Lue keskustelun säännöt.
Mies rikkoi raivotessaan lapsen lelun. Miten tästä eteenpäin?
25.10.2022 |
Lapsi (ekaluokkalainen) hölmöili ja mies raivostui niin että repäisi lelun lapsen kädestä ja paiskasi sen lattiaan, jolloin lelu meni säpäleiksi. Lapsi säikähti hirveästi ja pakeni huoneeseensa itkien. Käskin miehen heti pyytämään lapselta anteeksi ja menikin, mutta anteeksipyyntö oli laimea (tyyliä "joskus menee hermot, eipä tässä ihmeempiä, sori siitä").
Olemme olleet yhdessä jo pitkään, kohta 20 vuotta. Miehellä on ennenkin mennyt joskus ns. kuppi nurin, mutta se on aina ollut huutamista, ei ole koskaan satuttanut ketään tai rikkonut tavaroita. Minusta tässä on nyt raja ylitetty ja koen etten voi enää kunnioittaa miestä. Sanoin, että nyt olisi oikea hetki hakeutua terapiaan, mies lähti huoneesta ovet paukkuen eikä suostunut myöhemmin enää keskustelemaan aiheesta.
Miten tästä eteenpäin? En haluaisi erota, jos ei muuten niin siksi että sitten mies ja lapsi ovat keskenään joka toinen viikko enkä voi olla "erotuomarina" puolustamassa lasta.
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Ja miehet osaavat painaa oman törttöilynsä villaisella ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jonkun on asetettava touhulle rajat, kun mukana kuviossa on lapsi tai useampi.
Vai miehet. Muistaakseni se on naiset jotka tappavat lapsensa.
Että sellaista törttöilyä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Onkohan koko aloitus provo. Vai onko tällaisia häiriintyneitä naisia oikeasti montakin Suomessa?
Noita riittää palstallisen verran
Huonolta näyttää. Apua tulee saada, syyt syvällä.
Mikä poliittinen etu on ajaa hoitajavihaa, koronakriittisyysvihaa, venäläisvihaa, miesvihaa, jne? WOKE🤥 VIHAA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä?
Mies otti lelun ensin lapselta ja löi sen (kovaa) pöytään. Minä ja lapsi säikähdimme jo tätä pamausta. Siinä vaiheessa sanoin että mitä ihmettä teet, lopeta. Sen jälkeen lapsi otti lelun takaisin itselleen, jolloin mies nappasi sen lapsen kädestä, nousi seisomaan ja paiskasi täysillä alaspäin laattalattiaan. Oli siis aivan selvää, että lelu todennäköisesti menee rikki.
AP
Ja anteeksipyyntö oli ylimalkainen? En yhtään ihmettelisi, vaikka mies syyttäisi anteeksi pyytäessään lasta raivostaan, sanoisi vaikka, että sorry, rikoin lelun, mutta mitäs menit ottamaan sen minun kädestäni tai jotain vastaavaa.
Tekisikö mies nyt samalla tavalla, jos vastaava tilanne tulisi eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on jo muutama möykkä-maija ja raivo-reino löytänyt ketjun...🤭 Totuus on, että terve aikuinen hillitsee itsensä, sitä ei mikään määrä kiukuttelua muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä?
Mies otti lelun ensin lapselta ja löi sen (kovaa) pöytään. Minä ja lapsi säikähdimme jo tätä pamausta. Siinä vaiheessa sanoin että mitä ihmettä teet, lopeta. Sen jälkeen lapsi otti lelun takaisin itselleen, jolloin mies nappasi sen lapsen kädestä, nousi seisomaan ja paiskasi täysillä alaspäin laattalattiaan. Oli siis aivan selvää, että lelu todennäköisesti menee rikki.
AP
Ja mitä lapsi teki, että mies käyttäytyi näin? Jättämällä miehen yhdestä virheestä lapsi oppii, että vihan tunteet pitää turruttaa etteivät ne vahingossakaan läiky yli ja elämä menee pilalle. Tämä tottakai johtaa vain todennäköisemmin siihen, että niitä övereitä tulee todennäköisemmin tai tunteet turrutetaan addiktioihin mitä erolapsilla on muutenkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Huonolta näyttää. Apua tulee saada, syyt syvällä.
En usko, että apu tehoaisi ap:hen. Parasta paeta tuollaisia psykopaatteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä?
Mies otti lelun ensin lapselta ja löi sen (kovaa) pöytään. Minä ja lapsi säikähdimme jo tätä pamausta. Siinä vaiheessa sanoin että mitä ihmettä teet, lopeta. Sen jälkeen lapsi otti lelun takaisin itselleen, jolloin mies nappasi sen lapsen kädestä, nousi seisomaan ja paiskasi täysillä alaspäin laattalattiaan. Oli siis aivan selvää, että lelu todennäköisesti menee rikki.
AP
Ja mitä lapsi teki, että mies käyttäytyi näin? Jättämällä miehen yhdestä virheestä lapsi oppii, että vihan tunteet pitää turruttaa etteivät ne vahingossakaan läiky yli ja elämä menee pilalle. Tämä tottakai johtaa vain todennäköisemmin siihen, että niitä övereitä tulee todennäköisemmin tai tunteet turrutetaan addiktioihin mitä erolapsilla on muutenkin enemmän.
Ideana tässä kai on potkia maassa makavaa.
Miksi? Koska woke🤥 ja lapsi- & miesviha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää uskoko tällaista väkivaltaa, mitä ap kuvaili tekevänsä [tilannetta kokonaisuutena tarkasteltaessa] muka normaalina asiana. Ap:n asenne on vakavasti häiriintynyt ja sadistinen oksetus.
Vierailija kirjoitti:
Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.
Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.
En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.
Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.
Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.
Täällä toinen, itse olin erityisesti nuorempana varsinainen Kuuma-Kalle (tai -Kerttu pikemminkin), kun tunteet keittivät yli, eikä niitä pystynyt hillitsemään, vaan meni juurikin ovien paiskomiseksi ym. Onneksi nyt vanhemmiten olen rauhoittunut, viimeksi tullut raivottua ehkä lasten ollessa juurikin taaperoita. Ihan satunnaisesti toki, kerran tai kaksi.
Ei ole "normaalia", eikä tietenkään hyväksyttävää käytöstä, mutta minusta nämä jotka olisivat usuttamassa meitä suoraan jonnekin terapiaan tai jopa eroamassa, ovat vain sellaisia, joilla ei itsellään ole tällaisia voimakkaita tunnereaktioita, eivätkä niitä pysty siksi ymmärtämään.
Meitä on moneen junaan, eikä satunnainen raivostuminen nyt mikään maailmanloppu ole. Keneenkään ei tietenkään saa käydä fyysisesti käsiksi, eikä tavaroitakaan saa mielellään hajottaa. Anteeksi pitää aina pyytää ja pyrkiä siihen, että pystyisi kontrolloimaan tunteensa. Itselläni tähän auttoi vain aika, n. 30 vuotiaana alkoi selvästi suuttumiset vähenemään.
Mutta en siis vetäisi yksittäisestä kerrasta vielä kovin suuria johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Jos jää yksittäiseksi, niin antaa asian olla. Ja kyllä me naisetkin tosiaan osataan, valitettavasti ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä?
Mies otti lelun ensin lapselta ja löi sen (kovaa) pöytään. Minä ja lapsi säikähdimme jo tätä pamausta. Siinä vaiheessa sanoin että mitä ihmettä teet, lopeta. Sen jälkeen lapsi otti lelun takaisin itselleen, jolloin mies nappasi sen lapsen kädestä, nousi seisomaan ja paiskasi täysillä alaspäin laattalattiaan. Oli siis aivan selvää, että lelu todennäköisesti menee rikki.
AP
Ja mitä lapsi teki, että mies käyttäytyi näin? Jättämällä miehen yhdestä virheestä lapsi oppii, että vihan tunteet pitää turruttaa etteivät ne vahingossakaan läiky yli ja elämä menee pilalle. Tämä tottakai johtaa vain todennäköisemmin siihen, että niitä övereitä tulee todennäköisemmin tai tunteet turrutetaan addiktioihin mitä erolapsilla on muutenkin enemmän.
Kyseessä oli lelu, josta lähtee ääniä nappeja painelemalla, siis tällainen aika tavallinen sanotaanko vaikka autolelu. Mies oli kyllästynyt ääniin ja käski lasta olemaan painelematta niitä nappeja (tässä kohdassa mies löi lelun pöytään). Lapsi kuitenkin (ilmeisesti vahingossa) painoi taas nappia tarttuessaan leluun uudelleen, jolloin mies rikkoi lelun.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Maassa makavan potkiminen, tai nurkkaan ajetun ahdistelu, on nimeltään REACTIONAL ABUSE. Googlettakaa. Syyllinen ajaa systemaattisesti uhrista syyllistä. Vanha stalinisyinen keino, nykyään woke-taktiikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Maassa makavan potkiminen, tai nurkkaan ajetun ahdistelu, on nimeltään REACTIONAL ABUSE. Googlettakaa. Syyllinen ajaa systemaattisesti uhrista syyllistä. Vanha stalinistinen keino, nykyään woke-taktiikka.
Ja niille jotka eivät ole kommentteja lukeneet, tiedoksi: ao on se "stalinisti" tai "woke". Ap on se todellinen piru.
Tilanne on ollut kaikille ikävä, mutta en nyt lähtisi sitä ylidramatisoimaan.
Miehellä paloi hermot, ja se siitä. Tilanne on todnäk hänellekin erittäin kiusallinen, kun tietää että ylitti ns normaalin rajan, eikä siksi halua siitä edes pidemmin puhua.
Kuitenkin jokaisen ihmisen elämässä tulee niitä hetkiä, että kuppi vain menee nurin. Jos ottaa huomioon yhteiskunnan ja maailman tilanteen, ei ole ihme, jos jossain vaiheessa stressi ylittää sietokyvyn.
Tässä hyvä tilaisuus koko perheelle oppia pyytämään anteeksi, antamaan anteeksi ja pääsemään asiasta myös eteenpäin.
Sitten pakko kommentoida näitä naisten naurettavia kommentteja, missä "eroaisin ainakin heti jos mies noin raivoaisi" tai "en katselisi sekuntiakaan miestä joka noin menettää hermonsa". Jep jep. Nämä naiset ovat varmaan itse täydellisiä. Mitähän nämä kommentoijat olisi mieltä siitä, kun mies sanoisi että en katsele kertaakaan nalkuttava maista, se on kerrasta poikki"?
Miehet ovat luonnostaan eli hormonitoiminnaltaan naisia aggressiivisempia. Se ei toki oikeuta heitä väkivaltaan tai jatkuvaan raivoamiseen, mutta mielestäni vaimon tulisi antaa hieman ymmärrystä tilanteelle, missä miehellä sietokyky ylittyy. Se on erilainen tilanne kuin että naisella sietokyky ylittyy,ja tämä on biologiaa mitä ei muuksi muuteta.
Nämä samat naiset jotka eivät kertaakaan katsoisi vihaista miestä, usein kuitenkin olettavat että tämä sama mies "suojelee heitä tosipaikan tullen" koska hänhän on mies ja se on miesten homma. Ilman luonnonmukaista agressioo yksikään mies ei suojelisi yhtään ketään.
Summasummarum, vähän ymmärrystä miehiä kohtaan ikuisen haukkumisen sijaan, varsinkin kun tässä puhutaan yksittäistapauksesta mikä ei sisältänyt kenenkään fyysisen koskemattomuuden loukkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä?
Mies otti lelun ensin lapselta ja löi sen (kovaa) pöytään. Minä ja lapsi säikähdimme jo tätä pamausta. Siinä vaiheessa sanoin että mitä ihmettä teet, lopeta. Sen jälkeen lapsi otti lelun takaisin itselleen, jolloin mies nappasi sen lapsen kädestä, nousi seisomaan ja paiskasi täysillä alaspäin laattalattiaan. Oli siis aivan selvää, että lelu todennäköisesti menee rikki.
AP
Ja mitä lapsi teki, että mies käyttäytyi näin? Jättämällä miehen yhdestä virheestä lapsi oppii, että vihan tunteet pitää turruttaa etteivät ne vahingossakaan läiky yli ja elämä menee pilalle. Tämä tottakai johtaa vain todennäköisemmin siihen, että niitä övereitä tulee todennäköisemmin tai tunteet turrutetaan addiktioihin mitä erolapsilla on muutenkin enemmän.
Lapsi todennäköisesti oppii myös häpeämään kokemiaan vihan tunteita tulevaisuudessa. AP on ainakin hössötyksellään pitänyt huolen, että lapsi muistaa kokemansa vääryden lopun ikäänsä ja (jos) pelkää nyt isäänsä ennen kaikkea äidin reaktion takia. Muuten olisi saattanut vaan unohtaa koko asian ja ehkä ottanut opikseen.
Onkohan koko aloitus provo. Vai onko tällaisia häiriintyneitä naisia oikeasti montakin Suomessa?