Onko ketään muuta, jonka pikkulapsiarki olisi uuvuttanut täysin?

Ei.

Ei. Parhaimmillaan kolme alle kouluikäistä, molemmat vanhemmat työelämässä ja mitään tukiverkkoja ei ole ollut koskaan. Vanhemmat molemmilla kuolleet ja sisarukset ihan samassa tilanteesa kuin itse. 

Minä uuvuin työkyvyttömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä uuvuin työkyvyttömäksi.

Minä olen edelleen työkyvytön, vaikka lapsia on siis vain yksi. Selvisitkö sinä? Jos niin mikä auttoi?

Ap

Burnout tuli, mutta siihen liittyi myös vahvasti firman tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uuvuin työkyvyttömäksi.

Minä olen edelleen työkyvytön, vaikka lapsia on siis vain yksi. Selvisitkö sinä? Jos niin mikä auttoi?

Ap

Aika auttoi, meni 2v ennenkuin olin työkykyinen.

Minä en siedä enää mitään meteliä. Korvatulpat ahkerassa käytössä, huonopuoli jatkuvat korvatulehdukset.

Vierailija kirjoitti:

Minä en siedä enää mitään meteliä. Korvatulpat ahkerassa käytössä, huonopuoli jatkuvat korvatulehdukset.

Osta kunnon vastamelukuulokkeet. Maksaa melkein 300e, mutta on todellakin rahan arvoiset.

Miten ihmeessä?

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä?

Huonosti nukutut yöt, eräs lapsen sairaus, se ettei mistään saa apua lapsen hoitoon eikä omaa aikaa koskaan. Ap

Minut on uuvuttanut. Kaksi lasta 2 ja 4 v. En tiedä onko minulla joku outo vaihe elämässä, kun en juurikaan tunne lapsia kohtaan rakkautta väsymyksen takia. Minulla on mies ja hän on paljon enemmän lasten kanssa. Koko aika touhuu heidän kanssa ja ovat kaikkialla. Hain lapset tarhasta tunti sitten, kun pääsin töistä. Mies tuli 30min sitten kotiin ja otti lapset ja lähtivät ulos jonnekkin.

Kun tässä hengähdän, niin mietin koko aika, että pääsisin pois tästä tilanteesta. Haluisin olla heidän mukana, mutta en tunne mitään sellasta miksi menisin. Minun pelastus on mies, joka haluaa olla lasten kanssa ja on koko aika. Hän hoitaa niitä kotona heti, kun tulee.

Tekis mieli kävellä tosta ovesta ulos ja alottaa oma yksinäinen elämä muualla.

Minulla on hyvä mies ja ihanat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä?

Huonosti nukutut yöt, eräs lapsen sairaus, se ettei mistään saa apua lapsen hoitoon eikä omaa aikaa koskaan. Ap

Tuossa on jo useampi syy, miksi ei ole ihmekään että uuvuttaa. Tsemppiä ap!

Kyllä. Se on vaan hyväksyttävä ja odotettava aikaa, jolloin ehtii taas tehdä omia kiinnostavia juttuja aina välillä. Ei se koskaan kuitenkaan ole samanlaista kuin ennen lapsia. 

Lasten ollessa pieniä uuvuin ihan täysin työn ja perhe-elämän yhdistämiseen ja sairastuin vaikeaan masennukseen. Ajatukset oli juuri tuota että haluaisin vain lähteä pois tai kuolla ja jättää lapset miehelle. Tuntui etten tunne mitään edes enää lapsia kohtaan. Enkä kestänyt ollenkaan lasten vaatimuksia tai edes ääntä.

Jäin työkyvyttömäksi ja olin lopulta sairaslomalla yli kaksi vuotta, muutimme lähelle tukiverkkoja ja sain apua masennukseen. Siitä se pikkuhiljaa on toipuminen alkanut, nykyään jo tunnen lapsia kohtaan rakkautta ja en haluaisi enää jättää heitä. Edelleen kuitenkin uuvun herkästi ja mies on lastenhoidosta päävastuussa. Lisäksi lapset ovat isovanhemmilla usein.

Vierailija kirjoitti:

Lasten ollessa pieniä uuvuin ihan täysin työn ja perhe-elämän yhdistämiseen ja sairastuin vaikeaan masennukseen. Ajatukset oli juuri tuota että haluaisin vain lähteä pois tai kuolla ja jättää lapset miehelle. Tuntui etten tunne mitään edes enää lapsia kohtaan. Enkä kestänyt ollenkaan lasten vaatimuksia tai edes ääntä.

Jäin työkyvyttömäksi ja olin lopulta sairaslomalla yli kaksi vuotta, muutimme lähelle tukiverkkoja ja sain apua masennukseen. Siitä se pikkuhiljaa on toipuminen alkanut, nykyään jo tunnen lapsia kohtaan rakkautta ja en haluaisi enää jättää heitä. Edelleen kuitenkin uuvun herkästi ja mies on lastenhoidosta päävastuussa. Lisäksi lapset ovat isovanhemmilla usein.

Minun mies ikävä kyllä kulkee lähinnä omissa menoissaan eikä juuri viitsi tai osaa tai halua ottaa osaa lastenhoitoon. Ap

Ei se uuvuttanut kovin pahasti. Koska tein vain yhden lapsen ja pystyin hoitamaan hänet kotona 2,5-vuotiaaksi. Ja ennen kaikkea koska tingin monista vaatimuksista. Annoin lapsen valvoa myöhään, jolloin se myös nukkui aamuisin pitkään. Tein ruokaa vain joka toinen päivä, ja syötiin kaksi päivää samaa. Siivottin aika suurpiirteisesti. Ulkoiltiin omalla pihalla ja käytiin paljon myös kaupungilla kuljeksimassa. Yritin tietoisesti keksiä kaikkea hauskaa, joka toi vaihtelua arkeen. Käytiin messuilla ja taidenäyttelyissä ja kaikenlaisissa tapahtumissa, ja tein juhlapyhistä aina vähän numeron, eli askarreltiin ja koristeltiin ja tehtiin erityistä ruokaa ym.

Meillä on hevosia kotona, jotenen voinut lopettaa harrastamista kokonaan, mutta piti keksiä keinoja harrastaa lapsen kanssa yhdessä. Se oli toisaalta tosi työlästä, mutta varmaan minun henkiselle voinnille hyväksi. Ja nyt nelosluokkalaisella lapsella on hyvä harrastus.

Oikeastaan en muistele mitään muita lapsijuttuja erityisen raskaina, paitsi sen loputtoman sairastamisen päiväkodin alettua. Lapsi sai jonkun taudin melkein kerran viikossa, ja itse sain niistä puolet. Sinä talvena ei pahemmin harrastettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten ollessa pieniä uuvuin ihan täysin työn ja perhe-elämän yhdistämiseen ja sairastuin vaikeaan masennukseen. Ajatukset oli juuri tuota että haluaisin vain lähteä pois tai kuolla ja jättää lapset miehelle. Tuntui etten tunne mitään edes enää lapsia kohtaan. Enkä kestänyt ollenkaan lasten vaatimuksia tai edes ääntä.

Jäin työkyvyttömäksi ja olin lopulta sairaslomalla yli kaksi vuotta, muutimme lähelle tukiverkkoja ja sain apua masennukseen. Siitä se pikkuhiljaa on toipuminen alkanut, nykyään jo tunnen lapsia kohtaan rakkautta ja en haluaisi enää jättää heitä. Edelleen kuitenkin uuvun herkästi ja mies on lastenhoidosta päävastuussa. Lisäksi lapset ovat isovanhemmilla usein.

Minun mies ikävä kyllä kulkee lähinnä omissa menoissaan eikä juuri viitsi tai osaa tai halua ottaa osaa lastenhoitoon. Ap

Eli sinun uupumisesi suurin syy onkin laiska ja itsekäs mies, ei pikkulapsi. Aika yleistä.

Tuollainen totaalinen puolison laiminlyönti ja sluibailu yleensä johtaa lopulta eroon.  Jos miehen tekosyy on että tienaa perheelle rahaa sillä välin kun sinä hoidat vauvan niin voisi ainakin palkata lapselle hoitajan kerran viikossa että saat nukkua tai harrastaa jotain muutakin kuin vauvan imetystä ja pyykkivuoren raivaamista. Normaalit isät hoitavat kyllä vauvojaan säännöllisesti vaikka äiti olisikin kotona. Sun mies ei ole normaali.

YHYY OLEN NIIN UUUUPUNUT YHYY😩😭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten ollessa pieniä uuvuin ihan täysin työn ja perhe-elämän yhdistämiseen ja sairastuin vaikeaan masennukseen. Ajatukset oli juuri tuota että haluaisin vain lähteä pois tai kuolla ja jättää lapset miehelle. Tuntui etten tunne mitään edes enää lapsia kohtaan. Enkä kestänyt ollenkaan lasten vaatimuksia tai edes ääntä.

Jäin työkyvyttömäksi ja olin lopulta sairaslomalla yli kaksi vuotta, muutimme lähelle tukiverkkoja ja sain apua masennukseen. Siitä se pikkuhiljaa on toipuminen alkanut, nykyään jo tunnen lapsia kohtaan rakkautta ja en haluaisi enää jättää heitä. Edelleen kuitenkin uuvun herkästi ja mies on lastenhoidosta päävastuussa. Lisäksi lapset ovat isovanhemmilla usein.

Minun mies ikävä kyllä kulkee lähinnä omissa menoissaan eikä juuri viitsi tai osaa tai halua ottaa osaa lastenhoitoon. Ap

Mistä lähtien katkerilla vanhoillapiioilla on ollut mies ja lapsia? 🤣😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uuvuin työkyvyttömäksi.

Minä olen edelleen työkyvytön, vaikka lapsia on siis vain yksi. Selvisitkö sinä? Jos niin mikä auttoi?

Ap

Aika auttoi, meni 2v ennenkuin olin työkykyinen.

Olet mielenterveysongelmainen.