"On mahdotonta tulla hyväksi kirjailijaksi ilman lukuharrastusta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä, jos on poikkeuksellisen älykäs.

Miten voi olla poikkeuksellisen älykäs, jos ei lue?

Eihän ne liity toisiinsa. Yleissivistys ja lukeminen kyllä liittyy, mutta älykkyys ja lukeminen ei liity. 

Vaikea uskoa että tuollainen kognitiivinen ominaisuus pysyy yllä, jos sitä ei ruoki.

Eli siis älykkäitä ihmisiä ei ollut olemassa siihen aikaan, kun kirjoja ei ollut olemassa.

Antiikin Kreikassahan jotkut pitivät tekstejä rappiollisina, koska ne vaikuttivat negatiivisesti suulliseen ilmaisuun. Voihan se hyvinkin olla, että kulttuuri olisi laadukkaampaa ilman kirjoja. Onhan taide muutenkin huonontunut kehityksen myötä jatkuvasti. Kaikki paras tehtiin viimeistään ennen sähkön keksimistä.

Seuraavat sukupolvet juuri ja juuri osaavat kaunokirjoitusta. Samoin kirjoja luetaan yhä vähemmän (suomessahan ne ovat älyttömän kalliita). Kuitenkin mikä rikkaus, äiti vei pyörän tarakalla aikoinaan 4 vanhansta kirjastoon. Lukekaa hyvät ihmiset:). Ihan kaikkea, kirjoja, lehtiä ym.

Vierailija kirjoitti:

Sivistys ja kriteerien mukainen hyvä kirjallisuus on sidottu yhteen. Se on pyhä alue jolla ei saa kaikki häärätä? Onkin tarpeellista että taso säilyy ja tosiaan surku kun se ei pysy menossa mukana.   Mutta eihän kaikki halua  eli pysty niitä hyviä kirjoja ei tekemään, eikä lukemaan.  Kirjoittaminen voi olla ihan vain viestintää,  vaikka kehnohkoa, sen avulla pääsee yhtäkaikki vaikkapa  julkkisten tai vertaiskokemusten maailmoihin. Se korkeakirjallisuudesta oppimamme  humaanius (siihen suuntaan ne esitellään viittaavan) ei sitten ylety todellisten, mutta mitättömien ihmisten kynäilyyn?  Mielelläni lukisin vaikka jokikisen muistelmat ja käsityksiä elämästä(ä)n.

Nyt on pakko tunnustaa, etten ymmärtänyt lukemaani. Toinen ja kolmas kertakaan ei auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavat sukupolvet juuri ja juuri osaavat kaunokirjoitusta. Samoin kirjoja luetaan yhä vähemmän (suomessahan ne ovat älyttömän kalliita). Kuitenkin mikä rikkaus, äiti vei pyörän tarakalla aikoinaan 4 vanhansta kirjastoon. Lukekaa hyvät ihmiset:). Ihan kaikkea, kirjoja, lehtiä ym.

No kirjastot ovat yhä olemassa, joten ei kirjoja kotiin tarvitse ostaa. Hyvin saa luettua kirjoja jos vain halua on. Köyhätkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukuharrastuksen glorifiointi tuohon tapaan on mielestäni elitismiä ja perusteetonta. ---

Tuohon nauroin melkein ääneen. Vai että lukuharrastus on ELITISMIÄ. Ilmaisten kirjastojen maassa. Se yksi harvoista harrastuksista, mikä ei vaadi minkäänlaista, minkäänlaista taloudellista panostusta. Siihen on ihan jokaisella sama mahdollisuus. 

"In an age of information, ignorance is a choice." Eli siis tiedon aikakaudella tietämättömyys on valinta. Tosin nykyään kyse on enemmänkin sen valinnasta, minkälaisella tiedolla itsensä täyttää, eikä niinkään tiedon puuttumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan musiikkiakaan tee kuuntelematta sitä myös.

Bethoven anyone? Signmark?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukuharrastuksen glorifiointi tuohon tapaan on mielestäni elitismiä ja perusteetonta. Tietenkin on selvää, että kirjallisuudesta kiinnostunut yleensä harrastaa lukemista jossain määrin, paljonkin. Mutta vain yleensä. Siitä ei voi vetää ehdottomia ja mustavalkoisia yleissääntöjä.

Perusväittämäni on, että (hyväksi) kirjailijaksi tullakseen pitää kirjoittaa hyviä kirjoja. Hyvä kirja mielestäni on sellainen, jolle on kysyntää. Hyvä kirjailija on kirjailija, joka pystyy tuottamaan säännönmukaisesti hyviä kirjoja, eli kirjoja, joille on kysyntää. Ei tarvitse olla menestyskirjailija eikä elättää itseään päätoimisesti kirjallisuudella (koska jotkut kategoriat nyt vaan ovat suppeita).

Hyvä kirja määrittyy kysynnän mukaan. Oleellista silloin on kirjan sisältö, joka vastaa johonkin markkinoiden tarpeeseen; sellaista ei vielä ole tai sitä halutaan yhä lisää. Sen lisäksi tarvitaan jonkin verran muodollista laatua. Kirjan on oltava riittävän sujuvasti luettavissa ja kielellisesti riittävän laadukasta, jotta muoto ei estä sisällön välittymistä ja siitä nauttimista. 

Esimerkiksi tietokirjailijan tulee pystyä ilmaisemaan itseään kirjallisesti tarpeeksi ymmärrettävästi asiasisältöön nähden, mutta erityistä lukuharrastusta tuskin vaaditaan. Kouluäidinkielen osaaminen ja asiantuntijuuden sekä yleisen elämän hankittu tekstitaito luultavasti riittävät hyvin. 

Suosituimmissa kategorioissa, kuten fiktiivinen kertomakirjallisuus, painottuvat eri asiat, mutta silti voidaan peilata samaan nyrkkisääntöön. Sisältönä tällöin toimii ensi sijassa aina tarina. Tarinankerronta on taitoyhdistelmä sekä kiehtovan tarinan luomisesta että kyvystä kertoa se ihmisille sujuvasti. Hyvä kirja on olennaisimmillaan hyvää tarinankerrontaa. Siitä päästäänkin siihen, että lukutaidoton alkuasukas voi olla loistava tarinankertoja. Meillä kaikilla sitä kykyä on, joillakin kyky on toisia parempi. Hyvän kirjan luodakseen tässä kategoriassa on AINA oltava hyvä tarinankertoja. Tarinankerrontaa tietenkin voi oppia ja harjaannuttaa lukemalla paljon, mutta se on vain yksi tapa. Silloin opitaan jäljittelemään hyviä tarinoita lukemalla, mutta niitä voi oppia myös elävästä elämästä, oraalis-verbaalisesti, tai vaikkapa luontoa tarkkailemalla.

Sitten on se säännönmukainen tuottaminen. Sisältö yksin ei riitä. Muotoakin tarvitaan. Hyvä tarina tai tietoteos ei synny vain hyvän idean pohjalta itsestään. Kirjoittaminen on haastava ja työteliäs palapeliprosessi, jossa hierotaan ja iteroidaan kaikkea paljon. Tämä on työtä vaativa opittu taito, joka ei ilmene lopputuloksen ideasta. Asiaa voisi rinnastaa vaikkapa tietokoneeseen. Ihminen saattaa olla tosi harjaantunut tietokoneen käyttäjä ja alan harrastaja, mutta ei osaisi tehdä alkeellisintakaan tietokoneohjelmaa. Häneltä puuttuu tieto, osaaminen ja kokemus tietokoneohjelman laatimisesta. Pelkkä idea lopputuloksesta ei tee hänestä ohjelmoijaa. Se taito on hankittava ihan itse, alusta alkaen kokonaan, eikä sitä saa vain sovelluksia paljon käyttämällä. 

Hyväksi kirjailijaksi voi tulla ilman lukuharrastusta, eikä lukuharrastus ole tae hyväksi kirjailijaksi tulemisesta. Hyvän kirjailijan on kyettävä tuottamaan systemaattisesti ja toistuvasti kiinnostavia sisältöjä riittävän sujuvassa muodossa. Sisältö ratkaisee, eikä sitä yleensä kannata kopioida olemassaolevasta, ja muotoon pääseminen on työteliäs opeteltava prosessitaito. 

Lukeminen tietenkin kannattaa aina. On vain tyhmää yleistää.

Tuohon nauroin melkein ääneen. Vai että lukuharrastus on ELITISMIÄ. Ilmaisten kirjastojen maassa. Se yksi harvoista harrastuksista, mikä ei vaadi minkäänlaista, minkäänlaista taloudellista panostusta. Siihen on ihan jokaisella sama mahdollisuus. 

Sinulle suosittelen ensiksi lukutaidon hankkimista ennenkuin jatketaan pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä ratkaiseva tekijä, mutta vähimmäisedellytys. 

Ratkaiseva tekijä on se, kuinka woke kirjailija on. Sitten Hesari mainostaa.

Ensinnäkin pitää elää elämä, josta tulee kirjailija. Tiedän että tämä tosiasia ärsyttää, mutta se on totta. Toiseksi pitää lukea paljon. Ja kolmanneksi, on osattava kirjoittaa.

Ymmärrän vertauksen musiikintekemiseen, mutta se nyt ei todellakaan ole sama asia. Kirjailijaksi voi tulla ilmeisesti pelkästään lukemalla muiden kirjoja, muusikoksi taas ei todellakaan tule kuuntelemalla pelkästään toisten tekemää musiikkia :D Aivan absurdi ajatuskin!

Aloitin itse juuri kirjan ensimmäisen kirjani kirjoittamisen ja huomaan itse, että helpot ja kliseiset tapahtumat ja juonenkäänteet tulevat ensimmäisenä vaihtoehtona mieleen siinä kirjoittaessa. Pitää vain pysyä skarppina. Sama näissä mainituissa aikamuodossa, tosi helposti tajuaa kirjoittaneensa kokonaisen kappaleen väärässä aikamuodossa ja sitten taas korjaillaan. Minä olen lukenut todella paljon kirjoja, iso osa klassikoita, mutta nyttemmin lähinnä kuunnellut äänikirjoja englanniksi. Saa nähdä mikä huomio tältä naiselta tulee. En itse ole kirjailija ammatiltani, vaan kirjoitan harrastuksena.

Lainaus: Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija. Hän yrittää kirjoittaa romaania, joka täyttäisi hänen omat laatuvaatimuksensa.

Saa nähdä musertuuko toimittaja itse oman kritiikkinsä ja täydellisyydentavoittelunsa alle. Tuo toisten arvostelu ja haukkuminen näyttäisi omaan silmään suorastaan itsetuhoiselta.

mielestäni juttu kertoi ennemminkin siitä että tasolla ei ole enää mitään väliä, koska kirja on tarkoitettu ainoastaan muiden juttujen markkinointiin.

Ei kaikki kirjoja lukevat henkilöt ole kirjailijoita kuten Ronja Salmi itse on. Täten kirjaa lukeva henkilö ei tiedä lukevansa huonoa kirjaa. Mitähän tälle voisi tehdä? 

Pitäisikö perustaa instanssi joka valikoi kirjat tavisten luettavaksi, kun he itse ovat niin tyhmiä etteivät ymmärrä mikä kirja on hyvä, niin lukevat niitä huonoja jos kukaan ei ohjaa.

Todella egoistista toimintaa yrittää ylentää itsensä portinvartijaksi kirjailijuuteen. Miksei Ronja tee omaa juttuaan ja keskity siihen kirjoittamiseen. Antaa muiden tehdä mitä tekevät. Pitäisikö huonoihin kirjoihin lätkäistä päälle tyhmyysvero, kun lukevat huonoja kirjoja?

Minulla on sellainen periaate, että jos joku on jaksanut kirjoittaa kirjan, minä jaksan kyllä lukea sen.

Nykyään lukeminen ylipäätään tuntuu ja ennenkaikkea näkyy olevan vanhanaikaista hapatusta. Jos ei vaan jaksa lukea (nykypäivän veruke), ei myöskään voi kokea sitä maailmaa, jonka kirjat tarjoavat. Kirjan lukija elää tarinassa, jota lukee ja sitä tunnetta ei korvaa mikään muu viihteen muoto.

Lukemattomuus näkyy ja kuuluu kömpelönä kielenä, koska sanavarasto jää vääjäämättä hyvin alhaiselle tasolle. On vaikea kuvitella, että ihminen itsenäisesti valitsee luku- ja kirjoitustaidottomuuden, koska ei vaan jaksa. Ja bonuksena sanavarasto jää lapsen tasolle. Ei ole suuri ihme, että nykyään tyhmyys tuntuu olevan voimakkaasti kasvava luonnonvara, jota ilman me todellakin voisimme olla.

Media itse edesauttaa tätä. Esimerkiksi Hesarin vakkarikolumnisteina on tv- ja radiojulkkiksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

--- Perusväittämäni on, että (hyväksi) kirjailijaksi tullakseen pitää kirjoittaa hyviä kirjoja. Hyvä kirja mielestäni on sellainen, jolle on kysyntää. --- Hyvä kirja määrittyy kysynnän mukaan. ---

Ööh... tuota... tämä on niin väärä perusväittämä kuin olla ja voi. Olisi mielenkiintoista tietää taustastasi enemmän, koska en ole koskaan kuullut kenenkään tällä tavalla esittävän.

On olemassa kirjailijoita, joiden tekstejä ei juuri noteerata heidän eläessään, ja kirjailijan kuoltua tekstit unohdetaan vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Sitten joku kaivaa ne esille, ja kirjailijan perikunta kuittaa huimat rahat kasvaneen kysynnän ansiosta. Itse teksti ei siis ole muuttunut miksikään. Onko siis niin, että julkaisuhetkellä huono kirja (jolle siis ei ollut kysyntää) kokee taikaloitsun, ja muuttuu hyväksi kirjaksi (jolle siis on kysyntää)?

Aina tietysti voi olla kuriositeetteja ja poikkeuksia. Nyt puhe oli kuitenkin pääsäännöstä. Sinänsä on erikoinen tapaus jo sekin, jos joku tekee elämäntyönsä pöytälaatikkoon kirjoittaen ilman huomiota tai tuloja ja sitten postuumisti nouseekin arvostukseen ja suosioon. Niin kai sulla muutama tunnettu esimerkki edes oli nimetä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta samaa mieltä... täytyy tuntea se ala (kirjallisuus), jolla aikoo hyväksi (kirjailijaksi) ... mutta toisaalta, voisiko muutenkin onnistua. Miksi ei voisi. Luovilla aloilla ei tarvitse olla tiukasti yhdessä lokerossa vaan voi luoda jotain omaakin.

Ehkä joillain on niin rikas sisäinen ääni että siitä riittää tarinaa paperille asti, vaikka ei niin itse ehtisi paljon lukeakaan. 

Tunnen yhden adhd-henkilön, jolla valtava mielikuvitus ja rikas sanavarasto ja huikeita (lyhyitä) tarinoita kehittelee; ei kuitenkaan juurikaan pysähdy kirjojen ääreen itse. En tiedä. Voisiko sellaisesta tulla millään tavalla hyvä kirjailija, hyvä tarinankertoja? 

Voisi varmaan tulla tarinankertoja, mutta jos hän ei tunne kirjallisuutta eikä omaa genreään, hän saattaa päätyä toistamaan 20 vuotta (tms.) vanhoja kliseitä. Ja niitä ei jaksa lukea ne, jotka ovat kirjallisuuteen perehtyneet.

Sen kolumnin tärkein pointti oli se, että jos et tunne kirjallisuutta, et myöskään tiedä mitä on jo tehty, joten päädyt toistamaan vanhaa.

Mitään uutta ei kirjallisuuteen ole lisättävissä. Kaikki on vanhan toistoa, vartiointia ja kombinointia. Mutta erityisesti vastustan tuota ajatusta etttä pitäisi tuntea läpikotaisin jo tehty, jottei vahingossa toisintaisi samaa. Ihminen pikemminkin toistaa oppimaansa alitajuisesti vähintään. Toisaalta puhtaasti vaikutteeton uudisluomus on sitä aidosti tekijälleen vaikka sattuisikin olemaan 20 vuotta vanha klishee jonkun superhyperkriitikon mielestä. En tiedä onko siitä haittaa kenellekään, jos näin käy. Tietenkin superhyperkriitikko näkee punaista heti jos jokin uutuus ei ole kulloisenkin muotivirtauksen mukaisen taidesuuntauksen tuorein pläjäys jolle Finlandiapalkintokin olisi lähinnä loukkaava tavishuomiointi. Pitäisi olla niin uniikki ja kiemurainen tajunnanräjäyttäjä että ilman alan tohtorintutkintoa ei edes ymmärrä kirjan sanomaa. Mutta antiikin klassiset muutama draamankaari ne vaan edelleen porskuttaa kaikessa tarinviihteessä. Uusia ei ole keksitty. Ei edes baskerin alla punkkua haudutellen.

Olen viime vuosina kuunnellut dekkareita ja muutamia muita kirjalajeja. Samalla kun olen tehnyt ruokaa, lenkkeillyt, siivonnut. 

Olen kiinnittänyt huomioni siihen, miten kökköä jotkut tekstit on. Sama sana toistuu virkkeessä, sama kielikuva toistuu useamman kerran pitkin kirjaa. Ja mikä ärsyttävintä, osa mieskirjalijoista tuntuu vihaavan naisia. Tämä tulee esiin rivien välistä, aivan kuin alter ego siellä kirjoittelisi, mitä tekisi naiselle jos vain saisi tilaisuuden eikä koskaan jäisi kiinni. Ero on hiuksenhieno ns. normaaliin kirjoittajaan, joka haluaa järkyttää, mutta järkyttämisessä ei ole vinkkiä henkilökohtaisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta samaa mieltä... täytyy tuntea se ala (kirjallisuus), jolla aikoo hyväksi (kirjailijaksi) ... mutta toisaalta, voisiko muutenkin onnistua. Miksi ei voisi. Luovilla aloilla ei tarvitse olla tiukasti yhdessä lokerossa vaan voi luoda jotain omaakin.

Ehkä joillain on niin rikas sisäinen ääni että siitä riittää tarinaa paperille asti, vaikka ei niin itse ehtisi paljon lukeakaan. 

Tunnen yhden adhd-henkilön, jolla valtava mielikuvitus ja rikas sanavarasto ja huikeita (lyhyitä) tarinoita kehittelee; ei kuitenkaan juurikaan pysähdy kirjojen ääreen itse. En tiedä. Voisiko sellaisesta tulla millään tavalla hyvä kirjailija, hyvä tarinankertoja? 

Voisi varmaan tulla tarinankertoja, mutta jos hän ei tunne kirjallisuutta eikä omaa genreään, hän saattaa päätyä toistamaan 20 vuotta (tms.) vanhoja kliseitä. Ja niitä ei jaksa lukea ne, jotka ovat kirjallisuuteen perehtyneet.

Sen kolumnin tärkein pointti oli se, että jos et tunne kirjallisuutta, et myöskään tiedä mitä on jo tehty, joten päädyt toistamaan vanhaa.

Mitään uutta ei kirjallisuuteen ole lisättävissä. Kaikki on vanhan toistoa, vartiointia ja kombinointia. Mutta erityisesti vastustan tuota ajatusta etttä pitäisi tuntea läpikotaisin jo tehty, jottei vahingossa toisintaisi samaa. Ihminen pikemminkin toistaa oppimaansa alitajuisesti vähintään. Toisaalta puhtaasti vaikutteeton uudisluomus on sitä aidosti tekijälleen vaikka sattuisikin olemaan 20 vuotta vanha klishee jonkun superhyperkriitikon mielestä. En tiedä onko siitä haittaa kenellekään, jos näin käy. Tietenkin superhyperkriitikko näkee punaista heti jos jokin uutuus ei ole kulloisenkin muotivirtauksen mukaisen taidesuuntauksen tuorein pläjäys jolle Finlandiapalkintokin olisi lähinnä loukkaava tavishuomiointi. Pitäisi olla niin uniikki ja kiemurainen tajunnanräjäyttäjä että ilman alan tohtorintutkintoa ei edes ymmärrä kirjan sanomaa. Mutta antiikin klassiset muutama draamankaari ne vaan edelleen porskuttaa kaikessa tarinviihteessä. Uusia ei ole keksitty. Ei edes baskerin alla punkkua haudutellen.

Tämä! Niin tämä!

Toistuu kaikessa taiteessa, jolloin taiteen kustakin alasta tulee enemmän viihdettä. Viihde on massoille, viihde on sielutonta, viihde on muovia ja rahaa. 

On hienompaa olla nälkäkurkinen indie rokkari, taidemaalari tai kirjailija, jonka omakustanneteos pölyttyy jopa omassa hyllyssä. Kunhan ei vain tule osaksi massaa. 

Aivan kuin yksittäisen ihmisen kolahdus, oli se sitten musiikkikappaleen sanat tai melodia, taviskirjailijan kuvaus arjesta joka menee suoraan sieluun, tai sukulaisen maalaama taulu itse maalatulla olohuoneen seinällä tuomassa iloa, koska sukulainen on rakas. Aivan kuin kaikki nämä tunteet olisi huonompia kuin superhyperkriitikon näkemä tähtitieteellisen hankala vertauskuva vessanpöntöstä, johon jokainen suomalainen kakkaa ainakin kerran päivässä.