Todella moni loukkaantuu, jos epäilee yleisesti, etteivät kaikki ADHD-diagnoosit voi olla oikeita?

Vierailija kirjoitti:

Alan ihmisenä voin todeta, että monesti autismi tulkitaan virheellisesti ADHD:ksi, sillä autismiin liittyy spesiaalit mielenkiinnot (special interests) jotka voivat aiheuttaa ylivilkkaisuutta (hyperfixation).

Tämä ylivilkkaisuus voi muistuttaa hyvin paljon ADHD:ssa esiintyvää. Ero on siinä, että autismissa se on aika tarkkarajainen.

Siksi siitä loukkaannutaan koska kolahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö kuinka monta hyvin kasvatettua lasta, joilla on ADHD?

Tiedättekö kuinka monta vähän vähemmän hyvin kasvatettua lasta, joilla on ADHD?

On vain käynyt mielessä...

Tiedän. Olen keski-ikäinen, todella ankaran kasvatuksen saanut. Ja kuuden ällän ylioppilas. Minusta ei kukaan uskoisi päällepäin.

Ei sitä ammattia sinun ällilläsi saa.

Vierailija kirjoitti:

Itse tiedän 4 lasta, joilla todettu ADHD ja heillä on lääkitykset. 2 tunnen paremmin ja 2 etäisemmin. Jokainen heistä on saanut pienestä pitäen tehdä kuten haluaa. Jos jostain kiellettiin niin vanhemmat eivät valvoneet, että sitä noudatettiin. Sitten naureskeltiin, että ei tuo Vili-Veera kyllä yhtään tottele... Miksi olisi kun ei tarvinnut?

Yksi näistä nuppusista sai mummoltaan synttärilahjan. Saaja ei ollut tyytyväinen ja nosti kauhean metakan haukkuen mummoaan. Vanhemmat melkein säestivät tätä sättimistä ja totesivat lopuksi, että on kyllä hyvä kun lapsi sanoo mitä mieltä on asioista!! 

En ole perehtynyt kyseiseen asiaan, mutta näillä omakohtaisilla kokemuksilla itseänikin ihmetyttää, että miten onkin osunut nämä ADHD-lapset juurikin vanhemmille, jotka eivät ole jaksaneet kasvattaa jälkikasvuaan kunnioittamaan muita.

Koska näillä vanhemmillaan itselläänkin on mitä luultavimmin ADHD... Hyvin harvalta ADHD-aikuiselta onnistuu lasten kasvatus ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö kuinka monta hyvin kasvatettua lasta, joilla on ADHD?

Tiedättekö kuinka monta vähän vähemmän hyvin kasvatettua lasta, joilla on ADHD?

On vain käynyt mielessä...

Olisi terveellisempää palauttaa peruskouluun tarkkailuluokat ja apukoulut kuin syöttää lapsille mömmöjä. Opettajien voimat menevät muutaman ongelmatapauksen takia ja muut oppilaat joutuvat seuraamaan vierestä.

Erityisluokassa joudutaan silti lääkkeitä ottamaan. Ei keskittymisvaikeus häviä sillä, että lapsi siirretään pois näkyvistä.

Tiedän lapsen, joka vasta lääkkeen avulla oppi lukemaan. Ilman lääkettä ei toivoakaan. Kirjaimet ei vaan pysyneet päässä. 

Muutoin olen tasan samaa mieltä, inkluusio ei toimi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaattinen lapsuus voi "aiheuttaa" aivoissa adhd:n puhkeamisen. Mielenkiintoista, koska kyseessä pitäisi olla synnynnäinen ominaisuus. Voiko olla, että ilman lapsuuden stressitekijöitä mitään ADHD:ta ei puhkeaisi vaikka alttius olisi? Olisko näyttää jotain tutkimusta ADHD-ihmisistä ja heidän lapsuuden elinolosuhteistaan? Kuinka moni on kasvanut täysin turvallisessa ympäristössä? Miten erottaa ADHD ja C-PTSD aikuisella? Miten jokin synnynnäinen neurologinen ominaisuus voi olla häiriö, jota tulee lääkitä stimulanteilla? Eikö yhteiskunta hyväksy erilaisuutta?

Voi mikä ääliö olet.

Etkö ymmärrä että ADHD EI OLE VAIN SE MIKÄ NÄKYY SINULLE ERILAISUUTENA ULOSPÄIN?!

adhd on jatkuvaa levottomuutta, unettomuutta, tuskaisuutta, ahdistusta, masennusta , ja näihin liittyviä lieveilmiöitä kuten syömishäiriöitä, päihteiden käyttöä, riskikäyttäytymistä tai itsetuhoisuutta.

ETKÖ TAJUA !! miten tyhmä voit olla??

Luuletko että ihmiset syövät lääkkeitä jotta he käyttäytyisivät eri tavalla neurotyypillisten mieliksi???

Lääkkeitä syödään jotta säilyy toimintakyky ja sitä myötä elämänhalu ihmisellä!

Voi Jeesus että voi olla kamalia ihmisiä olemassa . Tule seuraavaksi kiusaamaan siitä että nyt adhd ihminen hermostui. Anna tulla! Kyllä mä kestän kun kuullut sitä koko ikäni. Se on ollut toisten suurinta huvia katsella sitä.

Ilmeisesti muiden haukkuminen on ok, jos vain muistaa sanoa, että on itse se väärinymmärretty. 

Siihen loukkaantumiseen liittyy myös varmaan se, että adhd ihmiset kärsii herkästi rejection sensitivity dysphoriasta eli RSD.

Johtuu ilmeisesti koko kokonaisuudesta :

Kyvyttömyys lukea ilmeitä ja eleitä ja sosiaalisia tilanteita

Jatkuva negatiivinen palaute

Ulkopuolisuuden tunne

Ja varmaan myös aivoista ja dopamiinivajeesta, koska mulla tää RSD oireilu putosi 95% lääkkeen aloittamisen jälkeen . Ja oireilu tosiaan siihen saakka oli mm pilannut kaikki orastavat ihmissuhteeni . Ensimmäisen pitkän parisuhteen sain vasta lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaattinen lapsuus voi "aiheuttaa" aivoissa adhd:n puhkeamisen. Mielenkiintoista, koska kyseessä pitäisi olla synnynnäinen ominaisuus. Voiko olla, että ilman lapsuuden stressitekijöitä mitään ADHD:ta ei puhkeaisi vaikka alttius olisi? Olisko näyttää jotain tutkimusta ADHD-ihmisistä ja heidän lapsuuden elinolosuhteistaan? Kuinka moni on kasvanut täysin turvallisessa ympäristössä? Miten erottaa ADHD ja C-PTSD aikuisella? Miten jokin synnynnäinen neurologinen ominaisuus voi olla häiriö, jota tulee lääkitä stimulanteilla? Eikö yhteiskunta hyväksy erilaisuutta?

Voi mikä ääliö olet.

Etkö ymmärrä että ADHD EI OLE VAIN SE MIKÄ NÄKYY SINULLE ERILAISUUTENA ULOSPÄIN?!

adhd on jatkuvaa levottomuutta, unettomuutta, tuskaisuutta, ahdistusta, masennusta , ja näihin liittyviä lieveilmiöitä kuten syömishäiriöitä, päihteiden käyttöä, riskikäyttäytymistä tai itsetuhoisuutta.

ETKÖ TAJUA !! miten tyhmä voit olla??

Luuletko että ihmiset syövät lääkkeitä jotta he käyttäytyisivät eri tavalla neurotyypillisten mieliksi???

Lääkkeitä syödään jotta säilyy toimintakyky ja sitä myötä elämänhalu ihmisellä!

Voi Jeesus että voi olla kamalia ihmisiä olemassa . Tule seuraavaksi kiusaamaan siitä että nyt adhd ihminen hermostui. Anna tulla! Kyllä mä kestän kun kuullut sitä koko ikäni. Se on ollut toisten suurinta huvia katsella sitä.

Ilmeisesti muiden haukkuminen on ok, jos vain muistaa sanoa, että on itse se väärinymmärretty. 

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan .

Mut siitähän sinä et tiedä mitään. Koska et ole koskaan haukkunut ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan huijausta koko juttu. "Keskittymisvaikeudet" johtuu laiskuudesta, luullaan ettei pitäisi tehdä mitään elannon eteen. Että muut kantavat leivän pöytään, kunhan itse tekee vain sitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.

Vai että keskittymishäiriöt johtuu laiskuudesta? 🤦

Itse ainakin koko ajan menen ja touhuan. Mutta kun mikään ei meinaa oikein valmistua, kun siinä kolmea asiaa yhtä aikaa tehdessä tulee kuusi uutta tehtäväksi. Täytyy jatkuvasti jarrutella, etten ota liikaa tehtäväksi.

Työnantajat ei ole oikein tykännyt, kun olen mennyt kyselemättä tekemään uusia tehtäviä sillä välin kun muut pitää taukoa ja odottelee käskyjä.

Onko todellakin niin, että aikuinen ihminen ei pysty tekemään noille impulsseilleen yhtään mitään?

Sanottu täällä jo muutaman kerran ja sanon taas:

Tutustu neurologiaan.

Adhdn toiminnan ohjauksen vaikeudet tuntuu joskus siltä, kuin yrittäisit telekineettisesti siirtää norsua. Haluat tehdä jotain, haluat pestä hampaat. Ajattelet tunnin sitä että haluat pestä hampaat mutta et pääse ylös sängystä esimerkiksi. Sitä on vaikea kuvailla mutta jos teet tuon mielikuvaharjoituksen miltä tuntuisi yrittää siirtää ajatuksen voimalla norsua, siltä ne adhdn toiminnanohjauksen vaikeudet pahimmillaan tuntuu. T.adhd

Mutta pitääkö niihin omiin tunteisiin mennä mukaan? Reaalimaailmassa on helpompaa pestä hampaat kuin nostaa elefanttia ajatuksen voimalla.

Jos ihminen ei pysty ohjaamaan omaa toimintaansa niin, että pesee hampaat silloin kun on sen tarve, sairashan ihminen silloin on. Toivottavasti lääkitys auttaa. Niin ADHD/ADD kuin masentuneellekin (jolla myös voi olla vaikeuksia harjata hampaansa ajallaan, ymmärrän sen).

Ja nämä on asioita, joista ei kauhean mielellään puhu julkisesti. Vaikeudet huolehtia omasta hygieniasta, sotkuisuuden taso ym. Miten työssäkäyvä ihminen esimerkiksi voi olla viikon ilman suihkua pesemällä otsatukan vessanlavuaarissa aamuisin ja käyttämällä hajusteita . Ei näistä puhuta.

Koska se hävettää aivan saatanasti. Miksi olen tällainen ihminen. Ei näistä kerrota. Muuta kun sille tutkivalle lääkärille .

T.adhd

Tämä. Hajuvettä peittämään se tosiasia etten ole käynyt suihkussa viikkoon.  Pestyt pyykit haisee koneessa. Ikkunat  niin likaiset ettei läpi näe. Pitäisi ja pitäisi, mutten saa ajatuksia yhdistettyä toimintaan.

Ja masennusta ei ole ole. Se suljettiin pois ensin. 

Varmaan pitäs alkaa vastaamaan näille diagnoosin epäilijöille että tiedätkö miltä haarat haisee kun niitä ei oo viikkoon pesty?! MINÄ TIEDÄN 🤣🤣

Loppuisko kyseenalaistaminen..

Hahhaha saat kympin jos kehtaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen elämä oli ankaraa ja työt oli raskaita, sairauksia ei ehtinyt edes ajatella, paitsi jos kaatui työn ääreen. Sota-aikana vanhemmat pakeni sodan jaloista,oli sotalapsia, lapset itki ikävää ja vanhemmat itki lastensa perään kun juna vei lapset pois, tietämättä näkevätkö koskaan ei enää toisiaan.

Lapset joutui jo pienestä tekemään raskaita töitä, eikä heitä säälitelty.

Ennen oli huutolaislapsia joita saatettiin kohdella sen arvon mukaisesti että he olivat vain huutolaisia.

Omat vanhemmat ja isovanhemmat ei sairastuneet nykyajan eliittisairauksiin. Välillä flunssat ja rasituskivut vaivasi, mutta ei ollut vielä olemassa  Adhd;tä ja muita eliittiajan sairauksia. Niihin ei voinut sairastua koska sellaisia sairauksia ei ollut olemassa edes niissä lapsissa, jotka pienestä alkaen näkivät ja kokivat ympärillään pelon, sodan ja turvattomuuden vanhempiensa kautta.

Mun toisen vanhemman suvussa oli adhdta jo menneissä sukupolvissa. Useampi isovanhempani sisarus joutui aikuisiällä parantolaan , siis hullujen huoneelle hoitoon. Pari lähti oman käden kautta. Vanhempani sisaruskatraassa taas oli alkoholismia ja elämänhallinnan ongelmia . Minun sukupolveni ja serkkuni ensimmäiset joilla adhd todettu lääketieteellisesti.

Eli vahvan periytyvää. Nämä kuviot - suomalaisten adhd-ihmisten määrä, olipa diagnosoitu tai ei - alkavat pikku hiljaa paljastua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku psykiatri tätä pohdiskeli kun moni tulee turhaan vastanotolle, "hakemaan diagnoosia" eikä sitä saakaan. Tästä suututtiin mm adhd-facebook ryhmässä ihan täysin, että "ai haetaan turhia diagnooseja". Kukaan ei siellä huomannut punaista lankaa (noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??) punainen lanka oli se, että kaikki adhd:ta itsellään epäilevät eivät suinkaan ole adhd. 

Perjantaidokkarissa ylellä oli myös juttua. Nuorisolääkäri sanoi, että moni nykypäivän asioista kuten vähäinen uni, stressi, liian kovat vaatimukset koulussa, voi tehdä sen ettei osaa keskittyä. Ero oikeaan adhd;een on se, että adhd-ihminen ei osaa oikeastaan koskaan keskittyä, ei ainakaan käskystä.

Eri juttu, jos joskus on joskus vaikeuksia keskittyä. Silloin syynä on jotain muuta. 

Hän sanoi myös, että ihmiselle on helpompaa etsiä syytä jostain muusta kuin itsestään (vähäinen uni). Olisi helpompaa, jos ongelman voisi vain korjata jollain pillerillä. Siksi yritetään hakea diagnooseja joskus myös turhaankin. 

Pitkälle koulutetut erikoislääkärit kyllä tunnistaa oikean oireiston, sitä ei yhdellä tai kahdella käynnillä saa. Ei ainakaan julkisella puolella. Psykologin testit yksistään kestivät viisi käyntiä, siihen päälle lääkärikäynnit. 

"noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??" Tämä on tosi tärkeää huomioida! Kun tunnen useampia ADHD-diagnoosin aikuisena saaneita sekä ADHD:ta aikuisiällä itsellään epäilemään ryhtyneitä ihmisiä (joilla kyökkipsykologian perusteella on esim. kroonistunutta työuupumusta, univaikeuksia sekä joillakin ehkä em. syistä alkanutta, orastavaa alkoholismia), olen tullut siihen tulokseen, että ADHD-diagnoosin saaneilta puuttuu joko kyky itsereflektioon tai halu siihen. Tai ainakin sen viemiseen loogiseen johtopäätökseen. ADHD-diagnoosin saaneilta, vaikka he avoimesti asiasta puhuvat, tuntuu lääkkeistä huolimatta puuttuvan ns. peruskyky havainnoida, minkälaisen vaikutuksen he ympäristöön tekevät. Olen tosi, tosi pahoillani, että sanon tämän, mutta joskus tuntuu, että ADHD-diagnoosin saaneilta yksinkertaisesti puuttuvat käytöstavat. Ja sitten vedotaan ADHD:hen, se oikeuttaa kaiken. Ajatellaan, että se oma kokemus maailmasta ja sosiaalisista tilanteista on aito ja oikea - vaikka pitäisi tietää, että se oma ADHD vaikuttaa paitsi omaan olemiseen (joka muille näyttäytyy aivan holtittomana) myös siihen, miten maailman havainnoi. Sen sijaan nuo ADHD:ta epäilevät, muuten ongelmaiset sen sijaan tuntuvat ymmärtävän, että oma käsitys maailmasta saattaa olla esim. masentunut eikä siksi oikea, ja ylipäänsä käyttäytyvät paremmin. Tämä on nyt minun henkilökohtainen mielipiteeni rajallisin kokemuksin (ja aiheesta netistä ja naistenlehdistä lukeneena). Mutta sen nojalla neuvoisin kaikkia jotka itsellään ADHD:ta epäilevät, kysymään sekä läheisiltä että tuttavilta, onko omassa käytöksessä jotain huomautettavaa ulkopuolisten kannalta. Arvelen, että jos vastaukset vain ovat rehellisiä, tämä antaa osviittaa siihen, kannattaako lähteä tutkimuksiin.

Tätä olen monasti oman lapsen kohdalla katsonut. Tuntuu siltä, että hän ei yksinkertaisesti ehdi tulkita toisten eleitä tai ilmeitä oikein. 

Osaa kyllä, jos aikaa annetaan, tunnekorteista tunnistaa ihan hyvin, mutta tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa ei "pysy kärryillä" kun on montaa ärsykettä, monta ihmistä, monta asiaa. 

Ja usein sitten tulkitsee väärin.

Ei myöskään ollenkaan huomaa oman käytöksensä olevan normien vastaista. Esim puhuu päälle, keskeyttää tai menee liian lähelle, ns "toisen omaan tilaan" josta toinen sitten taas ei tykkää. 

Kiitos vastauksestasi, ja asian avaamisesta. Onko tuo asia, jolle vanhempi tai muu kasvattaja esim. päiväkodissa ei voi tehdä mitään? Eikö esim. tilanteen pysäyttäminen ja toisto auta ollenkaan? Että sanoisi vain sinnikkäästi lapselle (ja pyytäisi esim. leikkitovereita sanomaan myös), että taas sinä keskeytit, ei saa keskeyttää toista? Jos ja kun lapsi on älykäs ja muuten kykeneväinen oppimiseen, eivätkö nämä asiat (käytöstavat) ole ihan opittavissa olevia asioita?

Tämä kuulostaa siltä, että nepsykirjon lasten todellakin tulisi saada kasvaa ja oppia mahdollisimman pienessä pienryhmässä. Liisa Keltikangas-Järvinen on aikoinaan kirjoittanut siitä, miten jokainen uusi ihminen ryhmässä merkitsee ihmissuhteiden ja siten vuorovaikutustilanteiden eksponentiaalista kasvua. Myös aikuisten ryhmissä, tietenkin, mutta lapsiryhmissä, joissa pieni ihminen vasta opettelee sosiaalista kanssakäymistä, liian monen ihmisen oleminen samassa ryhmässä kuormittaa ihan ns. perusnormi-ihmistäkin, jolla ei ole nepsy-diagnoosia. Meni vähän sivuun asiasta, mutta halusin nostaa tämän asian esiin.

Olisiko vanhemmilla mitään mahdollisuuksia suojella nepsy-lapsiaan liian suurilta lapsiryhmiltä, jotta omatahtinen sosiaalisen kanssakäymisen oppiminen onnistuisi paremmin? Perhepäivähoito?

Päälle puhuminen, keskeyttäminen, "ei-ehdi-seurata-ilmeitä", se on kaikki sitä impulsiivisuutta ja sitä kun ei pysähdy mihinkään asiaan, ei keskity mihinkään, ei edes kaverin ilmeisiin tai juttuun mitä kaveri puhuu. Eikä siihen ulkopuolelta voi oikein mitään. Dopamiinivajaus aivoissa. 

Ei ole kyse oppimiskyvystä. 

Keskittymiskyky voi olla oikeasti hämmentävän lyhyt, muutaman sekuntia. Työmuisti on yhtä lyhyt, ei muista mitä juuri äsken sanottiin, tai ei edes keskittynyt kuuntelemaan. 

Minä puhun alakoululaisesta, kyllä hänelle on käytössääntöjä tankattu koko ikä, päiväkodissa, kotona, koulussa.  Toimintaterapeutilta kysyin aikoinaan jos tuo impulsiivisuus olisi yksi pois-opeteltava asia, kuulemma siihen ei pystytä vaikuttamaan. 

Lääkittynä ei ole mitään ongelmia sosiaalisissa jutuissa. 

Mutta omana itsenään, eli ilman lääkettä, ihan toinen juttu. Impulssikontrollia ei ole oikeastaan ollenkaan. Pään sisällä on joku hektisyys, miten sen nyt sanoisi. Hänen kanssa on välillä oikeasti hengästyttävää keskustella. Eikä hän edes huomaa sitä itse, että ei osaa ottaa keskustelukumppania huomioon. 

***

Päiväkoti-iässä kysyinkin tuota, olisiko parempi siirtää hänet perhepäivähoitoon, mutta sanottiin että se on yleensä ihan pienille lapsille. Ja huono se olisikin ollut. Tällainen lapsi vie yhden aikuisen huomion ihan täysin. Ei oikein onnistu pph:lla kun siellä on vain se yksi aikuinen.

***

Päiväkoti-ikäisillä ei yleensä ole adhd-diagnooseja, tuki nepsy-oireisille on hyvin henkilökunnasta riippuvaa. Aika moni ei tunnu tietävän ollenkaan, miten nepsyoireinen toimii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tiedän 4 lasta, joilla todettu ADHD ja heillä on lääkitykset. 2 tunnen paremmin ja 2 etäisemmin. Jokainen heistä on saanut pienestä pitäen tehdä kuten haluaa. Jos jostain kiellettiin niin vanhemmat eivät valvoneet, että sitä noudatettiin. Sitten naureskeltiin, että ei tuo Vili-Veera kyllä yhtään tottele... Miksi olisi kun ei tarvinnut?

Yksi näistä nuppusista sai mummoltaan synttärilahjan. Saaja ei ollut tyytyväinen ja nosti kauhean metakan haukkuen mummoaan. Vanhemmat melkein säestivät tätä sättimistä ja totesivat lopuksi, että on kyllä hyvä kun lapsi sanoo mitä mieltä on asioista!! 

En ole perehtynyt kyseiseen asiaan, mutta näillä omakohtaisilla kokemuksilla itseänikin ihmetyttää, että miten onkin osunut nämä ADHD-lapset juurikin vanhemmille, jotka eivät ole jaksaneet kasvattaa jälkikasvuaan kunnioittamaan muita.

Koska näillä vanhemmillaan itselläänkin on mitä luultavimmin ADHD... Hyvin harvalta ADHD-aikuiselta onnistuu lasten kasvatus ollenkaan.

Laajemmin demografisesti katsoen tämä ongelma (ADHD:n räjähdysmäinen kasvu) ja sen seuraukset (mm. koulujen rauhattomuus)  alkavat nyt paljastua, nimenomaan ongelman juurisyyt.  Karkeasti sanoen, jos ADHD-ihminen saa lapsia noin parikymppisenä ja useamman ja normi-ihminen kolmikymppisenä ja vähemmän, ollaan muutamassa vuosikymmenessä tilanteessa, jossa ADHD-lapsia on absoluuttisesti ja suhteellisesti aiempia vuosikymmeniä enemmän. Kun kyse ei ole pelkästään fysiologisesta perinnöllisestä sairaudesta, vaan mukana on sosiaalinen, psykologinen ja kognitiivinen ulottuvuus, aiheuttaa tämä erityispaineita vanhemmuudelle. Ja jos vanhemmat itse kärsivät samasta sairaudesta, on juurikin tuo erityisvaatimusten huomioon ottaminen vaikeaa, ellei mahdotonta. Eli lapset jäävät arkielämässään vähälle hoidolle (suhteessa henkilökohtaisiin tarpeisiinsa) ja riski ADHD-oireiden pahenemiseen iän myötä vain kasvaa.

Miten suuri osa ns. syrjäytyneistä tai syrjäytetyistä, monen polven toimeentulotukiasiakkaista ja pitkäaikaistyöttömistä on itse asiassa kokonaisten ADHD-sukujen jälkeläisiä?

Pitää muistaa, että 1990-luvun laman aikana Suomessa syntyvyys oli sekä kansainvälisesti että historiallisesti suurta. Tämä on nyt vain heitto, mutta voisiko ajatella, että 80-luvun nousukausihuumassa liian suuria lainoja ottaneet olivat juurikin ADHD-ihmiset impulssiensa vietävänä ja konkurssin tehneissä perheissä suuri edustus oli ADHD-ihmisillä? Sitten kun tuli romahdus ja jäätiin työttömiksi (ja tuolloin 1990-luvulla, etenkin alussa työttömyyskorvaukset olivat huomattavan suuria, koska ne oli viritetty 80-luvun täystyöllisyyden mukaan), tehtiin paljon lapsia kun ei muuta tekemistä ollut? Nyt nämä 90-luvun alussa syntyneet lapset ovat kolmikymppisiä ja tämän logiikan mukaan heillä olisi jo omat lapset, joiden kanssa nyt päiväkodeissa ja koululuokissa kipuillaan, kun ovat diagnosoituja nepsyjä.

Tämä on yksilölle ja perheelle suuri tragedia, mutta niin se on myös koko yhteiskunnalle. ADHD:n räjähdysmäisestä kasvusta kärsivät kaikki, myös ne ns. normaalit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tiedän 4 lasta, joilla todettu ADHD ja heillä on lääkitykset. 2 tunnen paremmin ja 2 etäisemmin. Jokainen heistä on saanut pienestä pitäen tehdä kuten haluaa. Jos jostain kiellettiin niin vanhemmat eivät valvoneet, että sitä noudatettiin. Sitten naureskeltiin, että ei tuo Vili-Veera kyllä yhtään tottele... Miksi olisi kun ei tarvinnut?

Yksi näistä nuppusista sai mummoltaan synttärilahjan. Saaja ei ollut tyytyväinen ja nosti kauhean metakan haukkuen mummoaan. Vanhemmat melkein säestivät tätä sättimistä ja totesivat lopuksi, että on kyllä hyvä kun lapsi sanoo mitä mieltä on asioista!! 

En ole perehtynyt kyseiseen asiaan, mutta näillä omakohtaisilla kokemuksilla itseänikin ihmetyttää, että miten onkin osunut nämä ADHD-lapset juurikin vanhemmille, jotka eivät ole jaksaneet kasvattaa jälkikasvuaan kunnioittamaan muita.

Koska näillä vanhemmillaan itselläänkin on mitä luultavimmin ADHD... Hyvin harvalta ADHD-aikuiselta onnistuu lasten kasvatus ollenkaan.

Laajemmin demografisesti katsoen tämä ongelma (ADHD:n räjähdysmäinen kasvu) ja sen seuraukset (mm. koulujen rauhattomuus)  alkavat nyt paljastua, nimenomaan ongelman juurisyyt.  Karkeasti sanoen, jos ADHD-ihminen saa lapsia noin parikymppisenä ja useamman ja normi-ihminen kolmikymppisenä ja vähemmän, ollaan muutamassa vuosikymmenessä tilanteessa, jossa ADHD-lapsia on absoluuttisesti ja suhteellisesti aiempia vuosikymmeniä enemmän. Kun kyse ei ole pelkästään fysiologisesta perinnöllisestä sairaudesta, vaan mukana on sosiaalinen, psykologinen ja kognitiivinen ulottuvuus, aiheuttaa tämä erityispaineita vanhemmuudelle. Ja jos vanhemmat itse kärsivät samasta sairaudesta, on juurikin tuo erityisvaatimusten huomioon ottaminen vaikeaa, ellei mahdotonta. Eli lapset jäävät arkielämässään vähälle hoidolle (suhteessa henkilökohtaisiin tarpeisiinsa) ja riski ADHD-oireiden pahenemiseen iän myötä vain kasvaa.

Miten suuri osa ns. syrjäytyneistä tai syrjäytetyistä, monen polven toimeentulotukiasiakkaista ja pitkäaikaistyöttömistä on itse asiassa kokonaisten ADHD-sukujen jälkeläisiä?

Pitää muistaa, että 1990-luvun laman aikana Suomessa syntyvyys oli sekä kansainvälisesti että historiallisesti suurta. Tämä on nyt vain heitto, mutta voisiko ajatella, että 80-luvun nousukausihuumassa liian suuria lainoja ottaneet olivat juurikin ADHD-ihmiset impulssiensa vietävänä ja konkurssin tehneissä perheissä suuri edustus oli ADHD-ihmisillä? Sitten kun tuli romahdus ja jäätiin työttömiksi (ja tuolloin 1990-luvulla, etenkin alussa työttömyyskorvaukset olivat huomattavan suuria, koska ne oli viritetty 80-luvun täystyöllisyyden mukaan), tehtiin paljon lapsia kun ei muuta tekemistä ollut? Nyt nämä 90-luvun alussa syntyneet lapset ovat kolmikymppisiä ja tämän logiikan mukaan heillä olisi jo omat lapset, joiden kanssa nyt päiväkodeissa ja koululuokissa kipuillaan, kun ovat diagnosoituja nepsyjä.

Tämä on yksilölle ja perheelle suuri tragedia, mutta niin se on myös koko yhteiskunnalle. ADHD:n räjähdysmäisestä kasvusta kärsivät kaikki, myös ne ns. normaalit.

Hyvä analyysi.

T. 1980-luvun riskisijoittajan adhd-jälkeläinen

Tosiaan, eipä näitä ole ennen tunnistettu tai osattu mitenkään hoitaa. Suvussa kulkee vahvasti.

Ensimmäinen diagnoosi kun tuli perheeseen niin omat vanhemmat eivät uskoneet että tällaista diagnoosia edes on ja väittivät ettei meidän suvussa ainakaan ole mitään koskaan kellään ollut. Ei mitään ongelmia.

Aikaa kului vajaa pari vuotta ja sain oman diagnoosin. Tähän mennessä oli isäni (60v.) ehtinyt miettiä asioita. Onneksi kerroin hänelle diagnoosistani, vaikka alkuun ajattelin etten sano mitään, että ihan turhaa... Toki tiesivät tutkimuksistani kun vanhempia oli haastateltu.

Oli hänkin alkanut miettimään. Jatkuvasti levoton ja rauhaton mies, joka ei edes kansakoulusta koskaan valmistunut. Puhuttiin arjen haasteista, samoja löytyi molemmilta. Ja puhuttiin sisaruksestani, jolla myös vahva oireisto. Sekä isä että sisarukseni ovat kuitenkin pärjänneet jotenkin elämässä, osanneet hyödyntää vahvuuksiaan, kuten käsittämättömän hyviä puhelahjoja ja nopeaa älyä. Mutta molemmilla on alkoholiongelma. Sisaruksellani niin paha, että on sisäelinvaurio eikä saa enää pisaraakaan juoda. Molemmat ovat itselääkinneet levottomuutta, vilkasta päätä ja muita oireita. Todella surullista, sillä nämäkin olisivat olleet vältettävissä mahdollisesti, jos olisi ollut tietoa ja ymmärrystä, diagnoosi ja muu hoito.

Että jos suvussa yksi saa diagnoosin, niin kyllä sieltä löytyy sitten muiltakin... Asiaa ei vaan ole osattu ajatella välttämättä ollenkaan. Eikä ADHD:sta ole tiedetty mitään tai ei ole tiedetty riittävästi.

T. Dg nelikymppisenä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan huijausta koko juttu. "Keskittymisvaikeudet" johtuu laiskuudesta, luullaan ettei pitäisi tehdä mitään elannon eteen. Että muut kantavat leivän pöytään, kunhan itse tekee vain sitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.

Vai että keskittymishäiriöt johtuu laiskuudesta? 🤦

Itse ainakin koko ajan menen ja touhuan. Mutta kun mikään ei meinaa oikein valmistua, kun siinä kolmea asiaa yhtä aikaa tehdessä tulee kuusi uutta tehtäväksi. Täytyy jatkuvasti jarrutella, etten ota liikaa tehtäväksi.

Työnantajat ei ole oikein tykännyt, kun olen mennyt kyselemättä tekemään uusia tehtäviä sillä välin kun muut pitää taukoa ja odottelee käskyjä.

Onko todellakin niin, että aikuinen ihminen ei pysty tekemään noille impulsseilleen yhtään mitään?

Sanottu täällä jo muutaman kerran ja sanon taas:

Tutustu neurologiaan.

Adhdn toiminnan ohjauksen vaikeudet tuntuu joskus siltä, kuin yrittäisit telekineettisesti siirtää norsua. Haluat tehdä jotain, haluat pestä hampaat. Ajattelet tunnin sitä että haluat pestä hampaat mutta et pääse ylös sängystä esimerkiksi. Sitä on vaikea kuvailla mutta jos teet tuon mielikuvaharjoituksen miltä tuntuisi yrittää siirtää ajatuksen voimalla norsua, siltä ne adhdn toiminnanohjauksen vaikeudet pahimmillaan tuntuu. T.adhd

Mutta pitääkö niihin omiin tunteisiin mennä mukaan? Reaalimaailmassa on helpompaa pestä hampaat kuin nostaa elefanttia ajatuksen voimalla.

Jos ihminen ei pysty ohjaamaan omaa toimintaansa niin, että pesee hampaat silloin kun on sen tarve, sairashan ihminen silloin on. Toivottavasti lääkitys auttaa. Niin ADHD/ADD kuin masentuneellekin (jolla myös voi olla vaikeuksia harjata hampaansa ajallaan, ymmärrän sen).

Ja nämä on asioita, joista ei kauhean mielellään puhu julkisesti. Vaikeudet huolehtia omasta hygieniasta, sotkuisuuden taso ym. Miten työssäkäyvä ihminen esimerkiksi voi olla viikon ilman suihkua pesemällä otsatukan vessanlavuaarissa aamuisin ja käyttämällä hajusteita . Ei näistä puhuta.

Koska se hävettää aivan saatanasti. Miksi olen tällainen ihminen. Ei näistä kerrota. Muuta kun sille tutkivalle lääkärille .

T.adhd

Tämä. Hajuvettä peittämään se tosiasia etten ole käynyt suihkussa viikkoon.  Pestyt pyykit haisee koneessa. Ikkunat  niin likaiset ettei läpi näe. Pitäisi ja pitäisi, mutten saa ajatuksia yhdistettyä toimintaan.

Ja masennusta ei ole ole. Se suljettiin pois ensin. 

Varmaan pitäs alkaa vastaamaan näille diagnoosin epäilijöille että tiedätkö miltä haarus haisee kun niitä ei oo viikkoon pesty?! MINÄ TIEDÄN 🤣🤣

Loppuisko kyseenalaistaminen..

Mut ei ku sekin on laiskuutta ja oma valinta..

Mä niin tykkään jatkuvista tulehduksista alapäässä.

Eikö olekin kivaa! Minä niin tykkään kun en löydä puhtaita sukkia tai puhdasta lautasta. On mukavaa syödä haisevat sukat jalassa  nuudeleita murokulhosta veitsellä.

Mutta laiskojahan me vaan vaan ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan huijausta koko juttu. "Keskittymisvaikeudet" johtuu laiskuudesta, luullaan ettei pitäisi tehdä mitään elannon eteen. Että muut kantavat leivän pöytään, kunhan itse tekee vain sitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.

Vai että keskittymishäiriöt johtuu laiskuudesta? 🤦

Itse ainakin koko ajan menen ja touhuan. Mutta kun mikään ei meinaa oikein valmistua, kun siinä kolmea asiaa yhtä aikaa tehdessä tulee kuusi uutta tehtäväksi. Täytyy jatkuvasti jarrutella, etten ota liikaa tehtäväksi.

Työnantajat ei ole oikein tykännyt, kun olen mennyt kyselemättä tekemään uusia tehtäviä sillä välin kun muut pitää taukoa ja odottelee käskyjä.

Onko todellakin niin, että aikuinen ihminen ei pysty tekemään noille impulsseilleen yhtään mitään?

Sanottu täällä jo muutaman kerran ja sanon taas:

Tutustu neurologiaan.

Adhdn toiminnan ohjauksen vaikeudet tuntuu joskus siltä, kuin yrittäisit telekineettisesti siirtää norsua. Haluat tehdä jotain, haluat pestä hampaat. Ajattelet tunnin sitä että haluat pestä hampaat mutta et pääse ylös sängystä esimerkiksi. Sitä on vaikea kuvailla mutta jos teet tuon mielikuvaharjoituksen miltä tuntuisi yrittää siirtää ajatuksen voimalla norsua, siltä ne adhdn toiminnanohjauksen vaikeudet pahimmillaan tuntuu. T.adhd

Mutta pitääkö niihin omiin tunteisiin mennä mukaan? Reaalimaailmassa on helpompaa pestä hampaat kuin nostaa elefanttia ajatuksen voimalla.

Jos ihminen ei pysty ohjaamaan omaa toimintaansa niin, että pesee hampaat silloin kun on sen tarve, sairashan ihminen silloin on. Toivottavasti lääkitys auttaa. Niin ADHD/ADD kuin masentuneellekin (jolla myös voi olla vaikeuksia harjata hampaansa ajallaan, ymmärrän sen).

Ja nämä on asioita, joista ei kauhean mielellään puhu julkisesti. Vaikeudet huolehtia omasta hygieniasta, sotkuisuuden taso ym. Miten työssäkäyvä ihminen esimerkiksi voi olla viikon ilman suihkua pesemällä otsatukan vessanlavuaarissa aamuisin ja käyttämällä hajusteita . Ei näistä puhuta.

Koska se hävettää aivan saatanasti. Miksi olen tällainen ihminen. Ei näistä kerrota. Muuta kun sille tutkivalle lääkärille .

T.adhd

Tämä. Hajuvettä peittämään se tosiasia etten ole käynyt suihkussa viikkoon.  Pestyt pyykit haisee koneessa. Ikkunat  niin likaiset ettei läpi näe. Pitäisi ja pitäisi, mutten saa ajatuksia yhdistettyä toimintaan.

Ja masennusta ei ole ole. Se suljettiin pois ensin. 

Varmaan pitäs alkaa vastaamaan näille diagnoosin epäilijöille että tiedätkö miltä haarus haisee kun niitä ei oo viikkoon pesty?! MINÄ TIEDÄN 🤣🤣

Loppuisko kyseenalaistaminen..

Mut ei ku sekin on laiskuutta ja oma valinta..

Mä niin tykkään jatkuvista tulehduksista alapäässä.

Eikö olekin kivaa! Minä niin tykkään kun en löydä puhtaita sukkia tai puhdasta lautasta. On mukavaa syödä haisevat sukat jalassa  nuudeleita murokulhosta veitsellä.

Mutta laiskojahan me vaan vaan ollaan.

Jep 😂😂 elämisen arvoista elämää se!

Olen ihmetellyt sitä, eikö aikuisena ADHD-dg:n saaneille tarjota automaattisesti tapaamista tai useampia tapaamisia psykologin kanssa. Kun täältäkin saa lukea, että moni on kamppaillut koko elämänsä ja että diagnoosi tulee jopa helpotuksena ja kyse on usein ihmisen koko identiteetistä. Varmasti on elämän aikana ehtinyt omaksua monia haitallisia tapoja ja ajattelumalleja, joita olisi hyvä purkaa ammattilaisen kanssa, ehkä omaksua uusia tapoja ihan arkielämän hoitamiseen.

Osaako joku sanoa, tarjotaanko dg:n saaneelle mahdollisuutta keskusteluun psykologin kanssa? Jos itse haluaa, onko keskusteluapua mahdollista saada?

Aika karuilta kuulostavat täälläkin esim. hygieniaan liittyvät ongelmat. ADHD-dg:n ihmisen elämä kuulostaa samanlaiselta kuin pahasti masentuneen.

Mikseivät olisi oikeita? Ei diagnoosin taakse voi kuitenkaan piiloutua, mikäli aikoo pärjätä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt sitä, eikö aikuisena ADHD-dg:n saaneille tarjota automaattisesti tapaamista tai useampia tapaamisia psykologin kanssa. Kun täältäkin saa lukea, että moni on kamppaillut koko elämänsä ja että diagnoosi tulee jopa helpotuksena ja kyse on usein ihmisen koko identiteetistä. Varmasti on elämän aikana ehtinyt omaksua monia haitallisia tapoja ja ajattelumalleja, joita olisi hyvä purkaa ammattilaisen kanssa, ehkä omaksua uusia tapoja ihan arkielämän hoitamiseen.

Osaako joku sanoa, tarjotaanko dg:n saaneelle mahdollisuutta keskusteluun psykologin kanssa? Jos itse haluaa, onko keskusteluapua mahdollista saada?

Aika karuilta kuulostavat täälläkin esim. hygieniaan liittyvät ongelmat. ADHD-dg:n ihmisen elämä kuulostaa samanlaiselta kuin pahasti masentuneen.

Saa keskusteluapua jos tarvitsee tai lähetteen ADHD nettiterapiaan.

Toiminnanohjauksen vaikeudet saattavat näkyä tosiaan myös hygieniassa. ADHD: n tuomat vaikeudet ja haasteet vaikuttavat ihan koko elämään. Tätä on vaikea tajuta, että mitä kaikkea se pitää sisällään, jos ei itsellä ole tai vaikka puolisolla.

Itsellä voi mennä helposti yli viikon harjaamatta hiuksia. En vaan muista koko asiaa, en kiinnitä siihen mitään huomiota. Pitkä tukka mytyllä päässä vaan ponnarilla. Suihkujen väli voi olla viikko helposti. Viikko menee huomaamatta, ja sitten kun sen suihkun muistaa on sellaisessa tilanteessa ettei sitä voi tehdä sillä sekunnilla, niin unohtuu taas. Nämä ovat noloja asioita, noloja vaikeuksia, ei niistä tule puhuttua koskaan. Kuka haluaa kertoa ettei muista syödä tai ettei muista käydä vaikka pissalla, ennen kuin tilanne on akuutti? Ei muista ottaa lääkkeitä. Ei tule koskaan soitettua lääkäriaikaa vaivoihin tai hammaslääkäriin, ennenkuin liian myöhään. Itsestä huolehtiminen, laskujen maksu, tärkeiden päivämäärien muistaminen, tapaamisten ja puheluiden hoitaminen, kotityöt ja lista on loputon... Koko elämä on yhtä paskaa takkuamista ja unohtelua. Melkein kaikki jää kesken tai hoitamatta. Luottotiedotkin menee helposti. Eikä edes siksi ettei ole varaa maksaa laskuja vaan ei vaan saa niitä maksettua. Ei saa tehtyä, pää ei toimi. Ja silloin kun toimii saattaa kohde olla ns. väärä tai hommat jää kesken kun ei riitäkään enää keskittyminen. Tekeminen vaihtuu koko ajan...

Ja todellakin elämänsä varrella on kehittänyt ison määrän haitallisia selviytymiskeinoja.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt sitä, eikö aikuisena ADHD-dg:n saaneille tarjota automaattisesti tapaamista tai useampia tapaamisia psykologin kanssa. Kun täältäkin saa lukea, että moni on kamppaillut koko elämänsä ja että diagnoosi tulee jopa helpotuksena ja kyse on usein ihmisen koko identiteetistä. Varmasti on elämän aikana ehtinyt omaksua monia haitallisia tapoja ja ajattelumalleja, joita olisi hyvä purkaa ammattilaisen kanssa, ehkä omaksua uusia tapoja ihan arkielämän hoitamiseen.

Osaako joku sanoa, tarjotaanko dg:n saaneelle mahdollisuutta keskusteluun psykologin kanssa? Jos itse haluaa, onko keskusteluapua mahdollista saada?

Aika karuilta kuulostavat täälläkin esim. hygieniaan liittyvät ongelmat. ADHD-dg:n ihmisen elämä kuulostaa samanlaiselta kuin pahasti masentuneen.

Itselläni oli hoitosuhde 18 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti julkiseen terveyden huoltoon ja opiskelija terveydenhuoltoon. Adhdta ei tutkittu koskaan koska olen nainen, älykäs ja pärjäsin koulussa , ja minulla oli perheessä kaikki hyvin .

Adhd tutkimuksiin päädyin ratkaisukeskeisen terapian ja erään valveutuneen lääkärin kautta, joka ei jälleen kerran suostunut kokeilemaan minulle taas uutta masennuslääkettä. Kun eihän adhd masennuslääkkeillä parane mutta niitä mulle 10 vuotta syötettiin .

Mutta niin, sain apua ja psykologin apua olen saanut koko elämäni suurin piirtein .

Tästä syystä mulla on lääke, se pitää mut toimintakykyisenä vaikka kaikki arjen asiat ei silti onnistuisikaan täysin, mut onnistuu ne 80% paremmin kuin ennen.