Lue keskustelun säännöt.
Kun oma mieli pilaa lupaavasti alkaneen uran
08.11.2022 |
Olen välillä vain pohjattoman väsynyt. Olen pohtinut lopputilin ottamista taas tänäänkin monta kertaa.
Olen edennyt nuorena ja nopeasti urallani vaativiin asemiin, joissa minulla on paljon vastuuta. Olen saanut aina työpaikoilta loistavat suositukset, vaikka itse olen luullut, että olen potkujen partaalla. Ensimmäiset vaativat työni sain niin, että en itse edes hakenut niitä.
Olen luova, helposti innostuva, älykäs, nopea oppimaan ja kokeilen rohkeasti uutta. Näin sanotaan palautteesta, jonka olen kerta toisensa jälkeen saanut. Itse en sitä tunne. En, vaikka olen istunut terapiassa yli kymmenen vuotta elämästäni ja teen mieleni kanssa tosi paljon töitä.
Joka ikisessä työssä olen jatkuvasti stressaantunut, vapaa-ajastani menee vähitellen ilo, ja pelkään kohta saavani potkut. Sitten vasta lähdön hetkellä tulee yllätyksenä, että olenkin suoriutunut hyvin.
Nyt olen aloittanut ensimmäistä kertaa työn, johon olen tullut ulkopuolelta ihan uutena ja saanut sen "omilla ansioillani" eikä kontakteilla ollut mitään merkitystä.
Puoli vuotta minun jälkeeni aloitti kollega, joka on minua kokeneempi, tehokkaampi, ja vielä TODELLA kaunis ja mukava. Hänen suunnastaan ei tule minkäänlaista kilpailua tai vertailuasetelmaa meidän välillemme, hän on sillä tavalla kypsä ja tosi reilu.
Itse taas vertaan itseäni häneen ihan jatkuvasti. Käytännössä hukutan itseni projekteihin, sillä yritän pysyä hänen perässään. Pelkään, että maailmanlaajuisen huonon taloustilanteen takia tulee yt:t ja siinä hötäkässä minä saan potkut. Siksi yritän koko ajan todistaa että pystyn samaan kuin hän. En siltikään pysty. Olen ihan rajoilla, että selviydynkö.
Lisäksi käyn siviilielämässä parhaillaan läpi erokriisiä. Eilen illallakin itkin käytännössä koko illan kun töissä tapahtuneen väärinkäsityksen takia ruoskin itseäni koko illan ja samalla mietin erojuttuja. En saanut untakaan.
Olen ottanut elämässäni sen asenteen, että menen päin pelkojani. Että kyllä ne uskomukset muuttuvat, kun saan kokemusta, että pärjäänkin ihan hienosti. No olen jo ehtinyt ihan aikuiseen ikään, eivätkä epävarmuudet ole yhtään hellittäneet tässä vuosien mittaan. Ne ovat jossain määrin jopa pahentuneet, kun roolit ovat muuttuneet vaativammiksi.
Ja minähän kovasti haluaisin tehdä tällaisia töitä. Olen kova tekemään hommia, kilpailuhenkinen ja nopeatempoinen. Ja mieleni on sillä tavalla levoton, että se nauttii haasteesta. Se sopii tämäntyyppisiin rooleihin.
Jos uskoisin itseeni, kaikki olisi ihan hyvin. En ole antanut periksi, sillä se olisi huonolle itsetunnolleni voitto.
Mutta en minä kohta enää jaksa. Apuakin saan jo terapiasta ja minulla on hyviä ystäviä tukena. Tunnen oman mieleni liikkeet hyvin ja ymmärrän järjellä, että uskomukseni itsestäni eivät ole realistisia ja vaadin enemmän itseltäni kuin muut. Silti vaadin ja olen uupumisvaarassa. Taas kerran. Tämä syö kaiken nautinnon elämästäni.
Samalla tuntuu turhamaiselta valittaa tällaisesta. "Yhyy, mulla on niiiin hyvä työ ja mä oon niiiin lahjakas mutta kun mä en vain usko itseeni." Tämähän on ns. luksusongelma. Mutta en kaipaa ollenkaan olkapäille taputtelevaa viestiä, että kyllä sä pystyt kun vain uskot itseesi ja olet ihan mahtava tyyppi jne. Siitä ei ole todistetusti hyötyä. Vaan jotenkin se usko pitäisi löytää sisältä.
En näe mitään muuta ulospääsyä tästä tilanteesta tällä hetkellä kuin lopputilin. Olen vain ihan helvetin väsynyt taistelemaan omaa mieltäni vastaan.
Kommentit (95)
Eka luin tämän, kiinnostuin. Ja hieman samaistuin joltain osin, paitsi en ole itse vaativassa työssä. Mutta meissä on jotain samaa.
Saat sympatiani.
Mutta, ajattelet liimaa, pyörittelet liikaa näitä asioita mielessäsi. Itsetuntoasi, mitä joku ajattelee. Vaikka se olisi inhimillistä.
Rauhoita mieltäsi ja kaiken pohtimista ja yliajattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsisin toisenlaisen työn ja ylipäätään asettaisin työelämän paljon matalampaan prioriteettiin. En haluaisi pilata elämääni työn takia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis oikeasti teet? Sparrailu ja ideointi ei oikein kerro mitään...
Tämä on juuri sitä luovaa alaa ja ohutta yläpilveä, jossa tavoitteet on epämääräiset :D
Vakavasti puhuttuna en viitsi kertoa kovin tarkoilla spekseillä nettipalstalla mitään yksityiselämästäni. Ihan varmuuden vuoksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis oikeasti teet? Sparrailu ja ideointi ei oikein kerro mitään...
Tämä on juuri sitä luovaa alaa ja ohutta yläpilveä, jossa tavoitteet on epämääräiset :D
Vakavasti puhuttuna en viitsi kertoa kovin tarkoilla spekseillä nettipalstalla mitään yksityiselämästäni. Ihan varmuuden vuoksi.Ap
Jos sinulla ei ole tavoitteita, niin mihin kokemasi paineet sitten perustuvat? Ei tässä nyt sinun yksityisyyttäsi haluta tunteakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa mistään terapeutin neuvoista hyödyt. Kannattaa ennemminkin harjoittaa tunnetyöskentelyä esim psykoanalyyttisen terapeutin luona. Sairauslomaa nyt ei tietenkään kannata ottaa eikä lääkkeitä syödä, ei se olo niillä parane, koska itseään ei pääse pakoon.
Itseään ei pääse pakoon mutta päihteillä voi lieventää itseään ja loihtia muista mukavempia.
-sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eka luin tämän, kiinnostuin. Ja hieman samaistuin joltain osin, paitsi en ole itse vaativassa työssä. Mutta meissä on jotain samaa.
Saat sympatiani.Mutta, ajattelet liimaa, pyörittelet liikaa näitä asioita mielessäsi. Itsetuntoasi, mitä joku ajattelee. Vaikka se olisi inhimillistä.
Rauhoita mieltäsi ja kaiken pohtimista ja yliajattelua.
Miten?
Minulla on ollut paljon vastaavia ajatuksia kuin ap:lla ja samanlaista taustaa. Nyt olen ensimmäistä kertaa vuosiin sellaisessa työpaikassa, jossa esihenkilö ihan oikeasti ohjaa ja seuraa työtäni. Aikataulut ovat tiukkoja, mutta helpottaa paljon työntekoa kun ei pelkästään itsekseen tarvitse yrittää pohtia mitä pitäisi tehdä, millä tavalla ja milloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut paljon vastaavia ajatuksia kuin ap:lla ja samanlaista taustaa. Nyt olen ensimmäistä kertaa vuosiin sellaisessa työpaikassa, jossa esihenkilö ihan oikeasti ohjaa ja seuraa työtäni. Aikataulut ovat tiukkoja, mutta helpottaa paljon työntekoa kun ei pelkästään itsekseen tarvitse yrittää pohtia mitä pitäisi tehdä, millä tavalla ja milloin.
Monessa työpaikassa ei anneta mahdollisuutta ajan kanssa kasvaa uuteen tehtävään, vaan odotetaan että henkilö heti ottaa uudessa työpaikassa valtavan määrän uusia projekteja kerralla haltuun. Seurauksena on sitten koko ajan täysin riittämätön olo.
Perusta oma firma. Sitten olet vilpittömän onnellinen jokaisesta itseäsi paremmasta työntekijästä. Ei ole kateuden tunteita, koska mitä parempaa porukkaa, sen parempi sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnolliselle ihmiselle on vaikeaa jättää asioita puolitiehen. Mieli jää helposti pyörittämään asioita vapaa-ajalla, vaikka järjellä ymmärtäisi ettei kaikki ole pelkästään omalla vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis oikeasti teet? Sparrailu ja ideointi ei oikein kerro mitään...
Tämä on juuri sitä luovaa alaa ja ohutta yläpilveä, jossa tavoitteet on epämääräiset :D
Vakavasti puhuttuna en viitsi kertoa kovin tarkoilla spekseillä nettipalstalla mitään yksityiselämästäni. Ihan varmuuden vuoksi.Ap
Jos sinulla ei ole tavoitteita, niin mihin kokemasi paineet sitten perustuvat? Ei tässä nyt sinun yksityisyyttäsi haluta tunteakaan.
Tämä palautuu hyviin pointteihin, jotka joku toinen nosti tässä ketjussa esiin. Että paineet eivät pohjimmiltaan synny siitä, että pelkää alisuoriutuvansa työssä tai menettävänsä sen, vaan siitä, että kytkee oman arvonsa ja identiteettinsä ainakin osittain työhön. Mikä ei tietenkään ole tervettä. Ja siksi se on tärkeää kyseenalaistaa.
Ehdottomasti minun pitäisi pienentää työn merkitystä elämässäni. Pohjimmiltani minulle tärkeintä on perhe, ystävät, luonto ja eläimet. Ei mikään urakiito. Joten onko tämä rooli edes minua varten?
Uskon, että olen oikealla alalla. Se on jopa aika lähellä kutsumusta. Mutta ehkä asiantuntijatehtävä ja itsenäisempi rooli olisi minua varten.
Luin kerran hyvän johtamisen alan artikkelin, jossa HR-ammattilainen kirjoitti, miten tosi usein johtajiksi valikoidaan jollain tavalla asiantuntijaroolissa hyvin suoriutuvat ihmiset, joista tuleekin sitten huonoja pomoja - koska pomopesti vaatii ihan erilaisia taitoja. Saattaa olla, että minulle on käymässä juuri näin.
Mutta kun ekan kerran tuli kohdalle se mahdollisuus, että joku kysyi, että haluaisitko tämän johtotason duunin - kyllähän se imartelee ja aika kyseenalaistamatta lähdin siihen mukaan, "kun kerran joku uskoo minusta näin hyvää".
Summa summarum. Ehkä tosiaan olen oikealla alalla mutta väärässä roolissa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnolliselle ihmiselle on vaikeaa jättää asioita puolitiehen. Mieli jää helposti pyörittämään asioita vapaa-ajalla, vaikka järjellä ymmärtäisi ettei kaikki ole pelkästään omalla vastuulla.
Ja tunnollinenhan kyllä tekee, oli ohjeistus miten puutteellista tahansa ja työvälineet huonot. Ilman säännöllisiä suunnatarkistuksia tunnollinen voi kuitenkin tehdä vahingossa paljon turhaakin, kun ei oikein uskalla jättää mitään hoitamatta.
Miksi luulet, että asiantuntijoilla ei olisi tulostavoitteita? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis oikeasti teet? Sparrailu ja ideointi ei oikein kerro mitään...
Tämä on juuri sitä luovaa alaa ja ohutta yläpilveä, jossa tavoitteet on epämääräiset :D
Vakavasti puhuttuna en viitsi kertoa kovin tarkoilla spekseillä nettipalstalla mitään yksityiselämästäni. Ihan varmuuden vuoksi.Ap
Jos sinulla ei ole tavoitteita, niin mihin kokemasi paineet sitten perustuvat? Ei tässä nyt sinun yksityisyyttäsi haluta tunteakaan.
Tämä palautuu hyviin pointteihin, jotka joku toinen nosti tässä ketjussa esiin. Että paineet eivät pohjimmiltaan synny siitä, että pelkää alisuoriutuvansa työssä tai menettävänsä sen, vaan siitä, että kytkee oman arvonsa ja identiteettinsä ainakin osittain työhön. Mikä ei tietenkään ole tervettä. Ja siksi se on tärkeää kyseenalaistaa.
Ehdottomasti minun pitäisi pienentää työn merkitystä elämässäni. Pohjimmiltani minulle tärkeintä on perhe, ystävät, luonto ja eläimet. Ei mikään urakiito. Joten onko tämä rooli edes minua varten?
Uskon, että olen oikealla alalla. Se on jopa aika lähellä kutsumusta. Mutta ehkä asiantuntijatehtävä ja itsenäisempi rooli olisi minua varten.
Luin kerran hyvän johtamisen alan artikkelin, jossa HR-ammattilainen kirjoitti, miten tosi usein johtajiksi valikoidaan jollain tavalla asiantuntijaroolissa hyvin suoriutuvat ihmiset, joista tuleekin sitten huonoja pomoja - koska pomopesti vaatii ihan erilaisia taitoja. Saattaa olla, että minulle on käymässä juuri näin.
Mutta kun ekan kerran tuli kohdalle se mahdollisuus, että joku kysyi, että haluaisitko tämän johtotason duunin - kyllähän se imartelee ja aika kyseenalaistamatta lähdin siihen mukaan, "kun kerran joku uskoo minusta näin hyvää".
Summa summarum. Ehkä tosiaan olen oikealla alalla mutta väärässä roolissa.
Ap
Ehkä ei vain vielä ole oikea aika. Löydät varmasti oman tiesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis oikeasti teet? Sparrailu ja ideointi ei oikein kerro mitään...
Tämä on juuri sitä luovaa alaa ja ohutta yläpilveä, jossa tavoitteet on epämääräiset :D
Vakavasti puhuttuna en viitsi kertoa kovin tarkoilla spekseillä nettipalstalla mitään yksityiselämästäni. Ihan varmuuden vuoksi.Ap
Jos sinulla ei ole tavoitteita, niin mihin kokemasi paineet sitten perustuvat? Ei tässä nyt sinun yksityisyyttäsi haluta tunteakaan.
Tämä palautuu hyviin pointteihin, jotka joku toinen nosti tässä ketjussa esiin. Että paineet eivät pohjimmiltaan synny siitä, että pelkää alisuoriutuvansa työssä tai menettävänsä sen, vaan siitä, että kytkee oman arvonsa ja identiteettinsä ainakin osittain työhön. Mikä ei tietenkään ole tervettä. Ja siksi se on tärkeää kyseenalaistaa.
Ehdottomasti minun pitäisi pienentää työn merkitystä elämässäni. Pohjimmiltani minulle tärkeintä on perhe, ystävät, luonto ja eläimet. Ei mikään urakiito. Joten onko tämä rooli edes minua varten?
Uskon, että olen oikealla alalla. Se on jopa aika lähellä kutsumusta. Mutta ehkä asiantuntijatehtävä ja itsenäisempi rooli olisi minua varten.
Luin kerran hyvän johtamisen alan artikkelin, jossa HR-ammattilainen kirjoitti, miten tosi usein johtajiksi valikoidaan jollain tavalla asiantuntijaroolissa hyvin suoriutuvat ihmiset, joista tuleekin sitten huonoja pomoja - koska pomopesti vaatii ihan erilaisia taitoja. Saattaa olla, että minulle on käymässä juuri näin.
Mutta kun ekan kerran tuli kohdalle se mahdollisuus, että joku kysyi, että haluaisitko tämän johtotason duunin - kyllähän se imartelee ja aika kyseenalaistamatta lähdin siihen mukaan, "kun kerran joku uskoo minusta näin hyvää".
Summa summarum. Ehkä tosiaan olen oikealla alalla mutta väärässä roolissa.
Ap
Joka ikisessä työssä olen jatkuvasti stressaantunut, vapaa-ajastani menee vähitellen ilo, ja pelkään kohta saavani potkut.
Haluatko nyt varmasti lukita vastauksen, että ala on oikea?
Onko tuo tosiaan jollain tavalla tavoittelemisen arvoista tai mielekästä elämää?
Vierailija kirjoitti:
Perusta oma firma. Sitten olet vilpittömän onnellinen jokaisesta itseäsi paremmasta työntekijästä. Ei ole kateuden tunteita, koska mitä parempaa porukkaa, sen parempi sinulle.
Ammattilaisvinkki: älä hanki välipomoja jotka ovat kateellisia itseään paremmille alaisille. Miten välttää näitä? Siinäpä tuhannen euron kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Tunnolliselle ihmiselle on vaikeaa jättää asioita puolitiehen. Mieli jää helposti pyörittämään asioita vapaa-ajalla, vaikka järjellä ymmärtäisi ettei kaikki ole pelkästään omalla vastuulla.
Alkoholi torppaa ahdistuksen mutta vain juotuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis oikeasti teet? Sparrailu ja ideointi ei oikein kerro mitään...
Tämä on juuri sitä luovaa alaa ja ohutta yläpilveä, jossa tavoitteet on epämääräiset :D
Vakavasti puhuttuna en viitsi kertoa kovin tarkoilla spekseillä nettipalstalla mitään yksityiselämästäni. Ihan varmuuden vuoksi.Ap
Jos sinulla ei ole tavoitteita, niin mihin kokemasi paineet sitten perustuvat? Ei tässä nyt sinun yksityisyyttäsi haluta tunteakaan.
Tämä palautuu hyviin pointteihin, jotka joku toinen nosti tässä ketjussa esiin. Että paineet eivät pohjimmiltaan synny siitä, että pelkää alisuoriutuvansa työssä tai menettävänsä sen, vaan siitä, että kytkee oman arvonsa ja identiteettinsä ainakin osittain työhön. Mikä ei tietenkään ole tervettä. Ja siksi se on tärkeää kyseenalaistaa.
Ehdottomasti minun pitäisi pienentää työn merkitystä elämässäni. Pohjimmiltani minulle tärkeintä on perhe, ystävät, luonto ja eläimet. Ei mikään urakiito. Joten onko tämä rooli edes minua varten?
Uskon, että olen oikealla alalla. Se on jopa aika lähellä kutsumusta. Mutta ehkä asiantuntijatehtävä ja itsenäisempi rooli olisi minua varten.
Luin kerran hyvän johtamisen alan artikkelin, jossa HR-ammattilainen kirjoitti, miten tosi usein johtajiksi valikoidaan jollain tavalla asiantuntijaroolissa hyvin suoriutuvat ihmiset, joista tuleekin sitten huonoja pomoja - koska pomopesti vaatii ihan erilaisia taitoja. Saattaa olla, että minulle on käymässä juuri näin.
Mutta kun ekan kerran tuli kohdalle se mahdollisuus, että joku kysyi, että haluaisitko tämän johtotason duunin - kyllähän se imartelee ja aika kyseenalaistamatta lähdin siihen mukaan, "kun kerran joku uskoo minusta näin hyvää".
Summa summarum. Ehkä tosiaan olen oikealla alalla mutta väärässä roolissa.
Ap
Joka ikisessä työssä olen jatkuvasti stressaantunut, vapaa-ajastani menee vähitellen ilo, ja pelkään kohta saavani potkut.
Haluatko nyt varmasti lukita vastauksen, että ala on oikea?
Onko tuo tosiaan jollain tavalla tavoittelemisen arvoista tai mielekästä elämää?
Toiset ovat taipuvaisia stressaamaan helposti. Aika antaa perspektiiviä asioihin. Kuulostaa kuitenkin todella hyvältä, että ala tuntuu kutsumukselta. Välttämättä silloin ei ole helppoa löytää tilalle parempaa alaa, vaan on fiksattava tehtäväkuvaa.
Kuten eräässä työpaikassa sanottiin: on kiireen keskellä pidettävä mielessä se, ettei näiden työtehtävien takia kenenkään henki ole vaarassa.
Sama jatkaa: Pyri tunnistamaan työpäivän aikana nousevat tunteet. Jos sinua alkaa ahdistaa, niin mietit mistä johtuu. Jos siitä, että tuli ikävä olo kun sanoit jollekin jotain ihan asiallista, niin mieti roolit toisinpäin; teitkö jotain esihenkilönä joka on kuitenkin ihan ok jos joku muu sen tekisi? Jos näin on niin yritä keskittyä siihen, että tunteesi on ylimitoitettuja ja aiheettomia.
Tätä ylläolevaa työstäisin terapeutin kanssa.