Paljonko teillä menee vettä? Miksi?
Ilmoitin eilen vesimittarin lukema vesilaitokselle. Meidän 3-henkinen perhe oli kuluttanut vuodessa hiukan alle 40 kuutiota. Nyt kun sähkön- ja vedenkulutuksen vähentämistä suositellaan, rupesin katsomaan, miten meidän perhe tuohon kuvioon asemoituu. Eri nettisivuilta haalin keskimääräisen kulutuksen tietoja, ja näistä tehtyjen laskemien perusteella tämän kokoinen perhe käyttäisi keskimäärin 130-160 kuutiota vuodessa! Uskomatonta. Meidän vesimittari halkesi jokunen vuosi sitten ja uusi laitettiin, mutta se ei vaikuttanut lukemiin, eli ne pitää kyllä taatusti paikkansa.
Nyt kysynkin, että te joilla on tuollaiset kulutuslukemat, mihin ihmeeseen te saatte noin paljon vettä lotrattua? Mielestäni meillä ei mitenkään pihistellä veden kanssa. On tiskikone, pyykinpesukone ja 2-toiminen wc-huuhtelu. Mies käy töissä, minä olen ollut etätöissä jo vuosia, ja perheen opiskelija hoitaa myös opintonsa etänä. Kukaan meistä ei kulje likaisena tai likaisissa vaatteissa. Miehen likaiset työvaatteetkin pestään täällä kotona.
Kertokaa siis te suurkuluttajat, mihin te saatte kulutettua tuollaiset vesimäärät tai enemmänkin. Seisotteko esim. suihkussa monta kertaa päivässä puoli tuntia kerrallaan tms.?
Kommentit (86)
Täällä menee noin 3 m3 vettä kuukaudessa, 1 hlö, okt ja sauna lämpiää joka päivä. Vieraita saunoo satunnaisesti
Meitä on minä ja kaksi teiniä vuoroviikoin. Vuodessa on mennyt sellaiset 48 kuutiota ja sekin on mielestäni erittäin kohtuullinen määrä. Itse käytän todella vähän vettä, teinit sitten vähän reilummin mutta ovat tosiaan vain puolet ajasta. Ap-kone ja pyykinpesukone pyörii keskimäärin kerran viikossa, pyrin pesemään vain täysiä koneellisia. Auton pesen kesällä silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap joko valehtelee tai on lukenut lukeman väärin, edestä puuttuu ykkönen.
Tuo lukema ei ole mahdollinen kolmelle ihmiselle. Yhtä typerää olisi väittää ajaneensa litralla Helsingistä Nuorgamiin. Se ei vaan ole mahdollista!
Kyllä se vain on mahdollista. Lukema on oikein, enkä valehtele. Miksi tämä nyt on niin vaikea ymmärtää. Osasin odottaa tämäntapaisia reaktioita, mutta toivoisin enemmän sellaisia selittäviä vastauksia, kuten vastaaja 43 on tehnyt. Hänkään ei omasta mielestään tuhlaile, vaikka esim. käy suihkussa tuplasti sen mitä me, ja viihtyy siellä myös n. tuplasti pitempään. Ja meillä vedetään kyllä pönttö joka kävijän jälkeen, vaikka joku muuta luuli. Joillakin on varmaan edelleen vanhanaikaiset vettä tuhlaavat pöntöt. Uudemmat mallit säästävät vettä vähintään puolet tai enemmänkin. Varmaan suihkuissakin on eroja vedenkulutuksessa, en ole tähän asiaan perehtynyt. Voi olla, että meidän tapaus on tosi monen asian summa. Voi kun voisin tulla seuraamaan tuon "tuo lukema ei ole mahdollinen" -vastaajan veden kulutusta, niin ehkä huomaisin siinä jotain sellaista mitä hän ei itse huomaa.
En kirjoittanut tätä aloitusta kritisoidakseni kenenkään vedenkäyttöä, haluan vain ymmärtää, mistä niinkin isot erot johtuvat. Jos jotain tekee mieleni kritisoida, niin lämpimän veden holtitonta käyttöä. Vedestähän meillä ei ihan heti tule pulaa, mutta energiaa kannattaa säästää jo ilmastosyistä, ja koska sitä ei välttämättä ole rajattomasti saatavilla, ainakaan näillä näkymin.
Vajaa 40m3, sanotaan nyt esim. 39m3/v/3hlö, tekee 13000 l/v/hlö joka on 35 l/vrk/hlö.
Yksi vessanveto on jo n. 6 litraa, yksi henkilö vetää vessan n. 5 kertaa päivässä. Siitä tulee jo 30 litraa. Sitten suihkussa käynti, käsien pesut, juomiset, naamanpesut, bideesuihkuttelut, ruuanlaitto, tiskaus, pyykkäys.
Koita nyt tajuta ettei tuo ole mitenkään mahdollista.
Koetahan nyt itse tajuta, että tämä on ihan elävästä elämästä eikä sepitettyä. Pitääkö lähettää sulle valokuva meidän vesimittarista tai jotain. Yksi vessanveto ei vie kuutta litraa, jos käyttää pientä huuhtelua, mitä useimmiten käytetään. Suihkussa ei meillä käydä joka päivä, eikä pyykkiäkään pestä joka päivää, vaan n. 2 koneellista viikossa. Käsien pesu on nopea homma, ei siinä paljoa vettä ehdi valua, eikä hanan tarvitse kohista täysillä. Naaman pesen aamuisin, se riittää (en käytä meikkejä). Tiskikone käy n. joka toinen päivä, ja tiskikonehan kuulemma säästää vettä verrattuna käsin tiskaukseen. Käsitiskiä tulee joskus, liotan ja pesen ne altaassa ja huuhdon juoksevalla vedellä - ei siihenkään ihan hirveästi kulu vettä. Terveisin ap (en ole muistanut leimata edellisiä vastauksiani, mutta haitanneeko tuo.)
"Yksi vessanveto ei vie kuutta litraa, jos käyttää pientä huuhtelua". Ei ihan, mutta lähes kuitenkin.
"pyykkiäkään pestä joka päivää, vaan n. 2 koneellista viikossa." Tuostakin tulee lisää päivää kohden laskien ainakin lähes 20 litraa per päivä. Eli yhtä henkilöä kohden n. 6l/vrk.
"Tiskikone käy n. joka toinen päivä." Ja tuosta tulee vähintään noin 10l/vrk, eli reilu 3l/hlö.
Noista kertyy se n. 35 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa, joten suihkussa ei voi käydä ollenkaan.
Meillä kahdella eläkeläiselle kuluu vain 75 kuutiota vuodessa, koska suihkussa käydään vain kerran viikossa ja suihku on vähän kuluttavaa mallia kuten pienellä huuhtelulla varusteltu pönttökin.

Jos ei pytyssä paperia niin napista tai nupista voi myös valuttaa vettä eikä kokonaan pumppaa
2 aikuista, 3 koiraa.
Viime vuonna 39m3. En ymmärrä minäkään että mihin jotkut saa läärättyä sitä vettä
Vierailija kirjoitti:
Meillä kahdella eläkeläiselle kuluu vain 75 kuutiota vuodessa, koska suihkussa käydään vain kerran viikossa ja suihku on vähän kuluttavaa mallia kuten pienellä huuhtelulla varusteltu pönttökin.
Hyi saatana, haisunäädät.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kahdella eläkeläiselle kuluu vain 75 kuutiota vuodessa, koska suihkussa käydään vain kerran viikossa ja suihku on vähän kuluttavaa mallia kuten pienellä huuhtelulla varusteltu pönttökin.
Ilmankos joihinkin ihmisiin pitää kassajonossa pitää hirveän iso väli. Ei pestä itseä, eikä vaatteita eikätajuta mien pahalle haistaan. Hyi helvetti.
1. Vitustako minä tiedän.
2. En seuraa kulutusta.
Käytitte niin paljon vettä että mittarikin halkesi
Puhuvatkohan kaikki nyt veden kokonaiskulutuksesta vai lämpimän veden kulutuksesta? Avaajan kulutus olisi vajaat kolme ämpärillistä vettä vuorokaudessa/ ihminen. Tuskin totta. Kerrostalojen keskikulutus on noin 16 ämpärillistä (160 l) henkeä kohti vuorokaudessa.
Suihkussa käynti kerran päivässä, astianpesukoneen pesu kerran päivässä, pyykinpesukoneen pesu parin päivän välein, vessassa käynnit. Sillä pääsee tuohon noin 140l/päivä/ihminen.
Kun poikamiehenä asuin samassa kämpässä niin kulutus oli jotain 30l/päivä. Lähinnä suihkussa käyntiin ja vessaan kuluu tuon verran. Tuo noin sata litraa lisää tulee noista APK+PK.
Vierailija kirjoitti:
Puhuvatkohan kaikki nyt veden kokonaiskulutuksesta vai lämpimän veden kulutuksesta? Avaajan kulutus olisi vajaat kolme ämpärillistä vettä vuorokaudessa/ ihminen. Tuskin totta. Kerrostalojen keskikulutus on noin 16 ämpärillistä (160 l) henkeä kohti vuorokaudessa.
On se ihan mahdollista, jos ei pysy pyykkiä ja käyttää kertakäyttöastioita.
Vierailija kirjoitti:
Käytitte niin paljon vettä että mittarikin halkesi
Pakkasessa halkesi. Oli erityisen kylmä talvi ja putket jäätyi vähän siellä sun täällä, ja se jäätyminen pääsi hiipimään jopa meidän kellariin asti. Enpä ole koskaan kuullut, että mittari voisi kovasta käytöstä haljeta. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuvatkohan kaikki nyt veden kokonaiskulutuksesta vai lämpimän veden kulutuksesta? Avaajan kulutus olisi vajaat kolme ämpärillistä vettä vuorokaudessa/ ihminen. Tuskin totta. Kerrostalojen keskikulutus on noin 16 ämpärillistä (160 l) henkeä kohti vuorokaudessa.
On se ihan mahdollista, jos ei pysy pyykkiä ja käyttää kertakäyttöastioita.
No haha. Normaaleista astioista syödään ja pyykkiäkin pestään. -ap
Vierailija kirjoitti:
Puhuvatkohan kaikki nyt veden kokonaiskulutuksesta vai lämpimän veden kulutuksesta? Avaajan kulutus olisi vajaat kolme ämpärillistä vettä vuorokaudessa/ ihminen. Tuskin totta. Kerrostalojen keskikulutus on noin 16 ämpärillistä (160 l) henkeä kohti vuorokaudessa.
En tiedä mistä muut puhuvat, mutta minä puhun ihan siitä mittarilukemasta, meidän perheestä ja vedenkäyttötavoistamme. Kerrostaloasujat ihan tilastojenkin mukaan käyttävät enemmän vettä, koska heiltä peritään tavallisesti kiinteä vesimaksu, kun taas omakotiasujat tyypillisesti maksavat todellisen käytön eli vesimittarin lukeman mukaan. Näitä erilaisia vedenkäyttötapoja tässä ihan uteliaisuuttani lähdin kyselemään, eikä tätä asiaa palvele se, että epäillään antamiani tietoja. Ne ovat totista totta, ei mulla ole mitään syytä täällä valehdella. -ap
Vierailija kirjoitti:
2 aikuista, 3 koiraa.
Viime vuonna 39m3. En ymmärrä minäkään että mihin jotkut saa läärättyä sitä vettä
Kiitos. Melkein jo aloin epäillä, ollaanko me todella Suomen omituisin perhe tässä asiassa, kun ei juuri kukaan ota uskoakseen. -ap
Vierailija kirjoitti:
Meitä on minä ja kaksi teiniä vuoroviikoin. Vuodessa on mennyt sellaiset 48 kuutiota ja sekin on mielestäni erittäin kohtuullinen määrä. Itse käytän todella vähän vettä, teinit sitten vähän reilummin mutta ovat tosiaan vain puolet ajasta. Ap-kone ja pyykinpesukone pyörii keskimäärin kerran viikossa, pyrin pesemään vain täysiä koneellisia. Auton pesen kesällä silloin tällöin.
Kiitos, onhan meitä sentään muitakin, joilla vesi ei ota kuluakseen siinä määrin kuin useimmilla muilla.
Meillä nelihenkinen perhe 27m3 /3kk. Kattelin että tuplat olisi keskimääräinen kulutus talouksissa. Vedensäästö suihkupäät lienee syynä näin pienen kulutukseen. Autot pestään kotona, mutta painepesurista ei loppujen lopuksi mene isoa vesimäärää läpi. Lapsilla saattaa joskus mennä 20minuuttiakin suihkussa. Joskin pieni vesiliru vain valuu. Mutta hyvällä omalla tunnolla voi antaa lasten nauttia
Yhden minuutin suihku kuluttaa 7 - 25 litraa, riippuen suihkupäästä ja käyttäjän tottumuksista. Kyllä se aloittajan henkilöä kohden n. 35 l/vrk vaatii melkoista pihistelyä, sehän tulee jo muutaman minuutin suihkusta jopa kaikkein piheimmälläkin suihkupäällä.
Kulutuslukema on kuitenkin mahdollinen, mutta on varmasti Suomen pienimpiä.