Lue keskustelun säännöt.
Mies rikkoi raivotessaan lapsen lelun. Miten tästä eteenpäin?
25.10.2022 |
Lapsi (ekaluokkalainen) hölmöili ja mies raivostui niin että repäisi lelun lapsen kädestä ja paiskasi sen lattiaan, jolloin lelu meni säpäleiksi. Lapsi säikähti hirveästi ja pakeni huoneeseensa itkien. Käskin miehen heti pyytämään lapselta anteeksi ja menikin, mutta anteeksipyyntö oli laimea (tyyliä "joskus menee hermot, eipä tässä ihmeempiä, sori siitä").
Olemme olleet yhdessä jo pitkään, kohta 20 vuotta. Miehellä on ennenkin mennyt joskus ns. kuppi nurin, mutta se on aina ollut huutamista, ei ole koskaan satuttanut ketään tai rikkonut tavaroita. Minusta tässä on nyt raja ylitetty ja koen etten voi enää kunnioittaa miestä. Sanoin, että nyt olisi oikea hetki hakeutua terapiaan, mies lähti huoneesta ovet paukkuen eikä suostunut myöhemmin enää keskustelemaan aiheesta.
Miten tästä eteenpäin? En haluaisi erota, jos ei muuten niin siksi että sitten mies ja lapsi ovat keskenään joka toinen viikko enkä voi olla "erotuomarina" puolustamassa lasta.
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Ei herätä mitään ajatuksia, muita kuin ensimmäisen vastaajan avulias anti? Onko tämä ns. siis normaalia käytöstä? Mielestäni ei.
AP
Miten tulette selviämään lapsen murrosiästä, jos isäkin on pahainen kakara? Jotain vihanhallintakurssia miehelle tai ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei heittänyt. Ap nyt keksii taas omia satujaan.
Olen minäkin ihan äitinä joskus rikkonut jonkun lapsen lelun kostoksi suutuspäissäni. Ihan hirveä morkkis, eikä todella tapahtunut kuin kerran, lapset jo aikuisia.
Mutta kun ei itse koskaan saanut lapsena minkäänlaista tunnekasvatusta saati empatiaa osakseen, niin välillä vaan läikkyi yli, vaikka miten yritti. Onneksi on hyvä keskusteluyhteys ollut lapsiin aina, ja osaan myös pyytää anteeksi lapsilta silloin kun se on minun tehtäväni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄLÄ SEKAANNU TOISTEN RIITOIHIN.
Todellakin sekaannun, kun aikuinen ihminen käyttäytyy aggressiivisesti pientä lasta kohtaan, voi elämä taas.
AP
Itse olet veetumainen, joten lapsen käytöksen ymmärtää kyllä... ("omena ei kauas puusta putoa") - ja siten myös miehen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.
Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.
En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.
Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.
Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.
Tottakai tilanteen taustalla voi olla vaikka mitä, se ei kuitenkaan anna oikeutta käyttäytyä miten tahansa. Jos mies kärsii uupumuksesta ja masennuksesta, eikö kaikkein paras keino ole ratkoa niitä ammattilaisen kanssa? Puoliso toki tukee ja kuuntelee, mutta aikamoinen taakka ladata parisuhteessa toisen niskaan terapointi ja mielenterveyshoitajan rooli.
Lapsi on kuitenkin se, jota vanhemman tulee suojella, vaikkakin sitten itseltään, joten kyllä ap: n miehen olisi nyt vedettävä pää pois persiistään ja otettava lusikka kauniiseen käteen. Ei vain lapsensa ja vaimonsa, perheen, vuoksi, vaan myös oman itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP lienee se jonka vanukkaat, lihamakaronilaatikon, lasten retkieväät ym. mies on syönyt. Ihan joka päivä tämä mielenvikainen aloittaja aloittaa ketjun Mies.......teki sitä tai tätä.
Meinasitko, että raivoava miehiä ei ole?
Varmasti on. On myös satuja keksiviä naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.
Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.
En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.
Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.
Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.
Mieheltä edellytetään parisuhteessa moitteetonta käytöstä ja se on kerrasta poikki.
Luonnollisesti. Jos joku ulkopuolinen mies tulisi raivoamaan ap:n ja miehen lapsen eteen ja hajottamaan tämän lelun, niin mitä mies tekisi? Antaisiko mies sen vain hiljakseen jäädä unholaan? Ei, vaan siitä nousisi kauhea meteli ja mies pistäisi ulkopuolisen kauas lapsestaan ja perhettään uhkaamasta. Jos väkivaltainen onkin itse isukki, niin pitäisikö se unohtaa?
Jos se pikku piltti hakkaa lelullaan toisen sedän Teslaa niin voipi olla että lapsen lelun rikkoontumisen lisäksi rikkoontuisi isukin nenukkeli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄLÄ SEKAANNU TOISTEN RIITOIHIN.
Todellakin sekaannun, kun aikuinen ihminen käyttäytyy aggressiivisesti pientä lasta kohtaan, voi elämä taas.
AP
Eroa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun muistelen omaa lapsuuttani niin en minä osannut pelätä vanhempien pinnan palaessa. Meitä oli kolme lasta ja ylimitoitetut itkupotkuraivarit oli ainakin näin vanhimman lapsen silmissä aika arkipäivää ja paha mieli silloin tällöin myös. Jotenkin mä ainakin lapsena osasin kyllä olla ottamatta mitenkään itseeni vanhempien ajoittaisia hermojen menetyksiä. Ei ne kyllä mitään yleensä silloinkaan rikkoneet, jonkun kerran on huutaneet, että lelut, joita ei kerätä lattialta menee roskiin ja joskus on joku monopoli mennyt roskiin. Ei nuo muutamat ylilyönnit määritä koko ilmapiiriä. Mulla oli aina silti rakastettu ja turvallinen tunne ja olen läheinen vanhempieni kanssa. Katuihan ne tietysti ja pyysivät tuollaisia anteeksi. Saattoi joskus yrittää selittääkin käytöstään. Ei niin, että "no ei oikeasti ollut minun syyni, sinä ärsytit/perseilit" vaan "ei se oikeasti teistä lapsista johdu. Iskä on vain väsynyt/kiukuttaa työ- tai joku muu asia. En olisi saanut huutaa teille." Asia ok, ilman mitään terapioita. Joten koska meillä ei kellään ole mitään yleiskuvaa tilanteesta oikeasti, paha neuvoa. Aloittaja tosin voi vaikuttaa varmuudella omaan käytökseensä ja tehdä omat valintansa.
Se mitä ap tekee lapselle, ja lapsen isälle, kuulostaa psyykkiseltä pahoinpitelyltä niin kierolla tavalla, että se vaatii persoonsllisuushäiriön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä?
Mies otti lelun ensin lapselta ja löi sen (kovaa) pöytään. Minä ja lapsi säikähdimme jo tätä pamausta. Siinä vaiheessa sanoin että mitä ihmettä teet, lopeta. Sen jälkeen lapsi otti lelun takaisin itselleen, jolloin mies nappasi sen lapsen kädestä, nousi seisomaan ja paiskasi täysillä alaspäin laattalattiaan. Oli siis aivan selvää, että lelu todennäköisesti menee rikki.
AP
Terapiaan siis vain mennään?
Vaimo väitti että se oli raskas prosessi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄLÄ SEKAANNU TOISTEN RIITOIHIN.
Todellakin sekaannun, kun aikuinen ihminen käyttäytyy aggressiivisesti pientä lasta kohtaan, voi elämä taas.
AP
Eroa sitten.
Se olisi parasta, mitä ap voisi lapselle ja isälle tehdä.
Huoltajuus isälle. Näin lapsi ja isä pääsevät eroon "käärmeestä", eikä tarvitse enää kummankaan (lapsen tai isän) hermoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Viisas mies tajuaisi nyt erota käärmeestä, hyvän sään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.
Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.
Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.
AP
No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?
Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?
Ihanaa uhkailua. kyllä naiset osaavat.
Ja miehet osaavat painaa oman törttöilynsä villaisella ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jonkun on asetettava touhulle rajat, kun mukana kuviossa on lapsi tai useampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei herätä mitään ajatuksia, muita kuin ensimmäisen vastaajan avulias anti? Onko tämä ns. siis normaalia käytöstä? Mielestäni ei.
AP
Miten tulette selviämään lapsen murrosiästä, jos isäkin on pahainen kakara? Jotain vihanhallintakurssia miehelle tai ero.
Erossa lapsi kärsisi todennäköisemmin vain entistä enemmän. Eri leijonanpennutkaan mene sekaisin siitä, että emo karjuu niille joskus. Ihan kuin moni eronnut täällä toivoisi muidenkin vanhempien eroavan. Mielestäni AP voisi antaa nyt miehelleen aikaa, palata asiaan uudelleen ja pitää huolen, että mies pyytää lapseltaan kunnolla anteeksi. Sen jälkeen asia unohdetaan. Tekee lapsenkin resilienssin kehittymiselle hyvää, että oppii että kaikki tekee joskus virheitä, niistä selvitään eikä kaikki pitkään rakennettu hyvä murru säpäleiksi yhdestä virheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen aggressio voi hyvin olla muistisairauden ensimmäinen merkki. Jos olette 20 vuotta olleet yhdessä niin oletan että olette molemmat ainakin lähes 40 vuotiaita. Kannattaa kiinnittää huomiota yrittääkö peitellä muistiongelmaansa muuten.
Mikä on sun pätevyys jaella diagnooseja?
Tän takia nää ketjut on miesvihaa. Keräätte tänne näitä kärpäsiä kuin kasa paskaa.
Kuka vi t t u tässä mitään diagnosoi, pösilö?
Ohis
Muistisairauden ensimmäinen merkki tuollainen agressio.
Samoin kuin sinulla, peitteletkö muita ongelmiasi? Miksi olet juoppo`?
Ei mitään uutta, osaa ne naisetkit,vaimot ja tyttäret: Mummo ostamat rakkaat lelut lapsen lapsille: Vaimo rikkoi Aina kun suuttui mummolle!Äärretöntä henkistä väkivaltaa omille lapsille, rikkojalta oli se kuka tahansa!