Mies rikkoi raivotessaan lapsen lelun. Miten tästä eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Iät ja ajat naisetkin ovat suuttuessaan paiskoneet astioita seinään lattialle jne... ei mitään outoa, jos miehellä kiehahtaa. Anteeksipyyntö paikallaan. Lapsen pitää nähdä, että myös vanhemmat sopivat riidan. Eikä tarvi mitään terapiaa.

Aikuisen ihmisen rääkyminen ja raivoaminen, tavaroiden tuhoaminen ja muu itsehillinnän totaalinen menetys tavallisessa arjessa ei ole normaalia. Oli kyseessä mies tai nainen. Hankkikaa apua itsellenne, te kaikki jotka tästä itsenne tunnistatte, sillä aiheutatte käytöksellänne kärsimystä kaikkein lähisimmillenne.

Ai että. Vi tt u maisin anteeksipyyntö ikinä on se kun selittelee omaa tekoaan ohessa. Anteeksi nyt, mutta kun sinä käyttäydyit näin ja näin ja se sai minut hermostumaan... Isäni on tuossa lajissa kruunaamaton kuningas.

Älä pyydä ollenkaan anteeksi, jollet osaa pyytää anteeksi jatkamatta riitaa lussutuksellasi.

Mutta joo, itse en antaisi ap:n miehen tekoa anteeksi. Hermostua saa ja välillä pitääkin, mutta fyysiset aggression osoitukset ovat big no no. Ties vaikka pian tulisi turpaan. Aikuisen pitää hillitä itsensä edes jotenkin.

Potkaise munille!

Tuollainen aggressio voi hyvin olla muistisairauden ensimmäinen merkki. Jos olette 20 vuotta olleet yhdessä niin oletan että olette molemmat ainakin lähes 40 vuotiaita. Kannattaa kiinnittää huomiota yrittääkö peitellä muistiongelmaansa muuten.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen aggressio voi hyvin olla muistisairauden ensimmäinen merkki. Jos olette 20 vuotta olleet yhdessä niin oletan että olette molemmat ainakin lähes 40 vuotiaita. Kannattaa kiinnittää huomiota yrittääkö peitellä muistiongelmaansa muuten.

Mikä on sun pätevyys jaella diagnooseja?

Tän takia nää ketjut on miesvihaa. Keräätte tänne näitä kärpäsiä kuin kasa paskaa.

ÄLÄ SEKAANNU TOISTEN RIITOIHIN.

En tiiä, itse en jatkaisi suhdetta mieheen, johon suhtautuisin noin viileästi kuin ap, mutta ehkä ap ei kaipaa mitään romantiikkaa, on a-seksuaali tai jotain...

Lelun rikkomisesta, ei sitä saa enää tekemättömäksi. Sinuna en enempää sekaantuisi asiaan, ap. Kuulostat sairaan ärsyttävältä ja mies ei varmaan vaan kestä olla sun kanssasi. Joten erotkaa. Olen aika varma, että niin se mieskin rauhoittuu kun lopetatte väkinäisen ja kurjan liittonne, pääsette eroon toisistanne. Eikä ketään uuttakaan kannata kummankaan heti ottaa. Loppuu se riitely.

Se mies ottaa itse asiakseen sen isä-lapsi-suhteen. Älä sinä koko ajan sekaannu siihen tai ole neuvomassa tai esittämässä mielipiteitäsi siitä. 

Kiltti mies kirjoitti:

Miksi naiset seurustelee väkivaltaisen miehen kanssa en ymmärrä sitä.

Tää mieshän on ap:n mukaan ollut vuosikaudet ja -kymmenet ihan ok, ei tuollaista pysty ennakoimaan. Sittenhän ei pitäisi mennä yhdenkään miehen kanssa yhteen ikinä koskaan koska on riski että tuollaista tapahtuu? Kai ymmärrät ettei kukaan käyttäydy noin ensitapaamisella ja siitä huolimatta suhde alkaa, vaan tuollainen käytös tulee kuvioon vasta paljon myöhemmin.

Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.

Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.

En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.

Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.

Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minun mieheni eli lasteni isä olisi tehnyt noin kerrankin, niin asia ei jäisi voivotteluasteelle. En todellakaan katsoisi tuollaista miestä ja antaisi lasteni olla hänen vaikutuspiirissään. Jos mies ei hakeudu hoitoon, niin hän ei ansaitse perhettä lähelleen.

Niinpä, tällaiset ajatukset itsellänikin tällä hetkellä. Tuntuu vaan niin epätodelliselta, että parin vuosikymmenen pituisen suhteen jälkeen tilanne heilahti yhtäkkiä tällaiseksi.

Miehellä on ollut jo pidempään tilausta terapialle mm. masennusoireiden vuoksi ja olen häntä patistanut hakeutumaan avun piiriin, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi enkä aikuista ihmistä voi pakottaakaan. Ehkä tästä tulisi nyt sitten kimmoke ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen.

AP

No eikö mies herännyt ollenkaan tästä raivoamisestaan? Eikö hän ajattele asiaa enää ollenkaan vai hautautuuko se (sekin) arkeen?

Minä en antaisi asian unohtua, vaan asettaisin miehelle ehdot miten homma ja perhe-elämä voisi jatkua. Näin se ei jatkua. Voit asettaa aikarajaksi hoitoon hakeutumiselle vaikka isänpäivän. Isänpäivää ei tule, jos mies ei ole siihen mennessä hakeutunut hoitoon puhumaan ongelmistaan. Sinäkin voit tarvittaessa mennä hänen kanssaan ja taustatueksi, mutta mies on se, joka muuttuu. Jos ei muutu, niin yhteinen perhe-elämä loppuu. Sitäkö mies haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.

Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.

En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.

Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.

Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.

Mieheltä edellytetään parisuhteessa moitteetonta käytöstä ja se on kerrasta poikki.

Vierailija kirjoitti:

Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.

Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.

En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.

Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.

Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.

Tiivistä!!!

Ja kyllä, mies on vastuussa käytöksestään ja myös lapsen tulevaisuudesta. Jos hän ei tajua asiaa itse, niin sitten pitää työntää se hänen nenän eteen vaikka erokaavakkeen tai tyhjentyneen kodin muodossa.

Väsynyt saa olla, mutta väkivaltainen ei. Ahdistunut ja stressaantunut saa olla, mutta teoilla on aina seurauksensa ja normaali ajatteleva ihminen tajuaa kyllä milloin on mennyt liian pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen aggressio voi hyvin olla muistisairauden ensimmäinen merkki. Jos olette 20 vuotta olleet yhdessä niin oletan että olette molemmat ainakin lähes 40 vuotiaita. Kannattaa kiinnittää huomiota yrittääkö peitellä muistiongelmaansa muuten.

Mikä on sun pätevyys jaella diagnooseja?

Tän takia nää ketjut on miesvihaa. Keräätte tänne näitä kärpäsiä kuin kasa paskaa.

Kuka vi t t u tässä mitään diagnosoi, pösilö?

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei noin tuohtuneessa tilassa pysty heti kunnolliseen anteekspyyntöön ja reagoimaan järkevästi. Odota että mies rauhottuu ja jutelkaa sit tilanne selväksi miehen ja lapsen kanssa. Lelu tietysti korvataan lapselle.

Tapahtuneesta on nyt n. viikko. Kun yritän keskustella asiasta (joko koko perheen kesken tai kahdestaan), mies kimpaantuu uudelleen, menee heti puolustuskannalle ja sulkeutuu. Myöntää kyllä toimineensa väärin mutta käytös on vihamielistä.

Lelua mies yritti korjata pian tapahtuneen jälkeen, mutta eihän siitä enää toimivaa tullut. Kyseessä on matkalta tuotu lelu, jota ei voi noin vain korvata uudella. En haluaisi siihenkään mennä, että aggressiota hyvitellään ostamalla ihan uusia leluja (eli muita kuin rikottu), se olisi jotenkin outoa.

AP

Mun mielestä lelun korvaaminen on vahingonkorvausta rikkoutuneesta tavarasta eikä aggression hyvittelyä. Ei muissakaan vahinkotilanteissa saa välttämättä juuri sitä samaa takaisin, mutta korvauksen rikkoutuneesta saa.

Vierailija kirjoitti:

Ei herätä mitään ajatuksia, muita kuin ensimmäisen vastaajan avulias anti? Onko tämä ns. siis normaalia käytöstä? Mielestäni ei.

AP

BUUU....

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä paljon sanotaan heti, että jätä se sika jne, mutta eikö kellään naisella ole koskaan kuppi mennyt nurin niin, että olisitte heittäneet jonkun tavaran? Veikkaan että useammin naiset on niitä, jotka ovia paiskoo ja heittelee tavaroita.

Koska kukaan ei kuitenkaan tunnusta, niin minä nostan käteni ylös. Olen väsyneenä ja stressaantuneena menettänyt hermot ja heitellyt tavaroita, kun en vain enää jaksa eikä apua saa edes pyydettäessä; viimeisimpänä taaperon nuken (joka ei kylläkään mennyt rikki, mutta olisi voinut mennä). Tätä edelsi tilanne, jossa olin pyytänyt toistuvasti miestä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan auttamaan lasten iltatoimien kanssa, mutta istui vain koneella ja jouduin hoitamaan kaiken niin viime tinkaan saakka yksin täysin uuvuksissa, että kun lapsi alkoi ap:n kuvailemasti perseillä nukkensa kanssa, heitin lelun lattialle ja raivosin päälle (yleisesti, en pelkästään lapselle). Lopputuloksena kaikki muut paitsi mies itkivät. Minä olin kyllä itkenyt jo puoli tuntia ennen tätäkin kohtausta, kun vaikka on niin äärirajoilla lopen uupuneena, että kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, ja silti toinen vain jättää osallistumatta.

En haluaisi olla sellainen äiti, joka saa raivarit ja kaataa vihastuksissaan pyykkitelineen, mutta kun ei yöllä saa nukuttua, eikä levätä saa päivälläkään, puhumattakaan että olis omaa aikaa tehdä jotain mieluisaa, että jaksaisi paremmin, niin en voi olla parempikaan. Katkeroittaa pahasti, kun itse tarvitsisi kipeästi edes hetken tauon päivässä ja samaan aikaan toinen vain istuu tuntitolkulla koneella sulkien itsensä perhe-elämän ulkopuolelle.

Muistan lapsuudesta, miten oma isä sai raivarit ja huudon kera viskasi pleikkarin ulos lumihankeen, kun ei toteltu. En muista siihen johtanutta tilannetta, mutta muistan kyllä millainen kauhun tunne on, kun jokin rakas (esine/harrastus) uhataan riistää itseltä. Enkä ollut edes niin tuhma lapsi, että olisin ansainnut sen, eikä oma taaperokaan ole niin tuhma, että ansaitsisi raivoavan äidin.

Tällaisena pienenä empatian eleenä ottaisin ap:na huomioon, että jos mies on pahasti stressaantunut, väsynyt, uupunut, niin saattaa tulla tuollaisia ylilyöntejä ja että jos on kyse yksittäisestä kerrasta, en piinaisi puolisoa tuollaisen takia erolla ja terapiavaatimuksella, jotka vain pahentaa jo olemassa olevaa stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan keskustelisin johtuuko väsymyksestä, uupumuksesta ym. ja mitä sille voi tehdä. Vihanhallintaterapian (jos sitä tarkoitit) tyrkyttäminen uupuneelle ihmiselle on kuin yrittäisi hoitaa sairautta väärillä lääkkeillä: ei auta juurisyyhyn.

Mieheltä edellytetään parisuhteessa moitteetonta käytöstä ja se on kerrasta poikki.

Luonnollisesti. Jos joku ulkopuolinen mies tulisi raivoamaan ap:n ja miehen lapsen eteen ja hajottamaan tämän lelun, niin mitä mies tekisi? Antaisiko mies sen vain hiljakseen jäädä unholaan? Ei, vaan siitä nousisi kauhea meteli ja mies pistäisi ulkopuolisen kauas lapsestaan ja perhettään uhkaamasta. Jos väkivaltainen onkin itse isukki, niin pitäisikö se unohtaa?

Olenko ainut (ilmeisesti olen), jonka mielestä täällä nyt hieman ylireagoidaan? Varmasti jokainen on välillä menettänyt hermonsa lapseen. Ei tavaroiden viskominen tietysti ole oikein ja pelottaa usein lasten lisäksi myös muita aikuisia. Mutta olen itsekin joskus toiminut niin, kun ei leikkejä lopeteta useasta kehotuksesta huolimatta.

Mutta oliko miehellä tarkoitus ihan rikkoa lelu vai heittää vain pois lapsen käsistä? Ymmärtäisin nämä vastauksen, jos mies olisi hermonsa menettäessään lyönyt lasta. Nyt oli kuitenkin kyse tavarasta. Toki jos vihanhallinnassa on muitakin ongelmia, niin kyllähän sitä pitäisi varmasti vähän työstää. Pelokas ympäristö ei ole lapselle hyvä kasvupaikka. Mutta yhden lelun heittäminen maahan ei ole minusta niin iso asia, että sen takia mies täysin tuomitaan.

Vierailija kirjoitti:

ÄLÄ SEKAANNU TOISTEN RIITOIHIN.

Todellakin sekaannun, kun aikuinen ihminen käyttäytyy aggressiivisesti pientä lasta kohtaan, voi elämä taas.

AP

Vierailija kirjoitti:

Hyi v*ttu mikä "vaimo".

Pitäisikö hänen pyytää anteeksi kusipäisyyttään?

Vierailija kirjoitti:

AP lienee se jonka vanukkaat, lihamakaronilaatikon, lasten retkieväät ym. mies on syönyt. Ihan joka päivä tämä mielenvikainen aloittaja aloittaa ketjun Mies.......teki sitä tai tätä.

Kenties myös se jonka mies hotkii yöllä mumman syntymäpäivä hyydekakun.