Opettajien mielipiteitä kaipailen
Muutama vuosi sitten lapseni "valmistui" tai siis pääsi kuudennelta. Lapsen ala-asteaika oli meillä kotona raskasta, kun oli moninaisista syistä riitaisaa ja sitten tuli miehen kanssa lopulta se vääjäämätön ero, kun lapsi oli kuudennella. Oltiin koko perhe siinä aika hajalla ja itsellä oli voimat nollissa. Nyt menee paremmin ja olen masennuslääkityksen ja muiden tukikeinojen kautta alkanut saada elämääni taas kuntoon.
Aina silloin tällöin tulen ajatelleeksi lapseni alakoulu opettajaa. Hän oli ystävällinen ihminen ja teki työnsä hyvin. Välitti minunkin lapsestani, vaikka se ei varmasti ollut helppoa. Yritti keskustella ja kuunnella. Häpeän sanoa, mutta en ollut mitenkään mukava vanhempi tai ihminen tuohon aikaan. Monta kertaa kävi niin, että opettajalta tuli jokin ihan asiallinen merkintä Wilmaan, mutta se oli minulle vain se viimeinen heinä kamelin selkään. Niin monta kertaa tuli räjähdettyä lapsen opettajalle ihan turhasta ja olen jälkikäteen siitä tosi pahoillani. Erityisesti on jäänyt mieleen yksi tapaaminen koululla, jossa menin sen tason henkilökohtaisuuksiin (ulkonäöstä, lapsettomuudesta, kuinka lapseton voi olla opettaja ja vielä kamalampia todella henkilökohtaisia asioita), että opettajan silmiin tuli sellainen ilme, että ihan kuin hänestä olisi sillä hetkellä särkynyt jotain.
Näin jälkikäteen olen ajatellut, että minulla ei oikein ollut ketään muuta kuin lapsen opettaja. Hän oli ainoa "turvallinen", jolle pääsi purkamaan pahaa oloa. Valitettavasti tein sen hyökkäävästi ja syyttävästi ja joskus jopa aggressiivisesti ja julmasti. Olin siis varmasti hänelle tosi vaikea vanhempi kohdata, mutta silti hän kohteli minunkin lastani ystävällisesti ja piirsi kokeisiin hymynaamoja ja sellaista.
Nyt olen miettinyt, että tahtoisin pyytää anteeksi. Ajattelin, että neuloisin villasukat ja veisin ne koululle joulu lahjaksi anteeksi pyynnön kera. Onko ihan hölmö idea? Haluaisiko opettaja mieluummin unohtaa minut kokonaan vai onkohan hän jo unohtanut? Olenko vain muistutus jostain, mitä hän ei enään haluaisi ajatella? Ehkä ajattelen tässäkin enemmän vain itseäni, kun on jäänyt paha olo noista teoista ja haluaisin rauhan asian kanssa. :(
Opettajien mielipiteitä kaipaan.
Ja joo, tiedän olleeni inhottava. Siitä ei tarvi enään tulla sanomaan.
Kommentit (41)
Kiusasit lapsen opettajaa ja nyt tuli paha mieli? No, ainakin tajuat käyttäytyneesi tyhmästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Erityisesti on jäänyt mieleen yksi tapaaminen koululla, jossa menin sen tason henkilökohtaisuuksiin (ulkonäöstä, lapsettomuudesta, kuinka lapseton voi olla opettaja ja vielä kamalampia todella henkilökohtaisia asioita), että opettajan silmiin tuli sellainen ilme, että ihan kuin hänestä olisi sillä hetkellä särkynyt jotain."
Ap on kyllä todellinen kusipää.
Tän on pakko olla trolli. Ei kai kukaan oikeasti opettajalle tuolla lailla
Niin sitä luulisi. Jostain syystä työskentelen asuinpaikkakuntani ulkopuolella.
Anteeksipyyntö on aina paikallaan, kun on käyttäytynyt huonosti.
Ei lahjuksia, vaan rehellinen anteeksipyyntö. Oletan opettajien yleisesti arvostavan sellaista eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Erityisesti on jäänyt mieleen yksi tapaaminen koululla, jossa menin sen tason henkilökohtaisuuksiin (ulkonäöstä, lapsettomuudesta, kuinka lapseton voi olla opettaja ja vielä kamalampia todella henkilökohtaisia asioita), että opettajan silmiin tuli sellainen ilme, että ihan kuin hänestä olisi sillä hetkellä särkynyt jotain."
Ap on kyllä todellinen kusipää.
Tän on pakko olla trolli. Ei kai kukaan oikeasti opettajalle tuolla lailla
Minullekin on opettajana sanottu noin. Yksityiskohdat eivät täsmää niin en usko olevani ap:n tapauksen opettaja. Ja se henkilö joka näitä asioita minulle sanoi ei kyllä kykenisi tuollaiseen reflektointiin.
Olisihan se kiva jos tämä henkilö laittaisi minulle sähköpostilla anteekstipyynnön kaikesta siitä päivittäisestä paskasta ja perättömistä rikosilmoituksista yms, mutta en todellakaan halua sitä ämmää enää nähdä tai saada häneltä mitään materiaa.

Olen tosi pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista. Arvostan opettajia ja opetustyötä. Kaikkea hyvää sinulle!
Jos olisin se opettaja, ilahtuisin kortista, johon olisit kirjoittanut kiitokset.
Ap - suurin lahja, minkä voit opettajalle antaa, on pysyä poissa hänen elämästään.
Vierailija kirjoitti:
en ole opettaja mutta kyllä opettajille pitää myös voida sanoa joskus ihan suoraan. eivät he ole mitään pyhimyksiä eikä nyt eletä kansa koulu aikaa
Aloituksessa ei ollut tästä kyse.
Tuotahan se on wt-kouluissa jokapäivä.
Vierailija kirjoitti:
Tuotahan se on wt-kouluissa jokapäivä.
Mikä on wt-koulu?
Laita koulun osoitteella opettajalle joulukortti, jossa pyydät anteeksi omaa huonoa käytöstäsi (jos haluat, voit avata syitä kuten tännekin) ja toivotat hyvää joulua ja hyvää jatkoa. Lahjoja ei tarvita. T. Yks ope
Jos luulet, että opettaja ei joutunut pelkäämään sinua, olisi itselleni opena ainakin korjaava kokemus saada hyvää palautetta/anteeksipyyntö. Saisin perspektiiviä nykyisiin ongelmiinkin ja työhöni niiden parissa.
Jos olit sensijaan sillai pelottava, kuin jotkut mielenvikaiset vanhemmat, että opelle tulee lähestymiskiellon hakeminen mieleen, en menisi enää lähelle. Joku viesti silti olis ok.
Huh, kyllä sitä kuulee vielä kamalampiakin asioita. Tuosta kommentista ei vielä "viisari värähdä" mulla järkytysosastolla, vaikka kommentti olikin todella karsea. Pahinta on, kun huoltajana on joku cluster B-osaston äiti tai isä. Näiden kanssa sitten teutaroidaan ne kolme vuotta. Joskus on ollut niinkin, että itse lapsessa ei ole yhtään mitään vikaa, mutta huoltaja aiheuttaa jatkuvaa stressiä.
En haluaisi opettajana mitään villasukkia tuollaiselta sekopäältä. Hyvä että tajuat edes nyt hävetä. Kyllä se maa kaikenlaista päällään kantaa!
En tekisi anteeksipyynnölläkään mitään. Kyllä tuollaista jokainen tajuaa ettei vika ole itsessä vaan sekopäävanhemmassa. Asiallinen palaute on täysin eri asia, eli en kuvittele että minussa ei koskaan olisi vikaa.
Anteeksipyyntö sähköpostilla tai Wilmalla olisi kohtelias teko. Tai vielä parempi kortti/kirje koulun osoitteeseen, koska tällöin opettaja ei koe velvollisuutta vastata sinulle, kun et merkitse kuoreen lähettäjän osoitetietoja (tuskin opettaja alkaa niitä mistään kaivamaan). Hän ei välttämättä halua joutua minkäänlaiseen viestittelyyn kanssasi, koska olit niin ilkeä. Mutta varmasti arvostaisi anteeksipyyntöä.
Vierailija kirjoitti:
Huh, kyllä sitä kuulee vielä kamalampiakin asioita. Tuosta kommentista ei vielä "viisari värähdä" mulla järkytysosastolla, vaikka kommentti olikin todella karsea. Pahinta on, kun huoltajana on joku cluster B-osaston äiti tai isä. Näiden kanssa sitten teutaroidaan ne kolme vuotta. Joskus on ollut niinkin, että itse lapsessa ei ole yhtään mitään vikaa, mutta huoltaja aiheuttaa jatkuvaa stressiä.
Eikköhän se ole useinmiten juurikin niin, että lapsessa se vika ei ole, vaan siellä ylempänä naaman ja peilin välissä. Ihan näin kokemuksesta sanoisin. T. Open aviomies.
Samanlainen teksti on ennenkin ollut täällä. Liekö sitten joka vuotinen provo.
Ei se opettaja välttämättä edes muista ap:tä, koska oppilaita opettajilla on useita kymmeniä vuodessa, tuskinpa haluaa tollasta raivopäätä muistaakaan. Pura ongelmasi jonnekin toisaalle kuin lapsesi -entiselle- opettajalle. Se tuskin haluaa sua muistella.
Yläkoulun erkkaopena voin sanoa, että et ole todellakaan pahimmasta päästä. Sinun kaltaisesi vanhemmat unohtuu nopeasti. Jos sinulle jäi jokin trauma omasta käyttäytymisestäsi niin laita se wilma viesti, minulle sillä ei olisi mitään väliä. Teen töitä lapsen edistymisen ja hyvinvoinnin takia, vanhemmat monesti ovat se haittaava tekijä - valitettavasti.
Kauheaa.
Pyydä toki rehdisti anteeksi, ja sano että sinulla oli silloin todella vaikeaa.
Villasukat ovat aina paikallaan!
Tän on pakko olla trolli. Ei kai kukaan oikeasti opettajalle tuolla lailla