Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein? Miehet saavat asettaa naisille sellaiset kriteerit kuin haluavat, koska naisia ei kiinnosta miesten asettamat kriteerit. Mutta samaan aikaan tällä hikisellä foorumilla naiset haukkuvat miehiä, jotka asettavat tiukat kriteerit naisille. Tämäkin avaus on saanut jo satoja ylänuolia naisilta...
Miten on siis naiset?
Minua kiinnostaa tämä keskustelu. Tai nämä keskustelut liittyen ns. parinmuodostukseen. Ei kosketa enää itseäni, ei ole koskettanut aikoihin, mutta /juuri siksi näissä on jotain kiinnostavaa.
Ei se minun elämääni millään tavalla liikuta, millaista naista joku palstan mies etsii. Ihmettelen vain näitä keskusteluja aiheesta.
N59
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen on kohtelias tapa sanoa, ettei pidä kovin pyöreistä, toisillahan taas ei ole niin tarkkaa vaikka olisi hieman muodokkaampikin.
Eikö ole ihan hyvä, että ilmoittaa asiat mahdollisimman tarkasti, ettei tule "turhia huteja", vähän sama kuin kertoisi haluaako lapsia vai ei ja voi heti todeta sopiiko yhteen vai ei.
Lisäksi naiset sanovat arvostavansa rehellisyyttä mutta heti kun on rehellinen ja kertoo pitävänsä hoikista niin sittenkö pitää muka valehdella ja sitä ylistetään, tämä kuulostaa ihan naisen logiikalta.
Niinpä niin, mutta kun se haaste piilee nimenomaan siinä, että myös ylipainoinen ihminen voi olla liikunnallinen.
Ei siinä ole mitään haastetta, jos te ylipainoiset naiset vain ymmärtäisitte, että liikunnallisuus meille miehille tarkoittaa naisvartaloa, joka on sopusuhtainen, eikä läski.
Parempi laittaa profiiliin "etsin hoikkaa/laihaa naista" kuin liikunnallista. Olen itse liikunnallinen ja hoikka, mutta jos mies etsisi vain hoikkaa eikä oikeasti liikunnallista, olisin pettynyt - olettamuksena, että liikunnallista naista etsii liikunnallinen mies.
Enemmistöllä naisia on sellainen vika päässä, että periaatteessa on aivan sama mitä mies kirjoittaa tai sanoo, koska te teette kuitenkin useimmiten aivan vääriä ja koomisiakin johtopäätöksiä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa listaamaan profiiliini, että olethan joko atleetti tai liikunnallinen dadbod tms. Jestas. Katson miehen kuvat. Jos naisella ei ole kokovartalokuvaa, ja vartalo on sulle tärkeä, vedät vasemmalle ja siirryt katsomaan seuraavaa. On siellä meressä kaloja, mutta antaa todella törpön kuvan sun profiiliin listata jotain naisen kriteerejä.
Totta. Ylipäätään tämä ei ole työnhaku tilanne, jossa voidaan luetella että paikanhakijan pitää olla sitä ja tätä. Jokainen hakee itselleen sopivaa kumppania niin että katsoo kuka kiinnostaa ominaisuuksiensa puolesta kokonaisuutena . Kuten joku sanoikin kannattaa enemmän kuvailla millainen itse on ja mistä pitää kuin listata rimpsu vaatimuksia muille sitten vaan et tykkää niistä, jotka ei itseäsi miellytä esim painon, ulkonäön, harrastusten yms takia. Asian voi hoitaa sivistyneesti.
Jos mies kertoo vain itsestään ja se sattuu miellyttämään naisia, niin luonnollisesti eniten saat viestejä naisilta, jotka eivät kriteerejä esittäneille kelpaisi. Miksi miehen pitäisi tuhlata aikaansa tuollaisiin, kun etsinnässä on sopusuhtainen ja normaalivartaloinen nainen.
Jos et tykkää niistä lihavista Tinderissä, niin yksikään heistä ei mätsää kanssasi. Ellet nyt seuraavaksi tule väittämään, että lihavat ovat pakottaneet sinut swaippaamaan oikealle.
En ole koskaan ollut Tinderissä.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä asiaa minä jaksan ihmetellä: näitä miehiä, joita täällä on jatkuvasti valittamassa sitä, kun ne saavat Tinderissä mätsejä vain läskillä naisilta? Tosi jännä juttu. Mikäköhän mahtaisi olla ratkaisu tuohonkin " ongelmaan?"
Eiköhän kyse ole vahvasti trollaamisesta, kun tietävät että tuollaisella avauksella saa kohua ja pöhinää aikaiseksi. Fiksu ihminen kertoo itsestään, ei esitä toiveita tai vaatimuksia. Fiksu ihminen myös tutustuu toisen profiiliin ennen tykkäystä/yhteydenottoa. Kummastakin sukupuolesta löytyy niin fiksuja kuin ei niin fiksusti käyttäytyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suominaiset ne ei vain yksinkertaisesti kestä, jos mies asettaa kriteerit naiselle. Olette heikkoja. Ja epäviehättäviä. Naisen tulee olla liikunnallinen. Piste.
Voi kultapieni, kai sinä nyt ymmärrät, että 1) sinä saat vapaasti asettaa kumppanillesi ihan minkälaiset kriteerit hyvänsä, mutta et voi olettaa, että kriteeriesi mukainen kumppani on velvollinen kiinnostumaan sinusta 2) ketään random suominaista ei kiinnosta hevonpierun verran, mitkä sinun kriteerisi naisille ovat 3) Jos suominaiset on näin hirveitä, niin olet vapaa etsimään kumppanisi ei- suominaisista.
Kyllä (lihavia) palstamammoja kiinnostaa, kun ne tulee aina ulisemaan ketjuihin, joissa puhutaan miehen asettamista kriteereistä.
Ei kiinnosta.
Empiiristen todisteiden valossa näyttää siltä, että kiinnostaa tosi paljon, ja enemmän kuin laihduttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein? Miehet saavat asettaa naisille sellaiset kriteerit kuin haluavat, koska naisia ei kiinnosta miesten asettamat kriteerit. Mutta samaan aikaan tällä hikisellä foorumilla naiset haukkuvat miehiä, jotka asettavat tiukat kriteerit naisille. Tämäkin avaus on saanut jo satoja ylänuolia naisilta...
Miten on siis naiset?
Edelleen
Sinä ja muut miehet saatte asettaa naisille , jonka kanssa haluatte pariutua, ihan minkälaiset kriteerit haluatte.
TULIKO TÄMÄ NYT SELVÄKSI?
Nainen. Rauhoitu... Vedä syvään henkeä. Ja puhalla hitaasti ulos. Ei ole mitään syytä raivostua. Hitaasti sisään. Ja ulos. Huutaminen on turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan tutkittu juttu, että ihmiset jotka useasti laihduttavat aerobisen liikunnan avulla menettävät myös lihaksiaansa. Biologisesti ihminen kuluttaa eniten riippuen lihaksien koosta. Mitä isommat lihakset sitä enemmän kuluttaa päivässä ilman liikuntaakin. Täten ihmiset, jotka käyvät läpi useita laihdutuskertoja lävitse ilman, että välissä on lainkaan lihaksien kasvatusta päätyvät pisteeseen, jossa heidän päivittäinen kulutus on niin vähäistä, että lihovat ihan normaalistakin ruuasta. Tämä on sen takia, koska lihaksisto on niin pientä.
Pääosin paskaa kirjotat. Harvalla ihmisellä on kovin paljon lihaksia muutenkaan, yleisesti liikunnallisuus, jopa se aerobinen liikunta parantaa ihmisen lihaskuntoa. Nuo aerobisen välttelyt tulee jostain kehonrakentajien opeista, jotka nekin on oikeastaan vaan modernien kehonrakentajien oppeja jossa lihaksen massa pyritään maksimoimaan keinolla millä hyvänsä. Esim Schwarzenegger lenkkeili säännöllisesti.
Sori, mutta et itse tiedä mitä kirjoitat. Siis ihan oikeasti mene lukemaan lihaksista ja miten niitä kasvatetaan ja mitä lihakset tarvitsevat kasvaakseen ennen kuin tänne tulet kirjoittelemaan näitä tuntumakirjoituksiasi.
Aerobinen liikunta ei kasvata lihaksia. Ja minä en missään vaiheessa sanonut mitään aerobisen liikunnan välttelystä vaan siitä, että aerobinen liikunta kalorivajeen kanssa syö rasvaa mutta myös lihaksia. Jos lukisit tekstini huolella niin huomaisit, että puhun siitä miten aerobinen liikunta syö jatkuvasti jojoilemalla lihaksia ja jos niitä lihaksia ei kasvata takaisin, päivittäinen tarve kaloreille pienee.
Lenkkeilemällä EI kasvata lihaksia. Jos yrität väittää muuta, niin ihan oikeasti et tiedä mistä puhut.
olette molemmat yhtä oikeassa. Aerobinen liikunta, kuten kaikenlainen liikunta, kasvattaa lihaksia tiettyyn pisteeseen saakka. Jos lähtötilanne on 0, kasvaa juoksemiseen tarvittavat lihakset myös juoksemalla. Kalorivajeella ei ole tämän asian kanssa tekemistä, kunhan ravinto sisältää riittävästi valkuaisaineita ja verensokeri pysyy suhteellisen tasaisena. Aerobinen liikunta kiihdyttää metaboliaa ja sitä kautta rasva-aineenvaihduntaa, siksi myös sitä tarvitaan laihduttamiseen. Toisaalta suurempi lihasmassa kasvattaa peruskulutusta.
Puhut nyt lihaksien kestävyydestä, et kasvusta. Ei kenelläkään voi lihakset olla 0, paitsi jos he eivät ole kävelleet vuosikausiin ja lihakset ovat täysin surkistuneet. Mutta sellainen henkilö ei kykene sitten edes kävelemään.
Salilla voi treenata lihasten kestävyyttä, mutta ei se kasvata lihaksia.
Tarkoitat varmaan että lenkillä voi treenata lihasten kestävyyttä. Niin no hankala nyt tarkalleen ottaen sanoa missä se aerobisen ja anaerobisen raja menee. Jotkut kovemmat pyrähdykset, ylämäkijuoksut yms. varmaan menee enemmän sinne anaerobisen puolelle. Sama pätee monessa muussakin lajissa mitä aerobisena ylensä pidetään kuten esim pyöräilyssä.
Lenkkeilyssä nimenomaan kasvaa lihasten kestävyys. Jaksat kävellä / lenkkeillä pidempiä matkoja tai pääset ne nopeammin, mutta ei siinä lihas ns. kasva tai jos kasvaa, niin se on todella pientä (yksi syy, miksi esimerkiksi maratoonia juoksevat ihmiset ovat todella laihoja ja kaukana lihaksikkaasta henkilöstä). Nämä ovat kaksi ihan eri asiaa. Lihaksen kasvuun tarvitaan kovempaa vastusta ja painoja, koska jotta lihas kasvaa, sen täytyy myös hajota ja korjaantua, mikä johtaa vahvempaan ja isompaan lihakseen.
Hyvä vertailukohta tavikselle jotkut ammattimaratoonarit haha.
Täh? Tuossa oli vain pointti, että jos oikeasti lenkkeily kasvattaisi lihaksia, olisi silloin ammattimaratoonarit todella lihaksikkaita, mutta eivät ole.. Ja tämä johtuu ihan siitä, ettei lenkkeily kasvata lihaksia, vaan lenkkeily kasvattaa lihaksien kestävyyttä ja kuluttaa energiaa.
Tässä on sulle todella lyhyt opetusvideo lihasten kasvattamisesta (eli lihasten pitää "hajota", että ne kasvaa)

Hohhoijaa. Maratoonari on juossut koko ikänsä ja ajanut kroppansa sellaiseen tilaan että se sopii mahdollisimman hyvin siihen maratonin juoksuun. Siinä nimenomaan auttaa se että ylimääristä painoa ei ole, lihaksiston ja lenkkeilijän massan täytyy siis olla optimaalisessa suhteessa. Tällä ei oo mitään tekemistä sen kanssa että tavis käy joskus juoksemassa lenkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein? Miehet saavat asettaa naisille sellaiset kriteerit kuin haluavat, koska naisia ei kiinnosta miesten asettamat kriteerit. Mutta samaan aikaan tällä hikisellä foorumilla naiset haukkuvat miehiä, jotka asettavat tiukat kriteerit naisille. Tämäkin avaus on saanut jo satoja ylänuolia naisilta...
Miten on siis naiset?
Miehet saavat asettaa naisille sellaiset kriteerit kuin haluavat. On kuitenkin erittäin typerää huudella niistä kovaan ääneen esim Tinderissä, silloin saattaa karkottaa ne sopivatkin naiset.
Ei kukaan käske teitä tinkimään toiveistanne. En minäkään tingi ja miehen typeryys on yksi turnoff.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen on kohtelias tapa sanoa, ettei pidä kovin pyöreistä, toisillahan taas ei ole niin tarkkaa vaikka olisi hieman muodokkaampikin.
Eikö ole ihan hyvä, että ilmoittaa asiat mahdollisimman tarkasti, ettei tule "turhia huteja", vähän sama kuin kertoisi haluaako lapsia vai ei ja voi heti todeta sopiiko yhteen vai ei.
Lisäksi naiset sanovat arvostavansa rehellisyyttä mutta heti kun on rehellinen ja kertoo pitävänsä hoikista niin sittenkö pitää muka valehdella ja sitä ylistetään, tämä kuulostaa ihan naisen logiikalta.
Niinpä niin, mutta kun se haaste piilee nimenomaan siinä, että myös ylipainoinen ihminen voi olla liikunnallinen.
Ei siinä ole mitään haastetta, jos te ylipainoiset naiset vain ymmärtäisitte, että liikunnallisuus meille miehille tarkoittaa naisvartaloa, joka on sopusuhtainen, eikä läski.
Parempi laittaa profiiliin "etsin hoikkaa/laihaa naista" kuin liikunnallista. Olen itse liikunnallinen ja hoikka, mutta jos mies etsisi vain hoikkaa eikä oikeasti liikunnallista, olisin pettynyt - olettamuksena, että liikunnallista naista etsii liikunnallinen mies.
Enemmistöllä naisia on sellainen vika päässä, että periaatteessa on aivan sama mitä mies kirjoittaa tai sanoo, koska te teette kuitenkin useimmiten aivan vääriä ja koomisiakin johtopäätöksiä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa listaamaan profiiliini, että olethan joko atleetti tai liikunnallinen dadbod tms. Jestas. Katson miehen kuvat. Jos naisella ei ole kokovartalokuvaa, ja vartalo on sulle tärkeä, vedät vasemmalle ja siirryt katsomaan seuraavaa. On siellä meressä kaloja, mutta antaa todella törpön kuvan sun profiiliin listata jotain naisen kriteerejä.
Totta. Ylipäätään tämä ei ole työnhaku tilanne, jossa voidaan luetella että paikanhakijan pitää olla sitä ja tätä. Jokainen hakee itselleen sopivaa kumppania niin että katsoo kuka kiinnostaa ominaisuuksiensa puolesta kokonaisuutena . Kuten joku sanoikin kannattaa enemmän kuvailla millainen itse on ja mistä pitää kuin listata rimpsu vaatimuksia muille sitten vaan et tykkää niistä, jotka ei itseäsi miellytä esim painon, ulkonäön, harrastusten yms takia. Asian voi hoitaa sivistyneesti.
Jos mies kertoo vain itsestään ja se sattuu miellyttämään naisia, niin luonnollisesti eniten saat viestejä naisilta, jotka eivät kriteerejä esittäneille kelpaisi. Miksi miehen pitäisi tuhlata aikaansa tuollaisiin, kun etsinnässä on sopusuhtainen ja normaalivartaloinen nainen.
Kriteereitä esittämällä karkotat kriteereihin sopivat naisetkin.
Ei pitäisi olla iso työ ruksata pari ylipainoista ehdokasta pois. Olen tällä palstalla lukenut, etteivät miehet niitä tykkäyksiä saa kuin kymmeniä muutenkaan.
Ei siinä palvelussa ollut mitään ruksaamisvaihtoehtoa, vaan jokainen sai vapaasti lukea profiileja ja laitaa viestiä jos siltä tuntui.
Jos miehen toiveet naisille karkottavat naisen/naiset, niin ei se mies silloin menetä yhtään mitään.
Juuri näin. Muutenkin kannustaisin miehiä miettimään, millaista elämänkumppania he etsivät eikä olemaan liian geneerisiä. Jos minä naisena palaisin nettideitteihin, niin kyllä minä ilmaisisin jo profiilissani etsiväni miestä, joka on koulutettu, työelämässä, pitää matkustamisesta ja koirista. Koska en tekisi mitään sellaisella miehellä, joka ei pitäisi koirista. Yhdessäolomme jäisi hyvin vähäiseksi, koska koirani on olennainen osa vapaa-aikaani. Matkailun suhteen en olisi yhtä ehdoton, mutta kyllä minua harmittaisi, mikäli miehestä ei saisi seuraa myös matkoille (älkää viitsikö aloittaa maksojen maksamisesta, olen aikuisiälläni maksanut kaikki reissuni ihan omilla rahoillani ja tarjonnut puolisollenikin).
Tottakai nämä kriteerit vähentäisivät merkittävästi potentiaalisten miesten joukkoa, ja kun siihen päälle tulisi monia muita sanoittamattomia kriteerejä (ulkonäkö, asuinpaikka jne), niin jäljelle jäisi luultavasti vain kourallinen. Mutta Suomi on pieni maa eikä täällä voi ketään pakottaa deittisovelluksiin. Tai olemaan sellainen, mitä itse hakee.
Eikö se ole niin, kun mies kuvailee omaa luonnettaan ja elämäntyyliään, niin ne omantyyliset naiset löytävät hänet? Ihan turha erikseen selittää, että haluan sellaisen ja tällaisen naisen. Sitä paitsi joku sopiva voi olla sellainenkin, jonka ei ajatellut mielessään olevan. Ei kannata rajata suoraan pois jotain, jolla on vähän erilaista elämäntyyli tms. Livenä sitä ihastuu joskus vähän yllättäviin ihmisiin, jotka ei ole ns. omaa tyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan tutkittu juttu, että ihmiset jotka useasti laihduttavat aerobisen liikunnan avulla menettävät myös lihaksiaansa. Biologisesti ihminen kuluttaa eniten riippuen lihaksien koosta. Mitä isommat lihakset sitä enemmän kuluttaa päivässä ilman liikuntaakin. Täten ihmiset, jotka käyvät läpi useita laihdutuskertoja lävitse ilman, että välissä on lainkaan lihaksien kasvatusta päätyvät pisteeseen, jossa heidän päivittäinen kulutus on niin vähäistä, että lihovat ihan normaalistakin ruuasta. Tämä on sen takia, koska lihaksisto on niin pientä.
Pääosin paskaa kirjotat. Harvalla ihmisellä on kovin paljon lihaksia muutenkaan, yleisesti liikunnallisuus, jopa se aerobinen liikunta parantaa ihmisen lihaskuntoa. Nuo aerobisen välttelyt tulee jostain kehonrakentajien opeista, jotka nekin on oikeastaan vaan modernien kehonrakentajien oppeja jossa lihaksen massa pyritään maksimoimaan keinolla millä hyvänsä. Esim Schwarzenegger lenkkeili säännöllisesti.
Sori, mutta et itse tiedä mitä kirjoitat. Siis ihan oikeasti mene lukemaan lihaksista ja miten niitä kasvatetaan ja mitä lihakset tarvitsevat kasvaakseen ennen kuin tänne tulet kirjoittelemaan näitä tuntumakirjoituksiasi.
Aerobinen liikunta ei kasvata lihaksia. Ja minä en missään vaiheessa sanonut mitään aerobisen liikunnan välttelystä vaan siitä, että aerobinen liikunta kalorivajeen kanssa syö rasvaa mutta myös lihaksia. Jos lukisit tekstini huolella niin huomaisit, että puhun siitä miten aerobinen liikunta syö jatkuvasti jojoilemalla lihaksia ja jos niitä lihaksia ei kasvata takaisin, päivittäinen tarve kaloreille pienee.
Lenkkeilemällä EI kasvata lihaksia. Jos yrität väittää muuta, niin ihan oikeasti et tiedä mistä puhut.
olette molemmat yhtä oikeassa. Aerobinen liikunta, kuten kaikenlainen liikunta, kasvattaa lihaksia tiettyyn pisteeseen saakka. Jos lähtötilanne on 0, kasvaa juoksemiseen tarvittavat lihakset myös juoksemalla. Kalorivajeella ei ole tämän asian kanssa tekemistä, kunhan ravinto sisältää riittävästi valkuaisaineita ja verensokeri pysyy suhteellisen tasaisena. Aerobinen liikunta kiihdyttää metaboliaa ja sitä kautta rasva-aineenvaihduntaa, siksi myös sitä tarvitaan laihduttamiseen. Toisaalta suurempi lihasmassa kasvattaa peruskulutusta.
Puhut nyt lihaksien kestävyydestä, et kasvusta. Ei kenelläkään voi lihakset olla 0, paitsi jos he eivät ole kävelleet vuosikausiin ja lihakset ovat täysin surkistuneet. Mutta sellainen henkilö ei kykene sitten edes kävelemään.
Salilla voi treenata lihasten kestävyyttä, mutta ei se kasvata lihaksia.
Tarkoitat varmaan että lenkillä voi treenata lihasten kestävyyttä. Niin no hankala nyt tarkalleen ottaen sanoa missä se aerobisen ja anaerobisen raja menee. Jotkut kovemmat pyrähdykset, ylämäkijuoksut yms. varmaan menee enemmän sinne anaerobisen puolelle. Sama pätee monessa muussakin lajissa mitä aerobisena ylensä pidetään kuten esim pyöräilyssä.
Lenkkeilyssä nimenomaan kasvaa lihasten kestävyys. Jaksat kävellä / lenkkeillä pidempiä matkoja tai pääset ne nopeammin, mutta ei siinä lihas ns. kasva tai jos kasvaa, niin se on todella pientä (yksi syy, miksi esimerkiksi maratoonia juoksevat ihmiset ovat todella laihoja ja kaukana lihaksikkaasta henkilöstä). Nämä ovat kaksi ihan eri asiaa. Lihaksen kasvuun tarvitaan kovempaa vastusta ja painoja, koska jotta lihas kasvaa, sen täytyy myös hajota ja korjaantua, mikä johtaa vahvempaan ja isompaan lihakseen.
Hyvä vertailukohta tavikselle jotkut ammattimaratoonarit haha.
Täh? Tuossa oli vain pointti, että jos oikeasti lenkkeily kasvattaisi lihaksia, olisi silloin ammattimaratoonarit todella lihaksikkaita, mutta eivät ole.. Ja tämä johtuu ihan siitä, ettei lenkkeily kasvata lihaksia, vaan lenkkeily kasvattaa lihaksien kestävyyttä ja kuluttaa energiaa.
Tässä on sulle todella lyhyt opetusvideo lihasten kasvattamisesta (eli lihasten pitää "hajota", että ne kasvaa)
Maratonarille kasvaa sellaiset lihakset mitkä maratonin juoksemiseen tarvitaan, eli ei kovin isot. Kasvaa ne lihakset kuitenkin, mittaansa. Samasta syystä silloin kun kasvatetaan lihasta ihan lihaksen kasvattamisen vuoksi, niin rautaa ladotaan tankoon pikkuhiljaa enemmän. Jos maratonari alkaa juosta ne treeninsä ja maratoninsa täyspakkausselässä niin aivan varmasti kasvaa lihakset hänelläkin. Mutta sehän ei ole maratonarin tavoite, joten tuskin tuollaista tullaan näkemään ja pohkeiden kasvattamiseen on tehokkaampia keinoja kuin juosta täyspakkaus selässä.
Tutustu noiden 80-lukulaisten saliteesien lisäksi ihan tuoreeseen tutkimukseenkin vaihteeksi. Aerobinen liikunta kasvattaa lihaksia ja tietyissä oloissa varsin tehokkaastikin. Hauis ei kuitenkaan juurikaan kasva juoksemalla, jos se on hakusessa. Hartiohin ja runkoon sen sijaan saa vaikka melomalla ja uimalla ihan hyvin täytettä, jos haluaa, tästä on omaakin kokemusta.

Yhä, jos juokseminen kasvattaisia lihaksia olisivat juoksivat (ne pitkän matkan juoksivat) kaikista isokokoisempia. Mutta eivät ole.
Nämä selitykset siitä, että pitkien matkojen juoksivat treenaavat itsensä laihaan kuntoon. No ei. Jos juokseminen kasvattaisi lihaksia, niin silloin heillä olisi todella isot lihakset mutta kun ei ole.
Äh. En jaksa selittää enempää. Olen tutkinut ja lukenut lihasten kasvusta jo pidemmän aikaa. Tuo video on yhä totuus siitä miten lihakset saadaan kasvamaan, vaikka on vanhempi video. Se on hyvin yksinkertainen ja lyhyt kertomaan myös ihmisille, jotka eivät aiheesta mitään tiedä miten lihakset toimivat.
Sekoitatte jatkuvasti lihasten kestävyyden ja lihasten kasvattamisen keskenään. Tästä tunnistaa henkilön, joka ei tiedä lihaksista oikeastaan mitään.

Ei helvetti kuinka alkeellista voi ihmisen ymmärrys olla ja silti kuvitella olevansa muita fiksumpi. Tää on kai se ns. mount stupid missä asioista on ymmärretty hieman perusteita ja itsevarmuus on suurimmillaan.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4523889/
Ei tosiaan tarvitse selittää enempää, kun ei sinulla selvästikään ole mitään hajua mistä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä asiaa minä jaksan ihmetellä: näitä miehiä, joita täällä on jatkuvasti valittamassa sitä, kun ne saavat Tinderissä mätsejä vain läskillä naisilta? Tosi jännä juttu. Mikäköhän mahtaisi olla ratkaisu tuohonkin " ongelmaan?"
Samaa ihmettelen, en koskaan laita tykkäydtä sellaiselle profiilille josta en oikeasti tykkäisi.
Normaalipainoinenhan on 20-25 painoindeksii, eli mitä normaalivartaloisella tarkoitetaan? Painoindeksi 20 vai?
Vähän ohiksena:
Olin nuorena jossain määrin liikunnallinen, kävin salilla 2-3 x vko, uimassa 2 x vko ja kävelylenkkeilin päivittäin. Saatoin ihan huvin vuoksi esim. kävellä yliopistolta kotiin (n. 10 km). Hoikimmillani painoin 48 kg, mutta minulle normaali paino oli silloin 52 kg (olen 160 cm). Siitä se ei heilahdellut mihinkään suuntaan, vaikka viikonloppuisin biletin ja söin krapulapizzaa.
En usko, että olisin kiinnostunut liikunnallisesta miehestä, jos olisin käyttänyt nettideittiä. Ei se liikunta ollut minulle mikään kiinnostuksen kohde vaan suunnilleen rinnastettavissa kotitöihin. Jotain, mitä pitää tehdä jotta pysyy kunnossa. Kiinnostuksen kohteeni olivat ihan muut. Ja kuten edellä kävi ilmi, niin paljon enemmän minä nautin viikonloppuina hauskanpidosta.
Eli ehkä tästä voisi päätellä, että kyllä se liikunnallisuus kannattaa silloin mainita, jos hakee nimenomaan liikunnasta ja terveistä elintavoista kiinnostunutta kumppania. Sellaista, joka nauttii salilla käymisestä ja haluaa tehdä sitä yhdessä. Mutta jos etsii hoikkaa tai normaalipainoista, niin silloin voi mennä ohi joku kropaltaan sopiva, joka ei kuitenkaan miellä itseään liikunnalliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Teillä vasemmistopiireissähän on luontaista tuntea seksuaalista vetoa omiin lähisukulaisiinsa, jopa omiin sisaruksiin ja vanhempiinsa, mutta tuskinpa tuokaan mies omaa äitiään ajattelee kumppaninaan, vaan sitä, että oman naisystävä pitää olla hoikka.
*sivusta
Mutta miksi hän kokee tarpeelliseksi huudella sitä muille? Siitähän tässä on kyse. Hän "kulkee ympäriinsä" huutelemassa, että Naisen tulee olla hoikka!
Kuulostaako sinusta ihan terveeltä?
P.S. En äänestä vasemmistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen on kohtelias tapa sanoa, ettei pidä kovin pyöreistä, toisillahan taas ei ole niin tarkkaa vaikka olisi hieman muodokkaampikin.
Eikö ole ihan hyvä, että ilmoittaa asiat mahdollisimman tarkasti, ettei tule "turhia huteja", vähän sama kuin kertoisi haluaako lapsia vai ei ja voi heti todeta sopiiko yhteen vai ei.
Lisäksi naiset sanovat arvostavansa rehellisyyttä mutta heti kun on rehellinen ja kertoo pitävänsä hoikista niin sittenkö pitää muka valehdella ja sitä ylistetään, tämä kuulostaa ihan naisen logiikalta.
Niinpä niin, mutta kun se haaste piilee nimenomaan siinä, että myös ylipainoinen ihminen voi olla liikunnallinen.
Ei siinä ole mitään haastetta, jos te ylipainoiset naiset vain ymmärtäisitte, että liikunnallisuus meille miehille tarkoittaa naisvartaloa, joka on sopusuhtainen, eikä läski.
Parempi laittaa profiiliin "etsin hoikkaa/laihaa naista" kuin liikunnallista. Olen itse liikunnallinen ja hoikka, mutta jos mies etsisi vain hoikkaa eikä oikeasti liikunnallista, olisin pettynyt - olettamuksena, että liikunnallista naista etsii liikunnallinen mies.
Enemmistöllä naisia on sellainen vika päässä, että periaatteessa on aivan sama mitä mies kirjoittaa tai sanoo, koska te teette kuitenkin useimmiten aivan vääriä ja koomisiakin johtopäätöksiä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa listaamaan profiiliini, että olethan joko atleetti tai liikunnallinen dadbod tms. Jestas. Katson miehen kuvat. Jos naisella ei ole kokovartalokuvaa, ja vartalo on sulle tärkeä, vedät vasemmalle ja siirryt katsomaan seuraavaa. On siellä meressä kaloja, mutta antaa todella törpön kuvan sun profiiliin listata jotain naisen kriteerejä.
Totta. Ylipäätään tämä ei ole työnhaku tilanne, jossa voidaan luetella että paikanhakijan pitää olla sitä ja tätä. Jokainen hakee itselleen sopivaa kumppania niin että katsoo kuka kiinnostaa ominaisuuksiensa puolesta kokonaisuutena . Kuten joku sanoikin kannattaa enemmän kuvailla millainen itse on ja mistä pitää kuin listata rimpsu vaatimuksia muille sitten vaan et tykkää niistä, jotka ei itseäsi miellytä esim painon, ulkonäön, harrastusten yms takia. Asian voi hoitaa sivistyneesti.
Jos mies kertoo vain itsestään ja se sattuu miellyttämään naisia, niin luonnollisesti eniten saat viestejä naisilta, jotka eivät kriteerejä esittäneille kelpaisi. Miksi miehen pitäisi tuhlata aikaansa tuollaisiin, kun etsinnässä on sopusuhtainen ja normaalivartaloinen nainen.
Kriteereitä esittämällä karkotat kriteereihin sopivat naisetkin.
Ei pitäisi olla iso työ ruksata pari ylipainoista ehdokasta pois. Olen tällä palstalla lukenut, etteivät miehet niitä tykkäyksiä saa kuin kymmeniä muutenkaan.
Ei siinä palvelussa ollut mitään ruksaamisvaihtoehtoa, vaan jokainen sai vapaasti lukea profiileja ja laitaa viestiä jos siltä tuntui.
Jos miehen toiveet naisille karkottavat naisen/naiset, niin ei se mies silloin menetä yhtään mitään.
Juuri näin. Muutenkin kannustaisin miehiä miettimään, millaista elämänkumppania he etsivät eikä olemaan liian geneerisiä. Jos minä naisena palaisin nettideitteihin, niin kyllä minä ilmaisisin jo profiilissani etsiväni miestä, joka on koulutettu, työelämässä, pitää matkustamisesta ja koirista. Koska en tekisi mitään sellaisella miehellä, joka ei pitäisi koirista. Yhdessäolomme jäisi hyvin vähäiseksi, koska koirani on olennainen osa vapaa-aikaani. Matkailun suhteen en olisi yhtä ehdoton, mutta kyllä minua harmittaisi, mikäli miehestä ei saisi seuraa myös matkoille (älkää viitsikö aloittaa maksojen maksamisesta, olen aikuisiälläni maksanut kaikki reissuni ihan omilla rahoillani ja tarjonnut puolisollenikin).
Tottakai nämä kriteerit vähentäisivät merkittävästi potentiaalisten miesten joukkoa, ja kun siihen päälle tulisi monia muita sanoittamattomia kriteerejä (ulkonäkö, asuinpaikka jne), niin jäljelle jäisi luultavasti vain kourallinen. Mutta Suomi on pieni maa eikä täällä voi ketään pakottaa deittisovelluksiin. Tai olemaan sellainen, mitä itse hakee.
Eikö se ole niin, kun mies kuvailee omaa luonnettaan ja elämäntyyliään, niin ne omantyyliset naiset löytävät hänet? Ihan turha erikseen selittää, että haluan sellaisen ja tällaisen naisen. Sitä paitsi joku sopiva voi olla sellainenkin, jonka ei ajatellut mielessään olevan. Ei kannata rajata suoraan pois jotain, jolla on vähän erilaista elämäntyyli tms. Livenä sitä ihastuu joskus vähän yllättäviin ihmisiin, jotka ei ole ns. omaa tyyppiä.
Ei välttämättä. Moni palstanainen on ilosta soikeena hihkunut täällä, miten hänellä on pitkä, komea, isokullinen, lihaksikas, urheilullinen ja varakas mies, vaikka nainen itse on omien sanojensa mukaan lyhyt, persjalkainen, köyhä, kouluttautumaton ja yhtä leveä kuin pitkäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset alapeukuttaa jokaisen miehen kommenttia. :D Kertoo kaiken tarvittavan naisista. Naisen tulee olla hoikka. Nyt naiset! :D Alapeukuttakaa! :D M27
Miten äitisi reagoisi, jos menisit nyt sanomaan tuon hänelle? Hymähtäisikö huvittuneena? Ihmettelisikö, mikä sinulle on tullut? Katsoisiko säälivästi? Kysyisikö, mikä sinulla on hätänä?
Nuo ajatukset minulla tulevat vaihdellen mieleen, kun luen näitä kommentteja.
Teillä vasemmistopiireissähän on luontaista tuntea seksuaalista vetoa omiin lähisukulaisiinsa, jopa omiin sisaruksiin ja vanhempiinsa, mutta tuskinpa tuokaan mies omaa äitiään ajattelee kumppaninaan, vaan sitä, että oman naisystävä pitää olla hoikka.
*sivusta
Mutta miksi hän kokee tarpeelliseksi huudella sitä muille? Siitähän tässä on kyse. Hän "kulkee ympäriinsä" huutelemassa, että Naisen tulee olla hoikka!
Kuulostaako sinusta ihan terveeltä?
P.S. En äänestä vasemmistoa.
Kulkeeko joku mies kylillä huutamassa, että naisen pitää olla hoikka?