Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä
22.10.2022 |
Kaikki synttärit, joulut ja muut juhlahetket joudun suunnittelemaan yksin ja järjestämään yksin. Tekee kyllä jonkun yksittäisen helpon asian niistä, jos käskemällä käsken ja annan tarkat ohjeet niin että ei joudu vaivaamaan päätään yhtään, esim että käy keskiviikkona ostamassa joulukuusi, pituus 230 cm, tuuhea, ja laita se ulkovarastoon sulamaan. Osallistuu juhlaan sitten ihan puolivaloilla, on paikalla mutta ei läsnä, istuu jotenkin vähän sivussa ja ei puhu oikein mitään eikä tee mitään. Vaikka lapsia vartenhan ne joulujutut on ja synttäreiden vietot. Ihan kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua siihen, että lapsi puhaltaa synttärikakkunsa kynttilät tai avaa joululahjat. Viime jouluna söi oman joulupuuronsa olohuoneen sohvalla telkkaria katsoen, minä ja lapset ruokapöydässä. Kuopuksen viime synttäreillä ei ottanut edes kakkua, vaikka tykkää paljon kakuista. Kun räjähdän lopulta tällaisesta käytöksestä, hän loukkaantuu verisesti. Erota hän ei halua ja perheen halusi perustaa, jopa enemmän kuin minä. Mitä tämä oikein on?
Kommentit (1808)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että ainoa ratkaisu kaikkeen on ero ja syy perheen ongelmiin naisen väärä parinvalinta.
Ei ole syy vaan seuraus.
Ja jos mikään myy keino ei auta, niin miksi se ero ei kelpaa?
Kas kun naisilla on tapana yrittää ja yrittää ja kääntää jokainen kivi ennen eroa. Ei se eroaminen ole mikään helppo läpihuutojuttu, ei varsinkaan kun on lapsia ja yhteinen omaisuus. Joskus ei vaan jaksa, eroaminen on työlästä ja voisi pitää melko varmana ettei tuommoinen mies paljon pistä tikkua ristiin senkään asian eteen, paljon helpompi olisi jos saisi muutoksen aikaan muuten, ja lastenkin kannalta tietysti parempi jos saisi sen ydinperheen toimimaan ja isän olemaan isä, eron jälkeen voi olla ettei lapset enää paljon näe koko miestä. Mutta kyllähän se ero aika väistämättä tulee ennemmin tai myöhemmin, jos tilanne on yhtä paha kuin aloittajalla.
Voisit soittaa parille exälleni tuosta asiasta, että naisenkin pitäisi ensin yrittää yhteistyössä ratkaista onglemia, ennen kuin päättää yksipuolisesti erota. Nainenhan nimenomaan pyyhkii ovesta ulos heti jos ei ole tarpeeksi perhosia vatsassa joka ikinen päivä. Siksi avioeroistakin tilastosta riippuen noin 70-80% on naisten ottamia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tämä vaan sellainen miinakenttä miehille. Ihan sama mihin jalkasi lasket, niin aina posahtaa. Turhaahan tässä on yrittää kertoa tai kirjoittaa, miltä jokin asia miehen silmissä näyttää tai vaikuttaa.
Kyllä isänä oleminen, hyvänä sellaisena on tämä päivänä vaikeaa. Mikään ei tunnu kelpaavan eikä varsinkaan miehet kykene mihinkään. Tosin epäilen, onko monikaan kirjoittajista edes parisuhteessa. Tekstin perusteella ei. Koskee sekä miehiä, että naisia.
Ensi viikolla sitten taas uusi aihe. ..
Onko ap:n mies mielestäsi hyvä isä? Pitäisikö hänen tapansa olla isä kelvata vaimolle? Entä lapsille? Eikö saisi vaatia enempää eforttia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Saako nainen olla "sellainen äiti kuin haluaa"? Vai jääkö hänen kontolleen kaikki työläs lapsen kanssa ja isi noukkii pullasta ne rusinat, jotka sattuu huvittamaan?
Tottakai saa, kunhan ei vastuut muita omassa äitiydessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllistäminen vai pienikin kiitos kirjoitti:
Syyllistämistä kirjoitti:
Minusta kuulosti siltä, että jatkuva nalkutus ärsyttääääääää.
Mies ei jaksa, ja vetäytyy omiin oloihinsa, kun hän ei kuitenkaan sinun mielestäsi tee mitään oikein ,
niin ei tee mitään.
Masentunut.Anna hänen hetki olla rauhassa, jospa uskaltaa alkaa oma-alotteisestikin tekemään asioita.
Huvitti ihan tarkat ohjeet kuusen korkeudesta,
jospa olisit sanonut hankkisinko kuusen , joka on Sinun mielestäsi kaunis . Ja vaikka kuusi olisi ollut koivu, niin kiittelisit vain.Ihminen on kehuvetoinen otus, missä on se kiitos sinulta.
Juurikin näin !
Koko ketju tuntuu olevan miestä mollaava ketju !
Syyllistäminen kyllä tappaa kaiken oma-aloitteisuuden.
Näit mollaajia ei kannata ottaa tosissaan. Niillä ei ole miestä. Ainakaan enää. Ja siksi soittavat suutaan, kuten katkerat jätetyt tekee. Kaikki miehet on paskoja. Naisissa ei koskaan syytä eikä vikaa mihinkään. Heidän juttunsa ovat yhtä todellista kuin reality show, jota he seuraavat.
Pätenee tämän ketjun mollaaviin miehiinkin, myös sinuun?
Ei päde minuun. Muista en voi sanoa. Miksi sitten näin?
Koska parisuhteeni on kestänyt jo yli 20 vuotta.
Hoidan oman osani kotitöistä.
Olen hoitanut osani lapsen kasvatuksesta ja paikalla olemisesta.
Kohtelen perheenjäseniäni kunnioituksella, koska he ovat elämäni tärkein asia.
Olen sellainen kunnon ja kunniallinen mies.
Siksi minulla on varaa mollata näitä vauvamammoja ja naureskella heidän tarinoilleen ihan niin paljon kuin haluan. Omaa puolisoani sensijaan en hauku.
Miksi koet noin suurta tarvetta puolustella miestä, joka toimii täysin eri tavoin kuin sinä? Siksi, että hänellä on munat housuissa? Entä jos tuo mykkä zombi olisi nainen, puolustaisitko häntä yhtä kiivaasti ja haukkuisit häntä mollaavia miehiä? Ellet, miksi et?
Oletko sinä yksi niistä lukutaidottomista tässä ketjussa vai vääriymmärrätkö tahallasi? Itseäni minä puolustelin enkä muita miehiä. Ei päde minuun. Muista en voi sanoa. Mitä tuo mielestäsi oikein tarkoittaa?
Miksi koet, että sinun pitää puolustautua? Kukaanhan ei ole syyllistänyt sinua, koska mitä ilmeisimmin et ole huono isä. Erikoista, jos joku kokee, että tässä syytetään kaikkia miehiä, kun tilanne, josta ketju on lähtenyt liikkeelle on aika spesifi.
En tiedä oletko huomannut sitä, itse, mutta tekstisi ovat olleet pääosin lällättelyä naisille, joiden syytä on, jos perhessä on jotain vikaa. Mistään ei ole luettavissa paheksuntaa sille toimintatavalle, että yksi vanhemmista
passivoituu ja jättäytyy perheen ulkopuolelle, vaikka omille lapsille hänen läsnäolollaan olisi merkitystä.
Paheksunta kohdistuukin siihen äitiin, joka määräilee ja käskyttää niin että kaikilla on paha olla.
Mitä sinä n aispelko jankkaat tuota samaa? Onko äitisi käskenyt siivota huoneesi, vai mistä tuo kumpuaa? Kuulostat just sellaiselta mieslapselta jolle naisen (sun tapauksessa äidin) tosiaan pitää jankuttaa, että roskat viedään roskikseen ja likaiset astiat pyykkikoriin (vaatteiden pesu sinulta tuskin onnistuu).
Kun tämä ketju ei koske kontrolloivaa äitiä, vaan paskaa isää jota ei lapsensa voisi vähempää kiinnostaa. Näitä valitaan isiksi koska hyviä miehiä ei kaikille riitä, niitä jotka tajuaa ettei kolmivuotiaat mitään kutsuja itse lähetä tai yksi ihminen ei tasan samaan aikaan grillaa, järjestä ohjelmaa ja käyttää lapsia vessassa. Täällä pätee nyt tämä sama lapseton jonne, joka elää jotakin mielikuvituselämää jossa hänellä muka on perhe, kun oikeasti hän istuu omassa huoneessa äitinsä kotona kuvittelemassa miten hän toimisi jos hänellä oli perhe, niin lapsellista on teksti.
Mulle tuli tästä ketjusta mieleen yksi poikaystävä joka taantui lapseksi jo seurusteluaikana, onneksi tajusin erota. Eroa suosittelen muillekun mieslapsen puolisoille, elämä helpottuu ilman sitä isoa lasta mököttämässä ja vaatimassa huomiota. Saavat sitten mököttää ja olla rauhassa ketään häiritsemättä.
No tottakai koskee, sillä kontrollintarpeisen pirttihirmun vastinpari on passivoitunut ja perässähiihtävä möllöttäjä. Ei ole toista ilman toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pihalla ihmiset (ilmeisesti miehet) oikeasti on?
Joo siis miehethän sitä nyky-yhteiskunnassa sekaisin on. Lukitaan vastaus. Naisilla sen sijaan on pullat hyvin uunissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tyttojen-ja-naisten-masennuslaakkei…
Tarviiko ihmetellä naisten masennusta, kun nykymiehet on tällaisia kuin tässäkin ketjussa. Siitä se mieliala nousee, kun tajuavat pysytellä moisista kokonaan erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju viimeistään todistaa vaikka en kaikkia kommentteja lukenut että me naiset ollaan niitä jotka joudutaan kaikki tekemään monissa kaveriperheissä äiti on se joka järjestää juhlat,tekee ruoat yms kotityöt, mies käy kaupassa ja thats it, sitten murjottomaan ja mököttämään olkkariin tai makkariin koska huomio ei ole juuri sillä hetkellä hänessä! Näin oli meillä kanssa, ei osallistunut mies mihinkään juhlaan ellei kysymys ollut miesten illoista, oletti että hänenkin synttärit hoidetaan on kunnon "ryyppäjäiset". Valitettavasti moni mies on tuollainen, just suunnitellaan lapsia sittenkun lapset on tehty niin vastuu kaikki jää naiselle, nainen yrittää saada miestä keskustelemaan asioista ja jakamaan vastuuta, ei kiinnosta miestä ehkä silloin kun hänelle sopii 1 krt/vko tai kuukausi...
Te naiset olette myös niitä, jotka ottavat kuvailemasi kaltaiset miehet puolisoikseen. Myös teillä on vastuu asiassa. Ettekö te vaan yksinkertaisesti ymmärrä tätä asiaa?
Mikä siinä on, kun miehillä, jotka ovat itse halunneet perheen perustaa ei sitten olekaan vastuuta toimia sen mukaisesti lasten ilmaannuttua? Yhtäkkiä tuntuukin niin vieraalta eikä sittenkään huvita. Ja naisten vastuulla olisi siis sinun ja monen muun mielestä ollut osata ennustaa miehen käytös ennalta?
Tiesitkö, että aikuiset ihmiset tekevät joka hetki valintoja siitä miten toimivat. Nämä valinnat ovat heidän vastuullaan, puolison tehtävä ei ole paimentaa, kaitsea ja ohjailla heitä. Ja kaikkein viimeiseksi osata ennustaa.
Olisi pitänyt nähdä merkit ennalta on useimmiten pelkkää jälkiviisastelua.
Koska "sen mukaisesti" on vaimon nalkutuksen mukaisesti. Ei mies ymmärrä että lasten saannin jälkeen naisesta tulee kontrollinhimoinen hirviö.
Onko miehillä yleisesti tiedossa, että elämä muuttuu lasten saannin jälkeen? Univaje, ajankäyttö, rutiinit, 24/7 vastuu vastasyntyneen elämästä? Jos toisen puolison elämä EI muutu, se on ongelma. Se kertoo siitä, että ei ole osallistunut vielä yhtään mihinkään. Jos yrittää pitää elämän just sellaisena kuin ennen lapsia, kaikki on jäänyt sen toisen vastuulle. Vauvan ilmestyminen on yleensä iso annos epämukavuutta pitkäksi aikaa, mutta siitä selviää jos molemmat tukee toista.
100% totta.
Kai te naiset sitten puhutte tämmösestä asiasta miehenne kanssa ennen sen lapsentekoa? Vai unohtuuko se kaiken ihana ja kivan suunnittelussa.
Siis.....olisiko mielestäsi naisten tehtävä valistaa puolisoaan siitä, mitä lapsen saaminen tarkoittaa? Ja miehelle se kaikki tulee aina yllätyksenä?
Miksi? Eikö tuo ole vähän holhoava ajatus?
Ja kyllä, tuo keskustelu kuuluu käydä. Aina sekään ei auta, vaan perheasioista sluibataan vaikka mitä olisi puhuttu.
On se hänen tehtävänvä mikäli hän välttämättä haluaa lastensa isäksi sellaisen miehen jota täytyy valistaa.
Entäs jos se mies kinuaa lapsia vuosikausia, lupaa tehdä osansa ja olet nähnyt sen leikkivän iloisesti kaverin lasten kanssa. Ja sitten kun onkin se oma lapsi, alkaa työpäivät venymään ja omat harrastukset meneekin perheen edelle ja kaikenlaista muutakin sluibailua kunnes hiljalleen valutaan tilanteeseen jossa mies ei edes tunne niitä lapsiaan. Miten sen olisi voinut ennakoida?
Meillä kävi juuri näin. En ihan oikeasti tiedä, miten olisin voinut tämän tilanteen ennustaa. Olin kuitenkin jo 33 kun tavattiin eli elämänkokemusta oli enkä muutenkaan ole mikään sinisilmäinen ihminen.
Jo on valittu paras mahdollinen isä lapsille, niin sitten se vastaus löytyy ikävä kyllä peilistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Silloin otat erilaisen isän lapsillesi. Helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Saako nainen olla "sellainen äiti kuin haluaa"? Vai jääkö hänen kontolleen kaikki työläs lapsen kanssa ja isi noukkii pullasta ne rusinat, jotka sattuu huvittamaan?
Jep. Kuka hoitaa ne tylsät mutta pakolliset jutut, jos molemmat vanhemmat "saa olla sellaisia kun haluaa". Minä haluaisin että lapsi tuotaisiin minulle pestynä ja ruokittuna, ja minä voisin vaikka rauhassa lukea kirjaa tai käydä kävelyllä.
Mutta kuka silloin san lapsen hoitaisi? Lasuko?
Ei se isä tuollaista itsyyttä haluakaan, hän kyllä hoitaa itse lapsensa kun annetaan mahsollisuus. Isyys ei velvoita naista mihinkään, isyys on, huolimatta äidistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että ainoa ratkaisu kaikkeen on ero ja syy perheen ongelmiin naisen väärä parinvalinta.
Ei ole syy vaan seuraus.
Ja jos mikään myy keino ei auta, niin miksi se ero ei kelpaa?
Kas kun naisilla on tapana yrittää ja yrittää ja kääntää jokainen kivi ennen eroa. Ei se eroaminen ole mikään helppo läpihuutojuttu, ei varsinkaan kun on lapsia ja yhteinen omaisuus. Joskus ei vaan jaksa, eroaminen on työlästä ja voisi pitää melko varmana ettei tuommoinen mies paljon pistä tikkua ristiin senkään asian eteen, paljon helpompi olisi jos saisi muutoksen aikaan muuten, ja lastenkin kannalta tietysti parempi jos saisi sen ydinperheen toimimaan ja isän olemaan isä, eron jälkeen voi olla ettei lapset enää paljon näe koko miestä. Mutta kyllähän se ero aika väistämättä tulee ennemmin tai myöhemmin, jos tilanne on yhtä paha kuin aloittajalla.
Voisit soittaa parille exälleni tuosta asiasta, että naisenkin pitäisi ensin yrittää yhteistyössä ratkaista onglemia, ennen kuin päättää yksipuolisesti erota. Nainenhan nimenomaan pyyhkii ovesta ulos heti jos ei ole tarpeeksi perhosia vatsassa joka ikinen päivä. Siksi avioeroistakin tilastosta riippuen noin 70-80% on naisten ottamia.
Miksiköhän? Tästä ketjusta löytyy suurin syy. Ja yllättyneitä olivat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllistäminen vai pienikin kiitos kirjoitti:
Syyllistämistä kirjoitti:
Minusta kuulosti siltä, että jatkuva nalkutus ärsyttääääääää.
Mies ei jaksa, ja vetäytyy omiin oloihinsa, kun hän ei kuitenkaan sinun mielestäsi tee mitään oikein ,
niin ei tee mitään.
Masentunut.Anna hänen hetki olla rauhassa, jospa uskaltaa alkaa oma-alotteisestikin tekemään asioita.
Huvitti ihan tarkat ohjeet kuusen korkeudesta,
jospa olisit sanonut hankkisinko kuusen , joka on Sinun mielestäsi kaunis . Ja vaikka kuusi olisi ollut koivu, niin kiittelisit vain.Ihminen on kehuvetoinen otus, missä on se kiitos sinulta.
Juurikin näin !
Koko ketju tuntuu olevan miestä mollaava ketju !
Syyllistäminen kyllä tappaa kaiken oma-aloitteisuuden.
Näit mollaajia ei kannata ottaa tosissaan. Niillä ei ole miestä. Ainakaan enää. Ja siksi soittavat suutaan, kuten katkerat jätetyt tekee. Kaikki miehet on paskoja. Naisissa ei koskaan syytä eikä vikaa mihinkään. Heidän juttunsa ovat yhtä todellista kuin reality show, jota he seuraavat.
Hyviä miehiä on valtavasti. Sitten taas on ne miehet, joita oma jälkikasvu ei kiinnosta, ja he ovat surun ja pettymyksen aihe sekä puolisoille että lapsille.
Höpsis, ne on ihan hyviä miehiä ja isiä kun vaimon tilalle tulee toinen nainen, sellainen joka ei ole mennyt pilalle lasten saannin myötä.
Ei ne kyllä ole, mitä nyt on lähipiiriä seurannut. Kyllä ne jotka on hyviä isiä eron jälkeen, ovat olleet lapsistaan kiinnostuneita ennen sitäkin. Ne joita on kiinnostanut lähinnä se, että pysyy kulissit kunnossa eli vaimo ja lapset on olemassa, eivät sitten eron jälkeen enää viitsi yrittää sitäkään vähää.
Kyllä ne miehet onkin lapsistaan kiinnostuneita, vaimosta vain tuntuu siltä etteivät ole, kun mies ei hyppää vaimon pillin mukaan. Sitten ovat myös eron jälkeen hyviä isiä.
Joo on varmaan semmoisiakin, itse olen seurannut vaan sivusta joten en tiedä mitä vaimo on ajatellut. Mutta on myös niitä joita ei ihan oikeasti kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaisi, mutta eivät osaa olla isiä eivätkä tunne lapsiaan, kun aloittavat vasta lasten ollessa isoja.
Tunnen pari erinomaisen hyvää eronnutta isää, ja pari umpisurkeaa. Niitäkin on jotka etsii äkkiä uuden vaimon hoitamaan, näitä äitipuolten tuskailuja osallistumattomasta isästä saa ihan säännöllisesti lukea täältä palstaltakin myös.
Ja minä tiedän monta surkeaa äitiä jotka esiintyvät olevansa hyviä äitejä. Kulisseissa on sitten kauheuksia.
Totta, on niitä. Surkeitten äitien olemassaolo ei kuitenkaan mitenkään vaikuta siihen että on myös surkeita isiä. Ihan oma-aloitteisesti surkeita, ei vaan sen surkean äidin kiusaamisen takia surkeita.
Eikä surkeiden äitien olemassaolo vaikuta siihen että on olemassa kontrollinhimoisia ja käskyttäviä naisia joiden miehistä tulee hiljaisia tossukoita. Molempia löytyy todella paljon, ja ihan tästäkin ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Kannattaisin kyllä neuvolakäyntien ja synnytyvalmennuksen lisäksi kaikille ensikertalaisisille omaa isävalmennusta, jossa rautalangasta väännettäisiin (ehkä jonkun kokemusasiantuntijan ja vaikka jonkun lastensuojelutyöntekijän toimesta), että se elämä muuttuu ja sen kuuluu muuttua, myös sen isän elämä. Että lapsi oikeasti vaatii 24/7 huolenpitoa, elämään tulee ihan uusia haasteita ja muuttujia ja kotitöitä, ja sitä kaikkea ei pidä jättää vain toisen vanhemman kontolle. Ja että se isyys pitää aloittaa heti eikä vasta joskus.
Kyllä se mies tajuaa että elämä muuttuu, ellei nainen ole vainnut idiotikaa lastensa isäksi. Mies ei vain sulata sitä että se elämä muuttuisi sellaiseksi kuin nainen määrää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on se, että ainoa ratkaisu kaikkeen on ero ja syy perheen ongelmiin naisen väärä parinvalinta.
Ei ole syy vaan seuraus.
Ja jos mikään myy keino ei auta, niin miksi se ero ei kelpaa?
Kas kun naisilla on tapana yrittää ja yrittää ja kääntää jokainen kivi ennen eroa. Ei se eroaminen ole mikään helppo läpihuutojuttu, ei varsinkaan kun on lapsia ja yhteinen omaisuus. Joskus ei vaan jaksa, eroaminen on työlästä ja voisi pitää melko varmana ettei tuommoinen mies paljon pistä tikkua ristiin senkään asian eteen, paljon helpompi olisi jos saisi muutoksen aikaan muuten, ja lastenkin kannalta tietysti parempi jos saisi sen ydinperheen toimimaan ja isän olemaan isä, eron jälkeen voi olla ettei lapset enää paljon näe koko miestä. Mutta kyllähän se ero aika väistämättä tulee ennemmin tai myöhemmin, jos tilanne on yhtä paha kuin aloittajalla.
Voisit soittaa parille exälleni tuosta asiasta, että naisenkin pitäisi ensin yrittää yhteistyössä ratkaista onglemia, ennen kuin päättää yksipuolisesti erota. Nainenhan nimenomaan pyyhkii ovesta ulos heti jos ei ole tarpeeksi perhosia vatsassa joka ikinen päivä. Siksi avioeroistakin tilastosta riippuen noin 70-80% on naisten ottamia.
Toisaalta tässäkin ketjussa urakalla syyllistetään äitejä siitä, että eivät älyä lähteä huonosta liitosta. Kun taas ainakin yksi mies (toki useampana esiintyen) on kehunut rinta rottingilla jättävänsä naisen heti ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta. Että miten se nyt sitten oli? Eikö kaikki naiset ja miehet toimineetkaan samalla tavalla? Outoa. Jotenkin tänne mamman peräkammariin näytti ihan sitä että toimisivat. Ja jotenkin vielä niin että naiset on aina paskoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Mieheni oli ja on juuri tuollainen. Nyt lapsi on viisi ja isä haluaisi viettää lapsen kanssa aikaa, omien harrastustensa ja lapsen harrastuksen parissa. Mutta lapsi ei kelpuuta isäänsä enää. Ei halua mennä eikä tehdä isän kanssa. Ei vaikka yritän kannustaa ja mahdollistaa. Lasta ei vain kiinnosta isän seura, kokee sen kai niin vieraaksi. Ja mies on katkera. Ja vihainen minulle, kun hänen mielestään olen jotenkin aiheuttanut tämän tilanteen. Vaikka pyysin niin monesti vauva- ja taaperovuosina häntä osallistumaan ja tekemään ja hän itse kieltäytyi.
Johtuu varmaan siitä kun äiti on vieraannuttanut isän. Tiedän paljon lapsia ja isiä jotka ovat vasta 5-25-vuotiaina tutustuneet tosiinsa, ja lapsi viettää mieluusti aikaa isänsä kanssa. Taitaa olla joko värikynää nyt, voimafantasia, tai höpönpöppöä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Silloin otat erilaisen isän lapsillesi. Helppoa.
Mistä voi käydä hankkimassa lapselleen uuden isän? Otetaanko se vanha vaihdossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen isä, kun isä itse haluaa ei tarkoita sitä, että isä on sellainen, mitä lapsi tarvitsee. Tuossakin pitää miettiä ensin lapsen tarpeita eikä aikuisen mielihaluja.
Ja se mitä lapsi tarvitsee, on tietenkin äidin päätös. Luonnollisesti.
Onhan se, jos isä ei ole viitsinyt ottaa selvää.
isän pitäisi ottaa selvää äidiltä mitä äiti kokee että lapsi tarvitsee. Lapsi ei tarvi yleensä sitä kaikkea mitä äiti marisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Kannattaisin kyllä neuvolakäyntien ja synnytyvalmennuksen lisäksi kaikille ensikertalaisisille omaa isävalmennusta, jossa rautalangasta väännettäisiin (ehkä jonkun kokemusasiantuntijan ja vaikka jonkun lastensuojelutyöntekijän toimesta), että se elämä muuttuu ja sen kuuluu muuttua, myös sen isän elämä. Että lapsi oikeasti vaatii 24/7 huolenpitoa, elämään tulee ihan uusia haasteita ja muuttujia ja kotitöitä, ja sitä kaikkea ei pidä jättää vain toisen vanhemman kontolle. Ja että se isyys pitää aloittaa heti eikä vasta joskus.
Kyllä se mies tajuaa että elämä muuttuu, ellei nainen ole vainnut idiotikaa lastensa isäksi. Mies ei vain sulata sitä että se elämä muuttuisi sellaiseksi kuin nainen määrää.
Lapsi määrää. Mutta eihän minäminäminämies kykene sitä ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Kannattaisin kyllä neuvolakäyntien ja synnytyvalmennuksen lisäksi kaikille ensikertalaisisille omaa isävalmennusta, jossa rautalangasta väännettäisiin (ehkä jonkun kokemusasiantuntijan ja vaikka jonkun lastensuojelutyöntekijän toimesta), että se elämä muuttuu ja sen kuuluu muuttua, myös sen isän elämä. Että lapsi oikeasti vaatii 24/7 huolenpitoa, elämään tulee ihan uusia haasteita ja muuttujia ja kotitöitä, ja sitä kaikkea ei pidä jättää vain toisen vanhemman kontolle. Ja että se isyys pitää aloittaa heti eikä vasta joskus.
Kyllä se mies tajuaa että elämä muuttuu, ellei nainen ole vainnut idiotikaa lastensa isäksi. Mies ei vain sulata sitä että se elämä muuttuisi sellaiseksi kuin nainen määrää.
Mitkä asiat siis saavat muuttua ja millä tavalla?
Onkohan lasten mielestä paskaisä vaiko äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.
Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.
Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.
Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.
Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.
Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)
Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14.
Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.
Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista.
Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.
Moni nainen mieluusti antaisi tämän mahdollisuuden, mutta minkäs teet jos isä haluaa olla semmoinen isä jonka elämä ei liikaa muutu lapsen syntymän jälkeen ja jättää vauva- ja pikkulapsihommat vaimolle. Ajattelee että alkaa sitten olla lapsen kanssa kun voi ottaa sen mukaan omiin harrastuksiin. Kyllä sen miehen pitäisi ihan itse olla aktiivinen heti ensimetreiltä, ja jo ennen lapsen syntymää, ei voi olla niin että on vaimon tehtävä huolehtia että se mies oppii olemaan isä.
Mieheni oli ja on juuri tuollainen. Nyt lapsi on viisi ja isä haluaisi viettää lapsen kanssa aikaa, omien harrastustensa ja lapsen harrastuksen parissa. Mutta lapsi ei kelpuuta isäänsä enää. Ei halua mennä eikä tehdä isän kanssa. Ei vaikka yritän kannustaa ja mahdollistaa. Lasta ei vain kiinnosta isän seura, kokee sen kai niin vieraaksi. Ja mies on katkera. Ja vihainen minulle, kun hänen mielestään olen jotenkin aiheuttanut tämän tilanteen. Vaikka pyysin niin monesti vauva- ja taaperovuosina häntä osallistumaan ja tekemään ja hän itse kieltäytyi.
Johtuu varmaan siitä kun äiti on vieraannuttanut isän. Tiedän paljon lapsia ja isiä jotka ovat vasta 5-25-vuotiaina tutustuneet tosiinsa, ja lapsi viettää mieluusti aikaa isänsä kanssa. Taitaa olla joko värikynää nyt, voimafantasia, tai höpönpöppöä ;)
Ai ihan paljon tiedät. Taitaa olla joko värikynää nyt, voimafantasia, tai höpönpöppöä ;)
Alue: Aihe vapaa
En usko, että se johtuu näistä määritelmistä ja vaatimuksista, vaan siitä etteivät ne toteudu kaikkien kohdalla. Elämä täällä on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenien saatossa. Kilpailu on kovaa jo nuoresta lähtien, koulut ja luokkakoot ovat paisuneet, erityislapset ovat oman onnensa nojassa muiden joukossa, huumeita saa helpommin kuin alkoholia, työtä on vaikea saada (ennen riitti, että osasit kävellä tehtaan portille) ja helppoja, suorittavia töitä ei ole. Oma lukunsa on päihdeongelmat kaikissa ikäluokissa, myös vanhempien kohdalla. Apua päihde- ja mielenterveysongelmiin on vaikeampi saada. Ylipäätään kaiken avun saaminen on vaikeutunut. Oma lukunsa on vielä pelit ja some, joiden käytön vahtimideen vanhemmilta pitäisi löytyä voimavaroja ja ymmärrystä.