Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta ne merkittävimmät turnoffit voi mainita profiilissa, jos ne saa suht kohteliaasti ilmaistua. Vaikka että jos ei halua ikinä lapsia tai että haluaa kumppanikseen kasvissyöjän/uskovaisen/tupakoimattoman ihmisen.
Miksi kun nuokin voi kertoa omana kuvauksena: lapsilukuni on täynnä, olen savuton, kasvissyöjä, harras kristitty jne.
Siis miten? Olen hoikka, raitis ja lapseton nainen? Koska noilla tiedoilla tuli ihan järkyttävä määrä tykkäyksiä lihavilta, lapsellisilta ja baarikärpäsiltä. Ei sellaista määrää ole mahdollista seuloa! Saisi käyttää pitkät tovit joka päivä siihen hommaan. Pitäisikö laittaa erikseen tuohon loppuun, että olethan sinäkin? N39
Ehkä noilla spekseillä kannattaa jo poistua deittimarkkinoilta kokonaan ja ryhtyä miettimään, jos elämässä olisi jotain muuta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikun paljon keskivertoa enemmän. Viikossa tulee vähintään 16 tuntia hikiliikuntaa useammasta eri lajista, joita rakastan. Näistä puolet on yhteistä liikuntaa mieheni kanssa. Sohvaperunamiestä en itselleni olisi huolinut, vaan kriteerini olivat korkealla elämänkumppania etsiessäni.
Ja mies on kanssasi vain siksi, että harrastat liikuntaa, minkä vuoksi näytät todennäköisesti hyvältä.
Mies on kanssani siksi, koska rakastaa minua. Jaamme samanlaiset elämänarvot, tavoitteet ja elämäntyylin ja luonteemme sopivat yhteen. En ole kaunis, selluliittia ja vatsaröllykkä löytyy ja painoindeksi on normaalin ylärajoilla. Olen sokeriaddikti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla painoindeksi ja vyötärölantiosuhde:
19-27, 0.55-0.65 = instabeibi, salikissa
20-22, 0.66-0.70 = liikunnallinen, urheilullinen, naapurintyttö, vaimomateriaalia, pitää huolta itsestään
21-23, 0.71-0.75 = biologinen normaali, geneettinen keskiverto, tavis
24-28, 0.76-0.85 = vatsamakkara
28, 0.85 = vallitseva keskiarvoJos kerran pinnallisuus on synneistä pahin ja luonne tärkein, niin miksi nuoret, hoikat ja kauniit naiset eivät säännöllisesti tälläydy vanhoiksi, pulleiksi ja rumiksi? Toisin päin kyllä näkee eli on meikkiä, filtteriä, venkoilua, kuvakulmia ja vanhoja kuvia. Itseään varten tietenkin näin toimivat. Eivät kuitenkaan ilmeisesti ymmärrä miten pinnallisia ovat huijatessan vain yhteen suuntaan.
Eli sinä olet Tinderistä mätsännyt kivien perusteella nuoren kauniin hoikan naisen, ja treffeille on ilmestynyt vanha, ruma ja läski nainen?
Suosittelen, että jatkossa käytät Tinderiä vain selvin päin.
Tuskin tuo on mahdottomuus. Esiintyyhän täälläkin naiset milloin minkäkin arvostettavan ammatin omaavina, vanhat kantturat esiintyvät hehkeinä naisina, osa miehinä jne.
Täällä sillä ei ole väliä ja siitä ei jää kiinni. Tinder-treffeillä jää.
Kertokaahan, miten iso ongelma teille miehille nyt sitten onkaan se, että nainen ottaa yhteyttä, vaikka olette toivoneet jotain muuta? Miten selkeästi olette osanneet toiveenne esittää? Onko noista tukevammista naisista teille ihan merkittävää riesaa?
Olin luullut, että vaaditaan molempien tykkäys että mätsi tulee. Olisiko ratkaisuna se, että tykkäilette vain niitä, joiden profiilista voi jo nähdä, minkä näköinen ja kokoinen nainen on kyseessä? Tuskin ne kaikki nyt kuitenkaan ovat laittaneet omiensa asemesta jonkun salikissan kuvia, joten tuolla karsii varmasti enimmät vääränkokoiset ja -muotoiset.
Oli se aika suuri ongelma. En ole ollut Tinderissä kuitenkaan. Kohteliaana miehenä pyrin vastailemaan kaikkien naisten viesteihin ja luonnollisesti oletin, että nämä ovat katsoneet millaisia kriteerejä olin asettanut ja ottaneet sen pohjalta yhteyttä. Kyllähän se sitten turhautti, kun jopa päivien tai viikkojen jutustelun jälkeen paljastuukin, ettei nainen ole lähellekään toivomuslistani mukainen, vaan reippaasti ylipainoinen, muutaman muksun yh ja eikä ikähaarukkakaan osunut kohdalleen. Perustelu oli suunnilleen kaikilla huijareilla sama, että vaikutit niin ihanalle miehelle profiilisi tekstin ja kuvien perusteella. Naisilla kuvat olivat joko jonkun muun, ne oli otettu 20v ja 40kg sitten tai niitä ei ollut ollenkaan.
Arvata saattaa, että sitten kun vastaaminen oli viivästynyt tuollaisen takia sellaiselle, joka oli aidosti mitä oli kertonutkin olevansa, nämä menettivät helposti kiinnostuksensa tai olivat jo löytäneet seuraavan miesehdokkaan. Hyvät naiset ovat kuitenkin harvinaista herkkua netin deittimarkkinoilla.
Eli et ole saanut Tinderistä hoikkaa, nuorta kaunista megabeibiä, koska olet käyttänyt aikasi olemalla kohtelias rumille, läskeille,yh, vanhoille naisille?
Mitenkä tämä ei minusta kuulosta uskottavalta🤔
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksaa jotenkin huvittaa koko ketju, kun miettii, mitä kiertoilmaisuja naiset käyttävät Tinderissä. Urheilullinen kuuluu myös naisten vaatimusrepertuaariin pituuden lisäksi (minimissään 183 cm oltava pituutta ja urheilullisella tulee näkyä vatsalihakset)
Et kuitankaan noista tykkäile, ethän?
Ongelma on siinä, että nuo naiset ovat tasoani. Olen itse kalju ja 36-vuotias, joten minulle pitäisi sopia ikäiseni lihava nainen.
Onko ongelmana siis pituus vai vatsalihakset?
Vatsalihakset minun tapauksessani, sillä en ole yleensä saanut naisilta haukkuja lyhyydestä (182 cm pituutta). Joskus nuorempana sain selkäkarvoista ja rintakarvoista kuittia, mutta ne ajan nykyään pois säännöllisesti. Kulmakarvat huollatan ja värjään, hoidan kasvot ja pukeudun tarkasti. Mutta treeniä pitää vielä lisätä, vaikka senkin projektin olen laittanut keväällä hyvin käyntiin. Matkaa on kuitenkin vielä. Kaljuus estää paljon, mutta ehkä hyvä kroppa voisi pelastaa vielä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla painoindeksi ja vyötärölantiosuhde:
19-27, 0.55-0.65 = instabeibi, salikissa
20-22, 0.66-0.70 = liikunnallinen, urheilullinen, naapurintyttö, vaimomateriaalia, pitää huolta itsestään
21-23, 0.71-0.75 = biologinen normaali, geneettinen keskiverto, tavis
24-28, 0.76-0.85 = vatsamakkara
28, 0.85 = vallitseva keskiarvoJos kerran pinnallisuus on synneistä pahin ja luonne tärkein, niin miksi nuoret, hoikat ja kauniit naiset eivät säännöllisesti tälläydy vanhoiksi, pulleiksi ja rumiksi? Toisin päin kyllä näkee eli on meikkiä, filtteriä, venkoilua, kuvakulmia ja vanhoja kuvia. Itseään varten tietenkin näin toimivat. Eivät kuitenkaan ilmeisesti ymmärrä miten pinnallisia ovat huijatessan vain yhteen suuntaan.
Eli sinä olet Tinderistä mätsännyt kivien perusteella nuoren kauniin hoikan naisen, ja treffeille on ilmestynyt vanha, ruma ja läski nainen?
Suosittelen, että jatkossa käytät Tinderiä vain selvin päin.
Tuskin tuo on mahdottomuus. Esiintyyhän täälläkin naiset milloin minkäkin arvostettavan ammatin omaavina, vanhat kantturat esiintyvät hehkeinä naisina, osa miehinä jne.
Täällä sillä ei ole väliä ja siitä ei jää kiinni. Tinder-treffeillä jää.
Kertokaahan, miten iso ongelma teille miehille nyt sitten onkaan se, että nainen ottaa yhteyttä, vaikka olette toivoneet jotain muuta? Miten selkeästi olette osanneet toiveenne esittää? Onko noista tukevammista naisista teille ihan merkittävää riesaa?
Olin luullut, että vaaditaan molempien tykkäys että mätsi tulee. Olisiko ratkaisuna se, että tykkäilette vain niitä, joiden profiilista voi jo nähdä, minkä näköinen ja kokoinen nainen on kyseessä? Tuskin ne kaikki nyt kuitenkaan ovat laittaneet omiensa asemesta jonkun salikissan kuvia, joten tuolla karsii varmasti enimmät vääränkokoiset ja -muotoiset.
Oli se aika suuri ongelma. En ole ollut Tinderissä kuitenkaan. Kohteliaana miehenä pyrin vastailemaan kaikkien naisten viesteihin ja luonnollisesti oletin, että nämä ovat katsoneet millaisia kriteerejä olin asettanut ja ottaneet sen pohjalta yhteyttä. Kyllähän se sitten turhautti, kun jopa päivien tai viikkojen jutustelun jälkeen paljastuukin, ettei nainen ole lähellekään toivomuslistani mukainen, vaan reippaasti ylipainoinen, muutaman muksun yh ja eikä ikähaarukkakaan osunut kohdalleen. Perustelu oli suunnilleen kaikilla huijareilla sama, että vaikutit niin ihanalle miehelle profiilisi tekstin ja kuvien perusteella. Naisilla kuvat olivat joko jonkun muun, ne oli otettu 20v ja 40kg sitten tai niitä ei ollut ollenkaan.
Arvata saattaa, että sitten kun vastaaminen oli viivästynyt tuollaisen takia sellaiselle, joka oli aidosti mitä oli kertonutkin olevansa, nämä menettivät helposti kiinnostuksensa tai olivat jo löytäneet seuraavan miesehdokkaan. Hyvät naiset ovat kuitenkin harvinaista herkkua netin deittimarkkinoilla.
Toivomuslistasi?
121212 kirjoitti:
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Miehet eivät koskaan ajattele naisen terveyttä.

Hyvät miehet vielä harvinaisempaa herkkua.
Olet siinä uskossa, että naiset ovat jotenkin parempia vain siksi, että ovat naisia? Mikä sinun mielestäsi tekee tilanteesta sellaisen, että hyvät miehet ovat harvinaisempaa herkkua, kuin naiset?
Pelkästään se, että etsii raitista ja savutonta/nuuskatonta miestä, karsii 90% miehistä. Naisista olisi jatkossa yli puolet. T. eri

Eikö siihen jää silloin juuri se 10 prosenttia, joita naiset joukolla haluavatkin? Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole. Sieltä vaan etsimään.
121212 kirjoitti:
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Onko tuo pituus oikeasti jokin elämää suurempi kriteeri? Itsestäni moinen tuntuu oudolta, mutta en kyllä tosin ole näin 159-senttisenä naisena koskaan törmännytkään itseäni lyhempään mieheen. Meitä lyhyitä naisia on Suomessa edelleen aika paljon, vaikka keskipituudet ovatkin kasvaneet.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Miehet eivät koskaan ajattele naisen terveyttä.
Tää on kyllä totta. Esimerkiksi silmälasit ovat terveellisemmät kuin piilolinssit. On myös terveellisempää olla värjäämättä hiuksia. Matalat kengät ovat terveellisemmät kuin korkkarit.
Mutta jostain syystä miehet eivät koskaan kannusta olemaan maantienharmaa rillipää matalissa, järkevissä kengissään. Outoa.

Hiusten värjäämisellä, piilolinsseillä tai korkokengillä ei ole mitään merkitystä miehille. Nuo ovat naisten vaatimuksia toisilleen, koska vaativat myös miehiltä silmälasittomuutta, tummia tuuheita hiuksia ja tyylikkäitä kenkiä.

Onpa typerä vastaus. Kun nainen sanoo ettei hoikkuus kerro liikunnallisuudesta niin miksi tuo kummallinen, epälooginen mies vastaa että se liittyy terveyteen. Millä tavalla tuo vastaa naisen väitteeseen? Hoikkuus saattaa johonkin rajaan asti liittyä terveyteen mutta ei se mitenkään muuta sitä asiaa että hoikkuus ei kerro liikunnallisuudesta.
T. eräs joka oli hoikimmillaan tupakoivana sohvaperunana jonka ruokavalio koostui kahvista, kaljasta ja karkista ja joka ajoi autolla 100 metrin matkan lähikauppaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt tosiaan niin että naisten mielestä miehillä ei saa olla mitään kriteerejä mahdolliselle kumppanille kun ihan aina alkaa samanlainen kitinä jos jossain tormatään siihen että mies on asettanut jonkunlaisen kriteerin mahdolliselle kumppanille
Ei sentään kannata syyllistää ihan kaikkia naisia, vaikka enemmistö kitiseekin. Se on hirveä loukkaus, jos mies toivoo löytävänsä juuri sellaisen naisen, jota haluaa rakastaa ja jota pystyy rakastelemaan. Tavallaan ymmärrän jos normaalipainoista naista etsivä saa ylipainoisen naisen naaman nyrpeäksi, mutta se on jo huvittavaa, että ainakin tämän palstan puheiden mukaan myös "normaalipainoisetkin" naiset nyrpistelevät naamaa sellaisille miehille.
Moukkamainen käytös ei sytytä. Herrasmies jolla on tilannetajua osaa kyllä tuoda itsensä sopivaksi katsomilleen daameille tykö ilman että menee korostamaan kuinka herkullinen liha näillä on. Se, että laittaa deitti-ilmoitukseen että etsii tiettyä vartalonmallia on sama kuin kirjoittaisi olevansa pinnallinen. Olkaa ihmeessä, mutta älkää nyt sitä julkisesti huudelko (tai kestäkää kritiikki). Tottakai viehättävä ihminen on viehättävä, ei siinä ole mitään väärää, ihmeellistä tai outoa. Mutta avoin pinnallisuus ei ole seksikästä eikä houkuttelevaa. Sekö sinua huvittaa, kun avoimesti pinnallinen mies koetaan luotaantyöntäväksi? Fiksummat luovii tiensä maaliin niin, että ei anna itsestään törppöä kuvaa.
121212 kirjoitti:
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Olet oikeassa, sinä jäät ilman naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Miehet eivät koskaan ajattele naisen terveyttä.
Tää on kyllä totta. Esimerkiksi silmälasit ovat terveellisemmät kuin piilolinssit. On myös terveellisempää olla värjäämättä hiuksia. Matalat kengät ovat terveellisemmät kuin korkkarit.
Mutta jostain syystä miehet eivät koskaan kannusta olemaan maantienharmaa rillipää matalissa, järkevissä kengissään. Outoa.
Hiusten värjäämisellä, piilolinsseillä tai korkokengillä ei ole mitään merkitystä miehille. Nuo ovat naisten vaatimuksia toisilleen, koska vaativat myös miehiltä silmälasittomuutta, tummia tuuheita hiuksia ja tyylikkäitä kenkiä.
Kyllä. Ei pillu kostu, jos ei ole paksut, tummat hiukset ja mies ei ole pitkä. Ihan kuten teillä miehellä ei piti nouse, jos nainen ei ole hoikka. Se on sitä biologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt tosiaan niin että naisten mielestä miehillä ei saa olla mitään kriteerejä mahdolliselle kumppanille kun ihan aina alkaa samanlainen kitinä jos jossain tormatään siihen että mies on asettanut jonkunlaisen kriteerin mahdolliselle kumppanille
Ei sentään kannata syyllistää ihan kaikkia naisia, vaikka enemmistö kitiseekin. Se on hirveä loukkaus, jos mies toivoo löytävänsä juuri sellaisen naisen, jota haluaa rakastaa ja jota pystyy rakastelemaan. Tavallaan ymmärrän jos normaalipainoista naista etsivä saa ylipainoisen naisen naaman nyrpeäksi, mutta se on jo huvittavaa, että ainakin tämän palstan puheiden mukaan myös "normaalipainoisetkin" naiset nyrpistelevät naamaa sellaisille miehille.
Moukkamainen käytös ei sytytä. Herrasmies jolla on tilannetajua osaa kyllä tuoda itsensä sopivaksi katsomilleen daameille tykö ilman että menee korostamaan kuinka herkullinen liha näillä on. Se, että laittaa deitti-ilmoitukseen että etsii tiettyä vartalonmallia on sama kuin kirjoittaisi olevansa pinnallinen. Olkaa ihmeessä, mutta älkää nyt sitä julkisesti huudelko (tai kestäkää kritiikki). Tottakai viehättävä ihminen on viehättävä, ei siinä ole mitään väärää, ihmeellistä tai outoa. Mutta avoin pinnallisuus ei ole seksikästä eikä houkuttelevaa. Sekö sinua huvittaa, kun avoimesti pinnallinen mies koetaan luotaantyöntäväksi? Fiksummat luovii tiensä maaliin niin, että ei anna itsestään törppöä kuvaa.
On varmasti tasapuolista ja kohtuullista vastata niihin pinnallisiin vaatimuksiin, joita naisilla on: pituus, lihakset, hiukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Minä haluan pitkän miehen!
Mutta eihän pituus kerro mitään siitä onko mies...
Se on biologiaa! Go girl!!!
No minä haluan hoikan naisen.
Mutta eihän hoikkuus kerro mitään siitä onko nainen liikunnallinen!!!
No kyllähän se liittyy terveyteen, ja sinähän mainitsit biogian...
Pinnallinen sika!!!!! Ettäs kehtaat!!! Tuommoinen sietää jäädä ilman naista!!!!!!!!!!
Miehet eivät koskaan ajattele naisen terveyttä.
Tää on kyllä totta. Esimerkiksi silmälasit ovat terveellisemmät kuin piilolinssit. On myös terveellisempää olla värjäämättä hiuksia. Matalat kengät ovat terveellisemmät kuin korkkarit.
Mutta jostain syystä miehet eivät koskaan kannusta olemaan maantienharmaa rillipää matalissa, järkevissä kengissään. Outoa.
Hiusten värjäämisellä, piilolinsseillä tai korkokengillä ei ole mitään merkitystä miehille. Nuo ovat naisten vaatimuksia toisilleen, koska vaativat myös miehiltä silmälasittomuutta, tummia tuuheita hiuksia ja tyylikkäitä kenkiä.
Ai ei ole. OK. No aika moni mies sanoo suoraan että pitää olla blondi tai brunetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä näin tässä ketjussa muutama kommentti takaperin. Miesten ylipaino on kuulemma lihasta.
eri
Jos puhutaan bmi 30+ luokasta, niin erittäin epätodennäköistä että useimmilla kyse olisi lihaksista. Bmi 25-30 voi jokunen seassa olla, mutta eiköhän siinäkin useimmilla kyse ole liian isosta rasvaprosentista. Mihin tässäkin ketjussa aiemmin jo viitattu. Poimit nyt aiemmista kommenteista mieleisesi ja sitten väität kyseessä olevan miesten universaalin mielipiteen.
Miehistä puolet on vyötärölihavia. Vyötärölihavuus ei kerro lihasmassasta, vaan ihan siitä itsestään,eli läskistä ja nimenomaan viskeraalisen rasvan määrästä.
THL:n mukaan 46% suomalaisista on vyötärölihavia. Ei taida olla siis tämäkään sukupuolikysymys.
Ja taas jälleen!!!! Kyllä minä sen tiedän ja kaikki naiset sen tietää, mutta te miehet ette tunnu tietävän, että se koskee myös teitä miehiä. Alkaa selittely lihaksista ja tilastojen kaivelu siitä miten naiset on niitä läskejä ja selittely, miten naiset sitä ja tätä. Miksi te miehet ette voi myöntää, että olette ylipainoisia? Miksi?
miehiä ei haittaa miesten ylipaino, jos he ovat heteroita. tietenkin he haluavat nähdä kauniita ja hoikkia naisia. muitten miesten ulkonäöllä ei ole merkitystä.
Hei
Meidän naisten velvollisuus ei ole olla kauniita. Entäpä jos vain pitäisit huolta omasta painostasi ja ulkonäöstäsi ja antaisit muiden olla rauhassa?
Hei! Meidän miesten velvollisuus ei ole pitää huolta omasta painostamme ja ulkonäöstämme, joten anna muiden olla rauhassa!