Nolottaako teitä oma koulutus tai ammatti?

Vierailija kirjoitti:

Hävettää. Olen käynyt vain peruskoulun loppuun ja nykyisen työpaikkani eläinten parissa sain kuntouttavan työtoiminnan kautta. En hirveän ylpeästi kerro tästä polustani.

Työpaikkaa eläinten parissa ei ainakaan tarvitsisi hävetä! Ellet sitten teurastaja tai turkistarhaaja ole.

Vierailija kirjoitti:

Hävettää työpaikkojen vaihtuminen tiuhaan tahtiin. Ei ollut tavoite, mutta on ollut kaikenlaista. En edes tiedä mitä sanoisin jos kysytään syitä. Elämäntilanne on ollut pitkään hankala ja moni työpaikoista yllättävän joustamaton. Mutta sen sanominen ääneen ei kuulosta hyvältä.

Ehkä minulla kuvitellaan olevan keskittymishäiriö yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä lukiossa mainostin, kuinka tulen lukemaan psykologiaa yliopistossa.

Voi miten sinisilmäinen minä olin. Ei nolota, mutta harmittaa valinnat. Toinen ala, jota en varmasti tule käymään loppuun. Eli ensikertalaisuus, bye-bye. Teen varmaan seuraavat pari vuotta töitä ilman koulutusta ja yritän etsiä itseäni. Vaikka sen olisi pitänyt tapahtua jo siellä lukiossa.

Voisit etsiä itseäsi myös huomattavasti vanhempana.

Joo, olet kyllä täysin oikeassa. Hieman lohduttaa.

Kyllä nolottaa. Minulla on mielenkiintoinen ja kiva työ, mutta olen koko toimistomme ainoa, joka on vain huonopalkkainen asiantuntija. Kaikki muut lähimmät työkaverini ovat päälliköitä tai esimiehiä. Parhaiten viihdyn oman esimieheni kanssa, mikä sekin on aika noloa. Onhan meillä myös duunareita, mutta itse en kuulu oikein mihinkään.

En ymmärrä, miksi osaa koulutuksista ja työpaikkoja halveksutaan. "Ethän kumminkaan ryhdy *****? Haha."

Joo, ryhdyin. Ja nyt olen vähempiarvoinen ihminen.

Sen verran vaivaa oma "taso", että en ole uskaltanut lähestyä miestä, kehen olen ihastunut. Koska hän on korkeakoulutettu, minä en. Varmaan tyhmää, koska nyt ei ainakaan ole mahdollisuuksia, enkä tiedä, haittaisiko häntä. Mutta täältä aina lukee keskusteluja, kuinka alemmin koulutetun kanssa ei kannata seurustella ja ne ovat jotenkin jääneet ihon alle.

Kävin lukion. Tuhlasin rahaa kirjoituksiin, menivät päin persettä. Masentunut jo ennen lukiota, mutta jotenkin uuvuin täysin. Nyt useampi koulu jäänyt kesken. En osaa edes hävetä kun vaan väsyttää.

Yllättävän monta noloilijaa. Ainakaan ei olla yksin.

Mitä ihmettä? Ei tiätenkää! 😃

En todellakaan. Päinvastoin.

Ihmiset myös kommentoivat että tuo on varmasti mielenkiintoinen työ, teet tärkeää työtä., sinulla töitä riittää.

Ja kaikki nuo lauseet on totta.

Ainoa ammattihäpeä mitä konkreettisesti kohtasin oli nuorena kun olin amispohjaisessa duunissa ja meillä oli hyvä työporukka. Kun heille selvisi että luen ylipiston pääsykokeisiin, alkoi todella kova veetuilu ja irvailu mulle. Joka viikko töissä. Ihan käsittämätöntä miten koville se heille otti. Itse olin ja olen ihan sama ihminen ja heidän itsetunto ei kestänyt sitä et menen tolla saralla elämässä eteenpäin.

Vähän nolottaa. Tuntuu että osa ihmisistä ajattelee heti että jos on yliopistokoulutus on olevinaan parempaa väkeä ja kylpee rahassa. Onneksi tulee harvoin tilanteita jossa koulutus pitää mainita ja silloinkin koen tarvetta vähätellä osaamistani. Ja onneksi suurin osa tutuistani ei leimaa ihmisiä koulutuksen perusteella.

Välillä nolottaa oma koulutukseni. Tosin ei alhaisen koulutustason vuoksi, vaan päin vastoin, korkean koulutuksen vuoksi. Olen tekniikan tohtori. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja sukuni ensimmäinen akateeminen. En myöskään työskentele yliopistomaailmassa, vaan yrityksessä, jossa olen vähän "ylikoulutettu". Huomaan että en aina viitsi kertoa koulutustani, vedän myös koulutustani alaspäin puhumalla itsestäni insinöörinä tmv.

Vierailija kirjoitti:

Sen verran vaivaa oma "taso", että en ole uskaltanut lähestyä miestä, kehen olen ihastunut. Koska hän on korkeakoulutettu, minä en. Varmaan tyhmää, koska nyt ei ainakaan ole mahdollisuuksia, enkä tiedä, haittaisiko häntä. Mutta täältä aina lukee keskusteluja, kuinka alemmin koulutetun kanssa ei kannata seurustella ja ne ovat jotenkin jääneet ihon alle.

Kannattaa yrittää :(

Häpesin, kun en ollut saanut vakituista työtä vielä 35-vuotiaana. Keikkatöitä ja kituuttamista. Sain vakituisen työn vasta 39-vuotiaana ja tästä johtuen en saa mistään asuntolainaa edes rupuiseen asuntoon. Luottotiedot on, mutta ei säästöjä keikkatöistä johtuen.

Taustalla amk-koulus.

Vierailija kirjoitti:

Ei, päätin näin keski-ikäsenä opiskella lähihoitajaks kun aikani mietin mitä arvoja elämässäni on.

Haluan tehdä arvokasta työtä ihmisten kanssa, Ihan sama mikä yleinen mielipide useimmilla on. Ja rehellisesti olisin saanut huomattavasti rahakkaampaa työtä helpommallakin ja ihan nykyisellä koulutuksellani.

N45

Kiva kuulla. Minä myös aloitin 49- vuotiaana hoitoalalla työn ohessa. Varovaisesti harjoitteluja, kursseja, nyt on ammatti. Ikärasismia en ole huomannut, mielekästä työtä riittää, saan valita työnantajani. Olen rauhallinen ja tyytyväinen. Luotan siihen, että saan tehdä halutessani eläkeikään asti töitä. Ei tarvitse miettiä vuorosanoja työhaastattelussa...Soraäänet läheisiltä on vaienneet...

Älykkäät ihmiset ymmärtävät, että lahjattomat joutuvat lukemaan. Riippuu tietysti seurasta, että kannattaako kertoa mitään koulutuksestaan tai mitä töitä on aiemmin tehnyt. Tyhmien ja kouluttautumattomien seurassa on viisainta vaan olla hiljaa ja taas korkeasti koulutettujen seurassa ei kannata mainita mistä on lähtenyt liikkeelle. Aika harva kykenee olemaan kadehtimatta.

Minulla on 3 korkeakoulututkintoa. Nyt mietin, että haluaisin ihan harrastuksen vuoksi jonkin konkreettisen ammatin, vaikka leipuri tms.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 3 korkeakoulututkintoa. Nyt mietin, että haluaisin ihan harrastuksen vuoksi jonkin konkreettisen ammatin, vaikka leipuri tms.

Hups, lähti liian aikaisin viestini. Piti vielä vastata kysymykseen eli vähän kyllä nolottaa näin monta korkeakoulututkintoa (jotka olen kaikki suorittanut töiden ohella eli on siis työkokemustakin), koska tuntuu, etten osaa mitään konkreettista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 3 korkeakoulututkintoa. Nyt mietin, että haluaisin ihan harrastuksen vuoksi jonkin konkreettisen ammatin, vaikka leipuri tms.

3 on jo aika monta, hui. Jouduitko taistelemaan ensikertalaisten kanssa vai oliko ennen kiintiöitä? Mutta joka tapauksessa hyvä suoritus.

Ja leipurin ammatti on itselläkin käynyt mielessä! Kokiksi en haluaisi, mutta leipominen on ihan mukavaa :)

Olen maisteri. En arvota ihmisiä koulutuksen mukaan.