Lue keskustelun säännöt.
Alan olla murtunut siitä kuinka vaikeaa on löytää kumppania
23.10.2022 |
Nainen, ikää 32v. Eronnut jo 4 vuotta sitten, 2 lasta jotka kouluiässä. Tiedän että lapset rajoittaa paljon kumppanivalikoimaa, mutta en olisi uskonut että tämä on NÄIN vaikeaa.
Minulla on eron jälkeen ollut ainoastaan lyhyitä ja omituisen sekavia suhteita. Enimmäkseen kumppanit ovat olleet itsekin pienten tai vähän isompien lasten vanhempia, eli sama elämäntilanne. Mielestäni tavallisia suomalaisia miehiä.
Sydän on nyt murjottu tässä jo useasti ja olen tullut hylätyksi toistuvasti. Tuntuu, ettei kehenkään voi enää luottaa. Kaikki voi muuttua sekunnissa (ensin ollaan tiiviisti yhdessä ja ihastuneita ja yhtäkkiä mies voikin vain lopettaa suhteen vaikka kolmen kuukauden jälkeen). Selitystä en saa koskaan, paitsi jotain ympäripyöreää "en sittenkään tiedä olenko valmis/ en tiedä mitä haluan", eli en oikein tiedä mitä teen väärinkään tai voisin tehdä toisin.
Tuntuu että moni myös projisoi minuun huonoja kokemuksiaan muista naisista; eli siis saan p*skaa kohtelua vain koska mieskin on sitä joskus osakseen saanut. Olen kiltti ja herkkä, teen mitä sanon ja sanon mitä tarkoitan, mutta vissiin minua on helppo sitten kohdella myös huonosti.
Kommentit (270)
Onhan yksinhuoltajia vaikka millä mitalla.
Miksi he eivät kelpaisi toisilleen?
Säännöt pitää tietysti olla selvät, ja hyväksyä se että perheyhteisöön kuuluu exiä ja nyxiä. Käsittääkseni myös rahaa palaa uusperheissä.
Kaiken a ja o tasapuolisuus.
Pitkää pinnaa ja joustavuutta tarvitaan.
Suurimpia ongelmia taitaa olla kahdenkeskisen ajan puute sekä katkeruus mikä tuodaan vanhoista suhteista ja tiukka nipottaminen tyyliin sinun kakarat vs minun lapset ja vielä meidän lapset.
Lisäksi ihmiset jotka eivät saa ekaa liittoaan skulaamaan, eivät ole sen taitavampia toisella tai kolmannellakaan kiekalla. Pettäminen ja epärehellisyys ei auta asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä. Itse en ole löytänyt parisuhdetta, vaikka ikää on jo yli neljänkymmenen. Aina luottanut siihen, että Se Oikea vain pamahtaa jostain esiin, mutta näin ei ole käynyt. Jotenkin itseäni oudoksuttaa ihmiset, joilla kumppaneita ollut useampiakin, kun ei itse löydä edes sitä yhtä jokseenkin sopivaa. Ehkä olen vain liian kranttu.
Nämä ihmiset yleensä elävät sillä tavalla, että se kumppani tulee vastaan automaattisesti. Bilettävät kaveriporukoissa, lähestyvät rohkeasti miehiä, eivätkä pelkää seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Ilmaantuu kun on avoin, sosiaalinen ja tutustuu uusiin ihmisiin ihan siinä arjessa, ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan, välttämättä.
Tulee heti mieleen esimerkkejä harrastuksissa tapaa, töiden yhteydessä, päiväkodissa lapsia tuovia-vieviä sinkku-isiä, kaupassa, jne mutta vaatii että on läsnä ja avaa suunsa, juttelee, rupattelee jne. ilman mitään taka-ajatusta.
Olemalla avoin ja sosiaalinen sitä yrittää löytää kumppanin. Mutta voin sanoa, että siinä alkaa olla jo kierrettä, kun alat tsekkailee siellä päiväkodin kuraeteisessä, ketkä on sinkkuja. Nämä "kaupassa" on aina ollut lenkkipolun ohella mun suosikki.
Tietenkin harrastukset (näitä tunnetusti pieneten lasten yh:lla/ lähivanhemmalla on todella paljon) tai töissä voi tavata. Mutta edelleen, jos näissä piireissä ei ole mistä tärpätä, niin ohje on aika heikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon. -Tosin minulla ei ole eroja joita muistella, kun aina olen ollut sinkkua ja olen sinau Ap noin 40 vuotiaana vanhempikin. - Onneksi olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestanikin. Koen ja tunnen nykyisin yhä useammin, että parisuhde voi olla mahdollsiuus ei velvollisuus.
Mutta toki heikkoina hetkinäni tunnnen ja olen tuntenut hyvin syvää itseinhoa ja katkeruutta siitä, että miksi niin moni muu tuntuu löytävän ja pääsevanä parisuhteeseen mutta minun kohtaloni on ja on ollut pysyä sinkkuna
Luulen, että baarit ja internet on vain parikymppisille. Sen jälkeen täytyy olla ihmisten ilmoilla ja yrittää pitää itsensä siistin näköisenä, liioittelematta missään suhteessa (hajusteet, meikki, jne.) JA silmät auki.
On tärkeää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla, olla hillitty ja kohtelias - ja uskaltaa osoittaa vilpitöntä kiinnostusta, jos kohtaa miehen jonka olemus on miellyttävä.
Ellei tuttavapiiri pysty auttamaan.
Tuossa tuli paras neuvo: sinun täytyy naisena lähestyä live-elämässä itse niitä miehiä, joista olet kiinnostunut. Turha jäädä odottelemaan, että 32-vuotiasta uskaltaa kukaan järkevä mies lähestyä, koska ensisijainen oletus on, että on varattu tai muulla tavoin saavuttamaton.
En minä live-elämässä oikein kohtaa missään ikäisiäni miehiä. Ja kyllä järkevät, 32-vuotiaat miehet on myös lähtökohtaisesti usein varattuja tai muilla tavoin saavuttamattomia :D Esim. naapurissa kaikki kivat ja kiinnostavat miehet on jo varattu.
Ap
Ajattelitko erotessasi kahden pienen lapsen äitinä, että uuden (pysyvän) miehen löytyminen on ihan piece of cake?
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulle ja miehellesi tuli ero 4 vuotta sitten? Oliko ero traumaattinen? Oletko päässyt yli erosta? Mitä olet oppinut erosta?
Pakko sanoa että tämä viesti avasi padot.. kukaan ei ole koskaan kysynyt tuota minulta tai pukenut sitä sanoiksi. Ero oli traumaattinen. Olen jo pitkään kyllä kokenut että olen päässyt eksästä yli (en siis kaipaa häntä tai halua takaisin yhteen missään nimessä). Mutta kyllähän se eksä oli ensirakkaus joka rikkoi silloin sydämen (ja jotenkin koko perusturvallisuuden) pahasti. Liitto päättyi siis pettämiseen, mies on nyt yhdessä yhden näistä naisista kanssa jonka kanssa minua petti.
Kai minä pohjimmiltani sitten pelkään hylkäämistä niin paljon, että itse hakeudun vääriin suhteisiin tai sössin ne itse.
Lapsuudessa koin myös paljon yksinäisyyttä/ torjumista vanhempien taholta. Eksä oli minulle jonkinlainen turvasatama ehkä.. olimme yhdessä 12 vuotta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Ilmaantuu kun on avoin, sosiaalinen ja tutustuu uusiin ihmisiin ihan siinä arjessa, ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan, välttämättä.
Tulee heti mieleen esimerkkejä harrastuksissa tapaa, töiden yhteydessä, päiväkodissa lapsia tuovia-vieviä sinkku-isiä, kaupassa, jne mutta vaatii että on läsnä ja avaa suunsa, juttelee, rupattelee jne. ilman mitään taka-ajatusta.
Olemalla avoin ja sosiaalinen sitä yrittää löytää kumppanin. Mutta voin sanoa, että siinä alkaa olla jo kierrettä, kun alat tsekkailee siellä päiväkodin kuraeteisessä, ketkä on sinkkuja. Nämä "kaupassa" on aina ollut lenkkipolun ohella mun suosikki.
Tietenkin harrastukset (näitä tunnetusti pieneten lasten yh:lla/ lähivanhemmalla on todella paljon) tai töissä voi tavata. Mutta edelleen, jos näissä piireissä ei ole mistä tärpätä, niin ohje on aika heikko.
Mikään ei estä lähestymästä miestä kaupassa ja kertomalla, että on kiinnostunut. Mies ei voi lähestyä näin, mutta nainen voi. Ainoa, mikä tuossa on huono puoli, on se, että mies voi lähteä varattunakin sinun matkaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Kiertää sellaista kehää, jossa ihmiset vaihtuvat. Minä luulin, että elinikäinen työpaikka on useimmille nykyään vain kaukainen haave.
No jos kierrät kehää, jossa ihmiset vaihtuu löytääksesi miehen, niin silloihan sitä juuri yrittää etsiä miestä? Enemmän tai vähemmän aktiivisesti.
Työpaikat varmaan ihmisillä vaihtuu, mutta tässä on ainakin kolme asiaa:
a) jos vaihdat työpaikkaa vaikka viiden vuoden välin, niin aika harvakseltaan siihen elämään uusia ihmisiä sitä kautta tupsahtaa.
b) Suomen työmarkkinat ovat segregoituneet eli aika usein ihmiset ovat mies/ naisvaltiasilla aloilla. En tiedä ap:n tilannetta, mutta useilla ne työpaikan vaihdokset eivät välttämättä tarkoita, että törmäisi kovinkana moneen uuteen mieheen/ naiseen (kumpaa sitten hakekaan).
c) aika usein se oma työyksikkö on aika pieni. On aika lottovoitto, jos sinne sattuu just se oikea tyyppi.
Aloitin juuri uudessa työpaikassa, naisena miesvaltaisella alalla. Kuitenkin ihan järjestään kaikki vaikuttaa olevan varattuja. Siis jopa sellaiset kunnon nörtit, jotka ei varmasti nuorena olleet suosittuja. Tinder on sikäli ainoa mahdollinen kanava, mitä kautta on todennäköisintä kohdata muita sinkkuja (tosin sielläkin osa on varattuja). Ja ikää siis n. 40v. Toki 20-vuotiaana maailma näyttää erilaiselta ja useampi vastaantuleva ikätoveri on vielä sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan yksinhuoltajia vaikka millä mitalla.
Miksi he eivät kelpaisi toisilleen?Säännöt pitää tietysti olla selvät, ja hyväksyä se että perheyhteisöön kuuluu exiä ja nyxiä. Käsittääkseni myös rahaa palaa uusperheissä.
Kaiken a ja o tasapuolisuus.
Pitkää pinnaa ja joustavuutta tarvitaan.Suurimpia ongelmia taitaa olla kahdenkeskisen ajan puute sekä katkeruus mikä tuodaan vanhoista suhteista ja tiukka nipottaminen tyyliin sinun kakarat vs minun lapset ja vielä meidän lapset.
Lisäksi ihmiset jotka eivät saa ekaa liittoaan skulaamaan, eivät ole sen taitavampia toisella tai kolmannellakaan kiekalla. Pettäminen ja epärehellisyys ei auta asioita.
Uuh, sitä virhettä ei missään nimessä saa tehdä, että jaottelee perheenjäsenten omistajuutta! Tai puhutaan vanhoista suhteista, ehdoton no-no!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan yksinhuoltajia vaikka millä mitalla.
Miksi he eivät kelpaisi toisilleen?Säännöt pitää tietysti olla selvät, ja hyväksyä se että perheyhteisöön kuuluu exiä ja nyxiä. Käsittääkseni myös rahaa palaa uusperheissä.
Kaiken a ja o tasapuolisuus.
Pitkää pinnaa ja joustavuutta tarvitaan.Suurimpia ongelmia taitaa olla kahdenkeskisen ajan puute sekä katkeruus mikä tuodaan vanhoista suhteista ja tiukka nipottaminen tyyliin sinun kakarat vs minun lapset ja vielä meidän lapset.
Lisäksi ihmiset jotka eivät saa ekaa liittoaan skulaamaan, eivät ole sen taitavampia toisella tai kolmannellakaan kiekalla. Pettäminen ja epärehellisyys ei auta asioita.
Uuh, sitä virhettä ei missään nimessä saa tehdä, että jaottelee perheenjäsenten omistajuutta! Tai puhutaan vanhoista suhteista, ehdoton no-no!!!
Uudessa perheessä ei ole "sun ja mun lapset", tai ollaan huonolla tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ainakaan kiinnostu ihmisestä joka toitottaa heti kärkeen että lapset ovat sitten minulle tärkeintä.
Jos ihmisen sydämessä on rakkautta niin niukasti että siitä riittää vain lapsille, niin kannattaa pysyä yh.na.
En myöskään aio jäädä odottelemaan että wannabe kumppanin nuorin lapsi lentää pesästä, että sitten mulla olis aikaa sulle, nimittäin siihen asti kun ensimmäinen lapsenlapsi putkahtaa maailmaan.
- Joo kiitos mutta ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olet vielä liian tottunut parisuhde-elämään parikymppisenä (seurustelit viimeksi 28-vuotiaana?).
Olet jo yli 30-vuotias nainen, nuorehko vielä, mutta miesten kannalta on karkeasti sanottuna seuraavasti: mitä parempi mies, sitä nuoremman hän voi ottaa (joitakin julkkiksia & autopedofiilejä ei lasketa, puhun yleistäen).
Et todellakaan voi enää etsiä samanikäistä miestä (!), ellet ole todella sievä tms. TAI mies "hyvin tavis" (eikä ehkä kykene kaikkia tarpeitasi tyydyttämään). Mitä nopeammin tämän tajuat, sen parempi.
No iästä jos haluat puhua, niin olen etsinyt miehiä karkeasti ikähaarukassa 32-42. Miehet joita olen päätynyt tapailemaan ovat olleet sitten vuoden/pari nuorempia tai 37-38 vuotiaita.
Onhan minullakin kuitenkin jotain "kriteereitä" itselläkin, en pysty näkemään miestä seksuaalisesti kiinnostavana jos hän on kovin paljon minua vanhempi (tai nuorempi).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen verran pitää olla järkeä päässä, että miettii mistä aiheista ei uudessa suhteessa puhu - ja vanha parisuhde on ehdottomasti yksi niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Ilmaantuu kun on avoin, sosiaalinen ja tutustuu uusiin ihmisiin ihan siinä arjessa, ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan, välttämättä.
Tulee heti mieleen esimerkkejä harrastuksissa tapaa, töiden yhteydessä, päiväkodissa lapsia tuovia-vieviä sinkku-isiä, kaupassa, jne mutta vaatii että on läsnä ja avaa suunsa, juttelee, rupattelee jne. ilman mitään taka-ajatusta.
Olemalla avoin ja sosiaalinen sitä yrittää löytää kumppanin. Mutta voin sanoa, että siinä alkaa olla jo kierrettä, kun alat tsekkailee siellä päiväkodin kuraeteisessä, ketkä on sinkkuja. Nämä "kaupassa" on aina ollut lenkkipolun ohella mun suosikki.
Tietenkin harrastukset (näitä tunnetusti pieneten lasten yh:lla/ lähivanhemmalla on todella paljon) tai töissä voi tavata. Mutta edelleen, jos näissä piireissä ei ole mistä tärpätä, niin ohje on aika heikko.
Mikään ei estä lähestymästä miestä kaupassa ja kertomalla, että on kiinnostunut. Mies ei voi lähestyä näin, mutta nainen voi. Ainoa, mikä tuossa on huono puoli, on se, että mies voi lähteä varattunakin sinun matkaasi.
Ohje oli siis, että älä yritä, puoliso ilmaantuu ihan itsestään. Ja tarkentava ohje on, että ala pokailla kaupassa vastaantulevia. Mitä tuo sitten on kuin epätoivoista yrittämistä, esim. verrattuna Tinderiin?
Mutta edelleen, aika oudolta vaikutat, jos oikeasti haet seuraa lähi-Prismasta. Mutta älä selitä tätä sillä, että kumppani ilmaantuu itsestään vierelle vaan kyllä tuo aika säätämistä alkaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkkini sinulle on se, että keskityt nyt vain itseesi ja lapsiisi. Olet jo saanut sen ainoan hyvän, mikä miehillä on naisille tarjota.
Kasvata siis lapsesi aikuisiksi ja pidä samalla hyvää huolta itsestäsi. Ehkäpä lähempänä kuuttakymppiä löydät jonkun mukavan miehen seuraksi vanhoille päiville.
Vierailija kirjoitti:
Onhan yksinhuoltajia vaikka millä mitalla.
Miksi he eivät kelpaisi toisilleen?Säännöt pitää tietysti olla selvät, ja hyväksyä se että perheyhteisöön kuuluu exiä ja nyxiä. Käsittääkseni myös rahaa palaa uusperheissä.
Kaiken a ja o tasapuolisuus.
Pitkää pinnaa ja joustavuutta tarvitaan.Suurimpia ongelmia taitaa olla kahdenkeskisen ajan puute sekä katkeruus mikä tuodaan vanhoista suhteista ja tiukka nipottaminen tyyliin sinun kakarat vs minun lapset ja vielä meidän lapset.
Lisäksi ihmiset jotka eivät saa ekaa liittoaan skulaamaan, eivät ole sen taitavampia toisella tai kolmannellakaan kiekalla. Pettäminen ja epärehellisyys ei auta asioita.
Mies, joka kantaa lapsista vastuuta eron jälkeen on harvinaisuus (heitäkin toki on). Mutta vaikka molemmilla olisi lapsia ja avioero takana, elämäntilanne voi olla hyvin erilainen (jos lapset vain joka toinen viikonloppu isällä, niin mies viettää poikamieselämää ja nainen elää lapsiarkea).
Enkä myöskään arvopohjalta pystyisi noiden viikonloppuisien kanssa olemaan, koska yhdestä sluibasta olen jo päässyt eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Kiertää sellaista kehää, jossa ihmiset vaihtuvat. Minä luulin, että elinikäinen työpaikka on useimmille nykyään vain kaukainen haave.
No jos kierrät kehää, jossa ihmiset vaihtuu löytääksesi miehen, niin silloihan sitä juuri yrittää etsiä miestä? Enemmän tai vähemmän aktiivisesti.
Työpaikat varmaan ihmisillä vaihtuu, mutta tässä on ainakin kolme asiaa:
a) jos vaihdat työpaikkaa vaikka viiden vuoden välin, niin aika harvakseltaan siihen elämään uusia ihmisiä sitä kautta tupsahtaa.
b) Suomen työmarkkinat ovat segregoituneet eli aika usein ihmiset ovat mies/ naisvaltiasilla aloilla. En tiedä ap:n tilannetta, mutta useilla ne työpaikan vaihdokset eivät välttämättä tarkoita, että törmäisi kovinkana moneen uuteen mieheen/ naiseen (kumpaa sitten hakekaan).
c) aika usein se oma työyksikkö on aika pieni. On aika lottovoitto, jos sinne sattuu just se oikea tyyppi.
Aloitin juuri uudessa työpaikassa, naisena miesvaltaisella alalla. Kuitenkin ihan järjestään kaikki vaikuttaa olevan varattuja. Siis jopa sellaiset kunnon nörtit, jotka ei varmasti nuorena olleet suosittuja. Tinder on sikäli ainoa mahdollinen kanava, mitä kautta on todennäköisintä kohdata muita sinkkuja (tosin sielläkin osa on varattuja). Ja ikää siis n. 40v. Toki 20-vuotiaana maailma näyttää erilaiselta ja useampi vastaantuleva ikätoveri on vielä sinkku.
Mä olin yksin 28-vuotiaasta nelikymppiseksi. Tuolla välillä tosiaan tuntui että kaikki olivat varattuja. Nelikymppisenä sitten suhteen löytäminen muuttuikin helpoksi kun sinkkuja alkoi taas omassa ikäryhmässä ollakin pilvin pimein.
Vika ei ole miehissä. Laita oma pää ja oma tunne-elämä kuntoon ja sen jälkeen alatkin houkuttamaan sellaisia miehiä joilla on pää ja tunne-elämä kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto - puhun kokemuksesta - on nyt kääntää huomio sinun itsesi kohtaamiseen, omaan elpymiseen, itsesi tuntemiseen ja lasten hyvinvointiin.
Kun lopetat suhteen etsimisen ja löydät terveen, toimivan ja antoisan suhteen itseesi ja lapsiisi, se kumppani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle.
Ei ole muuta kestävää vaihtoehtoa, jos et usko, tulet huomaamaan hiukan vanhempana.
Liiallinen yrittäminen ja epätoivo voivat olla ongelmia, mutta ihmetyttää nämä "kummpani ilmestyy ihan odottamatta siihen rinnalle" - mistä ihmeestä?
Ihan perusarjessa ihmiset kiertää aika pientä kehää, varsinkin jos on lapsia. Jos niitä rutiineja ei edes yritä laajentaa, niin mistä niitä kumppaneita siihen itsestään ilmaantuisi?
Kiertää sellaista kehää, jossa ihmiset vaihtuvat. Minä luulin, että elinikäinen työpaikka on useimmille nykyään vain kaukainen haave.
No jos kierrät kehää, jossa ihmiset vaihtuu löytääksesi miehen, niin silloihan sitä juuri yrittää etsiä miestä? Enemmän tai vähemmän aktiivisesti.
Työpaikat varmaan ihmisillä vaihtuu, mutta tässä on ainakin kolme asiaa:
a) jos vaihdat työpaikkaa vaikka viiden vuoden välin, niin aika harvakseltaan siihen elämään uusia ihmisiä sitä kautta tupsahtaa.
b) Suomen työmarkkinat ovat segregoituneet eli aika usein ihmiset ovat mies/ naisvaltiasilla aloilla. En tiedä ap:n tilannetta, mutta useilla ne työpaikan vaihdokset eivät välttämättä tarkoita, että törmäisi kovinkana moneen uuteen mieheen/ naiseen (kumpaa sitten hakekaan).
c) aika usein se oma työyksikkö on aika pieni. On aika lottovoitto, jos sinne sattuu just se oikea tyyppi.
Aloitin juuri uudessa työpaikassa, naisena miesvaltaisella alalla. Kuitenkin ihan järjestään kaikki vaikuttaa olevan varattuja. Siis jopa sellaiset kunnon nörtit, jotka ei varmasti nuorena olleet suosittuja. Tinder on sikäli ainoa mahdollinen kanava, mitä kautta on todennäköisintä kohdata muita sinkkuja (tosin sielläkin osa on varattuja). Ja ikää siis n. 40v. Toki 20-vuotiaana maailma näyttää erilaiselta ja useampi vastaantuleva ikätoveri on vielä sinkku.
Näin. Tuota tavallaan tarkoin kohdalla c eli jos se kumppani pitäisi työn kautta löytää, niin aika useilla se perustyöyksikkö on pieni. Vaikka sukupuolijakauma olisiki otollinen, niin vapaita, suunnilleen samanikäisiä ei siihen otantaan välttämättä mahdu.
Erikseen on sitten ne työnkuvat, joissa tavataan muuten ihmisiä, kuten esim. projketista toiseen liikkuvat asiantuntijat tai myyntityö, jossa se kumppani siis voi löytyä muualtakin kuin naapurityöpsiteestä.
Mutta itse kukin voi pysähtyä pohtimaan omaa työyhteisytöä ja ajatella, olisiko kukaan siellä oleva potentiaalinen kumppani (vaikka ei itselleen sellasita hakisikaan), Veikkaan, että aika monella ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan kiinnostu ihmisestä joka toitottaa heti kärkeen että lapset ovat sitten minulle tärkeintä.
Jos ihmisen sydämessä on rakkautta niin niukasti että siitä riittää vain lapsille, niin kannattaa pysyä yh.na.
En myöskään aio jäädä odottelemaan että wannabe kumppanin nuorin lapsi lentää pesästä, että sitten mulla olis aikaa sulle, nimittäin siihen asti kun ensimmäinen lapsenlapsi putkahtaa maailmaan.
- Joo kiitos mutta ei kiitos.
Hei, en itsekään ole koskaan ymmärtänyt tuota. En myöskään pidä miehistä, jotka ilmaisee asian näin, minusta se on jotenkin julmaa tai kumppania vähättelevää.
Minusta on itsestäänselvää, että lapsilla on tarpeita jotka menee aikuisten tarpeiden edelle ja että lapset ovat vanhemmalleen maailman rakkaimpia. Mutta myös oma kumppani olisi minulle maailman rakkain. En näe mitään syytä, miksi näitä kahta pitäisi arvottaa paremmuusjärjestykseen, molemmilla on ihan oma paikkansa ainakin minun sydämessä, niin kuin lapsilla ja kumppanilla on myös ihan erilaiset roolit minun elämässä.
Ja minusta aikuisten suhde on kuitenkin aina lasten koti. Myös uusperheessä, jos sellaiseen päädytään saman katon alle.
Ap
Lässyn lässyn te ja teidän magianne.