Onko täällä muita evakkojen jälkeläisiä?

Isovanhempani ovat Viipurista. He olivat täysin kaupunkilaisia, vaikka evakkoon joutuessa sitä ei aina ymmärrettykään. Viipuri kuului Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja sen verran Karjala-kaipuuta on, että tuo kaupunki olisi ollut kiva säilyttää loistossaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmisiä pakotettiin ottamaan karjalaisia koteihinsa?

Ja miksi ihmisiltä pakkolunastettiin omaisuutta mitkä annettiin ilmaiseksi karjalaisille?

Kuinkahan moni nykyään suostuisi mukisematta samaan?

Tsiisus tätä tietämättömyyttä, niin tyypillistä. Totta on, että nykyään suurin osa ihmisistä ei jaa mitään omastaan,  mut odottavat vain saavansa kaiken.  Kannattaisiko vetää johtopäätöksiä omista asenteista? Oletko muuten vielä sitä mieltä, että evakot olisi pitänyt jättää Karjalaan sodan jalkoihin tai antaa sotavangeiksi  ja muut kaatuneet niille sijoilleen sen jälkeen kun he olivat taistelleet suomalaisten puolesta? 

Kannattaisiko pohtia asiaa myös näiden kannalta, ketkä karjalaisia joutuivat auttamaan?

Eipä ollut sielläkään monessa perheessä helppoa, miehet rintamalla ja naisväkeä myös avustavissa tehtävissä.

Olen kyl edelleen sitä mieltä, että ne, joita ei ajettu kodeistaan ja jotka eivät joutuneet katsomaan kotikyliensä polttamista takanaan, menettivät vähemmän ja olis toivottavaa, että he eivät olisi olleet kovin itsekkäitä suhteessaan apua tarvitseviin suomalaisiin. Ei kaikki toki olleetkaan. Olen kuullut tarinoita sekä hyvistä ihmisistä että mulkvisteista.   Eikä evakkoja asutettu kuin isoihin taloihin, joissa oli tilaa, ja korvaus siitäkin saatiin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvulla on vähän toisenlaisia kokemuksia evakoista. Etelä-Suomessa asuvien isovanhempien taloon määrättiin majoittaan evakkoperhe, jolla ei ollut mitään käsitystä hygieniasta eikä yksityisyydestä.

Ennakkoluuloinen suhtautuminen evakkohin oli valitettavan tyypillistä tuolle ajalle. Heitä vieroksuttiin mm. erilaisten tapojen, uskonnon tai murteen vuoksi. Tämä vieroksunta ja suvaitsemattomuus kuvastuu tuossa sinunkin kommentissasi. 

Onko sekin ennakkoluuloisuutta, että evakkoperhe yritti viedä talon arvoesineitä, mutta jäi kiinni?

Perheen poika vain onnistui, kunnes jäi kiinni yrittäessään myydä varastamiaan esineitä. Ei huomannut, että esineissä oli nimikaiverrukset.

Pakko olla tositarinoita miks kukaan niitä muuten anonyyminä nettiin kirjottais.

Isovanhempani oli evakkoja. He asuivat Viipurin lähellä sodan jälkeen. He oli joutuneet jättämään sodan aikana aiemman kotinsa ja heidät määrättiin asumaan kyseiseen paikkaan.

Impilahden tyttöjä täällä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso-iso-vanhempien kautta olen, eikä minulla ole mitään kaipuuta Karjalaan sen enempää, kuin haluaisin käydä toisen puolen suvun synnyinsijoilla Jämsässä.

Olet vain liian nuori.  :)  Tietyssä iässä joka ikinen ihminen alkaa miettiä juuriaan ja kaivata jonnekin (vielä et tätä varmaan usko, mutta odotapa vain...).

t. Mummo, juuret menetetyssä Karjalassa

Miksiköhän se kaipuu on nimenomaan Karjalaan, eikä vaikkapa mainittuun Jämsään tai Vaasaan?

Tietty johtuu siitä, missä ne juuret ovat.

Minä ole evakkojen lapsi, juureni ovat länsirannikolla, vaikka olen asunut Helsingissä jo muutaman kymmenen vuotta.

Miksi karjalaiset on edelleen katkeroita 80 vuotta sitten tapahtuneista asioista?

Ei koske enää teitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi karjalaiset on edelleen katkeroita 80 vuotta sitten tapahtuneista asioista?

Ei koske enää teitä.

Sotatrauma muuttaa ihmisen geenejä, ja se trauma kulkee siis geneettisesti lapsille ja lapsenlapsille. Nyt ovat evakkojen lapsenlapset keski-ikäisiä, heidän lapsillaan ei ehkä ole noita evakkotraumoja enää, ehkä.

Olen evakossa aina Pe-Su välisen ajan. Sunnuntaina palaan riutuneena reissuiltani takaisin vaimon kainaloon.

Toisen isoisän suku joutui lähtemään Viipurin seudulta, mutta karjalaisuus ei ikinä ole ollut suuri osa identiteettiäni. Ehkä siksi, että isoisä ei juurikaan ollut lastensa elämässä, ja hänen vanhempansa kuolivat melko nuorina, niin ei ollut ketään kertomassa Karjalasta.

Toisen vanhempani suku taas oli Porkkanan evakkoja, ja se puoli taustastani on tutumpaa. Suku palasi kotikonnuille heti kun se oli mahdollista. Kova oli heilläkin kaipuu kotikonnuille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi karjalaiset on edelleen katkeroita 80 vuotta sitten tapahtuneista asioista?

Ei koske enää teitä.

Sotatrauma muuttaa ihmisen geenejä, ja se trauma kulkee siis geneettisesti lapsille ja lapsenlapsille. Nyt ovat evakkojen lapsenlapset keski-ikäisiä, heidän lapsillaan ei ehkä ole noita evakkotraumoja enää, ehkä.

Kyllähän meillä ihan kaikilla suomalaisilla on tuo sotatrauma jossain muodossa ja osalla se näkyy enemmän, toisilla vähemmän. Omilla vanhemmilla se näkyy monissa asenteissa kun ovat syntyneet ja eläneet lapsuuden juuri kiivaimman jälleenrakennuksen aikana. Itse olen asunut isovanhempien kanssa samassa taloudessa joten olen kuullut paljon siitä ajasta. Itsellä tuo trauma näkyy mielestäni positiivisesti eli yritän suhtautua nykyajan pakolaisiin suopeasti ja auttaa heitä omien kykyjen mukaan. He elävät juuri nyt sitä samaa kauheutta. Myös meillä näkyy se sama katkeruus kuin silloin aikoinaan paikallisissa, eli ihmisiä halveksitaan ja heistä haluttaisiin eroon.

Tunnen sota-ajan eläneitä joilla ei oman kertomansa mukaan ole edes ollut elämässään vaikeita aikoja, sota ei koskettanut heitä erityisesti, ja tunnen myös suuren trauman kokeneita. Jälkimmäisissä on mm. Karjalan evakkoja.

Maanhankintalaki kyhättiin todella nopeasti. Pisteet Suomelle siitä että eivät jättäneet maataan puolustanutta väestöä rajan taakse. Esim. omat isovanhempani saivat palan maata raivattavaksi. Maata joka ei soveltunut viljelyyn ja pellot täynnä kiviä. Ei vastannut mitenkään sitä tilaa mikä oli rajan takana. Siellähän oli Etelä-Suomea lukuunottamatta Suomen parhaat viljelysmaat. Ruotsinkielinen väestö ei joutunut ottamaan osaa tähän evakoiden asuttamiseen oikein millään tavalla.

Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut toivottavaa, että karjalainen kulttuuri nykyään olisi valtakulttuuri Suomessa.

Olisi iloisempaa tämä harmaa arki ja ihmiset juttelisivat enemmän toisilleen.

Kaikki itäsuomalaiset.

Äitini, perheen nuorin lapsi, on jäljellä Karjalasta lähteneestä perheestä. Mun mielestäni perhe on käsitellyt aika hyvin traumojaan mm. kirjoittamalla ja keräämällä tietoa suvusta. Minuakin kiinnostaa suvun tarinat, mutta ei kiinnostanut mennä paikan päälle katsomaan missä perheen talo oli ollut. Nythän sinne ei edes pääse (sota, plus jokin rautatielinjaus tekisi vaikeaksi päästä perille).

Äidin perheen 1. evakkomatka talvisodan jälkeen sujui melko hyvin. Heidät sijoitettiin pikkukaupunkiin hyvin toimeentulevaan perheeseen jotka ottivat hyvin vastaan. Toisaalta silloin ei sota ollut vielä ehtinyt vaikuttaa ihmisten talouteen. 2. evakkomatkan jälkeen heidät sijoitettiin maaseudulle missä eivät tunteneet oloaan kovin tervetulleiksi majoittajaperheen taholta. Äitini sanoo järkevästi että ymmärrettävää että sodan kokenut isäntä ei ollut innoissaan enää, varmaan kaikki olisivat halunneet siinä vaiheessa palata ns tavalliseen elämään eikä majoittaa ylimääräisiä ihmisiä. (Tosin asuntopulahan oli yleinen myös kaupungeissa)

Jotain 2 vuoden jälkeen saivat sitten uuden tilan, siellä oli metsittynyttä peltopalstaa joka piti raivata uudestaan ja rakennukset rakentaa. Työtä varmaan oli ihan älyttömästi. Toisaalta tällä tee-se-itse-menetelmällä ihmiset pidettiin töissä, oli tekemistä ja pystyttiin kasvattamaan ruokaa itselle. Suomi oli kuitenkin siinä vaiheessa maatalousvaltainen maa.

Meidän suvussa vielä suurten ikäluokkien ihmiset saattavat harrastaa järjestötoimintaa karjalaisuuteen liittyen, mutta en ihmettelisi jos tämä hiipuisi myöhemmissä ikäluokissa, muuten kuin "suvun tarinana", kuten itsellänikin.

Lapin sodan evakot tuntuu jostain syystä aina unohtuvan.

Suomeen evakoista jäi n. 100000, mutta Ruotsinkin puolelle päätyi lopulta yli 50000. Suomi sai Ruotsilta tässä apua, koska Suomella itsellään oli ongelmana Karjalan evakkojen tilanne ja omat resurssit lopussa. Lapin sodan evakossa otettiin mukaan myös karjaa, koska niitä ei haluttu jättää kotiin sodan armoille. Osa naisista määrättiin kuljettamaan karjaa kävellen jopa satoja kilometrejä.

Omakin mummoni oli tuossa porukassa ja hänet myös määrättiin kuljettamaan karjaa. Hän päätyi seurueineen Ruotsiin. Karjan kuljetuksesta sai jonkun pienen lisän eläkkeeseen. Kun Lappuun tultiin takaisin, kaikki oli tuhottu. Silti Lapin sodan jälkeen palanneet evakot pärjäsi ihmeen hyvin aloittaessaan elämän ihan tyhjästä. Mummo eli suurimman osan elämäänsä Etelä-Suomessa, kuten hänen lapsensa ja lastenlapsensakin. Mummoa kuitenkin harmitti se, ettei hän pystynyt enää saamaan selville sitä, missä hänen äitinsä ja muiden sukulaistensa hautapaikka sijaitsi. Tietoja ei vaan enää ole, edes sitä missä kyseinen hautausmaa sijaitsi. Minusta aika harmi. Samasta syystä sukututkimus mummon puolelta on aika vaikeaa tai mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Iso-iso-vanhempien kautta olen, eikä minulla ole mitään kaipuuta Karjalaan sen enempää, kuin haluaisin käydä toisen puolen suvun synnyinsijoilla Jämsässä.

Aikalailla tynnyrissä kasvanut ja siellä edelleen viihtyvä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso-iso-vanhempien kautta olen, eikä minulla ole mitään kaipuuta Karjalaan sen enempää, kuin haluaisin käydä toisen puolen suvun synnyinsijoilla Jämsässä.

Aikalailla tynnyrissä kasvanut ja siellä edelleen viihtyvä olet.

Ai siksi koska ei tunne vetoa johonkin paikkaan?

Aika erikoinen kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso-iso-vanhempien kautta olen, eikä minulla ole mitään kaipuuta Karjalaan sen enempää, kuin haluaisin käydä toisen puolen suvun synnyinsijoilla Jämsässä.

Aikalailla tynnyrissä kasvanut ja siellä edelleen viihtyvä olet.

Ai siksi koska ei tunne vetoa johonkin paikkaan?

Aika erikoinen kommentti.

Juureton ihminen joutaakin elämään tynnyrissään.