Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Todella moni loukkaantuu, jos epäilee yleisesti, etteivät kaikki ADHD-diagnoosit voi olla oikeita?
09.11.2022 |
Vaikka epäilyään ei kohdistaisi kehenkään yksittäiseen henkilöön, niin silti vastustus on mahdotonta. Aiheesta ei voi edes keskustella ilman että joku, jolla on ADHD, suuttuu.
Kaikille luulisi kuitenkin olevan selvää, että jokainen meistä asettuu ns. ADHD-spektrillä johonkin kohtaan ja sitä, milloin oireet haittaavat elämää niin paljon, että kyseessä on häiriö, on lähes mahdoton määrittää. Mitä enemmän tästä puhutaan julkisuudessa, sitä enemmän ADHD-diagnooseja tuntuu asetettavan. Diagnoosin saa kahdella psykiatrikäynnillä, usein ilman 100% varmuutta lapsuuden tietojen paikkansapitävyydestä ja jopa ilman vanhempien puhelin- tai videohaastattelua. Allekirjoittaneelle on sanottu, että lapsuuden tiedoista ja papereista tulisi etsiä edes yksi pieni merkki ADHD:sta, niin se riittää. Tällainen voi olla hyvin vaikka se, että on kerran unohtanut kirjat kotiin ja siitä on reissuvihkossa merkintä.
Eli mistä se johtuu, että tästä aiheesta on sopimatonta puhua?
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi vaatii ainakin puolen vuoden prosessin seuloineen ja jonot on vielä pidempiä. Kun taas hieman uneton tai masentunut saa lääkkeet kouraan 20 min vastaanoton aikana.
Mistä löydät tommosen lekurin joka pari kertaa kyselee vähän ja antaa ADHD-lääkityksen?
Rahalla saa. Lääkkeillä on kiva viihdekäyttöarvo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd:ta ei mitenkään pystytä tällä hetkellä todistamaan joten diagnoosit voi olla vääriäkin.
Kyllä pystyy. Sen näkee aivokuvissa. Mutta kuvantaminen on kallista, se jätetään yleensä väliin, ja kokeillaan lääkkeillä.
Lääkevaste todistaa diagnoosin oikeaksi tai vääräksi.
Adhd-henkilö muuttuu käytökseltään rauhallisemmaksi ja keskittyneemmäksi, kun hän saa lääkkeen (riittävällä annostuksella).
Henkilö jolla ei ole adhd-lääkettä, sen sijaan tuleekin energisemmäksi, hektiseksi, piristyy ja säheltää.
Ero on ihan päivänselvä ja silmin nähtävissä.
Miten todistat, että vaste johtuu nimenomaan ADHD:sta eikä esimerkiksi aivoihin kohdistuneesta pitkäaikasesta stressitilasta, joka esimerkiksi alkanut lapsuudessa esim. kaltoinkohtelun seurauksena? Silloin kyse on häiriöstä, johon tarvitaan psykoterapiaa, eikä pelkkiä stimulantteja. Ja voihan kyse olla vaikka autismista tai jostain itseaiheutetusta kuten ADT.
Mitä sinä et ymmärtänyt? Näkyvä oikea lääkevaste tulee vain jos ihmisellä on oikeasti adhd.
Siitä sen todistaa. Adhd-lääke ei auta sitä, jonka käytös johtuukin traumasta.
Ei tarvitse kauan googlailla, kun löytyy tietoa siitä, että mm. PTSD-oireisiin voi auttaa ADHD-lääkitys.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni Suomessa PTSD-oireisiin ei määrätä ADHD-lääkettä.
Kyse oli siitä, että jos (C-)PTSD:n ja ADHD:n oireet aikuisella voivat olla niin samankaltaisia, että miten ihmeessä voi pelkän lääkekokeilun avulla sanoa kumpi on kumpi.
Tuntuu että sinulla ei ole lainkaan kokemusta psykiatrin vastaanotolta. Ei se ole noin yksioikoista, että kas, molemmilla vipattaa jalat ja ei pysy paikallaan, laitetaanpa medikinetiä, kun "vaikuttaa" vähän kuin olisi adhd.
Kappas. Tuosta tuli mieleen, luuleeko ihmiset todella että adhd-diagnoosi saadaan kuten vaikkapa korvatulehdus-diagnoosi - 15 min terveyskeskuslääkärin vastaanotolla ja antibiootit kouraan? Siksikö ne luulee, että adhd-diagnooseja ja myös niitä lääkkeitä annetaan kuin liukuhihnalta? Ei ymmärretä erikoissairaanhoitoa, että siellä kyllä tutkitaan kuukausia, jopa vuosia? Väärän diagnoosin mahdollisuus on paljon paljon paljon pienempi kuin vartin mittaisella terveyskeskuskäynnillä.
Ja ei ymmärretä sitä, minkälaiset taustat ihmisillä on jotka diagnoosin aikuisiällä saa.
Esimerkiksi itselläni 18 vuoden hoitosuhde psykiatrisella, 3 burn outia, jatkuvia sairauslomia, unettomuus ..
Että ei ne ihmisen ongelmat ole alkanut toissaviikolla ja sit haetaan diagnoosi .
Minäkin aikuisiällä päädyin tutkimuksiin vasta kun kohdalle sattui lääkäri joka äimistyi siitä ettei minulle oltu koskaan tehty neurologisia tutkimuksia , kun olin ehtinyt kuluttaa yhteiskunnnan resursseja siinä vaiheessa jo melkoisesti koko ikäni teini-iästä lähtien. Ajatelkaa mikä resurssien hukka siinä on tapahtunut. Nyt dg ja lääkitys ollut 4,5vuotta ja sen jälkeen en ole tarvinnut yhtään sairauslomaa, en psykologia , en enää terapiaa edellisen loputtua 3,5v sitten.. kontrollikäynnit terveyskeskuksessa ja se on siinä.
Nykyään olen normaali ihminen
Kiitos diagnoosin ja lääkkeen.
Tämän takia en halua kuulla jauhettavan paksaa , että diagnoosit on vääriä ja turhia. Kun ei ne ole. Ne muuttaa ihmisen elämän
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä sanoo olevansa adhd. Minusta hän on vaan lapsellinen ja vähän tyhmä..😉
hv
Vierailija kirjoitti:
Joku psykiatri tätä pohdiskeli kun moni tulee turhaan vastanotolle, "hakemaan diagnoosia" eikä sitä saakaan. Tästä suututtiin mm adhd-facebook ryhmässä ihan täysin, että "ai haetaan turhia diagnooseja". Kukaan ei siellä huomannut punaista lankaa (noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??) punainen lanka oli se, että kaikki adhd:ta itsellään epäilevät eivät suinkaan ole adhd.
Perjantaidokkarissa ylellä oli myös juttua. Nuorisolääkäri sanoi, että moni nykypäivän asioista kuten vähäinen uni, stressi, liian kovat vaatimukset koulussa, voi tehdä sen ettei osaa keskittyä. Ero oikeaan adhd;een on se, että adhd-ihminen ei osaa oikeastaan koskaan keskittyä, ei ainakaan käskystä.
Eri juttu, jos joskus on joskus vaikeuksia keskittyä. Silloin syynä on jotain muuta.
Hän sanoi myös, että ihmiselle on helpompaa etsiä syytä jostain muusta kuin itsestään (vähäinen uni). Olisi helpompaa, jos ongelman voisi vain korjata jollain pillerillä. Siksi yritetään hakea diagnooseja joskus myös turhaankin.
Pitkälle koulutetut erikoislääkärit kyllä tunnistaa oikean oireiston, sitä ei yhdellä tai kahdella käynnillä saa. Ei ainakaan julkisella puolella. Psykologin testit yksistään kestivät viisi käyntiä, siihen päälle lääkärikäynnit.
"noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??" Tämä on tosi tärkeää huomioida! Kun tunnen useampia ADHD-diagnoosin aikuisena saaneita sekä ADHD:ta aikuisiällä itsellään epäilemään ryhtyneitä ihmisiä (joilla kyökkipsykologian perusteella on esim. kroonistunutta työuupumusta, univaikeuksia sekä joillakin ehkä em. syistä alkanutta, orastavaa alkoholismia), olen tullut siihen tulokseen, että ADHD-diagnoosin saaneilta puuttuu joko kyky itsereflektioon tai halu siihen. Tai ainakin sen viemiseen loogiseen johtopäätökseen. ADHD-diagnoosin saaneilta, vaikka he avoimesti asiasta puhuvat, tuntuu lääkkeistä huolimatta puuttuvan ns. peruskyky havainnoida, minkälaisen vaikutuksen he ympäristöön tekevät. Olen tosi, tosi pahoillani, että sanon tämän, mutta joskus tuntuu, että ADHD-diagnoosin saaneilta yksinkertaisesti puuttuvat käytöstavat. Ja sitten vedotaan ADHD:hen, se oikeuttaa kaiken. Ajatellaan, että se oma kokemus maailmasta ja sosiaalisista tilanteista on aito ja oikea - vaikka pitäisi tietää, että se oma ADHD vaikuttaa paitsi omaan olemiseen (joka muille näyttäytyy aivan holtittomana) myös siihen, miten maailman havainnoi. Sen sijaan nuo ADHD:ta epäilevät, muuten ongelmaiset sen sijaan tuntuvat ymmärtävän, että oma käsitys maailmasta saattaa olla esim. masentunut eikä siksi oikea, ja ylipäänsä käyttäytyvät paremmin. Tämä on nyt minun henkilökohtainen mielipiteeni rajallisin kokemuksin (ja aiheesta netistä ja naistenlehdistä lukeneena). Mutta sen nojalla neuvoisin kaikkia jotka itsellään ADHD:ta epäilevät, kysymään sekä läheisiltä että tuttavilta, onko omassa käytöksessä jotain huomautettavaa ulkopuolisten kannalta. Arvelen, että jos vastaukset vain ovat rehellisiä, tämä antaa osviittaa siihen, kannattaako lähteä tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan kysy, mitä nuo lääkkeet tekevät terveydelle? Miksei siitä puhuta missään?
Kukaan? Missään? Adhd-ryhmissä puhutaan paljonkin. Ja Duodecim-artikkelit on täynnä tutkimusta adhd-lääkehoidosta.
Adhd-lääkkeet ovat kautta linjan mietoja piristeitä, eikä niillä ole pitkäaikaisia vaikutuksia. Ne poistuvat elimistöstä muutamassa tunnissa.
Verrataan vaikka vahvaan kahviin (huono vertaus, mutta ymmärtänee sen hetkellisen vaikutuksen, ja ettei niistä suurta vaaraa ole, sykettä voi nostaa - kuten kahvikin.)
Amfetamiinilla ja kahvilla aika erilainen vaikutus terveyteen.
Vertaus olikin huono. Mutta ei toimi tuo sinunkaan, adhd ei ole amfetamiinia.
Ei olekaan, mutta lääkkeet on afmetamiinijohdannaisia. Aiheuttavat riippuvuutta, vieroitusoireita, kasvuhäiriöitä, hiustenlähtöä, ruokahaluttomuutta, sydänongelmia, vatsakipuja ym.
Hitto mua naurattaa aina nää "adhd-lääkeet aiheuttaa riippuvuutta", kun minä ja aika iso osa mun adhd-kavereista unohdetaan ottaa lääkkeet ihan säännöllisesti... sitten kun töissä menee aamupäivä säheltäessä sitä muistaa, että ei hitto, jäi lääke ottamatta tänäKIN aamuna.
Ostin dosetin ja laitoin sen kahvinkleittimen viereen, niin nyt muistaa paremmin ottaa. En ilmeisesti ole vielä tarpeeksi riippuvainen lääkkeestäni, kun tartten tämmäsen järjestelyn ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö kuinka monta hyvin kasvatettua lasta, joilla on ADHD?
Tiedättekö kuinka monta vähän vähemmän hyvin kasvatettua lasta, joilla on ADHD?
On vain käynyt mielessä...
Olen tuo joka edellä kommentoi sitä, että moni aikuisena ADHD-diagnoosin saanut ystäväni ja tuttavani vaikuttaa hyvin usein ns. normaalissa kanssakäymisessä siltä, että häneltä puuttuvat käytöstavat. (Mutta hän ei itse sitä tajua, ei pysty havainnoimaan oman toimintansa ja sanomistensa vaikutuksia ympärillä oleviin ihmisiin.) Mielessäni on ihminen, joka on viisikymppinen ja josta minulla koko ajan tulee sellainen olo, että tuo ihminen on huonosti kasvatettu.
Eli kyllä, on myös käynyt mielessä.
Tässä tekisi mieli ryhtyä myös pohtimaan sitä, miten koulujen tarkkisluokkien poistot ja nykyinen inkluusio vain pahentavat tilannetta, kun saavat aikaan sen, että myös siellä "spektrin keskiosassa" olevat lapset ja nuoret, joiden keskittyminen saattaa häiriintyä helposti, joutuvat tuonne kirjon toiseen päähän ihan vain poliittisten päätösten seurauksena (inkluusio ilman riittäviä resursseja eli rahaa). Mutta se on pidempi asia se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan huijausta koko juttu. "Keskittymisvaikeudet" johtuu laiskuudesta, luullaan ettei pitäisi tehdä mitään elannon eteen. Että muut kantavat leivän pöytään, kunhan itse tekee vain sitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.
Vai että keskittymishäiriöt johtuu laiskuudesta? 🤦
Itse ainakin koko ajan menen ja touhuan. Mutta kun mikään ei meinaa oikein valmistua, kun siinä kolmea asiaa yhtä aikaa tehdessä tulee kuusi uutta tehtäväksi. Täytyy jatkuvasti jarrutella, etten ota liikaa tehtäväksi.
Työnantajat ei ole oikein tykännyt, kun olen mennyt kyselemättä tekemään uusia tehtäviä sillä välin kun muut pitää taukoa ja odottelee käskyjä.
Onko todellakin niin, että aikuinen ihminen ei pysty tekemään noille impulsseilleen yhtään mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku psykiatri tätä pohdiskeli kun moni tulee turhaan vastanotolle, "hakemaan diagnoosia" eikä sitä saakaan. Tästä suututtiin mm adhd-facebook ryhmässä ihan täysin, että "ai haetaan turhia diagnooseja". Kukaan ei siellä huomannut punaista lankaa (noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??) punainen lanka oli se, että kaikki adhd:ta itsellään epäilevät eivät suinkaan ole adhd.
Perjantaidokkarissa ylellä oli myös juttua. Nuorisolääkäri sanoi, että moni nykypäivän asioista kuten vähäinen uni, stressi, liian kovat vaatimukset koulussa, voi tehdä sen ettei osaa keskittyä. Ero oikeaan adhd;een on se, että adhd-ihminen ei osaa oikeastaan koskaan keskittyä, ei ainakaan käskystä.
Eri juttu, jos joskus on joskus vaikeuksia keskittyä. Silloin syynä on jotain muuta.
Hän sanoi myös, että ihmiselle on helpompaa etsiä syytä jostain muusta kuin itsestään (vähäinen uni). Olisi helpompaa, jos ongelman voisi vain korjata jollain pillerillä. Siksi yritetään hakea diagnooseja joskus myös turhaankin.
Pitkälle koulutetut erikoislääkärit kyllä tunnistaa oikean oireiston, sitä ei yhdellä tai kahdella käynnillä saa. Ei ainakaan julkisella puolella. Psykologin testit yksistään kestivät viisi käyntiä, siihen päälle lääkärikäynnit.
"noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??" Tämä on tosi tärkeää huomioida! Kun tunnen useampia ADHD-diagnoosin aikuisena saaneita sekä ADHD:ta aikuisiällä itsellään epäilemään ryhtyneitä ihmisiä (joilla kyökkipsykologian perusteella on esim. kroonistunutta työuupumusta, univaikeuksia sekä joillakin ehkä em. syistä alkanutta, orastavaa alkoholismia), olen tullut siihen tulokseen, että ADHD-diagnoosin saaneilta puuttuu joko kyky itsereflektioon tai halu siihen. Tai ainakin sen viemiseen loogiseen johtopäätökseen. ADHD-diagnoosin saaneilta, vaikka he avoimesti asiasta puhuvat, tuntuu lääkkeistä huolimatta puuttuvan ns. peruskyky havainnoida, minkälaisen vaikutuksen he ympäristöön tekevät. Olen tosi, tosi pahoillani, että sanon tämän, mutta joskus tuntuu, että ADHD-diagnoosin saaneilta yksinkertaisesti puuttuvat käytöstavat. Ja sitten vedotaan ADHD:hen, se oikeuttaa kaiken. Ajatellaan, että se oma kokemus maailmasta ja sosiaalisista tilanteista on aito ja oikea - vaikka pitäisi tietää, että se oma ADHD vaikuttaa paitsi omaan olemiseen (joka muille näyttäytyy aivan holtittomana) myös siihen, miten maailman havainnoi. Sen sijaan nuo ADHD:ta epäilevät, muuten ongelmaiset sen sijaan tuntuvat ymmärtävän, että oma käsitys maailmasta saattaa olla esim. masentunut eikä siksi oikea, ja ylipäänsä käyttäytyvät paremmin. Tämä on nyt minun henkilökohtainen mielipiteeni rajallisin kokemuksin (ja aiheesta netistä ja naistenlehdistä lukeneena). Mutta sen nojalla neuvoisin kaikkia jotka itsellään ADHD:ta epäilevät, kysymään sekä läheisiltä että tuttavilta, onko omassa käytöksessä jotain huomautettavaa ulkopuolisten kannalta. Arvelen, että jos vastaukset vain ovat rehellisiä, tämä antaa osviittaa siihen, kannattaako lähteä tutkimuksiin.
Tätä olen monasti oman lapsen kohdalla katsonut. Tuntuu siltä, että hän ei yksinkertaisesti ehdi tulkita toisten eleitä tai ilmeitä oikein.
Osaa kyllä, jos aikaa annetaan, tunnekorteista tunnistaa ihan hyvin, mutta tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa ei "pysy kärryillä" kun on montaa ärsykettä, monta ihmistä, monta asiaa.
Ja usein sitten tulkitsee väärin.
Ei myöskään ollenkaan huomaa oman käytöksensä olevan normien vastaista. Esim puhuu päälle, keskeyttää tai menee liian lähelle, ns "toisen omaan tilaan" josta toinen sitten taas ei tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku psykiatri tätä pohdiskeli kun moni tulee turhaan vastanotolle, "hakemaan diagnoosia" eikä sitä saakaan. Tästä suututtiin mm adhd-facebook ryhmässä ihan täysin, että "ai haetaan turhia diagnooseja". Kukaan ei siellä huomannut punaista lankaa (noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??) punainen lanka oli se, että kaikki adhd:ta itsellään epäilevät eivät suinkaan ole adhd.
Perjantaidokkarissa ylellä oli myös juttua. Nuorisolääkäri sanoi, että moni nykypäivän asioista kuten vähäinen uni, stressi, liian kovat vaatimukset koulussa, voi tehdä sen ettei osaa keskittyä. Ero oikeaan adhd;een on se, että adhd-ihminen ei osaa oikeastaan koskaan keskittyä, ei ainakaan käskystä.
Eri juttu, jos joskus on joskus vaikeuksia keskittyä. Silloin syynä on jotain muuta.
Hän sanoi myös, että ihmiselle on helpompaa etsiä syytä jostain muusta kuin itsestään (vähäinen uni). Olisi helpompaa, jos ongelman voisi vain korjata jollain pillerillä. Siksi yritetään hakea diagnooseja joskus myös turhaankin.
Pitkälle koulutetut erikoislääkärit kyllä tunnistaa oikean oireiston, sitä ei yhdellä tai kahdella käynnillä saa. Ei ainakaan julkisella puolella. Psykologin testit yksistään kestivät viisi käyntiä, siihen päälle lääkärikäynnit.
"noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??" Tämä on tosi tärkeää huomioida! Kun tunnen useampia ADHD-diagnoosin aikuisena saaneita sekä ADHD:ta aikuisiällä itsellään epäilemään ryhtyneitä ihmisiä (joilla kyökkipsykologian perusteella on esim. kroonistunutta työuupumusta, univaikeuksia sekä joillakin ehkä em. syistä alkanutta, orastavaa alkoholismia), olen tullut siihen tulokseen, että ADHD-diagnoosin saaneilta puuttuu joko kyky itsereflektioon tai halu siihen. Tai ainakin sen viemiseen loogiseen johtopäätökseen. ADHD-diagnoosin saaneilta, vaikka he avoimesti asiasta puhuvat, tuntuu lääkkeistä huolimatta puuttuvan ns. peruskyky havainnoida, minkälaisen vaikutuksen he ympäristöön tekevät. Olen tosi, tosi pahoillani, että sanon tämän, mutta joskus tuntuu, että ADHD-diagnoosin saaneilta yksinkertaisesti puuttuvat käytöstavat. Ja sitten vedotaan ADHD:hen, se oikeuttaa kaiken. Ajatellaan, että se oma kokemus maailmasta ja sosiaalisista tilanteista on aito ja oikea - vaikka pitäisi tietää, että se oma ADHD vaikuttaa paitsi omaan olemiseen (joka muille näyttäytyy aivan holtittomana) myös siihen, miten maailman havainnoi. Sen sijaan nuo ADHD:ta epäilevät, muuten ongelmaiset sen sijaan tuntuvat ymmärtävän, että oma käsitys maailmasta saattaa olla esim. masentunut eikä siksi oikea, ja ylipäänsä käyttäytyvät paremmin. Tämä on nyt minun henkilökohtainen mielipiteeni rajallisin kokemuksin (ja aiheesta netistä ja naistenlehdistä lukeneena). Mutta sen nojalla neuvoisin kaikkia jotka itsellään ADHD:ta epäilevät, kysymään sekä läheisiltä että tuttavilta, onko omassa käytöksessä jotain huomautettavaa ulkopuolisten kannalta. Arvelen, että jos vastaukset vain ovat rehellisiä, tämä antaa osviittaa siihen, kannattaako lähteä tutkimuksiin.
Olet tavallaan oikeassa.
Itse olen todella reflektiivinen itseni suhteen mutta yksin kotona sitten kun on mahdollisuus sellaisia miettiä.
Siinä hetkessä mitä enemmän ihmisiä on läsnä, sitä vaikeampaa on tajuta sitä omaa käytöstä. Siis esimerkiksi kun on impulsiivinen eikä ymmärrä kohteliaisuuden rajoja ja kysyy vaikka vahingossa jotain tosi henkkoht. Tai jakaa jotain tosi henkkoht.
Toinen juttu on se että mulla on suoranainen trauma siitä miten ihmiset suuttuu mulle vaikken tarkoita pahaa. Siis se on niin stressaavaa, kun on koko ikänsä kuullut siitä, saanut valituksia, kieltoja, kielteistä huomiota. Nykyään en kävele edes punaisia päin, en ohittele jonoissa, en tee mitään sellasta koska en kestä sitä enää. Tuo ihmisten suuttuminen linkittyy siihen ettei havainnoi omaa toimintaa.
Mulla lääkkeet on auttanut tähän vähän. Näkemään oman toiminnan kyllä, mutta ei havainnoimaan sitä kovin hyvin in actionja muuttamaan käytöstä. Esimerkiksi puheenvuoroa odotan yleensä laskemalla pään sisällä tietyn luvun ja joskus olen tietoisesti hiljaa enkä osallistu keskusteluun ollenkaan.
Ja minulle tuo kuvailemasi asia, se on yksi hävettävimpiä adhd piirteitä ja tunnen paljon häpeää siitä. Mutta sen kanssa oppii elämään.
T. Adhd
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tittaliini kirjoitti:
Isäni on 70vuotias ja hänellä on varmasti adhd.
Isä pärjäsi kun sai kouluttamattonana yksinkertainen tehdastyön ja äiti siivosi,trli ruuat ja maksoi laskut.
NYKYYHTEIKUKTA EI VAIN ENÄÄ TOIMI NOIN.
Meillä "nuoremilla" (olen 40) addeilla on vaikeaa. Hyvin vaikeaa. Minä itse kävin läpi kolme koulunvaihtoa,tarkkisluokan, viisi epäonnistunutta opiskeluyritutä,kymmeniä työpaikkoja joissa yhdessäkään en ollut vuottakaan kunnes 25-vuotoaana sain Työkyvyttömyys eläkkeen.
Lapsia on kaksi joilla molemmilla adhd myös.
Ilmeisesti yksi selitys ADHD/ADD:n "räjähdysmäiselle kasvulle" on se, että taudinkuvaan kuuluva impulsiivisuus johtaa suurempaan hedelmällisyyteen. Eli ADHD/ADD:t lisääntyvät ns. normiväestöä nopeammin. Etenkin kun normiväestöllä on pikemminkin ongelmana liiallinen vastuuntunto, esim. pitää olla tutkinnot suoritettu, ammatti ja pysyvä työpaikka ennen kuin on riittävän turvattu taloudellinen tilanne perheen perustamiseen. (Ja kun tässä maailmassa etenkään naisille se ei sitä ole, vaan pätkätyöstä toiseen, niin ne vastuulliset aikuiset eivät lisäänny välttämättä lainkaan.)
Tarviiko tätä enempää ihmetellä.
En sano sitä, etteikö tarvittaisi kaikenlaisia ihmisiä ja jokainen lapsi Suomessa on rakas ja tärkeä ja ansaitsee tulla tähän maailmaan.
Mutta jos perinnöllinen häiriö/sairaus/ominaisuus lisääntyy, voi sen myös katsoa johtuvan siitä, että tuota ominaisuutta kantavat lisääntyvät (osin tuosta ominaisuudestaan johtuen) huomattavasti suuremmassa määrin kuin ne, joilla ei tuota ominaisuutta ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan huijausta koko juttu. "Keskittymisvaikeudet" johtuu laiskuudesta, luullaan ettei pitäisi tehdä mitään elannon eteen. Että muut kantavat leivän pöytään, kunhan itse tekee vain sitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.
Vai että keskittymishäiriöt johtuu laiskuudesta? 🤦
Itse ainakin koko ajan menen ja touhuan. Mutta kun mikään ei meinaa oikein valmistua, kun siinä kolmea asiaa yhtä aikaa tehdessä tulee kuusi uutta tehtäväksi. Täytyy jatkuvasti jarrutella, etten ota liikaa tehtäväksi.
Työnantajat ei ole oikein tykännyt, kun olen mennyt kyselemättä tekemään uusia tehtäviä sillä välin kun muut pitää taukoa ja odottelee käskyjä.Onko todellakin niin, että aikuinen ihminen ei pysty tekemään noille impulsseilleen yhtään mitään?
Sanottu täällä jo muutaman kerran ja sanon taas:
Tutustu neurologiaan.
Adhdn toiminnan ohjauksen vaikeudet tuntuu joskus siltä, kuin yrittäisit telekineettisesti siirtää norsua. Haluat tehdä jotain, haluat pestä hampaat. Ajattelet tunnin sitä että haluat pestä hampaat mutta et pääse ylös sängystä esimerkiksi. Sitä on vaikea kuvailla mutta jos teet tuon mielikuvaharjoituksen miltä tuntuisi yrittää siirtää ajatuksen voimalla norsua, siltä ne adhdn toiminnanohjauksen vaikeudet pahimmillaan tuntuu. T.adhd
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tittaliini kirjoitti:
Isäni on 70vuotias ja hänellä on varmasti adhd.
Isä pärjäsi kun sai kouluttamattonana yksinkertainen tehdastyön ja äiti siivosi,trli ruuat ja maksoi laskut.
NYKYYHTEIKUKTA EI VAIN ENÄÄ TOIMI NOIN.
Meillä "nuoremilla" (olen 40) addeilla on vaikeaa. Hyvin vaikeaa. Minä itse kävin läpi kolme koulunvaihtoa,tarkkisluokan, viisi epäonnistunutta opiskeluyritutä,kymmeniä työpaikkoja joissa yhdessäkään en ollut vuottakaan kunnes 25-vuotoaana sain Työkyvyttömyys eläkkeen.
Lapsia on kaksi joilla molemmilla adhd myös.Ilmeisesti yksi selitys ADHD/ADD:n "räjähdysmäiselle kasvulle" on se, että taudinkuvaan kuuluva impulsiivisuus johtaa suurempaan hedelmällisyyteen. Eli ADHD/ADD:t lisääntyvät ns. normiväestöä nopeammin. Etenkin kun normiväestöllä on pikemminkin ongelmana liiallinen vastuuntunto, esim. pitää olla tutkinnot suoritettu, ammatti ja pysyvä työpaikka ennen kuin on riittävän turvattu taloudellinen tilanne perheen perustamiseen. (Ja kun tässä maailmassa etenkään naisille se ei sitä ole, vaan pätkätyöstä toiseen, niin ne vastuulliset aikuiset eivät lisäänny välttämättä lainkaan.)
Tarviiko tätä enempää ihmetellä.En sano sitä, etteikö tarvittaisi kaikenlaisia ihmisiä ja jokainen lapsi Suomessa on rakas ja tärkeä ja ansaitsee tulla tähän maailmaan.
Mutta jos perinnöllinen häiriö/sairaus/ominaisuus lisääntyy, voi sen myös katsoa johtuvan siitä, että tuota ominaisuutta kantavat lisääntyvät (osin tuosta ominaisuudestaan johtuen) huomattavasti suuremmassa määrin kuin ne, joilla ei tuota ominaisuutta ole.
Ihan validi pointti ja omasta perheestä löytyy myös adhd vahinkolapsia 2 kpl.
Nykyisin kovin moni saa - ja tuntuu myös haluavan - itselleen tai lapselleen tarkkaavaisuus/käytöshäiriödiagnoosin. Omat havaintoni tuttavapiiristä osoittavat, että niissä perheissä, joissa lapsia ei osata kasvattaa, on pian yksi tai useampi "diagnosoitu". Lääkäri jakelevat näitä diagnooseja turhan anteliaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku psykiatri tätä pohdiskeli kun moni tulee turhaan vastanotolle, "hakemaan diagnoosia" eikä sitä saakaan. Tästä suututtiin mm adhd-facebook ryhmässä ihan täysin, että "ai haetaan turhia diagnooseja". Kukaan ei siellä huomannut punaista lankaa (noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??) punainen lanka oli se, että kaikki adhd:ta itsellään epäilevät eivät suinkaan ole adhd.
Perjantaidokkarissa ylellä oli myös juttua. Nuorisolääkäri sanoi, että moni nykypäivän asioista kuten vähäinen uni, stressi, liian kovat vaatimukset koulussa, voi tehdä sen ettei osaa keskittyä. Ero oikeaan adhd;een on se, että adhd-ihminen ei osaa oikeastaan koskaan keskittyä, ei ainakaan käskystä.
Eri juttu, jos joskus on joskus vaikeuksia keskittyä. Silloin syynä on jotain muuta.
Hän sanoi myös, että ihmiselle on helpompaa etsiä syytä jostain muusta kuin itsestään (vähäinen uni). Olisi helpompaa, jos ongelman voisi vain korjata jollain pillerillä. Siksi yritetään hakea diagnooseja joskus myös turhaankin.
Pitkälle koulutetut erikoislääkärit kyllä tunnistaa oikean oireiston, sitä ei yhdellä tai kahdella käynnillä saa. Ei ainakaan julkisella puolella. Psykologin testit yksistään kestivät viisi käyntiä, siihen päälle lääkärikäynnit.
"noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??" Tämä on tosi tärkeää huomioida! Kun tunnen useampia ADHD-diagnoosin aikuisena saaneita sekä ADHD:ta aikuisiällä itsellään epäilemään ryhtyneitä ihmisiä (joilla kyökkipsykologian perusteella on esim. kroonistunutta työuupumusta, univaikeuksia sekä joillakin ehkä em. syistä alkanutta, orastavaa alkoholismia), olen tullut siihen tulokseen, että ADHD-diagnoosin saaneilta puuttuu joko kyky itsereflektioon tai halu siihen. Tai ainakin sen viemiseen loogiseen johtopäätökseen. ADHD-diagnoosin saaneilta, vaikka he avoimesti asiasta puhuvat, tuntuu lääkkeistä huolimatta puuttuvan ns. peruskyky havainnoida, minkälaisen vaikutuksen he ympäristöön tekevät. Olen tosi, tosi pahoillani, että sanon tämän, mutta joskus tuntuu, että ADHD-diagnoosin saaneilta yksinkertaisesti puuttuvat käytöstavat. Ja sitten vedotaan ADHD:hen, se oikeuttaa kaiken. Ajatellaan, että se oma kokemus maailmasta ja sosiaalisista tilanteista on aito ja oikea - vaikka pitäisi tietää, että se oma ADHD vaikuttaa paitsi omaan olemiseen (joka muille näyttäytyy aivan holtittomana) myös siihen, miten maailman havainnoi. Sen sijaan nuo ADHD:ta epäilevät, muuten ongelmaiset sen sijaan tuntuvat ymmärtävän, että oma käsitys maailmasta saattaa olla esim. masentunut eikä siksi oikea, ja ylipäänsä käyttäytyvät paremmin. Tämä on nyt minun henkilökohtainen mielipiteeni rajallisin kokemuksin (ja aiheesta netistä ja naistenlehdistä lukeneena). Mutta sen nojalla neuvoisin kaikkia jotka itsellään ADHD:ta epäilevät, kysymään sekä läheisiltä että tuttavilta, onko omassa käytöksessä jotain huomautettavaa ulkopuolisten kannalta. Arvelen, että jos vastaukset vain ovat rehellisiä, tämä antaa osviittaa siihen, kannattaako lähteä tutkimuksiin.
Tätä olen monasti oman lapsen kohdalla katsonut. Tuntuu siltä, että hän ei yksinkertaisesti ehdi tulkita toisten eleitä tai ilmeitä oikein.
Osaa kyllä, jos aikaa annetaan, tunnekorteista tunnistaa ihan hyvin, mutta tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa ei "pysy kärryillä" kun on montaa ärsykettä, monta ihmistä, monta asiaa.
Ja usein sitten tulkitsee väärin.
Ei myöskään ollenkaan huomaa oman käytöksensä olevan normien vastaista. Esim puhuu päälle, keskeyttää tai menee liian lähelle, ns "toisen omaan tilaan" josta toinen sitten taas ei tykkää.
Näinhän se on.
Ja itse en esimerkiksi ymmärrä kovin hyvin kaikkea huumoria tai sarkasmia, kyky lukea tilanteita ja ilmeitä on heikko.
Vierailija kirjoitti:
3kk satsin myyvät , mutta ehkä lapset erijuttu.
Ei ole väliä ostaako yhden vai kolme pakettia kerralla, mutta edellinen ostettu erä pitää olla melkein jo käytetty loppuun, ennen kuin myydään lisää.
Kerrankin olin ostanut kaksi pakettia kerralla, enkä muistanut tätä, mielessä oli että olin ostanut vain yhden. Kun se yksi oli vähissä, menin apteekkiin. Sieltä sanottiin että sinulla pitäisi olla vielä yksi paketti kotona. Eivätkä myyneet enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen lapsuus voi "aiheuttaa" aivoissa adhd:n puhkeamisen. Mielenkiintoista, koska kyseessä pitäisi olla synnynnäinen ominaisuus. Voiko olla, että ilman lapsuuden stressitekijöitä mitään ADHD:ta ei puhkeaisi vaikka alttius olisi? Olisko näyttää jotain tutkimusta ADHD-ihmisistä ja heidän lapsuuden elinolosuhteistaan? Kuinka moni on kasvanut täysin turvallisessa ympäristössä? Miten erottaa ADHD ja C-PTSD aikuisella? Miten jokin synnynnäinen neurologinen ominaisuus voi olla häiriö, jota tulee lääkitä stimulanteilla? Eikö yhteiskunta hyväksy erilaisuutta?
Voi mikä ääliö olet.
Etkö ymmärrä että ADHD EI OLE VAIN SE MIKÄ NÄKYY SINULLE ERILAISUUTENA ULOSPÄIN?!
adhd on jatkuvaa levottomuutta, unettomuutta, tuskaisuutta, ahdistusta, masennusta , ja näihin liittyviä lieveilmiöitä kuten syömishäiriöitä, päihteiden käyttöä, riskikäyttäytymistä tai itsetuhoisuutta.
ETKÖ TAJUA !! miten tyhmä voit olla??
Luuletko että ihmiset syövät lääkkeitä jotta he käyttäytyisivät eri tavalla neurotyypillisten mieliksi???
Lääkkeitä syödään jotta säilyy toimintakyky ja sitä myötä elämänhalu ihmisellä!
Voi Jeesus että voi olla kamalia ihmisiä olemassa . Tule seuraavaksi kiusaamaan siitä että nyt adhd ihminen hermostui. Anna tulla! Kyllä mä kestän kun kuullut sitä koko ikäni. Se on ollut toisten suurinta huvia katsella sitä.
Oli puhetta ADHD-diagnoosin saaneen huonosta käyttäytymisestä... Miksi pitää vahvistaa näitä stereotypioita tieten tahtoen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tittaliini kirjoitti:
Isäni on 70vuotias ja hänellä on varmasti adhd.
Isä pärjäsi kun sai kouluttamattonana yksinkertainen tehdastyön ja äiti siivosi,trli ruuat ja maksoi laskut.
NYKYYHTEIKUKTA EI VAIN ENÄÄ TOIMI NOIN.
Meillä "nuoremilla" (olen 40) addeilla on vaikeaa. Hyvin vaikeaa. Minä itse kävin läpi kolme koulunvaihtoa,tarkkisluokan, viisi epäonnistunutta opiskeluyritutä,kymmeniä työpaikkoja joissa yhdessäkään en ollut vuottakaan kunnes 25-vuotoaana sain Työkyvyttömyys eläkkeen.
Lapsia on kaksi joilla molemmilla adhd myös.Ilmeisesti yksi selitys ADHD/ADD:n "räjähdysmäiselle kasvulle" on se, että taudinkuvaan kuuluva impulsiivisuus johtaa suurempaan hedelmällisyyteen. Eli ADHD/ADD:t lisääntyvät ns. normiväestöä nopeammin. Etenkin kun normiväestöllä on pikemminkin ongelmana liiallinen vastuuntunto, esim. pitää olla tutkinnot suoritettu, ammatti ja pysyvä työpaikka ennen kuin on riittävän turvattu taloudellinen tilanne perheen perustamiseen. (Ja kun tässä maailmassa etenkään naisille se ei sitä ole, vaan pätkätyöstä toiseen, niin ne vastuulliset aikuiset eivät lisäänny välttämättä lainkaan.)
Tarviiko tätä enempää ihmetellä.En sano sitä, etteikö tarvittaisi kaikenlaisia ihmisiä ja jokainen lapsi Suomessa on rakas ja tärkeä ja ansaitsee tulla tähän maailmaan.
Mutta jos perinnöllinen häiriö/sairaus/ominaisuus lisääntyy, voi sen myös katsoa johtuvan siitä, että tuota ominaisuutta kantavat lisääntyvät (osin tuosta ominaisuudestaan johtuen) huomattavasti suuremmassa määrin kuin ne, joilla ei tuota ominaisuutta ole.
Ihan validi pointti ja omasta perheestä löytyy myös adhd vahinkolapsia 2 kpl.
Varmaan tuo hedelmällisyyskin, mutta myös se, että vain noin 50-60 vuotta sitten kouluksi riitti pelkkä kansakoulu. Neljä vuotta riitti että räpisteli. Kovin moni ADHD-veijari ei tainnut jatkaa yhtään pidemmälle, hyvä jos lukemaan oppi. ADHD:ta on varmasti ollut aina, mutta heitä ei ole pakotettu koulun penkillä pysymään kuten nyt.
Tämän hetken lapsilta vaaditaan enemmän kuin 50 vuotta sitten, enemmän kuin 30 vuotta sitten.
Ne ketkä ei tahdo pärjätä menossa mukana, erottuvat aiempaa paremmin. Ja kun kenellekään ei riitä neljä vuotta, vaan oppivelvollisuus on nostettu jopa 18 vuoteen asti. On vaan pärjättävä tässä putkessa mihin laitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku psykiatri tätä pohdiskeli kun moni tulee turhaan vastanotolle, "hakemaan diagnoosia" eikä sitä saakaan. Tästä suututtiin mm adhd-facebook ryhmässä ihan täysin, että "ai haetaan turhia diagnooseja". Kukaan ei siellä huomannut punaista lankaa (noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??) punainen lanka oli se, että kaikki adhd:ta itsellään epäilevät eivät suinkaan ole adhd.
Perjantaidokkarissa ylellä oli myös juttua. Nuorisolääkäri sanoi, että moni nykypäivän asioista kuten vähäinen uni, stressi, liian kovat vaatimukset koulussa, voi tehdä sen ettei osaa keskittyä. Ero oikeaan adhd;een on se, että adhd-ihminen ei osaa oikeastaan koskaan keskittyä, ei ainakaan käskystä.
Eri juttu, jos joskus on joskus vaikeuksia keskittyä. Silloin syynä on jotain muuta.
Hän sanoi myös, että ihmiselle on helpompaa etsiä syytä jostain muusta kuin itsestään (vähäinen uni). Olisi helpompaa, jos ongelman voisi vain korjata jollain pillerillä. Siksi yritetään hakea diagnooseja joskus myös turhaankin.
Pitkälle koulutetut erikoislääkärit kyllä tunnistaa oikean oireiston, sitä ei yhdellä tai kahdella käynnillä saa. Ei ainakaan julkisella puolella. Psykologin testit yksistään kestivät viisi käyntiä, siihen päälle lääkärikäynnit.
"noh, adhd-aikuiset... ehkä ei ehdi sisäistää lukemaansa??" Tämä on tosi tärkeää huomioida! Kun tunnen useampia ADHD-diagnoosin aikuisena saaneita sekä ADHD:ta aikuisiällä itsellään epäilemään ryhtyneitä ihmisiä (joilla kyökkipsykologian perusteella on esim. kroonistunutta työuupumusta, univaikeuksia sekä joillakin ehkä em. syistä alkanutta, orastavaa alkoholismia), olen tullut siihen tulokseen, että ADHD-diagnoosin saaneilta puuttuu joko kyky itsereflektioon tai halu siihen. Tai ainakin sen viemiseen loogiseen johtopäätökseen. ADHD-diagnoosin saaneilta, vaikka he avoimesti asiasta puhuvat, tuntuu lääkkeistä huolimatta puuttuvan ns. peruskyky havainnoida, minkälaisen vaikutuksen he ympäristöön tekevät. Olen tosi, tosi pahoillani, että sanon tämän, mutta joskus tuntuu, että ADHD-diagnoosin saaneilta yksinkertaisesti puuttuvat käytöstavat. Ja sitten vedotaan ADHD:hen, se oikeuttaa kaiken. Ajatellaan, että se oma kokemus maailmasta ja sosiaalisista tilanteista on aito ja oikea - vaikka pitäisi tietää, että se oma ADHD vaikuttaa paitsi omaan olemiseen (joka muille näyttäytyy aivan holtittomana) myös siihen, miten maailman havainnoi. Sen sijaan nuo ADHD:ta epäilevät, muuten ongelmaiset sen sijaan tuntuvat ymmärtävän, että oma käsitys maailmasta saattaa olla esim. masentunut eikä siksi oikea, ja ylipäänsä käyttäytyvät paremmin. Tämä on nyt minun henkilökohtainen mielipiteeni rajallisin kokemuksin (ja aiheesta netistä ja naistenlehdistä lukeneena). Mutta sen nojalla neuvoisin kaikkia jotka itsellään ADHD:ta epäilevät, kysymään sekä läheisiltä että tuttavilta, onko omassa käytöksessä jotain huomautettavaa ulkopuolisten kannalta. Arvelen, että jos vastaukset vain ovat rehellisiä, tämä antaa osviittaa siihen, kannattaako lähteä tutkimuksiin.
Tätä olen monasti oman lapsen kohdalla katsonut. Tuntuu siltä, että hän ei yksinkertaisesti ehdi tulkita toisten eleitä tai ilmeitä oikein.
Osaa kyllä, jos aikaa annetaan, tunnekorteista tunnistaa ihan hyvin, mutta tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa ei "pysy kärryillä" kun on montaa ärsykettä, monta ihmistä, monta asiaa.
Ja usein sitten tulkitsee väärin.
Ei myöskään ollenkaan huomaa oman käytöksensä olevan normien vastaista. Esim puhuu päälle, keskeyttää tai menee liian lähelle, ns "toisen omaan tilaan" josta toinen sitten taas ei tykkää.
Kiitos vastauksestasi, ja asian avaamisesta. Onko tuo asia, jolle vanhempi tai muu kasvattaja esim. päiväkodissa ei voi tehdä mitään? Eikö esim. tilanteen pysäyttäminen ja toisto auta ollenkaan? Että sanoisi vain sinnikkäästi lapselle (ja pyytäisi esim. leikkitovereita sanomaan myös), että taas sinä keskeytit, ei saa keskeyttää toista? Jos ja kun lapsi on älykäs ja muuten kykeneväinen oppimiseen, eivätkö nämä asiat (käytöstavat) ole ihan opittavissa olevia asioita?
Tämä kuulostaa siltä, että nepsykirjon lasten todellakin tulisi saada kasvaa ja oppia mahdollisimman pienessä pienryhmässä. Liisa Keltikangas-Järvinen on aikoinaan kirjoittanut siitä, miten jokainen uusi ihminen ryhmässä merkitsee ihmissuhteiden ja siten vuorovaikutustilanteiden eksponentiaalista kasvua. Myös aikuisten ryhmissä, tietenkin, mutta lapsiryhmissä, joissa pieni ihminen vasta opettelee sosiaalista kanssakäymistä, liian monen ihmisen oleminen samassa ryhmässä kuormittaa ihan ns. perusnormi-ihmistäkin, jolla ei ole nepsy-diagnoosia. Meni vähän sivuun asiasta, mutta halusin nostaa tämän asian esiin.
Olisiko vanhemmilla mitään mahdollisuuksia suojella nepsy-lapsiaan liian suurilta lapsiryhmiltä, jotta omatahtinen sosiaalisen kanssakäymisen oppiminen onnistuisi paremmin? Perhepäivähoito?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan huijausta koko juttu. "Keskittymisvaikeudet" johtuu laiskuudesta, luullaan ettei pitäisi tehdä mitään elannon eteen. Että muut kantavat leivän pöytään, kunhan itse tekee vain sitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.
Vai että keskittymishäiriöt johtuu laiskuudesta? 🤦
Itse ainakin koko ajan menen ja touhuan. Mutta kun mikään ei meinaa oikein valmistua, kun siinä kolmea asiaa yhtä aikaa tehdessä tulee kuusi uutta tehtäväksi. Täytyy jatkuvasti jarrutella, etten ota liikaa tehtäväksi.
Työnantajat ei ole oikein tykännyt, kun olen mennyt kyselemättä tekemään uusia tehtäviä sillä välin kun muut pitää taukoa ja odottelee käskyjä.Onko todellakin niin, että aikuinen ihminen ei pysty tekemään noille impulsseilleen yhtään mitään?
Sanottu täällä jo muutaman kerran ja sanon taas:
Tutustu neurologiaan.Adhdn toiminnan ohjauksen vaikeudet tuntuu joskus siltä, kuin yrittäisit telekineettisesti siirtää norsua. Haluat tehdä jotain, haluat pestä hampaat. Ajattelet tunnin sitä että haluat pestä hampaat mutta et pääse ylös sängystä esimerkiksi. Sitä on vaikea kuvailla mutta jos teet tuon mielikuvaharjoituksen miltä tuntuisi yrittää siirtää ajatuksen voimalla norsua, siltä ne adhdn toiminnanohjauksen vaikeudet pahimmillaan tuntuu. T.adhd
Mutta pitääkö niihin omiin tunteisiin mennä mukaan? Reaalimaailmassa on helpompaa pestä hampaat kuin nostaa elefanttia ajatuksen voimalla.
Jos ihminen ei pysty ohjaamaan omaa toimintaansa niin, että pesee hampaat silloin kun on sen tarve, sairashan ihminen silloin on. Toivottavasti lääkitys auttaa. Niin ADHD/ADD kuin masentuneellekin (jolla myös voi olla vaikeuksia harjata hampaansa ajallaan, ymmärrän sen).
Alue: Aihe vapaa
Adhd näkyy aivokuvissa etuotsalohkossa.
Diagnostisena välineenä aivokuvaus on turha ja kallis kun häiriö voidaan todeta oireiden perusteella.