Miten ajattelette entisistä kumppaneistanne nykyään?

Kyllä se on niin että yksi on yli muiden tunnetasolla, se oli nuoruuden rakkauteni, elimme avoliitossa ko. Toivoin hänestä loppuelämäni mirdtä, toisin kävi.

Jokunen muukin "ihan ok" on kohdalle sattunut, muutamia "voi kääk" tyyppejä, onneksi ei yhtään sellaista ketä katuisin tai kuka olisi kaltoin kohdellut.

Muutamat on sellasia että jos näkisin, yrittäisin salaa paeta, jos en pääsisi pakenemaan, tervehtisin ja kysyisin kohteliaasti mitäs kuuluu ja jollain verukkeella jatkaisin nopeasti matkaa.

Yksi on sellainen että kun nyt pitkästä aikaa häntä näen, sydän hyppää kurkkuun (oltiin nuorena yhdessä vuosia). Häntä kaipaan, tai ehkä sitä tunnetta kun hän vielä rakasti minua. Oi niitä aikoja!

Ketään en häpeä enkä inhoa eikä onneksi ole mitään pelättävää kenenkään kohdalla.

1. Joka kerta, kun mietin tätä henkilöä, tulee tunne, että on ollut hyvä asia, että tiemme erkanivat. Syytä en osaa sanoa, mutta näin jälkikäteen en näe, että olisimme kaikesta hyvästä huolimatta sopineet yhteen pitkällä aikavälillä.

2., 3. ja 4.

Melkoista olisi voinut jättää väliin sarjaa ovat nämä kaikki mutta kakkosen kanssa oli hauskat hetket ja hän sai kaivettua musta kaiken niin hyvän kuin huonon, mikä opetti paljon. Kolmonen ja nelonen todella koettelivat minua, mutta en koskaan alentunut heidän tasolleen. Heitä miettiessä tulee kaikenlaista mieleen, mutta jätin ne asiat sanomatta silloin ja jätän jatkossakin. Näen kaksi tavoillaan rikkinäistä ihmistä, joille mitään mitä sanoisin ei tekisi mitään muuta kuin ruokkisi heidän minua kohtaan kokemaansa vastenmielisyyttä, josta huolimatta halusivat käsittämättömästi palata yhteen erojen jälkeen. Ei voi kuin pudistaa päätä ja todeta mitä ihmettä.

Vierailija kirjoitti:

Hassua kyllä, eniten ikävöin niitä jotka ei koskaan edes olleet vakavia suhteita. Muutamaa sellaista, jotka pääsi jo alkumetreillä karkuun. Viimeisintä niin paljon etten välillä saa henkeä. Pitkät suhteet on loppuneet aina hyvästä syystä ja useimmiten omasta aloitteestani.

Tätähän se kun ei miehestä päässyt vielä paljastumaan paljon mitään huonoa ja jäi ne omat haaveet päähän pyörimään. Ja tietenkin se saavuttamattoman bonus jos mies kerran oli se joka lähti.

Ex oli 164cm pätkä, lieviä oppimisvaikeuksia ja vihanhallintaongelmia. Lisäksi petti paljon. Terkkuja sinne Lapinlääniin.

2 pitkää suhdetta takana. Hyvin erilaisia exiä. Niin rankkoja ( pettämiskuviot) oli selviytymisen vuodet eron jälkeen molemmista, että yhtä vähän kuin haaveilen matkasta Marsiin, haaveilen enää koskaan olevani parisuhteessa.

Exiä en mieti, mutta joskus muistelen, millainen kiltteydestä kipeä ja hyväksikäytettävä itse olin. Haluan pitää jatkossa parempaa huolta itsestäni, joten sinkkuna jatkossa.

Rakkaudella ajattelen ja kiitollinen olen aiemmista suhteistani, vaikka niissä myös paljon haasteita oli ja ne loppuivat ihan syystä. Tunnistan sekä oman että exieni vastuun suhteiden hajoamisessa. Onneksi ihminen voi oppia virheistään ja kasvaa viisaammaksi.

En ole kenenkään exäni kanssa paljoa tekemisissä, mutta välit on kaikkiin ihan ok.

Toivon heille pelkkää hyvää tässä elämässä.

Itseäni ällöttää eksä ja juurikin ihmettelen että mitä tein sellaisen miehen kanssa. Ehkä sitä otti vaan jonkun kun oli ensimmäinen poikaystävä kyseessä. Harmittaa myös se, etten uskaltanut erota vaan kohtelin huonosti että hän olisi minut jättänyt. Ei kuitenkaan jättänyt ja lähdin sitten vasta kun sain "syyn" ja ihastuin toiseen. En ole sittemmin jäänyt kaipaamaan.

Seurustelin vajaa viisi vuotta neljä vuotta vanhemman miehen kanssa, kun olin 18-vuotias. En voi ymmärtää, miksu annoin suhteen jatkua niin pitkään. Minusta meidän olisi pitänyt erota parin kuukauden selkkauksen jälkeen, mutta annoin sen jatkua. Vieläkin mietin, että olisi pitänyt kertoa exälle, että olen ihastunut toiseen, kun hän kyseli syytä siihen, että haluan erota. Hävettää koko suhde ja olen jo yli 5-kymppinen. Kaipa se on turha katua näin jälkikäteen.

Ikävä sanoa, mutta häpeän suhdetta henkisesti sairaaksi osoittautuneeseen ihmiseen. Suhteen päättymisen jälkeen hän vainosi minua ja yritti tuhota elämäni. Hän halusi kuolla ja kuolikin myöhemmin. Koko juttu oli kaikkiaan hyvin järkyttävä. Olisi pitänyt uskoa tiettyjä varoitusmerkkejä ja lopettaa tutustuminen heti alkuunsa.

Ensimmäinen poikaystävä säälittää, koska olin silloin juuri ja juuri täysi-ikäisenä todella kypsymätön ja itsekäs. Hän oli kuitenkin ihan mukava ihminen, mutta kohtelin häntä huonosti ja jätinkin vielä toisen takia, koska tunteeni häntä kohtaan olivat lähinnä kaverilliset.

Kaikkien muiden ex-kumppaneideni ajatteleminen kuvottaa ja ällöttää. En voi käsittää, miten jotkut haikailevat entistensä perään. En enää koskisi pitkällä tikullakaan yhteenkään heistä.

Ensirakkauttani ajattelen edelleen lämmöllä ja toivon hänelle kaikkea hyvää. Erosta on jo yli 20 vuotta. Sitten taas muut suhteet no olisi vaikka saanut jäädä kokonaan väliin. Ymmärrän kuitenkin miksi näihin suhteisiin päädyin aikanaan. Vieläkin vähän hävettää.

Kaikki he ovat olleet minulle erittäin merkityksellisiä ihmisiä. Yksi heistä oli sitä todella negatiivisella tavalla. Siitä suhteesta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kaikkia olen rakastanut.

Hyvällä muistelen kahta ihmistä. Elämme tosin aivan eri maailmoissa. Toisen kanssa meillä oli niin hyvä henkinen yhteys, että hänen kanssaan voisin tavata kerran ja puhua syvällisiä. Toinen olisi varmaan aika pinnallisella linjalla ja kehuisi menestyksellään.

Olen ollut sinkku aikuisiästäni ennen avioliittoa 8 vuotta ja avioeron jälkeen 34 vuotta, joten monenlaisia miehiä olen tapaillut. Ensirakkaus noin kaksikymppisenä oli muuten ok, mutta ainakin kertoi näin, että oli ollut naimisissa ja löytänyt silloisen puolisonsa sängystä toisen miehen kanssa. En koskaan tarkistanut asiaa. Hänellä oli taipumusta uskottomuuteen, jonka väitti johtuvan tuosta episodista. Ajattelin järjellä ja lopetin suhteen, vaikka se teki kipeää. Hän seurasi minua vielä ensin 100 km:n päähän ja sen jälkeen 600 km:n päähän, mutta en heltynyt. Sai ajaa takaisin kotiinsa saman tien. 

Toinen tapaus oli myös  ennen avioliittoa. Komea mies, joka onnistui salaamaan alkoholisminsa siten, että oli lähtevinään lapsuudenkotiinsa viikonlopuiksi ja olikin oikeasti kanssani samalla paikkakunnalla juomassa koko vkl-n metsäkämpällä.  Oli metsätalousinsinööri.  Kusetti noin ehkä 9 kk ja en olisi saanut asian laitaa muuten selville, ellei hänen työkaverinsa olisi lopulta asiaa paljastanut. Mitään en epäillyt, viikolla ei merkkejä juomisesta ollut.  Tunnusti sitten, että oli jo juonut yhden työpaikan ja rikas isä auttanut uuteen alkuun. Järkipäätöksen tein silloinkin ja nyt vuosikymmenien päästä ajattelen, että onneksi en antanut tunteiden hallita. Kärsimystä olisi kummastakin suhteesta seurannut. 

Vähän epäselvästi ilmaisin, siis alkoholisti jäi viikonlopuiksi paikkakunnalle, jossa asuimme, vaikka piti olla vanhempiensa luona noin 150 km:n päässä. Kaipa hankki viinavarastot viikolla, koska yhtään kertaa en häntä keskustassa nähnyt viikonlopulla . Muutenhan olisi jäänyt kiinni aiemmin. 

Ei ole kuin yksi. En ajattele siitä juurikaan mitään, paitsi että hyvä että se jätti minut aikoinaan. Ja että toivon mukaan sillä nykyään menee hyvin, koska vuosia eromme (siis sen kun hän jätti minut) jälkeen laittelin viestiä miten teki elämänsä pahimman virheen jne.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että ensirakkaudessa on sitä jotakin oikeaa ja ettei ensirakkautta pitäisi jättää. Jää muuten kaihertamaan loppuiäksi sydämeen.

Totta. Näin se on. 😢

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että ensirakkaudessa on sitä jotakin oikeaa ja ettei ensirakkautta pitäisi jättää. Jää muuten kaihertamaan loppuiäksi sydämeen.

Ensirakkaus oli etärakkautta pelkästä mielikuvasta toisesta ihmisestä, jonka kanssa arki oli aivan toisenlaista. Ei kaiherra yhtään. Silti toivon, että hän löysi ihmisen, joka on hänelle sopivampi kuin itse ole.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen sitä kun Raamatussakin sanotaan, tosin eri asia yhteyksissä, että Jumala vihaa hylkäämistä sekä varoittaa jättämistä ensirakkautta. Kyllä tuossa on totuutta, eikä pelkkää kielikuvaa. Ensirakkauden jättäminen rikkoo jotakin pysyvästi, kaipaus jää. Myöhemmät suhteet ovat vain varjo todellisen ensirakkauden kauneudesta, herkkyydestä ja yhteydestä. Tällaisia mietin.

Vaikkei Raamatussa taidetakaan tarkoittaa parisuhdetta, vaan uskoontuloa.