Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä

Vierailija
26.10.2022 |

Ylen uutisista tämä:

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.

Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:

-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.

Kommentit (868)

Vierailija
581/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Ipienituloisilla ole tuon listan asioita, koska raha ei riitä. Ja joillekin voi syntyä myös vahingossa tilanne, ettei jotain ole. Kunnissa sekä taloyhtiöissä pitäisi varautua että ihmisille syntyy puutostilanteita, taskulampuista menee patterit, osalla ei sukulaisia avuksi.

Joo kyllä pienituloisille pitää ilman muuta yhteiskunnan hoitaa tämäKIN asia kuntoon. Koska ei minkäänlaista omaa vastuunkantoa sovi vaatia aikuisilta ihmisiltä. Ehdotan äitiyspakkaustyyppistä selviytymislaatikkoa vähävaraisille. Sinne premium-tason makuupussit, evästarpeet ja ehkä jotain mukavaa pientä luksustakin sekaan. Kun naapurin dippainssilläkin on. Ettei nyt sitten vaan tuntuisi epäreilulta. Muut ostakoot pakettinsa itse, kaiken muun päälle.

Kuitenkin vation homma ON huolehtia kansalaisista, varsinkin kun ongelma ei ole itseaiheutettu vaan "suurempi" kuten nyt.

Sitä varten, että sulla riittää rahaa ruokaankin, maksetaan yhteiskunnan tukia (asumistukea, työttömyyspäivärahaa, tarvittaessa toimeentulotukea jne). Kolmeksi päiväksi riittää yhdelle aikuiselle ihan hyvin se 6 litraa vettä, paketti näkkileipää, pari purkkia tomaattimusrskaa, pari purkkia jotain säilykepapuja ja vaikka pari banaania. Lisäksi pari rullaa vessapaperia ja taskulamppu sekä paristot. Ei ole tarkoituskaan, että kokkailtaisiin mitään viiden tähden gourmet ruokia. Todennäköisesti omistat edes jonkinlaisia talvivaatteita, joten jos asunnon lämpötila alkaa laskea niin sitten vaan talvivaatteet päälle ja peiton alle. Oletettavasti viet roskiakin ulos eli sulla on muovikasseja ja kenties joku ämpäri tai muu roskis, jossa se muovipussi on. Mikäli vessa ei toimi, voit käyttää sekajäteroskistasi käymälänä, koska ulosteet kuuluvat sekajätteeseen, ei biojätteeseen. 

Jos tulee esimerkiksi häiriö vedenjakeluun, avun saaminen riippuu paljon vian laajuudesta. Mitä isompi alue jää ilman vettä, sitä pidempään voi joutua odottamaan. Muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulla jäi yksi lähiö ilman vettä, mutta meni vain 4 tuntia, kun vedenjakelupisteitä tuli katujen varteen. Siinä ajassa ei ehtinyt tulla edes jano.  Jos häiriö olisi koskenut koko kaupunkia, olisi mennyt pidempään ennenkuin joka kolkkaan olisi saatu jakelupisteitä. Taajamissa sähkökatkokset ovat harvinaisia ja myös lyhyitä. Silti on syytä varautua siihen, että vian korjaamiseen ei riitäkään 15 minuuttia. Maaseudullakin asuu pienituloisia, jotka joutuvat ihan itse varautumaan pidempiinkin sähkökatkoksiin, joita tulee runsaslumisina talvina. Ei valtio heillekään hommaa halkoja, agregaatteja, kotivararuokaa, taskulamppuja, paristoja, vessapaperia jne jne. 

- eri - 

Vierailija
582/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

niiiin.... ja mun pyörätuolin pitää olla latauksessa sähköverkossa jos ei ole käytössä. Lääkkeet (osa) pitää säilyttää jääkaapissa... eipä naurata

Sua suosittelen kysymään sieltä, mistä pyörätuolisi on hankittu, miten pitäisi toimia sähkökatkosten aikana. Samoin apteekista lääkkeidesi osalta. Se on tietysti selvää, että sähkökatkoksen aikana et pääsisi omin avuin asunnostasi ulos, jos tarvitset siihen hissiä eikä hissit silloin toimi. Jos asut taloyhtiössä, kaikilla taloyhtiöillä pitää olla pelastussuunnitelma sekä vastuuhenkilöt. Pelastussuunnitelma pitäisi olla jaettu kaikkiin taloyhtiön asuntoihin tai sen pitäisi löytyä netistä tai taloyhtiön ilmoitustaululta. Jos et tiedä, missä taloyhtiösi pelastussuunnitelma on, kysy isännöitsijältä sekä kysy myös, kuka on taloyhtiösi vastuuhenkilö. Myös vuokrataloissa on oltava pelastussuunnitelma ja vastuuhenkilö. Ota yhteyttä vastuuhenkilöön ja kysy, miten pelastussuunnitelmassa on varauduttu niiden ihmisten liikkumiseen, jotka käyttävät pyörätuolia. Vastuuhenkilön on hyvä tietää, että asunnossa B 23 asuu pyörätuolia käyttävä asukas. Näin voidaan etukäteen suunnitella, kuka tai ketkä ovat ne henkilöt, jotka tulisivat auttamaan sut ulos asunnosta. Mä asun rivitaloyhtiössä, mutta silti meillä on laadittu suunnitelma, ketkä menevät auttamaan ketäkin taloyhtiön vanhusta, jos tulee jokin poikkeustilanne. Kerroin jo aiemmin, että tälle alueelle tuli muutama vuosi sitten häiriö vedenjakeluun. Mulle on nimetty kaksi taloyhtiössä asuvaa vanhusta ja kun vedenjakelupiste tuli kadun varteen, mä kävin soittamassa näiden kahden asukkaan ovikelloja ja kysymässä, tarvitsevatko he vettä. Ja niin toin vettä heille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
583/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on iso liuta asioita joissa Venäjä auttoi meitä:

Posti

Tulli

Rautatie

Hgin Yliopisto

Autonomia

Keisarinna Anna antoi Uudenmaan

Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin.

Ja tukku muita. Kiitollisuuttammekin voisimme joskus osoittaa. Itse ainakin olen kiitollinenkin Venäjälle. Vaikka on ollut vaikeuksia mutta niitä on ollut myös Ruotsin ja tanskankin kanssa. Ja Saksan.

Kun pakanaistumme, Venäjä on tullut joka kerran.

Ja mitä enemmän pakanaistumme sitä Pyhemmäksi on Venäjä kokenut missionsa saattaa meidät jälleen uskon alle. Tämä on se kuvio kun he puhuivat jo Satanismista. Ja kun siihen Pyhään sohaistaan ottamalla jo sukupuoletkin pois sitä kiihkeämmin Venäjä on valmis laittamaan meidät tiukille.

Luulin ensin että Sauli on uskova mies, ei ollutkaan hän oli Satanistien kätyri. Kaikki riettaudet  ja uhraaminen näköjään käy. Juopa  on peruuttamaton, Jumala joko on tai ei.

Tämä kommentti kannattaa ottaa paitsi mieleltään järkkyneen tekstinä myös esimerkkinä virallisesta venäläisestä tämänhetkisestä diskurssista. Siksi Venäjä onnistuu vetoamaan -jälleen kerran- myös ulkomaisiin ihmisiin, äärilaitoihin oikealla, vasemmalla sekä puolue-ideologispoliittisen kentän ulkopuolella  uskontojen piirissä. (vrt. neuvostoaikana vasemmistolaiset/kommunistit, nyt "oikeaa uskoa" eri tahoilla julistavat)

Onneksi tämä ajattelu ei ole Suomessa valtavirtaa. Mutta hyvin havainnollistava esimerkki, etenkin juuri tässä suomalaista kansallista huoltovarmuutta käsittelevässä keskustelussa.

Kiitos siis, kirjoittaja, kun "tulit kaapista ulos" ja osoitit meille suomalaisille, minkälaisten ideologisten voimien kanssa olemme tekemisissä.

Mistä helevetin kaapista? Ihminen kuvaa miten Venäjä suhtautuu asioihin ja sinä luulet että se kuvaaminen on sen kertojan mielipide? Oletko tyhmä jotenkin? Onko sinun maailmankuva noin onnettoman autistinen? Eipä ihme että olet sotaan joutumassa ja muitakin viemässä. Eihän tuollaisen kanssa voi eikä kannata edes keskutella.

Suomalaiset täällä kirjoittavat ja hyvin kaukana mistään virallisista linjoista. Hullu! Sinä et omista tätä maata etkä meitä omassa maassamme. Pelko sinua ohjaa, olet vellihousuja. :D

Viisi yläpeukkua tähän ja muutamaan muuhun vastaavaan viestiin kertoo siitä, että trolleja täällä on joko viisi tai vähemmän mutta useammalla tietokoneella.

Vierailija
584/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

niiiin.... ja mun pyörätuolin pitää olla latauksessa sähköverkossa jos ei ole käytössä. Lääkkeet (osa) pitää säilyttää jääkaapissa... eipä naurata

Sua suosittelen kysymään sieltä, mistä pyörätuolisi on hankittu, miten pitäisi toimia sähkökatkosten aikana. Samoin apteekista lääkkeidesi osalta. Se on tietysti selvää, että sähkökatkoksen aikana et pääsisi omin avuin asunnostasi ulos, jos tarvitset siihen hissiä eikä hissit silloin toimi. Jos asut taloyhtiössä, kaikilla taloyhtiöillä pitää olla pelastussuunnitelma sekä vastuuhenkilöt. Pelastussuunnitelma pitäisi olla jaettu kaikkiin taloyhtiön asuntoihin tai sen pitäisi löytyä netistä tai taloyhtiön ilmoitustaululta. Jos et tiedä, missä taloyhtiösi pelastussuunnitelma on, kysy isännöitsijältä sekä kysy myös, kuka on taloyhtiösi vastuuhenkilö. Myös vuokrataloissa on oltava pelastussuunnitelma ja vastuuhenkilö. Ota yhteyttä vastuuhenkilöön ja kysy, miten pelastussuunnitelmassa on varauduttu niiden ihmisten liikkumiseen, jotka käyttävät pyörätuolia. Vastuuhenkilön on hyvä tietää, että asunnossa B 23 asuu pyörätuolia käyttävä asukas. Näin voidaan etukäteen suunnitella, kuka tai ketkä ovat ne henkilöt, jotka tulisivat auttamaan sut ulos asunnosta. Mä asun rivitaloyhtiössä, mutta silti meillä on laadittu suunnitelma, ketkä menevät auttamaan ketäkin taloyhtiön vanhusta, jos tulee jokin poikkeustilanne. Kerroin jo aiemmin, että tälle alueelle tuli muutama vuosi sitten häiriö vedenjakeluun. Mulle on nimetty kaksi taloyhtiössä asuvaa vanhusta ja kun vedenjakelupiste tuli kadun varteen, mä kävin soittamassa näiden kahden asukkaan ovikelloja ja kysymässä, tarvitsevatko he vettä. Ja niin toin vettä heille.

Tähä vielä, että kylmälaukut eivät maksa paljoa. Esim Tokmannilla edullisimmat maksavat 10€. Kylmäpatruunat alle 2€. Et välttämättä tarvitse edes kylmäpatruunoita vaan voit pitää pakastimessasi muutamaa 0,33l  limsapulloa, jotka olet täyttänyt vedellä. Ei ihan täyteen, koska jäätyessään vesi laajenee ja muovipullo voi haljeta. Jos tulee sähkökatkos, laitat jäiset limupullot sekä jääkaapissa säilytettävät lääkkeesi kylmälaukkuun.

Vierailija
585/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
586/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tätäkö te haette , rappiota: https://www.vauva.fi/keskustelu/4863352/laakari-jenni-puolivali-oksala-…

Ei. Me yritetään keskustella alkuperäisestä aiheesta eli kotivarasta ja siitä, miten tulisi varautua sähkökatkoksiin, vedenjakelun häiriöihin, ydinvoimalaonnettomuuksiin tai kemikaalionnettomuuksiin. Ja ihan vaikka siihen, että olet 3 päivää niin kipeä, että et pääse kauppaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
587/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mihin sitä leveää teippiä tarvitaan?

teippaat paskapussin kiinni, ettei se putoa paskan mukana pönttöön

teippaat ulkoa tulevat ilmavirrat umpeen jos on ydinlaskeuma

jne.

Vierailija
588/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset vanhukset ovat varsinkin pulassa.

Mun mummokin olisi ihan kädetön, mutta onneksi hänellä on hyvät kontaktit.

Aika monelta myös puuttuu sitä kapasiteettia selviytyä kriisi tilanteessa jopa niiltä nuoremmiltakin.

Mitä sitten, jos joku saa jonkun kohtauksen tai joutuu onnettomuuteen ja kännyjen akut ovat nollassa?

Tähänkin löytyy ohjeistus Kodin turvaoppaasta Hanki sähkökatkon varalle -listalta: "laturi, jolla voi ladata matkapuhelimen ilman sähköä"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
589/868 |

Mitä sillä ladatulla puhelimella tekee kun tukiasemat pimenee n. kolmessa tunnissa ja lankaverkot kohta kerätty pois joka paikasta?

Vierailija
590/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laitoin juuri kaminaan tulet. Ei sillä, että olisi kylmä, vaan ihan tunnelman vuoksi. Kohta laitan luurit korville ja osallistun kokoukseen - ilman toimivaa sähköverkkoa ja tietoliikenneyhteyksiä se jäisi tekemättä. Joutuisin lähtemään toiselle paikkakunnalle toimistolle.

Nämä mahdolliset tulevan talven sähkäkatkot lisäävät työmatkaliikennettä, kun etätyö ei aina onnistu sähkäkatkon aikaan. Parin tunnin katkos maanantaiaamuisin ei vielä haittaa, työt voi aloittaa vaikka puoliltapäivin, mutta keskellä päivää katkos on harmillisempi, moni kokous kun on ajoitettu juuri keskelle työpäivää.

Aamuisin tulevat sähkökatkot eivät meille ole ongelma, saan aamupalat tehtyä puuhellallakin, ja ulkohuussissa voi käydä, jos ei ole vessanvetovesiämpäriä muistettu varata.

Kotivara meillä on noin kolmen kk pituiselle ajalle. Nytkin on kaksi viikkoa edellisestä varsinaisesta kaupassakäynnistä, tässä välissä on ostettu 10 pikkupurkkia jukurttia ja 2l maitoa (ja ilman niitäkin olisi pärjätty varmaan). Tuli vähän kaikenlaista tähän väliin, niin ei ole ehtinyt. Vessapaperia ei ole kuin kuukaudeksi, noi teinit kuluttaa sitä huussissa enemmän kuin vesivessassa.

Juuri nyt eletään vuoden pimeintä aikaa, ja sisällä saadaan valaistus hoidettua kynttilöillä, ulos on öljyllä/kerosiinilla toimivia myrskylyhtyjä (mm. sinne huussille). Tähän aikaan vuodesta jääkaappia ei tarvitse, pihalla säilyy kyllä jääkaappitavarat. Pakastimet ovat täynnä, ja säilyvät vähintään 2vrk sulamatta, todennäköisesti pidempäänkin, ja onhan meillä mahdollisuus laittaa aggregaatti suoraan sähkötauluun kiinni, niin saa pyöritettyä pakollisia laitteita sitten ihan sähköllä (ja aggreen on riittävästi polttoainetta, muttei liioitellusti).

Lääkkeiden kanssa on vähän siinä ja siinä, että onko niitä riittävästi esimerkiksi kuukauden pituiseksi ajaksi, kun lapsella meni juuri lääke vaihtoon ja tuo on vain noin 30vrk annos ollut alunperin. Seurantakäynnin jälkeen lääkäri kirjoittaa sitten pidemmän ajan reseptin taas. Isällä lääkkeet ovat aina 1-3kk kerrallaan, eikä niitä kauheasti pysty jemmaamaan, kun säilyvyys on huono.

Tuo kommentistasi boldaamani pitää paikkansa, mutta sähkön kulutus on suurinta aamuisin klo 7-9 sekä alkuillasta klo 16-19. Ja niitä hallittuja sähkökatkoksia joudutaan tekemään vain silloin, kun sähkön kulutus on suurinta JA JOS sähkön saannissa on vaikeuksia (esim jokin voimalaitos ei pystykään tuottamaan odotusten mukaisesti sähköä). Päiväsaikaan ei siis pitäisi olla sellaisia kulutuspiikkejä, jotka uhkaisivat aiheuttaa kantaverkon kaatumisen. Näin ollen päiväsaikaan ei tarvita hallittuja sähkökatkoksiakaan. Eikä tarvita aamulla eikä alkuillastakaan, jos ihmiset koittavat vähentää silloin sähkönkäyttöään. Mäkin teen etätöitä ja voin oikein hyvin pistää tiskikoneen ja pesukoneen pyörimään päivällä eikä vasta työpäivän jälkeen kuten joutuvat tekemään ne, jotka eivät tee etätöitä. Asun kaukolämpötalossa ja toisen kylpyhuoneeni lattialämmitys on nk mukavuuslämmitys. Me ei edes koskaan käydä suihkussa siinä kylpyhuoneessa, joten ei mun tarvitse pitää siellä lattialämmitystä päällä talvellakaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
591/868 |

No tekee sen kolmen tunnin aikana. Eikä missään ole sanottu, että varmasti sähkökatkot tulevat kestämään yli 3 tuntia. Jos nyt miettii näitä mahdollisia sähkön säännöstelyyn liittyviä ensi talven sähkökatkoksia (aamuin illoin), niin toi laturi on ihan järkevä juttu, jos ei ole älynnyt ladata kännykkäänsä illalla. Tai päivällä sillloin, kun sähköt on päällä. 

Vierailija
592/868 |

Kannattaa sekin muistaa, ettei kotivaraohjeilla olla mihinkään ydintalveen varautumassa. Vaikka omalla asuinalueellasi sähköt olisikin poikki, sun kännykkäsi saattaa silti toimia, jos tukiasema ei kuulu sähkökatkoalueeseen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
593/868 |

Miksi arvelet viranomaisilla olevan omia aggregaateilla varustettuja liikuteltavia tukiasemia!

Voivatpa sitten ainakin keskenään keskustella, ilman kansalaisten häiriköintiä.

Vierailija
594/868 |

Lähinnä nyt ajattelin omaa syrjäistä asuinaluettani, että jos joutudaan menemään näihin sähkäkatkoihin, niin on mhyvin mahdollista, että palauttaminen sähköverkkoon tuo esiin piileviä vikoja ja katkot venyy pidemmiksi.

Toisaalta minulla on paljon töitä, jotka voin tehdä täysin ilman nettiäkin, ja ladata tarvittavat asiat sitten nettiyhteyden palattua. Ja netti ei aina ole sidottu sähkäverkon toimintaan, etenkin jos käyttää mobiiliverkkoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
595/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset vanhukset ovat varsinkin pulassa.

Mun mummokin olisi ihan kädetön, mutta onneksi hänellä on hyvät kontaktit.

Aika monelta myös puuttuu sitä kapasiteettia selviytyä kriisi tilanteessa jopa niiltä nuoremmiltakin.

Mitä sitten, jos joku saa jonkun kohtauksen tai joutuu onnettomuuteen ja kännyjen akut ovat nollassa?

Tähänkin löytyy ohjeistus Kodin turvaoppaasta Hanki sähkökatkon varalle -listalta: "laturi, jolla voi ladata matkapuhelimen ilman sähköä"

Mitä sillä ladatulla puhelimella tekee kun tukiasemat pimenee n. kolmessa tunnissa ja lankaverkot kohta kerätty pois joka paikasta?

No tekee sen kolmen tunnin aikana. Eikä missään ole sanottu, että varmasti sähkökatkot tulevat kestämään yli 3 tuntia. Jos nyt miettii näitä mahdollisia sähkön säännöstelyyn liittyviä ensi talven sähkökatkoksia (aamuin illoin), niin toi laturi on ihan järkevä juttu, jos ei ole älynnyt ladata kännykkäänsä illalla. Tai päivällä sillloin, kun sähköt on päällä. 

Kannattaa sekin muistaa, ettei kotivaraohjeilla olla mihinkään ydintalveen varautumassa. Vaikka omalla asuinalueellasi sähköt olisikin poikki, sun kännykkäsi saattaa silti toimia, jos tukiasema ei kuulu sähkökatkoalueeseen. 

Pieni saa sähkökatkoalue olla kun 5G kantama normaalisti n. 400-500m ja maksimissaankin n. 1km.  Vastaavasti 4G kantama normaalisti n. 2-5km ja maksimissaan n. 10km.   Eli känny saattaa toimia kaupungissa naapuritalon tukiaseman kautta ellei sieltäkin ole sähköt pois.  Eläköön langattomuus!

Tiedot eri taajuuksien kantamista löytyy ihan Trafin sivuilta.

Vierailija
596/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin juuri kaminaan tulet. Ei sillä, että olisi kylmä, vaan ihan tunnelman vuoksi. Kohta laitan luurit korville ja osallistun kokoukseen - ilman toimivaa sähköverkkoa ja tietoliikenneyhteyksiä se jäisi tekemättä. Joutuisin lähtemään toiselle paikkakunnalle toimistolle.

Nämä mahdolliset tulevan talven sähkäkatkot lisäävät työmatkaliikennettä, kun etätyö ei aina onnistu sähkäkatkon aikaan. Parin tunnin katkos maanantaiaamuisin ei vielä haittaa, työt voi aloittaa vaikka puoliltapäivin, mutta keskellä päivää katkos on harmillisempi, moni kokous kun on ajoitettu juuri keskelle työpäivää.

Aamuisin tulevat sähkökatkot eivät meille ole ongelma, saan aamupalat tehtyä puuhellallakin, ja ulkohuussissa voi käydä, jos ei ole vessanvetovesiämpäriä muistettu varata.

Kotivara meillä on noin kolmen kk pituiselle ajalle. Nytkin on kaksi viikkoa edellisestä varsinaisesta kaupassakäynnistä, tässä välissä on ostettu 10 pikkupurkkia jukurttia ja 2l maitoa (ja ilman niitäkin olisi pärjätty varmaan). Tuli vähän kaikenlaista tähän väliin, niin ei ole ehtinyt. Vessapaperia ei ole kuin kuukaudeksi, noi teinit kuluttaa sitä huussissa enemmän kuin vesivessassa.

Juuri nyt eletään vuoden pimeintä aikaa, ja sisällä saadaan valaistus hoidettua kynttilöillä, ulos on öljyllä/kerosiinilla toimivia myrskylyhtyjä (mm. sinne huussille). Tähän aikaan vuodesta jääkaappia ei tarvitse, pihalla säilyy kyllä jääkaappitavarat. Pakastimet ovat täynnä, ja säilyvät vähintään 2vrk sulamatta, todennäköisesti pidempäänkin, ja onhan meillä mahdollisuus laittaa aggregaatti suoraan sähkötauluun kiinni, niin saa pyöritettyä pakollisia laitteita sitten ihan sähköllä (ja aggreen on riittävästi polttoainetta, muttei liioitellusti).

Lääkkeiden kanssa on vähän siinä ja siinä, että onko niitä riittävästi esimerkiksi kuukauden pituiseksi ajaksi, kun lapsella meni juuri lääke vaihtoon ja tuo on vain noin 30vrk annos ollut alunperin. Seurantakäynnin jälkeen lääkäri kirjoittaa sitten pidemmän ajan reseptin taas. Isällä lääkkeet ovat aina 1-3kk kerrallaan, eikä niitä kauheasti pysty jemmaamaan, kun säilyvyys on huono.

Tuo kommentistasi boldaamani pitää paikkansa, mutta sähkön kulutus on suurinta aamuisin klo 7-9 sekä alkuillasta klo 16-19. Ja niitä hallittuja sähkökatkoksia joudutaan tekemään vain silloin, kun sähkön kulutus on suurinta JA JOS sähkön saannissa on vaikeuksia (esim jokin voimalaitos ei pystykään tuottamaan odotusten mukaisesti sähköä). Päiväsaikaan ei siis pitäisi olla sellaisia kulutuspiikkejä, jotka uhkaisivat aiheuttaa kantaverkon kaatumisen. Näin ollen päiväsaikaan ei tarvita hallittuja sähkökatkoksiakaan. Eikä tarvita aamulla eikä alkuillastakaan, jos ihmiset koittavat vähentää silloin sähkönkäyttöään. Mäkin teen etätöitä ja voin oikein hyvin pistää tiskikoneen ja pesukoneen pyörimään päivällä eikä vasta työpäivän jälkeen kuten joutuvat tekemään ne, jotka eivät tee etätöitä. Asun kaukolämpötalossa ja toisen kylpyhuoneeni lattialämmitys on nk mukavuuslämmitys. Me ei edes koskaan käydä suihkussa siinä kylpyhuoneessa, joten ei mun tarvitse pitää siellä lattialämmitystä päällä talvellakaan. 

Lähinnä nyt ajattelin omaa syrjäistä asuinaluettani, että jos joutudaan menemään näihin sähkäkatkoihin, niin on mhyvin mahdollista, että palauttaminen sähköverkkoon tuo esiin piileviä vikoja ja katkot venyy pidemmiksi.

Toisaalta minulla on paljon töitä, jotka voin tehdä täysin ilman nettiäkin, ja ladata tarvittavat asiat sitten nettiyhteyden palattua. Ja netti ei aina ole sidottu sähkäverkon toimintaan, etenkin jos käyttää mobiiliverkkoja.

Sitten on varmaan hyvä miettiä, kannattaisiko talvella mennä toimistolle töihin. Ainakin niinä päivinä, kun on palavereja. Mä olen itsekin miettinyt samaa, mutta todennut, että mä voin jatkaa etätöitä. 

Vierailija
597/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monelle tuntuu olevan varsin epäselvää, mitä he tekisivät, jos tapahtuisi sitä tai tuota. Mitä riippuvaisempi on esimerkiksi sähköstä, sitä tarkemmin pitäisi varautua sähkökatkoksiin. Jokaiselle lähes kuudelle miljoonalle suomalaiselle ei voi antaa juuri heille räätälöityjä ohjeita. Pitää perehtyä viranomaisten antamiin yleisiin ohjeisiin, katsoa sieltä ohjeet, jotka sopivat omaan elämään ja keksiä jotain vaihtoehtoa niihin, mitkä eivät sovi. Ei esim kannata ostaa sähkökatkoksen varalle perunoita, jos kotona ei ole  mitään, millä perunat voisi kypsentää sähkökatkon aikana. Perunoiden sijasta jotain sellaisia juureksia, joita ei tarvitse kypsentää. Vaikka porkkanoita, jos porkkanat kuuluvat ruokavalioon. Terve ihminen pärjää 3 vuorokautta ihan pelkillä nesteilläkin, mutta kuinka mukavaksi sellaisen kokee, on tietenkin yksilöllistä. Jos ei halua olla nestepaastolla, pitää olla kotona jotain muutakin syötävää. Mitä se sitten on, riippuu ihan yksilöstä. Joillekin se on säilykkeitä, joillekin kuivalihaa ja pähkinöitä, joillekin riittää pelkkä näkkileipä jne. Joku haluaa sähkökatkoksen aikanakin viettää mahdollisimman normaalia elämää ja varautuu asiaan sen vuoksi laajemmalla valikoimalla kotivaraa. Jollekin voi riittää sekin, että on pari mäyräkoiraa keskikaljaa, pari askia röökiä ja stendari. 3 vuorokautta menee niillä. Yleiset ohjeet ovat aina ylieisiä ohjeita ja kansalaisten pitää itse soveltaa annettuja ohjeita omaan elämäänsä sopiviksi.  

Vierailija
598/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukematta muuta kuin ekan sivun valituskommentit: kyseessä on kotivara, joka pitäisi aina olla jokaisella kotonaan. 72 tuntia eli kolme vuorokautta on ehdoton minimi, joka pitää pystyä selviämään täysin yksin.

Ei ihme, että porukka on pienenkin henkilökohtaisen onnettomuuden sattuessa täysin avuttomia, jos mihinkään - edes tavalliseen sairastumiseen - ei osata varautua. Tai ylipäätään välitetä siitä, että esim. lääkkeet tai vessapaperi tai kahvimaito saattavat loppua eikä kauppaan tai apteekkiin pääsekään ihan tuostanoinjustnytheti. 

Vierailija
599/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos vesi on katki, kun sitä sähköä ei ole. Pönttöä on kovin huono tyhjentää. Itse hokasin asian nyt.

Vierailija
600/868 |
28.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Monelle tuntuu olevan varsin epäselvää, mitä he tekisivät, jos tapahtuisi sitä tai tuota. Mitä riippuvaisempi on esimerkiksi sähköstä, sitä tarkemmin pitäisi varautua sähkökatkoksiin. Jokaiselle lähes kuudelle miljoonalle suomalaiselle ei voi antaa juuri heille räätälöityjä ohjeita. Pitää perehtyä viranomaisten antamiin yleisiin ohjeisiin, katsoa sieltä ohjeet, jotka sopivat omaan elämään ja keksiä jotain vaihtoehtoa niihin, mitkä eivät sovi. Ei esim kannata ostaa sähkökatkoksen varalle perunoita, jos kotona ei ole  mitään, millä perunat voisi kypsentää sähkökatkon aikana. Perunoiden sijasta jotain sellaisia juureksia, joita ei tarvitse kypsentää. Vaikka porkkanoita, jos porkkanat kuuluvat ruokavalioon. Terve ihminen pärjää 3 vuorokautta ihan pelkillä nesteilläkin, mutta kuinka mukavaksi sellaisen kokee, on tietenkin yksilöllistä. Jos ei halua olla nestepaastolla, pitää olla kotona jotain muutakin syötävää. Mitä se sitten on, riippuu ihan yksilöstä. Joillekin se on säilykkeitä, joillekin kuivalihaa ja pähkinöitä, joillekin riittää pelkkä näkkileipä jne. Joku haluaa sähkökatkoksen aikanakin viettää mahdollisimman normaalia elämää ja varautuu asiaan sen vuoksi laajemmalla valikoimalla kotivaraa. Jollekin voi riittää sekin, että on pari mäyräkoiraa keskikaljaa, pari askia röökiä ja stendari. 3 vuorokautta menee niillä. Yleiset ohjeet ovat aina ylieisiä ohjeita ja kansalaisten pitää itse soveltaa annettuja ohjeita omaan elämäänsä sopiviksi.  

No vui. Perunan voi raastaa ensin laittaa raasteen veteen ja kuumentaa kynttilöiden päälläkin muusiksi. Ihan helposti vielä. Siihen silliä tai muuta niin nam.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä kahdeksan