Lue keskustelun säännöt.
Alan olla murtunut siitä kuinka vaikeaa on löytää kumppania
23.10.2022 |
Nainen, ikää 32v. Eronnut jo 4 vuotta sitten, 2 lasta jotka kouluiässä. Tiedän että lapset rajoittaa paljon kumppanivalikoimaa, mutta en olisi uskonut että tämä on NÄIN vaikeaa.
Minulla on eron jälkeen ollut ainoastaan lyhyitä ja omituisen sekavia suhteita. Enimmäkseen kumppanit ovat olleet itsekin pienten tai vähän isompien lasten vanhempia, eli sama elämäntilanne. Mielestäni tavallisia suomalaisia miehiä.
Sydän on nyt murjottu tässä jo useasti ja olen tullut hylätyksi toistuvasti. Tuntuu, ettei kehenkään voi enää luottaa. Kaikki voi muuttua sekunnissa (ensin ollaan tiiviisti yhdessä ja ihastuneita ja yhtäkkiä mies voikin vain lopettaa suhteen vaikka kolmen kuukauden jälkeen). Selitystä en saa koskaan, paitsi jotain ympäripyöreää "en sittenkään tiedä olenko valmis/ en tiedä mitä haluan", eli en oikein tiedä mitä teen väärinkään tai voisin tehdä toisin.
Tuntuu että moni myös projisoi minuun huonoja kokemuksiaan muista naisista; eli siis saan p*skaa kohtelua vain koska mieskin on sitä joskus osakseen saanut. Olen kiltti ja herkkä, teen mitä sanon ja sanon mitä tarkoitan, mutta vissiin minua on helppo sitten kohdella myös huonosti.
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Niin tai sitten huomaan että meni 20 vuotta sivu suun, eikä ketään löytynyt. Ja homma käy vielä vaikeammaksi monella, mitä enemmän ikää tulee ja mitä kauemmin on yksin....
Minä en haluaisi olla vanhana yksin, jos niin nyt nykyään enää saa edes sanoa tai toivoa.
AP
Jos kolmikakkosena löydät elämäsi miehen ja menet vaikka naimisiin, sillä ei ole paljonkaan korrelaatiota sen kanssa, oletko vanhana yksin tai et.
Ei välttämättä tietenkään. Etsin kuitenkin loppuelämän suhdetta, ei sellaisia taida nykyään oikein enää olla kenelläkään..
Ap
Miehenä tiedän, että mielesi saattaa muuttua, etkä enää etsikään 45-vuotiaana loppuelämän suhdetta. Miksi siis itse vannoisin ja lupaisin jotain, minkä toteutuminen ei kuitenkaan itsestäni ole kokonaan kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Niin tai sitten huomaan että meni 20 vuotta sivu suun, eikä ketään löytynyt. Ja homma käy vielä vaikeammaksi monella, mitä enemmän ikää tulee ja mitä kauemmin on yksin....
Minä en haluaisi olla vanhana yksin, jos niin nyt nykyään enää saa edes sanoa tai toivoa.
AP
Jos kolmikakkosena löydät elämäsi miehen ja menet vaikka naimisiin, sillä ei ole paljonkaan korrelaatiota sen kanssa, oletko vanhana yksin tai et.
Ei välttämättä tietenkään. Etsin kuitenkin loppuelämän suhdetta, ei sellaisia taida nykyään oikein enää olla kenelläkään..
Ap
Höpsistä, elinikäinen suhde kai maailman yleisin unelma ja kaikki sen haluaa, ketkä suinkaan pystyy. Kukapa tahtoisi yksin vanheta? Kahden lapsen äitinä ehkä jo tiedät, mitä pystyisit liittoon antamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Kiertää sellaista kehää, jossa ihmiset vaihtuvat. Minä luulin, että elinikäinen työpaikka on useimmille nykyään vain kaukainen haave.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon. -Tosin minulla ei ole eroja joita muistella, kun aina olen ollut sinkkua ja olen sinau Ap noin 40 vuotiaana vanhempikin. - Onneksi olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestanikin. Koen ja tunnen nykyisin yhä useammin, että parisuhde voi olla mahdollsiuus ei velvollisuus.
Mutta toki heikkoina hetkinäni tunnnen ja olen tuntenut hyvin syvää itseinhoa ja katkeruutta siitä, että miksi niin moni muu tuntuu löytävän ja pääsevanä parisuhteeseen mutta minun kohtaloni on ja on ollut pysyä sinkkuna
Luulen, että baarit ja internet on vain parikymppisille. Sen jälkeen täytyy olla ihmisten ilmoilla ja yrittää pitää itsensä siistin näköisenä, liioittelematta missään suhteessa (hajusteet, meikki, jne.) JA silmät auki.
On tärkeää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla, olla hillitty ja kohtelias - ja uskaltaa osoittaa vilpitöntä kiinnostusta, jos kohtaa miehen jonka olemus on miellyttävä.
Ellei tuttavapiiri pysty auttamaan.
Tuossa tuli paras neuvo: sinun täytyy naisena lähestyä live-elämässä itse niitä miehiä, joista olet kiinnostunut. Turha jäädä odottelemaan, että 32-vuotiasta uskaltaa kukaan järkevä mies lähestyä, koska ensisijainen oletus on, että on varattu tai muulla tavoin saavuttamaton.
En minä live-elämässä oikein kohtaa missään ikäisiäni miehiä. Ja kyllä järkevät, 32-vuotiaat miehet on myös lähtökohtaisesti usein varattuja tai muilla tavoin saavuttamattomia :D Esim. naapurissa kaikki kivat ja kiinnostavat miehet on jo varattu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon. -Tosin minulla ei ole eroja joita muistella, kun aina olen ollut sinkkua ja olen sinau Ap noin 40 vuotiaana vanhempikin. - Onneksi olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestanikin. Koen ja tunnen nykyisin yhä useammin, että parisuhde voi olla mahdollsiuus ei velvollisuus.
Mutta toki heikkoina hetkinäni tunnnen ja olen tuntenut hyvin syvää itseinhoa ja katkeruutta siitä, että miksi niin moni muu tuntuu löytävän ja pääsevanä parisuhteeseen mutta minun kohtaloni on ja on ollut pysyä sinkkuna
Luulen, että baarit ja internet on vain parikymppisille. Sen jälkeen täytyy olla ihmisten ilmoilla ja yrittää pitää itsensä siistin näköisenä, liioittelematta missään suhteessa (hajusteet, meikki, jne.) JA silmät auki.
On tärkeää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla, olla hillitty ja kohtelias - ja uskaltaa osoittaa vilpitöntä kiinnostusta, jos kohtaa miehen jonka olemus on miellyttävä.
Ellei tuttavapiiri pysty auttamaan.
Tuossa tuli paras neuvo: sinun täytyy naisena lähestyä live-elämässä itse niitä miehiä, joista olet kiinnostunut. Turha jäädä odottelemaan, että 32-vuotiasta uskaltaa kukaan järkevä mies lähestyä, koska ensisijainen oletus on, että on varattu tai muulla tavoin saavuttamaton.
En minä live-elämässä oikein kohtaa missään ikäisiäni miehiä. Ja kyllä järkevät, 32-vuotiaat miehet on myös lähtökohtaisesti usein varattuja tai muilla tavoin saavuttamattomia :D Esim. naapurissa kaikki kivat ja kiinnostavat miehet on jo varattu.
Ap
Miksi et käytä tässä naiseuttasi ja kysy miehiltä, ovatko sinkkuja? Sinun ei tarvitse pelätä mitään kilahduksia, kuten toisin päin. Miehet ottavat tuon kunnia-asiana, jos naiset tekevät suoria lähestymisiä. Ei sinun tarvitse mielessäsi miettiä, onko joku varattu, kun voit kysyä suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma, että ne ovat lapset, jotka rajoittavat kumppanivalikoimaa? Vai kenties sinä itse?
En ole varma. En tiedä mikä minussa on vikana. Tiedän vain että monelle lapset on este ja sen olen hyväksynyt (vaihtoehtojen määrä on varmasti keskimäärin pienempi kuin lapsettomalla ihmisellä).
Ap
Väärillä miehillä lapset ovat este.
Huomaatko kuinka ajattelusi on johtamassa vain uusiin ongelmiin kun yrität mahtua muiden asettamiin ehtoihin ja johinkin ihme muottiin.
Ota elämä ja tulevaisuus käsiisi, oivalla mitä kaipaat todella ja SINÄ asetat ne ehdot miehille.
I hear you.
Erosin 27-vuotiaana pitkästä parisuhteessa ja vasta kymmenen vuotta myöhemmin löysin jotain, jossa oli mahdollisuuksia kestävämpään suhteeseen.
Lasta hän ei halua, aiemmista puheistaan poiketen.
Kohta olen siis taas sinkku ja nelikymppisen naisen mahdollisuudet perheellistymisestä kiinnostuneen miehen löytymiseen on liki olettomat, joten en voi muuta kuin kiittää jokaista hedonistista pikkusieluista paskiaista, joka polulleni on tullut korvaamatonta aikaani ja ainutlaatuista elämääni tuhlaamaan. Halveksin heistä jokaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Se on muuten totta. Että oikean kohtaa, kun siihen on valmis. Kun alkaa uskoa. Siinä on jotain maagista, muulla ei tuuri selity!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon. -Tosin minulla ei ole eroja joita muistella, kun aina olen ollut sinkkua ja olen sinau Ap noin 40 vuotiaana vanhempikin. - Onneksi olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestanikin. Koen ja tunnen nykyisin yhä useammin, että parisuhde voi olla mahdollsiuus ei velvollisuus.
Mutta toki heikkoina hetkinäni tunnnen ja olen tuntenut hyvin syvää itseinhoa ja katkeruutta siitä, että miksi niin moni muu tuntuu löytävän ja pääsevanä parisuhteeseen mutta minun kohtaloni on ja on ollut pysyä sinkkuna
Luulen, että baarit ja internet on vain parikymppisille. Sen jälkeen täytyy olla ihmisten ilmoilla ja yrittää pitää itsensä siistin näköisenä, liioittelematta missään suhteessa (hajusteet, meikki, jne.) JA silmät auki.
On tärkeää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla, olla hillitty ja kohtelias - ja uskaltaa osoittaa vilpitöntä kiinnostusta, jos kohtaa miehen jonka olemus on miellyttävä.
Ellei tuttavapiiri pysty auttamaan.
Tuossa tuli paras neuvo: sinun täytyy naisena lähestyä live-elämässä itse niitä miehiä, joista olet kiinnostunut. Turha jäädä odottelemaan, että 32-vuotiasta uskaltaa kukaan järkevä mies lähestyä, koska ensisijainen oletus on, että on varattu tai muulla tavoin saavuttamaton.
En minä live-elämässä oikein kohtaa missään ikäisiäni miehiä. Ja kyllä järkevät, 32-vuotiaat miehet on myös lähtökohtaisesti usein varattuja tai muilla tavoin saavuttamattomia :D Esim. naapurissa kaikki kivat ja kiinnostavat miehet on jo varattu.
Ap
Miksi et käytä tässä naiseuttasi ja kysy miehiltä, ovatko sinkkuja? Sinun ei tarvitse pelätä mitään kilahduksia, kuten toisin päin. Miehet ottavat tuon kunnia-asiana, jos naiset tekevät suoria lähestymisiä. Ei sinun tarvitse mielessäsi miettiä, onko joku varattu, kun voit kysyä suoraan.
Noo, miksi ei. Täytyy varmaan alkaa sit vaan suoraan pokailee kassajonoista kiinnostavan oloisia. Ehkä joku tärppää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon. -Tosin minulla ei ole eroja joita muistella, kun aina olen ollut sinkkua ja olen sinau Ap noin 40 vuotiaana vanhempikin. - Onneksi olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestanikin. Koen ja tunnen nykyisin yhä useammin, että parisuhde voi olla mahdollsiuus ei velvollisuus.
Mutta toki heikkoina hetkinäni tunnnen ja olen tuntenut hyvin syvää itseinhoa ja katkeruutta siitä, että miksi niin moni muu tuntuu löytävän ja pääsevanä parisuhteeseen mutta minun kohtaloni on ja on ollut pysyä sinkkuna
Sinkkuudessa on tosiaan myös paljon hyviä puolia, ja uskon että osaan nauttia ja iloita myös niistä. Joten en siis ole myöskään hakeutunut johonkin selvästi huonoon suhteeseen; vain ollakseni suhteessa. Minulla on ihanien lasten lisäksi myös hyvä työ, läheinen perhe, paljon ystäviä, mukavia harrastuksia. Eli paljon on hyvää elämässä jo näinkin.
Mutta silti, esim. jos näen onnellisen pariskunnan (eli aika usein kuitenkin), hiipii mieleen se ajatus että mikä minussa on vikana, kun sen saavuttaminen on minulle niin mahdotonta. Ja kun en ole vain kotona istunut odottelemassa, vaan ihan oikeasti kuitenkin silleen yrittänyt ja laittanut itseä likoon... mutta ei. Ymmärrän että heikkoina hetkinä tulee tuo katkeruus ja itseinhokin. Itse tunnen usein siitä vain syvää surua ja yksinäisyyttä; kumppani on kuitenkin se asia elämässä, mitä ei kuitenkaan voi millään muulla korvata.
Ap
Kiitos iahduttavan asiallisesta ja mukavasta palautteestasi. - Hienoa, että näet ja koet elämässäsi olevan myös paljon hyvää. - Koska itse olen ollut aina sinkku, niin olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, että mitä lopulta menetän jos en koskaan löydä ja kohtaa häntä, jonka kanssa voisin asettua ja elää parisuhteessa?
Toki jokainen pari on varmasti omalla tavalla pari, kuten jokainen elää ja toimii enemmän ja vähemmän omalla tavoillaan sinkkunakin. - Mutta silti olen yrittänyt kysyä itseltäni sitä, että mitä oikeastaan kaipaan ja odotan ja toivon mahd. jopa (hieman) vaadinkin parisuhteeltani.
Koska enää viime aikoina minulla ei ole ollut sellaista tunnetta, että olsin valmis lähes kenen hyvänsä kanssa parisuhteeseen. Sellainenkin aika on ollut mutta onneksi tuo aika on takana päin.
Sillä ei minusta se, että vaikka asettusi parisuhteeseen ajatuksella, että tyydympä tuohon kun en ketään muuta saa olisi oikein kumpaakaan kohtaan. - Yhtään enempää ei olisi sekään, että alkaisin esittämään ja näyttelemään ihastunutta ja rakastunutta ja luullen ja kuvitellene, ettei toinen muka huomaisi.
Toisaalta välillä huomaan pelkääväni sitä, että olen treffeille päästessäni liian innokas ja pilaan omalla innokkuudellani koko jutun alkuunsa. - Tai sitten olen liian arka ja omalla epäluuloisuudellani sössin koko jutun ennen kuin se on päässyt edes alkuunsa.
Oletko lukenut ketjua, jossa kerrottu, kuinka puolisonsa tapasi? Siellä oli muistaakseni mielenkiintoisia tarinoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä tiedä. Itse en ole löytänyt parisuhdetta, vaikka ikää on jo yli neljänkymmenen. Aina luottanut siihen, että Se Oikea vain pamahtaa jostain esiin, mutta näin ei ole käynyt. Jotenkin itseäni oudoksuttaa ihmiset, joilla kumppaneita ollut useampiakin, kun ei itse löydä edes sitä yhtä jokseenkin sopivaa. Ehkä olen vain liian kranttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma, että ne ovat lapset, jotka rajoittavat kumppanivalikoimaa? Vai kenties sinä itse?
En ole varma. En tiedä mikä minussa on vikana. Tiedän vain että monelle lapset on este ja sen olen hyväksynyt (vaihtoehtojen määrä on varmasti keskimäärin pienempi kuin lapsettomalla ihmisellä).
Ap
Mutta eivät oikeassa elämässä näytä olevan kovin iso este, kun tuolla naispuoliset työkaverit löytää kumppaneita jatkuvasti lapsista huolimatta. Eli jossain muualla täytyy olla vika. Sinun on arvioitava itse, että mikä se voisi olla. Vastaus sinulla varmasti on olemassa, kun olet vain rehellinen itsellesi.
Ihan aidosti näin kahden lapsen äitinä ja sinkkuna (en ole ap) kysyisin, että mistä arvioit, että homma voisi olla kiinni? Esim. mitä sellaisia ominaisuuksia näillä työkavereillasi on, että miehen saanti oli helppoa? Vai kelpasiko kuka vain? Itselläni ei ole pakottavaa tarvetta parisuhteelle (olen hyvätuloinen, omistusasunto, auto, ystäviä ja tosiaan lapsetkin jo tehtynä jne.), eli suhde itsessään ei ole tavoite. Toki rakastettuna oleminen, laadukas seura, mukava yhteinen tekeminen, seksi ja läheisyys kelpaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, oletko jäänyt leskeksi? Millainen suhde sinulla on nykyään lastesi isään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon. -Tosin minulla ei ole eroja joita muistella, kun aina olen ollut sinkkua ja olen sinau Ap noin 40 vuotiaana vanhempikin. - Onneksi olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestanikin. Koen ja tunnen nykyisin yhä useammin, että parisuhde voi olla mahdollsiuus ei velvollisuus.
Mutta toki heikkoina hetkinäni tunnnen ja olen tuntenut hyvin syvää itseinhoa ja katkeruutta siitä, että miksi niin moni muu tuntuu löytävän ja pääsevanä parisuhteeseen mutta minun kohtaloni on ja on ollut pysyä sinkkuna
Luulen, että baarit ja internet on vain parikymppisille. Sen jälkeen täytyy olla ihmisten ilmoilla ja yrittää pitää itsensä siistin näköisenä, liioittelematta missään suhteessa (hajusteet, meikki, jne.) JA silmät auki.
On tärkeää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla, olla hillitty ja kohtelias - ja uskaltaa osoittaa vilpitöntä kiinnostusta, jos kohtaa miehen jonka olemus on miellyttävä.
Ellei tuttavapiiri pysty auttamaan.
Tuossa tuli paras neuvo: sinun täytyy naisena lähestyä live-elämässä itse niitä miehiä, joista olet kiinnostunut. Turha jäädä odottelemaan, että 32-vuotiasta uskaltaa kukaan järkevä mies lähestyä, koska ensisijainen oletus on, että on varattu tai muulla tavoin saavuttamaton.
En minä live-elämässä oikein kohtaa missään ikäisiäni miehiä. Ja kyllä järkevät, 32-vuotiaat miehet on myös lähtökohtaisesti usein varattuja tai muilla tavoin saavuttamattomia :D Esim. naapurissa kaikki kivat ja kiinnostavat miehet on jo varattu.
Ap
Miksi et käytä tässä naiseuttasi ja kysy miehiltä, ovatko sinkkuja? Sinun ei tarvitse pelätä mitään kilahduksia, kuten toisin päin. Miehet ottavat tuon kunnia-asiana, jos naiset tekevät suoria lähestymisiä. Ei sinun tarvitse mielessäsi miettiä, onko joku varattu, kun voit kysyä suoraan.
Noo, miksi ei. Täytyy varmaan alkaa sit vaan suoraan pokailee kassajonoista kiinnostavan oloisia. Ehkä joku tärppää.
Ap
Suosittelen lähestymään ihan joka puolella miehiä, mistä vaan kiinnostavia löytyy. Suurin osa naisista ei löydä kumppania, koska ei uskalla löytää kumppania. Mennään turvalliselta tuntuvia reittejä (Tinder, baari) ja avain löytyy sieltä, mistä muut eivät uskalla etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Kiertää sellaista kehää, jossa ihmiset vaihtuvat. Minä luulin, että elinikäinen työpaikka on useimmille nykyään vain kaukainen haave.
No jos kierrät kehää, jossa ihmiset vaihtuu löytääksesi miehen, niin silloihan sitä juuri yrittää etsiä miestä? Enemmän tai vähemmän aktiivisesti.
Työpaikat varmaan ihmisillä vaihtuu, mutta tässä on ainakin kolme asiaa:
a) jos vaihdat työpaikkaa vaikka viiden vuoden välin, niin aika harvakseltaan siihen elämään uusia ihmisiä sitä kautta tupsahtaa.
b) Suomen työmarkkinat ovat segregoituneet eli aika usein ihmiset ovat mies/ naisvaltiasilla aloilla. En tiedä ap:n tilannetta, mutta useilla ne työpaikan vaihdokset eivät välttämättä tarkoita, että törmäisi kovinkana moneen uuteen mieheen/ naiseen (kumpaa sitten hakekaan).
c) aika usein se oma työyksikkö on aika pieni. On aika lottovoitto, jos sinne sattuu just se oikea tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Ilmaantuu kun on avoin, sosiaalinen ja tutustuu uusiin ihmisiin ihan siinä arjessa, ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan, välttämättä.
Tulee heti mieleen esimerkkejä harrastuksissa tapaa, töiden yhteydessä, päiväkodissa lapsia tuovia-vieviä sinkku-isiä, kaupassa, jne mutta vaatii että on läsnä ja avaa suunsa, juttelee, rupattelee jne. ilman mitään taka-ajatusta.
Miksi sinulle ja miehellesi tuli ero 4 vuotta sitten? Oliko ero traumaattinen? Oletko päässyt yli erosta? Mitä olet oppinut erosta?
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?