AINA puhua miesten suilla? Kaikki tuollainen on vain oman kipeän päänne tuotoksia ja propagandaa, jolla lietsotaan palstan tyhmiä naisia vihaamaan miehiä.
Liikunnallinen nainen on normaalivartaloinen, huom! ei mikään pullukka, mutta ei myöskään hoikka/laiha. Vaimo on hyvä esimerkki sellaisesta, eli kaikki naiselliset muodot juuri oikeilla paikoillaan, mutta ei ole löysää, eikä makkaroita missään koko vartalossa. Pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa uimassa uimahallissa ja kauhistelin, että mitä helvettiä??!! naispuoliset uimavalvojatkin olivat kauheita kaljamahoja. Miehet hoikkia.
Nokun se ongelma on juuri siinä, että "liikunnallinen" ei ole sama kuin normaalivartaloinen. Liikunnallinen tarkoittaa sitä, että harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia mutta harrastavat aktiivisesti, jopa tiettyyn rajaan tavoitteellisesti, liikuntaa. He siis ovat sananmukaisesti liikunnallisia ihmisiä. Ja jos mies todella hakisi liikunnallista ihmistä, esimerkiksi sellaista, jonka kanssa käydä yhdessä juoksemassa, salilla tai vaeltamassa, niin tällainen ylipainoinen mutta liikunnallinen nainen voisi olla ihan hyvä kumppani.
Mutta kun suomenkielen taito on niin heikossa, ettei ymmärretä että "liikunnallinen" viittaa liikunnan harrastamiseen eikä kehon muotoihin, niin mihikä tästä pääsee...
Tämä on juuri se mitä tässä on sivukaupalla yritetty selittää. Itse liikun noin 2-3 tuntia päivässä normaalin arkiliikunnan lisäksi. Ja olen pullukka. Mutta miten ihmeessä joku voisi sanoa etten olisi liikunnallinen? Mulla ei jää aikaa juuri mihinkään muihin harrastuksiin koska liikunta vie niin ison osan vapaa-ajastani. Totta hitossa olen liikunnallinen.
Olet silti pullukka. Ei sellainen liikunnallista naista hakevaa miestä kiinnosta.
Niin olen. Siksi olisi parempi että he kertoisivat etsivänsä hoikkaa jotta minä en erehtyisi vastaamaan koska en ole hoikka. Olen vain liikunnallinen.
Sinun pullukka kroppa ei kieli liikunnallisuudesta.
Niin, tämä onkin se ongelma kun miehet luulevat että hoikkuus ja liikunnallisuus olisi sama asia. Tätä tässä on käsitelty sivukaupalla. Minä toden totta olen liikunnallinen, en tunne henkilökohtaisesti ketään liikunnallisempaa. Mutta paljon laihempia ja hoikempia tunnen.
Ei, vaan ongelma on se, että te pullerothan siitä hoikkuudesta olette sössöttäneet jo kymmeniä sivuja. Olette täysin sokeutuneet sille, että liikunnallista naista etsivä mies ei halua pullukkaa, eikä hoikkaa, vaan normaalivartaloisen naisen.
M i k s i se mies ei siis kirjoita sitä ilmoitukseensa? Noin 70 sivua on yritetty asiaa ymmärtää ja edelleen se mies, kuka sitten liekin kenestä puhutaan, käyttää sanaa liikunnallinen, minkä seurauksena hänelle kirjoittavat pullukat liikunnalliset mutta eivät hoikat tai normaalipainoiset jonkin verran liikkuvat. Ja sitten se mies, kuka ikinä lieneekin, valittaa siitä meille äitiensä ikäisille parisuhteessa oleville mammoille lauantai-iltana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen nainen = urheilullinen = hoikka. Eikös tämä nyt ole itsestään selvää? Aivan samoin jos nainen toivoo liikunnallista miestä, hänellä on mielessä six packin omaava sali-Make eikä mikään löllö sumopainija. Jos mies toivoo liikunnallista naista, niin silloin hän tarkoittaa hoikkaa fitness-typyä - joka ei kuitenkaan ole pinnallinen fitness-typy, vaan luonnostaan hoikka nainen.
Miksi palstan pulleronaiset koittavat AINA puhua miesten suilla? Kaikki tuollainen on vain oman kipeän päänne tuotoksia ja propagandaa, jolla lietsotaan palstan tyhmiä naisia vihaamaan miehiä.
Liikunnallinen nainen on normaalivartaloinen, huom! ei mikään pullukka, mutta ei myöskään hoikka/laiha. Vaimo on hyvä esimerkki sellaisesta, eli kaikki naiselliset muodot juuri oikeilla paikoillaan, mutta ei ole löysää, eikä makkaroita missään koko vartalossa. Pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa uimassa uimahallissa ja kauhistelin, että mitä helvettiä??!! naispuoliset uimavalvojatkin olivat kauheita kaljamahoja. Miehet hoikkia.
Nokun se ongelma on juuri siinä, että "liikunnallinen" ei ole sama kuin normaalivartaloinen. Liikunnallinen tarkoittaa sitä, että harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia mutta harrastavat aktiivisesti, jopa tiettyyn rajaan tavoitteellisesti, liikuntaa. He siis ovat sananmukaisesti liikunnallisia ihmisiä. Ja jos mies todella hakisi liikunnallista ihmistä, esimerkiksi sellaista, jonka kanssa käydä yhdessä juoksemassa, salilla tai vaeltamassa, niin tällainen ylipainoinen mutta liikunnallinen nainen voisi olla ihan hyvä kumppani.
Mutta kun suomenkielen taito on niin heikossa, ettei ymmärretä että "liikunnallinen" viittaa liikunnan harrastamiseen eikä kehon muotoihin, niin mihikä tästä pääsee...
Tämä on juuri se mitä tässä on sivukaupalla yritetty selittää. Itse liikun noin 2-3 tuntia päivässä normaalin arkiliikunnan lisäksi. Ja olen pullukka. Mutta miten ihmeessä joku voisi sanoa etten olisi liikunnallinen? Mulla ei jää aikaa juuri mihinkään muihin harrastuksiin koska liikunta vie niin ison osan vapaa-ajastani. Totta hitossa olen liikunnallinen.
No et sinä kyllä pullero voi olla jos liikut 3 h päivä ja aikaa ei muuhun jää kuin liikuntaan. Tai sitten liikuntasi on kävelyä tai jotain pilateshörhöilyä, tehollista liikkumista se ei ilmeisesti ole. Tai sitten mätät ruokaa kuorma-autolavallisen päivässä ja vielä täysin vääränlaista ruokaa.
Liikuntani on kuntosalia, tanssia, juoksua, jumppaa. Keskisyke yleensä noin 135. Lisänä rauhallista joogaa kehonhuolloksi. Näitä harrastan siis 2-3 tuntia päivässä. Kävelyä en tuohon laske mukaan, vaan sitä tulee lisäksi noin puolitoista tuntia päivässä. Lisäksi töissä olen suurimmaksi osaksi jalkeilla.
Ruokani on normaalia, kasvispainotteista ruokaa kolme kertaa päivässä. (Runsas aamiainen, kevyempi lounas sekä melko runsas illallinen). Välipaloja ja "herkkuja" ei käytännössä koskaan.
Minulla on ylipainoa BMI-taulukon mukaan 7 kiloa ja kehossa on ihan näkyvää rasvaa.
Olen elänyt näin 3 vuotta, joten en odota samalla tyylillä laihtuvani. Laihtuakseni minun pitäisi elää nälässä mutta en halua. Laihuus ei ole minulle tärkeää vaan liikunnallisuus.
seli seli. Nyt on semmoset fantasiat että... Tai sit sulla on joku osa-aikatyö 3 h , ja, loput ajasta "juokset" 3h, plus 1,5 kävelet. Tuota ei usko kukaan joten lopeta....ja vielä joka päiväkö? HEHHE EHHE HEEEH HHEEEE
Kyllä. Tuntuu aika turhalle sinulle edes vastata, mutta kirjoitan nyt auki ettei jää järkevämmille epäselväksi.
Teen joka aamu puolentoista tunnin treenin (joko lihaskunto tai kardio). Syke keskimäärin 135. Tämän jälkeen kävelen töihin 45 min. Olen töissä 8 tuntia (suurimman osan ajasta jalkeilla). Kävelen kotiin 45 min, välillä kauemmin jos poikkean kaupassa. Illalla teen toisen treenin joka on myös joko lihaskuntoon keskittyvä tai aerobinen treeni. 2-3 kertaa viikossa tämä iltatreeni on rauhallista joogaa. Tällöin saattaa mennä 2 tuntia.
Jonkun sohvaperunan mielestä tämä toki voi kuulostaa paljolta. Mutta kuten kirjoitin aiemmin, lähes kaikki vapaa-aikani menee liikuntaan. Minulla ei aikaa kulu tuijottaen Netflixiä tai istuen kuppilassa. Ja juuri siksi tuntuu hullulta etten muka olisi liikunnallinen kun on rasvaa kehossa.Sinä olet siitä huolimatta läski ja sellaisena sinut myös nähdään. Kroppasi ei anna mielikuvaa liikunnallisuudesta.
Kyllä, olen läski ja sellaisena minut nähdään. Sen hyväksyn täysin eikä siinä ole mitään väärää. Mutta siinä on, että joku väittää etten olisi liikunnallinen. Kroppani ei anna mielikuvaa liikunnallisuudesta koska ääliöt eivät ymmärrä ettei liikunnallisuus tarkoita sitä etteikö kehossa voisi olla rasvaa.
Mutta vaikka sana "liikunnallinen" käsitettäisiin väärin, minä olen silti todellakin liikunnallinen. Tätä tässä on yritetty sivukaupalla selittää että mielikuvanne liikunnallisuudesta on väärä jos luulette sen tarkoittavan ettei voisi olla samalla ylipainoinen. On täysin typerää että olette ottaneet jonkun sanan ja vääntäneet sen tarkoittamaan jotain ihan muuta kuin se tarkoittaa. Sitten vielä väitätte että muidenkin pitäisi käsittää kyseinen sana samoin ja unohtaa sen oikea merkitys.
Ei, vaan te mätisäkit sen sanan merkitystä yritätte vääntää solmuun.
Liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Miten tämä on merkityksen solmuun vääntämistä?