Lue keskustelun säännöt.
Mies rikkoi raivotessaan lapsen lelun. Miten tästä eteenpäin?
25.10.2022 |
Lapsi (ekaluokkalainen) hölmöili ja mies raivostui niin että repäisi lelun lapsen kädestä ja paiskasi sen lattiaan, jolloin lelu meni säpäleiksi. Lapsi säikähti hirveästi ja pakeni huoneeseensa itkien. Käskin miehen heti pyytämään lapselta anteeksi ja menikin, mutta anteeksipyyntö oli laimea (tyyliä "joskus menee hermot, eipä tässä ihmeempiä, sori siitä").
Olemme olleet yhdessä jo pitkään, kohta 20 vuotta. Miehellä on ennenkin mennyt joskus ns. kuppi nurin, mutta se on aina ollut huutamista, ei ole koskaan satuttanut ketään tai rikkonut tavaroita. Minusta tässä on nyt raja ylitetty ja koen etten voi enää kunnioittaa miestä. Sanoin, että nyt olisi oikea hetki hakeutua terapiaan, mies lähti huoneesta ovet paukkuen eikä suostunut myöhemmin enää keskustelemaan aiheesta.
Miten tästä eteenpäin? En haluaisi erota, jos ei muuten niin siksi että sitten mies ja lapsi ovat keskenään joka toinen viikko enkä voi olla "erotuomarina" puolustamassa lasta.
Kommentit (203)
Tositarina: kerran joku turisti kulki jossain itäblokin maassa, ja joku vieras mies rupesi heittämään häntä päin luumuja. Kun yksi luumu osui ko. turistiin heittäjä ilmoitti luumujen hinnan, se oli törkeä summa. Sitten heittäjä alkoi aggressiivisesti vaatia "luumujen saajaa" maksamaan saamistaan luumuista!!! Kun "ostaja" ei vapaaehtoisesti suostunut maksamaan, "myyjä" yritti ottaa "hänelle kuuluva" väkivalloin.
Ap:n mentaliteetissa on jotain samaa, kuin yllä olevassa. S....nan rumaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
Tee kuten minua edeltänyt kommentoija ehdotti ja kysy mieheltä vaikka kaipaako pientä breikkiä arkeen ja haluaako mennä vaikka vanhemmilleen pariksi yöksi/kavereiden kanssa kalaan tms. On täysin yhden tekevää mitä sinulle vastataan, sillä vastaat niihin kuitenkin miten "mutta kun mies on...". Olet selkeästi päättänyt, että mies on jotain, en tiedä X ja haluat sille täällä vain varmistusta haukkumalla häntä netissä. Kertoo se jotain sinustakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
Nyt ap vastailee itselleen.
Ei kukaan usko, että toinen olisi rakkaalleen kusipää vaikeana hetkenä. Että pyrkisi keinotekoisesti vaikeuttamaan jo ennestään vaikeaa tilannetta, joka ei aiemmin kylläkään kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
Haluatko opettaa lapsellesi, että kuppi ei saa mennä koskaan nurin vaan siitä seuraa hylkäysreaktio ja perusturvallisuuden tunteen pirstaloituminen ikuisiksi ajoiksi? Haloo, me ollaan kaikki ihmisiä. Ette kuulosta lapsesi kanssa kumpikaan siltä parhaalta arjen seuralta, ihme jos menee hermo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
"tarjota tuke avun hakemiseen"???? Sitten ihmettelet kun mies ei halua puhua ollenkaan. Ei tietenkään halua, kun suurentelet asiaa ja teet hänestä jotain hullua.
Jos kies kerran 200v menettää hermonsa ja paiskaa lelun lattiaan, niin mikä on sinusta sen ongelman nimi, mihin hän tarvii asiantuntija apua?
Agressio itsessään ei ole mikään ongelma kenellekään. Agressio on elintärkeä tunne, mikä auttaa ihmistä selviämään kiperissä paikoissa. Se miten agressioo ilmaisee, määrittää onko se ongelmallista. Kerran 20v lelun rikkominen EI TODELLAKAAN kerro agressiioon liittyvistä ongelmista!
Sinä Ap kuulostat hieman harhaiselta tapaukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
"tarjota tuke avun hakemiseen"???? Sitten ihmettelet kun mies ei halua puhua ollenkaan. Ei tietenkään halua, kun suurentelet asiaa ja teet hänestä jotain hullua.
Jos kies kerran 200v menettää hermonsa ja paiskaa lelun lattiaan, niin mikä on sinusta sen ongelman nimi, mihin hän tarvii asiantuntija apua?
Agressio itsessään ei ole mikään ongelma kenellekään. Agressio on elintärkeä tunne, mikä auttaa ihmistä selviämään kiperissä paikoissa. Se miten agressioo ilmaisee, määrittää onko se ongelmallista. Kerran 20v lelun rikkominen EI TODELLAKAAN kerro agressiioon liittyvistä ongelmista!
Sinä Ap kuulostat hieman harhaiselta tapaukselta.
💯%:sti samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
"tarjota tuke avun hakemiseen"???? Sitten ihmettelet kun mies ei halua puhua ollenkaan. Ei tietenkään halua, kun suurentelet asiaa ja teet hänestä jotain hullua.
Jos kies kerran 200v menettää hermonsa ja paiskaa lelun lattiaan, niin mikä on sinusta sen ongelman nimi, mihin hän tarvii asiantuntija apua?
Agressio itsessään ei ole mikään ongelma kenellekään. Agressio on elintärkeä tunne, mikä auttaa ihmistä selviämään kiperissä paikoissa. Se miten agressioo ilmaisee, määrittää onko se ongelmallista. Kerran 20v lelun rikkominen EI TODELLAKAAN kerro agressiioon liittyvistä ongelmista!
Sinä Ap kuulostat hieman harhaiselta tapaukselta.
Juuri tuo hulluksi mallailu häiritsee minuakin. En tiedä voisinko luottaa parisuhteemme vilpittömyyteen, jos mieheni alkaisi yhdestä virheestä vihjailemaan, että olen hullu kuka tarvitsee apua. Heräisi kysymys onko ajatellut noin jo pidempään, kun kerta niin innokkaasti on oalstaa myöten valmis minut tuomitsemaan.
Ei helvetti, joku incel floodaa täällä ja peukuttaa vielä omia vastauksiaan. Myötähäpeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
"tarjota tuke avun hakemiseen"???? Sitten ihmettelet kun mies ei halua puhua ollenkaan. Ei tietenkään halua, kun suurentelet asiaa ja teet hänestä jotain hullua.
Jos kies kerran 200v menettää hermonsa ja paiskaa lelun lattiaan, niin mikä on sinusta sen ongelman nimi, mihin hän tarvii asiantuntija apua?
Agressio itsessään ei ole mikään ongelma kenellekään. Agressio on elintärkeä tunne, mikä auttaa ihmistä selviämään kiperissä paikoissa. Se miten agressioo ilmaisee, määrittää onko se ongelmallista. Kerran 20v lelun rikkominen EI TODELLAKAAN kerro agressiioon liittyvistä ongelmista!
Sinä Ap kuulostat hieman harhaiselta tapaukselta.
Kuten mainitsin aiemmin, mies on ollut aikeissa hakeutua terapiaan jo aiemmin, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Tämä aggressiivisuus voi olla yksi masennuksen oire lisää, mutta se ei tee siitä hyväksyttävää. Lapsen turvallisuudentunnetta ei voi särkeä siihen vetoamalla, että isi on nyt masentunut. Masennuksessa ei ole mitään hävettävää (enkä todellakaan ole leimaamassa miestä "hulluksi"), mutta se vaatii hoitoa.
Breikkejä ja omia reissuja miehellä on kyllä ollut, niihin en ole puuttunut vaan kannustanut. Kotona hoidan lähes kaiken ja käyn myös töissä, mies käy töissä ja pelaa illat/yöt.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen aggressio voi hyvin olla muistisairauden ensimmäinen merkki. Jos olette 20 vuotta olleet yhdessä niin oletan että olette molemmat ainakin lähes 40 vuotiaita. Kannattaa kiinnittää huomiota yrittääkö peitellä muistiongelmaansa muuten.
Mikä on sun pätevyys jaella diagnooseja?
Tän takia nää ketjut on miesvihaa. Keräätte tänne näitä kärpäsiä kuin kasa paskaa.
Kuka vi t t u tässä mitään diagnosoi, pösilö?
Ohis
Muistisairauden ensimmäinen merkki tuollainen agressio.
Samoin kuin sinulla, peitteletkö muita ongelmiasi? Miksi olet juoppo`?
Niinhän se on. Ei tuossa kukaan mitään diagnoosia silti antanut. Googlaa mitä tarkoittaa diagnosointi niin jatketaan sitten, jauholakki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Mä mietin kyllä, että jos olisin pimahtanut lapselleni niin ei yhtään kyllä asiat korjaantuisi sillä, että mies vaan syyllistää syyllistää syyllistää syyllistää ja kauhistelee. Ja sitten vielä toruu ja kauhistelee lisää ja pakottaa pakottaa pakottaa terapiaan, vihanhallintakurssille, runoilemaan lapselle oikein, hän tulee mukaan sinne terapiaan... ja muuten ei muuten vietetä äitienpäivää, nih!
Juu ei, luulisin että olisi parempi antaa tuollaisen ihmisen olla rauhassa. Jos mun mies noin olisi pimahtanut niin yrittäisin ihan ilman syyllistämistä ja kettuilua tai arvostelua kysyä, että tahtoisiko se mennä vaikka isänsä luokse lepäämään tai jotain. Että miettii ja lepää siellä. Enkä millään eroilla uhkaisi siinä samalla, että jos et hakeudu siellä terapiaan isänpäivään mennessä niin sulla ei ole enää perhettä. Sillä uhkailulla ei saa mieheen vauhtia missään eikä mitään motivaatiota tai muutosta noin.
Mutta vaikka aloittajan mieskin kuulostaa sekavalta niin kyllä tuo teidän suhde muutenkin on outo. Se on aikuinen mies ja aloittajalla on joku huoltajan rooli. Ei pitäisi joutua puolisoa ohjailemaan noin.
Samaa mieltä. Nämä on näitä perheitä missä ero on muutenkin vain ajan kysymys. Rakastavassa parisuhteessa toiseen pitäisi edes yrittää suhtautua lähtökohtaisesti ymmärtäväisesti. AP on päättänyt, että miehessä on vikaa, mies on aggressiivinen ja vaarallinen lapselle ja hakee täältä nyt vahvistusta teesilleen.
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP
Haluatko opettaa lapsellesi, että kuppi ei saa mennä koskaan nurin vaan siitä seuraa hylkäysreaktio ja perusturvallisuuden tunteen pirstaloituminen ikuisiksi ajoiksi? Haloo, me ollaan kaikki ihmisiä. Ette kuulosta lapsesi kanssa kumpikaan siltä parhaalta arjen seuralta, ihme jos menee hermo.
Kuppi on mennyt nurin tässä perheessä mieheltä, minulta ja lapselta, kultakin vuorollaan. Ne asiat on selvitetty ja sovittu. Koskaan kenenkään tavaroita ei kuitenkaan ole tätä ennen rikottu, ei edes lapsen toimesta. Se ei mielestäni ole enää normaalia hermostumista vaan fyysisesti uhkaavaa.
AP
Ihan asiallisesti kommentoiden, niin esineiden rikkominen on virallisesti määriteltynä nimeltään symbolista väkivaltaa. Väkivalta on yhtä paha juttu, vaikka se kohdistuisi lapseen kuin aikuiseen. Tätä moni ei tajua, vaan mm vähöttelee kouluväkivaltaa ja mieltää sen vain kiulukiusaamiseksi. Suomi on väkivaltainen maa ja moni on sokea sille. Kun väkivaltaa esiintyy esim puolisouden välillä, tai lapsen ja aikuisen välillä, se on viralliselta nimeltään lähisuhdeväkivaltaa.
Ap on aivan oikeassa siis, mies toimi todella väärin. En jättäisi asiaa siihen, varsinkin kun mies ei vaikuta aidosti katuvalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitå ihmeen porukkaa tähän ketjuun on pesiytynyt? Ovatko nuo nyt niitä isiä lasten asialla?
"Tavaroiden hajottaminen"
Henkisen väkivallan ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi...
vähättely, nöyryyttäminen
huutaminen
haukkuminen, nimittely, pilkkaaminen
syyllistäminen
syyttäminen
mitätöinti, vähättely, arvostelu
kontrollointi
alistaminen
mustasukkaiset syytökset
kiristäminen
valehtelu
painostaminen
pelottelu
häirintä
tavaroiden hajottaminen
nukkumisen estäminen
muista ihmissuhteista eristäminen
uhkailu - myös itsensä, väkivallan kokijan, tämän läheisten tai kotieläinten vahingoittamisella uhkailu
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiallisesti kommentoiden, niin esineiden rikkominen on virallisesti määriteltynä nimeltään symbolista väkivaltaa. Väkivalta on yhtä paha juttu, vaikka se kohdistuisi lapseen kuin aikuiseen. Tätä moni ei tajua, vaan mm vähöttelee kouluväkivaltaa ja mieltää sen vain kiulukiusaamiseksi. Suomi on väkivaltainen maa ja moni on sokea sille. Kun väkivaltaa esiintyy esim puolisouden välillä, tai lapsen ja aikuisen välillä, se on viralliselta nimeltään lähisuhdeväkivaltaa.
Ap on aivan oikeassa siis, mies toimi todella väärin. En jättäisi asiaa siihen, varsinkin kun mies ei vaikuta aidosti katuvalta.
Asiahan on silloin selvä ja AP:n kannattaa erota ja päästää mies vapaille laitumille. En ymmärrä päivityksen pointtia.
Mulla oli tuollainen aggressiivine ja arvaamaton isä. Vielä nelikymppisenäkin välttelen kaikkia mahdollisia ristiriitatilanteita ja jos minuun kohdistuu vähänkään jotain negatiivista, poistun paikalta enkä ikinä palaa. Välit isään olivat etäiset ja viileät lapsuudestani hänen kuolemaansa saakka.
Tuollainen käytös aikuiselta vaikuttaa lapsen perusturvallisuudentunteeseen ja aiheuttaa mahdollisesti pysyvän henkisen haitan. Omien kokemusteni takia eroaisin tuollaisesta miehestä välittömästi ja pitäisin huolen, että lapsi tapaa häntä vain kolmannen osapuolen läsnä ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen aggressio voi hyvin olla muistisairauden ensimmäinen merkki. Jos olette 20 vuotta olleet yhdessä niin oletan että olette molemmat ainakin lähes 40 vuotiaita. Kannattaa kiinnittää huomiota yrittääkö peitellä muistiongelmaansa muuten.
Mikä on sun pätevyys jaella diagnooseja?
Tän takia nää ketjut on miesvihaa. Keräätte tänne näitä kärpäsiä kuin kasa paskaa.
Kuka vi t t u tässä mitään diagnosoi, pösilö?
Ohis
Muistisairauden ensimmäinen merkki tuollainen agressio.
Samoin kuin sinulla, peitteletkö muita ongelmiasi? Miksi olet juoppo`?
Niinhän se on. Ei tuossa kukaan mitään diagnoosia silti antanut. Googlaa mitä tarkoittaa diagnosointi niin jatketaan sitten, jauholakki.
Valitettavasti antoi, sen perusteella suositeltiin hoitoon ohjausta
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tuollainen aggressiivine ja arvaamaton isä. Vielä nelikymppisenäkin välttelen kaikkia mahdollisia ristiriitatilanteita ja jos minuun kohdistuu vähänkään jotain negatiivista, poistun paikalta enkä ikinä palaa. Välit isään olivat etäiset ja viileät lapsuudestani hänen kuolemaansa saakka.
Tuollainen käytös aikuiselta vaikuttaa lapsen perusturvallisuudentunteeseen ja aiheuttaa mahdollisesti pysyvän henkisen haitan. Omien kokemusteni takia eroaisin tuollaisesta miehestä välittömästi ja pitäisin huolen, että lapsi tapaa häntä vain kolmannen osapuolen läsnä ollessa.
Höpöhpö
No kerropa minulle, miten toimisin oikeaoppisen ymmärtäväisesti? Olen yrittänyt tässä välissä sovitella, keskustella, ratkoa tilannetta, tarjota tukea avun hakemiseen, ja mies vaan mököttää, kyräilee eikä ota vastuuta tapahtuneesta. Muiden tavaroiden hajottaminen ON aggressiivista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Normaalille ihmiselle se on vähintäänkin varoitusmerkki itselle, että nyt on jokin pielessä.
AP