Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Vierailija kirjoitti:
En ole viitsinyt hommata mitään noista listalla olevista. Jotain ehkä on hankkimattakin. Olen veroni maksanut, joten hallitus ja hallituksen teinityttelöt huolehtikoon ettei sähköt katkea.
Eivät nämä hallituksen naisetkaan mitään ihmeiden tekijöitä ole,niin pystyviä kuin ovatkin.Kyllä jokaisen on syytä yksilönä varautua joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme litran pulloa viinaa. Sillähän se hoituu. Tuota lääkkeistä jankuttamista ihmettelen, kun en ole käyttänyt neljäänkymmeneen vuoteen kuin kuusi pilleriä asperiinia. Syökö ihmiset oikeasti lääkkeitä kaiket päivät?
Kysytkö ihan tosissasi?
Verenpaine-, sydän- yms. lääkkeitä todellakin täytyy syödä päivittäin!
Samoin kilpirauhaslääkkeitä otetaan päivittäin. Thyroksiinin voi ottaa 1 kertaa päivässä, mutta erityisluvan vaativia 3-4 kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haistakoon nyt ihan paska vaan. Me maksetaan päättäjille siitä, että ne hoitaa yheiskunnalliset asiat siihen malliin, että tavalliset kansalaiset voi elää huoletta.
TÄMÄ!
Päättäjien ei tarvitse huolehtia kuin kansalaisten perustarpeista (lämpö, ruoka, vesi, terveys, kulkeminen). Ja ne on vielä saatava kohtuuhintaan. Jos se ei onnistu, ei ole valtiota, eikä velvoitetta maksaa veroja. Piste.
Nyt olisi pitänyt alkaa ajaa alas jo tarpeettomia valtionmenoja: kehitysapu, eu-tuet ulkomaille, ruotsin kieli, ilmastotavoitteet ja muu hömppäpömppä.
Ilmastotavoitteet hömppäpömppääkö ?
Kyllä, Suomen päästöillä ja olosuhteissa.

Suomi on hiilinielu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tällaistäkin pitää selostaa kuin joillekin lapsille. Aikuisia ollaan ja kyllä pärjätään ihan ilman mitään neuvojakin. Miten typeriä ja avuttomia ihmisistä on oikein tullut?
No nuo ohjeet eivät siis kosketa sinua kun kaiken jo tiedät. Et kuitenkaan aikuisena ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia ja osa tarvitsee ohjeistusta.
No nykyisin tuntuu että kaikkeen tarvitaan nykyään ohjeita. Ihan siihen jo että kuinka avaan kotini lukon että pääsen asunnosta pihalle. Ihmiset heittäytyy avuttomiksi eivätkä osaa edes ajatella omilla aivoillaan. Aina pitäisi jonkun olla neuvomassa ja tukemassa. Huhheijaaa....
Miten niin "nykyisin"? Ihan samat ohjeet olleet koko mun eliniän ainakin, eli lähes 60 vuotta. Joku nämä sullekin tietoon saattoi, ihan viranomaisohjeet.
PS. Se teippi on ilmateiden tukkimiseen. Jos vaikka myrkyllinen kemikaali leviää ilmassa, ei auta sulkeutua kotiinsa, jos ilmanvaihto vetää myrkyn sisään.
Terve pärjää tuon ajan ilman mitään.
Likimainkaan terve pärjää jos on vettä ja kriittiset lääkkeet.
Kaljaa on kyllä jääkaappi täynnä.
Hitto mitä paskaa oli tämäkin. :D ihmisten pelottelua. Missä ne talven hirmuiset sähkökatkot oli? Mulla katkennut kertaakaan sähköt eikä tullut mitään ongelmia, vaikka pakkasta oli. Juu onhan se AINA hyvä varautua vähän kaikkeen, mutta ihmisiä pelotellaan jatkuvasti, kun joka tuutista tulee samaa paskaa. Oli se sitten koronaa, sotaa, sähkökatkoja tai että vessapaperi loppuu!!
Vierailija kirjoitti:
Ei pienituloisilla ole tuon listan asioita, koska raha ei riitä. Ja joillekin voi syntyä myös vahingossa tilanne, ettei jotain ole. Kunnissa sekä taloyhtiöissä pitäisi varautua että ihmisille syntyy puutostilanteita, taskulampuista menee patterit, osalla ei sukulaisia avuksi.
Mihin tarvitaan patterilamppua?

Mulla sähköt katkennut joka ikinen vuosi mitä muistan, myrsky tai tykkylumi. Eikä tule viikon tai kahden katkosta ylipääsemätöntä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Lokakuussa aloitettu ketju
Nytkö voi varastonsa tuhota?
Vierailija kirjoitti:
Lokakuussa aloitettu ketju
Niin?
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä paskaa oli tämäkin. :D ihmisten pelottelua. Missä ne talven hirmuiset sähkökatkot oli? Mulla katkennut kertaakaan sähköt eikä tullut mitään ongelmia, vaikka pakkasta oli. Juu onhan se AINA hyvä varautua vähän kaikkeen, mutta ihmisiä pelotellaan jatkuvasti, kun joka tuutista tulee samaa paskaa. Oli se sitten koronaa, sotaa, sähkökatkoja tai että vessapaperi loppuu!!
Mikä sua niin hirveesti siinä pelottaa? Varautuminen on ihan normaali asia.

Tässä syitä sille miksi neuvoivat ja neuvovat varautumaan.
Ministeriön riskiarvio: Suomi varautuu jopa sotilaalliseen voimankäyttöön maata vastaan Kynnys madaltunut https://www.is.fi/politiikka/art-2000009392193.html
Minua ei yhtään haittaa vaikka mitään sellaista tilannetta ei ole tullut. Mutta jos joskus tulee, niin ikävä olisi olla ilman kotivaraa, ja sitä vessapaperia 🧻
Huolettomina aikoina useimmat eivät varaudu yhtään mihinkään. Siksi sitä 💩 on tullut joka tuutista. Ei se mitään pelottelua ole.
Jos se aiheuttaa sinulle pelkotiloja, niin suosittelen terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pienituloisilla ole tuon listan asioita, koska raha ei riitä. Ja joillekin voi syntyä myös vahingossa tilanne, ettei jotain ole. Kunnissa sekä taloyhtiöissä pitäisi varautua että ihmisille syntyy puutostilanteita, taskulampuista menee patterit, osalla ei sukulaisia avuksi.
Mihin tarvitaan patterilamppua?
Patterilamppua tarvittavan kun käy kellarissa tarkistamassa kiljupöntöt:-)
Tällä valheella saatiin porukka tarttumaan kalliisiin määräaikaisiin sähkösopimuksiin. Itse lähdin pörssisähköön ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä paskaa oli tämäkin. :D ihmisten pelottelua. Missä ne talven hirmuiset sähkökatkot oli? Mulla katkennut kertaakaan sähköt eikä tullut mitään ongelmia, vaikka pakkasta oli. Juu onhan se AINA hyvä varautua vähän kaikkeen, mutta ihmisiä pelotellaan jatkuvasti, kun joka tuutista tulee samaa paskaa. Oli se sitten koronaa, sotaa, sähkökatkoja tai että vessapaperi loppuu!!
Tässä syitä sille miksi neuvoivat ja neuvovat varautumaan.
Ministeriön riskiarvio: Suomi varautuu jopa sotilaalliseen voimankäyttöön maata vastaan Kynnys madaltunut https://www.is.fi/politiikka/art-2000009392193.html
Minua ei yhtään haittaa vaikka mitään sellaista tilannetta ei ole tullut. Mutta jos joskus tulee, niin ikävä olisi olla ilman kotivaraa, ja sitä vessapaperia 🧻
Huolettomina aikoina useimmat eivät varaudu yhtään mihinkään. Siksi sitä 💩 on tullut joka tuutista. Ei se mitään pelottelua ole.
Jos se aiheuttaa sinulle pelkotiloja, niin suosittelen terapiaa.
No kyllähän tuo ihan hirveää, kokonaisvaltaista pelottelua oli ja valtio maksoi tulonsiirtoina sähköyhtiöille kivat voitot! Mitään sähköpulaa ei ollut eikä tullut. Jos sinua ei se haittaa, niin jotain toista varmasti haittasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä paskaa oli tämäkin. :D ihmisten pelottelua. Missä ne talven hirmuiset sähkökatkot oli? Mulla katkennut kertaakaan sähköt eikä tullut mitään ongelmia, vaikka pakkasta oli. Juu onhan se AINA hyvä varautua vähän kaikkeen, mutta ihmisiä pelotellaan jatkuvasti, kun joka tuutista tulee samaa paskaa. Oli se sitten koronaa, sotaa, sähkökatkoja tai että vessapaperi loppuu!!
Mikä sua niin hirveesti siinä pelottaa? Varautuminen on ihan normaali asia.
On todella epäeettistä medialta suoltaa katastrofiuutisia päivästä toiseen. On myös törkeää valehdella, pelotella ja manipuloida ja kurjistaa tavallisten kansalaisten elämää. Pelotella, että menettää kodin, kun ei ole varaa sähkölaskuihin. Meistä on tehty sähkölaitteista riippuvaisia ja sitten uhataan sähkön loppuvan. Ja valtiolla maksatetaan keinotekoisesti nostettu sähkönhinta.
Se on ärsyttävää ja pelottavaa, ja tätä tullaan näkemääm lisää! Ei paljon hamstratut vessapaperit ilahduta, jos uhataan viedä koti alta. Syylliset pitäisi saattaa vastuuseen.
Ilmastotavoitteet hömppäpömppääkö ?