Paljonko teillä menee vettä? Miksi?
Ilmoitin eilen vesimittarin lukema vesilaitokselle. Meidän 3-henkinen perhe oli kuluttanut vuodessa hiukan alle 40 kuutiota. Nyt kun sähkön- ja vedenkulutuksen vähentämistä suositellaan, rupesin katsomaan, miten meidän perhe tuohon kuvioon asemoituu. Eri nettisivuilta haalin keskimääräisen kulutuksen tietoja, ja näistä tehtyjen laskemien perusteella tämän kokoinen perhe käyttäisi keskimäärin 130-160 kuutiota vuodessa! Uskomatonta. Meidän vesimittari halkesi jokunen vuosi sitten ja uusi laitettiin, mutta se ei vaikuttanut lukemiin, eli ne pitää kyllä taatusti paikkansa.
Nyt kysynkin, että te joilla on tuollaiset kulutuslukemat, mihin ihmeeseen te saatte noin paljon vettä lotrattua? Mielestäni meillä ei mitenkään pihistellä veden kanssa. On tiskikone, pyykinpesukone ja 2-toiminen wc-huuhtelu. Mies käy töissä, minä olen ollut etätöissä jo vuosia, ja perheen opiskelija hoitaa myös opintonsa etänä. Kukaan meistä ei kulje likaisena tai likaisissa vaatteissa. Miehen likaiset työvaatteetkin pestään täällä kotona.
Kertokaa siis te suurkuluttajat, mihin te saatte kulutettua tuollaiset vesimäärät tai enemmänkin. Seisotteko esim. suihkussa monta kertaa päivässä puoli tuntia kerrallaan tms.?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni meillä ei mitenkään pihistellä veden kanssa.
Repesin!
Jos vettä menee 3hlö sama VUODESSA mitä 1hlö KUUKAUDESSA niin ette muka pihistele.
En minäkään pihistä
En tiedä. Menee mitä menee. Hinta on jokatapauksessa sama.
Eli aplla menee reilu 100 litraa vuorokaudessa.
Sillä määrällä ei kolme ihmistä kovin montaa kertaa vessassa ja suihkussa käy.
Tietty siinä säästää jos kaikki pissii ja kakkii ja vasta sit vedetään vessa.
Vierailija kirjoitti:
Niin jos kyseinen perhe kuluttaa n. 40 litraa vuodessa, se on 13,33 per nenä, ja keskimääräinen kulutus olisi n. 43,33 litraa. Jos tämä oletettu n. 43 litraa on keskiarvo, niin silloinhan osa porukkaa kuluttaa vielä huomattavasti enemmän. Kyllä minuakin kiinnostaa, että mihin jotkut saavat sitä vettä kulumaan tuollaisia määriä.
Toivottavasti kuuman veden osuus noissa luvuissa on kuitenkin minimaalinen. On oikeasti järkyttävää losotella viemäriin kuutiokaupalla lämmintä vettä, jonka lämmitykseen käytetyn energian voisi käyttää viisaamminkin. Miettikää onko se lotraaminen ihan oikeasti tarpeellista. Vähemmälläkin pysyy puhtaana.
Oletsä ihan terve ihminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittajalla yksi kolmesta alaikäinen? Meillä kolme täysi-ikäistä kuluttaa vuodessa vettä n. 80 kuutiota. Kesäaikaan kastelu- ja autonpesuvesi otetaan järvestä.
Tilastojen keskiarvo on että yksi henkilö kuluttaa n. 5 kuutiota kuukaudessa, eli n. 60 kuutiota vuodessa.
Jos teillä menee vain 80, vaikka 240 olisi keskivertokulutus kolmelle, niin kulutatte tosi vähän.
Ja tuossa keskiarvossa on pieniä eroja siten että OKT-asuja kuluttaa reilut 3 kuutiota, rivarissa 5 ja KT-asuja n. 6 kuutiota.
Kerrostaloissa käytetään enemmän koska vesi usein sisältyy vuokraan. Rivareissa joskus mutta OKT-asuja maksaa aina veden itse.
En tajua miten ap:n perhe pärjää n. 13 kuutiolla vuoden/nenä, normaaliin 60 kuutioon verrattuna. Ehkä se teidän mittari kuitenkin vuotaa, ja muut maksavat teidän vedenkäytöstä.
Ei se vuoda. Kerroin jo aloituksessa, että mittari on uusittu muutama vuosi sitten.
Sitten vuotaa putket. Vesiyhtiö näkee että vettä menee enemmän kuin maksetaan, mutta eivät välttämättä tiedä missä vuoto on.
No ei todellakaan vuoda. Vesimittarin kautta menevä vesi on se, mistä me maksetaan. Mittari sijaitsee kellarissa ja kai me nyt huomaisimme, jos meillä jossain vuotaisi. Millä logiikalla me vuotavista putkista edes hyötyisimme? Sen enempää ennen kuin jälkeen vesimittarin?
Vierailija kirjoitti:
WTF
Vierailija kirjoitti:
Meidän 3-henkinen perhe oli kuluttanut vuodessa hiukan alle 40 kuutiota.
Ette vissiin sitten suihkussa käy.
Mulla menee jo yksin 10 m³ / kk.
Käymme suihkussa tavallisesti 2 krt viikossa, tarpeen mukaan useammin. Mulla on siisti sisätyö eikä mun tarvitse tuon useammin suihkutella. Vakuutan, että puhtaita olemme.
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee n. 6 kuutiota kuukaudessa, keskimääräinen kulutus suomalaisilla on 5 kuutiota/kk.
En lotraa, suihkussa käyn pikaisesti vain pari kertaa viikossa, pyykki kerran viikossa.
Nyt kun olen asunut mökillä, kulutus on 1 kuutio per kk.
Kaupunkiasunnossa kerrostalossa helposti 3 kuutiota.
Selitys: mökillä ei ole vesivessaa, ja siellä peseydyn kokonaan harvemmin, kun sitä varten pitää lämmittää sauna ja pesuvesi.
Olen päivisin kotona, niin klosettivessaan hulahtaa kyllä paljon vettä. 😬
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
WTF
Vierailija kirjoitti:
Meidän 3-henkinen perhe oli kuluttanut vuodessa hiukan alle 40 kuutiota.
Ette vissiin sitten suihkussa käy.
Mulla menee jo yksin 10 m³ / kk.
Käymme suihkussa tavallisesti 2 krt viikossa, tarpeen mukaan useammin. Mulla on siisti sisätyö eikä mun tarvitse tuon useammin suihkutella. Vakuutan, että puhtaita olemme.
Tuolla määrällä ei pysty suihkuttelemaan 2 x viikossa, saati useammin.
Kaksi pikasuihkua viikossa tekee mulla 60 kuutiota vuodessa.
Asun Suomessa missä vedestä ei ole pulaa eli käyn tasan tarkkaan suihkussa sen verran kuin huvittaa kuten myös vessassa.
En ikinä sulje suihkua kun saippuoin.Sinnehän jäätyis :)))
Ei kiinnosta, koska tulee omasta kaivosta. Saa mennä vaikka kuinka paljon.
123kuutiota vuodessa. 4hlö lemmikit okt, autonpesua ja pihan kastelua, ulkoporeallas kesäisin. Yhtään ei olla säästelty.
En ole koskaan vaivautunut laskemaan.
Vesi ei Suomesta lopu vaikka hanaa liruuttaisi 24/7. Kalliiksi se voi tulla toki.
Vuosikulutusarvio laskussa 32 kuutiota.
Ei suihkua, ei vessaa.
Kantovesi, kuivakäymälä ei pesukoneita. Normipäivänä noin 40 litraa peseytymisineen kaikkineen.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisin arvio on 98 kuutiota vuodessa, 5 henk., okt. Tiskit ja pyykit pyörii 1-2 kertaa päivässä joka päivä. Kukaan meistä ei käy suihkussa joka päivä. Kesäisin hanasta vesi kukille. Kerran viikossa akvaarion vedenvaihto.
Puutarhan vesiletkusta voi tulla vettä jopa 18 litraa minuutissa.
https://www.eea.europa.eu/fi/green-tips/the-water-hose-in-your-garden-c…
70 kuutiota /v suurinpiirtein, 2 aikuista+ kissa. Isoa puutarhaa joutuu kastelemaan kuivilla kuumilla jaksoilla kesällä. Menee 2 koko päivää että kaikki on kasteltu.
Viimeisin arvio on 98 kuutiota vuodessa, 5 henk., okt. Tiskit ja pyykit pyörii 1-2 kertaa päivässä joka päivä. Kukaan meistä ei käy suihkussa joka päivä. Kesäisin hanasta vesi kukille. Kerran viikossa akvaarion vedenvaihto.