Lue keskustelun säännöt.
Onko Suomalaisella yhteiskunnalla enää resilienssiä?
30.10.2022 |
Resilienssi ei ole vain yksilön ominaisuus vaan tosiaan vaatii jotain myös henkilön läheisiltä ja yhteisöltä. Toipuva ihminen ei voi olla aivan samassa tilanteessa kuin se jolle ei ole käynyt mitään ja pakottaminen esittämään niin voi tuhota hyvin alkaneen toipumisen. Ihmisen olisi hyvä tehdä töitä että pääsee takaisin normaalitilaan mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta ilman että tekee takuulla 100% alusta lähtien niin eihän siitä mitään tule.
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurettava koko resilienssi siinä mielessä jossa sitä käsitellään työntekoon liittyvänä.
Resilienssi tarkoittaa työsuhteissa sitä, että ollaan jatkuvasti kitisemässä ilman oikeaa syytä, kytätään ettei vaan jotakuta ansiottomasti suosita, on liikaa töitä ja joku toinen luistelee omasta vastuustaan, tehdään vain tarpeellinen, joku toinen saa joustaa vaan minä en, oma etu ensin ja paras kiinnittäytyä esimiehen kylkeen ja aina kannella omat näkökannat toisten persoonasta ja työnteosta. Siinä se resilienssi ja kyvykkyys, osaaminen ja sopeutuminen!
Adecco se jopa resilienssiä tänään jossain lehtijutussa selittää!
Jutussa mainittiin, että eduksi on, jos rekrytoitava tietää entuudestaan työn asettamat vaatimukset resilienssin suhteen... Ja tuo se nyt tässä naurattaa!
Onhan toki, kunhan on turvallinen tila ja oikeat pronominit käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Otsikossasi puhut yhteiskunnasta, mutta kommentissasi yksilön läheisistä ja yhteisöstä. Kumpaa kysymyksellläsi tarkoitit?
Työyhteisön voi nähdä yhteisönä tai osana yhteiskuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi = kriisinkestävyys
Kyllä. Tarkoittaa sitä että sopeudutaan kriiseihin ja kyetään palautumaan niistä.
Vierailija kirjoitti:
Naurettava koko resilienssi siinä mielessä jossa sitä käsitellään työntekoon liittyvänä.
Resilienssi tarkoittaa työsuhteissa sitä, että ollaan jatkuvasti kitisemässä ilman oikeaa syytä, kytätään ettei vaan jotakuta ansiottomasti suosita, on liikaa töitä ja joku toinen luistelee omasta vastuustaan, tehdään vain tarpeellinen, joku toinen saa joustaa vaan minä en, oma etu ensin ja paras kiinnittäytyä esimiehen kylkeen ja aina kannella omat näkökannat toisten persoonasta ja työnteosta. Siinä se resilienssi ja kyvykkyys, osaaminen ja sopeutuminen!
Adecco se jopa resilienssiä tänään jossain lehtijutussa selittää!Jutussa mainittiin, että eduksi on, jos rekrytoitava tietää entuudestaan työn asettamat vaatimukset resilienssin suhteen... Ja tuo se nyt tässä naurattaa!
Näin ehkä kyseisen jutun. Siinä puhuttiin resilienssistä suhteessa työn kuormituksen suhteen mutta käsitteen kehittänyt psykologi tarkoitti sillä kriiseistä toipumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko aluksi suomentaa käsitteen resilienssi?
Miksi kirjoitat suomalaisen isolla? Oletko muunmaalainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu onko ihmisillä omaa aikaa siihen, itsensä eheyttämiseen, ettei ole liian kiire. Ellei ole henkilö joka saa tekemisestä iloa ja virtaa, pitää siitä mitä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossasi puhut yhteiskunnasta, mutta kommentissasi yksilön läheisistä ja yhteisöstä. Kumpaa kysymyksellläsi tarkoitit?
Työyhteisön voi nähdä yhteisönä tai osana yhteiskuntaa.
Joo, mutta yhteiskunnan kriisinkestävyys on ihan eri asia kuin työyhteisön kriisinkestävyys. Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä on mm maanpuolustus, pelastustoimen järjestäminen, sairaanhoidon järjestäminen, huoltovarmuusvarasto, viranomaisten tiedotuskanavat, viranomaisille jaetut tehtävät kriisitilanteissa, kriisitilnteisiin liittyvä lainsäädäntö jne jne.
Kysymyksesi ei siis liittynyt tähän (kuten vähän arvelinkin, vaikka otsikossasi kysyit yhteiskunnan kriisinkestävyydestä eli resilienssistä. Jos nyt puhutaa toipuvasta ihmisestä ja hänen ympäristöstään, niin on paljon ihmisiä, joiden läheisillä resilienssi ei ole sen suurempi kuin toipuvalla itselläänkään. Voi olla jopa matalampikin. Mitä taas tulee toipuvan ihmisen yhteisöihin, sekin riippuu paljon siitä, millaisiin yhteisöihin toipuva kuuluu. Joillain voi olla isokin sukyhteisö, jolta saa tukea, ja toisella ei ole sukulaisia edes elossa tai ovat niin kaukausia, ettei heidän kanssaan olla tekemisissä. Työyhteisötkin koostuvat yksilöistä, joilla jokaisella on oma resilienssinsä. Noin yleisesti suomalaiseissa työyhteisöissä lähdetään siitä, että toipuva ihminen saa työntekoaan varten tukea työterveyshuollosta eikä työkavereiltaan. Ja nykyisin pyritään myös siihen, että pitkän sairasloman sijasta työnantaja pyrkii järjestämään toipuvalle työntekijälle jotain kevyempää työtä. Aina tämä en onnistu vaan työntekijän on oltava pidempään sairaslomalla ja työnantaja sitten päättää, palkataanko sijainen vai jaetaanko sairaslomalla olevan työt työkavereille.
Toipuvan ihmisen on hyvä muistaa, että vaikka työkaveri onkin töissä, työkaverin yksityiselämässä voi olla vaikka minkälaista kriisiä. Joten melko hyvällä resilienssillä varustettukaan työkaveri ei välttämättä pysty tekemään omien töidensä lisäksi vielä toipuvan töitäkin oman elämäntilanteensa vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossasi puhut yhteiskunnasta, mutta kommentissasi yksilön läheisistä ja yhteisöstä. Kumpaa kysymyksellläsi tarkoitit?
Työyhteisön voi nähdä yhteisönä tai osana yhteiskuntaa.
Joo, mutta yhteiskunnan kriisinkestävyys on ihan eri asia kuin työyhteisön kriisinkestävyys. Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä on mm maanpuolustus, pelastustoimen järjestäminen, sairaanhoidon järjestäminen, huoltovarmuusvarasto, viranomaisten tiedotuskanavat, viranomaisille jaetut tehtävät kriisitilanteissa, kriisitilnteisiin liittyvä lainsäädäntö jne jne.
Kysymyksesi ei siis liittynyt tähän (kuten vähän arvelinkin, vaikka otsikossasi kysyit yhteiskunnan kriisinkestävyydestä eli resilienssistä. Jos nyt puhutaa toipuvasta ihmisestä ja hänen ympäristöstään, niin on paljon ihmisiä, joiden läheisillä resilienssi ei ole sen suurempi kuin toipuvalla itselläänkään. Voi olla jopa matalampikin. Mitä taas tulee toipuvan ihmisen yhteisöihin, sekin riippuu paljon siitä, millaisiin yhteisöihin toipuva kuuluu. Joillain voi olla isokin sukyhteisö, jolta saa tukea, ja toisella ei ole sukulaisia edes elossa tai ovat niin kaukausia, ettei heidän kanssaan olla tekemisissä. Työyhteisötkin koostuvat yksilöistä, joilla jokaisella on oma resilienssinsä. Noin yleisesti suomalaiseissa työyhteisöissä lähdetään siitä, että toipuva ihminen saa työntekoaan varten tukea työterveyshuollosta eikä työkavereiltaan. Ja nykyisin pyritään myös siihen, että pitkän sairasloman sijasta työnantaja pyrkii järjestämään toipuvalle työntekijälle jotain kevyempää työtä. Aina tämä en onnistu vaan työntekijän on oltava pidempään sairaslomalla ja työnantaja sitten päättää, palkataanko sijainen vai jaetaanko sairaslomalla olevan työt työkavereille.
Toipuvan ihmisen on hyvä muistaa, että vaikka työkaveri onkin töissä, työkaverin yksityiselämässä voi olla vaikka minkälaista kriisiä. Joten melko hyvällä resilienssillä varustettukaan työkaveri ei välttämättä pysty tekemään omien töidensä lisäksi vielä toipuvan töitäkin oman elämäntilanteensa vuoksi.
Tarkoitin psykologista resilienssiä mikä on käsitteen alkuperäinen ja yleisin merkitys. Yksilön lisäksi yhteisöt ja yhteiskunnat voivat olla psykologisesti resilienttejä tai eivät.
Ap sulle tiedoksi että kansallisuudet pitää kirjoittaa pienellä alkukirjaimella.
Muutenkin sun hengentuotteesi oli ihan *ska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap sulle tiedoksi että kansallisuudet pitää kirjoittaa pienellä alkukirjaimella.
Muutenkin sun hengentuotteesi oli ihan *ska.
Ehkä sinullekin löytyy sopiva aihe täältä mutta päätit sitten valita sen missä jo otsikko v tuttaa
Aika heikosti, koska suomalaiset eivät ole keskenään yhteistyökykyisiä tai -haluisia. Auttamishalu erilaisissa kriisitilanteissa on olematon. (Ukrainan kriisiapu ei ole kovin vertailukelpoista, koska siinä puhutaannlähinnä pienistä rahasummista tilisiirtoina ja muutamista kulahtaneista vaatekappaleista keskivertokansalaisen osalta).
Kun mennään minä edellä, ei ryhmävaikutusta tietenkään voi syntyä. Ne yksilöt, joilla resilienssiä on pärjäävät, ne joilla sitä ei ole, eivät pärjää. Aikakin siinä erottuvat sitten jyvät akanoista.
Aika heikosti, koska suomalaiset eivät ole keskenään yhteistyökykyisiä tai -haluisia. Auttamishalu erilaisissa kriisitilanteissa on olematon. (Ukrainan kriisiapu ei ole kovin vertailukelpoista, koska siinä puhutaannlähinnä pienistä rahasummista tilisiirtoina ja muutamista kulahtaneista vaatekappaleista keskivertokansalaisen osalta).
Kun mennään minä edellä, ei ryhmävaikutusta tietenkään voi syntyä. Ne yksilöt, joilla resilienssiä on pärjäävät, ne joilla sitä ei ole, eivät pärjää. Aikakin siinä erottuvat sitten jyvät akanoista. Pitää vielä lisätä että kyky myötätuntoon ja inhimillisyys eivät ole niitä kaikkein suomalaisimpia ominaisuuksia.
resil//e (ri/'zail) itr. olla kimmoisa ( joustava); palata alkuperäiseen muotoonsa - ience -iency ( -ziliens(i) s. kimmoisuus,joustavuus;sitkeys,sinnikkyys -ient (-'zilient) 1. joustava,elastinen ,kimmoisa (material) 2. (kuv.) joustava, sitkeä ,sinniikäs, elinvoimainen (person)
lähde: Raija Hurme,Maritta Pesonen, Olli Syvänoja: Englanti-Suomi suursanakirja (1995) Oy ValItut Palat- Readers Digest Ab.
WSOY
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossasi puhut yhteiskunnasta, mutta kommentissasi yksilön läheisistä ja yhteisöstä. Kumpaa kysymyksellläsi tarkoitit?
Työyhteisön voi nähdä yhteisönä tai osana yhteiskuntaa.
Joo, mutta yhteiskunnan kriisinkestävyys on ihan eri asia kuin työyhteisön kriisinkestävyys. Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä on mm maanpuolustus, pelastustoimen järjestäminen, sairaanhoidon järjestäminen, huoltovarmuusvarasto, viranomaisten tiedotuskanavat, viranomaisille jaetut tehtävät kriisitilanteissa, kriisitilnteisiin liittyvä lainsäädäntö jne jne.
Kysymyksesi ei siis liittynyt tähän (kuten vähän arvelinkin, vaikka otsikossasi kysyit yhteiskunnan kriisinkestävyydestä eli resilienssistä. Jos nyt puhutaa toipuvasta ihmisestä ja hänen ympäristöstään, niin on paljon ihmisiä, joiden läheisillä resilienssi ei ole sen suurempi kuin toipuvalla itselläänkään. Voi olla jopa matalampikin. Mitä taas tulee toipuvan ihmisen yhteisöihin, sekin riippuu paljon siitä, millaisiin yhteisöihin toipuva kuuluu. Joillain voi olla isokin sukyhteisö, jolta saa tukea, ja toisella ei ole sukulaisia edes elossa tai ovat niin kaukausia, ettei heidän kanssaan olla tekemisissä. Työyhteisötkin koostuvat yksilöistä, joilla jokaisella on oma resilienssinsä. Noin yleisesti suomalaiseissa työyhteisöissä lähdetään siitä, että toipuva ihminen saa työntekoaan varten tukea työterveyshuollosta eikä työkavereiltaan. Ja nykyisin pyritään myös siihen, että pitkän sairasloman sijasta työnantaja pyrkii järjestämään toipuvalle työntekijälle jotain kevyempää työtä. Aina tämä en onnistu vaan työntekijän on oltava pidempään sairaslomalla ja työnantaja sitten päättää, palkataanko sijainen vai jaetaanko sairaslomalla olevan työt työkavereille.
Toipuvan ihmisen on hyvä muistaa, että vaikka työkaveri onkin töissä, työkaverin yksityiselämässä voi olla vaikka minkälaista kriisiä. Joten melko hyvällä resilienssillä varustettukaan työkaveri ei välttämättä pysty tekemään omien töidensä lisäksi vielä toipuvan töitäkin oman elämäntilanteensa vuoksi.
Tarkoitin psykologista resilienssiä mikä on käsitteen alkuperäinen ja yleisin merkitys. Yksilön lisäksi yhteisöt ja yhteiskunnat voivat olla psykologisesti resilienttejä tai eivät.
Ja siihenkin vastasin sulle tuossa aiemmassa kommentissani. Jos et pysyt kokopäivätyöhön, työnantajan pitää selvittää, onko osa-aikatyö työpaikalla mahdollinen tai voidaanko sinut siirtää kevyempiin hommiin. Aina tämä ei ole mahdollista, joten joudut olemaan sairaslomalla, jos työterveyslääkäri katsoo sun olevan kykenemätön tekemään nykyisiä töitäsi ja/tai kokopäivätöitä. Jos haluat, että osan töistäsi tekee työkaverisi, sun pitää keskustella vajaatyökykyisyydestäsi työnantajan ja työterveyden kanssa eikä automaattisesti olettaa, että voit itse nakittaa työtehtäviäsi työkavereillesi oman mielesi mukaan. Vajaatyökykyisyys on työntekijän, työnantajan ja työterveyden välinen asia, ei työkavereiden. Jos et itse kehtaa ottaa asiaa puheeksi esimiehesi kanssa, mene työterveyshuoltoon ja pyydä työterveyshuoltoa ottamaan yhteyttä esimieheesi.
Se on sitten toinen juttu, jos haluaisit esimiehesi ja työkavereidesi kuuntelevan murheitasi ja toimimaan jonkinlaisena terapeuttina sulle. Olkapäänä, jota vasten itkeä. Tätäkin varten on työterveyshuolto, jos kriisisi vaikeuttaa selviytymistäsi työelämässä. Tai sitten ihan vaan terveyskeskus, seurakunta, SPR yms paikat, joista voi saada keskusteluapua. Kuten aiemmassa kommentissani jo kerroin, sun työkavereillasi voi olla ihan omiakin kiirejä ja huolia, vaikka eivät niistä työpaikalla puhukaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika heikosti, koska suomalaiset eivät ole keskenään yhteistyökykyisiä tai -haluisia. Auttamishalu erilaisissa kriisitilanteissa on olematon. (Ukrainan kriisiapu ei ole kovin vertailukelpoista, koska siinä puhutaannlähinnä pienistä rahasummista tilisiirtoina ja muutamista kulahtaneista vaatekappaleista keskivertokansalaisen osalta).
Kun mennään minä edellä, ei ryhmävaikutusta tietenkään voi syntyä. Ne yksilöt, joilla resilienssiä on pärjäävät, ne joilla sitä ei ole, eivät pärjää. Aikakin siinä erottuvat sitten jyvät akanoista. Pitää vielä lisätä että kyky myötätuntoon ja inhimillisyys eivät ole niitä kaikkein suomalaisimpia ominaisuuksia.
Tuo johtuu siitä, että jo useita vuosikymmeniä Suomessa on haluttu siirtää asioita yhteiskunnan vastuulle. Ettei kukaan joutuisi olemaan riippuvainen sukulaisistaan, naapureistaan tms ihmisistä. Ettei sitä kauhuanoppia tarvitsisi ottaa omaan kotiinsa asumaan, koska kauhuanopilla ei ole ketään muutakaan, joka voisi huolehtia hänestä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus mahdollisti sen, että vanhemmat voivat käydä töissä ilman, että heidän tarvitsee laittaa lastensa kuvia lyhtypylväisiin ja kauppojen ilmoitustauluille etsiessään hoitopaikkaa. Näin jouduttiin tekemään vielä 1980-luvulla.
Otsikossasi puhut yhteiskunnasta, mutta kommentissasi yksilön läheisistä ja yhteisöstä. Kumpaa kysymyksellläsi tarkoitit?